perjantai 15. lokakuuta 2021

Pukki kaalimaan vartijaksi - Suomi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvostoon

 

Suomi on valittu YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi kaudelle 2022–2024. 
Uusina jäseninä toimivat Suomen lisäksi Luxemburg ja Yhdysvallat. Suomen ihmisoikeusneuvostokampanjan pääviesti oli, että moninaisessa maailmassa ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Painopisteitä Suomen kampanjassa olivat naisten ja tyttöjen oikeudet, vammaisten ihmisten oikeudet, uudet teknologiat, ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet sekä koulutus ihmisoikeutena.
 
Ihmisoikeusneuvosto on YK:n ylin ihmisoikeuksia käsittelevä elin. Sen tehtävänä on muun muassa varmistaa, että ihmisoikeussopimuksia noudatetaan. 
- Onko korruptoitunut YK enää edes pelastettavissa ?
- Vähintä olisi, että neuvoston jäseniksi valittaisiin vain niitä, joiden omat kansainväliset sopimukset ovat kunnossa. 
 
Pukki kaalimaan vartijaksi - Suomi YK:n ihmisoikeusneuvostoon!?

Suomen kumppaniksi uutena jäsenenä tuli Yhdysvallat,  joka ei ole ratifioinut edes YK:n Lasten oikeuksien sopimusta. YK:ssa on solmittu yhteensä 18 ihmisoikeussopimusta ja lisäpöytäkirjaa. Yhdysvallat on ratifioinut niistä vain viisi ja on yksi harvoista valtioista, joka on jäänyt pois muun muassa naisten ja vammaisten oikeuksia suojelevista sopimuksista.

Kansainvälinen Biodiversiteettisopimus on toinen sopimus, jonka ovat ratifioineet kaikki muut YK:n jäsenmaat Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Sopimus pyrkii suojelemaan luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Yhdysvallat ei ole mukana YK:n kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, joka käsittelee sotarikoksia, kansanmurhia ja muita rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kaikki muut länsimaat ovat mukana sopimuksessa. Presidentti Bill Clinton allekirjoitti tuomioistuimen perustaneen Rooman sopimuksen, mutta terrorismin vastaista sotaa käynyt presidentti George W. Bush irtisanoutui siitä. 
Bushin hallinto vastusti kiivaasti sitä, että yhdysvaltalaissotilaat voisivat joutua tuomioistuimien tuomittavaksi. Se solmi yli sadan valtion kanssa luovuttamisen estäviä sopimuksia, toteaa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.
 
Yhdysvallat jättäytyi pois kansainvälisestä Ottawan miinakieltosopimuksesta, joka kieltää henkilömiinojen käyttämisen ja varastoimisen. Yhdysvallat on kuitenkin luopunut miinoista kaikkialla Korean niemimaata lukuun ottamatta.

Yhdysvallat on jäänyt pois muistakin sodankäyntiä rajoittavista sopimuksista. Se ei ole mukana rypäleammukset kieltävässä - tai ydinkoekieltosopimuksessa.

Yhdysvallat ei ole mukana ydinaseet kieltävässä sopimuksessa, niin kuin ei Suomikaan. Sopimus hyväksyttiin heinäkuussa 2017.

Barack Obama allekirjoitti tavanomaisten aseiden kauppaa koskevan sopimuksen vuonna 2013, mutta sitä ei ole ratifioitu. Sodankäyntiä sääntelevään Geneven sopimukseen Yhdysvallat on liittynyt, mutta se se ei ole mukana kahdessa lisäpöytäkirjassa.

Yhdysvallat ei ole allekirjoittanut kansainvälistä merisopimusta. YK:n merioikeusyleissopimus muun muassa määrittelee valtioiden aluevesiä ja talousvyöhykkeitä.  Se myös sääntelee kalastusta ja muita merten luonnonvarojen käyttöä.  

YK:n ylimmän ihmisoikeusneuvoston tehtävänä on muun muassa varmistaa, että ihmisoikeussopimuksia noudatetaan.
 

 
Suomi ylimmässä ihmisoikeuseuvostoliitossa valvomassa itseään?

Miten se on mahdollista ?
Maa, jonka perustuslaki on mitätöity? Maa josta puuttuu alkeellisin itsekritiikki ja oikeusvaltion periaatteet ilman riippumatonta Perustuslakituomioistuinta? Maa, joka kaapattiin Bilderberg-eliitin järjestösopimuksella muun Euroopan mukana Yhdysvaltojen satelliitiksi? Maa, jonka itsenäisyys on mennyt ja kansantalous konkurssissa? Maa, jossa lapsiperheköyhyys on kolminkertaistunut 1990-luvulta? Maa, jolta hallitsee Maailman talousfoorumia ( WEF ) niiavat suloiset nukkefeministit hallituksessa ?

Suomen valtiosääntö, Valta kuuluu kansalle on perustuslaissa taannut kansalaisten perusoikeudet, jotka ovat ensisijaisia kaikkeen muuhun lainsäädäntöön nähden. Laittoman EU- liittymissopimuksen jälkeen maa siirtyi ylikansalliseen yhtiövaltaan, joka antoi yhtiöille subjektiiviset oikeudet ja kansalaisten perus- ja ihmisoikeudet kumottiin. Eduskunta ei enää edusta kansaa, vaan ylikansallista ryöstötaloutta, jonka seurauksena maan entinen kansallisvarallisuus on sosialisoitu yksityisiin taskuihin.

Suomi on vajonnut korruption pohjamutiin: Laiton EU-eduskunta ja sen valtamedian propaganda ovat parhaillaan julistaneet militaristisen globalisaation sisällissodan kansaa vastaan rokotepasseilla ja rokottamattomia syyllistämällä. Onneksi maassa on vielä yli 750 000 rokottamatonta, jotka vielä liputtavat vapautta. Geenimanipulaatiopistos on bioase !

Meneillään on kolmas maailmansota. Rokotepasseilla ja digitaalisella identiteetillä koko maailma on tarkoitus alistaa globalistien totalitaariseen kontrolliin. Onneksi kansakunta on jo heräämässä.

Katsoin eilen ”Yökylässä” Maria Veitolan vierailua Sanna Marinin luona Kesärannassa. Topakka nuori demarinainen laittoman EU- Suomen peränpitäjänä?

Laiton globalistieduskunta hyväksyi koronapassin tänään 15.10.
 
Suomen oikeutus YK:n ihmisoikeusneuvostoon kompastui taas tänäänkin törkeään ihmis-oikeusrikokseen, kun eduskunta hyväksyi koronapassin käyttöönoton äänin 105 – 33, poissa 60, ilman laajaa julkista keskustelua. 
Eduskunta ei välittänyt edes kansalaisten henkilötietojen suojasta, joista oikeusnotaari Aki Nummelin muistutti MV-lehdessä:

 Yksilön henkilökohtaisten tietojen suoja häviää

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa ei arvioida myöskään yksilöiden tietosuojaa ja niin kutsuttua portinvartija-kysymystä. EU:n tietosuoja-asetus, julkisuuslaki ja potilaslaki takaavat oikeuden siihen, että yksilön terveystiedot pysyvät salaisina, eikä niitä voida luovuttaa muille.

Tässä tulee esiin portinvartija-kysymys, sillä esimerkiksi kylpylöissä, tanssipaikoilla ja kuntosaleissa, joita muun muassa koronapassin ajatellaan koskettavan, voi koronapassin tarkistaa periaatteessa kuka tahansa; vaikkapa satunnainen kesätyöntekijä.

Jotta yksilön terveystietoja voisi käsitellä, tulisi ”portinvartijan” eli koronapassin tarkastavan henkilön olla ainakin terveydenhuollon koulutettu ammattihenkilö, jotta saadun tiedon jääminen jakamatta eteenpäin toteutuisi.

Rikoslain 38. luvun 2 §:ssä määrätään salassapitorikkomuksesta sakko.

Sakon saa, mikäli salassapitovelvollisuuden vastaisesti paljastaa asemassaan, toimessaan tai tehtävässään saamansa tiedon. Näihin tietoihin luetaan kuuluvaksi myös yksilön terveystiedot. Nyt tällaisten ihmisten, jotka asemassaan, toimessaan tai tehtävässään voivat saada salassa pidettävää tietoa, määrä kasvaa räjähdysmäisesti.

Miten voidaan valvoa, että rikoslain 38. luvun 2 §:ssä määriteltyjä rikoksia ei tapahdu tai että niistä vaihtoehtoisesti rangaistaisiin? Ei mitenkään.
 
Selvää, että rokotepassin hyväksymisen jälkeen kehitetään automaattiset tarkastuspisteet kertomatta kansalaisille, mikä on digitaalisen keskistysleirin kontrolloiva taho.

Oikeusvaltion periaatteet hulahtivat jo vuosikymmeniä sitten Suomesta ja koko Euroopasta kuin vesi hanhen selästä.

Meneillään on globalisaation jyrkkä romahdusvaihe. Edessä on laillisen Suomen palauttaminen, jos yhteiskuntarauha aiotaan varmistaa.

 
 
 


 




Ei kommentteja: