perjantai 10. joulukuuta 2021

Pentagonin pukki toi Suomen lapsille 64kpl F-35 monitoimihäivehävittäjää ja 200 risteilyohjusta



Sanna Marinin hallitus saattaa jäädä historiaan Suomen suurimman, jättimäisen asevarustelun käynnistämisestä? Priimusoppilas Suomi tavoittelee kiitettävästi Naton jäseniltään vaatimaa puolustusmenojen 2 % osuutta BKT:sta. Suunnitelluilla hävittäjähankinnoilla tähän tullaan pääsemään, ja tuskin edes riittää? Ja jo nyt on myös selvää, että Venäjän asekehityksestä saatujen tietojen valossa tulevat hävittäjät jäävät hyödyttömiksi leluiksi. Kuitenkin toteutuessaan F-35 hävittäjähankinta nostaa Suomen eturintamaan hyökkääjänä USA:n ja Naton rinnalla Venäjää vastaan.
 
Naton kanssa solmittu laiton isäntämaasopimus on survaissut Suomen kansan hengenvaaralliseen pakkorakoon, samalla kun kansalta kysymättä veronmaksajille lankeaa yli 10 miljardin jättivelka uusista monitoimihävittäjistä, joille ei vielä olisi ollut edes tarvetta.
 
Hävittäjäkaupan todellisista kustannuksista seuraaville 40 vuodelle ei tiedä vielä kukaan. Suomi on tekemässä historian suurinta ostopäätöstä sokkona. Tämä sama tehtiin kertaalleen jo 1990 -luvulla, kun kansanedustajat hyväksyivät Hornetien kaupat ymmärtämättä hankinnan kustannuksia ja kokonaisuutta. Puolustusministeriön virkamiehet pelasivat poliitikot ulos valmisteluista. Kenraalit halusivat salata, että hankinnan taustalla on Yhdysvaltojen strateginen suunnitelma, jossa Suomelle varataan osuus toimia Naton apuna ilmahyökkäyksissä eri puolilla maailmaa.

Kun Naton kanssa solmittu isäntämaasopimus oli ratifioitu 2014 Jarmo Lindbergin allekirjoituksin yhdessä Naton amerikkalaisen kenraalin kanssa, alettiin saman tien valmistelemaan ulkomaisten sotajoukkojen toimintaa Suomessa. Samaan hankkeeseen kuului virallisen selvityksen valmistuminen Hornetien seuraajasta. Ja nythän se on tiedossa, jo v. 2020 Yhdysvallat oli luvannut toimittaa Suomelle F-35 hävittäjiä, jotka eivät edes kelvanneet Saksalle.

Nyt ilmavoimat voivat luoda hyökkäyskyvyn maanpuolustuksen kustannuksella. Kyseessä on ilmavoimien ennennäkemätön varusteluohjelma, jossa nostetaan ja moninkertaistetaan suorituskykyä vuosi vuodelta n. 40 vuoden ajan. Kyseessä on historian suurin hämäys, jossa sotilaat joutuvat salaamaan tietoja omilta kansalaisiltaan. Näin myös Suomessa, koska monitoimihävittäjiä hankitaan lähinnä Yhdysvaltojen tarpeita varten.

Kansa ei saanut päättää isäntämaasopimuksesta. Se ei saanut päättää hävittäjistä, eikä Natosta, vaikka ylivelkaantunut kansa auttaa nyt Yhdysvaltoja säästämään liittovaltion dollareita, kun he maksavat koneet, niiden aseistuksen ja ylläpidon Yhdysvaltojen puolesta. Varastoimalla sotakalustoaan Suomen, Norjan, Tanskan ja Ruotsin alueella Yhdysvaltojen hegemonia säilyy ja samalla tehdään tuottavaa asekauppaa.

Yhdysvallat hyväksyy uusimpien asejärjestelmien myynnin vain valtioille, joiden kanssa se on liittosuhteessa, koska aseita käytetään Yhdysvaltojen etujen mukaisesti.

Eduskunnalle vain vilautettiin Naton yksipuolista salaista kumppanuussopimusta. Nato löi itse laatimaansa sotilasohjelmaan 30 vuoden salausleiman vuoteen 2024 saakka. Yhteiset Suomen ja Yhdysvaltain asevoimien väliset suorituskyky-, yhteensopivuus- ja sotaharjoitusketjut on rakennettu sotilaiden johdolla – eikä Suomen hallitusta ja eduskuntaa ole pidetty ajan tasalla niistä.

Marinin hallitus on ollut täysin sotilaiden annosteleman tiedon varassa, miksi Hornetit pitää vaihtaa kokonaan uusiin koneisiin ennen aikojaan – niiden käyttöikään nähden. Koneita ei olisi tarvinnut vaihtaa, eikä ostaa niihin uusia aseita vielä pitkään aikaan, jos kyse olisi ollut vain Suomen omasta puolustuksesta.

Yhdysvalloissa koulutetut upseerit Amerikan asialla

Eipä ihme, että viimeisimmän gallupin mukaan 64% upseereista kannattaa Natoon liittymistä. Yhdysvaltain puolustusministeriöllä ja amerikkalaisilla asealan yrityksillä on Puolustusvoimien merkittävänä aseistajana suuret sotilassaappaat Suomen kansallisesta päätösvallasta.

Kansalaisten enemmistö on mielipidetiedustelussa ollut halukas lykkäämään hävittäjien hankintaa, koska koronavitsaus velkaannuttaa valtiota ennen kokemattoman hurjaa vauhtia. Moni kysyykin, miksi ministerit ovat valmiita maksamaan naapurimaan pommitukseen tarkoitetusta asekalustosta tolkuttoman hinnan, mutta heikentävät kansalaisten peruspalvelujen saatavuutta.

 Ostaja jää myyjän armoille

Sodassa tarvittavat aseet on tarkoitus hankkia, ylläpitää ja uudistaa seuraavan 40:n vuoden aikana - ja maksaa erikseen. Tälle asevarustelulle on jätetty piikki auki. Pelkät vuosittaiset perusmenot tulevat olemaan suuret - ja viimeistään joka kymmenes vuosi tarvitaan vielä kalliimpi elinkaaripäivitys. Ilmapuolustuksen menoja kasvattavat myös parin vuoden kuluttua uudet maasta laukaistavat ilmatorjuntaohjukset.

Kaikille puolueille on saatu uskoteltua, että HX-hanke on ollut välttämätön isänmaan pelastamiseksi seuraavien 40 vuoden aikana. Edellä poimittuihin lausumiin voidaan vedota, kun syyllisten etsintä lähivuosina alkaa. Tulevia menoja ei ole pyritty salaamaan, ei ainakaan kaikkia, niitä vain ei vielä tarkasti tiedetä. Jäävätkö syyllisiksi sotilaat, jotka ovat liioitelleet hävittäjien aseman Suomen aseellisessa puolustamisessa.

Jos kansakunta hyväksyy varsinaisten puolustusmenojen tasoksi pysyvästi yli 2% BKT:sta, mikä on Naton vaatima taso, ylivelkaantuneen kansakunnan pitäisi ehdottomasti päästä äänestämään hyökkäys/puolustus-budjetista !? Muussa tapauksessa uudet asehankintojen päivitykset tapahtuvat entistä salaisemmin pienen virkamiesklikin toimesta.

Rynnäkköaikeita Venäjälle

Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne on nyt dramaattisesti kärjistynyt.
Kenraalit pohtivat ilmavoimien hyökkäyskyvyn lisäämistä Venäjän suuntaan. Ajatusta ei enää peitellä – kuten tehtiin 1990-luvun alussa, jolloin puhuttiin virallisesti torjuntahävittäjistä. Pommituskykypäivityksen jälkeen puhutaan monitoimihävittäjistä, joilla Suomen ilmavoimat toteuttaisivat amerikkalaisten liittolaisilleen kehittämää sotaoppia: ilmataistelu siirretään omalta alueelta vihollisen alueelle. Sodan aikana tämä hyökkäävä sotatoimi vaatii ilmaherruutta, jota Suomi ei voi yksin saavuttaa.

