tiistai 7. maaliskuuta 2017

Teesit globalisaation valheesta


  http://www.itsenäiset.fi/itsenäisyysjulistus.html
 
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther naulasi
teesit Wittenbergin kirkon seinään, haastoi paavin ja koko katolisen kirkon
protokollan anekaupasta ja helvetin kiirastulesta. 
Herramme vuonna 2017 Suomen Itsenäiset ry:n perustajajäseniin kuuluva
Niko Kauko
  julkisti kolmannella valtalailla Itsenäisyysjulistuksen. 
Brysselin pääkallopaikalta tultuaan, hän letkautti, että " vasta sitten hän ymmärsi, milta Lutherista tuntui Vatikaanissa.

Tänä vuonna myös itsenäisyytensä menettänyt EU - Suomi juhlii valheellisesti 
Suomen 100 vuotista itsenäisyystaivalta, vaikka Suomen perustuslaki kumottiin laittomasti, kun Suomi liitettiin EU:hun ja nyt maamme on myös luovutettu ilman turvatakuita Naton kanssa solmitulla Isäntämaasopimuksella suurvaltojen taistelutantereeksi.
Koko nykyinen valtaeliitti on enää ylikansallisten suuryhtiöitten kiltti renki 
ja kansa elää vuosi vuodelta entisestään velkaantuneempana ja kituen.

Menetetyn itsenäisyyden 100-vutisjuhlien yhteydessä pitäisi koota teesit laittoman EU-liittymissopimuksen vallankaappauksesta, virallisista valheista ja naulata myös ne eduskuntatalon seinään itsenäisyysjuhlien käynnistyessä.
EU ja Suomi EU:ssa on globaalikapitalismin vallankaappauksen uhri.

Totalitaarisella kommunismilla ja euvostoliitolla on vain se ero,
että näennäisesti kommunistivaltioissa johtajat muka ajoivat kansan enemmistön etuja. Euvostoliitossa poliitikot sen sijaan
edustavat julkeasti ja ylpeästi vain äärimmäisen pienen omistajaeliitin entistä nopeampaa rikastumista rajoittamattomalla vapaakaupalla. 
Tällä rajoittamattomalla ryöstötaloudella maapallo on pian elinkelvoton.


Oli suuri ilo saada Joni Töyrylän teesit Globalisaation valheesta. 
Hänen luvallaan julkistan ne myös tässä:


100 Teesiä vallankumouksen puolesta

  1% maapallon ihmisistä omistaa rahaa enemmän kuin loput 99%

  1% maapallon ihmisistä omistaa yli 50% maapallon luonnonvaroista

  1% johtajina toimivat kansainväliset suurpankkiirit jotka hallitsevat  rahan luomista ja tuhoamista

  1% sisältää Suomen poliittisen, virkamies, ammattiyhdistysliike, media, elinkeinoelämän johdon, puolustusvoimien johdon

  He omistavat kaiken "länsimedian" eli myös suomalaiset sanomalehdet,
  televisiokanavat ja "mainstream" verkkomediat

  He omistavat kaikki kaivostoiminnan, osakkeet, tehtaat,
  kuljetuskoneiston, kauppaketjut

  Kaikki maapallon valtiot ovat velkaa heille rahajärjestelmän
  rikkinäisyyden takia

  "Vapaakauppa" tarkoittaa velkaan perustuvaa orjuutusta koska
  kansainväliset pankkiirit omistavat rahajärjestelmän

  Raha ja valta mahdollistavat hyvävelijärjestelmän luomisen

  Hyvävelijärjestelmän avulla he kontrolloivat poliittista
  päätöksentekoa, tuomioita, poliisin toimintaa, yleisradion sisältöä

  He ovat yksityistäneet kansallisomaisuutta että ovat voineet myöhemmin
  sen yhtiöittää jonka jälkeen omistajiksi ovat tulleet sijoitusyhtiöt
  ja pankkit

  Suomen sähköverkko on myyty. Sähkön hinta tulee kasvamaan tasaisesti
  aina ilman vallankumousta. Sähkönsiirtomaksu on teatteria

  He käyttävät termejä "kehitys" ja "tuottavuus" rakentaessaan
  imperiumiaan

  Muutoksissa pyritään aina luomaan suuria hallinnollisia kokonaisuuksia
  joissa lopullinen päätäntävalta on pienellä määrällä ihmisiä

  Heidän etuaan on yhdistää kansakunnat mahdollisimman pienen
  ihmisjoukon hallittavaksi

  Amerikan valtiot halutaan liittää tulevaan Amerikan unioniin

  Euroopan valtiot on liitetty Euroopan unioniin

  "Kansainvälisiä sopimuksia on kunnioitettava" on suomalaisten
  rikollisten poliitikkojen hokeama

  Suomessa Kuntien määrää halutaan pienentää ja luoda suuria maakuntia
  että päätöksenteosta vastaa mahdollisimman pieni joukko ihmisiä

  Suomen toimiva terveyskeskusjärjestelmä halutaan muuttaa; "uudistus"
  tähtää kaiken yksityistämiseen ja yhtiöittämiseen

  Poliisijärjestelmä on keskitetty ja erittäin hierarkinen, poliisien
  toimintoja valvotaan sähköisesti

  Suurituloisia on Suomessa 13.2 prosenttia. Taloudellista
  eriarvoisuutta tullaan lisäämään kunnes päästään tilanteeseen että
  Suomessa varakkaita on 1% ja köyhiä 99%


  Valtapyramidin on oltava riittävän kapea että vain 1% hallitsee
  avainasemassa olevia virkoja ja asemia. Tämä on heidän unelmansa

  Maataloutta on heikennetty järjestelmällisesti 60-luvulta lähtien

  Aluksi hävitettiin pienimuotoinen maatalous "kehittämällä" suuria
  tuotantoyksiköitä, tätä perusteltiin "tuottavuudella"

  Nyt hävitetään suuret tuotantoyksiköt tuomalla halpaa ruokaa
  ulkomailta, maista joissa ei ole samanlaista tuotannonvalvontaa kuin
  Suomessa, Suomalainen ruoka on tutkitusti maapallon puhtainta

  Vesi maksaa kaupassa enemmän kuin maito

  Puolustusvoimat ostavat ruuan ulkomailta

  Omavaraisuus halutaan hävittää kaikin mahdollisin tavoin, ihmiset
  halutaan saada riippuvaisiksi kauppakeskuksista

  EU:ssa valmisteilla oleva "plant reproduction law" kieltää
  maanviljelijöitä käyttämästä edellisen vuoden sadon siemeniä kylvössä,
  siemenet on ostettava heiltä

  Nestlen pääjohtaja on sanonut että "Vesi ei ole ihmisoikeus"

  Urho Kekkonen vei Suomen EU:n edeltäjään, EEC-vapaakauppa
  sopimukseen. Hän kuitenkin korostaa päiväkirjoissaan että "Sopimus ei
  koskaan saa tarkoittaa sitä että suomalaiset tulevat myymään maan- tai
  veden ulkomaille"

  J.K.Paasikivi kirjoittaa päiväkirjassaan kannattavansa monarkiaa sillä
  on nähnyt miten demokratia toimii Yhdysvalloissa ja Briteissä

  Kansanedustajat eli kansantuhoajat ovat valmistelleet
  metsähallituslakia jossa kaivosteollisuus saa vapaasti toimia
  maaperässä kuntien vastalauseista huolimatta

  Metsähallituslaki mahdollistaa pohjaveden myymisen ulkomaille ja
  pohjavesitonttien pakkolunastuksen

  Talvivaara ja muut kaivosyhtiöt eivät saastuta siksi että eivät osaisi
  kaivaa tai että se olisi taloudellisempaa

  Kaivosyhtiöt saastuttavat koska se on niiden tehtävä, näin on tehty
  eripuolilla maapalloa jo ennen Suomea

  Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa ovat kaivosyhtiöt
  saastuttaneet valtavia alueita ja ihmiset ovat joutuneet luopumaan
  elinkeinoistaan ja siirtymään "kasvukeskuksiin"

  Navajo- intiaanien reservaatin ympäristöstä kaivosyhtiöt kaivoivat
  uraania. Uraanin puhdistuksesta jääneet jätteet levitettiin
  vesistöihin ja maaperään jonka jälkeen yksi maapallon pitkäikäisimpiä
  kansoja on tuhoutunut. Heidän keski-ikänsä on nykyään 46 vuotta

 Talvivaaran tarkoituksena on kokoajan ollut kaivaa uraania. He ovat
kaivaneet uraania. 
Missä uraani on nyt? 
Missä ovat jätteet?

 Dragon Mining on saastuttanut Ala-Jalkajärven täydellisesti

  Muutama vuosi sitten muovia ei saanut polttaa vaan se haudattiin
maahan että myrkkyä ei olisi levinnyt ilmakehään.       Nyt kansantuhoajat
  ovat lanseeranneet "energiajätteen" jonka siivittäminä kansalaiset
  iloiten polttavat kaiken muovin

  Kansantuhoajat käyttävät uuskieltä joka on muokattu heidän
  imperiumiaan varten

  "Biotalous" tarkoittaa sitä että uhraamme velkapohjaiselle
  rikolliselle rahajärjestelmälle hyvinvointimme keskuksen,
  monimuotoisen metsän

  "Biotalouden" nimissä metsän uusiutuvuutta ja monimuotoisuutta
  hävitetään ja pyritään estämään monin tavoin

  Puolukat, kannot, risut ja varvut kuuluvat metsään. Ne mätänevät ja
  luovat uutta kasvua ja voimaa tuleville vuosille. Tämä halutaan estää

  He eivät halua että ihmiset keräävät villiyrttejä, marjoja, sieniä,
  kaloja, tai metsästävät

  Sipilän hallitus leikkasi luonnonsuojelualueiden hankintarahoitusta,
  luonnontieteiden opetusta, siirsivät valtion alueita metsätalouden
  alueiksi, soiden suojelua supistettiin kolmannekseen, kaksinkertaisti
  valitusmaksut, tuki Talvivaaran kaivoksen ja Fennovoiman ydinvoimalan
  toimintaa ongelmista huolimatta




  Alueelliset ympäristökeskukset purettiin 2010 ja luotiin ELY-keskus
  joka puretaan 2019. Tarkoitus on heikentää ympäristön asemaa edelleen
  ja lisätä teollisuuden ja yritysten valtaa

  Suomessa on 500000 työtöntä, enemmän kuin koskaan Suomen
  historiassa. 16.11.2016 eduskunta päätti kiristää työttömyysturvaa

  Helsingissä ensimmäistä kertaa Suomen historiassa yli puolenkilometrin
  ruokajono

  25.11.2016 perustusvaliokunta esti kansalaisaloitteen etenemisen jossa
  Suomi olisi erotettu eurosta. Päätöstä perusteltiin "kansainvälisillä
  velvotteilla"

  Kiky- sopimuksessa hävitetään hyvinvointivaltion rippeet ja alistetaan
  kansa globaalin kapitalismin alle

  Paperiliitto, metalliliitto, SAK olisi voinut estää työväelle
  vahingollisen kikyn mutta eivät tehneet mitään

  Stubb ja Katainen lupasivat olla leikkaamatta koulutuksesta mutta
  toisin kävi

  Suomalaisilta köyhiltä leikattiin 2015 miljardi euroa samaan aikaan
  kun maahanmuuttobisnekseen lisättiin 1.5 miljardia

  Rikolliset VOK budjetit - patjoihin 50000 euroa kolmen kuukauden
  ajalle? Ei ihme että rahaa on tarvittu

  Panamaskandaalissa satoja yrityksiä ja yksityishenkilöitä jäi kiinni
  veroparatiisikytköksistä, mitään tuomioita tai sanktioita ei
  tapahtunut

  Suomessa on vielä omat kansalliset puolustusvoimat

  Suomalaisia metsästäjiä, asekeräilijöitä ja reserviläisiä riisutaan
  aseista mahdollisen vallankumouksen vuoksi

  Saksaan epäillään saapuneet miljoonia salakuljetettuja aseita
  pakolaisten toimesta, kuinka paljon Suomessa?

  Heidän etuaan on hävittää kansallistunne, kansallisromanttinen taide
  ja kansanhistoria ja toisaalta luoda kansojen sekoitus hierarkisen
  järjestelmän alaisuuteen

  Valtapuolueet, valtamedia ja esivalta ovat muuri, joka erottaa
  nykysuomalaiset omasta kulttuuristaan, perinteistään, identiteetistään
  ja luonnosta

  Tätä suunnitelmaa Euroopassa kutsutaan Paneuroopaksi ja meille se
  ilmenee EU:n monikulttuurisuuden myötä

  Maapallon vähemmistökansoihin kohdistuvaa terroria tehdään
  keskitetysti heidän toimestaan, he haluavat alistaa kaikki ihmiset
  saman hierarkisen talousjärjestelmän vangiksi

  Kun terve kansallistunne on hävitetty eivät ihmiset kykene
  yhteisölliseen toimintaan, vastarintaan, puolustamaan omia etujaan

  "Monikulttuurisuus" on monokulttuuria. Valtamedia hakkaa päivät yöt,
  vuodesta toiseen "monikulttuurisuus" propagandaa ihmisten mieliin

  Vähemmistökansojen oikeuksia sekä korporaatioiden valtaa vastustavia
  kansalaisjärjestöjä pyritään kriminalisoimaan nyt Trumpin toimesta

  Suomalaisia on maapallon väkimäärästä alle 0.6 promillea; suomalaiset
  ovat vähemmistökansa jota tulisi suojella.

  Suomen presidentti on nimittänyt puolustusvoimien johtoon
  Yhdysvaltalaisen mulatin




  Venäjän ilmatilan loukkauksista tehdään suuri kohu mutta mitään ei
  puhuta NATO joukkojen liikkumisesta Suomen alueella

  Ruotsissa kansantuhoajat asuvat omilla, vain ruotsalaisille
  tarkoitetuilla, asuinalueilla. "Monikulttuuriset" alueet ovat Euroopan
  väkivaltaisimpia ja monille alueille poliisi ei mielellään lähde.

  Islamin maailmavallotusoppi sopii hyvin ajamaan myös heidän
  päämääriään

  Koska islamistit eivät hyväksy demokraattista järjestelmää vaan
  ainoastaan uskonnollisen Sharia-lain, islamistit ajavat täydellisesti
  heidän asiaansa luoda riitainen, yhteistyökyvytön, väkivaltainen
  ihmismassa

  Heimoajattelussa vähemmistökansoja suojellaan. Tämä on globaalia
  monikulttuurisuutta.

  Ainoa äärioikeisto ovat he, rahavaltaa käyttävät
  rikolliset. Vasemmistoa ovat uusnatsit, kansallissosialistit,
  anarkistit, kommunistit, luonnonsuojelijat, työläiset, työttömät,
  eläkeläiset, opiskelijat, …

He haluavat sekoittaa kansat, tehdä bisnestä luonnon ja työläisten
kestokyvystä riippumatta ja lopulta alistaa ihmiskunta menettämään ihmisarvonsa velkapohjaisen talousjärjestelmän avulla

 On ymmärrettävä että käytännön kommunismi ja äärikapitalismi ovat sama
asia, pieni joukko ihmisiä
hallitsee loppua 99 %



  Kansallissosialisteja vainotaan koska he haluavat irrottautua
  kapitalistisesta järjestelmästä, suojella kansoja, pyhittää luontoa ja
  elämää, ymmärtävät että 1% toimi myös kommunistisen järjestelmän
  taustalla, ymmärtävät että monikulttuurisuus on valhe

  1% omistaa rahan ja materian mutta eivät omista vielä ihmisiä, 
  niitä 99%

  Yhdysvalloissa ihmisiin kuitenkin asennetaan mikrosiruja, sama
  tapahtuu pian Suomessa

  Käteisen rahan menettämisen jälkeen kaikki rahaliikenne on sähköisesti
  kontrolloitua ja seurattavissa, on mahdollista että tämän jälkeen
  talletuksista joutuu maksamaan "negatiivista korkoa"

  Tulevaisuudessa velassa eläminen on normaalia ja velkaa voi vähentää
  ihmisarvoaan vähentämällä

  Tästä on kertonut Aldous Huxley Uusi uljas maailma kirjassaan, George
  Orwell 1984:ssä, Andrew MacDonald Turnerin päiväkirjoissa, vielä on
  mahdollisuus toimia ennen suomalaisten totaalista alistamista


Mitä vallankumouksen jälkeen?


  On huomattava että väestöräjähdys sekä ihmisen luontainen ahneus ja
  välinpitämättömyys ovat ongelmia joita talousrikolliset eivät aiheuta

  "Globaalien ongelmien alkusyy on ihmisluonnossa itsessään" sanoi
  emeritusprofessori Tatu Vanhanen

  Näin ollen, ihmiskunta tarvitsee jonkinlaisen globaalin lain jonka
  avulla ylikansoitus, ylikulutus, puutteellista lainsäädäntöä
  hyödyntävä kansainvälinen kauppa sekä ydinsodan, sekä näistä johtuvat
  muut globaalit ongelmat mm. nälänhätä, massamuutot voidaan ratkaista

  Syrjäytettyämme rikolliset johtajamme voimme palauttaa rajavalvonnan,
  luonnon kunnioituksen, jakaa hyvinvointia, vaalia kestävää
  elämäntapaa, perinteitä, omavaraisuutta

  Tämän lisäksi voisimme pyrkiä uuteen globaaliin järjestelmään
  kokonaisena kansakuntana

  Talouseliittiin kuuluu lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia joista
  osa on vastuussa nykyisestä kehityksestä mutta osa ei, osa heistä
  saattaisi haluata keskustella erilaisen tulevaisuuden mahdollisuudesta

  Voisimmeko olla näyttämässä uutta rauhanomaista suuntaa maailman
  kansoille syrjäyttämällä rikolliset johtajamme mutta rakentamalla
  rauhaa globaalin imperiumin sekä muun maailman välille?


Suuret Kiitokset Jonille !
Olet haastanut Suomen ja koko äärikapitalistisen maailman täydellisessä umpikujassa olevat poliittiset, yhteiskunnalliset ja aatteelliset instituutiot, joita pidetään yllä vain diktatorisesti asevoimin ja joukkotuhoasein:


- Koko telluksen tulevaisuus on enää napinpainalluksen varassa





Ei kommentteja: