keskiviikko 20. helmikuuta 2013

EU – komentovaltaa maan tavalla ?


Kiitos palautteesta – ksml ”lyhyet”, 13.2.
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/posts/list/63166.htm

Kuten muistetaan, EU ei alkuaankaan ollut valtiosopimus.
Se oli yksityisen Bilderberg – omistajaeliitin musta järjestösopimus, liittovaltioaave, joka mahdollisti rajattoman kapitalismin kasvun haaveen ilman luonnon - , tai demokraattisia ihmisoikeuksia.
Koko EU:n ydin on lobbausta ja korruptiota ja Suomella on liian pienet pelimerkit pysyä pelissä mukana. Se on jo nähty !
- Ainutkaan Suomen laiton EU-hallitus ei ole uskaltanut kertoa kansalaisille huijausjäsenyyden todellista hintaa ja kasvavaa velkaa, joka jatkuu vielä pitkään entisen hyvinvointivaltion alasajon jälkeen.

Miten tämä huijaus ja vallankaappaus onnistui ja onnistuu vieläkin ilman kansanäänestystä tai kansannousua on hyvä kysymys ?
- Viimeistään 1.12.2009 voimaan tulleesta Lissabonin sopimuksesta olisi pitänyt järjestää suora kansanäänestys, sillä se oli jo liittovaltiosopimus. EU:sta tuli oikeushenkilö, joka voi solmia sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Ei siis ihme, että vastoin kansan enemmistön tahtoa Suomen Puolustusvoimat on jo muutettu hyökkäysvoimiksi Naton marssijärjestykseen.  Kansaa ei enää tarvita, kun ”näennäisdemokraatit” ovat venyttäneet jo vuosikymmeniä Suomen Perustuslakia kuin kuminauhaa tai purukumia ”maan tavalla”.
Jo ennen varsinaista EU-vallankaappausta v.1969 säädetty puoluelaki oli mahdollistanut puolueiden ”ikuisvaltaa” varmistaneen vallankaappauksen istuvien eduskuntapuolueitten hyväksi avoimen kansalaisyhteiskunnan kustannuksella.   Puoluevallan syntymistä pahensi ja pahentaa edelleen valtion budjetista maksettava puoluetuki, jota eduskunta maksaa vain itselleen pakollisena vallanpitorahana:
- v. 2013 Suomessa puoluetukea myönnettiin 34 miljoonaa euroa, josta varsinainen puoluetuki oli 18 miljoonaa e ja tiedotustoimintaa ja viestintää tuettiin 16 miljoonalla. Tämä yhteisestä valtion budjetista ulosmitattu vallanpitovero tekee 170 000 e / kansanedustajaa kohden, samalla kun eduskuntaan kuulumattomille pienpuolueille ei heru penniäkään edes vaalityön tekemiseen. Ei siis ihme, miten kansa makaa, kun eduskunta petaa vaan itselleen ?

Kun Suomessa ”maan tapa” on jo muuttunut vuosikymmeniä kestäneeksi valtioterrorismiksi, ei ihme, että vaaleilla on maahan valittu vain paras rahalla saatu eduskunta, joka nyt kumartaa ylikansallisia yksityisiä velkapankkeja, samalla kun se pyllistää omalle kansalle.
Kun rakenteellisen korruption lonkerot ovat juurtuneet syvälle Suomen poliittiseen  kulttuuriin, niille on jo sokeuduttu.
On vaikea myöntää ettei keisarilla ole vaatteita.

Samaan aikaan kun Suomea ja sen oikeuslaitosta pitäisi kehittää länsimaisen oikeustajun mukaan kansalais- ja ihmisoikeuksia kunnioittavaksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, Suomen laiton EU-eliitti porskuttaa pelastamassa velkarahalla yksityisiä pankkeja euron konkurssissa ilman minkäänlaista laillisuusvalvontaa. 
Suomen nykyinen perustuslakivaliokunta, - ”pukki kaalimaan vartijana” ja pelkästään rippipappina toimiva oikeuskansleri eivät todellakaan kykene palauttamaan koko kansalle kuuluvia kansalaisoikeuksia, ennen kuin Suomen nykyinen laittomuus on perusteellisesti tutkittu ja oikaistu. 

Äänestämällä ei enää tule muutosta, kuin vain siinä tapauksessa, että eduskuntaan saadaan enemmistö niitä kansan valtaa ja Suomen perustuslakia kunnioittavia kansalaisia, jotka ottavat vastuun Suomen nykyisestä alasajosta ! 

Kun Suomessa ei ole vuosikymmeniin ollut sellaista vapaata, riippumatonta ja kriittistä valtamediaa, jonka tehtävänä olisi sananvapauden varmistaminen koko kansalle; myös eduskuntaan kuulumattomille pienpuolueille, 
on yhteiskunta muuttunut entistä raaemmaksi: - Suomen entinen ”kolmas valtiomahti” on muuttunut pörssiyhtiöiksi ja kun Ylenkin ylin johto on puoluepoliittisesti virkanimitetty, alkaa vitsit olla vähissä ? 
- Kun kansan vahtikoiralla ei enää ole hampaita, se kykenee vain nuolemaan isäntäänsä ?

EU -kansanäänestyksen yhteydessä Suomeen on vaadittava riippumaton perustuslakituomioistuin. 
Ilman sitä Suomen perustuslakia venytetään kuin purukumia ja kansalaisilta puuttuu oikeusvaltion suoja omien kansanedustajien entisestään raaemmissa laittomissa toimissa.
Laillisuuden palauttaminen on ainoa elvytys nykyisen alasajon lopettamiseksi : - valta kuuluu kansalle.

Kauan eläköön suoran demokratian vaatimus ja velvollisuudet todellisten kansalaisoikeuksien palauttamiseksi !

tiistai 5. helmikuuta 2013

Euron mentävä aukko ?


Itsenäisyyden ajan Suomessa oli vielä 1970-luvulle saakka yläluokan ahneutta hillitsevä
voima, vahva työväenliike, joka mahdollisti demokraattisen, pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentumisen.
Mutta jo 80 – luvulle tultaessa maa oli vajonnut poliittiseen korruptioon, jota ylläpidettiin puoluetuella ja poliittisilla virkanimityksillä avoimen kansalaisyhteiskunnan kehittämisen kustannuksella. Ei siis ihme, että edesmenneen Erkon masinoima EU- vallankaappaus oli myös poliittiselle eliitille helppo juttu.

Laittoman EU-liittymispäätöksen jälkeen taloudelliset, poliittiset, ay-johtajien ja median eliitit muokkasivat Suomesta nopeasti komentotalouden, jossa demokratia listittiin euron mentävään
aukkoon, kun edes markan syrjäyttämisestä ei vieläkään ole eduskunnan päätöstä.

Onneksi kansakunta on jo herännyt.
Mutta miten korjata vahinko, kun  rakasta isänmaata raiskataan ja moukaroidaan nyt pelkästään monikansallisten jättiyritysten, niiden johtajien ja omistajien ehdoilla kansalaisten
kurjistamiseksi ?

Laittoman EU- liittymispäätöksen jälkeen maa on nyt shokkitilassa.
- Onko Suomella enää mitään muuta merkitystä pienenä länsimaisena koelaboratoriona siitä, kuinka nopeasti hyvinvointivaltion peruspalvelut ja muut rakenteet voidaan purkaa maailman laajuisen yläluokan hyväksi ?
Viime vuonnakin maailman sata miljardööriä kasvattivat omaisuuttaan 241 miljardilla dollarilla ja heidän omaisuutensa saavutti 1900 miljardin dollarin rajapyykin.

Köyhyyteen kurjistettu Suomen kansa on jo oppinut, että EU on pelkästään markkinoiden diktatuuria, jossa tuotemerkillä ja hakaristillä ei enää ole eroa ?
Ylikansallisten markkinoiden valta on alistamista, jolla kansalaisilta on viety kansalaisoikeudet.

Suomi on nyt perustuslakiinsa nähden täysin laittomassa tilassa.
Ei siis ihme, että itse presidentti Sauli Niinistö vastustaa kansanäänestystä EU:sta.
Lipposen hallituksen oikeusministerinä Niinistö lausui, että ”EU-liitos teki Suomen perustuslakiin euron mentävän aukon.”
Niinpä :
- nyt kansanäänestystä edeltävän keskustelun olisi nostettava esille kaikki ne päätökset ja perustelut, joilla Suomi vietiin laittomasti EU:hun ja euroon.
Silloiset päätökset eivät vieläkään kestä päivänvaloa, saatikka perustuslakituomioistuinta.
Myös perussuomalaisten Soini on lupaillut kansanäänestystä EU:sta, mikäli hänet valitaan seuraavaksi pääministeriksi.
Onko Soiniltakin totuus unohtunut ?
- Miten kansa voi päättää EU:hun liittymisestä, kun se ei ole sinne koskaan laillisesti liittynyt ?

Suomesta puuttuu nyt länsimaisen oikeusvaltion periaatteet, niin kauan kun `pukki on kaalimaan vartija` ja kansanedustajien entisestään pahentuneita laittomia toimia Suomen alasajossa ei valvo kukaan. Ilman perustuslakituomioistuinta ”maan tapa” täyttää euron mentävän aukon, vaikka markka on edelleen laillinen valuutta.
Valtiopetos ei vanhene koskaan.                                    
                                                                            

torstai 10. tammikuuta 2013

Ksml.fi - uudistuksesta pörssikatsaukseen


Tutkiskelin hieman tarkemmin ksml.fi uudistusta.
Etusivulla, jolla on keskustelupalstan alueet, on puhuri käynyt.

Keskustelujen ulkopuolelle on jäänyt kokonaan
- Keskustelupalstan palaute
- Vapaa aihe
- Luonto ja ympäristö
- Tekniikka
- Uskonto ja elämänkatsomus
- Politiikka….
Niin se vaan maailma meillä Keski-Suomessa pienenee ja rutistuu, kun se muualla vaan laajenee ?
Kuka painoi lehden paniikkinappulaa, vai onko kyseessä pelkästään osaamattomuus ?

Omat palstani on perattu tarkasti.
Kaikki yli 10 000 lukijan palstat on rankattu, yhtä lukuun ottamatta.
Ne mitä on poistettu ja ne mitä on jätetty, on tehty täysin mielivaltaisesti.
Silmiinpistävää, että kaikki suomalaista poliittista korruptiota käsittelevät aloitukseni ovat hävinneet;
mm :
- Ydinvoimaluvat – uraaninlouhinta - tyrannosauruskepulex
- Tapaus Vanhanen osoittaa, että Suomeen tarvitaan perustuslakituomioistuin
- Puoluerahoitus kaipaa täysremontin
- Toimittaja Korvola tekee mediahistoriaa.. jne
Samoin
ovat hävinnet kaikki ydinvoimapalstat :
- Ydinjätteen loppusijoitus ratkaisematta kaikkialla maailmassa
- Fukushiman likainen valhe
- Maailman suurin susi
- Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistopäivä
- Kolme uutta ydinvoimalaa kokoomukselle
-         Ydinvoima historiaan –adressi …
-          
Poistettu on myös :
- Luonnon reunaehdot
- H1N1-biologinen ase, jota on luettu ainakin 33500 kertaa ?

Kauan eläköön sananvapaus Suomessa !
Mutta niinhän se on aina mennyt historian havinassa, että kun uusi vallankäyttäjä ja tyranni saapuu,  tuhotaan ensin vanhat kirjat totuudesta piittaamatta, tai totuutta peitellen vallankäyttäjän eduksi ?

Keskisuomalaisella ei mene hyvin :
Tj. Vesa Pekka Kangaskorven pörssitiedote 14.12.2012 /

Keskisuomalainen Oyj ennakoi pörssiosakkeiden alaskirjausta
Keskisuomalaisen tilikauden tulosta ennakoidaan rasittavan pörssiosakkeista kirjattavat
arvonalentumistappiot. Rahoituskuluihin on kirjattu pörssiosakkeista jo alkuvuoden aikana
arvonalentumistappioita 1,9 Me. Viimeisellä neljänneksellä kirjattaneen noin 4,0 Me
arvonalentuminen. Vuoden 2011 aikana arvonalentumistappiota kirjattiin 2,3Me.

Keskisuomalainen boikottiin !
On ihan selvää, ettei nykyisellä toimituspolitiikalla säilytetä maakunnallista monopolia.
Onko ksml.fi:n uusin uudistus yhteydessä lehden arvonallennustappioihin ?

- Miten turvataan ja
kenen tehtävä on turvata sananvapaus Suomessa ja myös tässä maakunnassa ?






keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Keskisuomalainen boikottiin


4.1.2012 ksml.fi:
" Keskisuomalaisen verkkopalvelun KSML.fi:n keskustelupalstaa on uudistettu. Palsta toimii jatkossa niin, että käyttäjien on mahdollista keskustella siellä kaikesta verkkopalvelussa julkaistusta aineistosta: uutisista, kolumneista, pääkirjoituksista, mielipidekirjoituksista, kulttuuriarvioista, päivän kysymyksistä, videoista ja niin edelleen. 

Käyttäjät eivät voi enää aloittaa omia aiheitaan, vaan keskustelu käydään KSML.fi:ssä julkaistun aineiston pohjalta.
Palstalta poistuvat osastot, jotka oli tarkoitettu vain käyttäjien luomille viestiketjuille. Muiden alueiden vanhat viestit säilyvät palstalla."

Palstan keskustelijoita kohtaan yhtäkkinen muutos ilman mitään ennakkovaroitusta ei ole kirjoittajia kohtaan reilua eikä se ole hyvää lehtimiestapaa arvostavan toimituspolitiikan mukaista.

Asiaa mutkistaa ja sen tekee ongelmalliseksi varsinkin Keskisuomalaisen sivuilla jatkuvasti oleva lukijalupaus tasapuolisuudesta ja sananvapauden vaalimisesta.
Itse en ole nimimerkki, vaan subjektiivinen oikeushenkilö, joka on ollut poliittisesti aktiivinen jo 80 -luvulta saakka. Samoin olen kirjoittanut ksml:ssa kymmeniä lehtikirjoituksia.80-luvulta alkaen.

Pekka Mervolan päätoimittajakaudella lehden linja muuttui radikaalisti.
Samoin lehdestä on tullut yksityisomisteinen pörssiyhtiö, jolla on valtava aluemonopoli paikallislehdistä.

Ksml on hoitanut jo vuosikymmeniä mainostulojen ehdoilla ja pörssiyhtiön piikkiin kaikki kunnallisvaalit, eduskuntavaalit ja eurovaalit.
Eduskuntaan kuulumattomia  pienpuolueita tai muita ryhmittymiä ei olo kohdeltu tasapuolisesti. Uutisoinnissa ne eivät ole saaneet näkyvyyttä.

Edes viime eduskuntavaalien aikana Itsenäisyyspuolueen ehdokkaana en saanut ainuttakaan kirjoitusta paperilehteen.
Olen kirjoittanut ksml- verkkolehteen ns. syventäviä dokumentteja tärkeistä teemoista, joita päivitin ajoittain lukijan kokonaisnäkemyksen avuksi.
Varsinkin sikainfluenssapalstaa ja ydinvoimapalstojani luettiin.
2013 verkon uudistuksen yhteydessä lehti poisti yhtäkkiä jälkikäteen kaikki luetuimmat ”omat aloituspalstani”. TS, lehti poisti poliittiset oikeuteni ja sananvapauden vastoin lukijalupaustaan.
On päivänselvää, ettei lehti enää voi toimia uskottavasti entiseen malliin vaalikarusellin tai vaalikoneen pyörittäjänä.

Itse boikotoin jo kunnallisvaaleissa 2012 ksml-vaalikonetta.
Jo 16 kk. kestäneitten ( 2011-2012 ) bannieni yhteydessä olin ottanut yhteyttä ylen aluetoimitukseen ja pyytänyt yleä avuksi.
Yle on koko kansan media. On täysin perusteltua vaatia yleä turvaamaan avoin tiedonvälitys paikallisesti korvaamaan pörssiyhtiöitten mielivaltaisia pelisääntöjä.
Yle on ollut hiljaa. Vastausta ei ole kuulunut ?

Kuka tai mikä turvaa sananvapauden Suomessa ?
Kuka turvaa avoimet ja demokraattiset vaalit sekä  poliittiset osallistumismahdollisuudet Suomessa ?
Tällä hetkellä ei kukaan tai mikään !

 Ennen kakkien luetuimpien palstojeni poistoja mm. sikainfluenssapalstaa oli luettu jo yli 33 500 kertaa.
Palsta oli avoimesti kriittinen valtamedian sikapiikkitiedotuskartellille ja tutkimattomille rokotteille, jotka sitten osoittautuivat todella vaarallisiksi.

Olin jo aiemmin toukokuussa 2011 saanut bannit ksml-verkosta.
Olin joutunut massiivisen nimimerkkiverkkohyökkäyksen kohteeksi, samoin kuin muut ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvat kirjoittajat niin verkossa kuin paperilehdessäkin.

Oli hämmentävää huomata, että nämä henkilöäni solvaavat nimimerkit saivat jatkaa palstalla omien bannieni jälkeen vastoin ksml - verkon omia sääntöjä.
Pani ajattelemaan, että nimimerkit olivat ksml - omia toimittajia, joille ei löytynyt minkäänlaisia sääntöjä ?

Nyt luetuimmat aloitusketjuni ovat kadonneet kokonaan.
Näillä kohtuuttomilla toimenpiteillä ja varsinkin palstojen poistamisella ilman ennakkovaroitusta on mahdotonta jatkaa kirjoittamista tai yhteistyötä lehden kanssa.
Siksi
pyytäisin nyt kirjallisesti, että ksml laittaisi kaikki poistetut aloitusketjuni minulle sähköpostiini taltioitavaksi omaan käyttööni.

Koen, että kirjoittajana minulla on niihin oikeus, varsinkin kun ksml on näin rajoittanut ja mitätöinyt sanavapauteni ja poliittiset osallistumismahdollisuudet maakunnan valtamediassa vastoin lukijalupaustaan.

Jyväskylässä 9.1.2013
Sinikka Tyynelä

Irti Velkakierteestä – Vapaa Jyväskylä kunnallisvaaliehdokas 2012
Vapaa Suomi- , Muutosvoimat- , Itsenäisyyspuolue eduskuntavaaliehdokas,
Itsenäisyypuolueen eurovaaliehdokas
Keski.Suomen vihreitten perustajäsen
Kaupunginvaltuutettu 87 – 90


 ps.
 KSML.fi:n keskustelut uudistuivat 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Suomi ydinasevaltioksi


