tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sote uudistus – kun omat johtajat pettivät ?

Keski-Suomen turva olisi julkisten palvelujen järjestäminen maakuntapohjalta. Minulle henkilökohtaisesti on suuri pettymys keskustan luopuminen maakuntien Suomesta ja asettuminen keskittäjien rintamaan. 
– kirjoittaa Erkki Järvelä, entinen maakuntajohtaja ksmls:ssa 25.3.

Suomeen jää enää 5 keskitysleiriä – viiden miljoonan potit ulkomaisille kilpailijoille ? 

 Meillä on jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa vain viisi maakuntaa. Julkisen hallinnon merkittävä supistamistarve antaa lisäpontta tällaiselle kehittämissuunnalle. On suuri uhka, että myös valtionhallinnon palvelut järjestetään viiden alueen mallin pohjalta. Tästähän on jo merkkejä poliisi- ja pelastushallinnossa. Siitä ei ole pitkä matka ely-keskusten ja muiden valtionhallinnon palvelujen järjestämispohjan muuttamiseen." 

5 keskitysleiriä ? 
- edessä entistä rajumpi peruspalvelujen alasajo ! 

Jo laittoman EU-liittymissopimuksen yhteydessä oli tiedossa, että Suomesta tehdään vain yksi EU-maakunta ! 
Suomen alasajon vauhti on ollut hirmuinen. Kataisen ja Urpilaisen kopla kaatoi Suomen maakuntamallin hautaan ja seuraavan hallituksen tehtäväksi jää luovuttaa valtio valuuttarahasto IMF:n saattohoitoon ? 


Voiko tässä tragediassa nähdä mitään hyvää ? 
Nyt alkoi lopun alku myös kansanedustajille ! Edessä on myös varma vaalipiirijako ja eduskuntakin supistuu 1/5 osaan entisestään ? Heipparallaa demokratia, siitä ei enää ole horisontissa edes jälkiä näkyvissä ! 

Kun 60 % kuntien rahoista siirretään suoraan jättiorganisaatioille ja EU:n pelisäännöillä vapaille markkinoille, vain suuret ulkomaiset palvelutuottajat on tehty tyytyväisiksi ! 
Hyvä Katainen ja laiton Suomen EU – hallitus ja eduskunta, - EU:n suomalaiset saattohoitajat !
 

Suomelta viedään nyt tuhkatkin pesästä ! 
Ja kaikki tämä siksi, että eduskunnassa ei ole todellista oppositiota vaatimassa laillisuuden palauttamista. 
Ilma Perustuslakituomioistuinta Suomen hävittäjiä ei saada edes koskaan mihinkään vastuuseen kansakunnan elinmahdollisuuksien joukkotuhoamisesta ja entisestään kiihtyvämmästä eriarvoistamisesta ! 


?

Suomen suurin uhka ei ole ulkopuolella, se on Suomen sisäpuolella toimiva laiton EU- eliitti, joka tekee kansalle viimeistä karhunpalvelusta soteuudistuksella suoraan IMF:n saattohoitoon, kun Suomen viiden miljoonan keskitysleirit kilpailutetaan ulkomaisille sijoittajlle ja toimijoille 


Kaikkien vastuullisten tahojen olisi vihdoinkin jo ymmärrettävä, että kansojen ja ihmiskunnan tulevaisuus ei ole keskittämistä, vaan täydellistä hajauttamista !
Elämä maapallolla ei voi jatkua perustamalla sitä nykyisillä kesitysleireillä uusiutumattomaan energiaan.
Hajautettu uusiutuva energiateknikkka on jo olemassa ja se vaatii tuekseen täydellisen suunnanmuutoksen ja hajautetun yhteiskuntarakenteen. 

Kun öljy loppuu ja hinta entisestään kallistuu, liikennettä ja monikeskeistä kauppaa on rajusti vähennettävä: 
Edessämme on kansallisesti turvattu alueelliseen elintarvike- ja energia - omavaraisuuteen perustuva autonomisten ( = maakuntaitsehallinnollisten ) yhteisöjen rakentamisprosessi !









perjantai 21. maaliskuuta 2014

Loppuuko aika ja keinot ?

 Onko edessä shokkioppiminen liian myöhään ?

Venäjän johto on jo vuosia varoittanut , että hyökkäys Iraniin sytyttäisi sotatilan koko Lähi-idässä, joka johtaisi mahdollisesti hallitsemattomaan eskalaatioon - kolmanteen maailmansotaan.

Miten tämä liittyy Ukrainan tilanteeseen ?

Ukrainassa pyritään selkeästi Israelin Nato-liittolaisten toimesta sitomaan voimallisesti Venäjän toimintakykyä pois Syyriasta ja Välimereltä, jossa odotetaan lännen tukemien terroristien keväthyökkäyksen alkamista Syyrian kansallisen puolustuksen luhistuttamiseksi. Syyria on jo kärsinyt ulkomaiden tukeman aseistetun vallankaappausyrityksen tuloksena yli 100 000 ihmisen uhrimäärän ja arviolta 31 miljardin dollarin aineelliset vahingot. 

Israelin pääministeri käski armeijan valmistautumaan hyökkäämään Iraniin http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=10107
Nebjamin Netanjahu on käskenyt Israelin armeijan jatkamaan valmistautumista mahdolliseeen hyökkäykseen Iranin strategisia kohteita vastaan, jotka liittyvät ainakin Iranin ydinohjelmaan. Asiasta uutisoi mm. israelilainen Haaretz-lehti keskiviikkona.

Onko Ukrainan kriisi vain osa suurempaa suunnitelmaa kohti yksinapaista Maailmanhallitusta ?

Mikäli Israel toteuttaa uhkauksensa hyökkäämällä Iraniin, aika ja keinot maailmansodan pysäyttämiseksi on menetetty .

Israelin hyökkäyksen jälkeen Iranin vastahyökkäyksiä tapahtuisi kattavasti myös Yhdysvaltojen ja Naton sotilaskohteisiin koko Lähi-idässä, koska Teheranissa ei ole mitään epäselvyyttä siitä kuka on rahoittanut Israelin hyökkäyksen, tiedustelun ja asetekniikan. 
Iranilla on laukaisuvalmiina tuhansia ballistisia ohjuksia, joilla se kykenee vastaamaan mahdolliseen hyökkäykseen. 

 Ihmiskunta on nyt Naton ja sen liittolaisena  fasistisen sotilasmahdin panttivanki, muistaen, että toisinkin voisi olla ?

Sitoutumattoman yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen Earh Policy – instituutin johtaja Lester Brownon laskenut, että maapallon laajuisesti toteutettu suuruudistus, joka sisältää köyhyyden poistamisen, terveydenhuollon järjestämisen kaikille, väestönkasvun vakauttaminen ja ilmastomuutoksen hillitsemisen, maksaisi 190 miljardia dollaria, eli 125 miljardia euroa vuodessa. 
Summa on vain kolmasosa Yhdysvaltojen puolustusbudjetista, joka oli joitakin vuosia sitten 560 miljardia dollaria eli 365 miljardia euroa. 





Edessämme kolmas itsenäisyystaistelu

Epäitsenäinen Suomi on nyt ajettu ulko- ja turvallisuuspolitiikassa mahdottomaan tilanteeseen. Virallinen Suomi on ojennuksessa EU:n jyrkän linjan kanssa ja tuomitsee Venäjän toimet Krimillä. 

Vain keskustan euroehdokas Paavo Väyrynen on julkisesti vaatinut, että Suomen pitäisi irrottautua kaikista pakotteista, joita EU mahdollisesti määrää Venäjälle. 

Sotarumpujen jylistessä Suomessa hallitus on kokonaan unohtanut, että EU – Naton sotilaallisessa rintamassa Suomessa on nyt 1300 km aukko Venäjän kohdalla ? 

Kuka enää uskaltaa laittaa päätä pensaaseen ja odottaa, miten ja kuka ensin tukkii meidän 1300 km aukon ? 

Suomen laiton EU-hallitus on johtamassa Suomea entistä pahempaan ahdinkoon. 
Suomessa ei ole ollut vapaita eikä demokraattisia vaaleja vuosikymmeniin. 
Eduskunnassa ei ole todellista oppositiota; vahvaa ei-eu-rintamaa, joka mahdollistaisi kansakunnalle nyt selviytymisstrategian suurvaltojen selkkauksesta. 

Parlamenttivaalit ovat taas käsillä ja pienillä eduskuntaan kuulumattomilla puolueilla ei ole minkäänlaista näkyvyyttä, eikä edes minkäänlaisia resursseja vaalityön tekemiseen kansanvallan palauttamiseksi. 

Sitä saa mitä tilaa ? 
Suomi on nyt vaaran ja uuden mahdollisuuden paikassa ? 
Kun Suomen Perustuslaki on laittomasti kumottu, on edessämme kolmas itsenäisyystaistelu
suurvaltaselkkausten ulkopuolelle !
 
101 kansanedustajaa voi kolmannella valtalailla ja yksinkertaisella enemmistöllä julistautua itsenäiseksi ja täysivaltaiseksi tasavallaksi, koska Suomen EU-liittymissopimus tehtiin vastoin perustuslain säätämisjärjestystä. 

Kansalla on nyt näytön paikka Suomen puolustusrintamassa : 
laillisuuden palauttamisessa kaikkia nykyisiä eduskuntapuolueita on boikotoitava. 
Maahan on myös saatava Perustuslakituomioistuin. Valtiopetos ei vanhene koskaan.:
Laittoman EU – liittymispäätöksen seurauksena Suomen kansallisomaisuus on lähes hävitetty ja velkaantuminen sen kun jatkuu ! 
Pelkästään valtion velan korkoja on 1990-luvun alun jälkeen maksettu jo n.70 miljardia. 
Suomen maksamat korot ovat menneet lähinnä kansainvälisille sijoittajille, pankeille. 
EU – marssijärjestyksessä Venäjän pakotteet maksatetaan suomalaisilla myös korkojen kanssa.

Kun oma valtaeliitti petti ja johti kansan laittomuuteen, edessä on tuskallinen taival : 
- valitsemmeko kolmannen itsenäisyystaistelun vai ajelehdimmeko Naton, Venäjän vai valuuttarahasto IMF:n miehitykseen ?
 


Nyt suomalaisten on aika itse nousta puolustamaan maataan pahenevassa taloussodassa idän ja lännen rajanaapurina: Itsenäisen valtion paras turva on edes kohtuullisesti aseistettu, hyvin koulutettu ja yksimielinen kansa.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Sota syttymässä keskelle Eurooppaa ?

EU:n piti olla suuri rauhan projekti ?
Miten kävi ?
Bilderberg – elitiin laiton EU- järjestösopimus ei alkuaankaan ollut valtiosopimus, vaan huijaus, jolla USA :n rahaeliitti valtasi koko Euroopan omaksi puskurilinjaksi Naton tarpeisiin.

Venäjä alkaa olla piiritetty. Eurooppa on pullollaan Naton tukikohtia.
Eipä ihme, ettei Venäjän karhu enää uskalla nähdä edes talviunia Shotsin kisojen päätteksi ?

?

Eurooppa on alistettu ja alistunut tukemaan Bushia ja Obamaa: EU on varma liittolainen, kun  Nato on hyökännyt  Irakiin, Afganistaniin, Libyaan, Egyptiin, Syyriaan jne.
Tänään USA ilmoitti kauppasaarrosta Venäjää vastaan ja Obaman ääni jylisee jo ylimmäisenä myös Ukrainan kriisissä.

Miten EU reagoi ?
Venäjä on suuren rauhan projektina rakennetun EU:n rajanaapuri, niikuin Suomikin.
Yhtyykö EU USA:n kauppasaartoon ?
Mitä tekee Suomi tai Eu, jotka ovat täysin riippuvaisia Venäjän öljystä, kaasusta ja Suomi myös venäläisestä ydinpolttoaineesta ?

!

EU ja Suomi haukkoo nyt henkeä , samalla kun Obama  valaa bensiiniä Venäjän karhun liekehtivään kitaan.
Kykeneekö Nato, joka on pelkkä paperitiikeri, ilman omia asevoimia turvaamaan nyt EU:ta tai mobilisoimaan Euroopan kansoja yhteiseen rintamaan Venäjää vastaan ?
- Vai olisiko vihdoinkin avattava silmät ja annettava lähtöpassit Obaman avoimelle isännöinnille vieraalla mantereella Nato-tukikohtineen ?

On päivänselvää, että EU:n poliittiset ohjauskeinot ja diplomaattikeinot ovat vähissä ja peli jo melkein menetetty kun maailman ydinasevallat alkavat testata mannertenvälisiä ohjuksia ?

Romania, Puola, ja Bulgaria ovat jo Itä-Euroopan  Naton jäsenmaita, ja ne hakevat entistä merkittävämpää roolia Natossa.
Verkkomedia kirjoittaa, että USA on provosoinut  ja rahoittanut Ukrainan mellakointeja.
USA:lla ilmeinen aikomus saada myös ainakin osa Ukrainasta Natomaaksi.

Mitä tekee EU, suuri eurooppalainen rauhanprojekti ?
EU:lla on pallo ja diplomaattiset keinot hukassa, kun setä Samuli julistaa sotaa koko Euroopalle ?

?

Amerikkalaislehti: USAID toimi Ukrainan vallankaappauksen käynnistäjänä
 " Yhdysvaltalainen Pando-online -niminen tietovuotaja-aikakauslehti on saanut käsiinsä asiakirjoja, joista ilmenee, että Yhdysvaltain hallitus oli USAID-toimistonsa (US Agency for International Development) kautta osallistunut Ukrainan presidentti Viktor Janukovitshin hallinnon kaatamiseen ja rahoittanut monia oppositioryhmiä ennen vallankaappausta. 
"Lisääntynyt tiedon määrää viittaa siihen, että USAID on paljon muuta kuin miltä se yrittää näyttää, ja että se on syvästi sidoksissa CIA:han, ellei suorastaan sen osa, kirjoittaa John Robles. Venäjä on häätänyt lokakuun alusta Yhdysvaltojen USAID:n maasta syytettynä poliittisista masinoinneista. "


Yhdysvallat avasi virallisesti suuren sotilastukikohdan Romaniaan - Ukrainan naapuriin
 "Yhdysvallat avasi vastikään virallisesti sotilastukikohdan voimallisesti hajautetun Ukrainan naapurimaahan Romaniaan Mustalle merelle lähellä Krimin niemimaata, joka tulee pitämään sisällään 20 000 - 30 000 sotilasta. Lisäksi USA rakentaa ohjustukikohtaa Romaniaan.
Koska USA:n ja Afganistanin välinen turvallisuussopimusta, joka jatkaisi USA:n läsnäoloa Afganistanissa, ei ole saatu allekirjoitettua, USA näyttääkin valmistautuvan nyt laajamittaiseen vetäytymiseen alueelta. Yhdysvallat ilmoittaa tarvitsevansa tukikohdan Euroopasta suorittaakseen vetäytymisen, joten USA on laatinut asiasta sopimuksen Romanian kanssa.
Yhdysvallat on lisäksi rakentamassa Romaniaan ohjustorjunnan tukikohtaa, johon sijoitetaan Naton ohjusjärjestelmiä. Toisen tukikohdan odotetaan olevan operatiivisessa käytössä vuoden 2015 loppuun mennessä. Yhdysvallat on budjetoinut Romanian ohjustukikohtaan 134 miljoonaa dollaria. Ohjusjoukkojen lukumääräksi arvioidaan yhteensä 500 sotilasta.
 Tukikohdat Romaniassa mahdollistavat Yhdysvaltain armeijalle pääsyn Mustalle merelle ja operaatioalue muodostuu lähelle Krimin niemimaata ja suurta Venäjän Sevastopolin laivastotukikohtaa, jotka eivät sijaitse kaukana Krimin rannoilta.

?

Maailman suurin terroristivaltio USA on saanut huseerata Nato-operaatioitaan mielin määrin vuosikymmeniä ympäri maailmaa ilman että sitä olisi koskaan tuomittu massiivisista sotarikoksista ihmisyyttä vastaan.
Maailma on vajonnut uusfasismiin, jossa asevoimat sanelevat nyt kansoille elämisen ehdot !?
Mitä tekee Suomi ?
Seuraako se Natoa kuin tulitikku paperitiikeriä,
vai mietitäänkö vihdoinkin yhdessä kansallinen strategia, miten pahenevien kriisien aikana kansalle  turvataan välttämätön elintarvike- ja energiaomavaraisuus itsenäisessä ja puolueettomassa, rauhanomaisessa rinnakkaiselossa Venäjän rajanaapurina ?