tiistai 9. tammikuuta 2024

Nukuimme demokratian ja heräsimme ydinasediktatuuriin

 

Vuosi 2024 Suomessa alkoi paukkupakkasilla. Oli kuin koko luonto olisi reagoinut joulukuussa allekirjoitettuun Yhdysvaltojen kanssa solmittuun militaristiseen DCA-puolustussopimukseen, joka upotti Suomen muun Skandinavian mukana moraaliseen pohjamutaan ja Yhdysvaltojen terroristiseen ydiase-rupusakkiin. Jo pari vuotta aiemmin ratifioidun YK:n ”Ydinaseiden kieltosopimuksen” jälkeen ydinaseet ovat olleet jo laittomia.

Hyytävä yli 30 asteen kylmyys laskeutui Suomeen, kun kansansuverenitteettinsä monen kertaan pettänyt Suomi ryhtyi lopullisesti Yhdysvaltojen alamaiseksi Venäjän eturintamaan. Ei siinä paljon kansan kohtalo painanut, kun koko maa ja sen asevoimat uhrattiin miehittäjän sotatoimiin ilman ehtoja. 

Yhdysvaltojen terroristinen voittokulku nielaisi viimeisenä voittonaan koko Skandinavian ydinsateenvarjonsa alle entisten pohjoismaisten oikeusvaltioiden rauniolle. Nyt sitten valmistaudutaan sotimaan kaikilla rintamilla myös Pohjolassa, kun Ukraina hävisi ja sotapelien on jatkuttava!?

DCA – puolustussopimukset Skandinaviassa

Ensin Norja 2021, sitten Pentagonin Aku-Ankan veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu; - Ruotsi, Suomi ja viimeisenä Tanska liittyivät terroristiseen ydinaseliittoon joulukuussa 2023. 

Onko Venäjän pelko viisauden alku, vai heräävätkö pohjoiset kansat ruususen unesta jäätävään painajaiseen, kun totuus politiikkojen ja sotilashenkilöiden heppoisista perusteluista aikoinaan paljastuu ja laajenevien sotatoimien painopiste siirtyy Pohjolan perukoille?

Pentagonin pelilaudalla on Washingtonin sotateollisen infran iloksi nyt paljon uusia innokkaita, syyntakeettomia sotaan lähtijöitä, maksumiehiä ja pelinappuloita, kun uusia strategisia siirtoja mietitään. Ruotsia ei ole vielä edes hyväksytty Natoon, kun puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa oli jo solmittu. Myöskään Tanska ei ole allekirjoittanut tukikohtasopimusta Naton, vaan Yhdysvaltojen kanssa.

DCA- sopimuksilla Yhdysvallat valtasi maanpetoksellisesti koko Skandinavian ilman ainuttakaan laukausta. DCA-sopimus laillistaa Yhdysvaltojen sotilashallinnon ensisijaisuuden kansallisessa lainsäädännössä. DCA- sopimukset ovat antautumis- ja miehityssopimuksia, jossa menetetään myös kansallisen lainvalvonnan suvereniteetti.

Yhdysvaltojen sota kaikkia vastaan

Yhdysvallat on käynyt vuosikymmeniä terroristista sotaa kaikkea liberalismin vastaista politiikkaa ja varsinkin vasemmistoa kohtaan. Kaikki äärioikeiston vaihtoehdot ovat aina olleet uhka Yhdysvaltojen sotilaskoodille. Koska ydinaseet eivät kuulu avoimeen yhteiskuntaan, myös rauhanliikkeet ja totuutta etsivä älymystö joutuvat Yhdysvaltojen valvontaviranomaisten kontrolliin ja tulilinjalle kaikissa Pohjoismaissa. Myös Suomessa on sananvapaus jo mennyt aikoja sitten. Ihmiset on kyykytetty pelonsekaiseen vaihtoehdottomuuteen. Entinen puolueettomuus- ja rauhanpolitiikka on hylätty ja vaihdettu ydinaseisiin. Geopoliittisesti setä Samin Pentagonin Aku-Ankan pelilaudalla Pohjoismaista on tullut kertaheitolla laajenevan konfliktin uusi pelialusta ja ydinaluetta, johon kumman tahansa suurvallan ydinaseisku voi kohdistua. Edes 30-asteen paukkupakkaset eivät enää estä ydinasevaltojen keskinäisen konfliktin kuumenemista, kun rajat on vastakkain.

