lauantai 5. joulukuuta 2015

Kolmas maailmansota - kaikkien sota kaikkia vasaan

Mikä on ISIS ? 

Länsi käy nyt kolmatta maailmansotaa viimeisistä öljybarrelleista. 
Lännen teknistaloudellinen kulttuuri on perustunut öljyyn ja äärimmäiseen taloussotaan, joka on nojannut USA:n maailmanvaltaan, sen liittolaisiin ja naton sotateollisuuden hegemoniaan. 
Jos haluaa ymmärtää nykyistä maailmansotaa, on seurattava kapitalistisen kulttuurimme valuuttojen liikkeitä ja niiden valtasuhteiden muutoksia ? 

USA:n ja lännen hegemonia on perustunut petrodollariin ja etenkin Saudiarabian ja Opecin tukeen. 
Obaman maailmanpolitiikan valtakaudella ja sen shakkilaudalla rauhan-nobelisti presidenttimme arvioi Välimeren painopisteen uudelleen ja siirsi sitten kuningattarensa liukkaalla öljyalustalla Saudi-Arabiasta Iraniin ? 
Miten kävi ? 
Nyt Saudi-Arabia on alkanut keinuttaa koko shakkilautaa ja kyseenalaistanut dollarin ja lännen ylivallan. 

Sotaa käydään nyt monella rintamalla, joista tärkeintä peitellään nyt kulissien takana. 
USA ja länsi ovat umpikujassa. 
ISIS on vain peite- ja taistelutarina, jolla maailman huomio käännetään pois USA:n ja lännen valta-aseman menetyksestä, petrodollarin uppoamisesta ja täydellisestä tappiosta. Nyt aseet ja massiiviset iskut eivät enää auta. 
Terrorismin vastainen sota on muuttunut vastakohdakseen - terroristihyökkäyksiksi Euroopan ja lännen sydämeen. 



Saudi-Arabia on ISIS
, joka onnistui, analysoi myöskin algerialainen kirjailija ja toimittaja Kamel Daoud The New York Timesissa. 
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2015/11/21/sa...sis-joka-onnistui/201515378/12 

Länsi ummistaa tarkoituksellisesti silmät Saudi-Arabialta, samalla tavalla kuin länsi ummisti silmänsä Bushin löytäessä joukkotuhoaseet Irakista. Sen seurauksena Eurooppaan tulvii miljoonia pakolaisia. 
Länsi kumartaa Saudi-Arabiaa mahtia edelleen öljyntuottaja – Herodeksena. 
- Millainen Herodes ? 

Saudi-Arabia on ja pysyy islamistisen kulttuurin tärkeimpänä ideologisena sponsorina. 
Edelleen länsimaat pitävät yllä strategisia suhteitaan maailman suurimpaan öljyntuottajaan Saudi-Arabiaan hinnalla millä hyvänsä. 
Lännen kannalta nykyinen Herodes, Saudia- Arabian kuningashuone tukee vielä 2020 – luvullakin edelleen uskonoppineita, jotka legitimoivat saarnaavat ja levittävät 1700-luvulla syntynyttä ääripuritaanista wahhabistista tulkintaa islamista. 

Lännen taistelu pientä terroristijärjestöä vastaan on siis vain peitetarina ja pelkkää huijausta, silmänkääntötemppu, koska ISIS ( Daesh ) on vankka kulttuuri, eikä pikku terroristiporukka. 
Vaikka terroristit kukistettaisiin ja taistelut lakkaisivat, sota ei loppuisi. 

Vai loppuisikohan se, jos tosiasiat tunnustettaisiin ? 
Länsi on jo hävinnyt. 
Lännen öljyyn perustuvan tekniikan ja talouden aika on ohi. 

Kuten Bushin onneton sotaretki Irakiin meitä muistuttaa, ISIS syntyi lännen murskavoimien raunioilta: 
Daeshilla ( Isiksellä) on äiti: Irakin valtaus. 
Nyt sillä on myös isä: Saudi-Arabia uskonollis-teollisen pappistonsa kanssa. 
Vasta kun tämä ymmärretään, voidaan voittaa sota, eikä vain taistelua.
 

Länsi on vajonnut vuosikymmeniä jatkuneiden USA:n liittolaisena käytyjen sotien pohjamutiin ilman
älyllistä rehellisyyttä ja kansainvälisiä sotarikostuomioistuimia. 
Euroopassa vallitsee nyt viidakon laki, islamistien pakolaistulvat ja niihin soluttautuneet ”terroristit” kansainvaelluksineen ovat vain meille peili lännen ja USA:n mielivallasta. 

Ihmiskunnalla ei ole toivoa, ennen kuin asioista aletaan puhua oikeilla nimillä ja tosisasiat tunnustetaan: 
- on tehtävä täyskäännös ja alettava toimia yhdessä rauhanomaisesti. 
Öljyyn perustuvan teknis-taloudelliseen asevoimiin perustuvan ylivallan aika on jo ohi. Öljy on loppumassa. 


Rauhallista Joulunodotusta itse kullekin säädylle, 
myös 
tälle ihmiskunnalle, joka on nyt vain sokea aseteollisuuden ja öljyn panttivanki, vailla mitään lakia ja minkäänlaista järkeä ja oikeutta 


ps.
Kaikkien sota kaikkia vastaan /
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/106734.htm

1 kommentti:

Sinikka Tyynelä kirjoitti...

Jouko Miettinen Turusta:

Pakolaiskriisin syvät juuret

" Jo 1970-luvulla USA tuki islamistiryhmiä estääkseen Neuvostoliittoa lisäämästä vaikutusvaltaansa Lähi-idässä. Egyptissä sen liittolaisena oli Muslimiveljeskunta torjumassa marxilaisen ideologian leviämistä arabimaihin ja Pakistanissa Sarekat-liike, jonka päämääränä oli syrjäyttää sosialisti Zulfikar Ali Bhutho ja perustaa islamilainen valtio.

1980-luvulla USA koulutti Afganistanissa talibaneja Neuvostoliittoa vastaan ja synnytti CIA:n tuella Osama bin Ladenin perustaman al-Qaidan.
Aloitettuaan Irakin-sodan, liittolaisenaan Britannia, USA tuki jihadistien kuolemanpartioita tuhotakseen Saddam Husseinin sunnihallinnon ja korvatakseen sen itselleen mieleisillä shiioilla. Sosialismin aikaiset tehtaat lakkautettiin ja sunnien yläluokan omaisuus takavarikoitiin. Talousjärjestelmä yritettiin muuttaa länsimaiseksi markkinataloudeksi. Toimenpiteet johtivat massatyöttömyyteen ja sunnien ja shiiojen välien kiristymiseen. Sunnien katkeruus ja viha johtivat Irakin al-Qaidan ja myöhemmin Isisin syntyyn. Syyrian sodan alettua Isis levittäytyi Irakista Syyriaan taistelemaan Venäjän tukemaa Basar al-Assadia vastaan. USA, Turkki, Qatar, Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja länsimaat tukivat Isisiä sekä taloudellisesti että sotilaallisesti taistelussa al-Assadia vastaan ja tukevat yhä maltillisia ryhmiä. Niiden koulutuskeskuksissa mm. Camp Buccassa ovat Isisin taistelijat saaneet oppinsa. Isisiä ne pitivät myös sopivana liittolaisena siiajohtoista Irania vastaa, joka on vanhastaan USA:n ja Israelin arkkivihollinen.

2014 Isis ryhtyi luomaan alueelle ääri-islamistista valtiota, kalifaattia, jolla on jalansija myös Afganistanissa, Libyassa ja Nigeriassa. Tämä aatteeltaan äärimmäisen länsivihamielinen ideologia joutui törmäyskurssille entisten tukijoittensa kanssa, jotka nyt käyvät totaalista sotaa sen tuhoamiseksi. Näiden tapahtumien seurauksena elämme keskellä pakolaiskriisiä, jota varjostavat terrori-iskut ja kuohunta ympäri Eurooppaa.

Tietoisena pakolaiskriisin syistä ja seurauksista en voi olla ajattelematta USA:n johtamien länsimaiden ja Naton osuutta tapahtumien kulkuun. Ne ovat toimillaan aiheuttaneet mittaamatonta inhimillistä kärsimystä ja pakolaistulvan, joka uhkaa Euroopan yhteiskunnallista vakautta ja aiheuttaa ennestään talousvaikeuksissa kamppaileville valtioille miljardeihin kohoavan laskun. Omaksi osuudekseen USA on ilmoittanut harkitsevansa kymmenen tuhannen pakolaisen ottamista. Tavoitellessaan häikäilemättömästi globaalia valtaa se on ollut valmis liittoutumaan terroristien kanssa mutta syöttänyt meille tarinaa vapauden ja demokratian edistämisestä.

Suomen valtiojohto on hivuttanut meitä koko 2000-luvun lähemmäksi Natoa, kansalaismielipiteestä piittaamatta, niin että olemme jo sinettiä vaille jäsen. Onko tämä todella se arvoyhteisö, johon he haluavat meidän kuuluvan, jonka tekemisiin tulevaisuudessa osallistua ja joista kantaa myös vastuuta, vai olisiko viisaampi pysyä itsenäisenä, sotilaallisesti liittoutumattomana ja puolueettomana? Itseni ei tarvitse vastausta edes harkita."

Jouko Miettinen, Turku (IPU)
joukomiettinen342@gmail.com

Suuret Kiitokset Joukolle !