torstai 30. huhtikuuta 2009

Arvoisa Oikeusministeri Tuija Brax

Olen asettunut EU-vaalessa 2009 Itsenäisyyspuolueen eurovaaliehdokkaaksi.
Itsenäisyyspuolue, niinkuin muutkaan pienpuolueet eivät saa puoluetukea tai muuta julkista tukea vaalityön tekemiseen, niinkuin varsinaiset istuvat EUeduskuntapuolueet.
Itsenäisyypuolueen vaalibudjetti EUvaaleissa tulee olemaan koko valtakunnan osalta n. 5000-10.000 euroa, jolla pitäisi tavoittaa koko Suomi !

Henkilökohtainen vaalibudjettini on 0 euroa !
Justiinsa !
Miten tällaisella budjetilla kykenee osallistumaan tasa-arvoisesti EU-vaaleihin ja saada kansa kiinnostumaan aidosti demokraattisista vaaleista ?

Olen kirjoitellut huolestuneita hätähuutoja Suomen näennäisdemokratian tilasta, mm. : http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/kohti-oikeudenmukaista-vaaliij%C3%A4rjestelm%C3%A4%C3%A4/420706

ASIANI :

1. Nyt pyytäisin kohteliaasti Oikeusministeriä osoittamaan Itsenäisyyspuolueelle ja muille pienpuolueille ne kanavat, joista voidaan myöntää julkista vaalitukea vaalityön tekemiseen myös kaikille pienpuolueille tasa-arvoisesti ? Tällä asialla on tulenpalava kiire, koska ehdokkaat on jo virallisest nimetty ja vaalityön piäisi alkaa.

2. Samalla pyytäisin Oikeusministeriä lähettämään minulle ikioman paperiversion jo allekirjoitetusta Lssabonin sopimuksesta, että tietäisin tarkasti ne sudenkuopat, johon Suomi on nyt jo sidottu ?

3. Samalla pyytäisin oikeusministeriä arvioimaan euromääräisesti, mikä on kohtuullinen ja keskimääräinen eurovaalibudjetti, jolla tavoitetaan koko Suomi, niin, että jokaiseen kotiin saadaan tiedot kaikista ehdokkaista !

4. EU on myötänyt melkoisia summia eurovaaleihin. Haluaisin myös virallisen selvityksen Suomen eduskuntapuolueille myönnetyistä vaaliavustuksista, sillä demokraattisten vaalien on oltava rahoituksen osalta täysin läpinäkyviä !

5. Samalla kysyn oikeusministerin kantaa EU:n periaatepäätöksestä olla tukematta kansallisia puolueita tai niiden edustajia missään muodossa ! Onko Suomen hallitus myös samaa mieltä, EU:n kanssa, että kansallisia puolueita ei saa missään nimessä tukea missään muodossa ?

Jään odottamaan pikaista vastausta. Hyvää Vappua !

Iloisin vaaliyhteistyöterveisin :


Sinikka Tyynelä, yht.kand.
Itsenäisyyspuoleen EUvaaliehdokas 2009

Liitteet :
Keskustelu Ksml :
Rikostutkimusvaatimus vaalisyrjinnästä :

VASTUU

VASTUU PIENIMMÄSTÄ - VASTUU TULEVAISUUDESTA
















Kylvät ajatuksen, niität teon, kylvät teon, niität tavan, kylvät tavan, niität luonteen, kylvät luonteen, niität kohtalon.
Vastuu suuntaa aina tulevaisuuteen, syyllisyys menneisyyteen.

Elämämme merellä arvot valaisevat väylän, motiivit pyörittävät aluksemme moottoria ja tahtomme laakeroi potkurin. Oman kohtalomme kapteeneina vastaamme tietysti itse koko aluksestamme, navigoinnistamme ja määräsatamaan pääsemisestämme. Jos yllättäen haaksirikossa joutuisimme autiolle saarelle ja saisimme ottaa mukaamme vain yhden sanan tai asian, tietäisimme viimeistään nyt mikä se olisi.
Vastuu.

















keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Hiljaisuuden evankeliumi

Kuva : Hannu Ahonen
Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha voi kätkeytyä hiljaisuuteen.
Niin pitkälle, kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi, ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä, he ovat piina sielulle.
Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse. Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.
Säilytä kiinnostus omaan elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista
kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa. Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa; monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita, ja kaikkialla elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä myöskään ole ivallinen rakkauden
suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.
Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo, luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista
asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa.
Mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.
Olet universumin, maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet; sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin.
Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoon kuvasi Hänestä mikä tahansa, ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi, elämän hälisevän sekasorron keskellä säilytä rauha sielusi kanssa.
Kaikessa vaiheessaan, vaivassaan ja särkyneine unelmineen se on yhä kaunis maailma.
Ole tarkkaavainen. Koeta olla onnellinen.

löytynyt vanhasta Sant Baltimoren kirkon freskosta noin 1600 -luvulla

KRIITTISYYS EI RIITÄ

Itsenäisyyspuolue : Kriittisyys ei riitä EU - vaaleissa

Kuva: Hannu Ahonen

Itsenäisyyspuolueen ehdokkaat EU-vaaleissa:

Aalto Katri, agrologi, maa- ja metsät. yo, Eura

Henneken Markku, soitinrakentaja, artesaani, Nurmes

Honkasalo Teppo, rakennusmies, toiminnan suunnittelija, Turku

Hämäläinen Teuvo, yrittäjä, Sodankylä

Isoaho Mirjaleena, lääketieteen lisensiaatti, Lempäälä

Jansson Simo, ent. pääluottamusmies, Ristiina

Kaikko Aarno, edustaja, Lappeenranta

Keskumäki Kai, klovni, Tanska (sit.)

Kulmala Mikko, lvi-teknikko, yrittäjä, Kerava

Launokari Lea, teatterin tuotantosihteeri, Kirkkonummi

Mänttäri Aune, ent. kansanedustaja, Hamina

Nordling Harri, muotoilija, suunnittelija, Helsinki

Nygård Mauri, filosofian lisensiaatti, ent. maakuntaliiton toiminnanjohtaja, Kokkola

Pesonen Antti, puolueen puheenjohtaja, Alajärvi

Renvall Merja, kieltenopettaja, elinkeinonharjoittaja, Sottunga (sit.)

Savolainen Aili, lastentarhanopettaja, Helsinki

Tyynelä Sinikka, yhteiskuntatiet. kand., Jyväskylä

Vaskela Jyrki, postimies, Vantaa

Widell Jonathan, lakitieteen lisensiaatti, kielenkääntäjä, Kanada

Wiksten Lena, diplomiekonomi, valtiotieteen maisteri, Pori


Lisätietoja Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajap.0400-565 366


Lena Wiksten Puoluesihteeri p.0400-540 678

PELASTETAAN DEMOKRATIA !

Outi Laatikainen, ksml :
Keskisuomalaisten EU-vaaliehdokkaiden kampanjabudjetit vaihtelevat rajusti. Haitari repeää nollasta eurosta yli sataan tuhanteen euroon.

Kommunistien Hanna Era ja Aino Kainulainen sekä itsenäisyyspuolueen Sinikka Tyynelä lähtevät vaaleihin nollalla eurolla. SDP:n Kalevi Olin arvioi kassakseen 100 000-120 000 euroa.
Rahan huhutaan istuvan tiukassa. Tavoitteet ovat silti korkealla. Myös kokoomuksen Johanna Manninen toivoo saavansa lähemmäs 100 000 euroa kasaan.
Keskisuomalaisia meppiehdokkaita on kesäkuun vaaleissa enemmän kuin koskaan aiemmin: 10. Kahdella puolueella on heitä jopa kaksi kummallakin. Ehdokasasettelu päättyi tiistaina.
Ehdokkaat saavat numeronsa ensi torstaina. Uurnille suunnataan sunnuntaina 7. kesäkuuta.
http://www.ksml.fi/teemat/eurovaalit/valtava-ero-rahank%C3%A4yt%C3%B6ss%C3%A4/426165

Sinikka:
Taulukko : http://eur-lex.europa.eu/budget/data/AP2009_VOL2/FI/nmc-titleN50400935180-50/nmc-chapterN50400935180-51/index.html#N50400935180-51 :

EU:n poliittisten ryhmien ja sitoutumattomien jäsenten hallinnosta, poliittisesta toiminnasta ja tiedotuksesta johtuvat menot v. 2009 52 690 000 eur = EUROVAALIT

Ei rahoitusta kansallisille puolueille

Parlamentti kannattaa myös yleistä periaatetta, jonka mukaan näillä varoilla ei saa missään tilanteessa rahoittaa muita puolueita ja etenkään kansallisia puolueita tai ehdokkaita suorasti tai epäsuorasti.

Edes lähtökohtaisesti nämä EU-vaalit eivät ole demokraattiset, kun jo ennakkoon rajataan "väärien" puolueiden osallistumismahdollisuudet !

Kun Eu jakaa parlamenttivaaleihin 52 690 000, luulisi, että Suomen osuus olisi se 1% osallisuuden mukaan ja Suomi saisi EU - vaaliavustusta parlamenttivaalehin 526 900, elikkä yli puoli miljoonaa euroa EU -myötäilijöilleen ?

Kykeneekö edes Suomen oikeusministeriö osoittamaan pienille eduskuntaan kuulumattomille puolueille määrärahaa vaalityön tekemiseen, - edes matkakustannuksiin ????

Olisi valtavan tärkeää tietää etukäteen Suomen suurpuolueitte eurovaalibudjetit, silä tavalla tai toisella JONAKIN PÄIVÄNÄ SUOMESSA TÄYTYY KYETÄ VARMISTAMAAN AVOIMET, VAPAAT JA DEMOKRAATTISET VAALIT !!!!

Euvaalit 2009 eivät todellakaan ole vapaat, eivätkä demokraattiset :

Kohti oikeudenmukaista vaalijärjestelmää :
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/kohti-oikeudenmukaista-vaaliij%C3%A4rjestelm%C3%A4%C3%A4/420706

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Arto Lauri - Olkiluodon Olli - Suomen talentti 2009

OLLIKO YDINVUOTORISKI ?
beettasoihtulöydös!

LET THE SUN SHINE IN : OLKILUODOLTA IKUISUUTEEN :
LÄPIMURTO :
Olkiluodosta Ikuisuuteen (2009) - Äänessä ydinaktivisti Arto Lauri
https://www.youtube.com/watch?v=--RCjAKVutA

http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/2149790.asx?bitrate=1 = Olli )
http://www.youtube.com/watch?v=9lp0IWv8QZY 

KÄRSIVÄLLISYYS PALKITAAN AINA !
KIITOS ARTO ! - SUOMEN JA KOKO MAAILMAN PUOLESTA !


Pekkarisen jäädytettävä Olkiluoto 3:n rakennuslupa
YLE:n Ajankohtaisen kakkosen julkistamat tiedot ongelmista Olkiluoto 3 -ydinreaktorin hallintajärjestelmien suunnittelussa asettavat kyseenalaiseksi reaktorin turvallisuuden.
STUK ei ole saanut reaktoria rakentavalta ranskalaiselta Arevalta vieläkään selvitystä siitä, miten ydinturvallisuuden perusperiaatteet täytetään reaktorin elektronisissa hallintajärjestelmissä. Näiden periaatteiden toteutuminen olisi pitänyt varmistaa jo ennen rakennusluvan myöntämistä vuonna 2005.
Greenpeace katsoo, että reaktorin rakennuslupa tulee jäädyttää välittömästi.
"Greenpeace varoitti jo vuonna 2005, että Olkiluotoon suunnitellunprototyyppireaktorin suunnittelu oli täysin kesken, eikäydinturvallisuusmääräysten toteutumista voitu varmistaa. Suomen viranomaiset ovat olleet liian hyväuskoisia ja Areva on käyttänyt tätä kaikin tavoin hyväkseen tinkiäkseen kustannuksista ja turvallisuudesta. Ydinturvallisuudesta vastaavan ministeri Pekkarisen on varmistettava, että rakennustyöt pysäytetään, koska ydinturvallisuusmääräyksiä ei ole kyetty täyttämään", Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta vaatii.
Olkiluoto 3 on maailman suurimman ja monimutkaisimman ydinreaktorin prototyyppi. Se myytiin suomalaisille maailman turvallisimpana reaktorina, mutta ydinturvallisuuslainsäädännön edellyttämät turvaratkaisut olivatkin olemassa ainoastaan Arevan esitteissä.
Elektroniset hallinta- ja suojajärjestelmät ovat ydinvoimalan haavoittuvin ja vaativin osa. Järjestelmät säätävät muun muassa reaktorin tehon, säätösauvojen asennon sekä jäähdytysjärjestelmän toiminnan ja paineet. Niiden täytyisi pystyä takaamaan voimalan turvallinen jäähdytys eri onnettomuustilanteissa.

Jopa haastatellun TVO:n projektijohtaja Jouni Silvennoisen mukaan automaatiojärjestelmien suunnittelun olisi pitänyt olla valmis jo vuosia sitten, vaikka otetaan huomioon laitoksen myöhästyminen. STUK:in pääjohtaja Jukka Laaksosen mukaan Arevan edustajien asenneongelmat ja ammatillisen osaamisen puute estävät automaation ongelmien ratkaisemisen eikä edes ilmeisiä suunnitteluvirheitä korjata.
Laaksosen erittäin huolestuneiden ja tiukkasävyisten kommenttien vakavuutta korostaa myös se, että elokuussa 2008 hän vielä sanoi MTV3:n uutisille muun muassa, että "Areva ja sen taustalla aikaisemmin olleet yhtiöt ovat edelleenkin maailman vahvin ydinvoimatoimittaja ja heillä on maailman paras ja turvallisintuote eikä meillä ole mitään syytä epäillä sitä eikä meillä ole myöskään syytä epäillä heidän vilpittömyyttään."
"On käsittämätöntä, että viranomaiset ovat painineet ongelman kanssa yli vuoden kertomatta kansalaisille ja julkisuuteen mitään. Jälleen kerran vasta tutkiva journalismi paljasti ongelmat. Prototyyppireaktorin rakentamisessa tehtävät virheet ja kompromissit eivät ole ydinvoimayhtiöiden yksityisasia, vaan suomalaisilla on oikeus tietää niistä. Ministeri Pekkarisen on edellytettävä STUK:lta kasautuneiden ongelmien ja laatupoikkeamien julkistamista sekä välitöntä tiedottamista uusista ongelmista", Myllyvirta toteaa.
http://www.greenpeace.org/finland/fi/mediakeskus/lehdistotiedotteet/pekkarisen-jaeaedytettaevae-olkilu
Stuk:n Laaksonen : Käyttöönottotestejä ei voi aloittaa !
Ajankohtainen kakkonen :
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/2184597.asx?bitrate=1

torstai 23. huhtikuuta 2009

EI KÄYTTÖLUPAA OL - 3:lle


Mikä on surullisen kuuluisan OL - 3 :n lopullinen kohtalo Suomen ydinvoimalahistoriassa ?

Silminnäkijä :
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/2149790.asx?bitrate=1




Vastaus on yksiselitteisen selkeä : OL- 3 :lle ei saa koskaan myöntää käyttöönottolupaa ! Selkeimpänä ydinturvallisuusperiaatteena ratkaisematon korkea-aktiivinen jäte.

OL – 3 on painevesityyppinen ydinvoimalaitostyyppi EPR (European Pressurized Water Reactor). Reaktorin lämpöteho on 4300 megawattia. Laitosyksikön sähköteho on noin 1600 megawattia ja sen tekninen käyttöikä on noin 60 vuotta. Sähköteho on hiukan suurempi kuin suurimpien tähänastisten ydinreaktoreiden, mukaan lukien sen esikuvina toimineet painevesireaktorityypit, saksalainen Konvoi ja ranskalainen N4, joiden nettosähkötehot ovat 1300-1450 MW.

Säteilyturvakeskuksen lausunnossa lupahakemuksen yhteydessä todetaan:
Ylipääsemättömiä periaatteellisia turvallisuusteknisiä esteitä tämän laitostyypin hyväksymiselle Suomessa ei ole ilmennyt. Useat suunnitteluyksityiskohdat vaativat kuitenkin lisätyötä, erityisesti reaktorisydämen suunnittelun, reaktorin hätäboorauksen, suojarakennuksen vuoraamisen, reaktorin hätäjäähdytysjärjestelmien suorituskyvyn ja hätäjäähdytyksen jälleenkierrätysjärjestelyjen, sekä vakavan onnettomuuden hallinnan osalta. Vakavan onnettomuuden hallintaan liittyvä sydänsulan jäähdyttäminen on tässä laitostyypissä suunniteltu monimutkaiseksi ja siksi sen onnistumista on vaikea osoittaa luotettavasti.

Tehoja lisäämällä ei ydinvoimalan turvallisuutta ole koskaan parannettu - päinvastoin !

Olkiluodon nykyisten saastuttavien lauhdevesien ja kalakuolemien merkitys on vähäinen, jos OL -3:ssa tapahtuisi mittava onnettomuus. Ydinreaktorit jäähdytetään merivedellä ? Onko merivesi myös OL-3:n reaktorisydämen alla, läheisydessä tai sellaisessa paikassa, että jos suojakuori jostain syystä rikkoutuisi, palava tulikuuma ydinpolttoaine pääsisi yhteyteen meriveden kanssa ?
Jos näin teoriassa tapahtuisi, kuinka monen megatonnin höyry / ydinrähdys siitä syntyisi ?

Teoreettinen 1600 MW:n höyryräjähdys ajatuksenakin on täysin mieletön, yhtä mieletön kuin rakentaa tällaisilla riskeillä enää yhtään ainoatakaan ydinmiilua yhteen ainoaankaan sivilisaatioon, koska ydinvoimalat eivät kuulu avoimeen demokraattiseen yhteiskuntaan !

Työntekijöiden vaientaminen ja avoimen keskustelun puuttuminen on osa sitä ydinterroria, jolla meitä nyt hallitaan !

Suomesta ollaan tekemässä koko Euroopan nurkkakuntaisinta, kehityksestä tipahtanutta ydinvoimareservaattia ! Siksi kaikkien muita vaihtoehtoja haluavien on nyt tiivistettävä rivit ja ryhdyttävä tositoimiin, että OL-3 :a ei koskaan käynnistetä ! Nykyisessä talouskriisissä OL - 3 on emämunauksenakin vain pieni rikka kaikessa muussa kestämättömässä rokassa ! OL - 3 hautaamisen jälkeen kokonaan uudet kaverit remmiin : maailma on tulvillaan paljon parempaa !

http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/skotlanti-luopui-ydinvoimasta-2009/422291

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Vanhanen : köyhille tuulivoimaa - rikkaille ydinvoimaa

Tulihan se sieltä: - Suomenkin pelastus talouslamasta ?
Ennen täällä vakuutettiin, että ydinvoima on täällä kaikkein halvinta ja tuulivoima tänne on kaikein kalleinta ! Taantumako avasi Vanhasen silmät ?
Ei enää velkaa, eikä velanottoa ? Myös Suomeen halpaa tuulivoimaa ja niille rikkaille, jotka nyt rahoittavat koko globaalin maailman velkakriisiä lisää ydinvoimaa ! - ketä ne muuten ovat ?
Että on meillä pääministeri ! Suoraan kahden kerroksen taivaasta ? Luojalle kiitos !

Vanhanen on vihdoinkin herännyt ja ryhtynyt nostamaan hiipuvia kannatuslukujaan: Olkiluoto 3:n kustannusarvion piti olla vain 3 miljardia euroa ! OL - 3:n myöjästyminenkin on jo maksanut pelkästään yli 3 miljardia euroa ja kokonaiskustannukset varmaan tulee maksamaan yli kymmenen miljardia euroa !!!

Siemens lähti Arevan kelkasta ja OL-3 horjuttaa nyt koko Arevaa - Ranskan ydinveturia.
Tällaisiin virhearviointeihin ei ole varaa kuin maailman upporikaimmilla valtioilla ?
Kukahan laskisi montako megawattia sitä halpaa ja saasteetonta tuulivoimaa saisi 10 miljardilla = 10 kertaa 1000 miljoonaa euroa = 10 000 000 000 :lla eurolla ?

Köyhyys pakottaa Suomenkin lopettamaan kokonaan lisäydinvoiman ja vieläpä kieltämään käyttöluvan antamisen OL - 3:lle, koska korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusongelmaa ei ole ratkaistu ja jätteitä ei edes keretä upottamaan kallioperään ennen mahdollista 3 :n metrin merenpinnan nousua, joka arvion mukan tapahtuu jo seuraavan 50:n vuoden aikana.

Kiitos Vanhanen ! Vanhanen on hankkinut kannuksensa UE:n ( = uusiutuvan energian ) MESTARINA !

Kirjoitus keskisuomalaisessa 26.4.2009 : http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/k%C3%B6yhille-tuulta-rikkaille-ydinvoimaa/424126


Suomen energiapolitiikassa tuulee vihdoinkin ja kovaa !

Shakki - Patti vai Matti ?

Kansalle on vihdoin selvinnyt, että meitä on yritetty lastata hornan hävittäjiin kuin ghettoihin; maailman suurimpiin ydinvoimaloihin, ilman että edes laskeutumispaikkaa on rakennettu tai varmistettu ! Korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitus on täysin ratkaisematta ja kallioperään sijoittamisesta on luovuttava kokonaan.
Samaan aikaan tiedot ilmastomuutoksen yllättävän nopeasta kehityksestä ja yhteydestä merenpintojen nousuun on hälyttävää ! Nyt ei enää voi vitkastella yhtään ! Nyt on luovuttava entisestä ajattelusta kokonaan ja meidän kaikkien on yhdessä ponnisteltava uusituvan energian maailmanlaajuisen aallon voimistamiseksi.
Ei enää yhtään lisäydinvoimalaa ja OL - 3 , maailman suurin hornan tuutti on haudattava pystyyn !
Samalla on aloitettava kansainvälinen yhteistyö ratkaisemattoman ydinjäteongelman osalta heti ! Ydinjäteongelma on nostettava energiapolitiikan keskiöön ja tavalla tai toisella sille on löydyttävä turvallinen hävittämistemppu ! Nyt kun kapitalismin pelimerkit on hävitty, on kysymys enää elämän pelastamisesta tällä pallolla !
Luojan kiitos, uusi tekniikka on jo olemassa ja sitä kehitetään koko ajan, kunhan ymmärretään, että suurien energiapörssiyhtiöiden aika on auttamattomast ohi !

Atomivoiman ratkaisematon shakkipeli jatkuu : Tsernobylin sarkofagi ja sen sisältämä elefantin jalka säilyy radioaktiivisena ainakin 100 000 vuotta. Egyptin pyramidien ikä on noin 5000-6000 vuotta. Jokainen kulttuuriaikakausi on jättänyt jotain jälkiä, jotain kuolematonta, kuten juutalaiset jättivät Raamatun, kreikkalaiset filosofian, roomalaiset lain ja me jätämme sarkofagin, rakennelman joka tulee elämään yli kaikkien muiden aikakautemme merkkien ja saattaa kestää pidempään kuin pyramidit.

http://www.dailymotion.com/video/x33ag7_il-reattore-di-chernobyl?from=rss&hmz=706c61796572&hmz=706c61796572

Muistamme tänään 26.4.2009 Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden 23 v. - muistopäivänä Hiljaisella hetkellä kakkia menehtyneitä ja menehtymään tuomittuja vielä monta sukupolvea eteenpän !

http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/tsernobylin-ydinvoimalaonnettomuuden-muistop%C3%A4iv%C3%A4/115470

Huippuhyvää materiaalia täällä taasen!)

Eikäkun vetää nauruspuolelle kun katselee miten nimimerkki ALFFAurokset kumppaneineen pannaan ruotuun ja suorastaan, etten sanoisi BEETTAsoihtuluokkaan ja silkoiksi eunukkistatisteiksi ! On senveran tömäkkää materiaalia taas kerran ydinvastustajillamme. Niin ja kuten olemme tottuneet, Sinikka kukkakedoltaan pyyhkii nyt tämänkin ydinpöydän.)
Mut hei tosiaan, ei muuta kun totuusvaarnaa lisää ydindragulamme verenimijäkoalitioon! Tosiaan , tosiaan VTT julkaisi jokin aika sitten maamme tuulivoimaloiden vuosipysyvyysasteita. Huikeaa oli huomata miten 56% taso oli JO arkipäivää maamme rantapuskatuulettimilla!
Maailmalla puolestaan ydinreaktorien 33% lähtöhyötysuhteet on silkkaa pelleilyä. 95% maailman voimaloista kun on tätäkin -5% heikommissa jäähdytystornihyötysuhteissa. Lisäksi voimalat on ylipäätään käyttökunnossa Antti Vahteran "ydinenergian uhkapeli"kirjan mukaan VAIN 60%/v, koska kesän liian kuivat ja kuumat kuukaudet pysättävät ne systemaattisesti 3-.4kk kesäseisokkeihin. JUURI silloin kun kastelupumput ja coolerit energiaa tarvitsevat. Nyt ollaan tuskin viidenneksen 20% ylityksillä enää. Mutta ei edes tässä kaikki 1970-luvilla Harrisburgin ydinonnettomuus vaatii YHÄ +10% ydinturvaenergiavaraukset käyvän ydinvoimalan alasajon pakkoturvaamiseksi. 1 600MW OL-3 laitoksen rinnalla tuhlataan AINA 160MW Imatran koskellinen koska IAE-ydinturvalaki vaatii. Energia tuhlataan siis reservinä, eikä sen energiaa saa käyttää lainkaan. Koska ydinvoimala muuttuu jälkilämpöpumppujensa takia 160MW kuluttajaksi sekunttiluokassa. Eikä muut ratkaisut ehdi pelastamaan tilannetta. Pelkkiin 100km luokkaisiin raiskioaukio linjasiirtomeriinsä ydinalan tehosta hukkaantuu 5%!!. . . jne.
Juu toistelen näitä tosiaan nin kauan, kunnes maamme ydinkiimainen lehdistökin alkaa tajuta, ettei ydinvoima oikeasti ole kuin rahanpesun ja tukiaismerien ydinoptiopaikka ydinherroillemme. Liliukseen kohdistettu ydinoptiokriisi oli siis VAIn jäävuoren huippu! Ydinvoima ei siis tuota yhtään MITÄÄN lisäenergiaa maailmaan! Kaiken kuittaa päälle se,että 2008 jälkeen MYÖS ydinvoima on kaivuunsa puoleasta ollut energianegatiivinen ! EU tosin syksyllä 2008 määräsi uraanikaivosten energiakulutukset kirjoituksistani kauhistuneena salaisiksi. Muttei totuus sillä tokikatoa! Nyt olisikin tähdellistä tietysti saada koko EU ja USA niin ydinkriittiselle laajalle hallinnolle, että nämä mätäpaiseet vihdoin ja viimein uskallettaisiin julkaista maailmaan! Niin ja siinä asiasssa toki tällaisillakin foorumeilla näkyilevät asialliset ydinkritiikit, puoluekannoista, tai sukupuolista javastaavista riippumattomat kommentit niin muilta kuin toki myös minulta ilmanmuuta ovat. . .
Niin tosiaan ydinkritiikki on tulevalle maapallomme elämisen mahdollisuudelle enemmän kuin elinehto! Haluan tapani mukaan korostaa, etten tee asiasta "suoraan poliittista" aihetta. Vaan keskitän, että politiikan muassaan tuoma aihekannattajiston kapenemispiire ei toimintafunktiona ole aina kenties paras mahdollinen yhdenasian ydinalasajolle. On ÄÄRIMMÄISEM tärkeää, että saamme tähän ydinvastaisuuden alle KOKO puoluekentän edustajistot. Kas nähkääs maailma toimiii politikkojen varassa. Kaikki kunnia myös heidän ydinkriittisyystaistelulleen, ilman muuta! Ydinvastustaminen on elämää suurempi asia, joka koskee meitä K A I K K I A vauvasta vaariin. Äänestimme tai emme! Juu hei med börjare tää ON niiin kova ja hot juttu, että nyt KAIKKI energia ydinlohikäärmetalouden salvomiseen kaivataan meiltä kaikilta!
Niin. . .olen tosiaan esiintynyt nimimerkillä ollimäkikoho. Ehken tulee vielä vastaan aika, jolloin vapaantuva ydinikeensä poistava maamme armas voi jälleen lukea MYÖS julkisuuteen nimillään uskaltautuvien oikeita nimimerkkejä kirjoittelevien osaajien alleviivauksin? Ehkä vielä nousee päivä jolloin uskallan kirjoittta : "Se Silminnäkijäraportista tuttu Arto.) Sitä odotellessa ollimakikoho
.)
http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/k%C3%B6yhille-tuulta-rikkaille-ydinvoimaa/424126





EUROPARLAMENTTIVAALIEHDOKAS 2009


Suomi on EU:ssa vastoin perustuslain säätämisjärjestystä, laittomasti.
Markan syrjäyttämisestä ei ole eduskunnan päätöstä. Laillisuus on palautettava !
Suomeen on saatava Perustuslakituomioistuin ja 101 kansanedustajaa, jotka kolmannella valtalailla julistavat Suomen Itsenäiseksi ja Täysivaltaiseksi Tasavallaksi, jonka lallinen valuutta on markka !
Ilman puoluetukea puhtain asein puhtaan asian puolesta yhteistyössä kaikkien demokratiaa vaalivien tahojen kanssa ihmisoikeudet ensin :

Jyväskylässä 21.4.2009

Sinikka Tyynelä, Itsenäisyyspuolueen europarlamenttivaaliehdokas 2009
Hallitus/puoluevalta ei ole kansanvalta !

Suomi ei voi erota sellaisesta, missä Suomi ei ole ollut päivääkään perustuslain mukaan - kirjoitti Helge Kaalikoski kirjeessään minulle tänään !
Miksi se "porukka" samaisti itsensä kaikkiin petturipuolueisiin, menemällä vieraan vallan vaaleihin ? - kysyy Heguli vaativasti.

Voi Heguli, olen nyt niissä porukoissa, joita et arvosta. Tiedän tuskasi. Ymmärrän kaikkien ikäluokkasi veteraanien hädän ja tuskan Suomen puolesta !

Suomi on todella pahassa hädässä. Peruspalvelut ajetaan alas ja kansa mierontielle ! - Laittomuuden hinta !

Voi Heguli, uskon yhtä vähän näihin vaaleihin kuin sinäkin, ja juuri siksi päätöksen tekeminen ehdokkaaksi asettumisesta oli todella vaikeaa! Nämä Eu vaalit ovat todella kaikilta osin näennäisdemokratiavaalit !

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu !

Toisaalta - turhautuminenkaan ei auta !
Ainoa keino tässä EUkapitalismin laittomassa liemessä on kuitenkin laittaa oma lusikka tähän klimppisoppaan, ettei totuus unohtuisi kokonaan !
Todellakin Suomen ainoa pelastus ja turva on Suomen valtiosääntö, tähän päivään saakka kumoamaton Suomen oma Perustuslaki, jonka eurostovaltalaiset ovat mitätöineet ja josta on tehty mielivaltainen keppihevonen, jolla nyt ratsastetaan täyttä laukkaa ylikansallisilla markkinoilla maata myyden !

Millään vaaleilla ei todellakaan ole mitään merkitystä, jos oikeusvaltion perustuslain säätämisjärjestys on kumottu ja tilalle on tullut mielivalta !

Ilman Perustuslakituomioistuinta kaikki nykyinen on pelkkää petosta !

Lämpimät Terveiset Helge Kaalikoskelle, Viljo Vuoristolle ja kaikille niille Suomen Sankareille, jotka edelleen jatkavat itsenäisyystaistelua laillisuuden palauttamiseksi tähän iki-ihanaan Isänmaahamme !'

ERT - yhtiövalta Euroopassa yhtä Pekingin ankkaa

Nykymeno on sitä miten ukot kertoo, sen mukaan akat osaltaan päättää ja niin sitten mennään päin mäntyä ! - eipäs kun kohti KIINAAAAAA SIPERIAN KAUTTA ?????


Eva : kriisi voi johtaa kiinalaiseen kapitalismiin



EVA pitää mahdollisena, että maailma nousee nykyisestä taantumasta joko Aasian tai Yhdysvaltojen vetämänä.

Kiinalaista kapitalismia -skenaariossa Kiina ja Intia nostavat maailmantalouden pois taantumasta. Maiden taloudellisen merkityksen kasvaminen lisää myös niiden poliittista valtaa. Voittajia ovat myös öljyn hinnannoususta hyötyjät, kuten OPEC-maat, Venäjä ja Norja.

EVA:n mukaan tämä tarkoittaa kapitalismia ilman demokratiaa. Kehitys hyödyttää erityisesti Kiinan vaurastuvaa keskiluokkaa, joka on kiinnostunut puhtaasta ilmasta ja talouskasvusta.

Kiina-malli ajaa Suomen rakennemuutokseen

Kiina-vetoinen talousjärjestelmä pakottaa Suomen suureen rakennemuutokseen, EVA hahmottelee. Perinteinen teollisuus kärsii, mutta Aasian kasvuun mukaan pääsevät koulutus- ja asiantuntijapalveluyritykset menestyvät.

Aasia-vetoista kasvua helpompi on Suomen kannalta Länsi luo nahkansa -skenaario.

Siinä Yhdysvaltojen talous toipuu ensimmäisenä ja vetää Euroopan mukaansa. Vuonna 2013 taantuma näyttää jo kauneusvirheeltä, EVA visioi. Suomi selviää kriisistä vähällä, kunhan se oppii kaupallistamaan innovaatioita.
Länsi-vetoinen toipuminen lisää Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n, Maailmanpankin ja G20-maiden roolia. Tuottavuus kasvaa, kun työ ja vapaa-aika sovitetaan yhteen entistä tiiviimmin.
EVA:n mukaan skenaario vahvistaisi myös eettistä kapitalismia.

Blokkien taisto vai elvytyksen epäonnistuminen?

EVA:n mukaan talouskriisi saattaa myös päättyä blokkien taistoon tai elvytyksen täydelliseen epäonnistumiseen.
Blokkien taisto -skenaariossa valtiot turvautuvat protektionismiin ja eristäytyvät.
EU:n ja Yhdysvaltojen suhteet viilenevät. Venäjä vahvistuu ja Kiina ajautuu sisäisiin ongelmiin työttömyyden, muuttoliikkeiden ja mielenosoitusten saattelemana.
Vientivetoisen Suomen talous yskii, mutta EU:n ja Venäjän markkinat vetävät. Perinteinen paperi- ja selluteollisuus kokee renessanssin.

Stimulus ja romahdus -skenaariossa talouskriisi synkistyy syväksi lamaksi, kun elvytystoimet epäonnistuvat.

Itäisestä Euroopasta ja Yhdysvalloista käynnistyvä luhistuminen suistaa koko reaalitalouden. Seuraa joukkoirtisanomisia, massatyöttömyyttä, levottomuuksia ja väkivaltaisia yhteydenottoja.
EVA:n mukaan kolmas maailmansota tuntuu kurkkivan nurkan takana vuonna 2020, jos tämä skenaario toteutuu.
Suomessa skenaario ruokkii protektionismia, nationalismia ja ääriliikkeitä.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/03/26/eva-kriisi-voi-johtaa-kiinalaiseen-kapitalismiin/20098009/12

Eu on kapitalismi ilman demokratiaa. Kiinan kapitalismi nurkan takana asettaa entistä pahemmat rautakalterit kaikille ihmisoikeuspyrkimyksille !

Eurovaalit on tulossa ja persuille odotetaan rötkälevoittoa, jota hehkuttaa jo koko Suomen media ! Eikä syyttä, persut on keponen vaihtoehto epädemokraattiselle Suomelle ! Ei väliä jos porvaripuolueista kepu saa rökäletappion ! Soini on vankka EU kannattaja, joka haluaa Suomen Natoon !
Suomessa on totalitaarinen yksipuoluiejärjestelmä ilman mitään todellisia vaihtoehtoja nurkan takana odottavalle Siperian matkalle !

Onko iloisia matkaanlähtijöitä ?

Euro, yhtenäinen valuutta, on tuonut vakautta sen käyttöönottaneiden maiden talouteen Nyt talouskriisin aikana se on todettu Islannissa ja Virossa, joissa olisi halukkuus siirtyä euron käyttöön. Myöskin Ruotsissa on kansan enemmistö aiemmasta poiketen euron kannalla. Millähän perusteilla Suomen asema olisi parempi EU:hun kuulumattomana markkavaluutallaan ja mikä sen arvo olisi maailmalla? No oltaisiinpahan itsenäisiä ja itsepäisiä. Kyllä EU-vastaisuuden perustelut ovat lillukanvarsissa.(aapee 20.04.2009 09:19)

Jos aapee kykenee ennakoimaan tulevaisuutta paremmin kuin uuslipsujen EVA ( = elinkeinoelämän valtuuskunta ), niin mikä on aapeen ase maailmantalouden nykyiseen romahdukseen ? Kiinan moottorit vain USA:n ja Naton aloittama kolmas PUOLUSTUSmaailmansota turvamaan lähi-idän öljyt ja maakaasut vain eurostoliitolle ? - Naton Jassm ydinkärjin ?
<
- anna mun kaikki kestää aapee ? - on lupa myös käyttää omaa järkeä eikä mehustella lillukanvarsia, joilla uuslipsujen porvarit syöttää vain ankkoja ?

Blokkien taisto vai elvytyksen epäonnistuminen?

EVA:n mukaan talouskriisi saattaa myös päättyä blokkien taistoon tai elvytyksen täydelliseen epäonnistumiseen.Blokkien taisto -skenaariossa valtiot turvautuvat protektionismiin ja eristäytyvät. EU:n ja Yhdysvaltojen suhteet viilenevät. Venäjä vahvistuu ja Kiina ajautuu sisäisiin ongelmiin työttömyyden, muuttoliikkeiden ja mielenosoitusten saattelemana.Vientivetoisen Suomen talous yskii, mutta EU:n ja Venäjän markkinat vetävät. Perinteinen paperi- ja selluteollisuus kokee renessanssin.

Stimulus ja romahdus -skenaariossa talouskriisi synkistyy syväksi lamaksi, kun elvytystoimet epäonnistuvat. Itäisestä Euroopasta ja Yhdysvalloista käynnistyvä luhistuminen suistaa koko reaalitalouden. Seuraa joukkoirtisanomisia, massatyöttömyyttä, levottomuuksia ja väkivaltaisia yhteydenottoja.
EVA:n mukaan kolmas maailmansota tuntuu kurkkivan nurkan takana vuonna 2020, jos tämä skenaario toteutuu. Suomessa skenaario ruokkii protektionismia, nationalismia ja ääriliikkeitä.


http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/03/26/eva-kriisi-voi-johtaa-kiinalaiseen-kapitalismiin/20098009/12

Uuslipsut, - myös aapee, pelkää protektionismia ja nationalismia kuin ruttoa, koska ne perustuvat demokratiaan eikä totalitaarseen yksipuoluekapitalismiin pääomien, ihmisten ja tavaroiden vapaana ylikansallisena liikkumisena ! - Vai olenko väärässä ?

Kaikkein tärkein kysymys kuuluu nyt : kenelle olemme menettäneet itsenäisyytemme ?
Miksi Suomi velkaantuu ja kenelle ?

Maailma muuttuu tiuhaan tahtiin, mutta muuttuuko se luonnollisesti omalla painollaan, vai ohjataanko sitä jotain meille tuntematonta päämäärää kohti? Jos näin on, täytyy suunnitelmia kehitellä yleisöltä salassa ja näin vääristyy yleinen käsitys maailmasta.

”Nykyisin pyrkii kansainvälinen pääoma sitomaan poliitikkojen ja myös kansalaisten käsiä ottamalla sopimuksin kontrolliinsa yhä useampia yhteiskunnan osa-alueita, mikä lopulta johtaa velkaantumiseen josta ei enää pääse irti. Pankkieliitin suunnitelmissa on siis luoda valtioille ongelma, taloudellinen romahdus. Sen jälkeen ovat valtiot täysin kansainvälisen pankkieliitin armoilla.

Alueet, joista pankkieliitti on ensisijaisesti kiinnostunut, ovat vesihuolto, sähkölaitokset ja lämpötuotanto. Myös koulut, sairaalat ja huoltotoiminta ovat listan kärkeä. Samoin puuta kasvavat maa-alueet ja kaikki infrastruktuuri.

Tämän kaiken on pankkieliitti jo toteuttanut Argentiinassa, jossa kansa ei enää omista juuri mitään. Valtaosa on kansainvälisen pääoman omistuksessa tai kontrollissa.

Jotta välttyisimme Argentiinan kohtalolta, tulisi meidän pitää tiukasti kiinni vielä hallussamme olevasta varallisuudesta ja sen myötä omasta tulevaisuudestamme. Meidän kimppuumme tullaan hyökkäämään monilla eri osa-alueilla ja kahden tärkeimmän suhteen olemme jo menettämässä otteemme, nimittäin ruuan ja energian.

Omavaraisuutemme vähenee molempien suhteen kaiken aikaa. Esimerkiksi EU:n tavoitteena oleva maataloutemme alasajo lisää riippuvuuttamme elintarvikkeiden tuonnista ja vähentää mahdollisuuksiamme valvoa sen laatua. Se on käsittämätöntä, koska siinä kuolee samalla elintärkeä ammattikunta, jonka korkeatasoista osaamista ei ehkä koskaan enää voi saada takaisin.

Meidän tulisi uudelleen oppia ymmärtämään mitä raha todellisuudessa on. Se kun on juuri se väline, jolla yhteen liittynyt taloudellinen pankkiirien eliitti toivoo saavansa maailman haltuunsa ja se tapahtuu romahduttamalla valtioiden taloudet. PPP, eli Public-Private Partnership, on keino joka nopeuttaa tätä tavoitetta. Silloin ovat valtiot siinä tilanteessa josta Napoleon Bonaparte jo aikoinaan varoitti: Kun Hallitus tulee riippuvaiseksi yksityisistä pankeista, silloin pankit kontrolloivat asioita, eivät kansan valitsemat johtajat.
Ote:
Sven-Olof Jakobsson : Salainen asiakirja

" käsi joka antaa, on aina ylempänä kättä joka ottaa vastaan. Suurpääoma ei koskaan ole tuntenut isänmaallisuutta eikä kunniallisuutta "

Salainen asiakirja :

The Committee of 300, eli Kolmensadan Komitea,

muodostuu nimensä mukaisesti kolmestasadasta miehestä, joista jokainen tuntee toisensa ja jotka eivät koskaan ole pettäneet toisiaan. Kolmesataa miestä on vuodesta 1728 päättänyt mannermaan kohtaloista. Ryhmällä oli tärkeä vaikutus mm. Kansainliiton syntymiseen, mikä oli ensimmäinen konkreettinen yritys muodostaa ikään kuin vaivihkaa maailmalle keskitetty hallitus. Uusi yritys myöhemmin synnytti YK:n. Kolmensadan Komitea on uskomattoman kiinteä oligarkia, jonka keskinäinen luottamus on pysynyt rikkumattomana koska se aina on etsinyt seuraajansa omasta ympäristöstään.

Kolmensadan Komiteaa voidaan pitää kaikkien nykyisten salaseurojen äitinä. Siitä on ajan saatossa eriytynyt lukuisa määrä uusia ”varjohallituksia”, kuten Bilderberg-ryhmä, Trilateraalinen komissio, Rooman Klubi, RIIA, CFR, jne, joita Pyöreä Pöytä tavalla tai toisella kontrolloi. Yhdessä ne muodostavat erittäin tehokkaan verkoston ja merkittävän osan tulevaa maailmanhallitusta, jonka vaikutus eri maiden tapahtumiin on jo nyt monin verroin suurempi kuin kansanvaaleilla muodostettujen hallitusten.

Bilderberg-ryhmä

Maailman kehitystä ohjaavat eri vaikutusvaltaisten tahojen yhteiset intressit. Kun korkeassa asemassa olevat eri kansojen päättäjät kokoontuvat salaiseen neuvonpitoon, seuloontuvat ideat ja ajatukset sellaisiksi poliittisiksi strategioiksi jotka parhaiten palvelevat kunkin tahon toiveita.
Näissä kokouksissa muodostetaan siis tuleva yleinen mielipide ja kehitellään myös se tapa, jolla saadaan kansa se hyväksymään. Sen vuoksi tarvitaan mukaan myös koko mediakoneisto sekä eri poliittisten puolueiden, ammattiyhdistysten ja tutkimustoiminnan edustajat. Niin kutsuttu Bilderberg-ryhmä on väkevä esimerkki salaseuroista jotka maailman kehitystä ohjaavat.

Vuodesta 1954 on toistasataa maailman vaikutusvaltaisinta vallanpitäjää kokoontunut muutaman päivän mittaiseen huippusalaiseen neuvonpitoon eri puolelle maailmaa. He muodostavat tämän Bilderberg-ryhmän, johon kutsutaan ainoastaan riittävän korkeassa asemassa olevia henkilöitä yhteiskunnan kaikista vaikutuspiireistä. Yleensä vain miehiä, mutta poikkeustapauksissa myös naisia, joilla on globaali näkemys ja kansainvälistä kokemusta. Yli kolmekymmentä suomalaistakin on osallistunut näihin kokouksiin, tekemättä kuitenkaan minkäänlaista selvitystä kokouksissa käsitellyistä asioista, vaikka monet ovat osallistuneet niihin yhteiskunnan varoin ja muutamat heistä jopa useamman kerran.

Monet länsimaailman johtajista ovat tulleet Bilderberg-ryhmästä. Esimerkiksi jokainen Englannin pääministeri on osallistunut kokouksiin viimeisen 30 vuoden aikana, samoin moni Yhdysvaltain presidenteistä. Bilderberg-ryhmän vaikutusvallasta näissä yhteyksissä kertoo varsin hyvin tapaukset Bill Clinton ja José Manuel Barroso. Clinton kutsuttiin ryhmän salaiseen kokoukseen Saksan Baden-Badeniin vuonna 1991 ja vuonna 1992 tuli hänestä yllättäen USA:n presidentti.

Vuonna 2003 sai puolestaan tuntematon José Manuel Durao Barroso kutsun Bilderbergien kokoukseen Ranskan Versaillesiin ja jo seuraavana vuonna tuli hänestä, vähintään yhtä yllättäen, EU:n pääsihteeri. Sattumiako? Tuskin, sillä Bilderberg-ryhmän mahtavat pankkiirit ovat kontrolloineet johtajiamme USA:ssa ja Euroopassa ja muuallakin maailmassa jo pitkän ajan kuluessa. Olihan myös Euroopan Unioni Bilderberg-ryhmän aikaansaannos.

Kaikkiaan on Bilderbergeillä kolme päätavoitetta: uusi kansainvälinen talousjärjestys, uusi poliittinen järjestys ja uusi uskonnollinen maailmanjärjestys.

Matkan edistymistä kohti keskitettyä maailmahallintoa kehui vuonna 1991 Bade-Badenin kokouksen avauspuheessaan David Rockefeller seuraavasti:

”Olemme kiitollisia kaikille merkittäville julkaisuille, The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja monille muille, joiden johtajat ovat osallistuneet kokouksiimme ja pysyneet vaiti jo melkein 40 vuotta. Olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme joutuneet alttiiksi julkisuuden kirkkaille valoille. Mutta maailma on nyt hienostuneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta.

" Älyllinen eliitti ja maailmanpankkiirien ylikansallinen täysvaltaisuus on todellakin suositeltavampaa kuin kansallinen itsemääräämisoikeus, jota on toteutettu menneinä vuosisatoina.”

Trilateraalinen Komissio

Bilderberg-ryhmän kokouksessa vuonna 1972 Belgian Knokkessa esitti pankkiiri David Rockefeller Trilateraalisen Komission perustamista.

Komission oli tarkoitus koostua kutsutuista jäsenistä, Bilderberg-ryhmän tavoin, jotka tulevat Pohjois-Amerikasta, Euroopasta ja Japanista. Siitä johtui nimen viittaus kolmeen. Kokous valtuutti Rockefellerin toteuttamaan suunnitelma, jonka tueksi esitettiin mm. seuraava lausunto:
”Yhteisöt ja niiden johtajat useimmissa maissa elävät maailmankäsityksessä, joka koostuu erillisistä valtioista. Heidän on vaikea ajatella globaalisti ja ymmärtää valtioiden riippuvuus toisistaan. Liberaali lähtökohta, jossa nähdään politiikka ja talous erillisinä, on vanhentunut. Talouteen liittyvät kysymykset ovat keskeisiä modernissa politiikassa.”

Itse asiassa on Komission päätavoite ohjata kansainvälistä tapahtumaa suojatakseen ja lisätäkseen eliitin etuja mainituissa maanosissa, mikä on vahvistanut ylikansallisten yritysten valta-asemaa maailmalla. Niiden johtajat ovat jo tasavertaisia neuvotteluosapuolia valtioiden päämiesten kanssa, mikä on uhka niille valtioille jotka korostavat kansallisuuttaan ja haluavat sulkea rajansa kansainväliseltä kaupalta eivätkä anna kansainväliselle rahalle pelitilaa omissa maissaan.

Trilateralistit kokevat siis valtioiden rajat esteenä kaupalleen ja sanovatkin näin:
”Maailma on kasvanut niin monimutkaiseksi järjestelmäksi ja ongelmat moninkertaistuneet sellaisella vauhdilla, ettei tavallisen ihmisen näkemys ja päätöskyky riitä niitä hallitsemaan. Siksi ovat trilateralistit ottaneet vapaaehtoisesti johdon kohdatakseen lisääntyvät ongelmat tavoitteenaan tieteellisin keinoin käsitellä maiden molemminpuolista riippuvuutta kaikkien parhaaksi.” Itse asiassa ehdotetaan tässä riippuvuuteen johtavaa strategiaa!


Riippuvuuden aikaansaamisessa näkyy myös strategian päätavoite. Kansainvälisellä tasolla pitäisi trilateraalijohtajien laatia säännöt standardisoinnille ja menettelytavoille, mikä toisi kasvavalla vauhdilla lisää eri maiden eliittiä johtoryhmään, toisin sanoen, olemaan mukana toteuttamassa päätöksiä tehtyjen sääntöjen puitteissa. Seurauksena olisi, että kansainväliset päätökset tulisivat yhdenmukaiseksi ja yhtäpitäväksi kokonaisuudeksi sen sijaan, että ne toimisivat toisiaan vastaan. Tämän toteuttamiseksi on tehty työtä jo vuodesta 1973.

Tämä merkitsee, että poliittinen järjestelmä valtiollisella tasolla kovertuu yhä enemmän ja jää vain näennäisdemokratiaksi. Uudet johtajat keräävät vähitellen valtaa globaalilla tasolla ja ”eliitti”, joka on luopunut oman valtion ajatuksesta, istuu salaisissa kokouksissa suunnittelemassa uutta maailmanjärjestystä. Näihin suunnitelmiin eivät kansat enää ota osaa vapaissa demokraattisissa vaaleissa.

Trilateralistien mielestä etenevät suunnitelmat kuitenkin kiusallisen hitaasti ja erityisen huolissaan he ovat ristiriidasta realismin ja jatkuvan riippumattomuuden kuvitelman kesken, joka edelleen vaivaa suurta osa EU-jäsenvaltioiden hallituksia. Jotta olisimme trilateralisteille mieliksi, olisi meidän siis luovuttava kansallisuudestamme ja ennen pitkää myös kielestämme. Olisimme vain eurooppalaisia, EU-kansalaisia matkalla kohti lopullista päämäärää, maailmankansalaisuutta.

Rooman Klubi

Rooman Klubin toiminta on melko avointa, vaikka monet sen jäsenistä ovat mukana myös salassa toimivissa järjestöissä. Ehkä juuri sen vuoksi ovat monet sen ajamat tavoitteet yhteneväiset mm. Bilderberg-ryhmän ja Trilateraalisen Komission kanssa.

Rooman Klubi on ottanut tärkeimmäksi tehtäväkseen väestönkasvun rajojen seuraamisen. Sen ajatuksena on ollut, että köyhyys ja poliittinen epävakaus kolmannessa maailmassa aiheutuvat siitä, että ihmiskunta on lähestymässä ekologista luhistumista ylikansoituksen ja niukentuvien elintarvikevarojen seurauksena. Klubin mielipide onkin, että harvat ja valistuneet ottaisivat kontrollin tilanteesta.

Rooman Klubin vaikutusvallalla tilasi Jimmy Carterin (TC) hallitus 24. heinäkuuta vuonna 1980 Trilateraaliselta Komissiolta aihetta käsittelevän raportin, joka voimakkaasti levitti ympäristöajattelua. Tutkielma nimeltä Global 2000 piirsi hyvin pelottavan kuvan maailman tulevaisuudesta, suunnaton liikakansoitus, raaka-aine- ja elintarvikepula ja ympäristöuhka, joka vaatisi ainakin 170 miljoonan ihmisen hengen vuoteen 2000 mennessä. Kuukautta myöhemmin ilmestyi toinen raportti, Global Future A Time to Act, jossa esitettiin joukko toimenpiteitä joilla kohdata esitetty kriisi. Listan ylimpänä oli syntyvyyden säännöstely sterilisoimalla ja muilla keinoin. Samalla esitettiin, että tieteellisen kehityksen ja tekniikan siirtoa kehitysmaihin pitää jarruttaa. Cyrus Vance, joka oli Jimmy Carterin ulkoministeri ennen Edmund Muskieta, oli mies joka tilasi molemmat raportit ministerikautenaan. Hän istui luonnollisesti myös molempien raportti-komiteoiden puheenjohtajana.

Mielenkiintoista on nostaa esiin ne kasvot ja voimat jotka ovat kirjoittaneet Rooman Klubin ja edellä mainitut kaksi amerikkalaista raporttia. Silloin huomataan, että kyseessä ovat samat poliitikot, pankkiirit, akateemikot ja teollisuusomistajat, jotka tukevat ja edistävät sitä politiikkaa jota harjoittaa eliittijohtoinen Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF) ja Maailmapankki, jotka puolestaan ovat vastuussa miljoonien ihmisten kuolemasta, nälästä ja kärsimyksestä.

Eräs Global 2000-raportin alullepanijoista oli Robert McNamara, Maailmanpankin entinen presidentti, jonka politiikka on aiheuttanut suunnatonta ympäristötuhoa ja kuolemaa kolmannessa maailmassa. Nyt on Maailmanpankin johtoon asetettu sotahaukkana tunnettu Paul Wolfowitz.

" ....käsi joka antaa, on aina ylempänä kättä joka ottaa vastaan. Suurpääoma ei koskaan ole tuntenut isänmaallisuutta eikä kunniallisuutta "




ERT - Euroopan yhtiövalta

European Roundtable of Industrialists (ERT) on eurooppalaisen yhtiövallan yhteistyöorganisaatio.

ERT:llä on kaikkein tärkein rooli Euroopan Unionin päätöksenteossa. European Roundtable of Industrialists (ERT) on eurooppalaisen yhtiövallan merkittävin yhteistyöorganisaatio.

ERT koostuu suurten eurooppalaisten yhtiöiden johtajista. ERT:n vaikuttajia ovat mm. Jorma Ollila.

ERT on uuslibsujen lippulaiva : yksityistäminen, kaupan vapauttaminen ja eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn parantaminen ovat ERT:n vaatimuksia. Vastoin virallista parlamentaarista valtaa EU:ssa puuhaillee nyt suurteollisuuden lobbarit, piraatit, jotka varmistavat, että ERT:n suurteollisuus saa sen mitä se vaatii !

ERT:n rooli EU:n politiikan suunnan määrittelijänä on merkittävä. Niin Maastrichtin sopimuksessa kuin EMU:ssakin sen piraattilippu on korkeimmalla, koska siten se on vallannut koko globalisaation finassijärjestelmän ja noussut kaiken demokraatisen ja parlamentaarisen kontrollin yläpuolelle !

Kiltti, poliittisen kierrätyksen läpikäynyt entinen EU - komissaari saa paikan helposti ERT:in pyöreästä pöydästä, sillä ERT syöttää vain kansalta kynittyjä ankkoja !

ERT pitää yllä suurteollisuuden kilpailukykyä ja EU:n kansainvälistä kilpailukykyä, joka nyt on siirtynyt halvan ja ihmisoikeuksista piittaamattoman työvoiman perässä Kiinaan !

Eipä siis ihme, että Vanhasellekin syötetään Kiinan vierailulla Pekingin ankkaa paksuina paloina. Yhtä pitkät liehustelun liepeet taisi tulla Kiinan reissun mukana verhokankaisiinkin ?

Markkinat päättävät ERT:n oppien mukaan ensisijaisesti suurteollisuuden tarvitsemasta enegiasta ja ilmastomuutoskin ratkaistaan vain suurteolisuuden tarpeista :- hiili korvataan ydincvoimalla, vaatii ERT:n opit, samalla kun loputkin irtorasvat ankoissa paistetaan !

Tärkeintä, että maailman rikkaimpien omistajasukujen valta lisääntyy, jonka epädemokraattiselta perustalta tarvitaan yhä suurempaa talouskasvua ja entistä suurempia sotavoimia kansakuntien alistamiseksi maailman mahtavimmalle ahneudelle - rahan vallalle - ilman mitään demokraattisia periaatteita.

- EU:n tarkoitus on hävittää demokratian rippeetkin !
- Suomen EU-hallitus, eduskunnan johtama YLE, samoin kuin Suomen muu media on täysin kyvytön arvioimaan kansallista ja kansainvälistä globalisaation hintaa, saatikka koko katastrofia ihmiskunnalle ja luomakunnalle, eikä Suomessa kyetä enää edes järjestämään demokraattisia vaaleja !
- Suomi on edelleenkin kiltti ERT:n ja Ollilan jo kynimä ankka, josta hyvästä työstä Ollila palkittiin ERT:n ylimpään kastiin ?
- Väliäkö sillä, että Ollin oppirahoista kansalle jäi vain yhäkin kalliimmiksi käyvät kynityt kanat ja ankat, valtava ja yhäkin lisääntyvä velkataakka, sillä ERT:n ydinoppi on hallita velkaannuttamalla ?
- juuri siksi taistelu Suomen Itsenäisyydestä jatkuu !!!!


Europarlamenttivaalit lähestyvät ja puolueet asettavat ehdokkaita ! Oppositiota ei ole ja vaalituet EU-parlamenttivaaleissakin maksetaan valtion varoista tai lobbbausryhmiltä vain EU:n kannattajille vasemmalta oikealle !
Aivan sama äänestääkö vai jättääkö äänestäömättä - koska lopputulos on sama : kaikki äänet ERT:lle !
- jestas ?
- Vai ollaanko sittenkin voiton puolella demokratisoitumispyrkimyksissä, jos vallataan ERT:n piraattilaivasta oma markka takaisin ?
- tosin valtavasti hävinneenä , mutta Ollin oppirahat maksaneina ? ?
- Suurpääoma ei tunne isänmaallisuutta eikä tunnusta kansallisuutta ?
- myydäänkö lisää maita Venäläisille vai Kiinalaisille vai Naton tukikohdiksi ?
- Vai turvataanko tulevaisuus myös omille lapsillemme ? - Suomalaisille ?

http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/suomen-itsen%C3%A4isyys-on-palautettava/417774?pgNro=2























LUOMUA VAI YDINJÄTTEITÄ ?

Obama panee uusiksi USA:n ydinjätepolitiikan

Barack Obaman hallinnolle ei kelpaa nykyinen korkea-aktiivisen ydinjätteen käsittelymalli. Presidentti on päättänyt selvityttää erilaisia teknologiavaihtoehtoja mukaan lukien jälleenkäsittely. Käytännössä tämä tarkoittaa rahoituksen leikkaamista nykyiseltä loppusijoitushankkeelta Yucca Mountainilla.
Alueen asukkaille uutinen on mieluinen. Sen sijaan amerikkalaista ydinvoimateollisuutta ja joukkoa senaattoreita Obaman sanoma huolestuttaa. Heidän mukaansa hidastelu ydinjätehuoltoon liittyvissä päätöksissä käytännössä jäädyttää investointihalukkuuden uusiin lisäydinvoimahankkeisiin.
Teollisuus pelottelee, että valtio voi joutua myös suuriin vahingonkorvauksiin, jos se ei noudata voimayhtiöiden kanssa tehtyäsopimusta käytetyn ydinpolttoaineen vastaanottamisesta sovitussa aikataulussa.

Siinäpä sitten ydinherrat pelottelevat!
Kun 2008 lopussa ydinenergia muuttui kaivoksistaan lähtien Venäjän Putinin ja MIT:n kommenttien mukaan pysyvästi energianegatiiviseksi. Fosasiilidieseleillään maailman suurimmiksi CO2 tuottaviksi valtion tukiaisilla loisiviksi pahan akselitalouksiksi, niin kuka edes yllättyi? Oikeasti Obama on johdonmukaisesti alustaan asti kertonut vastustavansa uraaniin ja plutoniumiin perustuvaa teollisuutta kaikilla tasoillaan!

Selkein sanoin hän kommentoi muutama viikko sitten,että JOKAINEN maailmalla liikuva uraaninen ja plutoniuminen ydinyhtiöiden rekkalasti vaarantaa minkä tahansa maailman kaupungin olemassaolot !
Olli Makikoho Ksml verkossa 18.4.2009


Länsimaailman pahimmasta ydinonnettomuudesta on 30 vuotta

Yhdysvaltojen ydinvoimalarakentamisen pysäyttäneestä Three Mile Islandin onnettomuudesta tuli viime viikon lauantaina kuluneeksi 30 vuotta.
2010-luvusta odotetaan kuitenkin Yhdysvalloissa ydinvoiman renessanssin vuosikymmentä, sillä viranomaisille on jätetty jo 26 hakemusta uusien laitosten rakentamiseksi.
Harrisburgin lähellä Pennsylvanian osavaltiossa 28. maaliskuuta vuonna 1979 tapahtuneessa onnettomuudessa voimalan kakkosreaktorin sydän suli osittain. Vaikka onnettomuuden seurauksena ei kuollut yhtään ihmistä, sillä oli Yhdysvalloissa dramaattinen vaikutus.
Maassa ei ole sen koommin käynnistetty yhtään täysin uutta ydinvoimalatyömaata. Yhdysvalloissa on toki vanhaa perua käytössä vielä 104 voimalaa, jotka tuottavat viidenneksen käytetystä sähköstä.
Three Mile Islandin vahinko on toistaiseksi vakavin ydinonnettomuus länsimaissa koskaan. Neuvostoliitossa Tshernobylin (1986) ja Majakin (1957) onnettomuudet olivat tätä pahemmat ydinonnettomuuksien INES-mitta-asteikon mukaan.
Nyt ilmastonmuutoskeskustelu on nostanut ydinvoiman suosiota. Voimayhtiöt ovat laatineet runsaasti hakemuksia uusista laitoksista.
Luvista päättävä viranomainen on NRC (National Regulatory Commission), jonka arvioidaan tekevän päätöksiä uusista voimaloista aikaisintaan ensi vuonna.
Uusien ydinvoimaloiden rakentaminen on pitkään painottunut Aasiaan, etenkin Kiinaan ja Intiaan. Maailmalla on rakenteilla tällä hetkellä 44 uutta yksikköä, joista 26 Aasiassa ja kahdeksan Venäjällä.
Suomen Olkiluodon voimalaprojekti on yksi harvoista länsimaissa, ja se onkin tästä syystä saanut maailmalla yllättävän runsaasti huomiota muutenkin kuin aikataulun pettämisen vuoksi
.

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article264378.ece

... entäpä jos merenpinta nousee jo seuraavan 50:n vuoden aikana sen 3 metriä ? Kaikki ydinvoimalat meren rannalla pimenevät ensimmäiseksi ja korkea-aktiivisen ydinjätteen ongelma jää kokonaan ratkaisematta ?

Ydinpirtelö muuttui herkuksi

Suomen seuraava ydinvoimala valmistuu kaksi vuotta myöhässä kesällä 2012. Korvausvaatimukset sinkoilevat tilaajan ja laitetoimittajan välillä, valvoja tuskailee viivästyksiä, työntekijät ihmettelevät vaitiolopykäliä.

Sotkut ja hankaluudet ovat vain pintaa. Ydinvoima on Suomessa suositumpaa kuin koskaan.

Lisää ydinvoimaa haluavat rakentaa Fennovoima, Teollisuuden Voima ja Fortum. Näistä vain Fennovoima olisi kokonaan uusi ydinvoiman tuottaja. Sen ydinvoimakokemuksen antaa yhtiön suuri osakas, saksalainen energiajätti Eon.

Fennovoima rakentaisi voimalansa Pyhäjoelle, Ruotsinpyhtäälle tai Simoon, Teollisuuden Voima Eurajoelle ja Fortum Loviisaan. Voimaloista toteutunee korkeintaan kaksi.

Yritykset haluavat ydinmyllyistä edullista ja varmaa sähköä. Kansalaisille ydinvoima turvaa sähkön saantia. Hintahyötyyn he eivät pääse suoraan käsiksi, vaikka tarvetta ja halua olisi.

Ydinvoima on järeä täsmäase moneen ongelmaan.
Fennovoiman osakaspohja arkipäiväistää ydinvoimaa entisestään, kun osakkaina on myös paikallisia sähköyhtiöitä sekä SOK, Kesko, Atria, Valio ja Myllyn Paras. Jos Fennovoima saa ydinvoimalalleen luvan, voit ostaa ydinvoimalla tuotettua jogurttia ydinvoimalaosakkaan marketista.

Päättäjän vinkkelistä ydinvoima on järeä täsmäase moneen ongelmaan. Hanke työllistää rakennusaikanaan paljon väkeä suunnittelussa, työmaalla, valvonnassa ja paikallisissa palveluissa. Ydinvoima on kannattavaa niin yhtiöiden osakkaille kuin yhteiskunnalle, joka rimpuilee irti hiilestä ja Venäjän energiasta. Ja kaikki tämä ilman elvytysrahaa!

Ydinvoima jyrää senkin vuoksi, että uusiutuvaa energiaa koskeva politiikka on sekaisin. Ilmatieteen laitos esimerkiksi vasta selvittää, missä Suomessa oikeastaan tuulee tarpeeksi tuulivoimaa varten. Peruskallion pitävyyttä ydinjätteen suhteen on tutkittu jo vuosikymmeniä.

Globaalisti ydinvoimaan liittyvät valtaisat taloudelliset intressit. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että seuraavan 30 vuoden aikana tilataan sata uutta ydinvoimayksikköä. Kyse on 300–500 miljardin euron markkinoista, joista suuri osa on Euroopassa.

Teknologiateollisuus haaveilee, että myös suomalaiset yritykset pääsevät tähän imuun yhdistämällä osaamistaan suunnittelussa ja komponenttien valmistuksessa. Ennen ydinryntäystä kannattaa tutkia tarkkaan hankkeiden hinnoittelu ja kannattavuus. Ranskalainen laitetoimittaja Areva tekee Olkiluodossa tuhdin tappion.


http://www.talouselama.fi/paakirjoitus/article205691.ece?s=r&wtm=te-21012009

Suomalaisen ydinpirtelön osakkaina Valio ja Myllyn paras kehittämään lapsillemme syötävän tuutin myös korkea-aktiiviselle ydinjätteelle - ettei mene pirtelöt alkuunsa väärään kurkkuun ?

SOK, Kesko, Atria, Valio ja Myllyn Paras palkittakoon mustalla joutsenmerkillä ja kansainvälisellä ostoboikotilla ! Suomalaista luomua tosiaan ja peräkärryssä EON:n saksalaiset ydinjätekuormat !!!

Maailmalla on 450 ydinmörskää nyt. Mm. Englannnissa olevasta vajaasta 30 ydinmörskästä on olemassa sellainen HAUSKA tieto, että ne pistetään paskaksi lähi vuosina KAIKKI!
Myös mm . Saksassa sama tilanne kymmenillä ydinvoimaloillaan. Tilanne on kautta maailman nyt, että 70-luvulla tehdyt ydinvoimalat on loppuun ajettuja ja puretaan pois hurjaa vauhtia.

Pelkästään vuosi sitten esim. Japanissa hajosi YHDESSÄ maanjäristyksessä 7kpl ydsinvoimaloita, mukana maailman suurin ydinvoimala! Italia teki JUURI päätöksen purkaa KAIKKI maassaan olevat 6 ydinsekonsa jne! Kylmät tässä, mainittuna 30v aikana puretaan yli 400 ydinmörskää. Niin ja tilalleko niistä korjataan vain 25%?

IAEA on ollut jo pitkään huolissaan siitä, kun ydinalaa ollaan maailmalla ajamassa niin hurjasti alas, että jäljelle jääville voimaloille ei ole polttoainevalmistaminen taloudellisesti mielekästä, saati kaivaminen! Obama kun uhkaa ajaa 94% maailman uraaneista käyttävän ydinASEtehtailun alas samalla! Siviilireaktorien uraanin käyttö edustaa tuolla jäljelle jäävällä 100-osuudellaan ehkä 2% nyky-ydinteollisuudesta tarvittavasta uraanista!!
Olli makikoho
Eikä edes tässä kaikki. Majakin suljettua kaupallisen 100% venäläisin voimin huolletun EU.n ydinjalostamonsa päätti paniikkiin joutunut EU myydä Venäjälle Superphoenixin ja Sellafieldin romuttuessa niiden uudenkarheat kaikki hyötöreaktorien MOX/UREX polttoaineensa! Niin EU ei siis jatka enää laserisotooppikokeen epäonnistuttua myös sillä sektorilla! Viikko sitten Areva kertoi rahapulassaan panneensa jäihin jättimäistä Suomen 100% EU:n ydinhuollosta vastaavaa uraaninkaivuunsa ohjelmaa! . . Hyvä Sinikka. Ei tosiaan tarvitse olla ennustaja oivaltaakseen, Obaman puheet alkavat purra!

Niin ihmettelette miksi silti 100-paukkutiinua? No jotta markkinashiokki ei kävisi ilmi annetaan energiasuhteista riippumattoman plutoniumtuotannon SOTILAALLISEN osan vielä toimia! Tästä on juuri kyse. Koska 2008 jälkeen ydinteollisuus on energianegatiivista saa rahaa enää asepuolet. Edes tuo 2% uraanin osuus ei jää siihen. Kun ydinalan rinnalla mm.viime vuona tuulivoimaloiden uudisenergiaosuus kasvoi +53%/v on päivän selvää, että ydinenergia romahtaa vastauksena energian kasvutarpeisiin. Kiina 5-kertaistaa kivihiilen polttoaan ja perui 1 500 ydinvoimalansa muutamiin kymmeniin ydinasetehtaisiin. Päästöttömään polttoon alkaa satsata jopa Forttum jo! Näillä siis mennään.



Koska 2008 jälkeen ydinteollisuus on energianegatiivista saa rahaa enää asepuolet - kirjoittaa Olli.

Kaikki teollisuusmaiden suuret keksinnöt ydinpommeineen on ensimmäiseksi tuottettu sotateollisuutta varten.

USA on maailman suurin sotilasmahti. Sillä on n. 3000 ydinkärkeä niinkuin Venäjälläkin ja plutoniumin uhka senkun laajenee. Globaalia uuslipsujen maailmaa hallitaan aseilla. On ilmeistä, että nykyistä maailman talouskriisiä ja taantumaa aiotaan vain petrata jo EVA:n povaamalla kolmannella maailmansodalla, koska myös Suomi on hankkimassa puolustukseensa Naton ykkösohjuksta. Suomalaiset ovat jo puolustamassa Afganistania Natorintamassa.

Entäs se mitalin toinen puoli, jo kaatuneet amerikkalaiset sotilaat : - 4000 - 5000 turhaan kuollutta uhria Irakissa !


TURHAAN KUOLLEET : http://www.nytimes.com/ref/us/20061228_3000FACES_TAB1.html :

Tässä linkissä menee kuvaa katsoessa vaikka koko yö ! Tämän kuvan pinen pienissä neliöissä on klikkaamalla jokaisen kaatuneen sotilaan kuva ja kuolinpäivä ! Nykyajan sodankäynissä käytetään yhä laajamittaisemmin likaisia uaaniaseita ja ammuksia, joiden julmuus on käsittämätöntä.

On todellakin alettava maailmanlaajunen ydinasepurkuohjelma, samalla kun muistetaan, että jokainen ydinvoimala on potentiaalinen ydinhautomo !

Rauha maailmaan on ihmiskunnan suurin unelma ! Sen toteuttamiseksi kaikki nykyset poliittiset ja taloudelliset järjestelmät on käännettävä päälaelleen !

Olen tänään 21.4.2009 - pitkän harkinnan jäkeen ryhtynyt Itsenäisyyspuolueen eurparlamenttivaaliehdokkaaksi ja värväämässä joukkoja mukaan uudelle ristiretkelle demokraattisin ja puhtan asein ! Olisikos Ollissa ainesta soturiksi ? Ydinosaamista kaverissa on riittävästi ! Eikä muuta tarvitakaan ?

http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/hurjaa/417985



perjantai 10. huhtikuuta 2009

Hallitus haluaa kaikki pohjoismaat EU:hun

Kuva : Hannu Ahonen

Eduskunnalle annettavan selonteon painopisteinä ovat iskulauseet vahva unioni maailmassa, vahva kansalainen unionissa ja vaikutusvaltainen Suomi unionissa.


Jassoo !
Suomen eurostoprobaganda unohtaa, että Suomella on EU:ssa 1%:n äänivalta !
Suomen eurostoprobaganda aikoo vetää perässään muutkin pohjoismaat globaaliin talousjärjestelmän romahdukseen:


Talousjärjestelmän kriisi

Meneillään oleva talouskriisi on myös talousjärjestelmän kriisi. Julkisuudessa ei kuitenkaan juuri näy keskustelua kriisin perussyistä ja järjestelmän todellisesta uudistamisesta. Tämä on hyvin huolestuttavaa.
Yksi kriisin perussyistä on tyhjästä luodun rahan valtava määrä. Keinottelukuplan summaksi on arvioitu 60 000-1 000 000 miljardia dollaria. Ei kuulosta uskottavalta, että kriisi ratkeaisi lisärahan pumppaamisella markkinoille, niin välttämätöntä kuin se lieneekin. Keinottelukuplaan verrattuna G 20-maiden äskettäin lupaama 1000 miljardin dollarin elvytyspaketti tuntuu vaatimattomalta.
Velka luo taloudellisen kasvun pakon. Tämä kasvu on kestämättömällä pohjalla, kun se perustuu aineellisen kulutuksen lisäämiseen. Viime vuonna me ihmiset kulutimme luonnonvaroja 40 prosenttia enemmän kuin maapallo tuotti niitä. Ja kuitenkin esim. Kiina ja Intia ovat vasta pääsemässä vauhtiin kulutuksessaan.
Aineellisen kasvun pakko on siis tuhoisa vaatimus.
Pankkien valvonnan tiukentaminen ja veroparatiisien kitkeminen ovat välttämättömiä tavoitteita, mutta eivät riittäviä.
Talousjärjestelmän kriisi vaatii uutta ajattelua. On mentävä syvemmälle ja pyrittävä tunnistamaan ja tunnustamaan tosiasiat vaikka ne eivät olisi miellyttäviä. Siten voidaan löytää tie kestävämmälle pohjalle.
Talouden ja markkinoiden tulee olla ihmistä varten eikä päinvastoin.
( Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja )

Tämän päivän Suomi ei kykene järjestämään enää edes demokraattisia vaaleja, joissa myös EU-vaihtoehdot olisivat tasa-arvoisesti mukana !!!

Turkki EU jäseneksi ?

Pääministeri Vanhanen kertoi televisiouutisissa miten Suomi haluaa laaentaa EU:ta. Korostaen erityisesti toivetta saada Nato – maa Turkki EU - jäseneksi.

Sen jälkeen kun USA:n uusikin residentti esitti tätä toivovansa oli erittäin sopivaa yhtyä ajatukseen. Maalla on kuitenkin vain pieni sillanpääasema Euroopassa. Onhan esimerkiksi Espanjallakin kaksi sillanpääasemaa Afrikassa, eikä kukaan silti edellytä sen osallistuvan Afrikan liittoihin. USA:n juututtua pitkäaikaisesti Irakiin m ja Afganistaniin varmistaa Turkki yhdysvaltalaisille tärkeän huoltoreitin miehitysalueille. Optimistit toivovat myös Turkin voivan lähentää kristillistä länttä islam - uskoiseen Aasiaan.Tässä yhteydessä muistuu mieleen James Bond – filmi, jossa amerikkalainen öljy-yhtiö joka rakensi öljyputkea Keski-Aasian öljykentiltä Afganistanin kautta merelle yritti Venäjältä varastetulla ydinpommilla tuhota ja saastuttaa Bosporin salmi.Tosiasia on miten Turkki halutessaan voisi katkaista Venäjän yhteyden ulos Mustalta mereltä. Samaan tapaan Tanskan asema portinvartijana on myös aina ajankohtainen.
Uuden Nato - pääsihteerin valinta saattaakin olla pyrkimys sitouttaa Tanska tiiviimmin sotilasliittoon.
Kas kun ei vielä ole vaadittu Israelin kutsumista EU jäseneksi. Onhan se jo mukana Euroviisuissakin. Olisihan sen sotilaallinenkin merkitys vähän toinen kuin esimerkiksi Albanian ja Kroatian.
Yrjö Saraste Sotaveteraani

Pullaa ei voi säästää eikä syödä ?

Nykyisessä emusopassa on klimpit ja mössöt sekaisin !

Ei kai me mitään ankkoja tai pullasorsia olla ?

Nato syötää pelkkiä ankkoja ! Naton tiedustelupalvelu löysi Irakista joukkotuhoaseita ja Eurooppa houkuteltiin Bushin johdolla Lähi-itään puolustamaan uuslibsujen öljynsaantia !

Nyt taistelut on siirtyneet Afganistaniin, koska Naton on turvattava koko Lähi-itä öljytoimitusten varmistamiseksi !

- Varjelkoon, ja Iranissa on maailman suurimmat maakaasuvarat ! Kyllä Natolla on paljon puolustettavaa ! Onneksi Turkki tulee apuun ?

Nyt emua lihotetaan edelleen ja tarjotaan entistä muhevampana ankkana kaikilla lisukkeilla ja monelta lautaselta. Onneksi tämä mediaseksikäs lintulenssu ei ole sairastuttanut kaikkia !

Koko globaalitalous on kaulaa myöten öljyliemessä, josta irtautuminen tehdään Naton laajenemisella entistä vaikeammaksi ja mikä vaarallisinta ?

- Luullaan, että öljyn loppumiseen valmistutuminen kuitataan sotimalla tai mihittämällä koko Lähi-itä ?


keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Liliuksen ansiot peittaavat Obamankin !

Kuka tai ketkä ovat hölmöjä ?

Fortum ja sen menestys on luotu poliittisilla päätöksillä. Valtio on alusta alkaen omistanut yhtiön osake-enemmistön. Poliitikot ovat järjestäneet yhtiön johdolle maksuautomaatin, joka on jo vuosikausia tuottanut johtajille miljoonia. Yksistään pääjohtaja Lilius sai seitsemässä vuodessa noin 33 miljoonaa euroa. Jättäessään nyt toimensa hän joutuu tyytymään noin 40 000 euron kuukausieläkkeeseen..

Nyt kinastellaan siitä kuka tai ketkä ovat luoneet tämän nerokkaan palkitsemisjärjestelmän ja miten tämä toiminta on saanut jatkua jo vuosia. On ihmetelty miten ”yhtiön johdon arvostelukyky voi pettää raha-asioissa”. Eihän se ole pettänyt hehän ovat vain ottaneet vastaan sen mitä hölmöt poliitikot ovat heille järjestäneet.

On käsittämätöntä miten kukaan voi hyväksyä tilannetta, jossa Liliuksen vuosipalkka on 900 000 samanaikaisesti kun Yhdysvaltain presidentti Obama tienaa vuodessa noin 300 000 euroa.

Kohtuuttomia maksuja on puolusteltu mm. yhtiön hyvällä tuotolla, joka todellisuudessa on lähinnä poliittisten ratkaisujen ansiota, sekä iloitsemalla miten valtio saa verotuloja.

Valitettavasti mieleen nousee ajatus siitä paljonkohan palkitsemisohjelmien laatijat järjestelyistä itse hyötyvät.

Yrjö Saraste, sotaveteraani


Tapaus Lilius Suomessa on näyttänyt koko kansalle miten kapitalismi koko maailmassa toimii !

Talouslama on seurausta pääomien kasaantumisesta äärimmäisen pienelle ökyeliitille, joka voi siirtää potin kokonaan pois reaalitaloudesta odottamaan entistä parempia aikoja. Talouden taantuma ja reaalimaailman " rahan pako " odottaa vain aikoja, jolloin hinnat edelleen halpenevat ja ökyrikkaat rikastuvat entisestään ostaessaan entistä halvemmalla maailman varallisuutta tuottamaan lisää voittoja entistä pienemmälle porukalle !

Kiitos Lilius ! Taidat päästä vielä hyvään eläkevirkaankin konsultoimaan lisää teemasta : " Miten suuryhtiöiden monopiliyhtiöillä rikastutaan vastoin kilpailulainsäädäntöä. "
Turha kenenkään olla kateellinen Mestari Lililukselle ! Eiköhän lähdetä porukalla hattu kourassa keräämään miesparalle lisää rahaa Pekkarisen tuella ?


Lilius on vain pienen Suomen pikku esimerkki ! Maailmalla rikastuminen tapahtuu paljon suuremmilla panoksilla.

Ilman demokratiaa maailman poliittinen järjestelmä on vain suuren rahan ja pääoman juoksupoika !


http://www.ksml.fi/mielipide/keskustelu/hopeinen-k%C3%A4denpuristus-lilukselle/406946?postingId=407176


Suomi on rähmällään moraalisessa umpikujassa : - tapaus Lilius osoittaa, että miesparka on lainsuojaton !

Lex Lilius paljastaa, että Suomen Perustuslain tarkoittama kansalaisten perusoikeudellinen yhdenvertaisuus lain edessä ei toimi !

Pitäiskö hallituksen nyt erota ? Vai pitäisikö hallituksen nyt kiireesti säätää Lex Lilius ja kohtuullistaa lakisääteisesti mahdolliset muissakin entisissä valtionyhtiöissä muhivat kohtuuttomuudet ja periä ylisuuset palkkiot valtiolle takaisin ?

Samanaikaisesti, kun Lilius sijaiskärsijänä saa rangaistksen ahneudestaan ja irtisanotaan, Suomeen on luotu valtava sosiaalipoliittinen köyhyysloukku ja köyhyyteen tuomittulle kansanosalle on määrätty lakisääteinen minimitoimeentulo, josta on lähes mahdoton nousta, - optiomiljonäärit porskuttelevat vailla mitään tulokattoja!

Ilman Perustuslakituomioistuinta Suomen kansaa voidaan kyykyttää loputtomiin.

torstai 2. huhtikuuta 2009

EI YDINHAUTOJA SUOMEN KALLIOPERÄÄN

Ydinvoimaloiden jäte on todennäköisesti vaarallisinta ihmiskunnan tuottamaa materiaalia. Tulitikkuaskillinen tuoretta ydinjätettä sekoitettuna koko Päijänteen vesimäärään riittäisi tekemään vedestä juomakelvotonta.

Kalevi Lystimäen visio (Ksml 27.2.) kehitteillä olevasta hybridivoimalasta jäteongelman ratkaisuun on mielenkiintoinen. Todellakin, turvallista ydinjätteen loppusijoitusta miljoonaksi vuodeksi etsitään kuumeisesti kaikkialla maailmassa.

Suomi, ainoana maana maailmassa, aikoo pakata ydinjätteen kuparikapseleihin, joiden Posiva olettaa kestävän vähintään 100 000 vuotta. Kuitenkin kuparin korroosio voi tapahtua jopa tuhatkertaisella nopeudella, sadoissa vuosissa.
Uusien ydinreaktorimallien, muun muassa. Olkiluotoon rakenteilla olevan EPR -ydinreaktorin käytetty polttoaine on radioaktiivisempaa ja vapautuu ympäristöön huomattavasti helpommin kuin nykyisten ydinreaktorien jäte. EPR-reaktori on suunniteltu MOX -polttoainetta varten. Tämä aiheuttaa ympäristölle ja ihmisille jopa seitsenkertaisen säteilyriskin. Jäte on myös kuumempaa, mikä nopeuttaa jätettä ympäröivien esteiden pettämistä.

Ydinjätehauta on ydinvoimayhtiöille edullinen tapa hankkiutua eroon ydinjätteestä. Niillä ei olisi mitään velvollisuutta valvoa ydinjätehautaa sen sulkemisen jälkeen eikä varautua teknisesti eikä taloudellisesti jätteen palauttamiseen maan pinnalle, jos ongelmia ilmenee.

Koko suomalainen ydinjätteen loppusijoitusyritys on otettava uudestaan eduskunnan käsittelyyn ja ydinhaudoista on luovuttava, samalla kun asiasta on tehtävä kansanäänestys, niin kuin ydinvoiman lisärakentamisestakin.

Ydinvoimassa kuitenkin kyse on valtavasta taantumasta, joka vie evoluution kehitystä miljoona vuotta taaksepäin kaaoksen sumun alkutaisteluihin. Tästä näkökulmasta ydinvoimasta ja sen myötä ydinaseista on päästävä mitä pikemmin eroon. Ydinmateriaalin kierto uraaninlouhinnasta polttoaineeksi, plutoniumiksi ja plutoniumin jälleenkäsittely on maailman vaarallisinta puuhastelua.

Atomivoimaloiden siviilikäytön plutoniumvarastot ovat kasvaneet ennätyksellisesti. Maailmassa on tällä hetkellä varastoituna noin 500 tonnia plutoniumia. Noin puolet on peräisin aseteollisuudesta ja noin puolet atomivoiman siviilikäytöstä. Molemmat kelpaavat atomiaseisiin.

Nykyinen monopoliyhtiöiden ydinvoimapolitiikka on jo osa nykyistä kapitalismin ja sen sotateollisuuden pisimmälle kehittynyttä sairauden astetta. Tämä kapitalismin sisäänrakennettu tuhoisa aikapommi tikittää koko maailmatalouden täysromahdusta ja säälimätöntä ihmistyön ja luonnonvarojen ryöstökäyttöä.

Entiseen, edes ydinvoimaan ei enää ole paluuta, koska ydinenergia palvelee vain finanssipiirien ja pörssiyhtiöiden kyltymätöntä ahneutta. Juuri siksi jäteongelmaa ei enää voi enää kiertää?


http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/ei-ydinhautoja-suomen-maaper%C3%A4%C3%A4n/402505


STT

Energiayhtiö Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs puolustaa yhtiön palkkiojärjestelmää.

- En kommentoi sitä, onko käynnissä poliittisten irtopisteiden keruu, mutta Fortumin johdon osakepalkkiossa ei ole mitään väärää, Fagernäs sanoo Kauppalehdessä.
Fortum otti käyttöön palkkiojärjestelmän seitsemän vuotta sitten. Se on kattanut vuodet 2002-2007.


Kohua ovat herättäneet erityisesti Fortumin johtajien saamat muhkeat palkkiot. Muun muassa toimitusjohtaja Mikael Lilius sai viime vuonna lähes kolme kertaa vuosipalkkansa suuruiset osakepalkkiot. Hänen palkkansa ja palkkionsa nousivat yhteensä yli kolmen miljoonan euron.
Fagernäsin mukaan Lilius tai Fortumin muu johto ei ole koskaan saanut vuosittaista peruspalkkaansa enemmän osakkeita.


- Johto on ansainnut kannustimensa jakson kolmena ensimmäisenä vuotena. Se on ottanut enimmillään vain yhden bruttopalkan verran osakkeita eli valtionyhtiöiden säädösten mukaan.
Fagernäsin mukaan johdolle jaettavien osakkeiden määrä on täysin riippunut yhtiön ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamisesta.
____________________


Suomen hallituksella OLISI KYLLÄ ISÄNNÄN OIKEUS vaikka välittömästi puuttua mielettömiin Fortumin ylimmän johdon palkkioihin.

Jos Fagernäs puolustaa monopoliyhtiön osakepalkkioita vastoin ??? hallituksen kantaa - olisi Fagernäs kierrätettävä ensimmäiseksi ?

Suomen talouden elvyttämiseksi olisi samalla vastoin kilpailulainsäädäntöä toimivat sisäsiittoiset ydinvoimamonopolit purettava heti uusituvan energian markkinoiden esteenä.

Fagernäsin mukaan johdolle jaettavien osakkeiden määrä on täysin riippunut yhtiön ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamisesta.

Entisen valtionyhtiön ja nykyisen pörssiyhtiön toimintaa pitäisi mitata ensijaisesti kansantalouden ja yhteiskunnan kokonaisedulla, eikä Liliuksen henkilökohtaisella edulla ?

Mutta sehän merkitsisi jo oikeusvaltion periaatteita, joita ei enää ole olemassa ?

Pörssiyhtiöiden pelisäännöt eivät kumarra demokratian periaatteita.

