tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sote uudistus – kun omat johtajat pettivät ?

Keski-Suomen turva olisi julkisten palvelujen järjestäminen maakuntapohjalta. Minulle henkilökohtaisesti on suuri pettymys keskustan luopuminen maakuntien Suomesta ja asettuminen keskittäjien rintamaan. 
– kirjoittaa Erkki Järvelä, entinen maakuntajohtaja ksmls:ssa 25.3.

Suomeen jää enää 5 keskitysleiriä – viiden miljoonan potit ulkomaisille kilpailijoille ? 

 Meillä on jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa vain viisi maakuntaa. Julkisen hallinnon merkittävä supistamistarve antaa lisäpontta tällaiselle kehittämissuunnalle. On suuri uhka, että myös valtionhallinnon palvelut järjestetään viiden alueen mallin pohjalta. Tästähän on jo merkkejä poliisi- ja pelastushallinnossa. Siitä ei ole pitkä matka ely-keskusten ja muiden valtionhallinnon palvelujen järjestämispohjan muuttamiseen." 

5 keskitysleiriä ? 
- edessä entistä rajumpi peruspalvelujen alasajo ! 

Jo laittoman EU-liittymissopimuksen yhteydessä oli tiedossa, että Suomesta tehdään vain yksi EU-maakunta ! 
Suomen alasajon vauhti on ollut hirmuinen. Kataisen ja Urpilaisen kopla kaatoi Suomen maakuntamallin hautaan ja seuraavan hallituksen tehtäväksi jää luovuttaa valtio valuuttarahasto IMF:n saattohoitoon ? 


Voiko tässä tragediassa nähdä mitään hyvää ? 
Nyt alkoi lopun alku myös kansanedustajille ! Edessä on myös varma vaalipiirijako ja eduskuntakin supistuu 1/5 osaan entisestään ? Heipparallaa demokratia, siitä ei enää ole horisontissa edes jälkiä näkyvissä ! 

Kun 60 % kuntien rahoista siirretään suoraan jättiorganisaatioille ja EU:n pelisäännöillä vapaille markkinoille, vain suuret ulkomaiset palvelutuottajat on tehty tyytyväisiksi ! 
Hyvä Katainen ja laiton Suomen EU – hallitus ja eduskunta, - EU:n suomalaiset saattohoitajat !
 

Suomelta viedään nyt tuhkatkin pesästä ! 
Ja kaikki tämä siksi, että eduskunnassa ei ole todellista oppositiota vaatimassa laillisuuden palauttamista. 
Ilma Perustuslakituomioistuinta Suomen hävittäjiä ei saada edes koskaan mihinkään vastuuseen kansakunnan elinmahdollisuuksien joukkotuhoamisesta ja entisestään kiihtyvämmästä eriarvoistamisesta ! 


?

Suomen suurin uhka ei ole ulkopuolella, se on Suomen sisäpuolella toimiva laiton EU- eliitti, joka tekee kansalle viimeistä karhunpalvelusta soteuudistuksella suoraan IMF:n saattohoitoon, kun Suomen viiden miljoonan keskitysleirit kilpailutetaan ulkomaisille sijoittajlle ja toimijoille 


Kaikkien vastuullisten tahojen olisi vihdoinkin jo ymmärrettävä, että kansojen ja ihmiskunnan tulevaisuus ei ole keskittämistä, vaan täydellistä hajauttamista !
Elämä maapallolla ei voi jatkua perustamalla sitä nykyisillä kesitysleireillä uusiutumattomaan energiaan.
Hajautettu uusiutuva energiateknikkka on jo olemassa ja se vaatii tuekseen täydellisen suunnanmuutoksen ja hajautetun yhteiskuntarakenteen. 

Kun öljy loppuu ja hinta entisestään kallistuu, liikennettä ja monikeskeistä kauppaa on rajusti vähennettävä: 
Edessämme on kansallisesti turvattu alueelliseen elintarvike- ja energia - omavaraisuuteen perustuva autonomisten ( = maakuntaitsehallinnollisten ) yhteisöjen rakentamisprosessi !









perjantai 21. maaliskuuta 2014

Loppuuko aika ja keinot ?

 Onko edessä shokkioppiminen liian myöhään ?

Venäjän johto on jo vuosia varoittanut , että hyökkäys Iraniin sytyttäisi sotatilan koko Lähi-idässä, joka johtaisi mahdollisesti hallitsemattomaan eskalaatioon - kolmanteen maailmansotaan.

Miten tämä liittyy Ukrainan tilanteeseen ?

Ukrainassa pyritään selkeästi Israelin Nato-liittolaisten toimesta sitomaan voimallisesti Venäjän toimintakykyä pois Syyriasta ja Välimereltä, jossa odotetaan lännen tukemien terroristien keväthyökkäyksen alkamista Syyrian kansallisen puolustuksen luhistuttamiseksi. Syyria on jo kärsinyt ulkomaiden tukeman aseistetun vallankaappausyrityksen tuloksena yli 100 000 ihmisen uhrimäärän ja arviolta 31 miljardin dollarin aineelliset vahingot. 

Israelin pääministeri käski armeijan valmistautumaan hyökkäämään Iraniin http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=10107
Nebjamin Netanjahu on käskenyt Israelin armeijan jatkamaan valmistautumista mahdolliseeen hyökkäykseen Iranin strategisia kohteita vastaan, jotka liittyvät ainakin Iranin ydinohjelmaan. Asiasta uutisoi mm. israelilainen Haaretz-lehti keskiviikkona.

Onko Ukrainan kriisi vain osa suurempaa suunnitelmaa kohti yksinapaista Maailmanhallitusta ?

Mikäli Israel toteuttaa uhkauksensa hyökkäämällä Iraniin, aika ja keinot maailmansodan pysäyttämiseksi on menetetty .

Israelin hyökkäyksen jälkeen Iranin vastahyökkäyksiä tapahtuisi kattavasti myös Yhdysvaltojen ja Naton sotilaskohteisiin koko Lähi-idässä, koska Teheranissa ei ole mitään epäselvyyttä siitä kuka on rahoittanut Israelin hyökkäyksen, tiedustelun ja asetekniikan. 
Iranilla on laukaisuvalmiina tuhansia ballistisia ohjuksia, joilla se kykenee vastaamaan mahdolliseen hyökkäykseen. 

 Ihmiskunta on nyt Naton ja sen liittolaisena  fasistisen sotilasmahdin panttivanki, muistaen, että toisinkin voisi olla ?

Sitoutumattoman yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen Earh Policy – instituutin johtaja Lester Brownon laskenut, että maapallon laajuisesti toteutettu suuruudistus, joka sisältää köyhyyden poistamisen, terveydenhuollon järjestämisen kaikille, väestönkasvun vakauttaminen ja ilmastomuutoksen hillitsemisen, maksaisi 190 miljardia dollaria, eli 125 miljardia euroa vuodessa. 
Summa on vain kolmasosa Yhdysvaltojen puolustusbudjetista, joka oli joitakin vuosia sitten 560 miljardia dollaria eli 365 miljardia euroa. 





Edessämme kolmas itsenäisyystaistelu

Epäitsenäinen Suomi on nyt ajettu ulko- ja turvallisuuspolitiikassa mahdottomaan tilanteeseen. Virallinen Suomi on ojennuksessa EU:n jyrkän linjan kanssa ja tuomitsee Venäjän toimet Krimillä. 

Vain keskustan euroehdokas Paavo Väyrynen on julkisesti vaatinut, että Suomen pitäisi irrottautua kaikista pakotteista, joita EU mahdollisesti määrää Venäjälle. 

Sotarumpujen jylistessä Suomessa hallitus on kokonaan unohtanut, että EU – Naton sotilaallisessa rintamassa Suomessa on nyt 1300 km aukko Venäjän kohdalla ? 

Kuka enää uskaltaa laittaa päätä pensaaseen ja odottaa, miten ja kuka ensin tukkii meidän 1300 km aukon ? 

Suomen laiton EU-hallitus on johtamassa Suomea entistä pahempaan ahdinkoon. 
Suomessa ei ole ollut vapaita eikä demokraattisia vaaleja vuosikymmeniin. 
Eduskunnassa ei ole todellista oppositiota; vahvaa ei-eu-rintamaa, joka mahdollistaisi kansakunnalle nyt selviytymisstrategian suurvaltojen selkkauksesta. 

Parlamenttivaalit ovat taas käsillä ja pienillä eduskuntaan kuulumattomilla puolueilla ei ole minkäänlaista näkyvyyttä, eikä edes minkäänlaisia resursseja vaalityön tekemiseen kansanvallan palauttamiseksi. 

Sitä saa mitä tilaa ? 
Suomi on nyt vaaran ja uuden mahdollisuuden paikassa ? 
Kun Suomen Perustuslaki on laittomasti kumottu, on edessämme kolmas itsenäisyystaistelu
suurvaltaselkkausten ulkopuolelle !
 
101 kansanedustajaa voi kolmannella valtalailla ja yksinkertaisella enemmistöllä julistautua itsenäiseksi ja täysivaltaiseksi tasavallaksi, koska Suomen EU-liittymissopimus tehtiin vastoin perustuslain säätämisjärjestystä. 

Kansalla on nyt näytön paikka Suomen puolustusrintamassa : 
laillisuuden palauttamisessa kaikkia nykyisiä eduskuntapuolueita on boikotoitava. 
Maahan on myös saatava Perustuslakituomioistuin. Valtiopetos ei vanhene koskaan.:
Laittoman EU – liittymispäätöksen seurauksena Suomen kansallisomaisuus on lähes hävitetty ja velkaantuminen sen kun jatkuu ! 
Pelkästään valtion velan korkoja on 1990-luvun alun jälkeen maksettu jo n.70 miljardia. 
Suomen maksamat korot ovat menneet lähinnä kansainvälisille sijoittajille, pankeille. 
EU – marssijärjestyksessä Venäjän pakotteet maksatetaan suomalaisilla myös korkojen kanssa.

Kun oma valtaeliitti petti ja johti kansan laittomuuteen, edessä on tuskallinen taival : 
- valitsemmeko kolmannen itsenäisyystaistelun vai ajelehdimmeko Naton, Venäjän vai valuuttarahasto IMF:n miehitykseen ?
 


Nyt suomalaisten on aika itse nousta puolustamaan maataan pahenevassa taloussodassa idän ja lännen rajanaapurina: Itsenäisen valtion paras turva on edes kohtuullisesti aseistettu, hyvin koulutettu ja yksimielinen kansa.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Sota syttymässä keskelle Eurooppaa ?

EU:n piti olla suuri rauhan projekti ?
Miten kävi ?
Bilderberg – elitiin laiton EU- järjestösopimus ei alkuaankaan ollut valtiosopimus, vaan huijaus, jolla USA :n rahaeliitti valtasi koko Euroopan omaksi puskurilinjaksi Naton tarpeisiin.

Venäjä alkaa olla piiritetty. Eurooppa on pullollaan Naton tukikohtia.
Eipä ihme, ettei Venäjän karhu enää uskalla nähdä edes talviunia Shotsin kisojen päätteksi ?

?

Eurooppa on alistettu ja alistunut tukemaan Bushia ja Obamaa: EU on varma liittolainen, kun  Nato on hyökännyt  Irakiin, Afganistaniin, Libyaan, Egyptiin, Syyriaan jne.
Tänään USA ilmoitti kauppasaarrosta Venäjää vastaan ja Obaman ääni jylisee jo ylimmäisenä myös Ukrainan kriisissä.

Miten EU reagoi ?
Venäjä on suuren rauhan projektina rakennetun EU:n rajanaapuri, niikuin Suomikin.
Yhtyykö EU USA:n kauppasaartoon ?
Mitä tekee Suomi tai Eu, jotka ovat täysin riippuvaisia Venäjän öljystä, kaasusta ja Suomi myös venäläisestä ydinpolttoaineesta ?

!

EU ja Suomi haukkoo nyt henkeä , samalla kun Obama  valaa bensiiniä Venäjän karhun liekehtivään kitaan.
Kykeneekö Nato, joka on pelkkä paperitiikeri, ilman omia asevoimia turvaamaan nyt EU:ta tai mobilisoimaan Euroopan kansoja yhteiseen rintamaan Venäjää vastaan ?
- Vai olisiko vihdoinkin avattava silmät ja annettava lähtöpassit Obaman avoimelle isännöinnille vieraalla mantereella Nato-tukikohtineen ?

On päivänselvää, että EU:n poliittiset ohjauskeinot ja diplomaattikeinot ovat vähissä ja peli jo melkein menetetty kun maailman ydinasevallat alkavat testata mannertenvälisiä ohjuksia ?

Romania, Puola, ja Bulgaria ovat jo Itä-Euroopan  Naton jäsenmaita, ja ne hakevat entistä merkittävämpää roolia Natossa.
Verkkomedia kirjoittaa, että USA on provosoinut  ja rahoittanut Ukrainan mellakointeja.
USA:lla ilmeinen aikomus saada myös ainakin osa Ukrainasta Natomaaksi.

Mitä tekee EU, suuri eurooppalainen rauhanprojekti ?
EU:lla on pallo ja diplomaattiset keinot hukassa, kun setä Samuli julistaa sotaa koko Euroopalle ?

?

Amerikkalaislehti: USAID toimi Ukrainan vallankaappauksen käynnistäjänä
 " Yhdysvaltalainen Pando-online -niminen tietovuotaja-aikakauslehti on saanut käsiinsä asiakirjoja, joista ilmenee, että Yhdysvaltain hallitus oli USAID-toimistonsa (US Agency for International Development) kautta osallistunut Ukrainan presidentti Viktor Janukovitshin hallinnon kaatamiseen ja rahoittanut monia oppositioryhmiä ennen vallankaappausta. 
"Lisääntynyt tiedon määrää viittaa siihen, että USAID on paljon muuta kuin miltä se yrittää näyttää, ja että se on syvästi sidoksissa CIA:han, ellei suorastaan sen osa, kirjoittaa John Robles. Venäjä on häätänyt lokakuun alusta Yhdysvaltojen USAID:n maasta syytettynä poliittisista masinoinneista. "


Yhdysvallat avasi virallisesti suuren sotilastukikohdan Romaniaan - Ukrainan naapuriin
 "Yhdysvallat avasi vastikään virallisesti sotilastukikohdan voimallisesti hajautetun Ukrainan naapurimaahan Romaniaan Mustalle merelle lähellä Krimin niemimaata, joka tulee pitämään sisällään 20 000 - 30 000 sotilasta. Lisäksi USA rakentaa ohjustukikohtaa Romaniaan.
Koska USA:n ja Afganistanin välinen turvallisuussopimusta, joka jatkaisi USA:n läsnäoloa Afganistanissa, ei ole saatu allekirjoitettua, USA näyttääkin valmistautuvan nyt laajamittaiseen vetäytymiseen alueelta. Yhdysvallat ilmoittaa tarvitsevansa tukikohdan Euroopasta suorittaakseen vetäytymisen, joten USA on laatinut asiasta sopimuksen Romanian kanssa.
Yhdysvallat on lisäksi rakentamassa Romaniaan ohjustorjunnan tukikohtaa, johon sijoitetaan Naton ohjusjärjestelmiä. Toisen tukikohdan odotetaan olevan operatiivisessa käytössä vuoden 2015 loppuun mennessä. Yhdysvallat on budjetoinut Romanian ohjustukikohtaan 134 miljoonaa dollaria. Ohjusjoukkojen lukumääräksi arvioidaan yhteensä 500 sotilasta.
 Tukikohdat Romaniassa mahdollistavat Yhdysvaltain armeijalle pääsyn Mustalle merelle ja operaatioalue muodostuu lähelle Krimin niemimaata ja suurta Venäjän Sevastopolin laivastotukikohtaa, jotka eivät sijaitse kaukana Krimin rannoilta.

?

Maailman suurin terroristivaltio USA on saanut huseerata Nato-operaatioitaan mielin määrin vuosikymmeniä ympäri maailmaa ilman että sitä olisi koskaan tuomittu massiivisista sotarikoksista ihmisyyttä vastaan.
Maailma on vajonnut uusfasismiin, jossa asevoimat sanelevat nyt kansoille elämisen ehdot !?
Mitä tekee Suomi ?
Seuraako se Natoa kuin tulitikku paperitiikeriä,
vai mietitäänkö vihdoinkin yhdessä kansallinen strategia, miten pahenevien kriisien aikana kansalle  turvataan välttämätön elintarvike- ja energiaomavaraisuus itsenäisessä ja puolueettomassa, rauhanomaisessa rinnakkaiselossa Venäjän rajanaapurina ?




torstai 13. helmikuuta 2014

Hiiri se kissalle takkia ompeli ?

Milloin Lasse Kangas kiillottaa oman kalpansa Keijo Korhosella ? 
Keskisuomalainen, / http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/kunto-kalpa-on-palannut/1765103
maakunnan sitoutumaton keskustalainen, entinen alkiolainen, nykyinen halkiolainen ? 
- Mustankissanpaksutposket ? 

Lasse Kangas, ksml:n pitkäaikainen toimittaja on jäänyt haikailemaan Kunto Kalvan peräsintä ? 
No eipä ihme, jo Erkki Laatikaisen ajoista maakunnan yksituumaiset viiksiniekat tottuivat räiskähtelevään henkilöspekulointiin, josta puuttui tutkivan journalismin analyyttinen ote. 

Hesarin masinoima Laiton EU-vallankaappauskin sujahti ksml:n kissanviiksissäkin kuin vesi hanhen selässä, sen enempää kummeksumatta ? 
- No eipä ihme, ei entisessä hyvinvointivaltiossa vaadittu juurikaan syvällisyyttä. Elämä oli vakaata ja kansakunnan perusasiat olivat jotenkin tolallaan ? 

Nyt kun demokratiasta ja sanavapaudesta on enää muisto vain, ja maan todelliset valtiomiehet kalmistossa, on jäljellä vain sisäsiittoisen puoluevallan keskenkasvuiset pyrkyrit. Kansanvalta on kaukana, valtiovallasta jäljellä vain valtiopetos, ja niillä jotka vielä jotakin valtionhoidosta ymmärtää, edessään on laillisuuden palauttaminen ja kansakunnan nostaminen jaloilleen ! 

Eipä ihme, että vanhempi ja vastuullisempi väki raapii päätään ? 
- Sananvapaus ? 
- Samaan aikaan valtamedia hesaria myöten potkii väkeä pihalle ja uutisten taso ja journalismi on entistä surkeampaa. 
Kuka kertoo ja kenen pitäisi kertoa kansalle maan tila ? 
Kuka näyttää tien umpikujasta ? 
Valtamedia on osa laitonta valtakorpporaatiota, se ei enää ole vallan vahtikoira, vaan sylikoira ! 

?
Mitä tapahtuu kun valtiolta puuttuu johtaja, todellinen valtiomiesaines ? 

Miten valtiomiesaines määritellään ? 
Valtiomies on politiikko, joka valtaa käyttäessään uhraa tarvittaessa henkilökohtaisen ja/tai ryhmäedun kansakunnan yhteisen hyvän eteen. 
Unohduksissa nykypolvilta ovat entiset suurmiehet, mm Paasikivi ja Kekkonen, joiden harteilla lepäsi puolueettomuuspolitiikka ja idänsuhteet; pienen kansakunnan elämisen eväät. 

'Kansanvalta, itsenäisyys ja puolueettomuus kuuluvat Suomessa yhteen. Jos yksi niistä murtuu, kaksi muutakin sortuu', kirjoitti Urho Kekkonen. Toteamus sisältää vanhan presidentin koko henkisen perinnön ynnä profetian, joka pääosiltaan on jo toteutunut. 

Kepulaisuus, Santeri Alkio, Kekkosen perintö ja itsenäinen suomalaistuminen, ” suomettuminen ” tuli, oli ja meni. 
Kepun hegemonia romahti; Ahon ja tämän seuraajien Alkiosta tuli maanhan halkio laittoman EU-liittymissopimuksen yhteydessä, kun oma valtaeliitti petti kansan ! 

Kepu mureni, sen uskottavuus meni ja edellisen Vanhasen hallituksen kaudella kansakunta keräsi pöydän alta valtakorruption leivänmuruja, kun kansantalouden pohja alkoi häämöttää, samaan aikaan kun pimeä vaalirahoitus ja Nuorisosäätiön pajatso kilisi kepun omaan taskuun ? 

Maan tapa, entiset puolueet ovat muutettu yhtiöiksi, joille oma etu on tärkeämpää kuin kansakunnan hyvinvointi. 

Eipä ihme, että sitoutumattoman keskustalaisen toimittaja muistelee entisiä aikoja, haikailee Kunto Kalpaa, jolla on varmaan ansionsa, mutta joka ei varmaan suostu kiillottamaan edes nykykepun kilpeä !? 


!?

Eiliseen ei enää ole paluuta, mutta eilistäkin on muistettava, jos nykykepu aiotaan viedä valkopesuun ja sen viikset pestään ? 
- Myös kepu voi tunnustaa raskaan Lissabon – seikkailun täydellisen tappion ? 
- Kuka sen tekee ? 
- Hiirikö kissalle takkia ompelee ? 

Kepun perillisissä on edelleen todellisia valtiomiehiä, oikeita alkiolaisia, Paasikivi - Kekkosen perillisiä, jotka selvisivät mustan kissan paksuilta poskilta. 
Kepun ja maan pelastamiseksi halkiolta nyt pitäisi muistaa oikea Alkio ? 

Kenelle pitäisi levittää valtiomiesten punainen matto ? 
Historioitsijana myös Lasse Kangas tunnustaa varmasti Keijo Korhosen ansiot ? 


Keijo Korhonen on varmasti yksi koko kepun historian tärkeimpiä vaikuttajia ! 
Hän on valtiomiesainesta, nykyinen kenttäväki ja puoluejohto kun sujahti euron mentävästä halkiosta. 

Keijo Korhonen ei ole koskaan hyväksynyt nykyistä ( germanization ) saksoittumista, maan euromiehittämistä ja kahtiajakoa, mikä tapahtui laittoman EU- liittymispäätöksen jälkeen. 

Korhonen on pitkän linjan uilkopoliittinen vaikuttaja ja idäntutkija. 
Korhonen on kirjoittanut ulkopolitiikkaa ja YK:ta koskevia kirjoja sekä myös kolumneja aikakauslehdissä. Korhonen on saanut myös valtion tiedonjulkistamispalkinnon. 1072. 

! ?
Vuonna 1994 Keijo Korhonen ryhtyi presidenttiehdokkaaksi Suomen kansan itsenäisyysrintama – valitsijayhdistyksen ehdokkaanaPresidenttiehdokkaana hän pyrki estämään Suomen EU-jäsenyyden. Edelleen Keijo Korhosta halutaan eurovaaliehdokkaaksi. 

Nykykepun kauhuksi valtiomies, professori Keijo Korhonen kehottaa äänestämään Itsenäisyyspuoluetta: - ”ainoa todellinen oppositiopuolue on Itsenäisyyspuolue IPU. Se on meidän pitkän vaalitaistelumme– Kolmannen Itsenäisyystaistelun – henkinen perijä.” 

Valtamedia on tietenkin polkenut IPU:n näkymättömiin. 
http://ipu.fi/professori-keijo-korhonen-kehottaa-a...a-varoittaa-nato-jasenyydesta/ 


!?

'Kansanvalta, itsenäisyys ja puolueettomuus kuuluvat Suomessa yhteen. Jos yksi niistä murtuu, kaksi muutakin sortuu', kirjoitti Urho Kekkonen. Toteamus sisältää koko Kekkosen henkisen perinnön ynnä profetian, joka pääosiltaan on jo toteutunut.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4739 

Oma rahayksikkö on itsenäisyyden välttämätön edellytys. Ilman omaa valuuttaa, omaa korkopolitiikkaa, riippumatonta keskuspankkia, itsenäistä verotusta ja omaa finanssipolitiikkaa ei kansakunta ole itsenäinen. 
Rovasti Brofeld Iisalmelta saarnasi kauan sitten seurakunnalleen: "Elekee työ hyvät iisalamelaiset luulko että työ kepulikonsteilla taevoaseen piäsettä!" 
Valtiovallan haltijan Suomen kansan on korkea aika muistuttaa hallitusherroilleen, että nykyisillä kepulikonsteilla ei Suomen demokratia euron kriisistä selviä. ” 


?????

Taitaa Kunto Kalpakin myöntää Keijo Korhosen valtiomiestaidot ? 
Ei taida nykyisessä Juha Sipilässä olla ainesta edes Korhosen valtiomiespalttoon liepeen kantajaksi ? 

ps.
Kunto Kalpa on palannut
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/75979.htm

lauantai 25. tammikuuta 2014

Markkavaalit lähestyvät


Tarvitaanko Keski-Suomessa omaa Meppiehdokasta ?

Onko Suomen kurjistamiselle EU - Keski-Suomessakaan loppua näkyvissä ? 
Ei niin kauan, ennen kuin tähän maahan on palautettu oma raha ja keskuspankki. Kauppaa Euroopan kanssa voidaan käydä ilman euroakin. Ilman kansallista talouspolitiikkaa meidät pakotetaan vai suurten euro-jäsenmaiden voittojen maksajiksi.. 
Suomalaisen kalliin euron runnomalle teollisuuden myymiselle tai lahjoittamiselle on tehtävä stoppi.Siksi kaikkein tärkeintä on irtaantua eurosta. Haaste on valtava, koska samaan aikaan Suomen eduskunnassa ei ole ainuttakkaan puoletta edes puolustamassa Suomen kansantaloutta.
Millään suomalaisella mepillä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa Brysselissä. Päinvastoin meppien valitseminen epädemokaattiseen Brysseliin pahentaa vaan Suomen omia ongelmia.



Kun mediamoguli Erkon joukot poliittisen eliitin tuella tekivät aikoinaan EU-vallankaappauksen, väittivät jäsenyyden kannattajat, että EU:n ulkopuolella Suomesta tulisi uusi ”Albania”, Euroopan kurjalisto.

Kävi juuri päinvastoin.


Suomesta tehtiin Pohjolan uusi Albania !
Suomi ainoana Pohjoismaista luopui omasta rahasta ja on nyt kuralla. 

Kaikkein karmeinta on kuitenkin se, ettei suurimmalle osalle suomalaisista ole vieläkään selvillä tosiasiat; - keiden ehdoilla ja keiden hyväksi laiton euro luotiin.
Edelleen virallinen europropaganda perustuu ihmisten harhauttamiseen ja eu-eliitille ” nationalismi”; - kansanvalta ja demokratia on kirosana.

Suomi on jo lähes imetty kuiviin.
Kansallisvarallisuus ja valtionyhtiöt on yhtiöitetty ja yksityistetty ?
Melkein  kaikki on jo lahjoitettu muille maille.
Viimeisimpänä Rautaruukki ruotsalaisille.
Eikös sinne mennyt Enson metsäteollisuuskin.
Minne meni Kemira ?
Eikös Kemiran lannoiteteollisuus ja Soklin kaivokset menneet Pekkarisen siipien suojassa norjalaisille ?

EU- Suomesta on hyvää vauhtia tulossa Euroopan tyhjiin imetty peräkylä.
Virkkusen pakkoliitokset ja kuntien itsehallinto tuhotaan vastoin perustuslakia.

Suomen perusteollisuuden lahjoittaminen ja myyminen ulkomaille on vienyt pohjan verotuloilta.
Samaan aikaan 700 000 ihmistä syö psyyken – ja masennuslääkkeitä. Maassa on yli miljoona köyhyysrajan alapuolella elävää kansalaista.

Sekä Suomen, että kansainvälisessä rikoslaissa on nimike joukkotuhonta.
Onko Suomen EU-jäsenyys antamassa aiheen Perustuslakitasoiseen rikostutkintaan kansalaisten elinmahdollisuuksien hävittämisessa ?


maanantai 20. tammikuuta 2014

Suomen ydinpommipannut ?

Pekkarinen pitää hyvänä, että EU on ilmeisesti sitoutumassa entistä mittavampiin velvoitteisiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Vaarana kuitenkin on, että rajoitukset johtavat ydinvoiman lisärakentamiseen. ( Ksml. 18.1.2014)
Kuinkas on ?
Mauri Pekkarisella on Vanhasen hallituksen TEM - ministerinä raskas taakka esteellisesti valmisteltujen uusien ydinvoimalupien päätöksistä.
Sen seurauksena Suomi on testaamassa 1800-luvun höyrygeneraattoriin perustuvia entistä vaarallisempia kolmannen sukupolven ydinromujajotka käyttävät mm. jälleenkäsiteltyä ydinasemateriaalia, MOX:ia.

Ydinvoima on lauhdesähköä, jonka hyötysuhde on 1/3. 
Ts. 2/3 ydinvoimalan primäärienergiasta hukataan harakoille ja merien lämmittämiseen, mikä on ilmastotalkoissa katastrofaalinen tosiasia. Venäläisen Pyhäjoelle rakennettavan 1200 megawatin AES-2006-painevesireaktoriromun lämpöteho on 3200 MW hukkalämpöä ?!
Kun Suomi ryhtyi v.2005 testaamaan Arevan kolmannen sukupolven jättiydinvoimalaa MOX - OL-3:sta, miten kävi ? 5-vuotiseksi suunniteltu projekti kestää vähintään 13 vuotta ja kustannukset ovat nousseet pilviin: 3,5:sta - 8,5 miljardiin euroon.

Vahingosta mitenkään viisastuneena Suomi on jälleen ryhtymässä testaamaan venäläistä kolmannen sukupolven pilottia. Tätä koevoimalaa vasta suunnitellaan ja sen turvallisuusmääräykset eivät edes kestä suomalaista vaatimustasoa.
STUK pääsi aloittamaan laitossuunnitelman turvallisuuden alustavan arvioinnin syyskuussa. Marraskuun lopulla todettiin, että avoimia kysymyksiä on melkoinen liuta: - ”Lisäselvityspyynnössä on 38 kohtaa, joista haluamme lisää tietoa. Merkittävimmät niistä nousivat esille jo 2009–2010, kun vastaavaa laitosvaihtoehtoa arvioitiin Fortumin suunnitelmien vuoksi”. Venäläisen AES-2600-painevesilaitoksen suunnittelu suomalaisten vaatimusten mukaiseksi ei siis ole edennyt. 
Täällä ollaan taas ostamassa sikaa säkissä ja mikä pahempaa, astumassa samalla Kremlin häkkiin: Rosatom on venäläinen valtionkorporaatio. Voittoa tuottamattomat valtionkorporaatiot saavat rahoituksensa Venäjän valtion budjetista, ja ne nauttivat juridista erityisasemaa suoraan Venäjän presidentin ja hallituksen alaisuudessa. Ja kaikki ydinvoimaan ja ydinaseisiin liittyvä tieto ja materiaali on julistettu valtion salaisuudeksi. Kun Venäjän ydinvoimaohjelma rahoitetaan suoraan valtion budjetista, se ole sidottu ydinvoimasta saataviin tuloihin. Näin ollen hankkeet voidaan priorisoida strategisten poliittisten tavoitteiden mukaan ilman taloudellisia rajoitteita.
Venäjän oma tilanne ydinjätteen osalta on hälyttävä. Joitakin vuosia sitten Rosatomin edustaja sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan, että maa on hautautumassa ydinjätteeseen, jota on jo 550.000.000 tonnia. Edustaja ilmoitti myös, että jätteen määrä pitää saada vähennettyä 385 milj. tonniin vuoteen 2025 mennessä. 
Suomen säteilyturvakeskuksen Esko Ruokola on kääntänyt Venäjän ydinjätevuoria sataprosenttiseksi uraaniksi. Hänen mukaan Venäjällä on 1 miljoonan uraanitonnin edestä korkea-aktiivista ydinaseista peräisin olevaa ydinjätettä.
Sen sijaan, että rakennettaisiin enää ainuttakaan uutta ydinvoimalaa, koko kansainvälisen yhteisön olisi yhteistuumin panostettava ydinjätteen loppusijoituksen ratkaisemiseen. Totuus on , että maailma on jo hautautumassa ydinjätteeseen ja Suomi on liian arvokas paikka venäläisen tai ranskalaisen ydinpommiaineksen kierrättäjäksi entistään vaarallisimmilla ja suuremmilla ydinvoimaloilla.
Kun muistetaan, että uusiutuvaan energiaan panostamalla nostetaan Suomen huoltovarmuutta ja parannetaan miljardeilla euroilla Suomen kauppatasetta, on esteelliset ydinvoimaluvat purettava ja Suomen on järjestettävä kansanäänestys ydinvoimasta kokonaan luopumiseksi.

ps.. 
Suomen ydinpommipannut /
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/suomen-ydinpommipannut/1760596