Ilmavoimien osallisuus liittokunnan ilmahyökkäyksessä Venäjälle saattaisi olla Suomelle kohtalokasta. Venäjällä on kiistatta maailman paras ilmapuolustusjärjestelmä omalla alueellaan. Silti uusien koneiden hankinnan taustalla näyttäisi olevan ajatus osallistumisesta mahdolliseen Nato-iskuun Venäjälle. Tämä asejärjestelmien kilpajuoksu ydinasevalta Venäjän kanssa voi olla Suomelle monella tavalla kohtalokas. Varmaa on, että ensin loppuvat rahat.

Vähällä käytöllä olleilla Horneteilla olisi voitu lentää helposti vielä reilut 10 vuotta. Vain amerikkalaiset kiirehtivät uusien koneidensa kauppaa Suomelle. Todellista tarvetta ennenaikaiseen vaihtoon ei ole ollut. F-35 hävittäjähankinta nostaa Suomen valmiusastetta potentiaaliseksi hyökkääjäksi USA:n ja  Naton rinnalla Venäjää vastaan, huolimatta siitä, että Venäjän punaiset linjat hehkuvat jo kaikilla entisen itäblokin vastaisilla Venäjän rajoilla. Nato on laajentunut ja saartanut Venäjän. Selvää, ettei Venäjän karhu nuku edes talviunta, kun myös Suomi on valinnut F-35 monitoimihävittäjän ja pyytänyt Yhdysvalloista myös 200 risteilyohjusta. Asia käy ilmi Yhdysvaltain puolustushallinnon asiakirjasta, jossa vahvistettiin lokakuussa 2020 vientilupa 64 amerikkalaiselle F-35-hävittäjälle. Ts. joku/kuka on taas toiminut täysin salassa kansakuntaa sumuttaen:

Suomen ylläpitämän ennaltaehkäisevän sotilaallisen pelotteen keskeinen osa olisivat risteilyohjukset, joilla on mahdollista tuhota hyökkääjän sotilasyksiköitä satojen kilometrien syvyydessä tämän selustassa.

Suomen hallitus on ilmaissut halukkuutensa ostaa 200 pitkän kantaman AGM-158 JASSM -risteilyohjusta.

Yhdysvaltain kongressi on myöntänyt vientiluvan ohjukselle, joka olisi suomalaisten F-35-hävittäjien pääase merkittäviä maamaaleja tuhottaessa. Ohjuksen englanninkielinen koko nimi on Joint Air-to-Surface Stand off Missile Extended Range (JASSM-ER) AGM-158B-2.

Kyseessä on häiveominaisuudella varustettu ja elektronisesti ohjattava risteilyohjus, jota ilmatorjunnan on vaikeata havaita ja tuhota. Suomi tarvitsee sotilaallista pelotetta, jotta Venäjä ei missään oloissa uhkaisi Suomea sotilaallisella voimankäytöllä.

Suomi on ilmaissut myös halukkuutensa ostaa 120 kappaletta 2 000 kilon BLU-117-pommeja. Yhdysvaltain hyväksymä ostopyyntö sisältää niin ikään 150 kappaletta Sidewinder AIM-9X Block II+ -ilmataisteluohjuksia.

Lisäksi Suomi haluaisi ostaa muun muassa 100 kappaletta keskikantaman AGM-154C-1 Joint Stand off Weapon -ohjuksia.

Ehdotettu F-35-kauppa ja sen sisältämät ohjukset ja sotatarvikkeet antavat Suomelle uskottavan puolustuskyvyn estää sotilaallinen hyökkäys alueella, ja ne varmistavat yhteistoimintakyvyn Yhdysvaltain joukkojen kanssa, Pentagon arvioi mahdollisen kaupan vaikutuksia.

 

Suomen kansa sai taas hirvittävän petoksen seurauksena Joululahjan, jota oli puuhasteltu salassa jo vuosia ja hankinnasta oltiin päätetty jo ennen v. 2020.
Eipä ihme, että Marinin pokka pettää, kännykkä jättää, kun uudet petokset paljastuvat!?

Voi Luoja!
Tule Apuun!

Joulun lapsen kehdossa 2021 makaa hirmuhallituksen ohjukset ja hyökkäyshävittäjät, samalla kun itärajan toisella puolella suunnataan tuhansia ohjuksia länteen.

 

 

Ei kommentteja: