sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Itku ei auta !

Kiitos palautteesta ksml”lyhyet” 19.7.

- Ei itku auta markkinoilla, jos kansalaiset eivät ymmärrä eurotalouden kansalaisten perusoikeuksia loukkaavia pelisääntöjä ?

Mikä on raaistuneen eriarvoistamisen, - ”köyhät kyykkyyn” perussyy ?

Suomen laittoman eu - liittymispäätöksen jälkeen tuli uusi kirjanpitolaki: - kaikki valtion yhteinen kansallisomaisuus yhtiöitettiin, yksityistettiin ja vietiin pörssiin. Yksityistämisen jälkeen tapahtui valtavat tulonsiirrot ja kansallisvarallisuus hävitettiin teille tietymättömille. Kaikki tuottavat yritykset on nyt myyty tai ne on siirtyneet halvempien työvoimakustannusten maihin.

Eurokeinottelun saldona Suomen kansalla ja valtiolla kuntineen on nyt matti kukkarossa; valtio ja kunnat elää velaksi !

Keskellä sote- ja kuntauudistusta, peruspalvelujen alasajoa ja entisestään pahempaa eriarvostamista ja köyhtymistä, kannattaa muistaa, että kuntien lukumäärän pienentäminen sisältyi jo Suomen laittomiin EU-liittymisehtoihin.

Ulkoministeriön arkistossa olevan muistio paljastaa, että suurkunnat suunniteltiin sisäministeriössä jo 1992, jolloin sisäasiainministerinä oli Mauri Pekkarinen. Samaan EU:n aluejako-järjestelmään perustuivat myös viisi uutta suurlääniä, jotka Jouni Backman toteutti Paavo Lipposen hallituksen sisäasiainministerinä.

Todellinen syy sote- ja kuntauudistukseen ei siis ole niiden talouden parantaminen, vaan EU- sanelu; - riittävän suurien julkispalveluyksiköiden kilpailuttaminen ja yksityistäminen avoimille ylikansallisille markkinoille.

Eipä ihme, että kunnat kyykkyyn, kun Suomesta tuli  EU:n liittovaltio jo 2009, kun Lissabonin sopimus teki EU:sta subjektiivisen oikeushenkilön, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioidensa puolesta.

Kun tunteita kuumentava sote- ja kuntauudistus on pelkästään EU-aluehallinnon käskytystä, merkitsee se kansalaisille entistä kurjempaa ja velkaisempaa tuhon tietä.


Onko tältä eu - tuhokapitalismin tieltä enää paluuta ?


Ranskan vallankumouksen jälkeen koko Euroopassa yleistyi valtioperiaate, jonka mukaan ylin valta, valtiovalta, kuuluu kansalle. Tämä sama periaate; - valta kuuluu kansalle, on myös Suomen valtiosäännön perusta.

Liittovaltiossa valta ei kuulu kansalle, se kuuluu EU:n ylikansallisille yhtiöille ja näitä myötäileville yksityisille pankeille, joidenka keinottelu on kaatamassa koko euroalueen ilman minkäänlaista parlamentaarista kontrollia. Tuhokapitalistisen euvostoliiton varmistamiseksi Suomen perustuslakiin lisättiin viime vuonna paragraafi : ” Suomi on Euroopan unionin jäsen”, ilman minkäänlaista kansanäänestystä ja vastoin kansan tahtoa.


Suomen laiton liittymissopimus oli ja on valtiopetos, joka ei vanhene koskaan. EU ei ole demokratia. EU-komissio toimii vain lobbauksen ja korruption ehdoilla.

Kuntien, kansanvallan, oikeudenmukaisen tulonjaon ja tulevaisuuden varmistamiseksi tarvitaan nyt 100 kansanedustajaa, jotka tekevät stopin Suomen nykyisestä laittomasta hävittämistempusta. Samalla on varmistettava, että Suomeen vihdoinkin taataan länsimaisen oikeusvaltion periaatteet. Ilman riippumatonta perustuslakituomioistuinta emme ole enää isäntä omassa maassa, koska oma eduskunta toteuttaa ensisijaisesti EU:n komentovaltaa !?

 


 


 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Parkaiskaa! Älkää enää alistuko !


Kiitos pääkirjoituksesta ”Matalan kynnyksen apu voi katkaista pahan olon kierteen”( Ksml. 10.7.2013) http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/matalan-kynnyksen-apu-voi-katkaista-pahan-olon-kierteen/1351027
Peräti joka viides vuonna 1987 syntynyt on käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tai syönyt psyykelääkkeitä (HS 9.7.) Lama on jättänyt jälkensä lasten elämään myös muuten. Joka neljäs ikäluokasta on saanut toimeentulotukea tai merkinnän poliisin rekisteriin.

Suomessa on nyt yli miljoona köyhyysrajan alla elävää ihmistä.
Mielen sairaus on yksilöllinen, mutta satojen tuhansien sairastavien osalta kyseessä on vakava, koko yhteiskunnan sairaus.
Olisiko paranemisen edellytykseksi tunnistettava ensin yhteisöllisen sairauden syyt ja hankittava sitten oikeat täsmälääkkeet ?!
Köyhyysrajan alapuolelle syrjäyttäminen alkoi 90- luvulla keinotekoisesta lamasta, jolla Suomi hoidettiin eurokuntoon. Sitten pelastettiin pankit ja kansakunta jätettiin pahenevaan ahdinkoon. Sitten räjähti Suomen kansan krooninen, ensisijaisesti yhteiskunnallinen mielenterveyspommi; entistä kovempi eriarvoistuminen ja tulonjaon kiihtyvä eriytyminen : - rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät.

Kun entisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta on nyt tuhottu, on jäljellä enää raunioita.  Noilla rauniolla elävät, ovat ja kituuttelevat ilman työtä ja jokapäiväistä leipää entistä sairaampina ja moniongelmaisimpina . Samaan aikaan peruspalvelut ajetaan alas entistä nopeammin ja kynnys päätä minkäänlaiseen hoitoon kasvaa edelleen.

Pysyvä köyhyysrajan alla eläminen, siihen liittyvä toivottomuus ja itsearvostuksen puuttuminen on varmasti ensisijainen ja jo krooninen mielen sairastumisen vaikuttava tekijä, joka siirtyy seuraaviin sukupolviin ja lapsiin. Leipäjonoissa kiertelevin ensisijainen nälkä ja pahaolo ei varmasti parane enää edes minkäänlaisella psyykenlääkityksellä.

Taloudellista perusturvan puutetta ei voi lääkitä mielialalääkkeillä, vaikka niitä nyt syötetäänkin sadoille tuhansille epätoivoon vaipuneille.

Jos pahenevaa yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, ja siitä johtuvaa sairautta ja sen kansalaisissa aiheuttavia sairausoireita lääkittäisiin nyt oikein, hoidettaisiin ensimmäiseksi kuntoon perusasiat: - riittävä perusturva ja perustulo olisi pahenevan laman tärkein mielenterveyspilleri. Samalla se vahvistaisi kansantalouden kestävyysvajetta, kun kansantalouden pohja on kokonaan pettänyt kestämättömässä eurolla keinottelussa.

Suomalaisen kansanterveyden mielenterveyspommin hoitamiseksi olisi myös muistettava, että pahiten sairaita tuskin ovat nyt heitteille jätetyt avohoidettavat, vaan se eduskunnan itsevaltiaaksi karannut euvostoedustus, joka on moukaroinut Suomen kuntauudistusta uusiksi yksityisten palvelutuottajien ehdoilla ja tyhjentää edelleen julkisia kouluja, virastoja, osastoja, sairaaloita ja kaikille kansalaisille kuuluvaa oikeusturvaa, sekä perusoikeuksia laittomasti mitätöidyn  Suomen perustuslain mukana suoraan Brysselin roskikseen.

Maailma on vanha, mutta onko mitään opittu ?
Hyvät ihmiset !  vihastukaa ! näyttäkää tunteenne ! parkaiskaa ! Älkää enää alistuko nykyisen vallanpidon; terveys- ja hyvinvointipalvelujen pahenevaan ahdinkoon !

Juttu ksml:ssa
Ei enää alistumista /
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/ei-enaa-alistumista/1352541




maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kuka vastuussa suomalaisesta mielenterveyspommista ?


 Suomessa on yli 700.000 mielialalääkkeiden syöjää !?

Lähes puoli miljoonaa, eli 448 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä.
Masennuslääkkeitä on määrätty Kelan tilaston mukaan jo alle 4–vuotiaillekin.
Erityisen suuri, n. 1500 reseptin masennuslääkityksen kasvu on kohdistunut viime vuosina 10 -14 –vuotiaisiin. 15-19 -vuotiaista jo lähes11 000 syö masennuslääkkeitä !?
Lääkkeiden vaikutuksia varsinkin lapsiin ja nuoriin on kuitenkin tutkittu hyvin vähän.
Miksi ?

Masennuslääkkeiden käyttö on kymmenkertaistunut muutamassa vuosikymmenessä.
Samassa ajassa myös ennenaikaiset eläkkeet ovat yli kymmenkertaistuneet.

Masennuslääkkeitä määrätään terveyskeskuksissa, samaan aikaan kun paikallisia terveyskeskuksia ja terveyspalveluja suljetaan rahanpuutteessa. Kun muuta hoitoa, paitsi lääkehoitoa ei ole saatavissa, on lääketehtaille ja lääkäreille jätetty mahtava bisnes:
- Keski-Suomen sairaanhoitopiirissäkin psykiatrivaje on jo kestänyt vuosikausia.  Ksshp:n ”Toiminta ja Taloussuunnitelmassa vuosille 2013 –2015” ja talousarviossa vuodelle 2013 todetaan suoraan, että 14 lääkärinvirasta vain viisi on vakinaisesti täytetty, joten psykiatripula on erittäin suuri uhka hyvälle hoidolle.
Ksshp:n 9:n psykiatrin vaje kuvaa nykyistä Suomen alennustilaa, jossa kaikkein heikoimmat jätetään ilman hoitoja. Siksi ksml:ssa  5.7 ollut juttu Laukaan psykiatrisesta poliklinikasta : ”Ilman lähetettä hoitoon” oli hupaisaa luettavaa ?

Suomessa on vähennetty jo vuosikymmeniä psykiatrisia sairaalapaikkoja, vaikka hoitoa tarvitsevat potilaat ovat entistä vaikeampia ja moniongelmaisempia lääkkeitten, alkoholin ja huumeitten sekakäyttäjiä. Ja edelleenkin vaan Ksshp:n toimintasuunnitelmassa psykiatrisen erikoissairaanhoidon painopistettä siirretään lääkityskeskeiseen avohoitoon.

Avohoito-  ja lääkityskeskeisen hoidon ja suunnittelun lähtökohtana on ilmeinen rahapula ja täydellinen näköalattomuus käsiin räjähtävästä mielenterveyspommista ?

Jos ja kun Keski-Suomen sairaanhoitopiirin terveydenhuollon kehittämissuunnitelmien ilmeinen lähtökohta on vain niukkeneva talousarvio ja sen seuranta ilman riittävää psykiatrista ammattihenkilökuntaa,  rankaistaan kaikkein heikoimpia hoitoa tarvitsevia potilaita, vastoin kaikille kuuluvia kansallisia ja kansainvälisiä ihmis- ja perusoikeuksia: - ilman riittäviä kuntoutus-,  terapia-  ja hoitopalveluja psykiatriset potilaat on helppo lääkitä ja unohtaa ”hoidetuiksi”,  jopa vuosikymmeniä kestävällä kroonistamisella.
Onko mielenterveys ja varsinkin masennus sitten sellainen mörkö, ettei siitä parannuta ?
Vai johtuuko nykyinen lääkkeitten määrääminen pelkästään lääkäreitten ja lääkebisneksen liian tiukoista kytköksistä ?  Ja ovatko pitkäaikais-lääkkeitten haittavaikutukset niin pahoja, ettei niistä edes uskalleta julkisesti puhua ?

Kuka on tutkinut,
kenen olisi tutkittava ja punnittava potilaan ja omaisten näkökulmasta nykyinen suomalainen mielenterveyspommi, lääkityskeskeinen avohoito ?
Jos lääkkeet olisivat tehokkaita, eikö mielenterveyspommi olisi jo purettu ?
Kuka kantaa vastuun vastuuttomasta lääkinnästä, varsinkin nuorimmista hoidettavista ?
Ja uskaltaako kukaan enää edes kantaa vastuuta Ksshp:n kurjaakin kurjemmasta psykiatrisen hoidon  tilasta ?

ps.
kirjoitus ksml:ssa  9.7.2013 /
Mielenterveyspommimme
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/mielenterveyspommimme/1350660




















maanantai 27. toukokuuta 2013

Valtamediasta tullut rahastusautomaatti


Keskisuomalainen on muuttunut rahastusautomaatiksi, niin kuin muukin Suomen valtamedia.

Entäs lehti- tai verkkokirjoittajien asema ?
Hyvä lehti ja kustannustoiminta syntyy monipuolisesta tiedon vapaasta synergiasta, jossa yhteiskunnan erilaiset näkemykset kohtaavat toisensa ilman rajoituksia, muodostaen sananvapauden periaatteelta moniarvoista ja demokraattista yhteiskuntaa.
Sananvapaus on ja oli demokraattisen yhteiskunnan peruskivi.

Nyt ksml on muuttanut tiedon ja sananvapauden omaksi peliautomaatiksi, jota se yrittää pyörittää omilla ehdoillaan kahmien lisää näennäisvaltaa omistajuutta laajentamalla.
Mutta voiko kukaan omistaa tietoa tai tehdä tulosta pelkästääm muiden uutisista
 ja pelkästään omaan taskuun ?

Kun lehti on myös vuosikymmeniä hoitanut kaikki paikalliset kunnallisvaalit, eduskuntavaalit ja eurovaalit vain mainostulojen ehdoilla kaikkia eduskuntaan kuulumattomia pienpuolueita syrjimällä Suomen muun valtamedian tavoin, on nykyinen lehden pattitilanne  muuttumassa mediapelin huonolla osaamisella shakkipelin ”Matiksi”.
Nykyiset rahastusautomaatin opelisäännöt ovat kestämättömät ?

Miksi ?

- ”Shakki, patti ja Matti ?”
Lehden uskottavuus ja luotettavuus on jo hävitetty, samalla kun se mitä ilmeisemmin on palaamassa entiseen ruotuun keskustapuolueen pää - äänenkannattajaksi, mikä ilmenee selvästi ainakin paperilehden tarjonnasta.

On täysin käsittämätöntä, ettei ksml kykene näkemään ilmaiseksi verkkoon kirjoittavia lehteä tukevaksi lisäarvoksi, joka pitää lukijat kiinnostuneina ja ylläpitää paikallista yhteisöllisyyttä rikastamalla yhteiskunnallista keskustelua. Mutta ei !?

-                      Ei,
-                      lehti pitää verkkolehdenkin entisiä ilmaisia keskusteluja ainoastaan paperilehden kustannuseränä ja rahareikänä.

Kun ilmaiset kirjoittajat ovat olleet lehdelle kustannuserä, eikä lisäarvo, on varmaankin myös kirjoittajien ryhdyttävä vaatimaan vastavuoroisesti maksua ilmaisesta ”lisä-arvostaan”, jonka lehti tulouttaa vain omistajien taskuun ?

Keskisuomalaisen nykyinen rahavallan isännän ääni; sananvapauden rajoittaminen ja eliminoiminen on tympäisevää.
Koko Suomen entinen vapaa lehdistö on uponnut pörssipelin suohon ja muuttunut rahastusautomaatiksi.

Mihin tämä käytännössä johtaa ?
Se merkitsee entistä nopeampaa yhteiskunnan raaistumista ja harvainvaltaiseksi muodostuneen rahaeliitin pönkittämistä. Valtamedian muuttuminen sananvapauden puuttuessa rahastusautomaatiksi kiihdyttää suomalaisen yhteiskunnan perusrakenteiden romuttamista ja siksi se myös kaatuu kvartaalitalouden kestämättömään ahneuteen.

Fiksut kirjoittajat ja totuutta etsivät lukijat hakeutuvat muualle.




keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Venäjän öljyuutinen – kansallinen jytky !

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan tuore mietintö myöntää jo suoraan, että Suomi
on luopunut sotilaallisesta liittoutumattomuudesta !

10 pistettä ja papukaijamerkki, varsinkin Soinille, joka avauspuheenvuorossaan eduskunnan täysistunnossa  7.5 hehkui EU - NATOttamista.  Soini jopa kehotti lisäämään Nato-harjoitusten määrää. Sotilaallinen liittoutumattomuus ei siis eduskunnan mielestä enää ole käytännössä mahdollista keskinäisriippuvuuksien vuoksi !?

Samaan aikaan koko kansan Nato-vastaisuus on kasvanut tasaisesti myös upseerien keskuudessa.
Eduskunta ei siis edes tunnusta tosiasioita, samalla kun se viis veisaa kansan tahdosta.
On täysin selvää, että euvostoliitto ja Nato on nyt vaarallisin uhka koko maailmalle.
Eduskunta ei edes noteeraa Lähi-idästä kehittyvää suursodan riskiä.

Samaan aikaan Suomi on täysin riippuvainen Venäjän öljytoimituksista nopeasti ehtyvän öljyn aikakaudella. Venäläinen kansallinen Rosneft viimeisteli tänä keväänä yli 40 miljardin euron kaupan kilpailijastaan TNK-BP:stä.  Venäjän yrityshistorian suurimman kaupan ansiosta Rosneftista tulee Exxon Mobilia suurempi öljyntuottaja. Yhtiön mukaan sillä on myös maailman suurimmat öljyvarat. 

Tosiasioitten tunnustaminen on viisauden äiti:
- suomalaisten täydellinen riippuvuus Venäjän öljystä samaan aikaan kun Suomi luopuu sotilaallisesta liittoutumattomuudesta Naton eduksi on Suomen vaarallisin kansallinen turvallisuusriski.

Jo nyt öljyn loppumiseen on varauduttava.
Öljyvieroituksen kannalta haaste on valtava:
- suomalaiset kuluttavat öljyä 200 000 tynnyriä päivässä, mikä tarkoittaa kuutta litraa henkeä kohden joka päivä. Eniten öljyä palaa liikenteessä. 
Kun muistetaan, että jos öljystä saatava energiamäärä haluttaisiin tuottaa sähköllä, työhön tarvittaisiin lähes 12 Loviisan ydinvoimalaa. 

Suomen öljyriippuvuuden kannalta Venäjän kauppauutisen pitäisi olla myös eduskunnalle kansallinen jytky, samaan aikaan kun myös Soini on kytkyllään Natoon ?

- No ainakin Soinin Natokytky on täysjytky äänestäjille !?

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistopäivä 2013


Samaan aikaan kun Suomeen rakennetaan maailman suurimpia ja vaarallisimpia ydinvoimaloita täysin sammutetuin lyhdyin, muualla Euroopan johtavissa teollisuusmaissa ydinvoimaa ja uraanin louhintaa lopetetaan vaarallisten ympäristöriskien seurauksena; Suomi on ottamassa avosylin vastaan vaikka venäläistä ydinosaamista, kun tiedetään, ettei edes Tsernobyliin rakennettava sarkofagi kestä ikuisesti ja estä vaarallisen ydinsäteilyn leviämistä vuosisatojen ja tuhansien saatossa.
Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistopäivä tänään 26.4.2013

 Yksi Tshernobylin voimalan neljästä reaktorista räjähti 26. huhtikuuta 1986.

Tänä vuonna Tsernobylin ydinvoimalan seinät ja katto romahtivat

Tsernobylin voimalan turbiinihallihallin katto romahti

Yritykset ovat rakentamassa uutta suojarakennusta onnettomuusreaktoria suojaavan sarkofagin päälle. Suojarakennuksen on määrä valmistua vuonna 2015. Voimalaa ympäröivä alue on edelleen hyvin saastunut ja suljettu asutukselta. Arviot siitä, kuinka moni ihminen on kuollut ennenaikaisesti Tshernobylin onnettomuuden levittämän säteilyn vuoksi vaihtelevat tuhansista satoihin tuhansiin, jopa miljooniin. Pelkästään Tsernobylin sammutustöissä oli 600 000 venäläistä
Onneksi Suomen, Ruotsin, Tshekin, Saksan ja Itävallan atomivoiman vastaiset järjestöt aloittavat Tshernobylin muistopäivänä allekirjoituskampanjan vaatimalla Euroopan ydinreaktoreille yhdenmukaisen vastuuvakuutuksen. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7665
Vetoomuksessa kehotetaan kiireesti Euroopan parlamenttia kiinnittämään Euroopan komission huomion laatimalla ehdotuksen vähintään 400 miljardin euron vastuuvakuutuksesta kullekin Euroopan unionissa olevalle ydinreaktorille.

Allekirjoituksia kerätään vuoden 2013 heinäkuun loppuun asti, jonka jälkeen ne luovutetaan Euroopan parlamentin vetoomuskomitealle.
Koska Euroopan unionin jäsenmaat ovat liittyneet eri kansainvälisiin ydinalan vastuujärjestelmiin (Wienin yleissopimus, Pariisin yleissopimus ja erilaiset pöytäkirjat) ydinvastuu Euroopassa on erittäin hajanainen: Slovakiassa ydinalan korvausvastuun enimmäismäärä on 50 miljoonaa euroa, Ranskassa 91 miljoonaa euroa, Espanjassa 1 400 miljoonaa euroa ja Saksan kaikkien ydinreaktoreiden yhteensä 2 500 miljoonaa euroa. 

Ranskalainen tutkimus - julkaistiin helmikuussa 2013 – määrittää yhden ydinvoimalakatastrofin hinnaksi 430 000 miljoonaa euroa.








torstai 25. huhtikuuta 2013

Pelko rokotteista ?


Muistin virkistämiseksi :
http://yle.fi/alueet/tampere/2009/08/papillooma-rokotetutkimus_sai_huomautuksen_955308.html :
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies huomauttaa Tampereen yliopistoa ja entistä Kansanterveyslaitosta nuorten papilloomarokotetutkimuksen puutteista. Lupa tarvitaan sekä isältä että äidiltä 
Apulaisoikeusasiamiehen mukaan tutkijat menettelivät kaksi vuotta sitten virheellisesti, kun 12-15 -vuotiaiden rokotetutkimusta varten pyydettiin suostumus vain nuorilta ja heidän äideiltään. Suostumus olisi pitänyt pyytää myös isiltä. Myös tutkimushankkeen tiedottamisessa havaittiin puutteita.

Suomi on ollut kaikessa hiljaisuudessa jo vuosikausia massiivisen rokotebisneksen koekaniini.
On tyrmistyttävää, että Suomessa papilloomarokotetutkimukseen on osallistunut jo 60 000 yläasteikäistä tyttöä ja poikaa.
Kerrottiinko nuorille rokotteiden mahdollisista seurauksista ja haittavaikutuksista ?

?
Pelko rokotteista ?

Miten saada pienten lasten vanhemmat immuuneiksi valtamedian ja uskottavuutensa menettäneen virallisen terveydenhuollon paisuvalle rokotelobbaukselle ja kyseenalaisille tutkimusmenetelmille, joissa pienet lapset ovat tiiviissä yhteistyössä lääkeyhtiöihin oleville tutkijoille pelkkää tutkimusmateriaalia ja todennäköisyyslaskentaa ?
Ovatko suomalaiset vauvat vain rokotebisneksen koekaniineja ?

Kaikkien vauvojen rokotetutkimuksesta huolestuneiden olisi katsottava vähän aikaa sitten ylestä tullut ohjelma Pelko rokotteista : http://areena.yle.fi/tv/1863572
Vieraina THL:n rokoteosaston johtaja Terhi Kilpi, rokotetutkimuskeskuksen johtaja Timo Vesikari, lääkäri-homeopaatti Liisa Sulkakoski ja rokotetutkimukseen osallistuneen pojan isä Mika Illi.

47.000 lasta osallistui koekaniineina pneumokokkirokotetutkimukseen. 
Rokote on jo kansallisessa rokoteohjelmassa vaikka jo myyntiluvan saaneen rokotteen haittavaikutus-seurantatutkimukset ovat edelleen kesken ja julistettu salaisiksi ?

Neurologisesti sairastuneen pikku Oliverin isältä ei kysytty suostumusta rokotukseen. 
Isällä on kuitenkin rohkeutta puolustaa lapsiaan suuren lääkeyhtiön lobbareiksi lähteneiden viranomaisten edessä.
Rokotebisnes on pienen piirin puuhastelua, jolla tahkotaan rahaa, samaan aikaan kun lääkäri –homeopaatti Liisa Sulkakoski toteaa, ettei rokotusten lisääntymisestä huolimatta lasten yleinen terveydentila ole yhtään kohentunut.

Onneksi ainakin sairastuneen pikku Oliverin isä on jo herännyt.
Hän ilmoittaa Ylen ohjelmassa Lasten Oikeuksia kunnioittaen, että perheen kuopusta ei enää rokoteta !
Lapsi saa itse päättää rokotuksista täytettyään 18 v !

ps.
Vauvat koekaniineiksi kuutosrokotteella ?
http://www.savonsanomat.fi/lukijoilta/keskustelupalsta/posts/list/8235.htm