sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Totuuskomissio vai Perustuslakituomioistuin ?



Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari on kuin iloisesti soliseva kevätpuro talven harmauden jälkeen antamassa uutta toivoa kansalaisille oikeudenmukaisuuden palauttamiseksi. 
Laura vaatii totuuskomissiota selvittämään yhdeksänkymmentäluvun pankkikriisin tapahtumat :

“Lähihistoriassamme on tapahtumia, joita ei ole läpivalaistu eikä tehty oikeudenmukaista loppuselvitystä. Yhdeksänkymmentäluvun pankkikriisi ja lama on ollut sotiemme jälkeen järkyttävin tapahtuma, joka horjutti kansalaisen luottamusta yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Presidenttinä asettaisin totuuskomission selvittämään pankkikriisin tapahtumat.”

Mauno Koiviston vakaan markan politiikka ja pankkikriisi aiheutti Suomen historian pahimman laman. Pankkikriisin sotkujen selvittelyssä taustalla oli presidentin, ministerien, oikeuslaitoksien ja pankkien salainen sopimus, jonka linjauksissa sovittiin listat yrityksistä, jotka vietäisiin konkurssiin.  Yritysten kaatamisperusteiden yhteydessä pankkien raaka peli siunattiin myöntämällä pankkien saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin.

Pankit putsasivat saatavansa pankkituen avulla ja samalla teilattiin surutta 48.000 enemmän tai vähemmän elinkelpoista yritystä.
Koska Esko Aho oli luvannut pankeille ilmaista rahaa, pankit katkaisivat rahoitusneuvottelut kaikkien vaikeuksissa olevien yritysten kanssa. Pankkien luottotappiothan menisivät suoraan valtion piikkiin.

Kun yritykset kaadettiin ja pankit pelastettiin, aiheutettiin n. puolen miljoonan suurtyöttömyys, sekä velallisten yrittäjien ja näiden takaajien  vuosia ja vuosikymmeniä kestänyt ahdinko.  On arvioitu, että kaiken kaikkiaan laman ja pankkikriisin seuraukset koskettivat n. miljoonaa kansalaista, samalla kun päättäjät pääsivät kuin koira veräjästä.

Vaikka Esko Aho oli tehnyt pankkiryhmien kanssa sopimuksen elinkelpoisten yritysten säilyttämisen puolesta 3/1992, ei Koivisto konklaaveineen piitannut edes aiemmista sopimuksista.  Pankkitukipiikin ansiosta myös isot mittavien omaisuuksien yritykset ajettiin alas aliarvostamalla omaisuuden arvo.

Kun yritykset saatiin näyttämään ylivelkaisilta, pelastettiinkin ylivelkaiset pankit.
Ja mitä teki Suomen valtamedia ?
Valtamedia vaikeni ja veikenee edelleen..

Suomen 90-luvun lama ja pankkikriisi oli tosiasiallisesti äärimmäisen raaka kansanryöstö, koska EU vaati Suomen jäsenyyden ehdoksi 1.1.1995 pankkien vakavaraisuudeksi 8%. Suomalaispankit eivät olisi kyenneet tavoitteeseen ilman asiakkaittensa ryöstöä.

Suomen EU- liittymissopimus perustui siis valtavaan petokseen.
Kuten Laura Huhtasaari totesi, pahoittelut tai anteeksipyynnöt pankkikriisin uhreille ja heidän omaisilleen eivät riitä. Kymmenillä tuhansilla yrittäjillä ja sadoilla tuhansilla velallisilla sekä heidän jälkeläisillään on oikeus saada korvaukset kärsimistään vääryyksistä.


Kiitos Huhtasaarelle hienosta aloitteesta !

Tosiasiassa pankkikriisi sotkuineen oli vain pieni osa karmaisevaa ylikansallista salaliittoa ja pimittämistä, mikä liittyy laittomaan EU-liittymissopimukseen ja Bilderberg-eliitin vallankaappaukseen, millä Suomi vallattiin ilman ainuttakaan laukausta.

Mauno Koiviston salaiset sopimukset myös oikeuslaitoksen kanssa veivät pohjan suomalaisen oikeuslaitoksen uskottavuudelta.  Ilman Perustuslakituomioistuinta pankkikriisin uhreja ei voi auttaa, eikä laittomasti toimineita päättäjiä saada vastuuseen.

Nykyinen presidentti Sauli Niinistö on ollut mukana jo 90-luvun pankkikriisin sotkuissa,
sekä vielä 2000-luvulla. Miksi Niinistö on painanut pankkikoplauksen villaisella ?

Kysyttäessä Perustuslakituomioistuimesta Keskisuomalaisen kyselyssä, Niinistö ilmoitti
miettineensä asiaa jo aiemmin, muttei pitänyt Perustuslakituomioistuinta mitenkään ajankohtaisena. Eipä ihme, eihän korppi korpin silmää noki ?

Onnea ja Menestystä Laura Huhtasaarelle, joka vaalikoneissa edustaa suomalaisen
enemmistön kantoja ja peittoaa ylivoimaisesti muut ehdokkaat.  
Istuva presidentti Niinistö edustaa mielipiteillään vain n. 10 % suomalaisista.

Jos ja kun jonakin päivänä, joku presidenttiehdokas ilmoittaa vaativansa Perustuslakituomioistuinta ja koko laittoman EU- liittymispäätöksen avaamista
ministerivastuina, talousrikoksina ja maanpetoksena, olen heti varma omasta ehdokkaastani.














Ei kommentteja: