sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Kiinako tartuntatautien lähde



Suomi kuuluu läntiseen liittoumaan.  Valtamedian uutisointi jakaa Reutersin pääuutisia, jota ei voi kiittää ainakaan puolueettomuudesta. Kun luottamus valtamediaan menee, on totuutta etsittävä vaihtoehtoisista lähteistä. Minulle on tutuksi tullut mm. Global Research.
Corona on nyt maailmanlaajuinen kriisi ja siksi coronan alkuperän selvittäminen on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta ? 
- Meneillään olevan globaalin hybridisodan kuumentuessa Kiina on ilmoittanut paljastavansa ”tuntemattoman paholaisen”.

Kiinako tartuntatautien lähde ?
Parin viime vuoden aikana Kiinassa on ollut monia lintuinfluessaepidemioita, mm. H7N4 ja H7N9. Kiinassa oli afrikkalainen sikainfluenssa 2018, joka tappoi miljoonia sikoja. Kiinassa on tapahtunut myös massiivinen ruokatuotannon tuho, koskien lähinnä maissia ja soijapapuja.
-  Ovatko tuhoisat taudit ja niiden puhkeaminen vain sattumia vai tietoista sabotointia ?
Massiivisten tuhojen seurauksena Kiina on joutunut turvautumaan Yhdysvaltojen apuun.
Riippuvuus Yhdysvalloista on nostanut elintarvikkeiden hintoja ja vaikuttanut haitallisesti Kiinan talouteen. Samaan aikaan länsi on pelannut Trumpin kanssa kauppasotaa Kiinaa vastaan.

Länsimedia on arvioinut coronan lähteeksi Wuhania, jonka torilta virus olisi tarttunut lepakoiden ja villieläinten kautta ihmiseen. Entäs Wuhanin muut sattumat ?
Wuhanissa oli sotilaalliset olympiakisat lokakuussa 18-27.10.2019
Paikalla oli noin 200 amerikkalaista sotilasta ja ensimmäiset coronan kuumetapaukset havaittiin normaalin itämisajan jälkeen n. kaksi viikkoa myöhemmin.
Myös Japani ilmoittaa coronan alkuperän lähteneen muualta kuin Kiinasta.
WHO ilmoitti, että corona on maailmanlaajuinen pandemia. Nyt on selvinnyt, että kiinalaisen coronan genomi on myös erilainen kuin Euroopassa.


Suurta huolta ja epäilyä on aiheuttanut Yhdysvalloissa 18.10.2019 korkean tason simuloitu Event 201 tapahtuma, jossa ennakoitiin ja simuloitiin 65 miljoonan ihmisen kuolemaa pandemian seurauksena. Onkohan eliitin perisynti ajatella positiivisesti ?

Kausi-influenssa tappaa joka vuosi 650 000 ihmistä. Mikä osuus kaikista kuolleista on coronaa ja mikä kausi-influessaa ?

Rokotebisnes käy jo kuumana. On täysin selvää, että massiivisten karanteenien ja talouslaman jälkeen on tarkoitus ottaa käyttöön uudet rokotteet ja aloittaa pakkorokotukset.
Israel on jo ilmoittanut, että sen rokote on valmis käyttöön parissa kuukaudessa.
Apua !?

Rokotteiden ja bioaseitten ero on veteen piirretty viiva.
Kuten muistetaan 2009 sikainfluenssahysterian jälkeen ihmiset jonottivat rokotetta.
Paljastui, että rokote aiheutti narkolepsiaa, johon ei ole parannuskeinoa.
Kävin itse sikainfluessahysterian aikoihin Jyväskylässä kuuntelemassa edesmenneen lääkäri Rauni- Leena Luukkasen luentoa rokotteen vaaroista. Rauni varoitteli siruista jo silloin.
Ihmisillä on jo käytössään sirukortit, myös rokotteisiin voidaan ympätä nanosirut ja biotunnisteet ihmisten seurantaan. Jo nyt sairastuneita ihmisiä seurataan kännyköiden digitunnisteilla mm. Israelissa.

Orjalauma vai vastuullinen vapaus ?
Onko äärimmäisestä vapaudesta sytymässä äärimmäinen vankeus ja kontrolli ?
- Jos on, niin kuka se, joka valvoo, ja kenen ohjaksissa ollaan ?
- Vai onko nyt meneillään globalisaation romahdus ja nurkan takana edessä odottaakin uusi uljas kestävän maailmatalouden moninapainen yhteistyö ja sen edellytykset; - vastuullinen vapaus ? 



Pandemia ja paheneva talouslama aiheuttaa hybridisodan kiihtyessä isoja geopoliittisia muutoksia. Kiina on jo selviytymässä coronasta, kun muut vasta aloittelevat.
Kiinalainen lääkäridelegaatio tarjosi apua myös Italian pahenevassa ahdingossa. Tuli hyvä mieli. Venäjän, Kiinan ja Iranin talousalue vahvistuu. Niiden riippuvuus lännestä vähenee.

USA:n ja lännen hegemoniaa pitää pystyssä enää kriittisen massan usko tyhjästä nyhjäistyyn dollariin ja euroon, jotka ovat jo uppoamassa hirmuvaltaiseen velkavyörytykseen ja helikopterirahoihin läntisen talousalueen pystyssä pitämiseksi.


.


Ei kommentteja: