lauantai 16. toukokuuta 2020

Haaste presidentti Sauli Niinistölle


Presidentti Sauli Niinistö varoittaa EU:n sisäisistä erimielisyyksistä poikkeusoloissa: "Menetetyn aseman palauttaminen on aina vaikeaa"

Ilman toimintakykyistä EU:ta kaikkien jäsenmaiden asema koronan jälkeisessä maailmassa kävisi tukalammaksi. Mutta samat aiheet – vastuu, raha ja rajat – koettelevat unionin toimintakykyä juuri nyt.
ENSIMMÄINEN koettelemuksista koskee taas kerran rahaa. Miten EU ja euroalue selviävät koronan taloudellisista rasitteista?
TOISELLAKIN ON liittymää rahaan, ja tuntuvasti mittavampaan määrään. Tarkoitan tällä Euroopan keskuspankin pitkään jatkunutta politiikkaa luoda lisää rahaa ”niin paljon kuin tarvitaan”. Saksan perustuslakituomioistuin kohahdutti viime viikolla kyseenalaistamalla EKP:n politiikan toteutusta. Tästä on seurannut melkoinen sanailu…” 
kommentti 16.5.2020 :

Kiitokset presidentti Niinistölle avauksesta.

Globalisteilla on nyt suuri hätä.
Tässä yhteydessä, kun koko EU:n tulevaisuus on vaakalaudalla, on hyvä muistaa, ettei Suomi ole koskaan liittynyt laillisesti EU:hun.

Oikeuskanslerin lausunnon mukaan ( mm. DNro 208/1/97) ” Liittymissopimus poikkesi sisällöltään Suomen perustuslaeista. EMU – päätöksenteon muodon valinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua
Koivisto haki 1992 Suomen EY-jäsenyyttä, vaikka ei saanut eduskunnalta edes 2/3 mandaattia. Pääministeri Esko Aho pakotti keskustan eduskuntaryhmän kannattamaan EY-jäsenhakemusta. Sekään ei riittänyt edes eduskunnan 2/3 kannatukseen.
Silloinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sauli Niinistö muistanee oman menettelynsä Korfun sopimuksen kaatumisessa ratifiointiajan umpeutuessa 31.12.1994.

Presidentti Ahtisaari ratifioi eduskunnan päätöksen liittymissopimuksena, vaikka siitä puuttui EMU:n kolmannen vaiheen hyväksyntä. EKP ( Euroopan keskuspankki ) on Emu-valtioiden yhteinen rahalaitos, jonka omistavat teoriassa kaikki EU:n jäsenmaat, ilman päätösvaltaa. Kun rahan arvo perustuu pelkkään luottamukseen ja kun rahalla ei ole muuta arvoa, huojuu euro lahoavilla puujaloilla.

EKP on jo ajanut Suomen loukkuun, josta Suomi ei pääse enää yksin ulos. Tilanne Ruotsissa on parempi kuin Suomessa. Siellä kansa äänesti rahajärjestelmän säilytettäväksi itsenäisen valtion kansallisessa määräysvallassa. Ruotsi teki viisaasti, kun se jättäytyi pois Emusta.

EKP on elvyttänyt jäsenmaita tyhjästä luoduilla 2 650 miljardilla. Nyt EU valmistuu 3 400 miljardin koronaelvytykseen, muistaen, että Suomen valtion budjetti on vaivainen 58 miljardia. Selvää, että velkavetoinen EU on tiensä päässä. Edessä on vapaa pudotus.
Kun Titanic upposi, hypättiin pelastusveneisiin.

Suomi ei voi erota EU:sta, koska se ei ole ollut siellä laillisesti päiväkään. Tällöin Suomen kansa ei ole vastuussa EMU:n tähtitieteellisistä velkavastuista.

Toistaiseksi suomalaisia kansanedustajia ei koske virkavastuu. Virkavastuu koskee vain Suomen valtioneuvoston ministereitä. On selvää, että Suomen takausvastuut hoidetaan ministerien henkilökohtaisina virkavastuina.

Viisaana presidenttinä Sauli Niinistö ryhtyy varmaan heti puuhaamaan Suomeen riippumatonta Perustuslakituomioistuinta, jolla Suomen oikeusvaltion periaatteet palautetaan ja nykyinen konkurssipesä velkavastuineen haetaan selvitystilaan kansakunnan pelastamiseksi. Kansantalouden elvytys aloitetaan omalla markalla valtavan EU:n velkasaldon siirtyessä ministerivastuille !?

Ilman Perustuslakituomioistuinta Suomi ei täytä, eikä tule koskaan täyttämään länsimaisen oikeusvaltion periaatteita. Yksikään puolue ei ole vielä herännyt suomalaisten ammottavaan demokratiavajeeseen, koska puolueista tuli kansanvaltaisuuden ja Perustuslain kumoava itsetarkoitus, joka johti laittomaan EU-vallankaappaukseen.


Jyväskylässä 16.5.2020

Sinikka Tyynelä,
Kansalaisten perustuslakikomitean pj.



kommentti Ss /18.5.2020 :

Murhat, valtio- ja maanpetokset eivät vanhene koskaan.

EU ei alkuaankaan ollut valtiosopimus, se oli Bilderberg-eliitin järjestösopimus, jolla Eurooppa vallattiin ilman ainuttakaan laukausta valtamedian ja korruptoituneen valtaeliitin tuella. Suomessa kaikkein likaisimman lobbauksen teki Hesarin Aatos Erkko.
Koska Suomen liittymissopimus oli petos, voidaan irtautuminen tehdä yksinkertaisella ilmoituksella. Edes Suomen markasta luopumisesta ei ole vielä tänäkään päivänä eduskunnan päätöstä.

Este EU-liittymissopimukselle oli myös Pariisin 1947 rauhansopimus. Rauhansopimuksen muuttumattomuus vahvistettiin viimeksi 1994 maaliskuussa, Venäjän silloisen pääministeri Tshernomyrdinin vierailulla. Talvisodan Moskovan 1940 Rauhansopimuksen 3 artiklassa molemmat osapuolet sitoutuivat kumpikin puolestaan pitäytymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoa tai osallistumista koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.

Suomi rikkoi räikeästi Venäjän kanssa solmitun Rauhansopimuksen Naton kanssa ratifioidulla  isäntämaasopimuksella 4.9.2014. Tuolloin Suomen alue luovutettiin varauksettomasti ilman Naton turvatakuita läntiselle sotilasmahdille. Sopimus ei sulje edes Suomen maa-, vesi- tai ilmatilan käyttämistä ydinaseiden tai ydinaseistuksen tuki- tai käyttöalueena.
Venäjä hermostui. Suomi ja EU:n yhteinen ulko-ja turvallisuuspolitiikka oli ja on kontallaan länteen. Itsenäisyyden menetys ja puolueettomuuspolitiikan käännös Venäjän pakotteineen lopetti bilateraalisen kaupan Venäjän kanssa, jolla Suomen entinen hyvinvointivaltio oli luotu. Nyt Suomi elää velaksi ja kansan kohtalo on velkaa myöntävien yksityispankkien käsissä.

Suomella ei todellakaan ole ollut herraonnea päättävissä tahoissa.
Euroopan unionia on pidetty toisen maailmansodan päättämisen rauhanprosessina.
8. toukokuuta 2020 muistettiin natsi-Saksan tappiota 1945, 75 vuotta sitten.

Entäs nyt ?
Suomen uusi uljas natoliittolainen Yhdysvallat on James A Lucasin mukaan ( Global Researh 10.5. 2020 ) tappanut toisen maailmansodan jälkeen 37 maassa jo 20 – 30 miljoonaa ihmistä.

Kuinka paljon globaalikapitalistinen talous- ja finanssijärjestelmä tappaa ihmisiä epäsuorassa taloussodassa, jossa Covid-pandemiaa käytetään peitetarinana koko maailman alistamiseksi totalitaariseen kontrolliin ? Maailman sulkeuduttua miljoonat pienyrittäjät ajautuvat konkursseihin ja nälänhätä koskettaa miljoonia, kun samanaikaisesti tapahtuu valtavat tulonsiirrot kaikkein rikkaimmille ja rokotebisnes varautuu miljardivoittoihin myrkkyrokotteilla, joihin on jo suunniteltu mikrosiru henkilötietojen varmistamiseksi WHO:n avustamana. WHO on Rockefellerien luoma yksityisomisteinen järjestö varmistamaan BIG Pharman miljardivoitot. WHO:n pääjohtaja Tendros on miljardööri Bill Gatesin palkkalistoilla. Bill Gatesin rokoteohjelmilla on tarkoitus aloittaa tietoinen väestön vähentäminen.

