perjantai 18. syyskuuta 2015

Sipilältä loppui aika ja keinot

Aho ja Sipilä samalla harhautuksen tiellä 

Kun Esko Aho pääministerinä 90-luvun alussa syvensi lamaamme kotimaisen kysynnän leikkaamisella, hän suostutteli kansaa säästötalkoisiin julkisella puheellakin. Ihan samoin tekee nyt toinen kepulainen pääministeri, Juha Sipilä. 

Aho sai aikaiseksi Suomeen Euroopan syvimmän laman. Lama oli alun perin ensimmäinen integraatiolama ja syntyi euron sisäänpääsyehdoista, joista devalvointikielto oli pahin. Lama tai lamanpoikanen oli tuolloin muissakin tulevaan euroon pyrkivissä maissa, mutta Suomessa sitä salailtiin. EU-hankkeen vuoksi ei haluttu kertoa todellista syyllistä lamaan, vaan sen sijaan syyllistettiin suomalaisia ylikuluttamisesta. 

Synnintunnossa olleet ihmiset läksivät innolla säästämään, ja näin lamamme paheni, työttömyys lisääntyi, palvelut heikkenivät. Samaa merkitsee nykyinen Juha Sipilän hallituksen leikkauspolitiikka. Ja moni ihminen kannattaa elintasonsa laskemista muka isänmaallisena tekona. 

Nyt on eletty toista integraatiolamaa, ja ihan samasta syystä kuin ensimmäisellä kerralla. Valuuttamme euron arvo nousi viime vuosikymmenellä ihan mahdottomiin, ääriarvojen mukaan laskien 94 prosenttia dollariin verrattuna. Palkkatasomme siis lähes kaksinkertaistui euron ansiosta. Se haittasi myös vientiä euromaihin ja myyntiä kotimaassa. 

Kun euron arvo nyt on jonkin verran laskenut, niin se näkyy jo vähäisessä määrin positiivisesti taloudessa, kuten alkuvuodesta ennustimmekin, mutta hallituksen politiikka vaikuttaa toiseen suuntaan heikentävästi. Jotta hallitus ja työnantajat pääsisivät syömään ay-liikettä ja työoloja, hallitus ei halua nähdä talouden positiivisia signaaleja vaan korostaa kurjuutta ja uhrivalmiuden tärkeyttä. 

Ensimmäisestä integraatiolamasta noustiin devalvaatioiden avulla. Nyt euron devalvoituminen on jäänyt puolitiehen. Jos hallitus haluaisi suomalaisten parasta, se erottaisi maan eurosta. / Mauri Nygård


Suuret kiitokset Mauri Nygårdille ! 

Kepun junttapolitiikka on puraisemassa suomalaisten hyvinvoinnista entistä isomman kakun pörssikapitalistien taskuun. 
Sipilän yhteiskuntasopimus on johtanut pelkästään vastakkainasetteluun ja kansakunnan pahenevaan eripuraan. 
Sen sijaan, että Sipilä olisi valtiomiesmäisesti ryhtynyt arvioimaan suomalaisen talouden kriisiä avoimesti harjoitetusta velkaan perustuvasta rahapolitiikasta käsin, Sipilä on sortunut lillukanvarsiin ryhtyessään maksattamaan pahenevaa lamaa kaikkein pienipalkkaisimpien naisvaltaisten alojen tilipusseista. 

Kun eduskunnassa ei ole ollut todellista poliittista oppositiota vuosikymmeniin ja maa on kompuroinut joko vasemmiston ja oikeiston johdolla ja Sipilän johdolla vielä edelleenkin uppoavassa euron velkataloudessa, ei näköpiirissä ole minkäänlaista talouden tasapainoa. Päinvastoin, lama pahenee ja edessä on varmat kreikat ! 

Olen valtavan iloinen ay-liikkeen ryhdistäytymisestä ja tästä lakkopäivästä 18.9. 2015 ! 
Kun Sipilä on juuri ilmoittanut antavansa lisäaikaa talouskurituksen aikaansaamiseksi, olisiko vihdoin aika odottaa edes ay-väeltä analyyttistä ja kokonaisvaltaista kansantalouden arviointia eu-talouspolitiikasta, tilanteessa, jossa euro on jo kaatanut hyvinvointivaltion perustat . 



Ei kommentteja: