maanantai 15. huhtikuuta 2019

Päätösvalta Suomeen - vai mitä Halla-aho ?


 Eilen Palmusunnuntaina,

pääsiäisen piinaviikon alkaessa Suomen kansa kävi jälleen luovuttamassa täydet kansalaisoikeutensa miljoonilla ostettuihin kansanedustajapaikkoihin.

Kauanko kansan piina vielä jatkuu, ennen kuin valtiollisen itsemääräämisoikeuden

menettämisen seuraukset vihdoin selviävät kansan ohella myös nykyisille laittomille

EU-puolueille ?

 

Eilisten vaalien tulos ei ollut edes yllättävä.

Leikkiopposition kaapua kantanut perussuomalaisten Jussi Halla-aho nappasi toiseksi suurimman puolueen mandaatin. Ilman globaalikapitalismin haastajan roolia persujen

tyhjät tynnyrit ei kauan kolise ?

Vai olisiko Jussi Halla-ahossa valtiomiesainesta ?

 

Persujen hampaisiin nostatettiin syvästi rikkaisiin ja köyhiin jakautuneen kansakunnan  uhkaksi mielletyt maahanmuuttajareppanat ja ilmastomuutoksen torjunta.

Selvää, että ilmastomuutoksen torjuntaan tarvittava veroasteen nosto ja maahanmuuttajien lisärasite köyhyyteen syrjäytetystä kansasta ja valtion niukkenevasta budjetista nostaa valtavan vastarinnan maksukyvyttömille.


Ovatko tiedotusvälineitten tuella vaalivoittajaksi nousseet persut vaaraton vaihtoehto globaalikapitalismille ? 

Ymmärtävätkö edes persut nykyisiä globaalikapitalismin rakenteita ?

Todellinen oppositio olisi ollut pienpuolueissa, eikä enää niissäkään,

koska suoraa demokratiaa vaativat keltaliivit ja muut puoluevaltaan sitoutumattomat

ja demokratian palauttamista vaativat tahot eivät ole edes järjestäytyneet puolueeksi.

 

Aika nykyisen globaalikapitalismin rakenteitten uudistamiseksi on vasta tulossa.

Sitä ennen kansakuntien tila sekä Suomessa, että kaikkialla Euroopassa tulee dramaattisesti romahtamaan. Eikä siihen tarvita edes ennustamista.

 

Selvää, että seuraavat hallitusneuvottelut on vaikeat. 

Viis vastuusta, persujen edun mukaista on olla oppositiossa ja varmistaa, ettei mikään todellisuudessa muutu !?

Jos Persut, tai mikä muu puolue tahansa ottaa  hallitusvastuun, seuraavissa eduskuntavaaleissa on taas housut kintuissa, minkä Sipiläkin jo oppi.

Kepu-kokkarit-demarit kaksintanssi parinvaihdolla jatkui Suomessa vuosikymmeniä perustuslakituomioistuimen puuttuessa puoluetuen ja valtamedian turvin.

2019 on opeteltava letkajenkkaa.

 

Kommunismissa ja globaalikapitalismissa mikään ei muutu, olipa vaalitulos mikä tahansa, koska kyseessä on totalitarismi.

Siksi viimeistään nyt jokaisen puolueen olisi ymmärrettävä demokratian ja sen vastaisesti toimivan EU:n ylikansallisen yhtiövallan ristiriita.

 

Suomen itsenäisyysjulistuksessa ja sen Perustuslaissa Suomeen luotiin vahva, itsenäinen

valtio, jolla on oma raha, (oman rahan luontioikeus), oma keskuspankki ja parlamentaarisesti kontrolloitu talouspolitiikka.

Nyt näistä demokraattisesti toimivan Suomen kansalaisyhteiskunnan tai sen kansantalouden kivijalkoja ei enää ole.

Seurasin eduskuntavaalikeskusteluja ja toimittajien tenttejä.

Tyhjän saa pyytämättäkin: - missään vaalikeskusteluissa ei menty demokraattisen vallankäytön perusteisiin. Sekä toimittajat, että pj.t olivat pihalla kuin lumiukko ja perkasivat lillukanvarsia. Myös lehdissä ehdokkaat pohdiskelivat vastuullista talouspolitiikkaa, ilman että luiden päälle olisi saatu lihaa ?

 

Vastuullinen talouspolitiikka on ihan muuta kuin globaalikapitalismin muruset suuryhtiöiden pöydiltä, sillä valtavat ylikansalliset voitot
valuvat ja vuotavat kansantalouksista ainoastaan monikansallisille suuromistajille.

Euro on pyramidihuijaus
Suomen ja koko globaali talousjärjestelmä on pyramidihuijaus, eikä sillä ole mitään yhteyttä reaalitalouteen, eikä maapallon luonnonvarojen kestävään käyttöön.
Niin kauan, kun poliitikot eivät ymmärrä edes globaalia rahan luontia, ei millään järjellisellä instrumentilla kyetä ratkaisemaan globaalikapitalismin sisään rakennettua
kansantalouksien tuhomekanismia, eikä kansantalouksien kestävyysvajetta Suomessa eikä missään muuallakaan ?

Kuka se sanoikaan ?
Neropatti ja nykyisen globaalikapitalismin täysin vaiettu pääideologi oivalsi jo 1800-luvulla, miten tyhmiä rokotetaan ?
Anna minulle rahan luonti, sen jälkeen on sama kuka hallitsee ?”

Fiksuna pankkimiehenä tämän huijarin ja hänen luomansa dynastian jälkeläiset omistavat
tällä hetkellä kaikki maailman suurimmat pankit ristiin.
Kaikki maailman poliittiset ja hallinnolliset instituutiot ovat tämän monoliittisen pankkimafian renkejä. Euro ja dollari ovat velkarahaa. Se, joka hallitsee velkaa, omistaa
ja hallitsee maailmantalouden. Se porukka ei ole julkisuudessa paistattelevat maiden hallitsijat, vaan heitä hallitsevat ja ohjeistavat kasvottomat luotottajat.

Keskiajalla musta surma tappoi miljoonia ihmisiä.
Oman aikamme mustaa surmaa, nykyistä pankkiterroria ei vielä ole politiikassa edes ymmärretty !?

Nykyisen globaalin pankkiterrorin seurauksena pari prosenttia maailman rahaeliitistä omistaa nyt yhtä paljon kuin muu maailma yhteensä.
Tämä pankkimafia tuottaa uutta rahaa 10 sekunnin tilisiirrolla ilman minkäänlaisia tuotantokustannuksia.

Koko maailma valtioineen ja yksityisine kansalaisineen on korviaan myöten veloissa.
Suomessa valtion velka 105 miljardia. Kuntien 50 miljardia ja kotitalouksien velka 200 miljardia.
Euro ja dollari on yksityispankkien luomaa velkarahaa. Kun velalle pitää maksaa myös korko ja korot nousevat varmasti jossakin vaiheessa, on luotu ikiliikkuja, jatkuvan talouskavun pakko.
Eikö hälytyskellojen pitäisi jo soida kaikkialla maailmassa ?

                       http://velkakello.fi/

ps.
Lisää kunnianhimoa talous- ja ilmastopolitiikkaan


Myös Aktian pääekonomisti Heidi Schauman analysoi, että että julkinen velka on maailmanlaajuisesti kasvanut nopeasti. Kehittyneissä maissa julkinen velka on noussut noin 100 prosenttiin BKT:stä 2000-luvun alun alle 70 prosentista. 

Japani veloissaan on omassa luokassaan. Japanin velka on Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tilaston mukaan noin 240 prosenttia BKT:stä. Kreikan velka on noin 180 prosenttia ja Italian reilut 130 prosenttia. Myös Yhdysvaltojen julkinen velka on yli 100 prosenttia BKT:stä. 
Suomen naapurimailla on kadehdittavan hyvä tilanne julkisen velkaantumisen suhteen. Baltian suhteellisen nuorten maiden ja erityisesti Viron velka on hyvin matala, samoin kuin Ruotsin, Tanskan ja Norjan, joissa velka liikkuu 30 ja 40 prosentin välillä BKT:stä. Myös Venäjällä on hyvin pieni julkinen velka muun muassa johtuen 90-luvun lopun kriisin jälkeisestä uudelleenjärjestelystä sekä vahvasta pyrkimyksestä pienentää julkista velkaantumista.  Suomi on lähialueanalyysissä suuri poikkeus.
Kuka omistaa Suomen velkapaperit ?
Julkisen velan kestävyyden kannalta on tärkeä tietää, kuka sijoittaa Suomen velkapapereihin ?
Ei ole edes yllätys, että myös Suomen julkista velkaa hallinoivat kansainväliset sijoittajat.
Ulkomaiset sijoittajat omistavat 73 % Suomen julkisesta velasta. Kotimaiset pankkimme omistavat vain 1 prosentin ja muut kotimaiset tahot vain 2%.  Toisin on mm. Italiassa ja Saksassa, jossa omat pankit ja paikalliset toimijat hallinnoivat julkistalouden velkoja, Saksassa 34 prosenttia ja Italiassa lähes 50%.
Suomi on siis sosialisoinut julkisen velkansa ulkomaisille keinottelijoille.
Ovatko asialla olleet neropatit vai täydelliset typerykset ?

Kun Suomen talouspolitiikka tai sen vakaus ei enää ole omissa käsissä, sitä arvioi ulkomaiset luottoluokittajat ja näiden intressit,  AA+ ...

On selvää, että perussuomalaisten vaalivoitto on jo noteerattu ulkomaita myöten:
Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheen johtaja Petteri Orpo on arvioinut, että Suomi ottaa uutta velkaa 12 miljardia euroa seuraavan vaalikauden aikana. Mitä tuumaa Halla-aho ?


Päätösvalta Suomeen !
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu !
Millään vaalivoittajalla ei ole ollut vuosikymmeniin mitään käsitystä velkaelvytyksen
vaaroista budjettien kestävyysvajeeseen. Velkaelvyttäminen on suorassa suhteessa maan ajautumiseen holtittomaksi ajopuuksi ja holhousyhteiskunnaksi uuden ulkomaisen isännän päätösvallassa.

Kansanvalta Suomesta on jo kaukana.
Nyt olisi kansallismielisten Persujen näytön paikka !
Halla-aho nousi populismin ja maahanmuuttoreppanoiden siivellä vaalivoittoon.
Ihan eri asia pelastaa kansakunnan itsenäisyys ulkomaisilta sijoittajilta !

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat !
Jään odottamaan ulkomaisten sijoittajien analyysia Halla-ahon lojaalisuudesta
globaalikapitalismille. Muitten puolueitten osalta se on ihan turhaa..

Suurkiitos kaikille moraalisen velvollisuutensa ja vaalityön tehneille eduskuntaan kuulumattomille järjestöille ja pienpuolueille ! 
Jossakin kasvaa vielä ne uuden politiikan pioneerit, joiden tehtäväksi jää koko nykyinen rakenteelliseen umpikujaan ajautunut poliittisen järjestelmän uudistaminen.



Ei kommentteja: