maanantai 18. huhtikuuta 2016

Suomen hävittämistemput loppusuoralla

                                               Kuva : Jenna Tyynelä




Suomen valtio ?
Onko sitä enää ?

Valtion hallinnon perus- ja  päätehtävä on yhteiskuntajärjestelmän jatkuvuudesta huolehtiminen.
Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle perustuslain (11.6.1999/731) 2 §:n mukaan. Siksi valtiolla on myös verotusoikeus.

Verovaroin ylläpidetty julkinen sektori on ollut olennainen osa valtiovaltaa. 
Demokraattisessa yhteiskunnassa julkinen sektori on ollut  valtion tai kuntien omistuksessa :   Lähes kaikkialla maailmassa julkinen  sektori  on todettu parhaaksi tavaksi toteuttaa järjestystä, turvallisuutta ja tasa-arvoa.
Vahva julkinen sektori nosti Suomen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, jota on nyt kilvan hävitetty pitkään jatkuneen laittoman EU-hallinnon toimesta.

Suomi on ollut loppuunmyynnissä koko laittoman Eu- liittymispäätöksen ajan.
Miten se tehtiin ? 
- Ensin koko Suomen yhteinen kansallisomaisuus, valtionyhtiöt inventoitiin, yhtiöitettiin ja yksityistettiin pyramidihuijaukseksi varmistuneen euron kyytipojaksi.
Jonkin aikaa valtion omaisuus ja sen yksityistäminen tuottikin valtiolle monta miljardia euroa vuodessa osinkoina ja myyntituloina.  Ilman myyntiä valtion osinkotulot olisivat kuitenkin olleet moninkertaiset ja valtion omistuksen arvo olisi monta kertaa suurempi ilman yksityistämistä.  On arvioitu, että valtion omaisuuden yksityistäminen on aiheuttanut valtiolle, eli suomalaisille veronmaksajille vähintään 15 miljardin euron tappiot. 

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausjulkaisun selaamisella näkee, miten Suomi on myynyt hyvin tuottaneita osuuksia ja yrityksiä, mm. Rautaruukki,  Stora Enso, Fortum,  Altia,  Destia,  Ekokem,  Digita,  Finngrid,  Edita,  Valmet,  Kemira,  Outokumpu, Fortum,  Veitsiluoto... 

Kaikkein karmein temppu on nyt Sipilän hallituksen hyppysissä :
Metsähallitus omistaa kolmasosan Suomen pinta-alasta. 
Nyt myös Metsähallituksen metsätaloustoiminnot yhtiöitetään ja ” yksityistetään”,  ja  pian valtion maatkin voivat joutua ulkomaiseen omistukseen.  
Uutta lakia valmisteltiin salassa, asiantuntijat sivuutettiin ja sidosryhmät suljettiin ulkopuolelle. 
Jari Koskisen (kok.) mukaan Metsähallitusta koskeva lainsäädäntö oli saatava ajan tasalle, jotta se vastaa kansallista lainsäädäntöä sekä EU-kilpailuoikeudellisia ja valtio-omistajan toiminnan läpinäkyvyysvaatimuksia:
– " Valtion liikelaitos on osa valtiota eikä voi mennä konkurssiin. Siksi se saa kilpailuetua, joka poistetaan yhtiöittämällä liiketoiminta. Tämän ovat juristit selvittäneet. Ei tätä huvin vuoksi tehdä. ” 
Joopa !?

Vaikka yhtiöittämisessä metsät jäisivätkin valtion omistukseen, niin koko metsätaloustoiminta yhtiöitettäisiin.  Pahimmassa kauhuskenaariossa se merkitsisi Venäjän ja Kanadan kaltaista mallia, jossa hakkuuoikeuksia myydään yhtiöille vaikka 50 vuodeksi kenenkään valvomatta.

Tuskin  metsähallituksen yhtiöittämisen shokista on selvitty, kun edessä on entistä kovempaa kyytiäAnne Bernerin liikenne- ja viestintäministeriö on hahmotellut jättimäistä valtion omaisuuden uudelleenjärjestelyä: Koko Liikenne virasto lihoiksi !
Edessä on valtion väyläverkoston eli maanteiden, ratojen ja meriväylien yhtiöittäminen ja  laajojen liikennejärjestelmien yksityistäminen.
Valtion maa-, rautatie- ja vesiväylät ovat nykyisin Liikenneviraston hallussa. Väylien arvo on viraston tuoreen tilinpäätöksen mukaan noin 20 miljardia euroa.
Tieomaisuuden kirjanpitoarvo on 15 miljardia euroa, rautatieomaisuuden arvo on 4,4 miljardia euroa ja meriväyläomaisuuden arvo 300 miljoonaa euroa. Omaisuus on kirjanpidossa arvostettu hankintahintaan, josta on tehty tavanomaiset vuotuista kulumista vastaavat poistot.
Sijoittajat saisivat tuoton investoinneilleen ratamaksuista ja kilometriperusteisista autoilijan tiemaksuista. Maksut kerättäisiin seuranta- ja paikanninlaitteiden avulla. Paikannus on mahdollista tehdä esimerkiksi matkapuhelinverkkoa hyödyksi käyttäen.

Suomen valtion hävittämistemppu on loppusuoralla !
Suomen julkistalouden yhteisillä verovaroilla kerätty kansallisomaisuus on hävitetty teille tietymättömille. Panaman veroparatiisien paljastukset ovat vain pintaraapaisua siitä valtavasta petoksesta, mikä tapahtui kun otettiin käyttöön laiton euro.

Valtiopetos ei vanhene koskaan.










keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Sananvapauden muistopäivä 24.2.2016 – in Memoriam

Viestintäkonserni Keskisuomalaisen liikevoitto putosi viime vuonna lähes kuusi prosenttia 13,6 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin liikevoitto oli 14,4 miljoonaa euroa. Savon Sanomat kuuluu konserniin.
Viestintäkonsernin liikevaihto laski viisi prosenttia 149,8 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 157,7 miljoonasta eurosta. Tulosparannus on tehty toimintaa tehostamalla, organisaatiomuutoksilla ja prosessia hiomalla.
Savossa katseet on jo käännetty kuluvan vuoden isoissa asioissa, joita ovat Savon Sanomien siirtyminen tabloidiin sekä lehden verkkosivujen uusiminen.
Keskisuomalaisen tulos pysyi kohtuullisena tehostamalla

Uusliberalistiseen pörssi-yhteiskuntaan on syntynyt pääoman, valtamedian ja poliittisen eliitin hyväveliverkosto.
Kun kaikki vallan keskukset ovat liittoutuneet yhteen, voidaan entisen hyvinvointiyhteiskunnan purkutyötä tehdä yhteistuumin entistä nopeammin.
Perusteisiin menevää yhteiskunnallista keskustelua ei sallita, se estetään.
Kun tutkivaa journalismia ei ole ja valtaeliitin toimintatavat eivät kestä julkisuutta, pettää myös yhteiskuntamoraali. Kun valtamedia on enää vaihtoehdottoman globalismin sylikoira, voidaan viettää sananvapauden muistopäivää.
Savon Sanomat, niin kuin emoyhtiö Keskisuomalainenkaan ei enää ole kansalaismedia.

Kuopioonkin on syntynyt Savon Sensuuri, kontrolloimaton toimittajien mielivalta ja moderointi, joka on bannannut vuosikausia niitä, joiden ”profiili” on ollut väärä.
Monen vuoden perustelemattomien bannien jälkeen olen kirjoittanut taas SS-verkkoon muutaman kerran 2016 alusta, ja todennut, että päätomittaja Jari Tourusen jälkeen ”vapaan sanan ” sensuuri on entisestään kiristynyt.
Verkkouudistuksen jälkeen kirjoittajien vapaat keskustelut loppuivat kokonaan.
Savon Sensuurin vuosikausia jatkunut mielivalta on vienyt lehdeltä lopullisen uskottavuuden.

Kuka siellä vastaa SS toimituspoliittisesta linjasta ?
- vai onko omistajaohjaus heittämässä myös moderaattorit kilometritehtaalle, niin kuin kirjoittajille ja vapaalle sanalle kävi ?

Keskisuomalaisen tulos pysyi kohtuullisena tehostamalla

http://www.savonsanomat.fi/talous/Keskisuomalaisen-tulos-pysyi-kohtuullisena-tehostamalla/736039?pwbi=a76c8572f2652f8c138a5c4095f8b8a9






 

 



sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Mihin hävisi Suomen maanpuolustus ?

Mikä on valtion perustehtävä ? 

Mitä sanoo Suomen valtiosääntö ? 
Valtion perustehtävä on puolustaa kansalaisia ja edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. 
Ts. valtion perustehtävänä on turvallisuutta takaavan järjestyksen ylläpitäminen. 

Tolkun kansalainen pysähtyy nyt peruskysymysten äärelle nykyisen hallitsemattoman pakolaiskysymyksen ratkaisemiseksi. 

Minkä tahansa valtion alueen luovuttaminen luvatta on maanpetoksellista toimintaa. 
Valtion alueen luovuttaminen laillisesti on mahdollista vain perustuslain säätämisjärjestyksessä. 
Kun Suomeenkin on nyt tullut kymmeniä tuhansia ja tulevaisuudessa jopa satojatuhansia tai miljoonia pakolaisia, on mittaluokka jo sellainen, että valtionjohdon ykkösprioriteetti on tilanteen haltuun ottaminen. Samalla on hyväksyttävä kustannuksiltaan jo sotatilaan verrattavat ponnistukset. 

SSS – hallitus on jo nostanut kädet pystyyn 
Asioita hankaloittaa lännessä Euroopan Unioni ja idässä Venäjä - suhteet. 
Ennen kuvittelimme, että rajoistaankin kukin jäsenvaltio päättää itse. Nyt suomalaisten eduista vastaavat saksalaiset ja ranskalaiset. 
Ja tulevaisuudessa hallitsemattoman maahanmuuton jälkeen ei kukaan !? 

Tätäkö me on haluttu ? 
Eihän meiltä ole edes kysytty. 
Mikään hallituspuolue ei ole edes yrittänyt arvioida kuinka monta miljoonaa pakolaista Suomi kestää ? 
On muistettava, että nykyiset pakolaiset ovat vain alkua niille sadoille miljoonille ilmastopakolaisille, jotka lähtevät kotoaan merenpintojen noustessa ja aavikoitumisen pahetessa. 

Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. 
Ilman valtiosopimuksia millään ihmisoikeussopimuksillakaan ei ole merkitystä. 

Mikä on Suomen valtiollinen tulevaisuus? 
Ihmiskunnan historiassa ei koskaan ole ollut parempaa, eikä turvallisempaa järjestelmää kuin 
pohjoismainen hyvinvointivaltio. Nyt hyvinvointivaltiokin on jo menetetty laittoman EU - liittymissopimuksen jälkeen. 

Koko Suomi nyt vaarassa, kun suomalainen kansallisvaltio on vaarassa. 
On muistettava, että hädänalaisia ihmisiä ei voi auttaa nyt, eikä tulevaisuudessa, jos Suomi ei edes pysty auttamaan itseään. 
Maassa on valtava kansallinen köyhyysongelma, nyt eletään pelkästään velaksi. 
Omaan perustuslakiinsa nähden maa on täysin laittomassa tilassa. 

Edessä on isoja ratkaisuja : 
- Onko Suomen etu irtautua eurosta ? 
- Onko Suomen etu irtautua Euroopan Unionista ? 
- Onko Suomen etu irtautua Geneven sopimuksesta ?
 


ps.
koko juttu :
Mihin hävisi Suomen maanpuolustus ?


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kansalleni 2016

Vuosi on vaihtunut, vuodet vaihtuvat ?
2016 – mitä uutta auringon ympärillä ?

Kaikkea kaunista sinulle 2016 - uudelle matkalle auringon ympäri !

Ihmiskunnalla on taakkanaan vuosituhantiset kaappiin työnnetyt luurankonsa.
Vuosisatojen saatossa meillä on ollut vallankumouksia, sotia ja julmuuksia, joille ei ole vieläkään loppua näkyvissä. Kaiken tämän väkivallan taustalla on väkivalloin ja vääriin uskontoihin ja poliittisiin dogmeihin perustuvat valheet kaikkein räikeimmästä petoksesta, jolla ihmiskunta on orjuutettu.
Orjuus, alistaminen ja sodat ovat aiheuttaneet mittaamatonta kärsimystä ja ylitsepääsemättömän kuilun ihmisen ja luonnon tasapainon välille.

Ja edelleen,
vielä tänäkin päivänä nykyisen vallankäytön pimeimpiin temppeleihin ja pankkiholveihin on haudattu kaikkein kallisarvoisin ihmiskunnalta kätketty yhteinen, entistä säteilevämpi aarre:
-         totuus ja oikeudenmukaisuus !

Kun totuus ja oikeudenmukaisuus haudataan elävänä, koko maailma kärsii.
Maa vapisee.  Elämä on entistä epävarmempaa ja ennustamatonta.
Koko luonnon kiertokulku on häiriintynyt. Väärän tieteen ja tekniikan seurauksia on enää lähes mahdotonta parantaa.
Kun ilmastomuutoksestakin on tehty pelkkä poliittinen pelinappula ja vallankäytön väline,  ei todellisia korjaavia toimenpiteitä löydy.  Uusi uljas länsimainen sivilisaatio teknorobotteineen ja ydinaseineen on uppoamassa sisäiseen sekasortoon ja terrorismiin.
Ilmastomuutoksen seurauksena meren pinta tulee nousemaan. 
On vihdoinkin uskallettava kohdata totuus.

Nykyinen, totuuden ja oikeudenmukaisuuden väkivalloin haudannut teknoihminen on tuhonnut maan ja ihmisten elonkehän väärällä energiatekniikalla, talous- ja kartellikapitalismilla.
Koko upean huijauksen kruunaa väärä raha, jota yksityisten pankkijättien setelipainot monistavat vuorokaudet ympäriinsä ilman mitään yhteyttä luonnon kantokykyyn.

Uusi matka auringon ympäri on taas alkanut.
Myös ihmiskunnan kosminen matkanteko jatkuu.
Ihmiskunnan kriittinen massa kasvaa. Paheneva epäoikeudenmukaisuus ja vääryys on kuin kosminen herätyskello.
Taivaankannella jatkuu Uranuksen ja Pluton raskaat tanssiaskeleet, jotka katalysoivat maailmaa megamuokkaukseen: emme enää usko orjuuteen, vallan kaupustelijoihin, epätasa-arvoon, sortamiseen tai valtamedian peittämään informaatioon horjuvan valtarakennelman kontrollointikeinona.

Totuus on maailman mahtavin voima.
Totuus on kaikkialla. Se ilmenee sisäisenä vahvuutena.
Kun keskitymme sydämeen, selviämme nykyisestä valheiden verkosta.
Me luomme uudeksi kaiken ajatuksillamme ja teoillamme.
Me teemme todeksi ja näkyväksi oikeudenmukaisuuden ja totuuden maailman, sillä niillä on pyhä lähde, rakkaus.  Rakkaus on maailman kosmisen energian kvanttista alkemiaa.

Kun maailman megamuokkaus jatkuu,  vuosituhantiset orjuuteen ja orjuuttamiseen perustuvat valtarakenteet hajoavat totuuden ja oikeudenmukaisuuden valaistessa uuden tulevaisuuden ja onnellisen maailman teitä.
Ensimmäinen megamuokkaus tapahtuu, kun meistä  tulee oman totuutemme vahtikoiria.
Oman totuuden vahtikoira on vapaa. Se syntyy vapauden hengestä ja puolustaa vapautta kaikilla yhteiskunnan,
myös kansallisella tasolla.


Oman totuutemme vahtikoirina luomme vapauden itsellemme ja koko maailmalle oikeudenmukaisuuden säteilevällä matkalla auringon ympäri !?

Olemme auringon lapsia.

ps.
KSML / verkkokeskustelu

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jo kaksikymmentä vuotta pahenevaa syöksykierrettä

Suomen talouden syöksykierre ja markan muuttaminen euroiksi ei olisi onnistunut, jos Suomessa olisi ollut oma riippumaton perustuslaki ja länsimaisen oikeusvaltion periaatteet.

Kun oikeusvaltiota ei ole, ei vaaleillakaan ole ollut enää mitään merkitystä vuosikymmeniin. Poliittinen korruptioon vajonnut eliitti ei toisen korpin silmää noki.

 

Nyt Suomen alamäki on jo niin jyrkkä, että vain ihme voi maan pelastaa ?

 

Suomi on varsinkin laittoman EU-liittymisen jälkeen täysin sivuraiteilla.

Monet valtiosääntöjuristimme ovat todenneetkin, että he eivät selitä tai edes yritä selittää muille ulkomaisille kollegoille Suomen järjestelmää.

Meiltä puuttuu tärkein oikeusvaltion peruspilari, perustuslakituomioistuin ja sen seurauksena Suomen syöksykierre syvenee kaikilla yhteiskunnan korruptoituneilla pelikentillä; varsinkin suuryhtiöiden ja politiikkojen hämärissä kytköksissä.

 

Ilman puolueetonta ja pätevää Perustuslain valvontaa meillä on nyt mm. ikärasistinen eläkeläisten taitettu indeksi, tänne rakennetaan järjenvastaisia maailman suurimpia monopoli-ydinvoimaloita, solmitaan Naton kanssa Isäntämaasopimusta, jossa loukataan jopa kuutta eri Perustuslain pykälää kahden oikeustieteen tohtorin mielestä, jne…. ja niin edelleen….

 

Suomi on nyt täysin laittomassa tilassa maailman parhaaseen perustuslakiinsa nähden. Ilman nykyistä Perustuslakiamme, Suomi ei olisi koskaan noussut maailman johtavaksi hyvinvointivaltioksi.

Kun perustuslakimme heitettiin Brysselin roskikseen tapahtui valtiopetos.

Valtiopetos ei vanhene koskaan.

 

Demokratian palauttaminen ei enää onnistu millään vaaleilla, sillä eduskunnassa on enää unionisteja. Laittomuuteen sortuneet puolueet ovat uhranneet koko kansakunnan vain oman edun varmistamiseksi.

 

Kuinka kauan kansaa voi kyykyttää ilman oikeusvaltion periaatteita ?

Olisiko vihdoin aika herätä ?

 

Riippumattomalla Perustuslakituomioistuimella pitää on yksiselitteinen tuomiovalta kaikkiin Perustuslakia rikkoviin tahoihin, esim. eduskuntaan lainsäädäntövirkamiehineen ja sen lausunnonantajiin, presidenttiin ja tuomareihin.

 

Oikeusvaltion palauttamiseksi Perustuslakituomioistuin  varmistaa, ettei mikään alempi laki voi olla ristiriidassa Perustuslain kanssa. 

Lisäksi on varmistettava, että Perustuslain rikkominen kriminalisoidaan.

 


Perustuslakituomioistuin Suomeen
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1494

ps.
Jo kaksikymmentä vuotta pahenevaa syöksykierettä

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kolmas maailmansota - kaikkien sota kaikkia vasaan

Mikä on ISIS ? 

Länsi käy nyt kolmatta maailmansotaa viimeisistä öljybarrelleista. 
Lännen teknistaloudellinen kulttuuri on perustunut öljyyn ja äärimmäiseen taloussotaan, joka on nojannut USA:n maailmanvaltaan, sen liittolaisiin ja naton sotateollisuuden hegemoniaan. 
Jos haluaa ymmärtää nykyistä maailmansotaa, on seurattava kapitalistisen kulttuurimme valuuttojen liikkeitä ja niiden valtasuhteiden muutoksia ? 

USA:n ja lännen hegemonia on perustunut petrodollariin ja etenkin Saudiarabian ja Opecin tukeen. 
Obaman maailmanpolitiikan valtakaudella ja sen shakkilaudalla rauhan-nobelisti presidenttimme arvioi Välimeren painopisteen uudelleen ja siirsi sitten kuningattarensa liukkaalla öljyalustalla Saudi-Arabiasta Iraniin ? 
Miten kävi ? 
Nyt Saudi-Arabia on alkanut keinuttaa koko shakkilautaa ja kyseenalaistanut dollarin ja lännen ylivallan. 

Sotaa käydään nyt monella rintamalla, joista tärkeintä peitellään nyt kulissien takana. 
USA ja länsi ovat umpikujassa. 
ISIS on vain peite- ja taistelutarina, jolla maailman huomio käännetään pois USA:n ja lännen valta-aseman menetyksestä, petrodollarin uppoamisesta ja täydellisestä tappiosta. Nyt aseet ja massiiviset iskut eivät enää auta. 
Terrorismin vastainen sota on muuttunut vastakohdakseen - terroristihyökkäyksiksi Euroopan ja lännen sydämeen. 



Saudi-Arabia on ISIS
, joka onnistui, analysoi myöskin algerialainen kirjailija ja toimittaja Kamel Daoud The New York Timesissa. 
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2015/11/21/sa...sis-joka-onnistui/201515378/12 

Länsi ummistaa tarkoituksellisesti silmät Saudi-Arabialta, samalla tavalla kuin länsi ummisti silmänsä Bushin löytäessä joukkotuhoaseet Irakista. Sen seurauksena Eurooppaan tulvii miljoonia pakolaisia. 
Länsi kumartaa Saudi-Arabiaa mahtia edelleen öljyntuottaja – Herodeksena. 
- Millainen Herodes ? 

Saudi-Arabia on ja pysyy islamistisen kulttuurin tärkeimpänä ideologisena sponsorina. 
Edelleen länsimaat pitävät yllä strategisia suhteitaan maailman suurimpaan öljyntuottajaan Saudi-Arabiaan hinnalla millä hyvänsä. 
Lännen kannalta nykyinen Herodes, Saudia- Arabian kuningashuone tukee vielä 2020 – luvullakin edelleen uskonoppineita, jotka legitimoivat saarnaavat ja levittävät 1700-luvulla syntynyttä ääripuritaanista wahhabistista tulkintaa islamista. 

Lännen taistelu pientä terroristijärjestöä vastaan on siis vain peitetarina ja pelkkää huijausta, silmänkääntötemppu, koska ISIS ( Daesh ) on vankka kulttuuri, eikä pikku terroristiporukka. 
Vaikka terroristit kukistettaisiin ja taistelut lakkaisivat, sota ei loppuisi. 

Vai loppuisikohan se, jos tosiasiat tunnustettaisiin ? 
Länsi on jo hävinnyt. 
Lännen öljyyn perustuvan tekniikan ja talouden aika on ohi. 

Kuten Bushin onneton sotaretki Irakiin meitä muistuttaa, ISIS syntyi lännen murskavoimien raunioilta: 
Daeshilla ( Isiksellä) on äiti: Irakin valtaus. 
Nyt sillä on myös isä: Saudi-Arabia uskonollis-teollisen pappistonsa kanssa. 
Vasta kun tämä ymmärretään, voidaan voittaa sota, eikä vain taistelua.
 

Länsi on vajonnut vuosikymmeniä jatkuneiden USA:n liittolaisena käytyjen sotien pohjamutiin ilman
älyllistä rehellisyyttä ja kansainvälisiä sotarikostuomioistuimia. 
Euroopassa vallitsee nyt viidakon laki, islamistien pakolaistulvat ja niihin soluttautuneet ”terroristit” kansainvaelluksineen ovat vain meille peili lännen ja USA:n mielivallasta. 

Ihmiskunnalla ei ole toivoa, ennen kuin asioista aletaan puhua oikeilla nimillä ja tosisasiat tunnustetaan: 
- on tehtävä täyskäännös ja alettava toimia yhdessä rauhanomaisesti. 
Öljyyn perustuvan teknis-taloudelliseen asevoimiin perustuvan ylivallan aika on jo ohi. Öljy on loppumassa. 


Rauhallista Joulunodotusta itse kullekin säädylle, 
myös 
tälle ihmiskunnalle, joka on nyt vain sokea aseteollisuuden ja öljyn panttivanki, vailla mitään lakia ja minkäänlaista järkeä ja oikeutta 


ps.
Kaikkien sota kaikkia vastaan /
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/106734.htm

torstai 24. syyskuuta 2015

Länsiaseet eivät huku

 ” Joukko ihmisiä seisoskeli joen rannalla, kun he yhtäkkiä kuulivat vauvan itkua. Järkyttyneinä he näkivät, miten vauva kellui veden varassa hukkumaisillaan. Yksi heistä hyppäsi veteen pelastamaan lasta.
Samaan aikaan rannalla olijat huomasivat, että toinenkin vauva kellui joessa, ja sitten vielä toinen ja yhä uusia. Väkeä alkoi hyppiä veteen pelastamaan lapsia. He huomasivat yhden kavereistaan vielä olevan rannalla; kaiken lisäksi hän lähti kiireen vilkkaa juoksemaan paikalta pois. Vedessä olevat huusivat vihaisena hänelle: ”Minne sinä oikein menet!?”
”Menen yläjuoksulle ja pysäytän tyypin, joka heittää näitä vauvoja jokeen”, vastasi mies. ”
Kun suurvaltojen vastuuttomalla hajota- ja hallitse -voimapolitiikalla pommitetaan ihmiset ensin maanrakoon ja sitten maanpakoon ja vyörytetään paheneva pakolaisongelma ja humanitaarinen katastrofi niille, joilla ei ole mitään mahdollisuutta sitä ratkaista, on haaste valtava ?
USA ja maailmanpoliisina toimiva Nato on käynyt päättymätöntä sotaa jo vuosikymmeniä. Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Obaman kaudella Usan asevienti on noussut yli 169 miljardiin dollariin, enemmän kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.
Edes Suomi ei enää Naton isäntämaasopimuksen jälkeen ole puolueeton sivustakatsoja, kun nykyisen pakolaistulvan jälkeen vielä miljoonat turvapaikan hakijat tulevat kolkuttelemaan oviamme, jos suurvaltapolitiikkaan ei saada muutosta.

Pelkästään Yhdysvallat on myynyt Syyriaan 7,7 miljardin dollarin arvosta aseita vuodesta 2011, mutta pakolaisia se on vastaanottanut vain noin 1 400.  Kahdeksan eniten Syyriaan myynyttä maata on ottanut pakolaisia vain 2% Saksan ottamasta määrästä. 
Venäjä puolestaan perustelee asevientiä Syyriaan sillä, että al-Assad tai sen vastaavanlainen seuraaja ovat ainoita vastavoimia Isisille, ja siksi asevienti on tärkeä vakauttaja maalle.
Niin kauan, kun suurvaltapolitiikalle ei löydy vaihtoehtoja, eikä massiiviselle asekaupalle mitään lakia, pahenevaa humanitaarista katastrofia ei voi ratkaista. Pienet Euroopan maakohtaiset pakolaiskiintiöt ovat vain laastaria ammottavaan haavaan, kun vastoin länsimaisten oikeusvaltioiden periaatteita myös Euroopan Nato – liittolaiset  katselevat vain sivusta nykyisen suurvaltapolitiikan viidakon lakeja, jotka olemme myös suomalaisina jo siunanneet, kun olemme luopuneet itsenäisyydestä ja puolueettomuuspolitiikasta ja jättäytyneet Nato – kumppanuuteen isäntämaasopimuksella vastoin kansan enemmistön tahtoa.
Länsiaseet eivät huku mereen, ne kuljetetaan varmasti ja turvallisesti perille.
Pakolaiset hukkuvat, koska meillä ei vielä ole minkäänlaisia keinoja hillitä maailmanlaajuista ja paisuvaa asekauppaa.