tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kreikka ensin ?

Huijausvaluutta euroa käyttää 330 miljoonaa kansalaista 19 maassa.
Euron piti luoda vakautta ja turvallisuutta ?
-         Miten kävi Kreikalle ja pian koko Euroopalle  ?

Huolimatta ankarista kurinpidollisista toimista Kreikka ei koskaan pysty maksamaan 300 miljardin velkojaan. Kreikka on nyt ensimmäinen emun koelaboratorio ja maa on ajettu täydelliseen sekasortoon.

Kreikka, samoin kuin muut Euroopan valtiot on velkaannutettu korviaan myöten vieraassa valuutassa, jota valtiot eivät kykene mitenkään kontrolloimaan. Minkä tahansa maan luototus voidaan sitten katkaista maan ulkopuolelta, jos maa ei tottele tai alistu yksityisen pankkimafian ehtoihin.

EMU varmisti, että euromailla on enää vain nimelliset EKP:n keskuspankin haarakonttorit ilman minkäänlaista reaalista toimivaltaa, paitsi lainoittamista. 
Ilman kansallista ja itsenäistä rahapolitiikkaa meidät on huijattu euron suunnitelmatalouteen, joka ei jousta. Ja kun euro ei jousta, miljoonat työttömät ja vielä työn syrjästä kiinnipitävät pakotetaan joustamaan, samalla kun kaikki perus- ja julkiset palvelut ajetaan systemaattisesti alas. 
Kaikkein köyhimmiltä otetaan ja rikkaille annetaan, jotta ylikansallinen suuryhtiöiden ja pankkien keinottelu voi jatkua.

Euromaiden kohtaloksi jää siis yksi toisensa jälkeen velka- ja rahoituskriisin kohdatessa mennä konkurssiin, jättää velat maksamatta tai alistua euroeliitin talouskuriin. Kreikkalaiset saivat jo tarpeekseen ja sanoivat ”ei” leikkauksille ja kansan kurjistamiselle.

Milloin Suomi eroon eurosta ?

Tässä yhteydessä haluaisin muistuttaa siitä henkilökohtaisesta eduskunta-vaalilupauksesta, minkä nykyinen ulkoministeri Timo Soini lupasi Jyväskylän kompassilla : ” Suomi eroaa heti kun Kreikka on lähtenyt”.

Suomalaisetkin maksavat EU:lle nyt vuodessa yli tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin EU:lta saadaan. Jäsenmaksun lisäksi EU:lle menevät satojen miljoonien eurojen tullimaksut, jotka kerätään Suomen rajoilla. Suomi siis maksaa siitä, että sen kansantalous kurjistetaan.

Entäs eurokriisin takausvastuut ? - kymmeniä miljardeja euroja ! 
Eurovelan korkokulut valtiolle ovat kaksi miljardia euroa vuodessa, kun korot ovat alhaalla. 
Ja kelle korkoja maksetaan ?  - ulkomaisille yksityisille rahoituslaitoksille ! 

Nyt Soini suppusuuna ?
Sipilän hallitusohjelmalla ja Soinin peesauksella kansa kuritus pahenee Suomessakin: - totellaanko ja tehostetaan edelleen, samalla kun unohdetaan vaalilupaukset ?

Kirjoitus Keskisuomalaisessa 19.7.2015 /





Ei kommentteja: