lauantai 31. joulukuuta 2022

Täyttääkö valtamedian sota-agitaatiot rikoksen tunnusmerkit

 
Epäilemättä valtamedian dramaattisin uutispommi poksahti vihdoinkin 30.12., perjantaina, kun Iltalehti julkaisi jutun ja kuvan keskisuomalaisen sota-agitaattori Martti J Karin hyväntahtoisesta joululahjasta venäläisille. Muistoksi jäi kuva kranaatista, muttei tietoa siitä kenet tai keitä se tappoi.

Vuodenvaihteessa tehdään katsaus kuluneeseen vuoteen ja arvioidaan vuoden saavutuksia ja epäonnistumisia. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka muuttui 2022 avoimesti Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Naton liittymissopimus oli valtava häpeätahra Suomen itsenäisyyden viimeisessä hävittämistempussa ja puolustusvoimien päätösvallan lopullisessa luovuttamisessa Pentagonin komentoon.

Hätäisen, paniikissa ja ilman kansanäänestystä tehdyn Naton liittymissopimuksen yhteydessä kansan rivit pakotettiin ojennukseen äärimmäisen kovalla aivopesulla, valtamedian sensuurilla ja sananvapauden eliminoimisella, ja samalla kun varmistettiin uusien, tuntemattomuudesta nousseiden sota-agitaattorien ja kommentaattorien nopea esiinmarssi, eliminoitiin kaikki kritiikki ja entiset rauhanjärjestöt. Suomi vajosi nopeasti sota-psykoosiin, jolla varmistetaan USA:n edut Suomen ja koko Euroopan kustannuksella, samalla kun aseita hankitaan miljardeilla ilman minkäänlaista kritiikkiä ja hintakattoa. Sotilasliiton rivit on ojennuksessa ja kansa puettu verisiin sotasaappaisiin valtaeliitin entistä kovemmalla sotapropagandalla. - Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto päättymättömän sotatalouden varmistamiseksi..

 
 
Mikä Martti J Kari
Martti J Kari on noussut kuin tähdenlento Keski-Suomen natottajaksi ja aselobbariksi, jonka pukinparta onneksi vihdoin valahti ukkelin ylpeänä esitellessä Iltalehdessä Ukrainan konttia, johon oli kerätty kranaatteja venäläisten tappamiseksi. Iltalehden mukaan Karin ”joululahja” aiheutti rynnistyksen: - ”venäläishyökkääjille tappavia terveisiä suomalaisilta lähes 90 000 eurolla.” Kansan käsi on karttuisa:- ”ainakin 420 suomalaista intoutui lähettämään Ukrainan venäläismiehittäjille tappavan tervehdyksen. SignMyRocketin rahoituspalvelu mainostaa ja tarjoaa henkilökohtaisia viestipalveluja venäläisille hyökkääjille.”

Suomen hallituksen Ukrainan sotaretken seurauksena Suomi on salannut myös asevientiluvat. Ukrainan itsepuolustuksen ja Suomen sotilaallisen avun yhteydessä on muistettava myös sitovien kansainvälisten sopimusten velvoitteiden noudattamisesta ja mahdollisuuksista purkaa jännitteitä Euroopassa, eikä lisätä niitä. Vuonna 2014 voimaan tullut asekauppasopimus loi säännöt vastuulliselle asekaupalle myös sotatilanteissa.

YK:n peruskirjan mukaan Ukrainalla on oikeus itsepuolustukseen ja harva kyseenalaistaa oikeuden yrittää estää Venäjän raakuudet aseellisesti. Sodassa - tai aseviennissä - ei silti saa tehdä mitä tahansa.

EU-maat olivat jo 2010-luvun ajan pääsääntöisesti kieltäneet sotatuoteviennin Ukrainaan, maassa rehottavan korruption takia. Viedyillä aseilla olisi ollut liian suuri riski joutua laittoman asekaupan piiriin. Venäjän hyökkäys Krimille vuonna 2014 ei muuttanut tätä arviota, vaan vasta tämän vuoden helmikuussa alkanut suurhyökkäys.

Kansainvälinen asekauppasopimus on tärkein Suomen asevientikäytäntöjä säätelevä sopimus. Se velvoittaa valtiot tekemään jokaisesta vietävästä tuotteesta riskiarvion jokaisella vientikerralla. Valtion tulee estää asevienti, jos tiedossa on aseiden käyttäminen esimerkiksi rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai sotarikoksiin. Samalla on myös arvioitava, voiko asevienti lisätä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa tai johtaa ihmisoikeuslainsäädännön vastaisiin tekoihin ja voivatko aseet päätyä laittomaan asekauppaan.

Selvää, ettei Suomen nykyinen asevienninvalvontajärjestelmä ei tähän kykene. Vastuut ja resurssit ovat jakaantuneet poliisihallituksen, puolustusministeriön ja ulkoministeriön eri yksiköille. Ajantasaisen tilannekuvan luominen ja riskianalyysin hallinta ei kuulu oikeastaan kenelläkään.

Venäjä ja Yhdysvallat eivät vielä ole mukana edes asekauppasopimuksessa, mutta mukana olevat valtiot voivat pienentää Ukrainan sodan ympärillä olevaa epäluottamusta raportoimalla aseviennistään. Asekauppasopimus edellyttää valtiollista raportointia ja ilman sitä koko sopimus on vaarassa menettää merkityksensä.

Kuten ydinaseiden kieltosopimuksessa, myös asekauppasopimuksessa Suomi oli yksi niistä seitsemästä valtiosta ja edelläkävijästä, jotka alun perin ehdottivat koko asekauppasopimusta YK:lle. Kansainvälisen järjestelmän arvo punnitaan kuitenkin kriiseissä sen mukaan, miten kukin maa on valmis noudattamaan sopimuksia. Nyt Suomen mahdollisuudet puolueettomaan konfliktien ratkaisuun on rauennut. Natoliittolaisen suu on supussa myös ydinaseiden kieltosopimuksen osalta. Maailma on vajoamassa entistä rajumpaan anarkiaan, sotiin ja väkivaltaan.

 Sota on rauhaa

Kun kansainväliset sopimukset, velvoitteet ja diplomatia menettävät merkityksensä, edessä on viidakon laki ja vahvemman oikeus. Ydinasevallat ovat kaiken parlamentaarisen kontrollin ja kansainvälisten sopimusten tavoittamattomissa. Uskottavaa kansainvälistä sotarikostuomioistuinta ei ole. Väkivalta rehottaa, pahenee ja aseet puhuvat. Myös Suomi on tuuditettu mahtavan liittolaisensa ydinsateenvarjon alle ja vaivutettu sotapsykoosiin.  Kun samaa valhetta toistetaan riittävän usein, se muuttuu todeksi, varsinkin, kun syyllinen kaikkeen pahaan on selvä. On helppoa syyllistää Venäjä kaikesta pahasta, kun malkaa ei nähdä omassa silmässä. Mutta ilman totuutta ei ole moraalia ja kulttuurinen rappio johtaa varmaan tuhoon.
Vastuun Ukrainan sodan pitkittymisestä ja laajentumisesta kantaa myös valtiovalta, jonka pääministeri ja muut sotaintoilijat rinta rottingilla vaativat asetoimitusten lisäämisestä Ukrainaan. Minkäänlaisia virallisia valtaeliitin aloitteita sodan lopettamiseksi ei ole kuultu.- Sitä mitä isot edellä, sitä pienet perässä!

Martti J. Kari nousi tuntemattomuudesta Keskisuomalaisen valtalehden kansallissankariksi, suomalaiseksi sissipäälliköksi, joka on jo lähtenyt sotaretkelle Venäjää vastaan ja  käyttää oman käden oikeutta, vaikka Suomessa ei ole vielä annettu edes virallista hyökkäyssopimusta. Kansainvälisten rauhansopimusten, ydinkieltosopimusten ja asekauppasopimusten pettäessä suurvaltojen ja yksityisten kansalaisten oman käden oikeudellekaan ei lakia löydy. - Vai löytyykö? Mielestäni Martti J Karin ja muitten venäläisten tappamisella rehvastelevien julkisuuden henkilöiden ja poliitikkojen esimerkit ovat osa sitä sotapsykoottista julmuutta, mikä seuraa kansainvälistä suurvaltaterroria.

Syyllistyykö myös valtamedia sotarikoksiin 

Sota-agitaattori Martti J. Kari on siis valtamedian arvostettu kolumnisti Keski-Suomessa, joka Ukrainan sodan kommentaattorina valittiin jo huhtikuussa myös Vuoden keskisuomalaiseksi maakuntalehden kyselyssä. Karin valitsivat 25,4 prosentin äänillä Keskisuomalaisen omat lukijat. Myöhemmin elokuussa Kari palkittiin entisen Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikaisen "Majurin mediamaljalla"  Joutsassa Keski-Suomen maanpuolustusjuhlassa. Palkintoa perusteltiin Karin ajankohtaisilla kolumneilla Ukrainan ja Venäjän välisestä sodasta.

Ammatiltaan Martti J Kari on entinen tiedustelueversti ja nykyinen Jyväskylän yliopiston filosofian tohtori kyberturvallisuudesta, jonka ansioluetteloon ovat päässeet jo kuuluisat henkilökohtaiset joululahja-kranaatit venäläisille. Ukkelin mukaan Venäjän hyökkäys on avannut suomalaisten silmät. Mutta avautuvatko myös oikeusoppineiden ja laillisuusvalvojien silmät?

   - Olisiko kranaattien lähettämistä venäläisille tutkittava vähintään rasismina, kiihottamisena kansanryhmää vastaan, sotarikoksena, vai rikoksena ihmisyyttä vastaan? Vielä vakavamman rikoksesta tekee valtamedian avoin myötävaikutus. Miten lapset reagoivat?

 

Jospa Karille olisi riittänyt edes "Majurin malja"?
Kun maine kasvaa, valtamedia avittaa myös suosikkinsa harvainvaltaisen politiikan valokeilaan. Marraskuussa Kari valittiin koko maan laimeiden seurakuntavaalien ääniharavana Jyväskylän kirkkovaltuustoon. Kari valittiin kokoomuksen ja sitoutumattomien ehdokaslistalta 571 äänellä. Onneksi myös seurakunnalle on jo paljastunut susi lammasten vaatteissa ja enpä ihmettelisi, että myös seurakuntavaalien loppu ja kirkosta eroavien määrä häämöttää entistä nopeammin, kun joulurauhan julistamisen sijasta siunataankin paikallisen kirkkorahvaan kranaatit?

Martti J Kari on valtamedia-humpuukin malliesimerkki siitä, miten täysin korruptoituneen Suomen ”maantapa” ja hyväveliverkostot toimivat. Uuden vuoden Iltalehden julkisuustempullaan Karilla on jo riittävästi mainetta ja kunniaa potkuiksi suomalaisen politiikan huippupalleille: - lisää kaasua ja kranaatteja Ukrainaan!? Eduskuntaankin pääsee helposti kokoomuksen siivellä, kun vilauttelee sotaan johdetulle kansalle lisäkuvia kranaateista, konekivääreistä ja kertakäyttösingoista!?

En tottavie kadehdi Martti J Karia, enkä hänen muita sotaisia tovereitaan, jotka nyt Naton kansalliskaartissa ja valtamedian narreina esiintyessään likaavat jo Suomen puolustusvoimien viimeisenkin uskottavuuden ammattinsa osaavina ja sotilasvalaansa kunnioittavina maanpuolustajina. 
Henkilökohtaisten kranaattien lähettäminen venäläisille on mielestäni äärimäistä rasismia, kansankiihotusta ja samalla jo avoin hyökkäyssodan julistus entiseltä ammattisotilaalta. Selvää, että Karin parasta ennen päiväys on mennyt jo kauan ennen Ukrainan sodan alkamista. Kristillisen maailmankatsomuksen opettelukin seurakunnan ääniharavalle taitaa olla jo liian myöhäistä!

Milloin saadaan Rauha Maailmaan?

Kaikki venäläiset, ukrainalaiset ja muut sotiin menehtyneet, siviilit mukaan lukien, ovat vain totalitaariseen militarismiin perustuvan, äärimmäisen väkivaltaisen ja ydinaseilla hallitun aseterrorismin uhreja.Miljardeilla ihmisllä ei ole minkäälaisia olemassaolon oikeuksia. Keskusjohtoiset suurvallat, niin idässä, lännessä kuin Euroopassakin kumartavat vain vahvemman oikeutta, asevoimia ja velkarahaa. Siitä huolimatta, todellinen vihollisemme ei ole ulkopuolella, se on sisäpuolella; - tahdoton alistuminen nykyiseen valtaterroriin.

 

Rauhallista Uutta – Vuotta 2023 ! 

ps. 

 

lauantai 10. joulukuuta 2022

Suomi myrskyn silmässä – pelastutaanko suursodalta ?

Suomen itsenäisyyden muistojuhlaa 2022 tanssittiin linnan juhlissa kuin joskus Titanicin kannella juuri ennen jäävuoreen törmäystä. Naton hätäisesti ja ilman kansanäänestystä ja muita varaumia kyhätty liittymissopimus oli jätetty eduskunnan käsittelyyn edellisenä päivänä. Edes valtamedia ei ollut hiiskahtanutkaan ulkoministeriön lausuntokierroksen lähes yksimielisestä natokielteisyydestä.

Onneksi on vielä kansalaisia, jotka ovat pysyneet kartalla Suomen nopeasta alasajosta ja nykyisestä pohjattomasta laittomuudesta. Sain Jali Raidalta spostia, jonka hän oli lähettänyt kansliapäällikkö Hiski Haukkalalle presidentin kansliaan ja puolustusvoimien komentaja Timo Kiviselle.

Kuuleeko valtion johto kansalaisiaan edes pahenevassa luottamuspulassa ja hädässä?

Tuskin, vaikka kansalaisten diagnoosi Suomen tilasta on selvä: ”Suomen ongelma on johdon syyntakeettomuus. Henkilö on syyntakeeton, kun ei tiedä ja ymmärrä tekojensa seuraamuksia. Johtomme elää deluusioissa, harhoissa. Naapurimme ei tarvitse ampua laukaustakaan, koska Suomi sortuu taloudellisesti. Kaikki menee kanttu-vei. 
- Pelastukoon ken voi!”

Jali Raita on muistuttanut viranomaisia sposteissaan Erkki Hautamäen teoksesta ”Suomi myrskyn silmässä”, jonka osat 1-2 hän on toimittanut myös kenraali Timo Kiviselle. Kysymys ei ole pelkästä kirjasta, vaan laajasta tutkimuksesta, joka perustuu yli 2000 teokseen lähihistoriasta. Hautamäki toimi myös pääesikunnassa kenraali Keinosen alaisuudessa.

Historia toistaa itseään
 
Ilman historiaa talvisotamme poliittisesta taustasta ja 13.3.1940 sodan päättäneen Moskovan rauhan synnystä ja merkityksestä, meillä ei ole mitään käsitystä itsenäisen maan tarvittavista toimintatavoista nyt eskaloituvassa Venäjän ja Naton välisessä suursodassa tai mahdollisessa tositilanteessa, johon Suomi on jo osallinen aseistaessaan Ukrainaa. Naton liittymissopimus ja nopeasti paniikissa kyhätty pakettiratkaisu ei todellakaan korvaa itsenäistä ulkopolitiikkaa, jolla pieni syrjäinen maa varmistaa turvatakuunsa rauhanomaisesti valtiosopimuksilla, niin kuin Suomen aikaisempi valtaeliitti ennen presidentti Koivistoa teki.

Onko historiasta opittu mitään?

Jali Raita: ”Suomen turvallisuuteen liittyvässä asiakokonaisuudessa on runsaasti vääriä käsityksiä. Tämä juontuu siitä, ettei tunneta lähihistoriaamme ja varsinkin Mannerheimin strategiaa ja sotiimme johtanutta taustapolitiikkaa, sekä UKK:n politiikkaa suureen itäiseen naapuriimme. Suomen nykyinen tilannekuva on täysin pielessä, kun ei tunneta lähihistoriaa.

Suomi rikkoi Pariisin rauhansopimuksen

Liittymisellemme Euroopan unioniin oli esteenä jatkosotamme päättänyt Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus. Suomen olisi pitänyt irtaantua tuosta rauhansopimuksesta tai ilmoittaa Euroopan unionille ja sen jäsenvaltioille, että Suomea sitoo tuo voimassa oleva rauhansopimus, jolloin siitä olisi voinut tulla koko EU:ta sitova sopimus. Mitään Suomi ei tehnyt. Sen sijaan käynnistettiin salainen Operaatio PAX, jolla haluttiin vesittää tuo rauhansopimus. Pariisin rauhansopimusta ei kuitenkaan hylätty tai muutettu mutta annettiin sellainen valheellinen kuva, että näin olisi tehty. Tuossa valheessa Suomi elää edelleenkin.

Julkisuudessa on viimeksi vahvistettu Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen muuttumattomuus Venäjän silloisen pääministeri Tshernomyrdinin vierailulla maaliskuussa 1994. Merkityksellistä on nyt Pariisin rauhansopimuksen 3. artiklan ja talvisodan päättäneen Moskovan vuoden 1940 rauhansopimuksen 3. artiklan velvoitteet, jotka ovat seuraavia:

3. artikla (Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus)
Välirauhansopimuksen mukaisesti saatetaan Neuvostoliiton ja Suomen välillä Moskovassa 12 päivänä maaliskuuta 1940 tehty rauhansopimus jälleen voimaan, kuitenkin niin, että mainitun sopimuksen 4, 5 ja 6 artiklat korvataan tämän sopimuksen 2 ja 4 artikloilla.

3. artikla /(talvisodan Moskovan vuoden 1940 rauhansopimuksesta)
Molemmat Sopimuspuolet sitoutuvat kumpikin puolestaan pidättymään kaikesta hyökkäyksestä toistansa vastaan ja olemaan tekemättä mitään liittoja tai osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.

 

Kenraali Timo Kiviselle lähettämistään Hautamäen kirjojen lisäksi Jali Raita otti esiin myös tutkimusten muutamia sivuja:

”Ykkösosan sivulla 141, liite 1, on todistelua, kuinka britit/Churchill myi Suomen Stalinille ennen talvisotaa. Samalla tavoin nytkin sinisilmäinen, höynäytetty Suomi tulee kokemaan uusia pettymyksiä.

"Kakkososan sivulla 509-510, liite 2, on Mannerheimin kirje 2.9.1944 Hitlerille, kun Suomi katkaisi diplomaattiset suhteet Saksaan osana välirauhansopimusta.  Kirje on ehkä diplomatiamme hienoin kirje. Suomen oli tehtävä rauha, jotta edes jotenkin selviäisimme.  Rauhaa on pidetty pakkorauhana, joka ei ole oikea tulkinta. Emme antautuneet, vaan rauha tehtiin, kun Mannerheim katsoi tilanteen sopivaksi. Pakkoa oli toki siinä, että jouduimme hyväksymään Liittoutuneiden tiukat rauhan ehdot.  Ajoitukseen vaikutti se, kun arvioitiin ja uskottiin, ettei Saksalla olisi ollut enää mahdollisuutta organisoida sotilasvallankaappausta Suomessa, mutta joka vaara oli todellinen keväällä 1944 ennen Normandian maihinnousua.  Ajoitus oli sovitettu myös siihen, että viimeinenkin viljalaiva oli lähtenyt Saksasta.  

"Mannerheim oli valittu Tasavallan presidentiksi 4.8.1944, koska vain hänen katsottiin pystyvän vievän maan rauhaan. Mannerheimin asema oli erittäin hankala syksyllä 1944. Pääministeri Hackzell oli saanut sydänkohtauksen rauhanneuvotteluissa Moskovassa.  Tärkein ystävä ja tukija, puolustusministeri, kenraali Rudolf Walden oli halvaantunut. Saksan joukot piti häätää pois Suomesta ja samalla kotiuttaa armeija. Karjalan siirtolaiset piti hoitaa. Suomi joutui Liittoutuneiden valvontakomission hallintaan eli Suomi oli käytännössä miehitetty.  Maan tärkein (ja ainoa) kauppakumppani Saksa oli menetetty, ja Euroopassa riehui vielä sota.  Suomella ei ollut pääsyä valtamerille. Tanskan salmet olivat meille kiinni Saksan hallinnassa ja Petsamon Liinahamarin satama oli menetetty. Sotakorvauksia piti alkaa maksamaan. Punainen Suomi nosti päätään. Neuvostoliiton rauhantahtoon ei voitu luottaa. Oli ryhdyttävä puolustusmateriaalin hajasijoitukseen eli asekätkentään. Puna-armeija suunnittelikin uutta hyökkäystä Suomeen lokakuussa 1944, jonka se viime hetkellä, muutamaa tuntia ennen peruutti. Oli varauduttava sijaishallinnon järjestämiseksi ulkomaille. Saksan velkasaatavat Suomelta olisivat siirtyneet Neuvostoliitolle välirauhansopimuksen mukaan, ja tuo katastrofi oli eliminoitava fiktiivisillä kuiteilla velkojen muka tulleen maksetuiksi.  Mannerheim oli tilanteesta niin hermostunut, että hänen oli pidettävä valkoisia käsineitä peittääkseen visvaa vuotavat kätensä.

"Mannerheimille murheeksi oli langennut Suomen kokonaisvaltainen johtaminen. Mannerheim säilytti henkisen ryhtinsä kunniakkaasti kansakunnan vastuullisena ykkösjohtajana valvontakomissionkin aikana. Valvontakomission venäläiset upseerit olivat järjestäneet illallisen hotelli Tornissa, johon Marskia odotettiin.  ’’Protokollan” vastaisesti upseerit istuivat jo pöydän ääressä odottamatta seisaallaan päävieraan saapumista. Kun Mannerheim saapui, niin hän totesi hyvällä tsaarin hovivenäjällä, että kun korkeampi upseeri saapuu huoneeseen, niin vanhan Venäjän armeijan protokollan mukaan nuoremmat upseerit nousevat seisomaan. Punaupseerit nousivat kuin ammuttuna ylös.  Mannerheim oli edelleen tunnustettu kenraali Venäjän armeijan protokollassa. Mannerheim sai vielä Neuvostoliitonkin aikana kenraalin eläkettä. Mannerheim ja Suomi hänen mukanaan ei pyytänyt anteeksi olemassa oloaan. Samaa ryhdikkyyttä jatkoi Urho Kaleva Kekkonen. Solvaukset suomettumis-käsitteellä ovat törkeitä kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuivat hoitamaan suhteita Neuvostoliittoon rauhanteon jälkeen. Aseiden vaiettua ”taistelut” Suomen eloonjäämisestä siirtyivät kabinetteihin, joiden keskustelujen ytimenä olivat kauppasuhteet Neuvostoliiton kanssa. Noihin taisteluihin olen ottanut osaa jo vuodesta 1966 alkaen. Tuolloin olin osastopäällikkönä YIT:ssä, jolloin aloitettiin legendaarisen toimitusjohtaja Tauno Mäkisen johdolla rakennusurakointi Neuvostoliitossa.  

"Lähes sama yleistilanne on nyt kuin syksyllä 1944. Rauhantila naapurimme kanssa on vain järkkynyt, vaikka aseita ei vielä käytetä.  Suomi on rikkonut Pariisin vuoden 1947 rauhansopimuksen useita artikloja eli käytännössä yksipuolisesti irtaantunut tästä Suomea kuitenkin edelleenkin velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta.  Suomi ei toimi myöskään uuden YYA sopimuksen korvanneen sopimuksen suhteiden perusteista mukaan vuodelta 1992 Venäjän Federaation kanssa.  Suomi on alentanut itsensä kansainvälisesti paarialuokkaan epäluotettavana, kelvottomana sopimuskumppanina.  Suomalaisen sanaan ja kädenpuristukseen ei voida enää luottaa.

"Mahdollisessa uudessa kuumassa sodassa Suomi häviää, joka Mannerheimia pelotti syksyllä 1944. Suomen olisi kannattanut pysyä rauhantilassa, johon pääsimme 2.9.1944. Mannerheim tiesi, että sodat voitetaan reserveillä. Nuo reservit Suomi oli menettänyt kovissa taisteluissa kesällä 1944.”

 
Suomi ajautuu nyt ennen kokemattomiin vaikeuksiin taloutemme romahtamisen myötä. Suomen BKT per capita on nyt samalla tasolla kuin 14 vuotta sitten. Julkinen velka on kasvanut samana aikana 60 miljardista 160 miljardiin euroon.

Suomi voi pelastua vain hoitamalla suhteet kuntoon kaikkiin maihin. Ykkösenä on itäinen naapurimme Venäjän Federaatio. Silloisen Neuvostoliiton kanssa käydyllä bilateraalisella kaupalla luotiin suomalainen hyvinvointivaltio, joka nyt on tuhottu. 

Urho Kaleva Kekkosen kuningassaavutuksella ETY- kokouksella Helsingissä 1975 rakennettiin rauhaa Eurooppaan, joka nyt on järkkynyt. Suomi oli tunnustettu rauhanvälittäjä, jonka se on nyt pelannut pois ja hävinnyt.  

Suomen kannattaisi ymmärtää ja uskoa Ehrensvärdin totuutta, eikä luottaa fiktiivisiin turvallisuussopimuksiin ulkomaisten toimijoiden kanssa, ja joka ajatus on kirjoitettu kivitauluun Suomenlinnan Kuninkaanportilla: »Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp. (Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun).» 

Suuret kiitokset Jali Raidalle.
 
Todellakin. 
Suomi juhlii nyt kuin Titanicin kannella huijattuna Naton ja Venäjän väliseen suursotaan. Demarit haluaisivat Sanna Marinista ensimmäisen Natopresidentin, onhan Suomen pääministerin prinsessakuvat kuin kiiltokuvia kiltistä marionetista globalistimedian etusivuilla. Totta kai kiitosta tulee, kun Suomesta ja Ruotsista saadaan uudet Naton päättymättömien sotien alisteiset maksumiehet!?

Sanna Marin, tämä ”maailman vaikutusvaltaisin nainen” on kuin prinsessa Ruususen unta nukkuva natokeijukainen pahan ydinsateenvarjon alla. 
Jos maan kaikkien aikojen epäkypsin pääministeri johtaa Suomen puolustusvoimat Pentagonin käyttöön ja samalla niiaa epädemokraattisen Turkin vaatimuksille natosovun loppuunsaattamiseksi, kun Naton Stoltenberg pelkää jo avoimesti suursotaa Venäjän ja Naton välillä, on Suomen tuho lopullinen: -täydellinen antautuminen ja kansallisen päätösvallan menettäminen maailman julmimmalle ydinaseterrorille. 
Samaan aikaan Stoltenberg uskoo, että sota voidaan välttää, koska Nato on lisännyt läsnäoloaan sotilasliiton itäosassa. Joopa, Natosuomelle lankeaisi myös Baltian ilmapuolustus..

Pahasti höynäytettyä Suomen viedään nyt suin päin suursotaan. Naton vaatimat puolustusmäärärahat hyökkäysvoimien aseistamiseksi vaativat vuositasolla parisen miljardia, samalla kun valtiovarainministeriön virkamiehet muistuttavat, että budjetin tasapainottamiseksi velkaantumiseen on heti puututtava ja seuraavien hallitusten on vähennettävä menoja vähintään 8 miljardia euroa. Kaikesta on pakko jo tinkiä, samalla kun inflaatio hipoo pilviä ja globalisaation talousopit paljastuivat katastrofiksi. Yhtiöittäessään ja yksityistäessään mm. suomalaisen energiainfran laittoman eu-liittymissopimuksen yhteydessä, hallituksella tai eduskunnalla ei ole enää mitään todellista vastuuta kansantalouden kokonaisedusta yksityisten pörssisähkökauppiaitten kerätessä valtavia voittoja tavallisten kuluttajien kustannuksella…

Joulu tulossa. Onneksi maa on valkoinen, mutta kuinka kauan?

Jos eduskunta hyväksyy Naton liittymissopimuksen ilman valtiosopimuksen tarvitsemaa perustuslain säätämisjärjestystä, sekä ilman mitään varauksia juuri kun jo myös Stoltenberg pelkää suursotaa Naton ja Venäjän välillä, olemme menettäneet ja hävinneet kaiken: - puolustusvoimat on alistettu Pentagonin komentoon, presidentti ei enää päätä sodasta, eikä rauhasta ja kansakunta uhrattu eturintamaan…

Mitäkö toivoisin?
- Rauhaa maan päälle ja joulupukin Turkista, joka lupaa, ettei kiltille Sanna Marinille tuoda verenpunaisen muotokuvan lisäksi saatanallisen vaarallista ydinsateenvarjoa, koska hän ei vielä käsitä tekojensa seurauksia. 

 

 

ps.