Valtamedian tuella toteutetut pelko- ja rokotekampanjat ovat tutkivan journalismin puuttuessa aivopesseet ihmiskunnan uuteen normaaliin, - perus- ja ihmisoikeuksien luovuttamisen teknokraateille.

Presidentti Niinistö on globalisti, joka muistutti Henry Kissingeristä. 
Kissinger todellakin muistutti globalistien Big Money – eliittiä:
- ”kontrolloi öljyä, niin kontrolloit kansoja, kontrolloi ruokaa, niin kontrolloit ihmisiä.”
Kissingerin esivalmistelujen jälkeen ilmestyy uusi Messias: - Bill Gatesin piilaaksot ja älyvapaa teknologia, joka mahdollistaa nanosirun kaikkien maailman ihmisten ihon alle ja tekee ihmisestä kyberluomuksen, jonka aivotoimintaa voidaan ohjata ja seurata tietokoneen näytöltä ja jonka kasvot on kuvattu ja tallennettu miljoonissa 5G ja 6G verkoissa avaruudesta ohjatuilla satelliiteilla..



Vuosi 2020 on käännekohta.
Maailman miljardit ihmiset voivat luoda uuden supervoiman, joka ei enää alistu eikä kumarra globalistien maailmanjärjestystä. Voimme yhdistyä ja eheyttää toinen toisemme ja ympäristömme, kun etsimme yhdessä totuutta ja luomme oikeudenmukaisuutta.


Kirjoitin ketjuun kolme kommenttia, joista 2 tekstissä ylhäällä. Tänään 19.5. jo ennestään tuttu SS-Sensuuri iski jälleen. Jäljellä oli enää yksi kommentti. Kiitin lehteä ja jätin palstalle vielä yhden kuvassa olevan kysymyksen ?

Jään odottomaan vastausta.





perjantai 15. toukokuuta 2020

Eliitin COVID-19-vallankaappaus


Onnistuuko eliitin Covid-19 vallankaappaus ?
Alistummeko totalitaarisen kontrolliin ?
Mihin olemme matkalla ?
- ”Kontrolloi öljyä, niin kontrolloit kansoja. Kontrolloi ruokaa, niin kontrolloit ihmisiä. Ja sitten kun, kun koko elinypäristö on muutettu yhdeksi suureksi tietojärjstelmäksi, siruihmisestä on tullut kyberluomus, jonka aivotoimintaa voidaan ohjata ja seurata tietokoneen näytöltä !?
Tätäkö haluamme ?
- Globaalikapitalismin orjayhteiskuntaa tietokonemonopolipelien ehdoilla ? Teknoälyä ilman totuutta, viisautta ja rakkautta ?

Siinä missä suomalainen valtamedia on pistänyt pään pensaaseen, Kanadassa ilmestyvä Global Research pursuaa päivittäin tutkivaa journalismia koronahuijauksesta.
Todisteet osoittavat, että koronavirusoperaatio aloitettiin hyvissä ajoissa ennen karanteeneja ja pelkokampanjoita. Meille jokaiselle on selvinnyt, että vallankaappauksen tarkoitus on globaali ihmisten digitaalinen seurantatekniikan hyväksyminen mahdollisimman nopeasti, ennen kuin ihmiset huomaavat menettäneensä perusoikeutensa.
Samaan aikaan myös valtamedian toteuttama aivopesu ”pakollisten rokotusten” toteuttamiseksi kiihtyy. Rokotteita markkinoidaan välttämättöminä terveyden pelastajina,
vaikka koronavirukset ovat kuitenkin hyvin yleisiä ja muuntuvat nopeasti.

Rokote koronavirukseen on troijan hevonen sähköisen tunnistamisen toteuttamiseksi. Mikrosiru ihon alle varmistaa kannettavan ja pysyvän biometrisen digitaalisen identiteetin ja eliitin kontrollin kuuliaiseen ihmisoikeutensa menettäneeseen alamaiseen.