Meneillään on psykopaattien johtama ydinhulluus, jolla ei ole vertailukohtaa ihmiskunnan historiassa, eikä mitään tekimistä turvallisuuspolitiikan kanssa: - kahdenväliset Yhdysvaltojen kanssa solmitut tukikohtasopimukset muodostavat nyt Pohjoismaiden väestölle ennenkokemattoman turvallisuusuhkan. Lisäksi Yhdysvalloille luovutetut alueet eivät ole enää omien kansalaisten käytössä. Yhdysvaltojen uhmaaminen tapahtuu sotilasvallan oman lainkäyttövallan ja oikeuden alaisuudessa peruuttamattomalla 10- vuotisella yhteistyösopimuksella.

Yhdysvaltojen tukikohdat mahdollistavat ydinaseiden käytön kaikissa Pohjoismaissa, sekä niiden käytön myös kansallisissa armeijoissa. DCA- sopimus lisää ydinaseiden käytön riskiä, kiihdyttää kilpavarustelua ja lisää aseistusta ja tekee Pohjoismaista korkean riskin konfliktialueita.

Terävä Global Researchin geopoliittinen analyytikko Manlio Dinucci antoi jo 7.1.2024  ydinhälytyksen:

32 ​​Yhdysvaltain tukikohtaa Euroopassa Venäjän lähellä

Ruotsi on liittymässä Natoon. Samalla Yhdysvaltojen kanssa allekirjoitettu DCA-puolustussopimus antaa heille rajoittamattoman pääsyn 17 ruotsalaiseen sotilastukikohtaan. Sopimuksessa ei mainita ydinaseita, mutta Yhdysvalloilla on yksinomainen määräysvalta esiasennetuissa aseissa, joten ydinaseita on mahdollista sijoittaa myös Ruotsiin.

Putinin ydinvoiman punainen viiva

USA allekirjoitti vastaavan sopimuksen joulukuussa myös Suomen kanssa, joka liittyi Natoon USA:n komennossa viime huhtikuussa. Suomi myöntää myös Yhdysvalloille rajoittamattoman pääsyn 15:een sotilastukikohtaan, mukaan lukien aseiden esiasentamisen sekä Yhdysvaltain lentokoneiden, laivojen ja sotilasajoneuvojen sisäänpääsyn. Koska Yhdysvallat hallitsee yksinomaan näitä joukkoja, se voi sijoittaa sekä ydinaseita että kantajia Suomen tukikohtiin. Viisi 15 tukikohdasta sijaitsee Lapissa Venäjän rajalla.

Samaan aikaan Yhdysvallat sijoittaa uusia B61-12-ydinpommeja Eurooppaan. Niitä käytetään Italiassa, Saksassa, Belgiassa, Alankomaissa ja Turkissa korvaamaan B61-ydinpommeja. B61-12:t voivat olla myös salaa Puolassa ja muissa Euroopan maissa. Samalla kun niiden käyttöönotto on käynnissä, Pentagon ilmoitti päätöksestään kehittää pommin uusi muunnelma, nimeltään B61-13. Sen teho on 360 kilotonnia, mikä on paljon suurempi kuin B61-12:n maksimiteho 50 kilotonnia. 

Pentagon raportoi, että "B61-13 tarjoaa Yhdysvaltojen presidentille lisävaihtoehtoja vastustuskykyisempiä sotilaallisia kohteita ja suuria alueita vastaan". Toisin sanoen Yhdysvallat sijoittaa Eurooppaan ensimmäisen iskun ydinpommeja, jotka on selkeästi suunnattu Venäjään tuhotakseen komentokeskuksen bunkkereita ja suuria strategisesti tärkeitä alueita. Venäjän vastaus on väistämätön: se on saattanut päätökseen sellaisten taktisten ydinaseiden sijoittamisen Valko -Venäjälle, jotka pystyvät osumaan USA:n ja Naton ydintukikohtiin Euroopassa. Samaan aikaan ydinsodan riski kasvaa Lähi-idässä, jossa Israel - alueen ainoa ydinasevalta valmistautuu Yhdysvaltojen tuella hyökkäämään Iraniin.”


Kahdenväliset Yhdysvaltojen kanssa solmitut DCA- puolustussopimukset Skandinaviassa ydinasetukikohtineen kärjistävät suurvaltasuhteet äärimmilleen: - nukuimme demokratiamme ja heräsimme ydinasediktatuuriin!? 


viiteartikkeli / https://www.globalresearch.ca/nuclear-alert-another-32-us-bases-europe-close-russia/5845304

https://mvlehti.net/2024/01/10/nukuimme-demokratian-ja-herasimme-ydinasediktatuuriin-kolumni/

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: