sunnuntai 26. heinäkuuta 2026

Vastine Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimukseen DCA-sopimuksen viestinnästä ulkoministeriössä ja UMV-lehdessä


Ilmasotalinjan kapteeniluutnantti Mikael Aarnio tutki yleisesikuntaupseerikurssin lopputyössään 2025 informaatiovaikuttamista, tiedon manipulointia ja informaatioepäjärjestystä Suomen puolustuspolitiikan kontekstissa. Tutkimusongelmana oli selvittää minkälaista viestiä UMV-lehti  ja ulkoministeriö jakoivat Suomen ja Yhdysvaltojen välisestä DCA-sopimuksesta.

Analysoitava alkuperäisaineisto kerättiin UMV-lehden ja ulkoministeriön julkaisuista, jotka käsittelivät Suomen ja Yhdysvaltojen välistä DCA-puolustusyhteistyösopimusta. Nämä mediat valikoituivat tutkimuskohteiksi sen vuoksi, että ne edustivat erilaisia narratiivisia lähtökohtia suhteessa DCA-sopimukseen: ulkoministeriö edusti viranomaisten narratiivia, kun taas UMV-lehti edusti viranomaisviestinnästä poikkeavaa narratiivia. Tutkimuksessa keskityttiin muutosviestintään. 

Tutkimustulokset osoittivat, että ulkoministeriön tiedotteissa käytettiin vähemmän argumentointia ja argumentin tukielementtejä verrattuna UMV-lehteen. Molemmille medioille uskottavuuden rakentaminen osoittautui kuitenkin tärkeäksi. Suostuttelutekniikoiden esiintyvyys ulkoministeriöllä oli vain 13,3% pienempi kuin UMV-lehdellä, mutta vastatoimiin ulkoministeriö ei juurikaan tarttunut. Keskeinen ero medioiden välillä oli se, että UMV-lehden toimitus turvautui tiedon manipulointiin myös sen vakavimmissa muodoissa eikä perustellut hyväksyttäviä argumentteja samoilla kriteereillä kuin ulkoministeriö.

Ulkoministeriön viestinnässä tukeuduttiin vahvaan uskottavuuden rakentamiseen ja argumentteja DCA-sopimuksesta perusteltiin viestin vastaanottajalle. Aarnion tutkimusaineistossa eriteltiin useaan otteeseen Sinikka Tyynelän DCA-aiheisia kolumeja, joiden maanpetoksellisiksi väitettyjä argumentteja Aarnio ei kuitenkaan pystynyt kumoamaan. Ainut rehelliseksi arvioitu Sinikka Tyynelän kolumni oli valtakunnansyyttäjälle jätetty tutkimuspyyntö valtiojohdon jatketuista valtio- ja maanpetoksista, joita ei tutkittu. 

Mikael Aarnion diplomityö "Informaatiovaikuttamista Suomen ja Yhdysvaltojen välisestä DCA-sopimuksesta" löytyyy osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251030104163 

Kun Aarnion diplomityössä analysoitiin mm. MV-lehden päätoimittajan ja Vapaudenliiton lisäksiä myös monia kriittisiä Nato- ja DCA-kolumejani ensisijaisesti 'disinformaationa' ilman perusteluita, en enää vaivaudu oikaisemaan niitä johtuen Aarnion omista täysin henkikökohtaisista ja subjektiivisista tulkinnoista. 

Tutkittuja perusteluita on MPKK:lta turha odottaakin, koska kaikki Suomen jatkut valtio - ja maanpetokset ovat edelleen  tutkimatta ja MPKK on täysin puolustushallinnon ohjauksessa oleva koulutusyksikkö ilman riippumatonta tutkimusmetodia.

Nykyinen Suomen eduskunnan omavaltainen kansanedustajista koottu perustuslakivaliokunta on selkeästi juridisesti  esteellinen 'pukki kaalimaan vartija'  tutkimaan eduskunnan ja oman toimintansa laillisuutta. Valtakunnan oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat myös eduskunnan nimittämiä, minkä seurauksena Suomi on vajonnut syvälle laittomasti toimivien banaanivaltioiden joukkoon. Niin kauan, Suomesta puuttuu riippumaton Perustuslakituomioistuin oikeusvaltioperiaatteita on mahdoton noudattaa ja esivallan laillisuus palauttaa.

MPKK

Koska Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) pitää lakisääteiseti palvella tutkinnoissaan ja upseerien sotilaskoulutuksessa 'laillista' esivaltaa, olisi kaikkein ensisijaisinta varmistaa riippumaton Suomen perustuslakien ja rikoslakien tutkimusote.

Presidentti Mauno Koivisto aloittama jatkettujen valtio-ja maanpetosten sarja on kokonaan tutkimatta. Koska maanpetokset huipentuivat 1.7.2026 rikoslain muuttamiseen ja törkeään ydinaserajoitusten purkamiseen jo aikaisemmin ratifioitujen kansainvälisten sopimusten vastaisesti, on suuri ilo haastaa tässä vastineessani myös nykyisen komentajakapteeni Mikael Aarnio ja koko Suomen Maanpuolustuskorkeakoulu varmistamaan Suomen menneen ja nykyisen esivallan toimien laillisuus. 

Mikael Aarnion kunnia-asia upseerivelvollisuuden täyttämiseksi olisi kiireellinen diplomitutkinnon täydentäminen varsinkin DCA - sopimuksen kohdalta, koska edukunta oli DCA- sopimuksen yhteydessä varmistanut ydinaserajoitteet Ydinenergialain 4§:ssä.

MPKK:n kunnia-asia olisi myös selvittää tohtoritutkinnoissaan  itsekriittisesti Puolustusvomien ylimmän upseerikunnan osuutta Suomen jatkettuihin valtio-ja maanpetoksiin, jotka eivät rikosoikeudellisesti vanhene. 

Suomen Perustuslain rikosvastuu koskee jokaista Suomen kansalaista arvoon tai asemaan katsomatta, mutta erityisesti se koskee upseeristoa, joiden tehtävä on varmistaa Suomen henkisen ja moraalisen maanpuolustuskyvyn oikeutus.

Arvioin seuraavaksi lähihistoriaa Suomen nykyisen laittoman valtiollisen umpisolmun avaamiseksi. 

KOIVISTON PERINTÖ

Suomen laittomasta EU-liittymisopimuksesta on vaihe vaiheelta jo valtavasti koottuja, dokumentoituja ja kumoamattomia todisteita ja arkistoja myös digitaalisesti. 

Kokemäkeläinen Jorma Jaakkola on elämäntyönään taltioinut kotisivuilleen valtavan aineiston vastineeksi nykyisille virallisille valheille, joiden seurauksena Suomen kansantalous on jo tuhottu ja Suomi on taas sotatilassa. - Mikään muu ei enää  kasva kuin valtionvelka ja sotamenot. 

Presidentti Koiviston valtakaudesta seurasi maan nykyinen täystuho, kun hän omavaltaisesti käänsi ruoria 180 astetta länteen ja luopui maan itsenäisyyden varmistaneesta puolueettomuuspolitiikasta. Koivisto oli valmistautunut hyvissä ajoin j0 1990  'Operaatio Pax:lla'. Asiakirjat kuitenkin määrättiin 25 vuodeksi salaisiksi. Ne ovat kuitenkin myös Jorma Jaakkolann kotisivulla:  

https://www.jormajaakkola.fi/rauhansopimus 

https://www.jormajaakkola.fi/operaatio-pax

Jo Maastrichtin sopimukseen kuului Euroopan yhteinen puolustus. USA ei tietenkään hyväksynyt EU:n omaa puolustusta vaan Yhdysvallat varmisti sen itsevaltaisesti Natolle, koska moni maa oli jo Naton jäsen ja Saksa oli miehitetty heti WW2 maailmansodan jälkeen amerikkalaisilla tukikohdilla. 

Lisää EUVOSTO- USAn taustoista löytyy: https://www.jormajaakkola.fi/eun-taustatietoa.

SUOMEN TÄYSJÄSENYYS NATOON TAPAHTUI JO 1992. 

Edesmennyt kansalaisaktivisti Jali Raita oli tehnyt Ulkoministeriöön asiakirjapyynnön Natoon lähetetyistä asiakirjoista. Raita sai Ulkoministeriöstä tiedon, jossa Natolle oli toimitettu:
- Pariisin Rauhansopimus
- Venäjän kanssa solmittu Naapuruussopimus  ja
- Ahvenanmaan demitalirisointi 
Nämäkin sopimukset olisi pitänyt Naton liittymissopimuksen yhteydessä purkaa, mutta ne ovat edelleen voimassa! 

Suomesta tuli euvostoliiton jäsenyyden velvoitteena Naton täysjäsen siis jo 18. maaliskuuta 1992, sillä liittovaltiosopimus oli jo etukäteen  jäsenyyshakemuksessa hyväksyttävä: 
https://www.jormajaakkola.fi/jasenyyshakemus 

Suomi osti heti uudet Hornetit. Yhdysvallat myi hornetteja vain Natoliittolaisilleen. Kun Suomessa oli vielä 90-luvulla kova Natovastaisuus, ei totuutta uskallettu kansalle kertoa. 19.12.1993 päivättiin 21. ja 22.12.1993 pidettävien kokouksen muistiot, jotka määrättiin salaisiksi ja jotka olivat esillä 20.12.1993 pidetyssä Suomen EU-ministeriryhmän kokouksessa, jonka ns. EMU-varaumapöytäkirja määrättiin salaiseksi. KHO vahvisti salassapidon lokakuussa 2000. Dokumentit ovat sivulla: https://www.jormajaakkola.fi/emu-petos (muistio ja pöytäkirja - kohta 7)

NATON KANSSA SOLMITTU ISÄNTÄMAASOPIMUS
 
Koiviston junailemat EY-EU-ja Natokytkökset johtivat sitten automaattisesti Naton kanssa solmittuun Isäntämaasopimukseen, jolla silloinen puolustusvoimien komentaja hirtti ja alisti itsensä Euroopan Nato-komentajan alaisuuteen. Silloinen  käskynhaltija, presidentti ja ylipäällikkö Sauli Niinistö ei liannut käsiään, vaan seisoi taustalla, kun Puolustusvoimien komentaja muilutettiin allekirjoittamaan maanpetoksellinen sopimus.
Asia ei enää kuulunut presidentille, hallitukselle eikä eduskunnalle. 

Vasta "Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan" jälleen totuutta vääristelemällä suomalaiset aivopestiin Nato-myönteisiksi, vaikka Natojäsenyyttä oli valmisteltu jo vuosikymmenet aiemmin kansalta salaa. 

Suomi on nyt Perustuslakiinsa ja muihin jo ratifioimiinsa kansainvälisiin sopimuksiin nähden täysin laittomassa tilanteessa, missä eduskunnalla ja presidentillä on syytesuojat. 

Kaikki kansalaisten ja myös sotilaitten perusoikeudet laillisuuden ja oikeusvaltion palauttamiseksi on jo mitätöity. Äänestämällä mitään puoluetta ei banaanivaltioksi ajautunutta Suomea enää pelasteta? Edessä on poliittinen järjestelmäremontti Suomen laillisuuden palauttamiseksi,

Myös MPKK on laittoman esivallan ristitulessa. 
Kuitenkin periaatteellisella tasolla sotilaallinen hierarkia ja tottelevaisuus on Suomessa vieläkin sidottu tiukasti osaksi demokraattista oikeusvaltiota: vaikka Puolustusvoimat ja MPKK ovat siviilijohdon (eduskunnan ja hallituksen) alaisuudessa ja valvonnassa, mitkään sotilaskäskyt eivät mene, eivätkä voi koskaan mennä Suomen Perustuslain tai sen rikoslain edelle. 

Kaikki perusoikeudet ja rikoslaki koskevat myös sotilaita ja varsinkin upseerit koulutetaan puolustamaan nimenomaan avointa, demokraattista yhteiskuntaa ja sen arvoja – ei pelkkää maakamaraa. 

Kun Aleksanteri Suuri sotavaunuillaan jumittui orjantappurapensaisiin, Aleksanteri ei miettinyt. Hän tarttui miekkaan ja raivasi orjantappurat tieltään. 
Kykeneekö MPKK raivaamaan vielä tieltään virallisille valheille ja maanpetokselliselle ulkopolitiikalle rakennetut orjantappurat ja täyttämään velvollisuutensa laillisen valtiollisen yhteiskuntajärjestyksen ja todellisen itsenäisyyden puolustajana?

Suomen sotilaslainsäädännössä ei tunneta absoluuttista tai "sokeaa" tottelevaisuutta.Sotilas on lain mukaan velvollinen kieltäytymään käskystä, jos sen täyttäminen ilmeisesti johtaisi rikokseen tai ihmisoikeusloukkaukseen. Käskyn antaja kantaa päävastuun, mutta myös käskyn täyttäjä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen ilmeisen laittoman käskyn noudattamisesta. 

DCA - SOPIMUS JA YDINASERAJOITUSTEN PURKAMINEN

Suomen Puolustusvoimat antautui laittomasti toimineen esivallan valtio- ja maanpetosten saattelemana ilman ainuttakaan laukausta kahden ydinasesuurvallan eturintamaksi. Porilaisten marssin saattelemanako sotilaspoikamme ja koko kansa saatellaan täystuhoon vailla ihmis-ja perusoikeuksia, kun oikeusvaltio on tuhottu?

Riippumaton oikeustieteen tohtori Martin Scheinin muistutti keväällä lausuntopalvelulle antamassaan vastineessa, että "Yhdysvaltojen kanssa tehdyn DCA-puolustussopimuksen yhteydessä Suomi rakensi ydinenergialain 4 pykälän varaan kaikki rajoitteet ydinasekiellon varmistamiseksi. 
Eduskunta päätti aikoinaan, ettei DCA-sopimuksella luovutettaisi Yhdysvalloille toimivaltaa ydinaseiden tuomiseksi Suomeen. Kuitenkin Puolustusministeriön surkeasti valmisteltu ydinenergialain muutos tapahtui kesällä 2026 sellaisen ehdon varassa, joka ei ollut enää jo solmitun DCA-sopimuksen osalta edes voimassa.

Tällaisessa perustuslainvastaisessa tilanteessa Suomen pitäisi kiireellisesti irtisanoa koko Yhdysvaltojen kanssa solmittu DCA-sopimus ja edessä olisi koko puolustusyhteistyösopimuksen uudelleenarviointi, jossa Yhdysvaltojen ydinaseet säänneltäisiin toisin: SUOMI EI VOI OLLA OSALLISENA MINKÄÄN VIERAAN VALTION YDINASEITA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSENTEOSSA. Suomi on myös ratifioinut Ydinsulkusopimuksen jo 1970.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ilmoitti keväällä, että Venäjän kanssa solmittu Naapuruussopimus vuodelta 1992 on edelleen voimassa. Sen 4 artiklassa vakuutetaan, että ”sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan”

DCA-sopimus mahdollisti Suomeen 15 Yhdysvaltojen tukikohtaa. 

Ilmasotalinjan kapteeniluutnantti Mikael Aarnion aliupseerikurssin lopputyö ulkoministeriön ja MV-lehden DCA- viestinnästä vaatii siis pikaisia päivitystä ja syvällisempiä jatkotutkimuksia, kun DCA-sopimus ei enää ole edes voimassa ja ydinaseitten rajoitusten purkaminen rikkoo keskeisiä Suomen jo aiemmin ratifioimia YK:n vahvistamia kansainvälisiä sopimuksia.

Niin kauan, kun Maanpuolustuskorkeakoululla ei ole resursseja harjoittaa riippumatonta valtiollisen esivallan laillisuusvalvontaa ja puolustusministeriön lainvalmistelu on alistettu Naton ja Yhdysvaltojen sotaministeriön ydinaseiden komentokeskukselle, vastuu maanpetoksellisesta toiminnasta lankeaa jokaiselle yksityiselle upseerille ja kaikilla Suomen alokkaille ja sotilalle ylintä puolustushallintoa myöten. 


Lähteet:
Kapteeniluutnantti Mikael Aarnion diplomityö / 

Jorma Jaakkolahttps://www.jormajaakkola.fi/

Sinikka Tyynelä https://sinikkatyynela.blogspot.com/

Kansakunta kenraalien käsissä / ST https://mvlehti.net/2022/01/17/katsaus-tietokirjailija-pentti-sainion-teokseen-kansakunta-kenraalien-kasissa-kolumni/

DCA-sopimuksella Suomesta tehtiin ydinaseiden eturintamahttps://mvlehti.net/2026/07/01/suomi-liittyi-petovaltioiden-joukkoon-tanaan-1-7-2026-kolumni/

Suomi liittyi petovaltioiden joukkoon tänään 1.7.2026 / ST / https://mvlehti.net/2026/04/03/lausuntopalvelussa-jyrkka-ei-ydinaseille-nato-suomen-puolustusvoimat-suurin-uhka-kansalliselle-turvallisuudelle-kolumni/#comment-66941

Lausuntopalvelussa jyrkkä ei ydinaseille – Nato - Suomen Puolustusvoimat suurin uhka kansalliselle turvallisuudelle / ST / https://mvlehti.net/2026/04/03/lausuntopalvelussa-jyrkka-ei-ydinaseille-nato-suomen-puolustusvoimat-suurin-uhka-kansalliselle-turvallisuudelle-kolumni/

Ei ydiaseita Suomeen / ST / /https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/9389447?

Onko vaihtoehtoa sotilasdiktatuurille / ST / https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/9637200

🎯 : https://mvlehti.net/2026/07/28/vastine-maanpuolustuskorkeakoulun-mpkk-tutkimus-dca-sopimuksen-viestinnasta-ulkoministeriossa-ja-mv-lehdessa/

maanantai 20. heinäkuuta 2026

perjantai 10. heinäkuuta 2026

Valon soturit - henkinen herääminen

 

Elämän tarkoitus on mysteeri, minkä jokainen joutuu ratkaisemaan ihan itse?

Tiedämme universumista ja ulkoavaruudesta enemmän kuin koskaan. Elon Musk haluaa valoittaa jo Marsin, mutta onko ihmisen sisäinen avaruus vielä kokonaan tutkimatta ja valloittamatta? - Selvitäänkö nykyisestä sivilisaation romahdustilasta ilman henkistä heräämistä?

Ydinaseisiin turvautuva ihmiskunta on jo kuilun reunalla ja kollektiivisen itsetuhon viimeisellä rannalla. Onko meillä vielä aikaa sytyttää valo nykyiseen petovaltaan? Missä viipyvät valon soturit puolustamaan rauhaa ja rakkautta?

HENKINEN HERÄÄMINEN

Voisiko ihminen vielä löytää yhteyden nykyisestä umpimaterialismin pimeydestä uuteen 4D-henkiseen ulottuvuuteen? Miten lunastaa ’taivasosuus’ ja tutkimattomat henkiset perinnöt paratiiseineen jo maan päällä?

Meitä kristittyjä on ohjattu etsimään ensin Jumalan valtakuntaa ja seuraamaan Hänen tahtoaan jo pari tuhatta vuotta. Vaikka kirkkoraamattu osattaisiin, onko opetukset jääneet kuolleiksi kirjaimiksi, kun uskonto ei ole tehnyt meistä rauhaa rakastavia kansalaisia? Maailma ympärillä on raunioitumassa ja planeetta tuhoutumassa silmittömään väkivaltaan ja sotiin, kun valtaelitti vannoo enää aseisiin ja ’rauhaan voiman kautta’?

MIELEN AVARUUS

Edgar Cayce (1877–1945) ’nukkuva profeetta’, oli löytänyt portin taivaaseen - henkiseen universumiin ja kykeni lukemaan akaasisia aikakirjoja yhtä helposti kuin aikamatkaamaan halki vuosituhansien. Cayce korosti, ettei ’taivas’ ja sen ’aukko’ ole erillisiä paikkoja pilvien yläpuolella, vaan korkeampia tietoisuuden tasoja ja tiloja ihmisen sisällä, omassa mielessä.

Koska aine ja henki ovat erottamattomat ja kiinteässä vuorovaikutuksessa keskenään, niinkuin kolikon kummatkin puoliskot, Cayce ryhtyi sillanrakentajaksi perinteisen syvähenkisen itämaisen esoteerisen perinteen ja jäykän länsimaisen aistein havaittavan ihmiskehon tulkinnan kanssa.

Cayce selvensi, että tsakrat; - henkiset energiakeskukset ja niiden vastaavuus fyysisiin umpirauhasiin heräävät, kun ihminen puhdistaa ajatuksensa.

Kun ihmisen korkeimmat henkiset tsakrat, - aivolisäke ja käpyrauhanen lopulta aktivoituvat, ihmisen tajuntaan aukeaa paratiisin portit, - aukko taivaaseen, eli suora esteetön pääsy jumalalliseen kaikkitietoisuuteen ja intuitioon.

Cayce kuvasi omaan transsitilaansa vaipumista jonkilaisen aukon kautta. Vaipuessaan valveuneen hän koki kulkevansa valotunnelia tai sinistä kaarta pitkin. Tämä tunneli ohitti fyysisen maailman rajat ja päätyi kosmiselle tasolle, jota hän kutsui ’Akaasisiksi aikakirjoiksi’ (sielujen muistiarkistoksi). Siirtymä oli kuin aukko universumin rakenteeseen, jossa kaikki tieto oli tallessa ja saatavilla. Caycen jumalakäsitys laajeni: Jumala on universaali ’Ykseys’ - luova voima; - kaiken olemassaolon ikuinen alkulähde ja täydellinen rakkaus.

Cayce oli taustaltaan kristitty, mutta hänen transsitilansa kanavoinnit jumalasta kuvasivat Jumalaa perinteistä kirkko-oppia laajempana, panteistisena ja universaalina tietoisuutena.

YKSEYSOPPI – UNIVERSAALI TIETOISUUS

Ikiaikaisten, maailman vanhimpien esoteeristen oppien mukaan ykseysoppi on ollut ihmiskunnan tiedossa jo varhaisimmista esishistoriallisista ajoista lähtien. Sen mukaan Jumala on ’Yksi’ ja kaikki, koko maailmakaikkeuden voimat ja elämä ovat peräsin tästä samasta lähteestä.

Jumala on universaalia sähkömagneettista henkienergiaa. Sähkö ja värähtely ovat ikuista jumalallista luomisvoimaa, koska maailmankaikkeus luotiin alun perin henkisenä energiana Jumalan mielessä jo ennen sen fyysistä materialisoitumista.

ONKO JUMALA IHMISEN ULKO- VAI SISÄPUOLELLA?

Kaikki se, mitä ihminen voi koskaan Jumalasta tietää, löytyy vain ihmisen omasta sisimmästä, koska ihmissielut luotiin alun perin Jumalan kuvaksi. Sielun perimmäinen tarkoitus on kehittyä jälleensyntymien kautta sellaiseksi, että se lopulta löytää jälleen yhteyden Luojaansa säilyttäen silti jakamattoman yksilöllisyytensä.

Kristillisenä mystikkona Cayce erotti historiallisen Jeesuksen ja universaalin ’Kristus – tietoisuuden’. Kristus-tietoisuus on jumalaisen rakkauden ja yksyden tila, minkä Jeesus saavutti ja mikä on jokaisen ihmisen saavutettavissa. Jumala ei ole kaukainen, tuomitseva hahmo pilven päällä, vaan kaikkialla läsnä oleva voima, rakkaus ja laki, johon jokainen voi saada yhteyden kääntymällä sisäänpäin.

TUNNE ITSESI

Caycen henkisissä lukemuksissa mystinen, ylöspäin suuntautuva sininen kaari tai valonsäde liittyy kahteen asiaan; transsitilaan vaipumiseen ja henkisen energian (kundaliinin) heräämiseen ihmiskehossa.Tietoisuuden siirtyessä fyysisestä maailmasta universaaliin tietoisuuteen Cayce näki ensin kirkkaan valkoisen valon. Valkoinen valo muuttui usein siniseksi kaareksi tai valoviivaksi, jolloin tietoisuus nousi sinistä valonsädettä pitkin kehon yläpuolelle kunnes se saavutti tason, josta pystyi lukemaan muiden ihmisten tietoja ja terveydentilaa.

HENKISEN ENERGIA NOUSU – UMPIRAUHASET

Itämaisesta filosofiasta tuttua elämänvoiman (kundaliinienergian) nousua Cayce selitti länsimaisen anatomian ja umpirauhasten termeillä. Kun ihminen meditoi oikein ja virittyy henkisesti, luova energia herää alimmassa tsakrassa (sukupuolirauhasissa) ja lähtee nousemaan kaaren lailla selkärankaa pitkin ylöspäin. Nouseva energia kulkee aivolisäkken kautta ja saavuttaa lopulta käpyrauhasen, jolloin elämänenergia korkeimman henkisen keskuksen kohdatessaan luo ihmisen sisäiseen selvänäkökenttään indigon- tai sähkönsinisen valon, jolloin käpyrauhanen aktivoituu.

AURATULKINTAA

Cayce pystyi myös normaalitilassa silmät auki olessaan näkemään ihmisen ympärillä olevat energiakentät, eli aurat (Auras: An Essay on the Meaning of Colors). Auran yläosassa, pään ja hartioiden yläpuolella nouseva kaunis sininen väri kertoo korkeasta henkisyydestä, syvästä viisaudesta, pyytettömyydestä ja kyvystä meditoida.Jos sininen kaari suuntautuu vahvasti ylöspäin, se on merkki aktiivisesta yhteydestä jumalalliseen tai korkeampaan lähteeseen.

Käpyrauhanen on ihmiskehon tärkein henkinen keskus ja portti korkeampaan tietoisuuteen, joka yhdistää aineellisen kehon ja sielun. Tämä ’korkein silmä’ on avain henkiseen heräämiseen ja kehon biologiseen nuoruuteen. Käpyrauhanen yhdistää kehollisen anatomian, Raamatun mystiikan ja itämaisen energiatiedon.

Käpyrauhasella on suora yhteys kehon uusiutumiskykyyn ja fyysisen vanhenemisen säätelyyn: "Pidä käpyrauhanen toiminnassa, niin et koskaan vanhene – olet aina nuori." Caycen mukaan rauhasen pitäminen aktiivisena estää kehon kudosvaurioita ja pitää mielen kirkkaana.

Nykyään tiedetään, että käpyrauhanen tuottaa melatoniinia, joka toimii voimakkaana antioksidanttina ja säätelee elintoimintoja, mikä osittain tukee Caycen ajatusta sen biologisesta tärkeydestä.

KORKEAMPI TIETOISUUS – KOLMAS SILMÄ

Käpyrauhanen vastaa otsatsakraa, eli ’kolmatta silmää’. Kun elämänenergia kulkee aivolisäkkeen kautta ’henkisenä lähettimenä’ ja päätyy käpyrauhaseen, joka toimii ’vastaanottimena’, heräävät samassa värähtelyssä toimivat ihmisen psyykkiset kyvyt ja korkeampi intuitio.

Hurskaana kristittynä Cayce tulkitsi myös Raamatun symboliikkaa umpirauhasten kautta. Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa ja seitsemän sinettiä tarkoittivat ihmiskehon seitsemää tärkeinta umpirauhasta, eli tsakraa: ”kun ihminen puhdistaa mielensä ja elämäntapansa, ’sinetit', eli henkisen energian rauhaskeskukset avautuvat, mikä mahdollistaa suoran yhteyden jumalliseen tietoisuuteen.”

CAYCEN OHJEET KÄPYRAUHASEN AKTIVOINTIIN:


Säännöllinen meditaatio yhdessä hiljentymisen ja tietoisuuden kohdistamisen kanssa pään sisäosiin auttavat nostamaan kehon värähtelytasoa. Viha, pelko ja kateus erittävät kehoon myrkkyjä, jotka kirjaimellisesti tukkivat ja lamauttavat käpyrauhasen toiminnan. 
Koska henkinen energia kulkee selkäydintä pitkin, Cayce suositteli usein osteopatiaa ja niska-hartiaseudun avaamista, jotta hermoimpulssit ja veri pääsevät virtaamaan aivoihin esteettä.

IHMISEN KEHO - HENGEN TEMPPELI

Me osaamme pestä fyysisen kehomme, mutta osaammeko puhdistaa henkisen kehomme? 

Jos ihminen ei ymmärrä oman kehonsa, mielensä ja ajatuselämänsä ykseyttä tsakrojensa ja rauhastensa tukkeumiin ja niistä aiheutuviin sairauksiin, Cauce on listannut myös jumittuneiden tukkeumien syyt:

Juurichakra (Lisämunuaiset): Ahneus, itsekkyys ja eläimelliset halut. Tämän keskuksen kautta ihminen jumittuu maallisiin himoihin.
Sakraalichakra (Sukurauhaset / Lyden-rauhanen): Mielihyvän ja intohimojen väärinkäyttö. Synnit liittyvät aistillisuuden ja seksuaalienergian itsekkääseen tai hallitsemattomaan käyttöön.
Solar Plexus (Paniikki- / lisämunuaisalue): Viha, pelko, aggressio ja kateus. Nämä syövyttävät fyysistä kehoa ja tukkivat ruoansulatuskanavan toimintaa.
Sydänchakra (Tymys / Rintarauhanen): Itsekkyys, kovuus ja rakkaudettomuus. Sydän on fyysisen ja henkisen elämän risteyskohta
Kurkkuchakra (Kilpirauhanen): Ylpeys, tuomitseminen ja väärä kommunikointi. Tämä keskus on luovan energian ja ilmaisun keskus, joka tukkeutuu muiden vähättelystä.
Otsachakra (Aivolisäke): Itsekeskeisyys ja tiedon väärinkäyttö. Synnit liittyvät hengellisen ymmärryksen valjastamiseen pelkkään henkilökohtaiseen hyötyyn tai vallantavoitteluun.
*Kruunuchakra (Käpyrauhanen): Ylimielisyys ja yhteyden katkeaminen luojaan (oman egon asettaminen Jumalan edelle).

TUKKEUMIEN PURKAMINEN:

Cayce korosti, että henkisiä tukkeumia voidaan avata ja energiaa harmonisoida ohjaamalla ajatuksia, valitsemalla rakentavia ihanteita, sekä harjoittamalla meditaatiota ja rukousta. Fyysisten tukkeumien poistamiseen vaaditaan fyysisen kehon puhdistamista, oikeaa ruokavaliota ja henkistä valppautta.


MAAPALLON ENRGIAKESKUKSET

Koska kaikki elämä on sähkömagneettista säteilyä ja värähtelyä, myös maapallo on elävä organismi, joka reagoi ihmiskunnan kollektiiviseen tietoisuuteen ja energiatiloihin. Maapallon henkisiä ankkureita ovat olleet jo hävinneet korkeakulttuurit mm. Atlantiksella ja muinaisessa Egypttissä, joihin on liittynyt voimakkaita energialinjoja.

Nykyiset maapallon tukokset ovat seurausta koko ihmiskunnan henkisistä tukoksista; - ahneudesta, itsekkyydestä, sodista, materialismista ja teknologian väärinkäytöstä, mitkä lopulta purkautuvat maapallon luonnonmullistuksina.

Caycen tunnetuimpiin lukemuksiin kuuluu ennustus maapallon magneettisten napojen siirtymisestä 16-20 asteella, mikä aihauttaisi massiivisia mannerlaattojen ja merenpintojen muutoksia. Mullistukset palvelevat planeetan ja ihmiskunnan ’puhdistusta’, mitkä lopulta johtavat tukosten poistumiseen ja uuden henkisemmän kultaisen aikakauden syntymiseen.

VALON SOTURIT

Kun yksityiset ihmiset ja koko ihmiskunta alkavat puhdistaa omia sisäisiä tukoksiaan oikeudenmukaisuudella sotia aiheuttavasta ahneudestaan ja itsekkyydestään, he auttavat samalla parantamaan koko maapallon romahdustilassa olevia ekosysteemejä ja koko kollektiivista energiakenttää.  

Koko planeetta on sotatilassa. Nykyinen petovalta on unohtanut Elämän Ykseyden ja ihmiskunnan veljeyden. Vain henkinen herääminen voi enää pelastaa meidät eskaloituvan ydinasevarustelun ja ydinsodan täystuholta!?


https://mvlehti.net/2026/07/13/valon-soturit-henkinen-heraaminen-kolumni/





keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Suomi petovaltojen joukkoon 1.7.2026

 

Laki ydinaseitten rajoitusten purkamisesta astui voimaan tänään 1.7.2026, kun puhdas sinivalkoinen Suomen lippu tuhrittiin maanpetokselliseen ydinaseterrorismin petovaltaan. Presidentti Stubbilla ja maan hallituksen sotajuntalla on hieno hetki: - myös Suomi johdettiin Naton ydinasepelotteesta USA:n ydinmaaliin!?

Suomea varjostaa nyt maailmanlopun varjo, kun eduskunnan petovalta päätti siunata kansakunnan joukkotuhoaseilla haudan lepoon.

Suomen sotajuntta purki jatkettujen maanpetoksellisten Nato- ja Yhdysvaltojen kahdenvälisen DCA- puolustussopimuksen jälkeen kaikki ydinaserajoitukset. Edes DCA- sopimuksen yhteydessä Yhdysvalloille ei asetettu mitään rajoituksia yhdinaseiden suhteen. Kansansuvereniteetti vaihdettiin Yhdysvaltojen ydinpelotteeseen. Pelotteesta tehtiin nyt oikeita räjähteitä ja maahan sijoitettavia ydinaseita. Suomi on jo länsiliittoutuman osana Ukrainan kauttasodassa Venäjää vastaan. Sotamoodi eskaloituu: - ihmiskunnan loppupelit suurvaltasodissa ratkaistaan ydinaseilla.

Ydinvoima - ihmiskunnan ikuinen kirous

Rauhanomaista ydinvoimaa ei ole olemassa. Atomin halkaiseminen loi ikuisen kirouksen koko biosfääriin.  Ydinvoima ikuisine jätteineen on maailman vaarallisin saaste. 
Ilmastomuutokset ja jääkaudet tulevat ja menevät, mutta ydinjäte on ikuista.

Luonto ei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee luontoa. Laajamittaisen ydinsodan jälkeen elollinen luonto voi taas elpyä miljardien vuosien jälkeen, kun nykyiset ydinsaasteet ovat neutraloituneet ja elämän edellytykset palanneet. Maailmanloppu on lähempänä kuin koskaan.

MAAILMANLOPPU

Laajamittaisen ydinsodan jälkeen maapalloa kohtaisi välitön humanitaarinen katastrofi, yhteiskuntien romahtaminen ja vuosia kestävä maailmanlaajuinen ilmastonmuutos.

National Academies of Sciences - raportittien mukaan suurin osa ydinsodan kuolonuhreista ei menehtyisi itse räjähdyksissä, vaan niiden aiheuttaman globaalin nälänhädän seurauksena.

Ydinsodan välittöminä  seurauksina ensimmäisten tuntien ja päivien jälkeen tulipallot, paineaallot ja äärimmäinen kuumuus tuhoaisivat suuret kaupungit ja sotilaskohteet. Miljoonien  kuolonuhrien seassa satunnaiset eloonjääneet todistaisivat hallitsemattomia tulimyrskyjä, jotka polttaisivat tieltään kaiken ja nostaisivat ilmaan miljoonia tonnia nokea. 

Ydinaseet ja ydinvoima ovat varmistaneet helvetin tulet ja tappavan säteilyn maan päälle; - räjähdyspaikkojen lähellä ja tuulen alapuolella ihmiset altistuisivat tappavalle määrälle radioaktiivista laskeumaa. 

Ydiniskujen jälkeen seuraavien viikkojen ja kuukausien kuluessa alkaisi ydintalvi. Palavista kaupungeista nouseva musta hiili ja noki kohoaisi stratosfääriin, jossa se leviäisi ympäri maapalloa ja estäisi auringon valon pääsyn maan pinnalle. Tämän seurauksena maapallon keskilämpötila laskisi sisämaassa jopa 15-25 celsiusastetta, jolloin pakkaset jatkuisivat läpi kasvukauden. Kun samalla globaali vedenkierto häiriintyisi, seuraisi maailmanlaajuinen kuivuus ja monsuunien loppuminen.

Vielä vuosien kuluttua ydiniskuista maatalous olisi romahtanut valonpuutteen, kylmyyden ja ja lannoitepulan seurauksena. Yli 5 miljardia ihmistä voisi kuolla nälkään ydintalvessa muutaman vuoden sisällä, vaikka he asuisivat kaukana itse sota-alueesta. 

Kun noki lopulta vuosikymmenten kuluessa laskeutuisi, paljastuisi rajusti vaurioitunut otsonikerros. Otsonikadon aiheuttama maapallon pintaan pääsevä  ultraviolettisäteily  (UV-B) aiheuttaisi vakavia DNA-vaurioita ja eläinten sokeutumista. Myös kasvien kasvu estyisi.

Ydinaseet ovat joukkotuhoaseita ja  ydinvoima on maailman saastuttavinta energiantuotantoa. Ydinvoima ja ydinaseitten kilpavarustelu osoittavat ihmismielen täydellistä moraalista rappiota ja koko sivilisaation tiedostamatonta itsetuhoisuutta. 

SUOMEN SURMA 

Suomessa tuotetaan ydinsähköä viidellä reaktorilla Eurajoen Olkiluodossa ja Loviisassa. Olkiluoto 3 (v.2003) on Euroopan suurin kolmannen sukupolven yksittäinen reaktori, joka voi käyttää entistä vaarallisempaa jälkeenkäsiteltyä MOX-polttoainetta. Ydinvoima kattaa lähes 30% Suomen sähköntuotannosta. 

Maailman ensimmäistä korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusta kuparikapseleissa rakennetaan Eurajoen Olkiluotoon, vaikka ruotsalaisten tutkimusten mukaan ajan mittaan kupari ei kestä korroosiota: - eikä kukaan muu, eikä yksikään tiedemies kuin petollinen psykopaatti voi taata korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusta miljoonaksi vuodeksi!? -Mutta Suomessa se osataan?

Ydinvoima elää nyt uutta renesanssia, koska siitä tuli vihreän siirtymän ja ilmastomuutoksen siivellä petoksellista "päästötöntä", vaikka  ydinjätteilläkin on myös suora yhteys ydinaseisiin ja niiden leviämiseen.

Kun maailmanlaajuinen korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitus on kokonaan ratkaisematta vielä kaikkialla maailmassa, on selvää, että ydinaseiden ja ydinräjähteiden rajoitusten purku Suomessa avaa maan ovet myös koko maailman ydinjätereservaatiksi? Kansainvälinea atomieneriajärjestö arvioi jo 80- luvulla, että kaikki Euroopan ydinjätteet pitäisi sijoittaa samaan paikkaan: - ensin tarvitsee vain odottaa, ettei Suomella ole kansantalouden konkurssin jälkeen muuta tulolähdettä?

Suomen sotaseikkailut ovat jo kaataneet kansantalouden ja kansa on ajettu mieron tielle, kun itsenäinen kansakunta vaihtoi kansansuvereniteettinsa lännen ja Naton valtaliiton terroristiseen ydinasemilitarismiin.

Suomen saattohoito kiihtyy kahden ydinasesuurvallan eturintamassa. Maan hallituksen ja eduskunnan sotajuntta on jo pessyt kätensä jatketuista valtio- ja maanpetoksista, sekä oman kansansa uhraamistesta sotatoimialueeksi presidentin ja eduskunnan syytesuojilla.

Kaikki kansalaisten oikeustoimikeinot perus- ja kansalaisoikeuksien suojaamiseksi on jo eliminoitu. Sama on tapahtunut koko Euroopassa. 
Koko ihmiskunta on jo orjuutettu ydinaseiden keskitysleiriin.


Pieni ihmislapsi syntyy fyysisesti vedestä maahan ja ilmaan. 
Mutta ihmislapsi syntyy myös hengestä? 

- Onko jo liian myöhäistä herätä nykyisestä kollektiivisesta sielun pimeydestä ja ihmiskunnan valtaeliitin petovallasta totuuden valoon Elämän pelastamiseksi?


https://mvlehti.net/2026/07/01/suomi-liittyi-petovaltioiden-joukkoon-tanaan-1-7-2026-kolumni/