Eliitin aivopesua :
'Hyvän digitaalisen henkilöllisyyden tarve on yleistä: Kyky todistaa kuka olet, on perustavanlaatuinen ja yleismaailmallinen ihmisoikeus. Koska elämme digitaalisella aikakaudella, tarvitsemme luotettavan tavan tehdä se sekä fyysisesti että verkossa.

Globalisteilla on suuri hätä. Maailman finanssitalous on tekemässä kuperkeikkaa.
USAn ja muiden maiden taloudet ovat törmänneet valtaviin rakenteellisiin ongelmiin hallitsemattomien velkojen, holtittomien menojen ja hallitusten kyvyttömyyden seurauna. Siksi covis-19 on kätevä peitetarina myös superrikkaiden ”terveysmonopolien” viimeiselle vallankaapaukselle henkilökohtaisen itsemääräysoikeuden ja hyvinvointivapauden rajoittamiseksi.

Mark Taliano:









EP3172319A1 – Coronaviruspatentti 20.11.2018 ?
Bill ja Melinda Gates -säätiö hankkivat patentin itse Coronaviruselle Pirbright-instituutin välityksellä, jossa he ovat merkittäviä sidosryhmiä.


Coronapandemian takaa paljastuu suunnitelmallinen huijaus ja rikos, joka on saanut globaalit kurjistamisen mittasuhteet. Miten irti nykyisestä globaalikapitalismin hirmuterrorista ?

Robert J. Burrowes on sitoutunut elinikäisesti ymmärtämään ja lopettamaan ihmisten väkivallan. Hän on tehnyt laajaa tutkimusta vuodesta 1966 yrittäessään ymmärtää, miksi ihmiset ovat väkivaltaisia, ja hän on ollut väkivallaton aktivisti vuodesta 1981. Hän on kirjoittanut "Why Violence?"  

Maan lupaus
Rakkaudesta maahan ja kaikkia sen olentoja kohtaan ​​ja kunnioittaessani heidän tarpeitaan, lupaan tästä päivästä lähtien, että:

Kuuntelen syvästi lapsia 
En matkusta lentäen
En aio matkustaa autolla
En syö lihaa ja kalaa
Syön vain orgaanisesti / biodynaamisesti kasvatettua ruokaa
Minimoin käytetyn makean veden määrän, muun muassa minimoimalla omistajuuteni ja elektronisten laitteiden käyttöä.
En osta sademetsän puutavaraa
En osta tai käytä kertakäyttöistä muovia, kuten laukkuja, pulloja, astioita ja kuppeja..
En käytä pankkeja, vanhuuseläkerahastoja tai vakuutusyhtiöitä, jotka tarjoavat palveluita fossiilisiin polttoaineisiin, ydinvoimaan ja / tai aseisiin osallistuville yrityksille
En hyväksy työtä tai sijoita mihinkään organisaatioon, joka tukee tai osallistuu muiden ihmisten hyväksikäyttöön tai tappioista ja / tai biosfäärin tuhoamisesta saatuihin voittoihin
En saa uutisia yritysmediasta (valtalehdet, televisio, radio, Google, Facebook, Twitter ...)
Yritän oppia taitoja, kuten ruokapuutarhanhoitoa tai ompelua.
Kannustan perhettäni ja ystäviäni harkitsemaan tämän lupauksen allekirjoittamista.

p.s




maanantai 11. toukokuuta 2020

Novus ordo seclorum – lääkebisneksen monopolipeli


Yhdysvaltojen dollarissa on kuvattuna sinetti; - pyramidi ja sen huipulla valvova silmä. Alhaalla lukee teksti:
Novus ordo seclorum - uusi maailmajärjestys. 

Yhdysvallat nousi globaalikapitalistisen maailmanvallan johtajaksi jo 1900 – luvun alussa petrodollarilla.
Nyt koko maailma on monopolipelien ja suuryhtiöiden pakkopaidassa. Muutama suku omistaa lähes koko maailman varallisuuden.

Ensimmäinen kapitalisti oli öljymoguli
100 vuotta sitten John D Rockefeller ( 1839 -1937  ) hallitsi 1900-luvun taitteessa 90% kaikista Yhdysvaltojen öljyn jalostamoista öljy-yhtiönsä Standard Oilin kautta. Tämä ensimmäinen ryöstöparoni oli ahne monopolipeluri, ensimmäinen kapitalistinen suurmoguli.

Nykyinen teknistaloudellinen maailmanvalta perustuu öljyyn. Öljy on luonut satumaiset rikkaudet ja loputtoman sodat ja selkkaukset. Kauanko öljyä vielä voidellaan, kun tiedetään, että öljyhuippu on jo mennyt, öljy loppuu ja fossiilienergia tuhoaa koko ilmaston ?
1-2 sukupolvea on tuhonnut koko maapallon öljyvarat. Ollaan eletty kuin viimeistä päivää.

Maailman sulkeuduttua koronapandemiaan on helppo ymmärtää imperiumien synty ja tuho. Kulttuurit syntyvät ja kuolevat. Onko kapitalismi vihdoin haudattava ? Pandemia paljasti globalisaation epäonnistumisen.
Miksi ?
Pandemiakriisin keskiöön nousee julkinen terveydenhoito ja sen tila ympäri maailmaa. Ne maat, joista julkinen terveydenhoito puuttuu, kärsivät valtavat moraaliset ja taloudelliset tappiot. USA, jossa on yksityinen terveydenhoito, kuolleisuus on kaikkein korkeinta. Sairaanhoitajan häätähuuto Global Researchissa: ”Täällä ihmiset tapetaan” - mustat ja latinot. Heitä ei hoideta, koska terveydenhuollon resurssit ovat riittämättömät. Oli tauti mikä tahansa, kuolinsyyksi merkitään covid.
Koronakiriisin aikana USA:n työttömyys on noussut jo yli 30 miljoonaan. Maassa on nälänhätä. Samaan aikaan BIG Pharma ja rokotebisnes varautuu miljardivoittoihin. Koko maailman väestön rokottaminen tekee entistään harvempia upporikkaita valtamedian ja WHO:n avustuksella, muistaen, että Who:n nykyinen pääjohtaja Tendros on aiemmin toiminut Bill Gatesin palkkalistoilla. Kapitalismi ja korruptio !?
– Ihmiskunnan orjuuttamiselle on tultava loppu.

Globaalikapitalismin umpikuja
Kannattaa muistaa, että John Rockefeller on myös modernin lääketieteen isä. Kun tutkijat löysivät petrokemikaalit v. 1900 ja kyvyn öljykemikaalien valmistukseen,syntyi ensimmäinen muovi. Sitten löydettiin erilaisia vitamiineja ja opittiin valmistamaan öljystä monia farmaseuttisia lääkkeitä. Öljymoguli ymmärsi miten öljy-, kemian ja lääketeollisuus monopolisoidaan kertaheitolla samanaikaisesti.
Mikä parasta ? Kaikki petrokemian tuotteet voitiin patentoida ja myydä suurilla voitoilla.

Rockefellerin lääkkeitten teollistamissuunnitelmassa kantona kaskessa oli yksi suuri ongelma: luonnolliset, kasviperäiset lääkkeet. Ne olivat 1900 luvulla hyvin suosittuja. Lähes puolet Yhdysvaltojen lääkäreistä ja lääketieteellisistä korkeakouluista harjoitti kokonaisvaltaista lääketiedettä hyödyntäen eurooppalaista ja alkuperiskansoilta saatua tietoa. Miten päästä eroon kilpailusta ?

Rockefeller komppasi Andrew Carnegieta, joka hallitsi teräteollisuuden monopolia.
Carnegie säätiö ryhtyi lobbaamaan ympäri maata lääketieteellisten korkeakoulujen ja sairaaloiden tilanteesta ympäri maata. Syntyi Flexner-raportti. Raportti synnytti nykyaikaisen monopoliin perustuvan lääketieteen. Raportti painotti uudistuksen tarpeellisuutta ja lääketieteen keskittämistä.

Rockefellerin lääketiede perustuu vain patentoituihin lääkkeisiin.  Kaikki muut vaihtoehtoiset hoitomuodot ja luontaishoidot julistettiin humpuukiksi.
Rockefeller säätiöineen myönsi valtavia apurahoja tutkimukseen kuinka kasvit parantavat sairauksia, kunhan ensin olisi tunnistettu miten ne voidaan luoda kemiallisesti laboratoriossa ja patentoida.
Öljypohjainen petrokemian teollisuus loi lannoitteet, kemialliset tuholaistorjunta-aineet ja muut kemikaalit. Kaikki nämä keinolannoitteet ja geenimanipuloidut elintarvikkeet ovat ympäristömyrkkyjä ja saasteita. Nyt maa, ilma ja meret ja vedet ovat täynnä nanomuovia ja kemikaaleja. Aurinko peittyy myrkkypilviin ja pakokaasuihin. Olemme tehneet äiti maasta
kaatopaikan. 

John Rockefellerin kemiallinen pilleri lopetti terveydenhoidon ja teki pillereistä sairaan hoitoa. Lääkkeet eivät paranna, ne kroonistavat, jotta pillerikauppa pysyy pystyssä ja miljardivoitot varmistetaan.

Nykyinen lääketiede, myös rokotemyyjien koronapeli on puhdasta rahastusta ja  lääkärit vain pillerin pyörittäjiä.


Vaaralliset rokotteet
Maailman terveydenhoito on monopolipeliä. WHO:n, Maailman terveysjärjestön taustalla ja tukena hyörii yksityinen lääkebisnes, maailman suurimat lääkeyhtiöt, Rockefellerit ja Bill ja Melinda Gatesin säätiö, jotka ovat avoimesti ilmoittaneet kannattavansa maailman väestön vähentämistä rokotteilla. Gatesin hyväntekeväisyys-rokoteohjelmat ovat vammauttaneet ja tappaneet lapsia ja aikuisia ympäri maailmaa, mutta vahinkoja ei edes kirjata mihinkään. Sokea luottamus rokotteisiin nähdään ainoana pelastuksena myös koronapandemiassa.

Rokotteiden ja bioaseitten ero on veteen piirretty viiva.
Ensimmäinen maailmanluokan pandemia oli sikainfluessahuijaus 2009, joka paljastui pelkäksi pelotteluksi. Miljoonia rokoteannoksia jäi käyttämättä, mutta sikapiikissä oli jo nanoadjuvantti. Uuden sukupolven rokotteisiin voidaan lisätä siru rokotettavan tietämättä. Pelottelu, digiloikka ja 5 G verkot tekevät ihmisistä helpon uhrin rokotebisnekselle valtamedian kiitettävällä tuella.

Monien vuosien tutkimuksesta huolimatta rokotteita ei ole koskaan kehitetty esim. malariaa, dengue-tautia, HIV / aidsia tai koronaviruksia varten. Jos rokotteet kehittyvät, niiden myrkyllisyys olisi vaaraksi ihmisten terveydelle.


Miten irti rokotteiden pakkopaidasta 
Vasta-aineet eivät ole COVID-19-parannuskeinoja, mutta Utrechtin yliopiston tutkijoiden löytö "ihmisen monoklonaalinen vasta-aine, joka estää SARS-CoV-2-virusta (joka tuottaa COVID-19 -taudin) tartuttamasta viljeltyjä soluja" on positiivinen kehitys.
Se on askel kohti tehokkaan hoidon löytämistä, joka voi olla vielä kaukana.






tiistai 5. toukokuuta 2020

Yhdysvallat myi bioaseen Kiinalle


Totuus covid-19:sta on pikkuhiljaa paljastumassa.
Valkoinen talo syyttää yhä avoimemmin Kiinaa.
Hyökkäys on paras puolustus ?

Venäjän ulkoministeriö kiinnitti huomiota Yhdysvaltojen biologisen läsnäolon vahvistumiseen Yhdysvaltojen ulkopuolella, etenkin entisissä Neuvostoliiton tasavalloissa. Zakharova korosti, että Moskova ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että amerikkalaiset muodostavat vaarallisen biologisen potentiaalin infrastruktuurin lähellä Venäjän rajoja. Yhdysvaltojen rahoilla modernisoidut laboratoriot, jotka tekevät biologista tutkimusta, toimivat Ukrainassa, Georgiassa, Armeniassa ja Kazakstanissa.

Kiinan ulkoministeriön virallinen edustaja Geng Shuang tukee Venäjää:
Kiinnitimme huomiota Venäjän ulkoministeriön virallisen edustajan Maria Zakharovan lausuntoon. Yhdysvallat on perustanut entisen Neuvostoliiton alueelle monia biologisia laboratorioita, mikä aiheuttaa vakavaa huolta kyseisten valtioiden ja naapurimaiden kansalaisille. Paikallinen yhteisö vaatii näiden tilojen sulkemista. Toivomme, että amerikkalainen osapuoli ottaa vastuullisen kannan, ottaa huomioon maailmanyhteisön viralliset huolet ja ryhtyy todellisiin toimenpiteisiin tällaisten huolenaiheiden poistamiseksi.

Suurvallat leikkivät tulella, jota on toistaiseksi mahdoton sammuttaa.

Natsien bioaseita on jatkojalostettu ympäri maailmaa. Suurvaltapolitiikka on vahvemman oikeutta. Kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle ja ihmisoikeuksille näytetään keskisormea. Uusi normaali on laajamittaista biosotaa. Entiseen ei ole paluuta. 
Nykyisten joukkotuhoaseitten aikakaudella, johon bioaseetkin kuuluvat, koko ihmiskunnan olemassaolo vaakalaudalla. Dinosaurukset hävisivät äkisti 26 miljoonaa vuotta sitten.
Miten käy ihmiskunnan ? Pelastus ei varmaan tapahdu panemalla päätä pensaaseen ?




Totuus pandemian alkuperästä

Dr. Francis Boyle on Illinoisin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori. 
Boyle on toiminut neuvonantajana monille hallituksille, kuten Bosnia ja Hertsegovinalle ja Palestiinan viranomaisille. Hän on edustanut lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä elimiä ihmisoikeuksien, sotarikosten ja kansanmurhien; ydinvoimapolitiikan ja biosodan aloilla. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja, mm. Libyan ja maailmanjärjestyksen tuhoaminen. Boyle on kirjoittanut myös kirjan nimeltä Biowarfare and Terrorism ja laatinut Yhdysvaltain kansallisen täytäntöönpanolain biologista aseita koskevasta yleissopimuksesta, joka tunnetaan nimellä vuoden 1989 biologisten aseiden terrorismin vastainen laki, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Yhdysvaltain kongressi ja presidentti Bush allekirjoittivat lain.
Professori Francis Boyle paljastaa CoVid-19-koronaviruksen bioaseiden alkuperän Natural News:ssä.  
https://www.naturalnews.com/2020-020-full-transcript-smoking-gun-interview-prof-frances-boyle-coronavirus-bioweapons.html

Boyle :
Mielestäni minulla on lopulliset todisteet mistä virus tuli. 
Virus tuli BSL-3: n biosodan laboratoriosta Pohjois-Carolinan yliopistostaKuka oli mukana? 
Mukana virusta kehittelemässä oli Zhengli-Li Shi, Kiinan tiedeakatemian Wuhanin virologian instituutista.  Wuhanin virologiainstituutin tutkija sai tämän funktionaalitekniikan voiton SARS:ille Pohjois-Carolinan yliopistosta. Hän ei varastanut sitä. Kiinan hallitus maksoi amerikkalaisille, että heidän yksi parhaista biologisen sodankäynnin asiantuntijoistaan ​​osallistui hankkeeseen. Ts. parhaat Pohjois-Carolinan yliopiston tutkijat ottivat likaisia ​​rahaa Kiinasta.  He antoivat tämän kiinalaisen tiedemiehen työskennellä heidän kanssaan saadakseen SARSille toiminnallisen biosodan DNA-geneettisen kyvyn: Rakensimme kimeerisen viruksen, joka koodaa uutta zoonoottista piikkiproteiinia elinkelpoisen SARS: n yhteydessä."

Yhdysvallat myi Kiinalle Bioaseen !

Boyle: "Se on vielä pahempaa, koska kaikki tämä työ, tämä biologisten aseiden työ, johon liittyy Wuhan-virologia, hyväksyttiin ja rahoitettiin kansallisten terveysinstituuttien toimesta.  Mukana on myös elintarvike- ja lääkehallinto, joten myöskään elintarvike- ja lääkehallintoon ei voi luottaa. Kaikki tämä tapahtui jo ennen Trumpin hallintoa 5 vuotta sitten."

"On huomioitava, että Fauci-ohjelman alla olevat kansalliset terveyslaitokset rahoittavat tätä natsien biologisen sodankäynnin työtä. He ovat hyväksyneet ja pyytäneet sen jatkokehitystä. Tutkimus oli ilmeisesti vuosi 2015 ja NIH halusi, että siitä tulisi vielä tappavampaa patogeneettistä virusta. Ja täällä voit myös nähdä kansallisen allergia- ja tartuntataudin instituutin rahoja."

Tuomitsin alun perin tämän Pohjois-Carolinan laboratorion, koska se kehitti myös MERS:in. Tony Fauci myöntää, että MERS: n tappavuusaste on noin 36%, kun taas SARS on 10%. Tämä Wuhan on 15-17%. - MuistaTony Fauci ja Kansallinen terveysinstituutti..

Valkoinen talo tietää, että Kiina maksoi Yhdysvaltojen yliopistolle bioaseesta.

Vielä:
Dr. Boyle: Archives of Virology 2010, 155
Wuhan työskenteli Australian instituutin kanssa suunnitellakseen DNA: n geenitekniikkaan super-bioaseen, johon liittyy SARS ja HIV. Ilmeisesti hanke oli onnistunut. Australian hallitus tiesi kaiken. Työtä rahoitti yhdessä Kiinan tiede-, teknologia- ja tietoministeriön perustutkimusapurahojen valtion avainohjelma ja toinen, Australian Animal Health Laboratory.

Kiinalla on kallis biologisen sodankäynnin ohjelma. Ne eivät ole niin kalliita kuin Yhdysvalloissa.  Yhdysvalloissa on 12 BSL-4-laitosta, jotka kaikki tekevät tätä natsien biosodankäyntiä. Ne kaikki pitäisi sulkea.

Mitä nämä laboratoriot tekevät? 
Miksi he myyvät ulkomaisille hallituksille? Sen on loputtava. Tämä on hullun tiedemiehen käyttäytymistä: - he haluavat vähentää maailman väestöä. He haluavat jakaa sen pois, jotta he voivat kieltää kuka sen teki. He haluavat vain uskottavaa bioaseiden leviämistä ja massan vähentämistä. Se todella tapahtuu.

Boyle :
Mitä sanoo viimeisin tutkimus NCoV-koronaviruksen 2019 mahdollisesta alkuperästä ?
ResearchGate-sivuston sevityksen mukaan, kahden Etelä-Kiinan teknillisen yliopiston professorin tutkimuksen ja päätelmän mukaan Wuhan-koronavirus vuoti ulos BSL-4-laitoksesta. Uskon, että kyseessä oli todennäköisesti onnettomuus. Wuhanin BSL-4 -laitoksessa oli yksi näistä kuoleman tutkijoista, jotka yrittivät suunnitella Pohjois-Carolinan, sekä australialaista tekniikkaa; - HIV, SARS - toiminnoilla superasetta  biologiseen sodankäyntiin. Tutkija sai jotenkin oireettoman tartunnan. Koska tartunta voi kestää 14 päivästä 24 päivään, tutkija levitti taudin ympäristöön...

Dr. Boyle: "emme voi luottaa FBI:n tekevän täällä oikein. He valehtelivat, peittivät ja sabotoivat Amerithraxia, joka tuli ulos Fort Detrickistä. Meidän on saatava täällä joitain muita liittovaltion lain tutkinnan virastoja käsittelemään Pohjois-Carolinaa..


Daavid ja Goljat ?
Boyle vastaan koko militaristinen deep state eliitti ?

Kuka lukee Yhdysvalloille ja muille maailman supervalloille lakia ?
Ratkaistaanko "deep staten" viimeinen taistelu ja ihmiskunnan hävittämistemppu ydinasein ? 
Pandemia on vasta harjoittelua, kun tehokkaampia bioaseita vielä kehitellään !?

Edessämme on vaivalloinen ja tuskallinen tie, valtava tietoisuuden kvanttihyppy, jos aiomme lunastaa ihmisyyden ja voittaa nykyiset maailman militaristit ja joukkotuhoaseet totuudella ja oikeudenmukaisuudella.

1/10 USA:n puolustusbudjetista turvattaisiin perustarpeet koko maailman väestölle..