lauantai 13. joulukuuta 2008

RIKOSTUTKIMUSVAATIMUS VAALISYRJINNÄSTÄ

Suoma Mäkivirta kysyy Keskisuomalaisessa (6.11.): Missä on se Nooa, joka rakentaisi arkin? Toive elää, että päättäjät osaisivat, haluaisivat ja uskaltaisivat tarttua vaikeisiinkin asioihin? Samalla hän kuitenkin epäili että jo puolet kansasta on kyllästynyt kirjoittamaan joulupukille demokratian toivossa: Vaalikampanjoita tarkastellessa syntyy mielikuva saaliinjaosta; vahvin saa suurimmat palat. Raha ja valta yhdessä tuo lisää valtaa ja yhteen taskuunhan ne ovat aina pyrkimässä.

Itsenäisyyspuolueen tarkoitus on palauttaa laillisuus ja oikeudenmukaisuus suomalaiseen yhteiskuntaan. Demokratian palauttaminen on niin valtava haaste, että sen vuoksi on uudistettava koko vaalijärjestelmä. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, mikä on oikeusvaltion välttämätön perusta, jotta eduskunnan toimien laillisuutta voidaan valvoa. Tästä syystä olen laittanut hanskat heilumaan. Kävin 29.10. Jyväskylän poliisilaitoksella tekemässä historiaa ja jättämässä rikostutkimusvaatimuksen käytyjen kuntavaalien osalta.

Rikostutkimusvaatimus: vaadin, että Jyväskylän poliisi tutkii, onko Suomen valtio syyllistynyt poliittiseen syrjintään säätämänsä perustuslain vastaisen lain kautta, jonka mukaa puoluetukea myönnetään budjetista vain tietyille puolueille, sekä onko perusoikeuksieni yhdenvertaisuusperiaatetta loukattu osallistuessani Jyväskylässä käytyihin kunnallisvaaleihin 26.10.2008 Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana.

Faktoja: koen, että täydet osallistumismahdollisuuteni on evätty ilman julkista eli valtion jakamaa vaalitukea. Samoin perusoikeuksiini Suomen kansalaisena kuuluvaa yhdenvertaisuusperiaatetta on osaltani loukattu törkeästi. Yhdenvertaisuus merkitsee tasa-arvoa koskevan pääperiaatteen ja siksi aidon demokratian ja kansanvaltaisuuden varmistamiseksi myös itse kuntavaaliehdokkaana olisin tarvinnut tasa-arvoiseen osallistumiseeni taloudellista tukea samoin kuin eduskuntapuolueet.

Vaali- ja osallistumisoikeudet ovat jokaiselle kuuluvia perusoikeuksia. Laissa säädetään julkisen vallan tehtäväksi edistää yksilön mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Samoin julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Näin ei ole kohdallani tapahtunut.
Ilman julkista vaalitukea minua on loukattu myös sananvapauspykälän osalta. Voiko vaaleissa sananvapaus toteutua, jos äänestäjillä ei ole edes tietoa osallistumisestani (vaalimainonta) ja niistä tavoitteista, joita edustamani puolue ajaa oikeudenmukaisuuden edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Itsenäisyyspuolueen koko valtakunnallinen vaalibudjetti oli noin 4 000 euroa. Puolue ei saa puoluetukea. Sain Jyväskylän alueelle omalta puolueelta ulkojulisteet, noin 70 kappaletta. Niiden hinta oli noin 350 euroa.


SINIKKA TYYNELÄ, Itsenäisyyspuolueen kuntavaaliehdokas 2008 Jyväskylä

http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/rikostutkimusvaatimus-vaalisyrjinn%C3%A4st%C3%A4/308094

Kiitos Esko Järvenpäälle 6.1.2008 muistuttamisesta Keskisuomalaisessa :
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/puoluetuki-on-syrjiv%C3%A4%C3%A4-suomessa/325154

torstai 11. joulukuuta 2008

TEE ELÄMÄLLESI MUUTOSPÄIVITYS !



1. Aavista muutos
– katso ympärillesi

2. Myönnä muutos
– näe mitä on tapahtumassa

3. Hyväksy muutos
– unohda epäröinti ja epäilykset

4. Iloitse muutoksesta
– nauti seikkailusta jossa olet mukana

5. Jaa muutosta – tee yhteistyötä muiden
kanssa, ja ole muille muutoksen airut