sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Suomi-potilaan painajainen 19.4.2015 ?

Kituuttavan Suomi-potilaan parantajaksi on tänään tyrkyllä monta yrittäjää :

mm. kepun äänitorvi !

Suomi - potilas alkaa olla jo henkitoreissaan, mutta tyrkyllä olevien yrittäjien 38 miljoonan euron puoluetukirahoilla  jo kroonikoksi muuttunut Suomi-potilas tyytyy edelleen vaalivoiteluihin:
-         hernekeittoon ja lenkkimakkaraan pahimpaan nälkään:
-         yli miljoonalla kansalaisella ei enää ole muuta kuin ylähuuli leivän päällä !

Suomi-potilaan tila on jo hengenvaarallisen vakava, koska taudinmäritys on vielä kokonaan tekemättä. Siksi helppoheikkeinä esiintyvät Suomi –potilaan parantajat ja heidän vaihtoehdottomina lääkkeinä tarjotut hernekeitot ja markkinamakkarat muuttuvatkin reseptien puuttuessa heti vaalien jälkeen potilaan entistä pahemmiksi myrkytysoireiksi:
- ilman ammattitaitoista taudinmääritystä entistä kurjistavammalle paastopolitiikalle ei ole oikeaa vastalääkettä !?

Mikä olisi oikea vastalääke, kun vaihtoehtoparantajat on jo ennakkoon syrjäytetty potilaan hoidosta?
Onko Suomi-potilaan taudinmääritys tehty rakenteellisesta taudinmäärityksestä, vai perustuuko kipu epämääräisiin suhdanteitten heilahteluihin ?
Tarjoaako EU-puoskarointi lääkettä vai myrkkyä Suomi-potilaalle ?
EU-instrumentit tukevat julkisen talouden anemiaa, velkaisuutta. 
EU- mittaritkin on laittomasti ja velaksi hankittuja, ja mittaavat siksi pelkkää velkaa ja velan suhdetta vuotuiseen kokonaistuotantoon. 
Velkamäärälläkään ei ole väliä, vaan velkaisuuden suhdeluvulla ja muilla Bilderberg-eliitin suhteilla.
Mitä mieltä olisi koulutuksen saanut spesialisti tai vaihtoehdottoman EU-politiikan haastaja ?
Ennakoiva elvytys, eli itse itsensä hoitava elvytys perustuu velkaisuuden suhdeluvun supistamiseen.  Velkamäärä voi siis vaikka kasvaa, kunhan elvytyksestä koituu enemmän uutta kokonaistuotantoa kuin sen rahoittamisesta kertyy uutta velkaa !
Tämäkin matematiikka on jo liikaa Suomen nykypuoskareille, 
saatikka, 
että se ymmärtäisi sitä valtaa tai vallankäyttöä, joka hallitsee rahanluontia, elikkä nykyistä velkarahan valtaa !?
Suomi-potilas jää nyt kokonaan hoitamatta ilman oikeita hoitotoimenpiteitä:
- On päivänselvää, että seuraavat vaalivoittajat jatkavat Suomi-potilaan täysin väärää hoitamista ja lääkkeitten sijasta tarjoavat entistä pahempia myrkkyä.
Tämä selviää heti vaalien jälkeen entistä pidempinä paastopaketteina ja kansanvälisen valuuttarahaston IMF:n rakenteellisia kirurgisia operaatioita odotellessa !?

Siitä huolimatta, tämä vaihtoehtotyttö lähtee pää pystyssä äänestämään:



Kansallisvelvollisuus on tehty, kaikki se mikä tehtävissä oli, 
Suomen kansan puolesta; 
näissäkin jo vuosikymmeniä kestäneissä ison rahan näennäisdemokratiavaaleissa !

Tyttö 124







Ei kommentteja: