maanantai 24. huhtikuuta 2023

Totuuspuolue sytyttää Suomen Oikeusvaltioperiaatteen palauttamiseen


Kenpä kotkan taivaalle nosti, muu kuin omat siivet?

Jaana Kavonius, 56-vuotias juristi ja Totuuspuolueen puheenjohtaja lanseerasi uuden Totuuspuolueen lehdistötiedotteessa 23.4.2022 ylioppilasaineettaan ”pienestä tulitikkutytöstä” ja tituleerasi itseään pienikokoisuudestaan huolimatta Suomen vaarallisimmaksi naiseksi. Vaaralliseksi Kavoniuksen tekee Suomen vuosikymmeniä jatkuneen virkamafian paljastaminen, jossa "laillisuutta on yhtä vähän kuin keisarilla on vaatteita."

Totuuspuolueen puolueohjelma ja ”Jaanalla on asiaa-ohjelmasarja” (16 jaksoa) löytyvät sivuilta www.totuuspuolue.net. Kavoniuksen todisteita, julkiset tutkintapyynnöt, rikosilmoitukset ja Natoa vastustava viralliset tiedotteet löytyvät www.virkamafia.fi -sivuilta. 
Sananvapauden puolesta Kavonius kamppanjoi 31.10-7.11.2021 nälkälakossa assistenttinsa, nykyisen puolueeni varapuheenjohtajan Sanna Auran kanssa.

Kukas se kissanhännän nostaa, jollei kissa itse

Jaana valmistui ylioppilaaksi kympin keskiarvolla, eikä unohda mainita, että oli koulussa myös kympin tyttö jo 11-vuotiaasta saakka. Helsingin yliopistosta Jaana valmistui 2 vuodessa erinomaisilla arvosanoilla. Myös työura on ollut monipuolinen.

Pienikokoinen nainen, joka ei kilpaile rinnanmitalla, vaan päätä ylempänä muita, on aina uhka ympäristölleen. Kavonius on joutunut työpaikassaan LähiTapiolassa julman, pitkäkestoisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Sairastumisestaan ja halvaantumisestaan huolimatta Jaana ei ole antanut painostukselle periksi. Orjantappuroista on selvitty ja ne katkottu totuuden valomiekalla. Tie vuorelle on ollut pitkä ja kivinen, mutta Totuus on nyt nostettu Suomessa salkoon. 8.4.2023 syntyi uusi puolue, 5000 nimeä uuteen puolueeseen, toiveena nopea rekisteröinti.

Totuuspuolue sytyttää Suomen Oikeusvaltioperiaatteen palauttamiseen

Jaana Kavonius on luvannut julkistaa PL 12§:n 2 momentin säätämällä oikeudella tekemään Suomen historian suurimman virkamafiarikollisverkostoa koskevien todisteiden julkistuksen. Tavoitteena on demokraattisen oikeusvaltion palauttaminen, jotta se oikeusvaltio on jatkossa olemassa myös oikeasti eikä nykyisenä kulissina. Totuuspulueen tarkoituksena on myös valvoa muiden puolueiden vaalilupausten toteutumista.

Kun hätä on suuri, apu on lähellä

Suomen laittoman Natopäätöksen jälkeen perustuslaki on yritetty lopullisesti murskata. Poliittinen oikeisto-vasemmisto akseli ja demokraattinen monipuoluejärjestelmä on menettänyt merkityksensä ja vaihdettu terroristista sotaa käyvään Pentagonin komentokeskukseen, jota ei edes koske siviililainsäädäntö.

Suomi on täysin uudessa tilanteessa, samalla kun maan kansantalous on konkurssikypsä? Totuuspuolue syntyi kuin tähdenlento eduskuntavaalien jälkeiseen täyspimeyteen ja valaisi taivaan. Uusi poliittinen jakolinja ja railo vanhaan järjestelmään on syvä: - toisella puolella poliittinen globaalikapitalistinen sotilasterrori ja toisella puolella oikeusvaltiota puolustavat demokraatit.  
Nykyisessä eduskunnassa ei ole enää kuin muutama Natovastustaja ja perustuslakia puolustavilla pienpuolueilla ei vielä yhtään edustajaa puolustamassa kansanvaltaa.

Oikeusvaltiota ei puolusteta aseilla, eikä mielivaltaisilla määräenemmistöillä, vaan laillisuudella. Suomen perustuslaillisessa, demokraattisessa tasavallassa ihmiset ovat vielä yhdenvertaisia lain edessä, mutta käytännössä  ei enää vuosikymmeniin 60-luvulta lähtien, kun puoluelaki selätti perustuslain ja Suomesta tuli puoluediktatuuri!?


Totuuspuolue, Suomen nuorin tulokas on nyt järjestäytynyt. Sen menestys ja kohtalon kysymys on saada rivit ojennukseen ja synnyttää laaja kansalaisliike, jonka katto on korkeallja seinät leveät:

Perustuslain 94§:n 3 momentti: ”KANSAINVÄLINEN VELVOITE EI SAA VAARANTAA VALTIOSÄÄNNÖN KANSANVALTAISIA PERUSTEITA”

Ts. Suomen laittomat kansainväliset sopimukset, mm. EU-liittymissopimus ja Naton
kanssa solmittu sotilasliitto on purettava, ja Suomi nostettava takaisin omille, itsenäisille jaloilleen. 
Suomen laillinen yhteiskuntajärjestys on määritelty Suomen valtiosäännössä: Valta kuuluu kansalle.
 

Kenpä kotkan taivaalle nosti, muu kuin omat siivet

Totuuspuolue on nyt sohaissut puolueensa valomiekalla vallankäytön ytimeen. Edessä valtava perkaus ja puhdistustyö Suomen pelastamiseksi korruptoituneen EU:n harharetkeltä, kun kannettavana on valtaisa velkataakka. Kestääkö siivet?

Kun soitin Jaanalla, hän pyysi nöyrästi, että rukoilisin hänen puolestaan. Lupasin. 
Selvää, että ne, jotka pimeydessä vaeltavat, eivät kestä valoa.

Sininen resonoiva kotka

Kotka on laskeutunut. 
Samalla kun toivotan suurella kiitollisuudella Totuuspuolueen tervetulleeksi globalistien ajopuuna keinahtelevaan Suomeen, toivotan kaikille totuuden etsijöille ja totuuden puolesta taisteleville Jaanan lisäksi Onnea ja Menestystä!
 
Suuren Työn ja uuden Tien aloittajana, katsoin Jaana Kavoniukselle hänen Maya - nimen. Maya astrologia poikkeaa oleellisesti länsimaisesta astrologiasta. 
Jaanan Maya-nimi on Sininen resonoiva Kotka:

”Toimit vedenjakajana ja syvällisen pohdiskelevana punnitsijana. Tekemisesi voikin olla kahtiajakautunutta. Olet joko ulospäin suuntautunut innostavan impulsiivinen tai sisäänpäin kääntynyt pohdiskelija. Resonoit omalla tavallasi.

Erilaisissa tilanteissa puolesi näyttäytyvät tilanteen mukaan. Parhaimmillaan nämä puolesi muodostavat kypsän harmonian: toimit intohimolla, mutta harkiten.

Välillä vietät vilkasta sosiaalista aikaa, välillä vetäydyt erakkona tutkimaan elämän suuria kysymyksiä. Sisäinen lähteesi on ehtymätön ja syvällisen mystinen. Olet näkymättömän maailman kanava tuoden inspiraation kautta oivallukset näkyviksi.

Innostuminen ja uusiin asioihin lähteminen ovat ominta sinua. Saatat aloittaa ja kokeilla monia asioita, ja yhtä aikaa sen mukaan, mikä saa sydämesi kipinän syttymään. Räiskyvän värikäs puolesi näkyy ja vetää puoleensa.
Syvällisen mietiskelevä puolesi pyrkii tuomaan teoriat testiin ja sanat käytännön teoiksi.

Välillä saatat tuntea olevasi kahden maailman välissä. Tehtävänäsi onkin sanoittaa ja löytää muoto sisäisen maailmasi rikkauksille näkyvän maailman alttarilla oikeudenmukaisesti jaettavaksi. 

Ydinteemat elämässä: Vision voima ja perspektiivi

Sinusta säteilee luonnollinen vahvuus tai voima, joka herättää toisten luottamuksen ja arvostuksen. Olet ystävällinen ja erotut eduksesi suuremmassakin väkijoukossa. Silmistäsi näkyy syvällinen elämänkokemus ja terävä ihmistuntemus, jota sävyttää intuitiivinen vaisto. Viihdyt sosiaalisessa kanssakäymisessä, mutta vahva itsenäisyyden ja vapauden tarve estää toisia pääsemästä liian lähelle sielusi syvyyksiä.

Olet usein ajatuksinesi hyvin paljon aikaasi edellä ja uskallat rikkoja perinteisiä rajoja reippaasti. Tästä huolimatta olet pidetty ja kunnioitettu. Mielikuvituksesi ja visionäärin kykysi tekevät sinusta ennakkoluulottoman ja kokeilunhaluisen ideoitsijan. Uudistukselliset näkemykset tuovat tullessaan menestystä tavalla tai toisella. Luonnollinen auktoriteetti sävyttää olemustasi.

Olet tavalla tai toisella yhteisön palvelija ja haluat parantaa maailmaa omalla erityislaatuisella tavallasi. Kilvoittelet itsesi kanssa, ja voimakas mielesi kaipaa jatkuvasti uusia haasteita voitettavaksi. Sinulla on omat elämän pelisäännöt ja normit, joiden varassa liidät rohkeassa yksinäisyydessä. Halutessasi olet myös hyvä tiimipelaaja tuoden ennakkoluulottomat näkemyksesi yhteiseen jakoon.

Työ

Kaikenlainen suunnittelu, visiointi ja ideointi ovat ominta sinua. Sinulla on kyky nähdä asiat valmiina jo silloin, kun ne ovat vasta idea-asteella, joten työ jossa voit toteuttaa näkemyksiä ja ideoita tai käynnistää jotain aivan uutta.

Kasvuteemat

Kotka saattaa olla jääräpäinen, kaavoihin kangistunut erakko, joka ei kestä läheisyyttä eikä minkäänlaista kilpailua. Kasvunteemoina näyttäytyy usein vapauden ja sitoutumisen vastakkainasettelu. Erityisesti läheisissä ihmissuhteissa on usein painetta, sillä vapauden kaipuu ja poikkeukselliset elämän visiot haastavat ympäristön kärsivällisyyttä. Haasteena on myös itsensä uhraaminen ja marttyyrin rooli yrityksessä pelastaa koko maailma.

Pelasta itsesi, pelastat koko maailman!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: