perjantai 12. tammikuuta 2018

ICAN – we can ! Kiitos Mustajärvi !


























YDINASEIDEN KIELTOSOPIMUS OLISI PITÄNYT ALLEKIRJOITTAA
Kiitokset Kansan Uutisille juttuni julkaisemista 3.1.2018

Työ ydinvapaan Euroopan ja maailman puolesta jatkuu.
Tällä viikolla jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi  toteaa Yhdysvaltojen pyrkivän aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että Suomi ja Ruotsi eivät allekirjoittaisi ydinkieltosopimusta. 
Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Kay Bailey Hutchisonin kertoi 04.12.2017 lausunnossaan, että sopimuksen allekirjoittaminen vaarantaa Nato-kumppanuuden.
Ruotsin lehdistössä on kerrottu Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattisin salaisesta kirjeestä Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistille. Kirjeessä Mattis varoittaa maiden välisen puolustusyhteistyön olevan vaarassa, mikäli Ruotsi allekirjoittaa ydinkieltosopimuksen.
Myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg antoi 02.10.2017 Helsingin Sanomille lausunnon, jossa hän toi selkeästi esiin sen, että ydinkieltosopimukseen liittymisellä olisi vaikutus Suomen Nato-yhteistyöhön. Erityisesti se vaikuttaisi Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

– On syytä kysyä, joutuiko Suomi jo aiemmin painostuksen ja uhkailun kohteeksi ja jatkuuko se edelleen, perää Mustajärvi.

Kirjallisessa kysymyksessään Mustajärvi perää vastausta seuraaviin asioihin :

- Milloin, missä ja ketkä Suomen edustajat ovat keskustelleet Yhdysvaltojen kanssa ydinkieltosopimuksesta ? 
                          
- Millä tavoin Yhdysvallat on pyrkinyt vaikuttamaan Suomen kantaan suhteessa   ydinkieltosopimukseen ? 
                     
-  Millä tavoin Suomen hallitus on ottanut huomioon Yhdysvaltojen ja sotilasliitto Naton kannat määritellessään omaa linjaansa ydinkieltosopimukseen?

-  Miksi Suomen linja poikkesi kaikkien muiden EU:n sotilaallisesti liittoutumattomien maiden linjasta, kun asiasta äänestettiin YK:ssa?

-  Katsooko hallitus ydinasekieltosopimuksen allekirjoittamisen vaikeuttavan Suomen yhteistyötä sotilasliitto Naton kanssa tai luovan esteen Suomen mahdolliselle Nato-jäsenyydelle?


KU 11.1.2018 : 
MUSTAJÄRVI: YHDYSVALLAT PAINOSTAA SUOMEA RAJUSTI 
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3832994-mustajarvi-yhdysvallat-painostaa-suomea-rajusti

Kiitos Mustajärvelle !
Kannattaa muistaa, että Suomi menetti puolueettomuutensa ja liittoutumattomuutensa jo yli 20 vuotta sitten laittoman EU-liittymispäätöksen johdosta.
Suomen puolustusvoimat ovat tehneet jo yli 20 vuotta yhteistyötä Naton kanssa ja asehankinnat ovat sen mukaiset. Isäntämaasopimus Natolle on Suomen historian häpeätahra ilman turvatakuita : - täydellinen antautuminen ilman ehtoja !?

Vasemmistoliitolla on edessään tiukka syytinki tosiasioitten tunnustamiseksi.
Natosta irtautuminenkaan ei enää onnistu ilman FIXITiä ?
- Vai mitä Markus Mustajärvi ?



Ei kommentteja: