lauantai 25. maaliskuuta 2023

Pelastetaan Suomi täystuholta – sotahaukat kierrätykseen

 
23.3.2023 oli historiallinen hetki sekä taivaalla, että koko maailmassa, kun Pluto siirtyi Kauriista hetkeksi Vesimieheen kesäkuuhun asti. Suomessa myös presidentti Sauli Niinistö kirjoitti Natolait ja itsenäisen Suomen Perustuslaki rytisi natisten liitoksistaan, mutta siitä huolimatta sitä ei ole vielä koskaan lopullisesti kumottu. Pienen demokraattisen valtiomme perustajat nimittäin sinetöivät kaukonäköisyydessään valtiosääntömme monella lukolla sen moninkertaiseen säätämisjärjestykseen. Vuosikausia perustuslakia on rikottu, niinkuin piru raamattua.

Koska maanpetokset ja murhat eivät vanhene koskaan, meillä on vielä mahdollisuus nousta omille jaloille.Edessä on valtava projekti oikeusvaltion rakenteiden uudistamiseksi.

Vaikka geopoliittiset mannerlaatat jyrisivät jo laittomassa EU-liittymispäätöksessä ja pakkositoutumisessa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, se oli vasta alkusoittoa niille odottamattomille mullistuksille, kun suuremmat kosmiset voimat sanelevat kohtalot taivaalta!? - Olisiko elämässä mieltä, jos karman laki ei toimisi ja paha ei saisi palkkaansa? 
Siksi maailma on täsmälleen niin hyvä tai paha kuin ansaitsemme. Selvää myös on, että me 8 miljardia sielua, jotka nyt kärvistelemme ydinaseitten panttivankeina, olimme innokkaina odottaneet pääsyä juuri tähän myrskyisään aikaan, jolloin hyvän ja pahan taistelu on kiihkeimmillään. Rotko railona edessämme aukeaa, kun ratkaistavanamme on ydinaseiden ikuisuuskysymys ja taistelu elämän pelastamisesta yhteisellä kotiplaneetalla.

Yhdysvaltojen miehitys on loppusuoralla ja tulevaisuus päättymättömine terrorismin vastaisina sotineen on sankan sumun peitossa. Rauhanomainen politiikka vaihdettiin sotatoimiin. Onko se myös taivaan tahto?

Entäs Suomi?

Olemme Suomen historian suurimpien eloonjäämiskysymysten ja muutosten edessä. Vaikka ajan henki on äärimmäisen julma, historia toistaa itseään. Vaikka Suomen kansa lahdattiinkin nyt maanpetoksellisesti ladon taakse odottamaan sotaan lähtöä, ihmeitä tapahtuu. 
Edessä on vielä Suomen viimeiset eduskuntavaalit. Täysin laittomaan tilaan ajautuneen maan presidentin valtaoikeudet on riisuttu. Natosopimuksen allekirjoituksella puolustusvoimien ylipäällikkö teki itsensä tarpeettomaksi, kun uusi komentokeskus siirrettiin kauas meren taakse.

Historia toistaa itseään 
 
Maailma muuttuu, mutta se mitä taivaalla tapahtuu, saattaa muuttaa kaikki suunnitelmat. Pluto siirtyi hetkeksi Vesimieheen 23.3.2023. Planeetan vaikutus ilmenee koko sukupolvessa ja kollektiivisella tasolla vallankäytössä, manipuloinnissa jne. Pluto on muutosvaatimuksissaan ehdoton ja ankara opettaja. Yhteiskunnan jäykät rakenteet, organisaatiot ja instituutiot kuuluvat Pluto-Kauriin edustamiin hierarkisiin järjestelmiin. 2008 maailmaa murjoi finanssikriisi. Pluto voimistaa konkreettisia järjestelmiä, mutta paradoksaalisesti se myös paljastaa syvimmät totuudet, heikkoudet ja korruptoituneen vallankäytön. Tässä murroshetkessä seisomme tumput suorina ihmettelemässä, kuinka kaikkialla maailmassa sopimusperusteiset oikeusvaltioperiaatteet on tuhottu ja ihmiskunta on sairastunut sotapsykoosiin, jossa kaikki järjelliset ratkaisut on kadotettu.

Suomen vaalipäivänäkin Pluto viipyy vielä Vesimiehessä ja ensi vuonna se jumittuu sinne v. 2044 saakka. Ennen äänestystä kannattaa siis nostaa katse taivaalle ja uskoa suureen vapautukseen väkivallasta ja sodista.  

Pluton kosmisen muutoksen paine kohdistuu erityisesti Yhdysvaltoihin, jossa Pluto Kauriissa on viipynyt  jo 4.7.1776 itsenäisyysjulistuksen jälkeen yli 200 vuotta. Pluton siirtyminen lopullisesti Kauriista v. 2024 merkitsee siten valtavaa murrosta koko Yhdysvaltojen johtamalle läntiselle imperiumille.
Onko edessä Yhdysvaltojen hajoaminen? - Eikö Yhdysvaltojen sotilasdiktatuuri ole jo tehnyt tehtävänsä? Jäljelle jää ratkaisematon ydinjäteongelma ja ydinaseet? Miten ne hävitetään?

Pluto Kauriissa
26.1.2008 – 14.6.2008
27.11.2008 – 23.3.2023
11.6.2023 – 21.1.2024
2.9.2024 – 19.11.2024

Ei ole mitää uutta auringon alla. 1941 asetelmissa on paljon yhtäläisyyksiä tähän hetkeen, kun jatkosota alkoi. Suomi lähti soitellen sotaretkelle tekemään Suur-Suomea virhearvion seurauksena natsien kanssa. Suomi oli tarpeellinen kauttakulkumaa saksalaisille samalla tavalla kuin isäntämaasopimus Yhdysvalloille nyt. Lähdettiin sotapsykoosissa ahnehtimaan enemmän, kun Saksaa pidettiin voittamattomana. Samalla tavalla Suomen surkea valtiojohto hinkuu nyt sotaan Venäjää vastaan Ukrainan puolesta, kunnes Venäjä on hävinnyt. On ollut hämmentävää, tuskallista ja pelottavaa, kuinka pääministeri Sanna Marinista hautui kiihkeä sotahaukka ja Naton aseidenmyynti konsultti, kun hän oli jo luovuttamassa Suomen hornetitkin Ukrainan tarpeisiin?

Kuten 1941, niin nytkin liittouduttiin ja suuntakin on sama. Turpiin tuli jo silloin ja Suomi joutui luovuttamaan isot alueet sotakorvauksineen. Taktisten ydinaseiden ja ydinkärkien aikana missään sodassa ei ole voittajia. Suomen pelastamiseksi täystuholta, kaikki eduskunnan sotahaukat on vaihdettava!

Valtiojohto on puolensa valinnut. Korruptoituneet eduskuntapuolueet käyttävät taas puoluetuen lisäksi miljoonia vaalikampanjoihinsa yksityisten tukijoittensa rahoituksen lisäksi. Mutta periksi ei anneta. Uudet pienpuolueet ovat kuin kirkas valonsäde uudistamassa umpikujaan ajautunutta poliittista järjestelmää. 

Aurinko Vesimiehessä

Pelkästään Pluto ei nyt mullista maailmaamme. Maailman uudistaminen, uudistuminen ja värähtelytaajuuden kohoaminen tapahtuu tällä hetkellä koko aurinkokunnassamme, kun Aurinko siirtyy Vesimieheen 2000 -vuotisen Kalojen ajan kulttuurikauden jälkeen lopullisesti v.2012-2032.

Kun taivaassa tapahtuu,  maaelämä uudestisyntyy. Joillekin uusi värähtelytaajuus on liikaa, koska se on myös kehollista ja keho herkistyy henkisimmille tasoille. Mutta ahdistus ja uupumus ovat vain merkkejä henkisen uudistumisen tarpeesta hiljentymiseen ja rauhan etsimiseen.
Luonnossa vallitsee tasapainon laki. Se on elämän peruslaki. Heikko voittaa vahvan. Me emme sitä vielä ymmärrä. Synnyimme Kalojen aikakauden lopulla uuden 2000 vuotta kestävän Vesimiehen ajan kulttuurikauden pioneereiksi. Ehkä pääsemme samalla hitusen lähemmäs omaa alkuperäämme, tietoisuuden eveoluutiota, - elämän ja kuoleman mysteeriä?

Elämän tarkoitus?

Kun maailma sai alkunsa 13,7 miljardia vuotta sitten, alkuräjähdys oli kaikkialla. Ei ollut tyhjää tilaa tai räjähdyksen keskipistettä. Alkeishiukkasplasmasta alkoi muodostua energiaa, joka muovautui materiaksi. 
Keitä me sitten olemme? Mikä on ihminen? 
Me olemme tulleet tähdistä. Jos ja kun kaikki ihmisruumiin ainesosat ovat syntyneet supernovaräjähdyksissä, ne ovat olleet jo aikaisemmin ainakin kahden räjähtäneen tähden ainesosina.

Kun ihmisen henkinen kehitys jatkuu ja paluu tähtiin selkenee, verho rinnakkaistodellisuuksiin ohenee. Kun hän muistaa alkuperänsä, kohottaa katseen taivaalle, hän lunastaa kosmisen perintöosansa. Meistä jokainen on oman elämänsä päätähti. Kun olemme hyvä itsellemme, toinen toisellemme, ehkä muistamme tämän maaelämän tärkeimmät oppiläksyt elämää ylläpitävän suunnitelman toteuttamiseksi, ei sen tuhoamiseksi. Löydämmekö Luojan jalanjäljet? Valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsitä.

Ps.
https://mvlehti.net/2023/03/27/pelastetaan-suomi-taystuholta-sotahaukat-kierratykseen-mielipide/

 

 

 

 

 

 

 

 

 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Vaihdetaanko sotilasvala Yhdysvaltojen sotilasdiktatuuriin

 


 
Presidentti Niinistö palasi Turkista mairea hymy huulillaan, taskussa presidentti Erdoganin lupaus Suomen Nato-ratifioinnista. Pussi päässä ja järki jäässä maan johto ja kokematon hallitus astui Naton sotilasjuntan liukumiinaan. Niinistö ja Marinin hallitus jäävät historiaan maanpetoksellisina Juudaina, jotka pettivät kansan ja edeltäjiensä pitkäikäisen rauhaan ja kumppanuuteen tähtäävän ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja Suomen kansan.

