sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Pariisin Rauhansopimus on enää ainoa suomalaisten henkivakuutus


Suomi tarvitsee nyt Rauhan presidentin, joka palauttaa diplomaattiset yhteydet kiireellisesti Venäjään. Miksi?

Suomi, Sauli Niinistön Natorivistössä käy sotaa Venäjää vastaan. Kannattaako kumppaneihin ja voittoon luottaa, kun Yhdysvallat perääntyy jo Ukrainasta ja Venäjä voittaa? Pitäisikö vihdoinkin muistaa historiaa ja ottaa oppia verisistä erehdyksistä ja alueluovutuksista? Kuka kantaa vastuun Suomen kansan johtamisesta kolmanteen maailmansotaan, kun mistään sotatoimista ei ole koskaan äänestetty?

Suomi soti Venäjää vastaan jo I ja II - maailmansodissa, kun se liittoutui Natsi-Saksan kanssa. Häviössä kuitenkin itsenäisyys vielä säilyi alueluovutusten jälkeen ja selvittiin säikähdyksellä. Pariisin rauhansopimuksella sinetöitiin rauha ja sopimus on edelleen voimassa, vaikka sitäkin on jo maanpetoksellisesti Suomen osalta rikottu. Pariisin rauhansopimus on edelleen taltioitu sekä YK:ssa, että Kremlissä.

Pariisin Rauhansopimus

Suomi ei ole koskaan, vielä tähän päivään mennessä kumonnut Venäjän ja Länsiliittouman ratifioimaa Pariisin rauhansopimusta 10.2.1947.

Ilman riippumatonta perustuslakituomioistuinta Suomi ei ole koskaan noussut länsimaiseksi oikeusvaltioksi, joka kunnioittaa yhteisiä kansainvälisiä sääntöperäisiä velvoitteitaan tai omaa perustuslakiaan YK:n täysivaltaisena jäsenenä. Vaihtaessaan itsenäisyytensä maanpetoksellisesti EU-junttaan ja sitoutuessaan EU:n yhteiseen Yhdysvaltojen johtamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan Naton sotaliitossa, Suomi on yksipuolisesti irtisanonut Venäjän ja Liittoutuneiden Pariisin Rauhansopimuksen, jonka voi laillisesti kumota vain kaikki sen allekirjoittaneet maat ja YK.

Vastoin Pariisin rauhansopimusta Suomi on jo johdettu kolmanteen maailmasotaan, jota Yhdysvallat agitoi myös Palestiinassa. Yhdysvallat oli ainoa sotarikollinen, joka vastusti YK:n turvallisuusneuvostossa muutama päivä sitten Palestiinan tulitaukoa. Yhdysvallat Suomen uutena aseveljenä on terroristinen kansanmurhaaja, joka aseet ovat toisen maailmansodan jälkeen tappaneet jo yli 20 miljoonaa ihmistä 37 eri uhrivaltiossa ympäri maailmaa. Kyseessä on valtavat sotarikokset ja ihmisoikeusrikokset, jotka ovat kumonneet koko YK:n sääntöperäisen järjestelmän. Länsi ja sen uskolliset Yhdysvaltojen vasallit vaikenevat visusti sotarikoksista. Maailma on vajonnut ydinasein hallittuun painajaiseen, jolle ei kukaan enää mahda mitään. – Vai mahtaako?

Suomessa käydään presidentin vaaleja. Tyrkyllä on vain Yhdysvaltojen ja Naton asiamiehiä, jotka ovat unohtaneet Suomen Venäjän kanssa solmitun Vanhan Liiton kansainväliset sopimukset. Omavaltaisen maanpetoksellisen irtioton sinetöi aikoinaan jo presidentti Mauno Koivisto maanpetoksellisella EU-liittymissopimuksella. Martti Ahtisaari kunnostautui sitten avoimesti natottajana ja Tarja Halonen oikaisi kuuliaisesti Bushin kravattia. Edes oikeusoppinut Sauli Niinistö ei tiettävästi ole  koskaan kuullut Pariisin rauhansopimuksesta? Kaikki nämä Suomen presidentit jäävät historiaan maanpetoksellisesta toiminnasta. Murhat, valtio- ja maanpetokset eivät vanhene koskaan.

Suomen perustuslaki on edelleen kumoamaton, vaikkakin moneen kertaan rikottu

Suomen Perustuslain mukaan olemme demokraattinen tasavalta, jossa valta kuulu kansalle, jokaisella on yksi ääni. Mikä ero on demokraattisesti toimivan sääntöperäisen yhteiskuntajärjestelmän ja diktatorisesti toimivan terroristivaltion välillä? Demokratiassa asiat päätetään äänestämällä. Sitä vastoin Yhdysvaltojen sotavoimat ovat edistäneet ”demokratiaa” pommittamalla valtiot maan tasalle!? Ja nyt Suomen terroristinen EUvostojuntta on hyväksymässä jo viimeisinä hengenvetoinaan Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälistä antautumis- ja puolustussopimusta Suomen kansan uhraamisella Venäjän vastaiseen eturintamaan?

Onko Pariisin rauhansopimus Suomen kansan viimeinen oljenkorsi

Suomeen valitaan taas uutta maanpetoksellista sotapresidenttiä, vaikka kaikki ehdokkaat ovat unohtaneet Suomen kansainväliset velvoitteet. Onneksi unohtuneet luurangot kaapeissa ovat vihdoin alkaneet kolista? Laillista yhteiskuntajärjestystä puolustavien kansalaisten on vihdoinkin tartuttava viimeiseen oljenkorteen.

Suomi ei ole koskaan, tähän päivään saakka kumonnut laillisesti Venäjän ja Länsiliittoutuman ratifioimaa Pariisin rauhansopimusta 10.2.1947. Vaikka Suomi on unohtanut historiansa, kumonnut maanpetoksellisesti perustuslakinsa ja kansainväliset velvoitteensa YK:n täysivaltaisena jäsenenä, Suomen ja Venäjän rauhansopimus on edelleen voimassa. Siksi kaikki Naton kanssa tehdyt kumppanuus-, isäntämaasopimukset ja muut Natosopimukset ovat laittomia. Edelliset, eikä nykyinenkään laiton EU - eduskunta ole ollut siten oikeustoimikelpoinen päättämään mistään Suomea velvoittavista EU-sopimuksista, saatikka Natosopimuksista.  

Suomi ei ole oikeusvaltio. Toistaiseksi kaikki valtio- ja maanpetokset ovat oikaisematta, koska maasta puuttuu riippumaton Perustuslakituomioistuin.

Suomi on nyt historiansa vaarallisimmassa välikädessä ilman oikeustoimikelpoisuutta kansallisesti ja kansainvälisesti. Samaan aikaan YK on toimintakyvytön Yhdysvaltojen junttapolitiikan seurauksena. Maailmaa hallitaan militaristisella vahvemman oikeudella ja aseilla. Nyt ei kukaan enää voi ummistaa silmiään entistä julmemmalta siviilien tappamiselta ja kansanmurhilta, joille ei ole loppua näkyvissä, ennen kuin nykyinen laittomuus ja viidakon lait on lopetettu.

Edessämme on valtava suunnanmuutos, Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa, jos aiomme pelastaa elämän tällä hauraalla ja haavoittuneella planeetallamme. Sysimustallakin pilvellä on hopeareunus. Jokainen ymmärtää, että sodat on saatava loppumaan. Samalla on ymmärrettävä, että varsinaiset viholliset ja sotarikolliset eivät ole rajojen ulkopuolella, vaan maan sisällä. He ovat niitä, jotka oman edun, kansainvälisen aseman, korruption ym. seurauksena ovat uhranneet maansa sotarintamaan. Siksi muistutan lopputeksteissä presidentti Sauli Niinistöä ja kaikkia maanpetoksellisia, sotapresidentiksi valmistuvia Pariisin rauhansopimuksesta 14.2.1947, joka pelastaa kuitenkin Suomen kansan kolmannelta maailmansodalta.

Kaikkien rauhanomaista Oikeusvaltiota puolustavien on ryhdyttävä viipymättä tositoimiin Suomen kansansuvereniteetin palauttamiseksi.

Sauli Niinistö Suomen nykyisenä sotapäällikkönä ja Naton maanpetoksellisena kummisetänä uhosi saksalaisessa Zeit-lehdessä omaa ylemmyyttään ja kertoi (IL:ssä 7.12.) ymmärtäneensä presidentti Putinin vaarallisuuden jo 10 vuotta sitten: ”Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni. Kun Venäjän kanssa asio, tulee olla päättäväinen, silloin kasakka jää tyhjin käsin!” Ukrainan sodan jatkuessa Niinistö kevytmielisesti tarvittaessa vannoo jo kolmanteen maailmansotaan, vaikka Yhdysvallat on jo vetäytymässä Ukrainasta ja Nato häviämässä koko sodan!? Niinistö Puolustusvoimien ylipäällikkönä on pihalla kuin lumiukko!

Mutta, joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa? Olen pitkälti samaa mieltä Niinistön kanssa siitä, että kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni? Mutta se, mikä on visusti kiinni Kremlissä, on Pariisin rauhansopimus! Ts. Pariisin rauhansopimus itsessään kumoaa jo huonosti kiinni olevan, laittoman EU-liittymissopimuksen ja satavarmasti kaikki Natoon kytkeytyvät maanpetossopimukset, unohtamatta Niinistön puuttuvia valtaoikeuksia.

Niinistö itse huonolla muistillaan tai tahallisesti edustaa Suomen itsenäisyyden hävittänyttä laitonta EU-hallintoa, joka vei kansalaisilta perus- ja ihmisoikeudet. Siksi Niinistön valtaoikeudetkaan eivät ole laillisia. Sen sijaan Pariisin Rauhansopimus takaa vieläkin koko kansalle sen demokraattiset oikeudet.

Nyt on vihdoinkin saatava Suomeen Rauhan presidentti, joka palauttaa diplomaattiset yhteydet Venäjään ja muistuttaa kaikkia allekirjoittajia Pariisin rauhansopimuksesta. 
Suomen kansa on johdettu maanpetoksellisesti Natoon. Kansa voidaan vielä pelastaa sodalta, kun maanpetoksiin syyllistyneet saadaan vastuuseen ja oikeusvaltioperiaatteet palautettua.


Kun Pariisin rauhansopimus oli ratifioitu myös Moskovassa ja tallessa Kremlissä, Pekkala, Pariisissa Suomen valtuuskuntaa johtanut pääministeri puhui radiossa 15.9.1947 ja kertasi, että Suomi voisi vetää nyt ”mustan viivan onnettomiin tuloksiin johtaneen politiikan ylle ja Pariisin rauhansopimus palauttaa demokratian.” Pekkala korosti, että ”Rauhansopimus on talletettava ikuisesti mieliimme. On pyrittävä yhteistyöhön naapurien, erityisesti Neuvostoliiton kanssa. Suomi ei tahdo häiritä kenenkään rauhaa.”

Kun Suomi on taas maanpetoksellisessa sodassa ja sitä johdetaan Venäjälle vihamielisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikalla EU:sta; maa on Natotettu ja  edessä on vielä ilman kansanäänestystä jossakin kuiskuteltu Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustussopimus DCA, on välttämätöntä muistuttaa kaikkia suomalaisia, mutta varsinkin Suomen eduskuntaa ja presidenttiehdokkaita Suomea edelleen sitovasta kansainvälisestä Rauhansopimuksesta Venäjän kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä.




Rauhansopimus Suomen kanssa.

Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta, Australia, Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta, Kanada, Tsekkoslovakia, Intia, Uusi-Seelanti, Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta ja Etelä-Afrikan Unioni, valtioina, jotka ovat sodassa Suomen kanssa ja jotka huomattavin sotavoimin aktiivisesti osallistuivat sotaan eurooppalaisia vihollisvaltoja vastaan, ja joista jäljempänä käytetään nimitystä "Liittoutuneet ja Liittyneet Vallat", toiselta puolen,

ja Suomi toiselta puolen;

katsoen siihen, että Suomi, tultuaan Hitlerin Saksan liittolaiseksi ja osallistuttuaan sen rinnalla sotaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa, Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja muita Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, on osaltaan vastuussa tästä sodasta;

I OSA : Alueelliset määräykset

II OSA: Poliittiset määräykset

5 artikla.

Ahvenanmaan saaret jäävät demilitarisoiduiksi nykyisin vallitsevan tilanteen mukaisesti.

6 artikla.

Suomen on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin taatakseen kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta oikeuden nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus.

8 artikla.

Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta sen luontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.

III: OSA / Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset…

17 artikla.

Suomi älköön pitäkö, valmistako tai kokeilko mitään atomiasetta, minkäänlaisia omalla käyttövoimallaan kulkevia taikka ohjattavia ammuksia tai sellaisia laitteita, jotka liittyvät niiden laukaisemiseen... jne

VI: OSA: Loppumääräykset

36 artikla.

Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen on ratifioitava tämä sopimus, jonka venäjänkielinen ja englanninkielinen teksti ovat todistusvoimaisia. Suomen on se myös ratifioitava. Se tulee voimaan heti, kun Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta ovat tallettaneet ratifioimiskirjat. Ratifioimiskirjat on mahdollisimman lyhyen ajan kuluessa talletettava Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton hallituksen huostaan. 

Kuhunkin Liittoutuneeseen tai Liittyneeseen Valtaan nähden, joka tallettaa ratifioimiskirjansa tämän jälkeen, sopimus tulee voimaan talletuspäivänä. Tämä sopimus talletetaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton hallituksen arkistoon, joka toimittaa oikeaksi todistetut jäljennökset jokaiselle allekirjoittajavaltiolle.

 

Finlex: Pariisin Rauhansopimus / https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020/19470020_2

Sauli Niinistö tyrmää ehdotetun Ukraina-ratkaisun; ” Sitten on kolmas maailmansota”/https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c08df0e2-5b70-4340-9021-212875657aac

Pääministeri Pekkalan puhe/ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/paaministeri-pekkalan-puhe-rauhansopimuksesta?utm_source=whatsapp-share&utm_medium=social

https://mvlehti.net/2023/12/11/pariisin-rauhansopimus-on-ainoa-suomalaisten-henkivakuutus-mielipide/

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pariisin rauhansopimus ei ole enää voimassa.