torstai 28. helmikuuta 2019

Kalevala haastaa muistamaan kansalliset juuremme


Kalevala, Suomen kansalliseepos on ikiaikainen myyttien, loitsujen ja taikojen runoelma hyvän ja pahan ikuisesta taistelusta, - valon ja pimeyden voimista.
Valon voimia ja ikiaikaisia tietoisuuden arkkityyppisiä voimia edustaa Väinämöinen, joka hallitsee sanan ja laulun mahdin. Sammon takoja on Seppo Ilmarinen, joka mieltyy Pohjolan pahoja voimia edustavan Louhi-emännän syöttiin, kun palkintona on yliaistinen tieto; - Pohjan Neito ja taivaalliset häät.

Lemminkäinen, suuri rakastaja ja naisten naurattaja on innokas soturi, joka Tuonelan joella kohtaa vanhan karmansa ja suistuu surman suuhun. 
Uudestisyntynyt Lemminkäinen on kuitenkin se, jonka mahtavilla voimilla palautetaan ryöstetty Sampo takaisin Pohjolasta.
Kalevalaa on tulkinnut Suomessa kansantajuisesti teosofiaa tulkinnut Pekka Ervasti.


Lemminkäisen äiti on Suuri Maaemo, Luonto, joka synnyttää neitseesti myriadit elolliset
maailmat ja on elävä tietoisuus, jonka nykyihminen on unohtanut.

Epätoivoinen äiti ryhtyy etsimään poikansa palasia Tuonelan joesta ja herättää vihdoin pojan ikiaikaisilla taidoillaan uudestaan henkiin entistä ehompana. 
Jälleensyntyminen/uudestisyntyminen on kaikkien vanhojen maailmanuskontojen ikiaikaista opetusta.

Lemminkäis- myytin yhteys kristilliseen Vapahtajan kuolemaan ja ylösnousemiseen on ilmeinen.  Lemminkäisen uudelleensyntyminen on vihkimysriitti korkeampaan tietoisuuteen. 
Lemminkäinen karmansa selätettyään on saanut käyttöönsä yliaistilliset luonnon voimat.

Yliaistilliset luonnon voimat ovat  jumalallista luomisvoimaa; valtaa elämän ja kuoleman yli. Pyrkimys jumaluuteen ja kaikkitietoisuuteen olivat keskeinen osa myös muinaisen Egyptin pappis- ja faaraokulttia. 
Ikiaikaisen shamanistisen kundaliinivoiman nostaminen oli vain harvoille tarkoitettua ja tarkasti varjeltua salaista yliaistista oppia, jota opetettiin vai papeille.
Myöhemmin myös Jeesus oli oppinut yliaistillisia salaisuuksia, parantamaan käsillään ja tekemään ihmeitä.
Valkoinen maagikko ei koskaan käytä, eikä saa käyttää yliaistisia voimia omaksi edukseen, muutoin hän vajoaa mustaan magiaan ja menettää kykynsä..
Mustan ja valkoisen magian ero on hiuksen hieno. Jollei alempi himoluonto ole tarkoin kontrolloitu ja hallinnassa, ei koskaan saavuta valkoisen maagikon mestaruutta.

Kalevala on henkinen eepos ja se kuuluu ihmiskunnan ikiaikaiseen viisauskirjallisuuteen.
Aina on ymmärretty, että yksilön ja ihmiskunnan kollektiivisella tietoisuudella on salaperäinen yhteys myös luonnonvoimiin.
Maa on arkkityyppisesti feminiininen, siinä missä esim. Mars maskuliininen.

Oma maamme, Finlandia, Kvenland, on feminiininen naisten maa entisaikojen naiskuninkaineen ja naissotureineen. 
Oikeaa aivopuoliskoaan käyttävä nainen ajattelee synteettisesti. Mies analyyttisesti.
Suomalaisilla ja suomalais-ugrilaisilla sukukansoilla tietäjineen ja parantajineen on aina ollut syvä luonnonusko ja yhteys maahan:
- Mahti ei mene maan rakohon, vaikka mahtajat menevät.

Lemminkäisen äiti on suuri emo, isoäiti Gaia, joka ajatuksillaan, haaveillaan ja unelmillaan on synnyttänyt myriaadit elollisten lajit ja vartio alati valppaana maapallomme
suojelupyhimyksenä koko biosfääriä.
Äiti maalla ja sen luonnonvoimilla on salattu yliaistillinen puoli, jonka ymmärtäminen vaati entisaikojen tietäjiltä ja papeilta valtavia ponnistuksia ja henkisiä urotekoja . 
Vasta sen jälkeen valon soturi saattoi seurata Luojan jalanjälkiä  ja palata siihen Paratiisiin ja autuuteen, josta maan lapset oli karkotettu suorittamaan maakoetta.

Patriarkaalinen kristinusko tuhosi jo kauan sitten suomalaisten pyhät paikat ja kaatoi kirveineen pyhät puut pihoilta ja tuhosi entisaikojen pyhän luonnonuskomme.
Pyhistä puista rakennettiin kirkkoja pappisvallan varmistamiseksi.
Vain katolinen kirkko muistuttaa Neitsyt Mariasta, Pyhästä maaäidistämme.

Akseli Gallen-Kallelan maalaus Lemminkäisen äidistä Tuonelan joella kuvaa hyvin omaa aikaamme.
Nykyinen ihmiskunta, hylätessään Luontoäidin viisauden, on miekkaan ja vietteihinsä turmeltuneena pieninä palasina, hukassa itseltään materialismin Tuonelassa.

Läntisen yhteiskunnan luottamus valitsevaan arvovapaaseen tieteeseen, vasemmalla aivopuoliskolla suoritettavaan maskuliiniseen ja loogiseen analysointiin, on johdattamassa meidät itsetuhoon. 
Nykytiede ei tunnusta kuin mitattavan materian.
Kun samaan aikaan politiikka on korvannut uskonnot, moraalin ja etiikan, olemme pakanallisen perikadon partaalla. 
Meillä ei ole eri kulttuureja yhdistävää henkistä arvoperustaa, vaan toinen toistaan vastaan taistelevia fanaattisia uskonlahkoja. "Hajota ja hallitse"on nykysen globaalin bisnesimperiumin keskesin periaate.
YK:n ihmisoikeuksien julistuksella on enää vessapaperin arvo.

Jo 300 e.Kr Platon, antiikin filosofian kirkkain tähti muistutti, ettei ole mitään uutta
auringon alla:
 - ” Kaikki tieto on jälleenmuistamista.”

Kalevala haastaa muistamaan kansalliset juuremme:
” Kullat on lasten kukkasia,
hopeat hevon helyjä.
- Taiatko takoa Sammon,
kirjokannen kalkutella:
-         joutsenen kynän nenästä
-         maholehmän maitosesta
-         yhden ohrasen jyvästä
-         kesäuuhen untuvasta

niin annan neidon palkastasi,
työstäsi Tytön ihanan

Kalevalan Valon voimien ja korkeamman tietoisuuden sankarit  eivät koskaan kiinnostuneet omaisuudesta, eikä rikkauksista, koska he tiesivät, ettei omaisuus tuota kestävää onnea.
Viisaat, luonnon kanssa sopusoinnussa eläneet keräilijäkansat ja muut alkuperäiskansat eivät koskaan ole ottaneet luonnosta enempää, kuin mitä he ovat tarvinneet.

Ennenaikaista viisautta nykyihmiselle
Elämme kahdessa maailmassa, sekä henkisessä, että aineellisessa. Sen lisäksi muita tietoisuuden tasoja on ainakin seitsemän.
Me olemme yliaistillisen maaäidin shamaaninen inkarnaatio, nykyisen sivilisaatiomme evoluution kärki, jonka maskuliininen, looginen ja mitattava teoreettinen äly on rakentanut nykyiset hirmuvaltaiset imperiumit vailla oikeudenmukaisuutta, moraalia, myötätuntoa tai rakkautta.
Olemme kadottaneet ja unohtaneet maa- ja luontoyhteyden ja sitä kautta alkuperäiset, - ei opetetut vaan perityt henkiset voimamme.
Mikään ulkoinen tai muu taloudellinen hyvinvointi ei poista henkistä pahoinvointia, jos emme uskalla tehdä hyppyä tuntemattomaan ja kohdata oman olemassaolomme mysteeriä.
Buddha paastosi, mietiskeli tinkimättömästi, kunnes koki valaistumisen ja vapautumisen kärsimyksestä.
Maailmassa on uskontoja pilvin pimein, mutta ne eivät koskaan ole kyseenalaistaneet
maallisen talouden tai pankkijärjestelmien rikollisuutta.
Kun kulttuuri on rikki, myös ihmiset ja luonto on rikki.  
Elämän jatkumisen epävarmuus on tosiasia, jolle ei kukaan enää voi ummistaa silmiä.

Yhteiskunta, kulttuuri, luonto ja ihmiset ovat sairaampia kuin koskaan.
Nykyinen maailmanjärjestys on komentovalta, äärimmäisen militaristinen hirmuvalta, johon
miljardit ihmiset on alistettu orjiksi vailla ihmisoikeuksia.
Onko kärsimykselle loppua ?

Ilmastomuutos pakottaa tietoisuusharppaukseen
Ilmastomuutoksesta, päästökaupasta ja hiiliveroista on nyt tullut vihreän kapitalismin julmin vallankäytön ruoska.
Ihmiset on syyllistetty, vaikka perimmäinen syy on, ettei nykytiede ymmärrä alkeellisimpiakaan luonnon toimintatapoja.
Niiden sadan vuoden aikana, kun talvet ovat olleet kylmiä ja nälänhätä laajaa, elektromagneettinen kenttä on laskenut. Kyseessä on ollut auringonpilkkuminimi.
Ei ymmärretä, että maaäiti elää vaihtelevissa sykleissä, jossa ilmastomuutokset ovat tulleet ja menneet.  Samoin kulttuurit ovat syntyneet ja tuhoutuneet. 
Ilmastomuutoksen osalta auringon syklit ovat oleellisemmat kuin kansainvälisen ilmastopaneelin paniikki, jolla on tarkoitus luoda uudet tuottavat vihreät markkinat läntiselle teollisuudelle kehitysmaita kurjistamalla.
Teollisuusmaissa luonnon kantokyky on ylitetty moninkertaisesti. 
Ainoakaan puolue ei kyseenalaista jatkuvaa talouskasvua.

Ilmastomuutos, luonnonvarojen ehtyminen; - maan ja merien saastuminen vaativat kulttuurisen vallankumouksen. Mitkään ulkoiset muutokset eivät auta, jollei nykyihminen ymmärrä itseään.
- Mikä ihminen on ?
- Kuka minä olen ?
- Mistä minä tulen ?
- Minne menen ?

Maailmaa ei voi muttaa, mutta itsensä kyllä.
Maaäiti on nyt siirtymässä seuraavaan 2000 vuotta kestävään vaiheeseen, uuteen energiatihentymään, niin kuin kaikki sen asukkaat ihmiskunta mukaan lukien.

Uudet maaäidin henkiset energiat ovat jo muuttaneet vastaanottokykyämme.
Olemme herkistyneet. 
Ihmiskunnan ja Luonnon herkistyminen kulkevat käsi kädessä. 
Kun ryhdymme auttajiksi, autamme myös itseämme karman puhdistuksessa.
Meille jää valtava karma nykyisestä saastuttamisesta.

Kaikkein suurinta apua tarvitsee maaäiti, 
jota ei ole pelkästään ristiinnaulattu, vaan raiskattu, pommitettu ja saastutettu rajoituksetta vuosisatoja.  Äiti maa ei ole kuollut luonnonvarapankki, vaan pyhä, elävä ja tietoinen isoäitimme.


Lähtiessään Väinämöinen muistutti:
- Annapa ajan kulua, toisen tulla, toisen mennä,
taas minua tarvitahan, uuden Sammon saattajaksi
uuden päivän päästäjäksi…




Hyvää Kalevalanpäivää !
Suomella ja sen Väinämöisellä/Veen emosella on iso tehtävä ihmis-ja luomakunnan vapauttamisessa nykyisen globaalin hirmuvallan kahleista...



Ei kommentteja: