perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistopäivä 2013


Samaan aikaan kun Suomeen rakennetaan maailman suurimpia ja vaarallisimpia ydinvoimaloita täysin sammutetuin lyhdyin, muualla Euroopan johtavissa teollisuusmaissa ydinvoimaa ja uraanin louhintaa lopetetaan vaarallisten ympäristöriskien seurauksena; Suomi on ottamassa avosylin vastaan vaikka venäläistä ydinosaamista, kun tiedetään, ettei edes Tsernobyliin rakennettava sarkofagi kestä ikuisesti ja estä vaarallisen ydinsäteilyn leviämistä vuosisatojen ja tuhansien saatossa.
Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistopäivä tänään 26.4.2013

 Yksi Tshernobylin voimalan neljästä reaktorista räjähti 26. huhtikuuta 1986.

Tänä vuonna Tsernobylin ydinvoimalan seinät ja katto romahtivat

Tsernobylin voimalan turbiinihallihallin katto romahti

Yritykset ovat rakentamassa uutta suojarakennusta onnettomuusreaktoria suojaavan sarkofagin päälle. Suojarakennuksen on määrä valmistua vuonna 2015. Voimalaa ympäröivä alue on edelleen hyvin saastunut ja suljettu asutukselta. Arviot siitä, kuinka moni ihminen on kuollut ennenaikaisesti Tshernobylin onnettomuuden levittämän säteilyn vuoksi vaihtelevat tuhansista satoihin tuhansiin, jopa miljooniin. Pelkästään Tsernobylin sammutustöissä oli 600 000 venäläistä
Onneksi Suomen, Ruotsin, Tshekin, Saksan ja Itävallan atomivoiman vastaiset järjestöt aloittavat Tshernobylin muistopäivänä allekirjoituskampanjan vaatimalla Euroopan ydinreaktoreille yhdenmukaisen vastuuvakuutuksen. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7665
Vetoomuksessa kehotetaan kiireesti Euroopan parlamenttia kiinnittämään Euroopan komission huomion laatimalla ehdotuksen vähintään 400 miljardin euron vastuuvakuutuksesta kullekin Euroopan unionissa olevalle ydinreaktorille.

Allekirjoituksia kerätään vuoden 2013 heinäkuun loppuun asti, jonka jälkeen ne luovutetaan Euroopan parlamentin vetoomuskomitealle.
Koska Euroopan unionin jäsenmaat ovat liittyneet eri kansainvälisiin ydinalan vastuujärjestelmiin (Wienin yleissopimus, Pariisin yleissopimus ja erilaiset pöytäkirjat) ydinvastuu Euroopassa on erittäin hajanainen: Slovakiassa ydinalan korvausvastuun enimmäismäärä on 50 miljoonaa euroa, Ranskassa 91 miljoonaa euroa, Espanjassa 1 400 miljoonaa euroa ja Saksan kaikkien ydinreaktoreiden yhteensä 2 500 miljoonaa euroa. 

Ranskalainen tutkimus - julkaistiin helmikuussa 2013 – määrittää yhden ydinvoimalakatastrofin hinnaksi 430 000 miljoonaa euroa.








1 kommentti:

Sinikka Tyynelä kirjoitti...

oma kommentti:
Tästä kirjoituksesta tuli bannit Savon sanomissa 26.4.2013