Hätäisiä sotaseikkailuja Suomi on ennenkin harrastanut myös natsirintamassa ja historia toistaa itseään. Liittoutuessaan terroristiseen Natokoalitioon demokratia on virallisesti vaihdettu Naton sotilasjunttaan. 
Suomen nuori itsenäisyys luhistui kyvyttömään poliittiseen johtajuuteen ja oikeusvaltion kehittymättömyyteen. Kansan ääntä ei kuultu edes maanpetoksellisen natohakemuksen läpiviemiseksi eduskunnassa. Ei uskallettu odottaa edes lähestyviä eduskuntavaaleja, joissa olisi luotettavasti voitu mitata natokannatus ja keskustella siitä perustavanlaatuisesta muutoksesta, johon Suomi sitoutuu Yhdysvaltojen miehitysvallassa, muistaen, että edes enemmistön natomyönteisyys ei Suomen perustuslain mukaan olisi ollut mahdollista Natoon liittymiseksi, koska se olisi mitätöinyt kansansuvereniteetin. 
 
Oikeusvaltioperiaatteen vaihtaminen sotilasjuntan diktatuuriin on murskannut Suomen demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen perustukset. Maanpetokset eivät vanhene koskaan. Edessä on Suomen oikeusvaltion täysremontti, ennen kuin tästä umpikujasta selvitään? Äänestämällä ei enää tule muutosta, koska Suomen valtiosääntö on jo romutettu ja kansalle kuuluva valta on kavallettu ensin ylikansalliselle markkinavoimalle ja nyt terroristiselle sotilasjuntalle.

Onko valoa näkyvissä? Putinia vaaditaan nyt kansainväliseen rikostuomioistuimeen Ukrainan lasten pakkosiirtämisestä? Entäs kun Yhdysvallat ei ole vieläkään ratifioinut edes YK:n Lasten oikeuksien sopimusta? 
 
Oletko valmis ?

Suomi on astumassa verisiin sotasaappaisiin. Jäsenyys Natossa aiheuttaa lukuisia lakimuutoksia. Kenen ehdoilla ne tehdään? Jos maassa on Yhdysvaltojen miehitys ja Naton tukikohtia, myös Yhdysvaltojen laki selättää kansansuvereniteetin. - Ollaanko tähän valmiita?

Kaikki eduskuntavaaliehdokkaat vaikenevat, valtamedia ei hiiskahda. Kellään ei ole mitään tietoa kansan tulevista ydinkahleista ja uuden miehittäjän vallankäytöstä Suomen kansalaisia kohtaan? Kukaan ei edes tiedä näiden kahleiden hintalappua, sillä tulevaisuudessa joudumme osallistumaan Naton päättymättömiin sotaretkiin. Yhdysvallat on jo uumoillut, että pian on Kiinan vuoro, kunhan Venäjä on ensin heikennetty ja Eurooppa varmistettu maksumieheksi!?

Miehittäjän ydinkahleet

Selvää, että suomalaisten joukkojen nopean käytettävyyden vaatimukset kollektiivisen ”puolustuksen = hyökkäyksen” tehtäviin kasvavat. Suomelta edellytetään nopeasti toimeenpantavia joukkoja. Miten asevelvollisuusarmeijaa ylläpitävälle ja reserviläisiin tukeutuvalle Suomen puolustusvoimille soveltuu sotilasvalan rikkominen Naton nopean toiminnan joukoissa ympäri maailmaa turvaamassa Yhdysvaltojen imperialistista taloussotaa, joka on jo kaatamassa koko Euroopan taloutta?

Onko vielä toivoa? - Jos kansan syvät rivit heräävät ja sotilasvalaansa kunnioittavat Suomen asevelvolliset kieltäytyvät Naton sotilasjuntan kunniamitaleista, meillä on perustuslaillinen oikeus häätää Yhdysvaltojen miehitys maasta. Sotilasvalaansa kunnioittavalle asevelvolliselle miehittäjän häätämisestä tulee elämäntehtävä!?

Yhdysvaltojen sota kaikkia vastaan

Sota Ukrainassa on Venäjän ja Yhdysvaltojen suurvaltasotaa, samalla kun Yhdysvallat käy ankaraa taloussotaa myös Eurooppaa vastaan Venäjän pakotteilla. Saksan talous on jo luhistumassa; - hirvittävä hinta oman puolustuksen laiminlyönneistä, minkä seurauksena Yhdysvaltojen ydinsateenvarjo ja ydinasetukikohdat ovat sanelleet Yhdysvaltojen diktatuurin koko Euroopassa.

Naton hintalappu kysymysmerkki

Sain 99-vuotiaalta sotaveteraani ystävältäni spostia, jossa myös hän hämmästeli Suomen paniikissa ja täysin ilman ennakointia tehtyä Natopäätöstä:

Nato on runsaan kymmenen viime vuoden aikana panostanut ja kehittänyt nimenomaan korkean valmiuden joukkojaan, joten niistä ei voi jäädä poiskaan. Keihäänkärkijoukko VJTF on vain kahden vuorokauden lähtövalmiudessa. Tähän joukkoon osallistuminen tulee vaikuttamaan joukkorakenteeseen, henkilöstötarpeeseen ja erityisesti maavoimiin.

Suomeen joudutaan myös hankkimaan näiden joukkojen nopeaan siirtoon kykeneviä kuljetuslentokoneita. Maavoimille tulee varmuudella tehtäväksi osallistua Naton NRF:­ään (Nato Response Force) joukkojen toimintaan. 

Ilmavoimat joutuvat osallistumaan Baltic Air Policing -tehtäviin eli Baltian maiden ilmavalvontaan ja turvaamiseen. Merivoimien osaksi tullee pysyvä kontribuutio Naton alusosastoon SNMG 1 (Standing NATO Maritime Group 1), jonka tehtävät ovat Pohjanmerellä ja Itämerellä.

Suomelle osoitettuja tarkkoja tavoitteita ei kerrota julkisuuteen. Yhteenkään näistä puolustushaarojen tehtävistä ei nykylainsäännöllä voida käskeä edes henkilökuntaa, reserviläisistä ja varusmiehistä nyt puhumattakaan. Suomi joutuu ilmeisesti perustamaan vähintään prikaatin kokoisen palkka-armeijan.”

Kiitos sotaveteraanille!

Suomi on pelkkä ajopuu, laskee vieläkin laulellen vesiä.  Paniikissa tehty Natopäätös lankeaa pian maksuun. Hinta kansantalouden velkavuoreen kaatuvassa ja sotatalouteen siirtyvässä maassa on hirmuinen. - Miten tästä selvitään?
Valtaeliitin maanpetoksellinen ja moraalinen mahalasku maksaa vieläkin enemmän? - Kuinka paljon syvempään presidentti ja hallitus joutuu kumartamaan ja niiaamaan, ennenkuin  Yhdysvallat on sanellut ehtonsa ja kansansuvereniteetti täydellisesti murskattu?

Norjalla kokemusta Naton tukikohdista

Niinistö on luvannut allekirjoittaa Natolait nopeasti. Mitä muuta lieneekään luvannut monilla kahdenvälisillä käynneillään Yhdysvalloissa? Yhdysvallat vakuuttaa kunnioittavansa jäsentensä suvereniteettia, mutta entäs käytännössä, kun Yhdysvaltojen laki menee yli kansansuvereniteetin omien sotilaitten ja sidosryhmien kohdalla? 
Amnesty International Norway ei usko Yhdysvaltojen vakuutteluihin.

Kidutusvankeja Norjan alueella

Sopimuksen myötä Norja ja muut Naton tukikohtia ylläpitäviä valtioita uhkaa myös  yhteisvastuu Yhdysvaltojen sotarikoksista. Kansainvälisen juristiyhdistyksen Norjan osasto - International Commission of Jurists (ICJ) - varoittaa kuulemisvastauksessaan, että Yhdysvallat voi kiduttaa vankeja Norjassa tai käyttää Norjaa välilaskuna lennättääkseen vankeja kidutusmaihin.
ICJ viittaa Puolan tuomitsemiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa vuonna 2014, koska Yhdysvaltain armeija oli kiduttanut ja pahoinpidellyt vankeja kuulusteluissa salaisessa Yhdysvaltain vankilassa, joka toimi Puolassa. Suuri määrä ihmisiä on siirretty useisiin eri maihin, joissa on suoritettu raakoja kuulusteluja kidutuksen avulla. Ketään henkilöä, joka on vastuussa kidutuksesta, ei ole tuomittu.  
 
Yhdysvallat ei ole lopettanut maailmanlaajuista sotaa terrorismia vastaaneikä Norjalla ole takeita siitä, että uutta kidutusohjelmaa ei käynnistetä- ja toteutetaan osittain Norjan maaperällä sovituilla alueilla.
Mikään ei estä amerikkalaisia ​​käyttämästä sovittuja alueita esimerkiksi vankien siirtämiseen konfliktialueilta. Samaan aikaan sopimuksessa määrätään minimaalisesta norjalaisesta valvonnasta amerikkalaisten pääsystä Norjaan ja sieltä pois”, ICJ huomauttaa.

Amnesty International Norway pelkää, että Norjasta voi tulla vapaa satama Yhdysvaltain kidutusohjelmalle, jonka tiedetään kiduttavan vankeja Yhdysvaltojen ulkopuolella ja käyttävän muita maita lavastuspaikkana vankien lennättämiseen kuulusteluihin tunnetuissa kidutusmaissa. Sopimus rajoittaa Norjan mahdollisuuksia puuttua amerikkalaisen henkilöstön tekemiin rikollisiin tekoihin, jotka USA määrittelee palveluteoksiksi, Norjasta voi nopeasti tulla vapaasatama USA:n pakkokatoamisille. Amerikkalaisia ​​sotilaita on vaikea asettaa syytteeseen.

Yhdysvaltojen kanssa tehdyllä sotilassopimuksella Norja luopuu samalla mahdollisuudesta nostaa amerikkalaisia ​​sotilaita syytteeseen norjalaisissa tuomioistuimissa. Sopimus rajoittaa Norjan viranomaisten mahdollisuuksia nostaa syytteeseen Norjassa olevia amerikkalaisia ​​työntekijöitä, jotka rikkovat Norjan lakia. Sopimuksen mukaan Yhdysvalloilla on rikosoikeudellinen lainkäyttövalta amerikkalaiseen henkilöstöön Norjassa - mukaan lukien amerikkalaisten joukkojen palveluksessa työskentelevät Norjan kansalaiset, Amnestyn Gerald Folkvord selittää ja tarkentaa:
- ”Jos Norjan viranomaiset haluavat nostaa amerikkalaisten joukkojen jäseniä syytteeseen Norjan rikoslain rikkomisesta, heillä on vain 30 päivää aikaa vaatia, että he saavat haltuunsa oikeudenkäyttövallan asiassa. Yhdysvallat voi evätä Norjan lainkäyttövallan henkilöstölleen Norjassa ilmoittamalla, että tämä on palvelutoimintaa.- Se on ongelma, koska se rajoittaa Norjan kykyä suojella ihmisiä Norjassa hyväksikäytöltä. Norjan vastuulla on huolehtia ihmisten turvallisuudesta Norjassa. Norjan vastuulla on myös asettaa syytteeseen henkilöt, jotka asuvat Norjassa ja joita epäillään esimerkiksi sotarikoksista tai kidutuksesta muissa maissa.

Amerikkalaiset sotilaat, joita syytetään rikoksesta Norjassa, pysyvät amerikkalaisten valvonnassa koko oikeudenkäyntiprosessin ajan, ja Norjan poliisin on kohteliaasti pyydettävä pääsyä, jos he haluavat kuulustella heitä. Jos mahdollista oikeudenkäyntiä syytettyä vastaan ​​ei saada päätökseen vuoden kuluessa, Yhdysvaltojen velvollisuus varmistaa, että syytetty on käytettävissä oikeudenkäynnin ajaksi, lakkaa. Tämä tarkoittaa, että Yhdysvallat voi lähettää syytetyn pois Norjasta suojellakseen kyseistä henkilöä rangaistukselta. Norjan oikeusministeriö on tietoinen ongelmasta.

Ministeriö myöntää lähes 100-sivuisessa muistiossa, että sopimukseen voi tietyissä tapauksissa liittyä lisääntynyt riski, että Norjan viranomaiset eivät pysty suorittamaan tehokasta tutkintaa mahdollisesta rikoksesta. Se on väistämätön seuraus siitä, että rikosasiassa epäiltyjen/syytettyjen valvonta uskotaan toiselle osapuolelle.

”Olemme kerta toisensa jälkeen nähneet, että Yhdysvallat jättää kansainvälisen oikeuden ja muiden maiden lait sivuun, kun ne estävät amerikkalaisia etuja. Amerikkalaiset viranomaiset ovat ilmoittaneet selkeästi, etteivät he hyväksy sitä, että amerikkalaisia ​​sotilaita syytetään sotarikoksista tai ihmisoikeusloukkauksista muualla, ja he ovat uhanneet rangaista maita, jotka luovuttavat Yhdysvaltain kansalaisia ​​kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Olemme myös nähneet, että Yhdysvallat on aktiivisesti estänyt alihankkijoiden, jotka työskentelevät Yhdysvaltain puolustuksessa, joutumasta syytteeseen sotarikoksista muissa maissa, varoittaa Gerald Folkvord.

Amerikkalaiset sotilaat voivat avata tulen mielenosoittajia kohti

 ”Norjassa tukikohtasopimus antaa Yhdysvaltain armeijalle oikeuden perustaa  sotilastukikohtia Norjaan ja käyttää voimaa siviilejä vastaan. Sopimuksen kolmas artikla antaa amerikkalaisille sotilaille oikeuden käyttää voimaa Norjassa Norjan kansalaisia ​​vastaan ​​suojellakseen amerikkalaisia joukkoja tai ylläpitääkseen tai palauttaakseen järjestystä. Esimerkiksi joukkojen siirtämisen tai harjoitusten yhteydessä voi syntyä tilanteita, joissa Norjan kansalaiset rikkovat Yhdysvaltojen ennalta määrättyjä turvavyöhykkeitä ja amerikkalaiset joukot avaavat tulen. Sopimuksen kattamilla alueilla amerikkalaisjoukoilla on laaja harkintavalta ilman, että heidän tarvitsee kysyä Norjasta lupaa. On pelottavaa, kuinka Yhdysvallat on käyttänyt muita Nato-maita pidättämään ja kiduttamaan ihmisiä, jotka se oli siepannut niin sanotussa terrorismin vastaisessa sodassa, Gerald Folkvord muistuttaa.

Yhdysvaltojen kanssa tehdyllä sotilassopimuksella Norja luopuu samalla mahdollisuudesta nostaa amerikkalaisia ​​sotilaita syytteeseen norjalaisissa tuomioistuimissa. Sopimus rajoittaa Norjan viranomaisten mahdollisuuksia nostaa syytteeseen Norjassa olevia amerikkalaisia ​​työntekijöitä, jotka rikkovat Norjan lakia. Sopimuksen mukaan Yhdysvalloilla on rikosoikeudellinen lainkäyttövalta amerikkalaiseen henkilöstöön Norjassa - mukaan lukien amerikkalaisten joukkojen palveluksessa työskentelevät Norjan kansalaiset.
 
 
 
Miehittäjät tulevat - oletko valmis?

https://mvlehti.net/2023/03/20/vaihdetaanko-sotilasvala-yhdysvaltojen-sotilasdiktatuuriin-norjassa-varoittavat-esimerkit-kolumni/

 

 

.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Pacta Sunt Servanda, the possible Finnish membership in the NATO Alliance

Suomen Natohakemus etenee. Presidentti Niinistö menee tänään Istanbuliin kuulemaan huomista Turkin parlamentin päätöstä.
Kun virallinen Suomi on sodan valinnut, yksityiset kansalaiset tekevät vielä parhaansa Suomen oikeusvaltion puolesta. Jali Raita on lähettänyt jo spostia Turkin suurlähettiläälle ja vie vetoomuksensa vielä henkilökohtaisesti tänään suurlähetystöön. 

 
Dear ambassador, H.E. Mrs Deniz Çakar

The Case: Pacta Sunt Servanda, the possible Finnish membership in the NATO Alliance

The Hungarian delegation visited Helsinki on the 8th of March 2023 in the connection of the planned Finnish membership to the NATO Alliance. The delegation met some Finnish  politicians. 
I made a report for the delegation concerning this diplomatic effort. I am enclosing my report to to you in two copies. Basically the situation for Türkiye is the same as for Hungar

It is obvious that Finland has made a grand diplomatic mistake to process her  NATO decisions in her parliament first and not to wait the ratifications by Hungary and Türkiye. Finland is pressing those countries to accept Finnish decision not waiting the political processes in Hungary and Türkiye and interfering in the internal political processes in those countries. The Finnish conduct is unacceptable diplomatic scandal. Finland is treating Hungary and Türkiye like as her subjects, third world countries or her colonies without any respect.

Finland has valid internationally approved Paris Peace Treaty of the year 1947 with allied nations,, and a treaty with Russian Federation for the base of mutual relationship of the year 1992 FINLEX 63/1992. Both treaties are in the archives in the United Nations and are such approved as international law ie Pacta Sunt Servanda.  The treaty for mutual relationship with  the Russian Federation is registered in the UN with number 29173

Following are three important treaties now:

Rauhansopimus Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välillä (SopS 3/9140) (Moskovan rauhansopimus) 12.3.1940 (engl. Moscow Peace Treaty)

Rauhansopimus Suomen kanssa (SopS20/1947) (Pariisin rauhansopimus) 10.2.1947 (engl. Treaty of Paris)

Suomen ja Venäjän välinen sopimus suhteiden perusteista (SopS 63/1992)20.1.1992 (engl. Treaty between the Republic of Finland and the Russian Federation on the Basis for Relations).

Finland has been and is still misleading her international partners not to inform them of the validity of those treaties, which prevent Finland to join NATO Alliance. Those treaties could have prevented the Finnish membership in the European Union, too, if Finland had informed the international community of their relevancies. 

The Finnish conduct is on a verge of drawing European Union and NATO Alliance into a military conflict with the Russian Federation possibly nuclear war. This must be avoided. Finland cannot be accepted to become a member of NATO Alliance.

As the most important is the Paris Peace Treaty of the year 1947 article 3, as per which Treaty between the Soviet Union (today Russian Federation) and Finland signed in Moscow on March 12,1940 was restored. 

The Article 3 in the Moscow Peace Treaty is as follows:

3. Artikla (from the Winter war Moscow peace treaty of the year 1940) 
"Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.

Статья III.
"Обе Договаривающиеся Стороны обязуются взаимно воздерживаться от всякого нападения одна на другую и не заключать каких-либо союзов или участвовать в коалициях, направленных против одной из Договаривающихся Сторон.

Article 3. 
"Both contracting parties undertake each to refrain from any attack upon the other and to make no alliance and to participate in no coalition directed against either of the contracting parties.

One reason for the present military conflict in Ukraine is the policy of the expansion of the NATO Alliance, which the Russian Federation has been opposing. China has also warned of the expansion and of the new military alliances. Those warnings should be taken seriously.

I am bringing my report to Hungarians dated 7th of March 2023 with it’s enclosures by hand to your embassy Thursday 16th of March and i hope the you could convey my report to your president Erdogan for the discussion of the Finnish membership in the Nato Alliance with our president Sauli Niinistö on Friday 17th of March. The discussion should cover the issue, why Finland is hiding from the international community including Türkiye of those obstacles, which prevent Finland joining the NATO Alliance.

In Somero 15th of March 2023

Yours faithfully

Jali Raita, combat lieutenant in reserve in the Finnish army, diploma engineer, ex diplomat, ex Notarius Publicum

 

Suuret Kiitokset Jalille koko kansan puolesta! 🇫🇮

 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Taivaassa on erityinen paikka äideille, jotka pelastavat poikansa sodasta

Tänään 8.3.2023 historiallisena Naistenpäivänä, mikään ei ole ennallaan.   
Tulevaisuus on hämärän peitossa ja epävarmaa. Suomen naisten ja lasten kohtalo ei enää  Natopäätöksen jälkeen ole tässä maassa; maan isillä ja valtiovallalla, vaan Suomen kohtalon ratkaisee Pentagonin komentokeskus ja Yhdysvaltojen ydinaseet.

1.3.2023 Suomen Natopäätös teki Suomen lapsista pedofiilisen, tappamalla valtaapitävän sotilasmahdin uhrin. Demokraattisesta tasavallasta tuli alisteinen totalitaristisen sotilasdiktatuurin vasalli.

Kun maailma turvautuu ensisijaisesti sotavoimiin hallitakseen pelkonsa, ihmisyyden murskavoimat ovat jo saaneet riemuvoiton. Selväähän se, että diplomatian pelisääntöjen hävitessä väkivalta muuttuu entistä raaemmaksi.

Jokaisella naisella ja äidillä on tänä päivänä huoli lapsistaan, miehestään, veljestään ja varsinkin pojistaan. Keskellä Eurooppaa raivoaa sota, jossa tapettuja sotilaita on jo satoja tuhansia ja hädänalaisia uhreja ja siviilejä jo miljoonia, samaan aikaan, kun Euroopan paatuneet ja turmeltuneet kansakunnat pehmeiltä kotiosohviltaan pumppaavat lisää aseita ja asetehtaita.

Naiset nuo toivossa väkevät – Jumalan näkevät?

Suomen natottaminen on rauhanliikkeen aktivisteille murskaavin tappio, valtava henkinen taakka? Alistutaanko ja kärvistellään, vai laitetaanko käsi nyrkkiin, suljetaan tuska sisään eikä anneta periksi?
- Miltä tuntuu? Oma oloni on kuin osuuskaupan hevosella – mieli laukkaa. Meistä jokainen käsittelee surun ja pettymyksen omalla tavallaan. 
Otin yhteyttä hienoihin ikisisariin vuosikymmenten yhteistyön juhlistamiseksi naistenpäivänä 2023 ja ”käsi sydämellä” kyselin heidän tuntojaan.  
 
Naiset Rauhan Puolesta, Lea Launokari ja Ulla Klötzer vastasivat:


Lea: Nato on puolustuksellinen sotilasliitto. Tuntuu ikävältä, surulliselta ja epäoikeudenmukaiselta, että Suomi menettää sotilaallisen liittoutumattomuuden Natopäätöksestään. Pelottaa eduskunnan päätös, jossa ei vaadittu ydinaseiden ja tukikohtien kieltoa maamme alueelle.


Ulla: NATO on maailman suurin USA:n ohjaama ydinaseilla varustettu sotakoneisto, joka käynnisti taloussodan omia liittolaisiaan vastaan sabotoimalla Nord Streamin kaasuputken. YK:n turvallisuuskonferenssin edessä 21.2 tunnettu ja arvostettu amerikkalainen professor Jeffrey Sachs kuvaili sabotaasia "kansainvälisenä terroristitekona" -"an act of international terrorism". Liittymällä NATO:on Suomi siis antaa tukensa kansainväliselle terrorismille.

Yksi kuva on enemmän kuin tuhat sanaa naisen voimasta. Ullalla on oikeassa kädessä Natobanderolli ja vasen käsi on nyrkissä: - periksi ei anneta!

Tiukassa nyrkissä olevan käden päällä levähtää Rauhan kyyhkynen. 
Voima on ihmisen sisällä. Taistelu jatkuu. Henkinen soturi ei tartu ulkoisiin aseisiin. Hengen soturin aseita ovat tieto ja totuus, vankkumaton usko oikeudenmukaisuuden liennyttävään rauhan voimaan ja monikansalliseen yhteistyöhön yhteisten ihanteiden ja arvojen puolesta.

Rauhanjärjestöt ovat maan suola. Jos suola käy mauttomaksi, millään ei ole mitään väliä? Jos suolaa on liian vähän, sen pitää olla entistä tuimempaa.

Rauhantekijöiden haasteet moninkertaistuivat kertaheitolla, kun Nato on laajentumassa jo Suomen ja Ruotsin myötävaikutuksella Jäämerelle saakka. Edessään rauhanjärjestöillä on hirmuinen voimainkoetus, kun vastassa on maailman mahtavat sotilasliitot, mutta periksi ei anneta. Yhteistyö on voimaa. Elämä on pelastettava.

Pyyteetön rakkaus on maailman mahtavin voima. Sitä ei voi opetella, eikä siihen kutsua. Se syntyy vasta sitten, kun soturi on valmis tarttumaan totuuden miekkaan ja puolustamaan elämää suojelevaa hengen valoa: vaikka isä vie poikansa sotaan, taivaassa on erityinen paikka äidille, joka pelastaa poikansa sodalta.

Hyvää Naistenpäivää kaikille Suomen Sankarinaisille Tom Lundbergin sanoin:

”Rauha, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus ovat YK:n julistuksessa naistenpäivän avainsanoja. Itselleni ne ovat viisaus, hellyys, kauneus, rakkaus ja intohimo. Naisen historia uhrista yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi on ollut pitkä ja kivinen. Naisen tie miehen sydämeen on yleensä lyhyt ja suloinen. 

Neitsyt Maria, Äiti Teresa, Matilda Wrede ja Pyhä Birgitta ovat ansainneet kunnioituksemme samalla tavalla kuin kaikki arjen sankarit, jotka tulevat marketista kolmen lapsen ja neljän täysinäisen kauppakassin kanssa. Rakkaus on raahaamista.

Miehen tehtävä on rakastaa ja kunnioittaa naista. Kun nainen on hyvällä tuulella ja iloinen, hän säteilee energiaa enemmän kuin kymmenen ydinreaktoria yhteensä."

 

Sylin täydeltä tulppaaneja kaikille naisille!

 

                

 

 

 

 

 


 
 
 


 

 

 

tiistai 7. maaliskuuta 2023

Petition to Hungary to reject Finland's NATO application


I, Sinikka Tyynelä, have sent an email to the Hungarian Embassy in Finland March 5, 2023.

There is nothing else a private citizen can do anymore, since direct people power has been turned into NATO's war platform and the tools of the rule of law into bloodstained military boots!

Honorable Ambassador of Hungary, Mrs Klára Erzébet Breuer

According to Helsingin Sanomat, a Hungarian delegation is arriving in Finland on March 8, 2023 in connection with the processing of Finland's NATO application. Members of the delegation include Csaba Hende, Zsolt Németh, Enikö Györi and Ernö Schaller-Baross.

I kindly ask you to deliver this call of distress and this petition of a Finnish citizen to the delegation arriving in Finland from Hungary, and also to forward this petition sent from Finland, to the Hungarian Parliament, and to Prime Minister Viktor Orbán, because no consultative referendum on NATO has been organized in Finland.

On March 1, 2023 The Finnish Parliament in a state fraud manner tied the Finns to NATO's nuclear weapons chains on the basis of a tiny mainstream media opinion poll and the keys were handed over to Pentagon.

 

Petition for peace and the rule of law

 "Why should not Hungary accept the Finnish NATO application?

The Finnish Parliament approved the NATO agreement prematurely, on March 1, 2023 by the votes 184 to 7, and at the same time violated the Paris Peace Agreement, which was signed on 10 February 1947.

The Paris Peace Agreement constitutes the life insurance of the Finnish people and it is still in force and irrefutable.

Also the Neighborhood Agreement with Russia is still valid. Finland, and Russia have not terminated this agreement in writing. Only President Sauli Niinistö has arbitrarily announced the termination of the agreement in the media.

The Paris Peace Agreement is in the records of the UN, Russia, the EU and the US.

Peace in the world is not safeguarded by weapons or the right of the stronger, but by international agreements.

Russia has not been a threat to Finland for almost 80 years. After the NATO decision, the situation is dramatically changing and Russia will have to evaluate Finland as a new security threat. During Finland's independence, Russia has never denied Finns human rights, basic freedoms or democratic rights.

 

Finland is not a rule of law country

The NATO agreement endorsed by the Finnish Parliament March 1, is also a constitutional issue, as the decision-making power of the Finnish Defense Forces is transferred to the Pentagon Command Center, where Washington decides on war and peace.

Sanna Marin's government has offended the independence of the Finnish people and has invalidated the sovereignty of the people. Finland lacks an independent Constitutional Court and the ordinary citizen has no longer any protection concerning constitutional insults or the invalidating of citizens' fundamental rights.

To be forced to resort to foreign powers, to Hungary and Turkey in the distress of the people, is humiliating when the principles of rule of law is lacking in one’s own country. - Is it not bizarre, that at the same time Finland and the entire EU are demanding Hungary to follow the rule of law?

The European Union was supposed to ensure peace on our continent? How did it turn out?

Now, the whole of Europe is engaged in war, suppressed and annihilated under the US command in a war front against Russia. There are no winners in a nuclear war! But there is still hope.

Hungary may, if it so wishes, become a peace promoter in Europe.

 

Hungary as also Turkey still have the opportunity to prevent World War III by rejecting Finland's NATO membership. It is time for Europe to finally get on its own feet.

NATO should have been stopped at the same time as the Warsaw pact. Thus we would have had peace in Europe now.

Good luck and success to Hungary! The official Finland has chosen NATO. The betrayed people of Finland and the peoples of Europe are now waiting for the Prince of Peace, the restoration of the rule of law and world peace!

 

Sinikka Tyynelä – citizen of Finland

 

This petition has been spread on facebook.
People have been urged to send emails of support to the Hungarian embassy in Finland (mission.hel@mfa.gov.hu) and to peace contacts in Hungary (drsimoendre@freemail.hu) for forwarding to members of the Hungarian Parliament.