22.10.2012 11:54

Suomi päätti ostaa 180 miljoonalla eurolla 70 amerikkalaista Jassm-ohjusta Horneteihin.
Suomen ostoslistalla olevat ilmasta maahan ammuttavat JASSM-risteilyohjukset ovat hyökkäysaseita. Ne voidaan laukaista jopa 400 kilometrin päästä kohteesta ja niissä käytetään edistynyttä häiveteknologiaa.
Kyseessä  viimeisintä sotatekniikkaa oleva risteilyohjus. Ohjus voidaan varustaa biologisilla, kemiallisilla tai ydinaseilla.
Sen lisäksi Suomi aikoo hankkia vielä lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjuksia, joiden arvioidaan maksavan 240 miljoonaa euroa.
Vastoin omaa päätösvaltaa, omia puolustusvoimia ja ilman itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Suomi tukeutuu nyt Lissabonin sopimuksen saattelemana Naton hyökkäysaseisiin vastoin kansan suuren enemmistön tahtoa.
Olisikos suomalaisten vihdoinkin aika ryhtyä puolustamaan omaa maata ja kansaa EU – tuhokapitalismin raunioilta ja tyrmätä  jatkettuun ja pahenevaan valtiopetokseen syyllistyneet eduskuntapuolueet ?
Valtiopetos ei vanhene koskaan !
 Ilman minkäänlaisia oikeusvaltion periaatteita Suomi on muuttunut vain USA:n ydinasekilpavarustelun maksumieheksi. Ei ihme, että Venäjä on hermostunut ja esittelee superaseitaan:
- Venäjän ydinasearsenaalin pelottavin ase on mannertenvälinen SS-18-ohjus, joka on Venäjän mukaan maailman voimakkain ohjus. SS-18 kykenee kantamaan kymmenen 750 kilotonnin ydinkärkeä, joista kunkin kärjen räjähdysteho on noin 60-kertainen verrattuna Hiroshimaan pudotettuun pommiin.
 Saiko Eu Nobelin raúhanpalkinnon liian aikaisin ?
- Vasta kun Eurooppa on rauhanomainen, ekologinen ja itsenäinen suhteissaan Amerikan Yhdysvaltoihin, siitä tulee ydinvapaa alue.
Sen lisäksi Euroopan tulee osoittaa solidaarisuutta köyhempiä maita kohtaan ja luoda ystävälliset yhteistyösuhteet kaikkiin maihin, erityisesti naapurimaihin.
Askettäin myönnetty Nobelin Rauhanpalkinto EU:lle oli vain ydinasekilpavarustelun Natoniitti !

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Oikea vai väärä raha ?


Oikea vai väärä raha ?
Oma raha vai velkaraha ?

Jos yksityinen ihminen ryhtyy painamaan  rahaa, siitä saa petossyytteen.
Kun yksityinen pankki ilman parlamentaarista kontrollia ryhtyy nyhjäisemään tyhjästä, on kyseessä pankkiterrorismi, jolla orjuutetaan valtiot ja kansalaiset.
Nykyisen pankkiterrorismin pelisäännöillä kaikki EU- valtiot USA:aa myöten on jo alistettu väärän rahan orjuuteen.
Ei ihme, että Suomen hallituksenkin aika menee pelkästään eurokriisin sotkujen selvitysyritykseen.

Kun kansalaisten kansallisvarallisuus hupuloitiin pörssiin EU- vallankaappauksessa, on pörssikeinottelua pidettävä nyt yllä eduskunnan tuella vaikka väkisin valtavilla muiden kriisivaltioiden takauksilla, sillä kriisimaihin ja pörssiin sijoitetut panokset saattavat hävitä yhdessä yössä. Siksi kaikkien suomalaisten ja kestävän kehityksen ydinkysymys kuuluu :

Oma raha vai yksityisten pankkien velkaraha ?

Edessä on siis kaksi tietä :
Jatketaan nykyistä eduskunnan tietä ja velkaannutaan kuntien ja valtion osalta entisestään.
Eduskunnan pakon sanelemat kuntaliitokset eivät talouksia pelasta,  vaikka peruspalveluja ajettaisiin alas entistä terävämmällä juustohöylällä.  Siitä seuraisi vain entistä pahempi kurjistaminen ja köyhien kyykyttäminen.
Peruspalvelujen yksityistämiselläkään ei ongelmia ratkaista.
Päinvastoin koko kansalle tarkoitetut yksityiset peruspalvelut nostaisivat palvelujen hintaa entisestään.
Kaikkien kunnallisehdokkaiden pitäisi nyt muistaa Suomen perustuslain oikeudenmukaiset lähtökohdat ja kokonaisuuden etu.
Nykyinen kuntien kurjistaminen on luotu pelkästään eduskunnan EU-kyykytyksenä: - kuntien ja valtion kansallisvarallisuutta on siirretty ja  siirretään entistä varmemmin yksityisiin taskuihin.
Onneksi tässä kurjistamistempussa kansan on vihdoinkin avattava silmät !?

Mihin kuntien ja valtion rahat sitten hävisivät ?

Ei tarvii olla kovin fksu ymmärtääkseen, että viidakon lakien vallitessa iso syö pienen.
Kun yksityistämisen, yhtiöittämisen ja pörssikeinottelun seurauksena verotuspohja on pudonnut, nousevat myös hinnat pilviin ja rahat loppuvat.
On selvää, että nykymenolla entistäänkin pitempien ruokapankkien nälkäjonojen lisäksi kadulle ilmestyvät myös kerjäläislaumat. USA:n EU satelliitille käy niin kuin Yhdysvaltion valtion velalle : Jo yli kolmannes liittovaltion budjetista pitää kattaa uudelle lisävelalla. Yksityisten pankkien rahanpainokoneita tarvitaan. Velkalaskurit ei enää riitä, ja pian kai korvataan setelitkin muovisella sirukortilla, jolla nykyinen globaali pankkiterrori orjuttaa koko maailman.
On aivan selvää, ettei näin laitonta ja järjetöntä tilannetta voi ylläpitää muulla kuin massiivisella korruptiolla; poliittisen - ja valtamedian hyvävelijärjestöllä, jonka globaalia huiputusta johtaa poliittisen ja pankkieliitin Bilderberg – porukka.

Ps.

Edessä on siis valtava sekasotkun ja sekasorron selvittäminen sekä Suomessa, että kaikkialla maailmassa, ennenkuin laittomasti väärää rahaa painava kansainvälinen pankkiterrorismi on lakaistu maan rakoon ja rahan painaminen palautettu kansalliseen ja kansainväliseen parlamentaarisen kontrolliin.

Koska Suomen valtiontaloutta ja kunnallistaloutta johdetaan eduskunnasta, voidaan kunnatkin pelastaa pelkästään eduskunnasta.
Kestävällä tiellä Suomen eduskuntaan valitaan vähintään 101 kansanedustajaa, jotka yksinkertaisella enemmistöllä julistavat kolmannella valtalailla Suomen täysivaltaiseksi tasavallaksi, jonka laillista markkaa ei koskaan ole syrjäytetty Suomen eduskunnan päätöksellä.
Itsenäisyysjulistuksen yhteydessä Suomeen perustetaan riiippumaton Perustuslakituomioistuin ja eduskunnan parlamentaariseen valvontaan palautetaan kansallisvarallisuus; kansallistetaan kaikki valtion yksityistämät ja yhtiöittämät pörssiyhtiöt takaamaan verokertymää palvelujen tuottamiseen.

Ilman oikeusvaltion periaatteita meillä on edessä USA:n ja EU:n velkakriisin pahetessa entistä kurjempi kohtalo, jos ja kun nykyinen euron ja dollarin velkarahan pyramidihuijaus kaatuu Kiinan syliin ?
Kiinalainen valtiokapitalismi ilman ihmisoikeuksia ?
Siihenkö nykyinen eduskunta on meitä nyt johtamassa euron velkakriisillä ?