sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Oikea vai väärä raha ?


Oikea vai väärä raha ?
Oma raha vai velkaraha ?

Jos yksityinen ihminen ryhtyy painamaan  rahaa, siitä saa petossyytteen.
Kun yksityinen pankki ilman parlamentaarista kontrollia ryhtyy nyhjäisemään tyhjästä, on kyseessä pankkiterrorismi, jolla orjuutetaan valtiot ja kansalaiset.
Nykyisen pankkiterrorismin pelisäännöillä kaikki EU- valtiot USA:aa myöten on jo alistettu väärän rahan orjuuteen.
Ei ihme, että Suomen hallituksenkin aika menee pelkästään eurokriisin sotkujen selvitysyritykseen.

Kun kansalaisten kansallisvarallisuus hupuloitiin pörssiin EU- vallankaappauksessa, on pörssikeinottelua pidettävä nyt yllä eduskunnan tuella vaikka väkisin valtavilla muiden kriisivaltioiden takauksilla, sillä kriisimaihin ja pörssiin sijoitetut panokset saattavat hävitä yhdessä yössä. Siksi kaikkien suomalaisten ja kestävän kehityksen ydinkysymys kuuluu :

Oma raha vai yksityisten pankkien velkaraha ?

Edessä on siis kaksi tietä :
Jatketaan nykyistä eduskunnan tietä ja velkaannutaan kuntien ja valtion osalta entisestään.
Eduskunnan pakon sanelemat kuntaliitokset eivät talouksia pelasta,  vaikka peruspalveluja ajettaisiin alas entistä terävämmällä juustohöylällä.  Siitä seuraisi vain entistä pahempi kurjistaminen ja köyhien kyykyttäminen.
Peruspalvelujen yksityistämiselläkään ei ongelmia ratkaista.
Päinvastoin koko kansalle tarkoitetut yksityiset peruspalvelut nostaisivat palvelujen hintaa entisestään.
Kaikkien kunnallisehdokkaiden pitäisi nyt muistaa Suomen perustuslain oikeudenmukaiset lähtökohdat ja kokonaisuuden etu.
Nykyinen kuntien kurjistaminen on luotu pelkästään eduskunnan EU-kyykytyksenä: - kuntien ja valtion kansallisvarallisuutta on siirretty ja  siirretään entistä varmemmin yksityisiin taskuihin.
Onneksi tässä kurjistamistempussa kansan on vihdoinkin avattava silmät !?

Mihin kuntien ja valtion rahat sitten hävisivät ?

Ei tarvii olla kovin fksu ymmärtääkseen, että viidakon lakien vallitessa iso syö pienen.
Kun yksityistämisen, yhtiöittämisen ja pörssikeinottelun seurauksena verotuspohja on pudonnut, nousevat myös hinnat pilviin ja rahat loppuvat.
On selvää, että nykymenolla entistäänkin pitempien ruokapankkien nälkäjonojen lisäksi kadulle ilmestyvät myös kerjäläislaumat. USA:n EU satelliitille käy niin kuin Yhdysvaltion valtion velalle : Jo yli kolmannes liittovaltion budjetista pitää kattaa uudelle lisävelalla. Yksityisten pankkien rahanpainokoneita tarvitaan. Velkalaskurit ei enää riitä, ja pian kai korvataan setelitkin muovisella sirukortilla, jolla nykyinen globaali pankkiterrori orjuttaa koko maailman.
On aivan selvää, ettei näin laitonta ja järjetöntä tilannetta voi ylläpitää muulla kuin massiivisella korruptiolla; poliittisen - ja valtamedian hyvävelijärjestöllä, jonka globaalia huiputusta johtaa poliittisen ja pankkieliitin Bilderberg – porukka.

Ps.

Edessä on siis valtava sekasotkun ja sekasorron selvittäminen sekä Suomessa, että kaikkialla maailmassa, ennenkuin laittomasti väärää rahaa painava kansainvälinen pankkiterrorismi on lakaistu maan rakoon ja rahan painaminen palautettu kansalliseen ja kansainväliseen parlamentaarisen kontrolliin.

Koska Suomen valtiontaloutta ja kunnallistaloutta johdetaan eduskunnasta, voidaan kunnatkin pelastaa pelkästään eduskunnasta.
Kestävällä tiellä Suomen eduskuntaan valitaan vähintään 101 kansanedustajaa, jotka yksinkertaisella enemmistöllä julistavat kolmannella valtalailla Suomen täysivaltaiseksi tasavallaksi, jonka laillista markkaa ei koskaan ole syrjäytetty Suomen eduskunnan päätöksellä.
Itsenäisyysjulistuksen yhteydessä Suomeen perustetaan riiippumaton Perustuslakituomioistuin ja eduskunnan parlamentaariseen valvontaan palautetaan kansallisvarallisuus; kansallistetaan kaikki valtion yksityistämät ja yhtiöittämät pörssiyhtiöt takaamaan verokertymää palvelujen tuottamiseen.

Ilman oikeusvaltion periaatteita meillä on edessä USA:n ja EU:n velkakriisin pahetessa entistä kurjempi kohtalo, jos ja kun nykyinen euron ja dollarin velkarahan pyramidihuijaus kaatuu Kiinan syliin ?
Kiinalainen valtiokapitalismi ilman ihmisoikeuksia ?
Siihenkö nykyinen eduskunta on meitä nyt johtamassa euron velkakriisillä ?





lauantai 29. syyskuuta 2012

546 - yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta


Jyväskylässä on 546 kunnallisvaaliehdokasta, nrot 2 - 457.
Kukas on tyttö nro 546 ? 
No joka tapauksessa tältä mummolta poistettiin  eilen myös 16 kk kestänyt bannaus ksml-verkossa !

546 sai kunniatehtävän jo v. 2007, kun minulle jätettiin Kansalaisten Perustuslakikomitean pj.n tehtävä.
Samalla jo nyt vanhat miehet;  Helge Kaalikoski, Viljo Vuoristo ja muut, jotka olivat tehneet koosteen ” Suomen kansan oikeus ” ( löytyy netistä, n. 80 sivua ) Suomen laittomasta EU- liittymissopimuksesta, testamenttasivat minulle valtavan haasteen.
Ilman riippumatonta Perustuslakituomioistuinta Suomen nykyistä laittomuutta ei voi oikaista.

Laittoman EU - liittymissopimuksen jälkeen olen ollut Vapaan Suomen Liiton, Muutosvoimien, nykyisen Itsenäisyyspuolueen sit. kansanedustajaehdokas kaikissa eduskuntavaaleissa, kunnes kunnallisvaaleissa 2012 päätettiin haastaa Simon Wahlroosin ja Ville Rusasen  kanssa koko suomalainen rahavallan näennäisdemokratia; - kunnallistalouksia ja kansantaloutta kurjistava laittomuus suoran demokratian ja kansanvallan haasteisiin. 
Edessä oleva oikeusvaltion periaatteiden ja kansan vallan palauttaminen on valtava haaste.

Muistellaanpa ?
Kun Suomi julisti itsenäisyyden 1917, meillä oli vielä sääty-yhteiskunta ja oli luonnollista, että kansanvaltaa kanavoitiin eri puolueitten kautta.
Itsenäisyysjulistuksen yhteydessä Suomen olisi pitänyt heti varmistaa maahan riippumaton Perustuslakituomioistuin varmistamaan perusoikeuksien toteutumista ja valvomaan eduskunnan vallankäyttöä Perustuslain näkökulmasta.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Entäs sitten ?

Maailman historian tärkein rajapyykki Euroopan ja koko maailman  kansalaisten perusoikeuksiin kirjattiin YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 10.12.1948. 
YK:n ihmisoikeuksien julistus on maailmanhistorian ainoa rauhan tae maailman kansoille, varsinkin nyt, kun Obama on ilmoittanut uudistavansa koko ydinasearsenaalinsa. 

Kansainvälisten ihmisoikeuksien ratifioimisen yhteydessä joka maahan olisi viimeistään jo silloin pitänyt perustaa myös riippumattomat kansalliset ihmis- ja perusoikeustuomioistuimet valvomaan yleismaailmallisen sopimuksen toteutumista kaikilla tasoilla.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja ilman oikeusvaltioiden  riippumattomia tuomioistuinlaitoksia EU - vallankaappauskin oli helppo nakki Bilderberg - porukalle, - maailman pankkiterroristeille, jotka ovat nyt saaneet koko maailman sekasortoon katteettomalla dollarilla ja pyramidihuijaukseksi paljastuneella eurolla valtamedian tuella.

Edessä on siis valtava sekasotkun ja sekasorron selvittäminen sekä Suomessa, että kaikkialla maailmassa, ennenkuin laittomasti väärää rahaa painava kansainvälinen pankkiterrorismi on lakaistu maan rakoon ja rahan painaminen palautettu kansalliseen ja kansainväliseen parlamentaarisen kontrolliin.








keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Irti velkakierteestä – Vapaa Jyväskylä ?


Vastavalittuna kestävän kehityksen ja suoraa demokratiaa kannattavana vihreänä valtuutettuna Jyväskylän kaupunginvaltuustoon, kirjoitin 21.11.1988 ksml:ssa : ” Politiikan ruusunen vai Jyväskylän paha haltija ”
Kun sitten mustiin pukeutuneena ”pahana haltijana” tulin takaisin 17.9.2012 entiseen poliisitaloon viemään Vapaan Jyväskylän suoran demokratian valitsijayhdistyslistaamme, jouduimme heti putkaan.
Kun paperit oli tarkastettu, päästiin putkasta.ja vaalityö alkoi paljon suurempien ja kaameampien haasteiden edessä kuin 1988.

1988 vaaliteemani oli ollut : ” On luotava suora demokratia, alueellinen edustus ilman puolueita. ”
1988 olin pukeutunut vihreään, koskenut samalla Vihreän liiton värttinään ja kävi niin kuin sadussakin kävi; vaivuin painajaisuneen.

Mitä sitten tapahtui ?
Pian valtuustokauteni jälkeen, vastoin perustuslain säätämisjärjestystä Suomi liitettiin EU:hun.
EU – vallankaappaus toteutettiin Sanomamoguli Erkon ja valtalehdistön tuella Erkon USA-reissun jälkeen.
Edes markan syrjäyttämisestä ei ole vieläkään eduskunnan päätöstä.
Valtiopetos ei vanhene koskaan.

Ilman Perustuslakituomioistuinta Suomi ajettiin ja ajetaan entistä pahempaan ahdinkoon.
Lissabonin sopimuksen jälkeen eduskunta on heittänyt myös Suomen perustuslain roskikseen.
Samaan aikaan euro on paljastunut pyramidihuijaukseksi, joka kaataa Euroopan taloudet yksi toisensa jälkeen : -yksityiset pankit luovat velkaa; - tyhjää rahaa kymmenen sekunnin tilisiirroilla ja lainaavat sitä valtioille..
97 % maailman finansseista on virtuaalirahaa. Euro on pelkkää vessapaperia, velkarahaa. Pyramidihuijauksessa otetaan lisää velkaa entisten velkojen maksuun.
- Voiko enää pahemmaksi mennä ?

Ksml kirjoitti 4.9.2012 : ” Jyväskylä mutasarjaan ”.
Ilman omaa rahaa; talouden valtakunnallista ja maakunnallista itsehallintoa, Jyväskylän ja muun maan paheneva velkakierre ajaa myös Jyväskylän talouden eurohuijauksen roskasarjaan.

Suomen kansantaloutta, saatikka Jyväskylän kaupungintaloutta ei mikään puolue voi enää pelastaa.
Puolueet on korvattava suoralla demokratialla, paikallisella itsehallinnolla ja paikallisrahalla.

Suoran demokratian, valtiollisen itsenäisyyden ja kansan vallan varmistamiseksi kaikki puolueet on korvattava riippumattomalla Perustuslakituomioistuimella, jolloin kuka tahansa yksityinen ihminen voi oikaista minkä tahansa perusoikeusloukkauksen, vaikka valtiopetoksen lailliseen Perustuslakiin ja oikeusvaltion suojaan nojautuen.

                  Sinikka Tyynelä, yht. kand.
                  Kansalaisten Perustuslakikomitean pj.
                  Irti velkakierteestä – Vapaa Jyväskylä kunnallisvaaliehdokas

maanantai 3. syyskuuta 2012

Vapaan Suomen Jyväskylä – Itsenäinen kaupunki


Täällä Keski-Suomessa tehdään taas historiaa.
28.8.2012 tänne valittiin Ipun Keski-Suomen uusi piirijärjestö.
Samassa yhteydessä täällä onneksi säilyi myös itsenäinen Vapaan Suomen Keski-Suomen kannatusyhdistys ry., joka perustettiin paikallisesti heti laittoman EU- liittymissopimuksen jälkeen.

Olen ollut poliittisesti aktiivinen jo 80-luvulta saakka.
Jo 80-luvulla unelmoin oikeudenmukaisesta maailmasta; YK:n ihmisoikeuksiin perustuvasta suorasta demokratiasta ja todellisesta kansanvallasta ilman puolueita, kun aloin kirjoittelemaan vihreitä ajatuksiani paikallislehdessä.
Olin sitten perustamassa suoran demokratian periaatteilla ”Keski-Suomen vihreitä” ja ”Keski-Suomi 2020”:tä.
Minut valittiin K:S vihreitten pj.:ksi ja pääsin –89 Jyväskylän valtuustoon valitsijayhdistyslistalta.

Sen jälkeen Vihreen Liiton väki kaappasi koko homman.
Jos olisin hyväksynyt valtauksen ja liittynyt kaappaajiin olisin varmaan puolueen kansanedustaja . Kun Vihree Liitto sitten marssi EU:hun etujoukoissa, olin ollut masentunut.
Ne oli ihan eri hengen lapsia, eikä ne ymmärtäneet jo 80-luvulla kytevää, laajaa suoran kansalaisyhteiskunnan vaatimusta.

Lissabonin sopimus selätti kokonaan Suomen Perustuslain.
Käytännössä itsenäisyys on siis mennyt.

Suomi on nyt laittomassa tilassa :
- Suomen liittämistä EU:hun ei tehty aikoinaan perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Milloin tahansa 101 kansanedustajaa voi palauttaa Suomen Itsenäisyyden kolmannella valtalailla.
Edes markan syrjäyttämisestä ei ole eduskunnan päätöstä.
Markka on edelleen laillinen valuutta.

EU - vallankaappaus oli Erkon idea

Eu-vallankaappauksen masinoi Suomessa Hesarin Aatos Erkko, joka USA - reissun jälkeen käynnisti EU- vallankaappauksen  pelkästään valtalehdistön tuella.
Erkko on jo haudassa, mutta valtiopetos ei vanhene koskaan.

USA ei ole oikeusvaltio. Se ei ole ratifioinut edes YK:n Lasten Oikeuksien sopimusta.
Siitä huolimatta Euroopasta ja EU:sta tehtiin USA – Nato - johtoinen satelliittivaltio.
Koska Lissabonin sopimus, EU:n perussopimus on selättänyt Suomen perustuslain, säätelee EU myös Suomen ulko – ja turvallisuuspolitiikkaa.
Eu päättää Suomen puolesta myös Natoon liittymisen ja itse asiassa siitäkin on jo hiljaisesti päätetty kansalta salaa, kun Suomen Puolustusvoimat on muutettu hyökkäysvoimiksi Naton ohjuskaupoilla.

Suomi ei ole oikeusvaltio

Ilman Perustuslakituomioistuinta Suomessa pukki on kaalimaan vartija, niin kauan kun kansanedustajat eivät ole vastuussa  vallankäytöstään kellekään.
Poliittisesti nimitetty oikeuskanslerikin on vain pelkkä eduskunnan rippipappi.

Perustuslakituomioistuin välttämätön

Oikeusvaltion periaatteiden varmistamiseksi Suomeen on kiireesti saatava Perustuslakituomioistuin.
Perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle ja kansalaisille.
Kun oikeus toimii, yksi ainoa kansalainen voi kumota minkä tahansa lain, jos se polkee yksittäisen kansalaisen perusoikeuksia tai perusturvaa.

Nyt Suomen kansanvalta on kaukana maan rajojen ulkopuolella ja perustuslaki roskiksessa, samalla kun nälkäjonot kiemurtelevat jo kilometrien mittaisina eri kaupunkien ruokapankeissa.
Suomessa on paheneva köyhyysongelma. Kriisiytyvien kuntatalouksien viimeiset resurssit viedään lopullisesti eduskunnan tuella globaalien kriisipankkien pelastamiseen.

Kuntia ei enää pelasteta ehdokkaaksi asettumalla tai millään eduskuntapuolueiden vaalituloksilla.

Kunnan valtuustojen päätösvalta on draamaattisesti vähentynyt sitten -80 luvun.
EU nojautuu yhtiövaltaan.
Myös EU - Jyväskylä yhtiöitti tärkeimmät toiminnot..
Kaupungin tytäryhtiöiden hallitusten pöytäkirjat ovat nyt salaisia.
Valtaa eivät käytä valtuutetut, vaan kaupungin tytäryhtiöt ja virkamiehet, jotka valmistelevat päätettävät asiat.
Suoran demokratian kannalta olisi siis myös virkamiehiä pystyttävä kierrättämään joustavasti.
Kaikki tytäryhtiöitten hallitusten pöytäkirjat pitäisi olla avoimia.
Liikesalaisuuksilla ei voida perustella minkään julkistalouden toimijan lukittuja kassakaappeja.

Rahat on loppu ja uudet kunnalliset päättäjät joutuvat tekemään velkarahalla ja syömävelalla vaan lisää leikkauslistoja ja leikkureita peruspalveluihin.
Kuntien nykyiset talousvaikeudet ja entisestään kiihtyvämpi kansalaisten eriarvoistuminen johtuvat laittomasti toimivasta eduskunnasta, jonka isäntä ei ole kansa, vaan EU:n suuryhtiöt.

Kuntien vararikkojen syy perustuu siis historiallisesti rakenteellisesti vääristyneeseen vallankäyttöön.
Jo Ahon EU-liittymissopimuksessa oli sovittu kuntien vähentäminen Suomessa.
Kansanvallan mitätöiminen on EU - liittovaltiostrategian johtoajatus, siksi EU ei myönnä edes vaalitukea kansanvaltaa vaativille puolueille. Tuki on kokonaan kielletty.
EU –strategiassa kuntia vähentämällä lopulta Suomeen jää yksi ainoa suurkunta, Suomen maakunta.
Itsenäisyytensä menettäneelle maalle ja kansakunnalle  jää vaan luonnonvarareservin ja orjatyökansan arvo.

Vaalien voittaja ?

Kaikkien vaalien todellinen voittaja on vaan valtamedia, joka rikastuu vaali toisensa jälkeen mainostuloillaan entistä enemmän.
Viime eduskuntavaaleissa Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana en saanut paikalliseen pörssilehteen ainuttakaan kirjoitusta.  Pienet varattomat puoleet eivät mainosta. Eduskuntapuolueet jylläävät yhteisen budjetin puoluetuella ikuisvaltaa turvaamassa.
Viime vuoden toukokussa  sain myös bannit ksml-verkossa.

Maasta se pienikin porskuttaa. Rakastan kilpikonnia !
 Kilpikonna etenee vain silloin 
kun se rohkenee työntää päänsä esille.

Ilman sananvapautta ja sen myötä todellisia poliittisia osallistumismahdollisuuksia, asetun jälleen kunnallisvaaliehdokkaaksi omalla valitsijayhdistyksellä.
Yritän saada nuoria mukaan yhteislistalle.

Suoran demokratian ja kansanvallan palauttaminen Suomeen ja Jyväskylään on nyt entistä vaativampi ja rankempi tehtävä.
Valta kuuluu kansalle !

SUORAN DEMOKRATIAN  MANIFESTI 1988 ja 2012


Jo kunnallisvaalitervehdyksessä 16 -17.10.1988 Jyväskylän vihreiden tyttö nro 465 painottaa: On luotava kansanvaltainen puolueista riippumaton hallintomalliEhdokkaita oli silloin vaan 4.

ALUEELLINEN EDUSTUS VAI PUOLUEITTEN PAKKOVALTA 
19.9.1988 ksml  /  ST

 Suomalaisista n. 5% kuuluu johonkin puolueeseen. Ylivoimainen enemmistö n.95% ei kuulu mihinkään puolueeseen, mutta kuitenkin heidän on vuodesta toiseen äänestettävä vain harvoja valtaa tavoittelevia.  Ammattipoliitikot ovat tukahduttaneet demokratian samalla kun he ovat uhka Suomen tulevaisuudelle.
Tänä päivänä valtuustokin on vain virkamiesten kumileimasin.  Puolue-edustuksellisella valtuustolla ei ole mitään tekemistä terveen järjen, aitojen ihanteiden tai aatteiden kanssa, vastuusta puhumattakaan.  Vain voimasuhteet ratkaisevat vallankäytön päälinjat.
Nykymuotoisesta puoluepakkopolitisoitumisesta on vihdoinkin päästävä eroon.

Mitä sitten pitäisi tehdä ?
-         Olisi jo korkea aika vaihtaa puolue-edustus suoraan alueelliseen edustukseen.

ALUEELLINEN EDUSTUS :
-         tekisi vaalit nykymuodossa tarpeettomiksi
-         lopettaisi katteettomat vaalilupaukset ja kaiken vaalimainonnan
-         säästäisi monimuotoiseksi paisuneen puoluetuen käytettäväksi yhteiskunnan todellisiin kehitystarpeisiin
-         lopettaisi kansalaisten jakamisen edustustehtävissä toisilleen vihamielisiin ryhmittymiin
-         toteuttaisi alueellista tasa-arvosuutta ilman erityistä aluepolitiikkaa
-         muuttaisi vallankäytön sopimuksiin perustuvaksi hallinnoksi
-         estäisi demokraattisen edustustehtävän muuttumisen ammatiksi ( edellyttäen, että uudelleen valinnat rajoitettaisiin esim. kahteen edustuskauteen )
-         kääntäisi yhteiskuntasuunittelun alhaalta ylöspäin, eli kylätasolta valtakunnan tasolle ohjautuvaksi
-         muuttaisi vaalikausittaisen hallintopoukkoilun keskeytymättömäksi ja pitkäjänteiseksi yhteiskunnan kaikkien tasojen kehittämistyöksi
-         yksinkertaistaisi kuntien edustusvalinnan erilaisiin kuntaliittoihin  ( joiden tilalle tuli luoda yhtenäinen ITSENÄINEN maakuntahallinto )
-         aktivoisi kyläläiset toimimaan yhdessä kylänsä parhaaksi, kylät yhdessä kuntansa parhaaksi, kunnat yhdessä maakuntansa parhaaksi ja maakunnat yhdessä valtakunnan parhaaksi, ja valtakunnat yhdessä maailman parhaaksi.
-         Suomi voisi luoda Maailman parhaaksi Maailman Parhaan yhteiskunnallisen hallintomallin, joka perustuu elävään ja aitoon vuorovaikutukseen
-         tekisi Helsingin ulkopuolisten paikkakuntien asukkaita halventavat ”kumarrusmatkat” ja karvalakkilähetystöt tarpeettomiksi
-         lopettaisi erilaiset jäsenkirjaspekuloinnit erilaisissa henkilövalinnoissa

Todellinen demokratia ei toteudu yhden eikä monenkaan puolueen kautta.  Se toteutuu vasta puoluesidonnaisuudesta vapautumisen sekä moniarvoisuuteen perustuvan vapaan kansalaistoiminnan ja lähidemokratian kautta.  Sinänsä puolueet eivät ole pahasta, jos niitä on tarpeeksi. Tarpeeksi niitä on vasta kun jokainen suomalainen on ITSE oma puolueensa turvaamassa
elämän säilymistä vastuullisena inhimillisenä olentona.
… Sillä eihän ihmisellä voi olla muuta päämäärää kuin pyrkimys kohti oikeutta, kauneutta, hyvyyttä, totuutta ja rakkautta kykyjensä ja lahjojensa mukaan.

Yhteistyöterveisin 3.9.2012 :
Sinikka Tyynelä
         Vapaan Suomen (Liiton) ry. kannatusjäsen
         Kansalaisten Perustuslakikomitean pj.
http://www.vaalit.fi/22387.htm  linkissä on valitsijayhdistyksen lomakkeet kaikille muillekin suoran demokratian kannattajille