keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Suomi 100 – tarvitaanko Itsenäisyyspuoluetta


Itsenäisyyspuolueen pj. Antti Pesonen menehtyi 5. huhtikuuta 2017, 53 -vuotiaana.
Ipun puheenjohtajana Pesonen toimi 2004–2015 sekä 2016–2017.

Antti oli kuin diesel: - vakaa, kestävä, rauhaa ja väkivallattomuutta kohti pyrkivä
gandhilainen nationalisti, jolle kansallisvaltion merkitys oli valtion tarjoama suoja ulkoista poliittista ja taloudellista riistoa kohtaan. Rasismin ja muun syrjinnän hän tuomitsi yksiselitteisesti.

1994 perustetun Vapaan Suomen Liiton keskeisenä pyrkimyksenä oli alusta saakka puolueiden monopoliaseman purkaminen. Monelle puolueen myöhempi nimenmuutos oli suuri pettymys. Puolueena itsenäisyysliike ei koskaan yltäisi nykyisen umpikujaan ajautuneen puoluejärjestelmän haastajaksi. Ipu jäisi ikuiseksi pienpuolueeksi ilman demokraattisia osallistumismahdollisuuksia.

Valtakunnan politiikan uutispommi oli PerusS – puoluekokous Jyväskylässä, jossa uusi pj. valittiin heti ensimmäisessä äänestyksessä 60 / 40. 
Kukkotappeluihin kykenevä uusi pj. Halla-aho haastoi oitis myös Timo Soinin ulkoministeripestin.

 Timo Soini ?

Perussuomalaiset olivat pettäneet kaikki äänestäjänsä. 
Kannatus oli pohjamudissa ja Soinin oli väistyttävä.  Soini oli vuosien varrella räiskynyt ja paukkunut kuin purukumi ja varautunut myös loikkareihin säätämällä mm. LEX- Soinin, jolla loikkareilta evättäisiin puoluetuki.

Voi vain kuvitella Soinin tuskaa viime viikonloppuna, 
ensin LEX- Soini ja sitten ministeripallin menetys ? 
Eipä ihme, että kulissien takainen valtapeli pääsi vauhtiin: Soini ei suostuisi häviämään.

Pelastaakseen oman ministeripallinsa Soini päätti hajottaa koko puoleen ja hypätä
kiltisti Orpon ja Sipilän ruotuun turvaamaan istuvaa hallitusta vastoin oman puoluekokouksen selkeää linjamuutoksen vaatimusta.

Timo Soini jää Suomen historian pohjanoteeraukseksi ?
Voiko enää pahemmaksi mennä ?


Orpo ja Sipilä myhäilevat : Soini on kiltisti hallituksen kettingissä.
Halla-aho on yhteistuumin nuivittu yhteiskuntakelvottomaksi myös puoluekokouksen päätöksellä.

Olisiko viimeinkin oppirahat maksettu ?
Näennäisdemokratian ja valtapelien aika on ohi !

Unelma suorasta demokratiasta elää:
Halla-aho on haastanut suomalaiset avoimeen keskusteluun kansakunnan tilasta ja tavoitteista.

Entä,
onko Itsenäisyyspuolueella enää tulevaisuutta, kun Perussuomalaiset ovat nyt Halla-ahon johtamina eduskunnassa isona ryhmänä haastamassa kansakuntaa syvempään kriittisyyteen EU:sta ja eurosta ?

Mikä voisi olla itsenäisyyspuolueen tehtävä ?
Ehkä kannattaisi muistaa Vapaan Suomen Liiton juuret ja sen historiallinen
tehtävä laillisuuden palauttamisessa puoluevallan kumoamiseksi suoran demokratian ja
todellisen kansanvallan varmistamiseksi ?

Jos oikeus – ja perustuslakituomioistuimet toimisivat, laillisuus voitaisiin palauttaa ilman määräenemmistöjä !
Valtiopetos ei vanhene koskaan.




Ei kommentteja: