sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Sammuiko Suomen valot


Vuonna 2023 Suomesta sammuivat valot. Keväällä ratifioitiin Natosopimus ja sitten 14.12.2023 julkistettiin Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustussopimus DCA ja siihen liittyvät Suomen 15 varuskuntaa ja sotilasaluetta ilmoitusluontoisesti, jotka luovutettaisiin varauksettomasti Yhdysvaltojen joukoille ilman kansan lupaa. Kaikkien maanpetosten "isän ja äidin"; presidentti Sauli Niinistön kabinetin ja Puolustusvoimien yhteinen viimeinen maanpetoksellinen natsa kansan valtaoikeuksien hauta-arkkuun!?

Olin ollut torstai-iltapäivällä 14.12 kirpputorilla ja pysähtynyt miesten osaston vöiden eteen. Päällimmäisenä oli musta vyö, jossa metallisolki. Mustassa metallisoljessa oli puolustusvoimien logo. Hätkähdin.

Vyö oli juuri sopiva. Samalla lävitseni meni kylmät väreet. Ymmärsin sillä hetkellä, että Suomen kansa oli menettänyt puolustusvoimansa ja puolustuskykynsä. Maan ylle oli levinnyt sysimusta läpitunkematon sumu. Samalla iski syvä suru. Vuosikausien maanpetoksellisen toiminnan jälkeen, Suomen Euvostojuntat edeltävien presidenttiemme johdolla ja vihdoin Sauli Niinistön kaudella olivat yhdessä Puolustusvoimien hävittäjäkauppoja konsultoivien kenraalien, sekä maavoimien Yhdysvalloissa saaman koulutuksen jälkeen tehneet hirvittävän rikoksen.

Suomen itsenäisyys on hävitetty ilman ainuttakaan laukausta. Puolustusvoimien antautumissopimuksen ja maan miehityksen jälkeen kansalaiselle jäisi musta vyö muistuttamaan siitä, miten kaikki entiset oikeusvaltioperiaatteet ja demokratia oli murskattu ja vaihdettu Naton ja Yhdysvaltojen aseisiin ja sotavoimiin.

Iltauutisissa presidenttiehdokas, entinen ulkoministeri Pekka Haavisto myhäili tyytyväisenä: ”Suomella on nyt kaksinkertainen ydinasepelote. Ensiksi Natosta ja sitten vielä Yhdysvaltojen ydinaseet.” Haavisto tietää tasan tarkkaan, että YK on jo pari vuotta sitten ratifioinut ydinaseiden kieltosopimuksen ja ydinaseet ovat jo laittomia. Siitä huolimatta tämä laittomuuden hyväksynyt, armeijaa käymätön sivari käyttää ydinpelotetta perusteena maailmanrauhan turvaamiseksi!?

Haaviston "himatuikku" on jo sammunut. Sama juttu koko muulla presidentti-konkkaronkalla. Suomi on historiansa pahimmassa hädässä, kun sotarummut pärisevät entistä kovempaa, ja pelastusta ei vielä näköpiirissä.

Vielä ei ole syntynyt edes niitä historioitsijoita tai oikeusoppineita jotka ymmärtäisivät Suomen nopean luhistumisen maailman julmimman terroristivaltion kiltiksi tykinruuaksi Yhdysvaltojen sotaliitossa.

Presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö. Suomen Puolustusvoimien ylipäällikköä, koko henkilöstöä upseereita myöten, sekä varusmiehiä, että reserviä sitoo sotilasvala. Kaikki sotilasvalat on nyt rikottu ja kansakunta uhrattu.

Viimeistään nyt, kaikkien kansalaisten on herättävä ja vyötettävä itsensä henkiseen maanpuolustukseen ja täysivaltaiseen kansalaisuuteen oikeusvaltioperiaatteiden ja laillisuuden palauttamiseksi. Demokratiassa asiat päätetään äänestämällä. Sodasta ja rauhasta päättää kansa. Itsenäinen kansa ei koskaan hyväksy maaperälleen vieraita sotajoukkoja tai miehittäjää. Vain terroristisessa sotaliitossa asiat ratkaistaan voimankäytöllä tai kansanmurhilla rauhaan pakottamalla. Suomalaisilla on edessään nopea shokkioppiminen maan pelastamiseksi.

Vaikka Yhdysvalloilla on tällä hetkellä maailman suurin 700 miljardin sotilasbudjetti, johon Suomen laiton maanpetos- hallitus ja eduskunta perustaa militaristisen turvallisuuspolitiikkansa presidenttiehdokkaita myöten, viimeinen taistelu laillisuuden palauttamiseksi on vielä käymättä? Sitä ei käydä aseilla. 

Kansa vastaan maanpetoseliitti

Sääntöperäiset, kansan valtaiset oikeusvaltioperiaatteet vai ydinasein ja joukkotuhoasein hallittu maailmanjärjestys, jonka jäljiltä nousee musta savu ja mätänevien ruumisröykkiöiden lemu? - Onko pakko valita? On!

Suomen kumoamaton Perustuslaki on edelleen voimassa, vaikka sitä on rikottu lukemattomia kertoja EU:n liittymissopimuksilla, EU- lainsäädännöllä, Yhdysvaltojen kanssa tehdyillä kumppanuussopimuksilla, Naton kanssa solmitulla isäntämaasopimuksella, Nato-sopimuksella ja nyt julkitulleella DCA- sopimuksella, jne. Siitä huolimatta Suomen perustuslakia ei ole koskaan kumottu, ei edes EU-liittymissopimuksella, koska sitä ei tehty Perustuslain säätämisjärjestyksessä. Ylipäätään Perustuslakimme kieltää myös kaikki kansainväliset velvoitteet ja sopimukset, jotka vaarantavat kansan valtaoikeudet – valta kuuluu kansalle – ja kansansuvereniteetin.
Ilman riippumatonta Perustuslakituomioistuinta kaikki maanpetokset ovat edelleen oikaisematta, samalla kun tosiasiallinen syy Suomen nykyiseen hätätilaan on jo 1960- luvulla rukattu puoluelaki, joka hävitti maasta suoran demokratian, avoimet ja demokraattiset vaalit. Puoluetukea on maksettu budjettivaroista jo vuosikymmeniä vain eduskuntapuolueille.

Vapaan Suomen Liitto

Olin Jyväskylässä perustamassa Vapaan Suomen liittoa heti laittoman EU-liittymispäätöksen jälkeen 1995, kun valmistauduttiin ensimmäisiin eduskuntavaaleihin.

Paikalla oli Ilkka Hakalehto, Antti Pesonen ja paljon muita. Myöhemmin Vapaan Suomen Liitto nimettiin Itsenäisyyspuolueeksi.

Olin aloittanut kirjoittelut suorasta demokratiasta puoluevallan tilalle jo 80-luvulla Keskisuomalaisessa, kun oli vielä sananvapaus. Sitten perustettiin Keski-Suomen Vihreät haastamaan koko puoluejärjestelmä. Miten kävi? Tapahtui se, mikä edelleen rikkoo uusien vaihtoehtoja haastavien ryhmittymien syntymisen ja kasvamisen. Mitä pienempi puolue, sitä pahemmat valtataistelut ja lapsi menee pesuveden myötä. Niin kävi myös Keski-Suomen vihreille, kun Vihreä Liitto valtasi järjestäytymättömän vaihtoehtoliikkeemme ja osa porukasta sulautui nopeasti globalistiseen valtaeliittiin.

Kun valta on keskittynyt vuosikymmeniä perustuslain vastaisesti muutamille suurille junttapuolueille, kuten kepu, kokoomus ja demarit, seuraukset myös Suomessa ovat ja olivat selvät.  Tapahtui se, mikä oli odotettavissa; laiton EU-liittymissopimus, jolla itsenäisyys meni, oma raha ja keskuspankki meni ja  80% Suomen nykyisestä EU-lainsäädännöstä tulee Brysselistä. EU- sopimus ei alkuaankaan ollut valtiosopimus, vaan Bilderberg-eliitin järjestösopimus. Kiitos Hesarin Aatos Erkolle, Hän oli Bilderberg- vallankaappauksen suomalainen mahtimies.  

Maata ja sen itsenäisyyttä puolustavien rivit ovat olleet hajallaan jo vuosia. Maassa ei ole ollut puoluelain jälkeen avoimia, eikä demokraattisia vaaleja, kehitys on pysähtynyt ja lopputulos on selvä. Suomi on kaikilla mittareilla vajonnut jo koko Euroopan rupusakiksi. Maa on myyty, kansallisvarallisuus hävitetty, rahat loppu ja hirmuinen velkavyörytys jatkuu vielä toistaiseksi. Edessä mieron tie. Agitoidaanko kansa tykinruuaksi vielä Yhdysvaltojen sotajoukkojen eturintamaan? – Ei kai? Eivät kaikki suomalaiset enää 2000-luvulla ole niin idiootteja, etteivät ne jo ymmärrä, että lojaalisuus maan euvostoeliittiä kohtaan johtaa nyt varmaan itsemurhaan? 

Ryhtyykö täysivaltainen suomalainen vapaaehtoisesti sotilasvalansa rikkoen puolustamaan Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaa sodassa Venäjää vastaan, kun suomalaisilla on Venäjän kanssa kumoamaton rauhansopimus ja Venäjä ei vieläkään ole osoittanut minkäänlaista uhkaa kaikesta Suomen provosoinnista huolimatta.

Onko edessä kansannousu - vaihtoehto EU:lle

Itsenäisyyspuoleen kansanedustaja-ehdokkaana minuun otti yhteyttä joskus 2000 – luvun taitteessa myös VEU:n Helge Kaalikoski. VEU-Vaihtoehto EU:lle sotaveteraanit olivat perustaneet ”Kansalaisten Perustuslakikomitean” ja keränneet aineistoa jo tehdyistä maanpetoksista. Jossakin vaiheessa edesmenneen Helge Kaalikosken ”Suomen Kansan Oikeus”, n. 50-sivuinen kooste löytyi myös netistä.

Miksi VEU-veteraanit eivät luottaneet Itsenäisyyspuolueen pj. Antti Pesoseen. Antti tähdensi EU-eroa eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä, koska ratifiointipäätös oli tehty vastoin perustuslain säätämisjärjestystä. VEU – veteraanit pitivät pintansa: Koska Suomi ei ole koskaan mennyt EU:hun laillisesti, Suomi ei ole ollut päivääkään EU:n jäsen. EU:sta ei voi erota, kun sinne ei ole koskaan mentykään!”  Varmemmaksi vakuudeksi Helge ei koskaan koskenut asioidessaan laittomaan euroon, koska edes markan syrjäyttämisestä ei ole eduskunnan päätöstä!

Murhat, valtio- ja maanpetokset eivät vanhene koskaan.

Suomella on edessään pesän selvitys laillisuuden palauttamiseksi

Suomesta on valot sammuneet. Maa on ajautunut totaaliseen pimeyteen. Kaikki laillisesti toimivan oikeusvaltion periaatteet on kumottu jo vuosia sitten. Kansalaisten lojaalisuus esivaltaan on loppu! Passit kuntoon, ennen kuin on liian myöhäistä ja kaikki rajat kiinni? 
Vai jäädäänkö sittenkin tänne Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikan rotanloukkoon tappotuomiolle?

Tietenkin olisi helppo paeta, niin kuin Natonukke-Sanna teki ja jätti maan oman onnensa nojaan! Taisi huomata, ettei puolueista ole enää mitään iloa, kun kansantalous konkurssissa ja maa sotatilassa?

Mutta me selviämme ja nousemme tästä ahdingosta vielä yhteisvoimin. Ihmiset ovat alkaneet  herätä. Oikeusvaltiota ja laillisuutta ei puolusteta sotaliitoilla, joukkotuhoaseilla, eikä laittomalla ydinpelotteella.

Edessämme on kolmas itsenäisyystaistelu hengen voimalla. 
Edessä on Suomen täysremontti itsenäisen täysivaltaisuuden palauttamiseksi EU:n harharetkiltä ja suurvaltapolitiikan sotaretkiltä. Vaihdamme aseet riippumattomaan Perustuslakituomioistuimeen.

Kolmas itsenäisyystaistelu, kolmas valtalaki ja Suomen kolmas tasavalta nousee ja perustaa Suomen itsenäisyysjulistuksen kumoamattomaan perustuslakiimme, Venäjän kanssa solmittuihin rauhan – ja ystävyyssopimuksiin, sekä sellaiseen ihmiskuntapolitiikkaan, jonka keskiössä on YK:n Ihmisoikeuksien – ja Lasten Oikeuksien julistukset terästettynä uskottavalla kansainvälisellä sotarikostuomiolaitoksella.


Jyväskylässä 17.12.2023 

Sinikka Tyynelä
Kansalaisten Perustuslakikomitean pj.
 

DCA / Yhdysvaltain käyttöön avattavat alueet:

Ivalo, Rajavartiolaitoksen kasarmialueet (sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävien hoitamiseen varatut tilat ja alueet)

Kuopio-Rissala, Karjalan lennoston lentotukikohta

Niinisalon varuskunta-alue ja Pohjankangas-Hämeenkangas harjoitusalueet

Parkanon varastoalue

Raaseporin varuskunta-alue ja Syndalenin harjoitusalue

Rovajärven harjoitusalue mukaan lukien Misin varastoalue

Rovaniemi, Lapin lennoston lentotukikohta ja Jääkäriprikaatin varuskunta-alue

Skinnarvikin varastoalue

Tammelan varastoalue

Tampere-Pirkkala, Satakunnan lennoston lentotukikohta

Tervolan varastoalue

Jyväskylä-Tikkakoski, Ilmasotakoulun lentotukikohta

Upinniemen laivastotukikohta ja varuskunta-alue Kirkkonummella mukaan lukien Russarö

Veitsiluodon varastoalue

Vekaranjärven varuskunta-alue ja Pahkajärven harjoitusalue

https://mvlehti.net/2023/12/18/dca-sopimus-suomesta-sammui-valot-kolumni/

 

 

 

 

 

 

 

  

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Entäpä jos suomalaisten enemmistö ei halua syventää yhteistyötä Venäjän kanssa?

Eikö jo eduskuntavaaleissa kansan tahto tullut selväksi?