sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tehdäänkö kansalaisista lainsuojattomia ?


Rikollisilta saatetaan poistaa yhteiskunnan tuet, kirjoittaa yle.

Rikosten tekijöiltä halutaan mahdollisesti poistaa tulevaisuudessa yhteiskunnan tuet. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantuneet menettäisivät näin muun muassa asumis- tai työttömyystukensa.
Hallitusohjelmassa olevaa muutosta pohtivan työryhmän pitäisi saada esitys asiasta valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä.
Poliisijohtaja Robin Lardot sanoo, että poliisin lisäksi muutkin viranomaiset halutaan mukaan järjestäytyneen rikollisuuden torjutaan.
Poliisin kannalta se on erikoinen tilanne, että tehdään päätyökseen rikoksia ja samaan aikaan nautitaan erilaisia korvauksia, vaikka työttömyyskorvauksia taikka jotain vastaavaa, Vielä ei kuitenkaan tiedetä, koskisiko tukien poisto jopa lapsilisiä. Kyse on rikollisen toiminnan katkaisemisesta, Lardot tähdentää.
Uskomatonta mutta totta ?
Myös Suomi on ratifioinut YK:n ihmisoikeudet, mutta mitäs niistä ?
Milläs ne rikolliset sitten elävät tai elätetään, jos niistä tehdään lainsuojattomia ja perusturvakin poistetaan ? Pannaanko ne keskitysleirille vai pakkotyöhön, vankiloihin tai sairaalaan ?
YK:n Ihmisoikeussopimuksessahan on myös pykälät rikollisten kohtelusta ja oikeuksista. Myös Suomen on niitä noudatettava.
Suomi on jo hukannut kaikki oikeusvaltion periaatteet: - Suomen Perustuslaki on mitätöity.  Seurauksetkin on selvät: -oikeusvaltion periaatteiden rapautuessa raaistuu koko yhteiskunta, myös järjestäytynyt rikollisuus. Odotettavissa on entistäänkin julmempaa järjestäytyneen rikollisuuden vastaiskua laittomasti toimivaa yhteiskuntaa  vastaan.
Niinpä ?
Nykyinen globaali euron pankkiterrori, räjähtäneet tuloerot ja kansalaisten perusoikeuksien polkeminen on jo tuhonnut Euroopan kansojen taloudet ja ihmisarvon. Syrjäytetyt kansalaiset on kyykytetty riittämättömään perusturvan ja työttömyyden giljotiinille. Ei ihme, että rikollisuus lisääntyy samaan tahtiin.
Pahiten ihmisiä on syrjäytetty ja syrjäytetään, kun kiristetään ennestään riittämätöntä perusturvaa. Tragikoomista ja totta, että samaan aikaan eduskunta lappaa miljardeja velkakriisiin tuhoon tuomitun euron pelastamiseksi muualle Eurooppaan.
Tilanne Suomessa ? Apua !
Poliisit jahtaavat vain nakkivarkaita ja pikkurikollisia valtiovallan siunauksella ! Samaan aikaan laittomasti toimiva eduskunta ruokkii entisestään räikeämpää globaalia pankkiterrorismia, ilman minkäänlaista kontrollia tai rikosoikeus-seuraamuksia. 
Missä viipyy ne oikeat rikospoliisit ja oikeusoppineet, jotka ymmärtävät ettei keskellä tulipaloa kannata löyhytellä pelkästään savuja ?
Missä viipyy Perustuslakituomioistuimet ja kansainväliset Rikosoikeustuomioistuimet perustuslakeja polkeville eu- nukkehallituksille ? 
Valta ei enää ole kansoilla, vaan Euroopan kansat tuhoavilla kasvottomilla pankkirosvoilla.
Missä viipyy Suomen Perustuslakituomioistuin ja oikeusvaltion periaatteet myös laittomasti kansan valtaa käyttäville pankkiterroria tukeville kansanedustajille ?







tiistai 10. heinäkuuta 2012

Suomen euroero lähestyy


New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini ennustaa Suomelle eroa eurosta ja mahdollisesti koko EU:sta EconoMonitor-blogissaan /
Roubinin mukaan Suomen euroeron puolesta puhuu erityisesti se, että muut Pohjoismaat ovat selviytyneet euron ulkopuolella kohtalaisen hyvin:
– Kun yksikään muu Pohjoismaista ei ole Euroopan rahaliiton jäsen, mitkä ovat Suomen eurossa pysymisen edut, Roubini kysyy.
Roubinin mukaan Suomen ero yhteisvaluutasta saattaisi pakottaa maan eroamaan myös Euroopan unionista (EU), mutta se ei hänen mukaansa olisi välttämättä huono asia.
Suomi pystyisi hänen mukaansa nauttimaan suurimmasta osasta euro- ja EU-jäsenyyden tuomista eduista myös rahaliiton ja unionin ulkopuolella. Suomi voisi Roubinin mukaan sitoa valuuttansa euroon, tai vaihtoehtoisesti Saksan markkaan, jos koko rahaliitto purkautuu.
– Suomi voisi myös yrittää neuvotella EU:ssa pysymisestä vaikka se jättäisikin euron, sillä euroalue pohtii nyt sallivansa jäsenmaille eromahdollisuuden ilman, että niiden täytyy luopua EU-jäsenyydestään, Roubini sanoo.
Kenties kaikkein merkittävin euroeron etu Suomelle olisi Roubinin mukaan se, että se välttyisi jatkossa osallistumasta kriisimaiden tukemiseen kovalla riskillä.
Suomen ei enää tarvitsisi osallistua ERVV- tai EVM-vakausmekanismeihin, sillä ne EU-jäsenet, jotka eivät kuulu euroon, eivät osallistu euroalueen kahteen pelastusohjelmaan.
Euron loppu häämöttää ? Eipä ihme:
- Globaali pankkieliitti on tienannut eurolla huikeita omaisuuksia samalla kun kansalaiset ja valtiot on kynitty kuiviin ja jätetty pankkeihin kerjäämään!
Pankkiterrori alkaa olla pian jo olla ohi, mutta miten kriisin huijarit saadaan vastuuseen ?
Pitäisikö kaikki valtioiden huijauksella kynityt velat antaa vaan anteeksi ja jättää huijauslaskut maksamatta ?

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kansalaistaidon aakkoset ?

Toimittaja Maija Elonheimon ja Itsenäisyyspuolueen pj. Antti Pesosen radio-ohjelma Brysselin koneessa ke 4.7.2012 kuunneltavissa :
http://yle.fi/radio1/radio_soitin.html?channel=radio1&clip=1547381

EU natisee liitoksissaan ?
Mitä EU:n jälkeen ?
Entäs sitten, kun ollaan irti EU-ruutitynnyristä, jota nyt ohjataan keinottelukapitalismin ehdoilla kansoja kurjistaen ?

Kiitos Ylelle ja Antille !
Ohjelma oli loistava katsaus lähimenneisyyteen ja nykyiseen suomalaisten kurjistamiseen.

EU:lle on olemassa vaihtoehto ja entiset hyvinvointivaltion rakenteet voidaan palauttaa nykyisen kriisin aikanakin, eikä vasta jälkeen, kunhan kansa saa oikeaa tietoa ja oppii keskustelemaan.

Kauan eläköön itsenäinen ja laillisuuteen vapautettu Suomineito !