*

OL - 3 :n EPR-reaktori on suunniteltu MOX -polttoainetta varten:

Tämä aiheuttaa ympäristölle ja ihmisille jopa seitsenkertaisen säteilyriskin. Jäte on myös kuumempaa, mikä nopeuttaa jätettä ympäröivien esteiden pettämistä.

Jotakin yleistä MOX :sta :

Jälleenkäsittely

Ydinpolttoaineessa "palavat" käytön aikana lähinnä tuoreen polttoaineen sisältämät fissiilit aineet. Koska polttoaine on pääasiassa ketjureaktioon osallistumatonta isotooppia U-238 ja koska osa fissiileistä aineista jää palamatta ja edelleen koska osa U-238:sta muuttuu neutronikaappauksen ja beeta-hajoamisen kautta fissiiliksi plutonium-239:ksi, on itse asiassa suurin osa käytetystä ydinpolttoaineesta mahdollista kierrättää ja käyttää uudestaan polttoaineena. Kaikkiaan yli 95% käytetystä polttoaineesta on mahdollista palauttaa polttoainekiertoon jälleenkäsittelyllä, mikä tekee ydinpolttoainekierrosta suurimmaksi osaksi suljetun ja kutistaa entisestään käytetyn polttoaineen loppusijoitustarvetta.

Jälleenkäsittelyssä uraani ja plutonium eristetään käytetystä polttoaineesta ja jäljelle jäävä osa, noin 5%, jää jätteeksi. Tästä pääosa on uraanin fissiotuotteita. Jälleenkäsittely alkaa polttoainesauvojen mekaanisella aukileikkaamisella. Seuraavaksi yleisimmässä Purex-prosessissa polttoaine liuotetaan voimakkaalla typpihapolla. Voimakas happo on tarpeen koska käytetty ydinpolttoaine on hyvin heikosti liukenevaa, keraamista, kiinteää ainetta. Uraani, plutonium ja fissiotuotteet erotellaan toisistaan kemiallisesti tributyylin, fosfaatin ja kerosiinin seoksella. Saatu uraani ja plutonium käytetään uuden ydinpolttoaineen valmistuksessa. Fissiotuotteet eristetään korkea-aktiivisena jätteenä.

Jälleenkäsittely mahdollistaa käytetyn ydinpolttoaineen 95%:sen kierrätyksen.

Siksi polttoainetta kierrätetään Britanniassa, Ranskassa, Venäjällä ja Japanissa, jotka jälleenkäsittelevät myös ulkomailta, mm. Saksasta, tuotua polttoainetta.
Jälleenkäsittely tuottaa sekaoksidipolttoainetta (MOX), jossa osa polttoaineen uraanioksidista on korvattu plutoniumilla.

Sekaoksidipolttoaineen käyttö on myös tärkeä osa aseistariisuntaa. MOX-polttoaineessa voidaan käyttää myös ydinaseista peräisin olevaa plutoniumia, jolloin siitä voidaan ydinpolttoaineena hävittää noin 30 % ja muuttaa loput ydinaseisiin sellaisenaan kelpaamattomaan muotoon.. Ilman asemateriaalien tuhoamista on ydinaseriisuntaa on hankala varmentaa, joten aseistariisunnan osapuolet yleensä hävittävät ydinaseita nimenomaan muuttamalla niitä polttoaineeksi.

Sekaoksidipolttoaineen raaka-aineet tulevat siis joko kierrätyksestä tai aseistariisunnasta.

MOX-polttoaineen käyttöä on maailmalla kritisoitu teknisesti tehottomana ja sen on esitetty lisäävän riskiä ydinaseiden leviämiseen, koska soveltuvan plutoniumin erottaminen tästä MOX-polttoaineesta tai siitä syntyvästä ydinjätteestä ei ole teknisesti vaativaa. Erityisesti Venäjän vanhojen MOX-polttoainetta käyttävien reaktorien turvallisuutta on kritisoitu, ja polttoaineen plutonium pitoisuuden vuoksi mahdollisien onnettomuuksien on arveltu olevan vaikutuksiltaan perinteisiä reaktoreita suurempia. MOX-polttoaineen sijaan monet kansalaisjärjestöt ja tutkijat pitävätkin aseplutoniumin varastointia turvallisiin kohteisiin parempana vaihtoehtona.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ydinpolttoaine

Jos kivikauden ihmiset olisivat osanneet käyttää tai ottaneet käyttöönsä ydinvoiman, joutuisimme vartioimaan edelleenkin heidän jätöksiään tänäkin päivänä, sikäli kun edes koko sivilisaatiota olisi enää olemassa ???


Käytetty ydinvoimalan polttoaine on vaarallisimpia ihmisen tekemiä aineita. Heti reaktorista poistamisen jälkeen käytetty polttoaine on tulikuumaa ja erittäin voimakkaasti säteilevää.

Vaikka säteily alkaakin nopeasti laskea, aine pysyy vaarallisena jopa kymmeniätuhansia vuosia. Pelkästään ydinjätteen jäähdyttämisessä alle 100-asteiseksi menee vähintään 20 vuotta. Vasta sen jälkeen loppusijoitus on mahdollinen.

Tällä hetkellä valtaosa maailman korkea-aktiivisesta ydinjätteestä on välivarastoituna ilman lopullista päätöstä niiden loppusijoituksesta. Matala-aktiivista jätettä loppusijoitetaan peruskallioon jo Loviisassa ja Olkiluodossa.

Olkiluodossa kallioon louhittava maanalainen tutkimustila eli Onkalo on nyt tekeillä. Matkaa on vielä jäljellä, sillä tutkimusonkalon pituus tulee olemaan 8,3 kilometriä ja päätutkimustaso on 420 metrin syvyydessä. Syvin kohta on alemmalla tutkimustasolla 520 metrissä. Kun kaikki loppusijoituskäytävät on tehty, käytäviä on yhteensä 40 kilometriä ja kalliota on louhittu 1,3 miljoonaa kuutiota.
Louhiminen käy varsin ripeästi. Tunnelin perälle porataan 120 viiden metrin syvyistä reikää, jotka panostetaan 400 kilolla räjähdysainetta. Räjäytyksen jälkeen kivet kerätään kauhakuormaajilla suuriin kuorma-autoihin, jonka jälkeen temppu tehdään uudestaan. Nopeimmillaan Onkaloa syntyy 40 metriä viikossa.

Louhintavauhtia hidastaa tunneliin valuva vesi, minkä takia tunnelia injektoidaan eli tiivistetään sementillä aika ajoin. Vuotoveden määrä rajataan 1–2 litraan minuutissa sataa tunnelimetriä kohti. Jotta vuototilanne tiedettäisiin etukäteen, kallioon porataan pitkiä tunnustelureikiä 15 metrin välein.

Louhinnan aikana kerätään tietoa kallioperän kemiallisesta koostumuksesta ja kalliorakenteesta. ”Louhinnan ja tutkimuksen yhteensovittaminen on työn haasteellisin osuus”, sanoo rakennusvalvoja Kimmo Lehtola.

Työtä vaikeuttaa vielä se, että rakentaminen ei saa muuttaa luolaston kemiaa. Jotkin aineet ovat sen takia kokonaan kiellettyjä.

Säteilyturvakeskus voisi kieltää loppusijoituksen Olkiluotoon siksi, että kemialliset olosuhteet luolassa eivät vastaisi aikaisemmin tutkittua.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article32066.ece

Onkalon on tarkoitus olla valmis 2010-luvun alkupuolella. Vuonna 2012 on tarkoitus hakea lupaa ydinjätteen loppusijoituslaitokselle. Loppusijoitus on tarkoitus aloittaa vuonna 2020.
Suunnitelmien mukaan ydinjätettä on tarkoitus loppusijoittaa kallioperään pitkälle seuraavalle vuosisadalle. Sen jälkeen Onkalo ja loppusijoitustilat suljetaan. Tarkoitus on, että loppusijoituksen turvallisuus ei edellytä tilojen jälkivalvontaa.

Näin hatarilla perusteilla nyt kaivellaan Olkiluodossa ikihautaa tuleville sukupolville ja koko elolliselle biosfäärille, että meille syntyisi pörssiyhtiöiden suuret voitot ! Miten tuleville sukupolville viestitään miljoonaksi vuodeksi hautojen vaarallisuus ? Rakennetaanko pyramidit päälle, vai sotilaat kolmivuorotyöhön tuhansiksi vuosiksi ?

Heikki Penttinen kirjoitti 01.04.2009 23:01

Konginkankaalla Kivetyn sydänmaalla suorittivat maasto-kallioperä tutkimuksia ja koekairauksia, lopulta kuitenkin Eurajoki, tuo se kunta lienee oli nimeltään, taisi vetää pidemmän korren loppusijoituspaikan valinnassa.
Tuleeko nyt Konginkangas uudelleen esille loppusijoituspaikkaa valittaessa, etenkin kun kuntaliitos ottelussa Konginkangas-Äänekoski, ----Konginkangas hävisi nimen mukaisesti Euroopan kartalta, joten siinä valossa, sinne ydinjätteet varsin hyvin voi haudata, sinne mitä ei ole olemassa.
Asiasta taisivat vielä olla 1. 4. 2009 seutukunnan hallituksen iltakoulussa koko-lailla yksi tuumaisia, jopa niin, että lopuksi ennen puoltayötä, sovinnollisesti nostivat asian pöydälle ja jättivät sen tasan vuodeksi samalle pöydälle lepäämään.

Sinikka Tyynelä kirjoitti 01.04.2009 23:15 :
OL - 3 on maailman suurin 1600 MW:n Suomeen rakennettava Arevan ja Siemensin pilotreaktori, jolla altistetaan nyt koko Suomen kansa ja muu maailma ydinteollisuuden koekaniiniksi, eikä ihme, onhan Ranska maailman "johtava" ydinasemahti ydinkokeineen myös sotateollisuudessa :

Normandian peltojen keskeltä La Haguessa nousee Arevan ydinjätteen käsittelylaitos. Sinne tulee kaikkien Ranskan ydinvoimaloiden käytetty polttoaine ja siellä käytetty polttoaine käsitellään uudelleen käytettäväksi.

Vain neljä prosenttia ydinjätteestä menee loppusijoitukseen, muu osa kiertää takaisin energiaksi. ”Samaa polttoainetta voidaan kierrättää ainakin kolme kertaa. Nyt ollaan toisella kierroksella”.

Jälleenkäsittelyssä polttoaineesta erotetaan halkeamiskelpoiset uraani ja plutonium ja sekoitetaan niistä sekaoksidi- eli Mox-polttoainetta. Plutoniumia sisältävää Moxia voidaan käyttää luonnonuraanin sijaan kevytvesireaktoreissa. Mox-polttoaineeseen liittyy riskejä, joiden takia sitä ei Ranskassakaan polteta voimaloissa yksinään vaan yhdessä uraanipolttoaineen kanssa.

En pidä ydinjätteen käsittelystä”, toimistopäällikkö Hyvärinen sanoo säteilyturvakeskuksesta. ”Reaktorin säädettävyys huononee, jos käytetään paljon Moxia, sillä plutoniumpohjaisilla polttoaineilla on huonot luontaiset turvallisuusominaisuudet.”

Normaalissa kevytvesireaktorissa reaktori säätää itse itseään, jos tehot karkaavat liian ylös, eikä kenenkään säätäjän tarvitse havahtua tehonmuutoksiin. Plutoniumpolttoaineilla tämä takaisinkytkentäilmiö ei toimi yhtä tehokkaasti.

Myös tehonmuutokset ovat rajumpia plutoniumpohjaisilla polttoaineilla.
”En sanoisi sitä riskiksi, mutta se on epäedullisempaa turvallisuuden kannalta.”
La Haguen jälleenkäsittelylaitos on toiminut Normandiassa jo 40 vuotta. Tänä aikana laitoksella on käsitelty yhteensä 21 000 tonnia käytettyä ydinpolttoainetta.

Laitoksella toimii kaksi käsittely-yksikköä, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 1 700 tonnia vuodessa.

OECD:n ydinenergiajärjestön teettämän vertailuselvityksen mukaan säteilyaltistus on suunnilleen sama riippumatta siitä käsitelläänkö polttoainetta vai ei. Jos ei käsitellä, laajempi uraanikaivostoiminta lisää säteilyaltistusta, kierrätyksessä taas jälleenkäsittely aiheuttaa altistusta.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article28754.ece

Mitkä ovat MOX - ydinpolttoaineen päästöt maahan, ilmaan ja veteen ? Yksikään ydinvoimala tai jälleenkäsittelylaitos ei kykene nykytekniikalla täysin suljettuun kiertoon !

Paljonko lisääntyy ihmiskunnan ja koko biosfäärin säteilyannokset, jos kaikki maailman nykyiset ydinjätteet jälleenkäsiteltäisiin ydinjätteen minimoimiseksi ?

Kasvaako riskit entisestään ?
Vastuu ydinjätteistä ja maailmanlaajuisesta saastumisesta ei kuulu tuleville sukupolville ! Se kuuluu meille !

Näkyykö vastuunkantajia ? Haloo ?