perjantai 11. lokakuuta 2013

Sama kaiku on askelten

Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää ?
Eikö vihreiden silmät vihdoinkin avaudu ?

Vihreät olivat marssimassa ensimmäisinä EU:hun tukemaan ylikansallista yhtiövaltaa.
Entäs nyt, kun uskaltaa hieman kritisoida suomalaisen jäänmurtajan yhteistyötä Shellin kanssa ?

Gazpromin ja Shellin soppa on korpporatiivinen kimppa, jolle kukaan ei enää mahda mitään. Ministeri Heidi Hautalan oli nostettava Sinin tavoin kädet pystyyn ja antauduttava.

Kohu valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ympärillä sai alkunsa, kun Iltalehti uutisoi keskiviikkona, että Hautala puuttui taannoin Arctia Shippingin aikeisiin tehdä rikosilmoitus Greenpeacen iskusta sen jäänmurtajille maaliskuussa 2012.
Tänään ministeri erosi.

Kas vain ? - Alma Media ?

Miksi tällainen valtava kohu vasta nyt, puolitoista vuotta sitten tapahtuneesta Greenpeacen mielenosoituksesta Suomessa ?
Ministeri oli kommenteillaan antanut ymmärtää, ettei pidä Arctia Shippingin tuottoisasta bisneksestä Shellin kanssa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013101117593504_uu.shtml

Kuka tai mikä on ajojahdin takana ?

Toivottavasti kukaan vihreä ei ainakaan enää mene Hautalan tilalle Kataisen hallitukseen enempää äänestäjiä pettämään.
Vihreitten olisi pitänyt olla pois jo edellisestä Vanhasen ja Kiviniemen korruptiohallituksestakin, kun Suomi hyväksyi esteellisesti valmistellut uudet ydinvoimalat.

Suomalaisen Arctia Shippingin tuottoisa bisnes Shellin ja sen kumppanin Gazpromin kanssa on avointa yhtiövaltaa Kataisen hallituksen ja korporatiivisen median tuella.
Monikansallinen yhtiövalta ja sitä kumartavat maailman hallitukset  koventavat isännän ääntä näköjään Suomessakin Venäjän malliin.

Kun monikansalliset yhtiöt kimppaavat, niskuroijat ja mielenosittajat laitetaan viralta tai 
vankiloihin. Hälytyskellot soivat, otteet kovenevat ja taustalla kumisee ”sama kaiku on askelten ”.

Entiset avoimet yhteiskunnat mielenilmauksineen ovat nyt vaarallisella törmäyskurssilla monikansallisen yhtiövallan fasistisiin ja korpporatiivisiin periaatteisiin.
Hautalan eroamisen jälkeen on selvää, että hallituksen ”virallinen” Greenpeacen tukeminenkin luokitellaan kyseenalaiseksi Suomessakin. Eikä ihme, Suomella on pitkät perineet alamaisuudesta sekä itään että länteen

Kun idässä ja lännessä ylintä ääntä käyttävät enää marssijärjestystä tahdittavat monikansalliset yhtiöt, on pelin henki selvä. Viis ihmisoikeuksista, - ihmiskunnalla on edessään entistä kovemmat sortovuodet.

tai  
vaihtoehtoisesti kansanvallan palauttaminen ja Suomen välitön ja kiireellinen uudisrakentamisen aloittaminen omavaraisuuden varmistamiseksi ainakin ruokahuollon ja energiantuotannon osalta.

ps.
Vastakkain Daavid ja Goljat, Sini vai Gazprom ?
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/71344.htm

lauantai 5. lokakuuta 2013

Maailma vajoamassa uusfasismiin ?

Kommunismi kaatui.
Sosialismia ei enää ole.
Maailma on vajoamassa globaaliin tuhokapitalismin uusfasismiin.
USA:ssa, Venäjällä, Kiinassa ja myös EU:ssa on enää yksipuoluejärjestelmä.
Myös Suomi menetti demokratian ja monipuoluejärjestelmän EU-liittymissopimuksen jälkeen.
Suomi muuttui ylikansallisen yhtiövallan hallinnoimaksi kapitalismiksi, näennäisdemokratiaksi, jonka seurauksena tuottavan yritystoiminnan tuotokset siirrettiin yksityisiin taskuihin.

Se, mitä sen jälkeen tapahtui, on nyt kaikkien nähtävissä: - kunnat alas, peruspalvelut alas ja lisää ylikansallista velkataakkaa ylikansalliseen pankkikeinotteluun ja muitten velkojen maksajaksi.
Entisten avoimien monipuoluedemokratioiden seurauksena eurooppalaiset,  Suomi mukaan luettuna on nyt vajoamassa fasismiin. Fasismin ensimmäiset merkit ilmenevät kun kansa ja kansalainen menettää taloudellisen perusturvan ja muukalaisvihamielisyys valtaa mielen.

Sekasorrosta on lyhyt askel sortovaltaan !

Menetettyä kansojen ja kansalaisten turvallisuutta kompensoidaan nyt ylikansallisen vallanpitäjän toimesta sekä idässä, että lännessä kaikenkattavalla ” turvallisuuden” tavoittelulla, - valvonnalla.
Fasismissa ”turvallisuus” tarkoittaa valtion omien kansalaisten ja muiden ihmisten rajoittamatonta valvontaa, johon uusi tietotekniikka ja verkkovalvontamenetelmät antavat kattavan mahdollisuuden.

Mitä meille on tapahtumassa ?

Valtiot rajoittavat nyt yksilön vapautta kaikkialla maailmassa.
Ihmisoikeuksia rajoitetaan ja yksityisyyden suojaa rikotaan häikäilemättömästi.
Sähköpostien tarkastamista ja puhelujen kuuntelemista tärkeämpää on kuitenkin se, että ihmiset alkavat uskos olevansa jatkuvassa kontrollissa.
Se, mitä meille nyt tapahtuu, on kansalaisvapauksien ja demokraattisten perusoikeuksien lopullinen menettäminen !?
Suostummeko me tähän ?

Kun valtioiden uusfasistiset otteet muuttuvat mielivaltaiseksi "vapaudeksi" omien kansalaisten ja naapureitten urkintaan, ottaa poliisi ja armeija vallan. Sen jälkeen oikeuslaitoksella ei enää ole toivoa.

 Pysyvä kansallinen ja kansainvälinen kriisi ovat fasismin todellinen kasvualusta ”yksimielisyyteen pakottamisessa”.
Fasismin lähtökohta on siis yhteiskunnallinen ”rauhaan pakottaminen”, digitaalinen kontrolli,  armeijan ja poliisin avulla.
Nykyisten ylikansallisten finanssikapitalistien tavoitteena on, että ihmiset alkavat pelätä ja eivätkä sen jälkeen enää uskalla osoittaa edes mieltään vallankäytön kovenevista otteista.
Kun väkivallattomastakin vastarinnasta seuraa ankara rangaistus, voidaan kuka tahansa täysin viaton tehdä rikolliseksi täysin mielivaltaisesti. Tästä esimerkkinä mm. Greenpeace - aluksen kaappaaminen kansainvälisillä vesillä, ja miehistön syyttäminen merirosvouksesta.

Jos ja kun samalla oikeudenmukaisen ja puolueettoman oikeuden käynnin mahdollisuus eliminoidaan,
- mitä jää ?
Eikö historia ole sitä  jo moneen kertaan opettanut ?
Epäoikeudenmukaisuus ja laittomuus johtaa aina suoraan väkivaltaan ja yhteiskunnalliseen törmäykseen !?

Fasismi on vahvemman oikeutta, se on menetelmä jolla kansat ja massat alistetaan yhdelle johtajalle. Nykymaailma on enää pelkästään ydinaseilla hallittu kansojen yhteinen keskitysleiri, kirppusirkus ?

Elämä jatkuu ?
- olemmeko siirtymässä uuteen kehitysvaiheeseen, jossa kansainvälisen oikeuden ja rikosoikeuden pelisääntöjä kehittämällä ihmiskunnalle ja maailman kansoille voidaan palauttaa ihmisoikeudet ja ekologiset pelisäännöt, vai onko edessä koko maailman törmäyskurssi Ilmastomuutokseen ja uusiutumattomien luonnonvarojen; - öljyn, maakaasun ja uraanin ehtymiseen ?




perjantai 4. lokakuuta 2013

Daavid ja Goljat – Sini vai Gazprom ?


Mitä nyt ?
- Maailman suurimmat öljy-yhtiöt olivat aloittaneet sodan ekosysteemiä ja ihmistä vastaan. Ensimmäisenä sodanjulistajana heidän leiristään astui esiin vaarallinen vastustaja, venäläinen Gazprom. Gazprom oli pukeutunut teräksiseen sota-asuun, jolla se aikoi tunkeutua myös maan uumeniin.

Gazprom seisoi maan äärillä ylpeänä, samaan aikaan kun sen sotajoukot levittäytyivät turvaamaan sitä entistä voimallisemmin.
Ihmiset pelkäsivät, sillä Gazprom oli jo alistanut maailman hallitsijat, jotka voimattomina, mutta Gazpromin siivellä rikastuneina myötäilivät Gazpromin mielivaltaisia toimia. Oli selvää, että Gazprom oli jo orjuuttanut koko maailman itsekkääseen mielivaltaan.

Pienessä Gazpromin naapurimaassa asui hento nuori nainen, Sini,  joka rakasti jääkarhuja ja mursuja ja omaa ainutkertaista kotiaan, maata; sen lämpimiä kesäpäiviä ja paukkuvia pakkasia.
Tämä nuori nainen oli rohkea, hän oli jo aiemmin häätänyt pihaltaan leijonan ja karhun, jotka olivat tulleet pelottelemaan häntä Gazpromin alamaisuudessa.

Kun Gazpromin ääni vaan yltyi ja yltyi ja sen jylinä kaikui jo Arktisella kaikkein vaativimpana, päätti rohkea Sini haastaa Gazpromin ihan itse ?
- Edessä olisi valtava taistelu : Kukaan ei uskaltanut vastustaa Gazpromia, koska se oli jo liian iso dinosaurus, mutta Sini tiesi, että dinosauruksetkin ovat heikkoja !

Heikko voittaa vahvan, mutta osaako sitä kukaan laittaa täytäntöön ?

Niinpä Sini lähti matkaan kohtaamaan maailman suurinta Goljattia paikan päälle Antarktikselle pelkillä köysillä ja kumiveneellä. - "Sinä tulet minua vastaan asein, mutta minä tulen sinua vastaan oikeuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä,  - Sini huusi ja samalla Sini oli jo heittänyt kiinnitysköytensä Goljatin kupeeseen.

- ” Nyt koko maailma saa tietää, että ihmiskunnalla täytyy olla oikeus, sama laki ja järjestys, Rauhan Henki !

Goljat ällistyi pahemman kerran  ja sinkosi vesitykkinsä kaikella voimallaan urhean Sinin päälle ja Sini tipahti mereen. Goljatin muut aseelliset sotilaat ottivat Sinin kiinni ja laittoivat Sinin vankilaan, ymmärtämättä, että Sini oli jo voittanut !

Sini oli todistanut koko maailmalle, että henki; - oikeus ja totuus on vahvempi kuin Gazprom-Goljatin mielivalta. Viis siitä, vaikka koko maailman hallitukset istuisivat voimattomina, ilman jämerää ihmisoikeuksia kunnioittavaa diplomatiaa kumartamassa edelleenkin nykyistä ylikansallisten energiayhtiöitten ryöstötalouden mielivaltaa !?

Sini istuu nyt meidän kaikkien edestä vaatimassa ylikansallisilta yhtiöiltä ja maailman hallituksilta ihmisoikeuksia ja kansainvälisen oikeuden uskottavia periaatteita.

Kiitos Sinille meidän kaikkien puolesta !

ps.
Öljyuutinen on riski
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/71008.htm