maanantai 12. toukokuuta 2014

Onko Euroopan lamppu jo sammunut ?

Uusi uljas Eurooppa, demokratian kehto on sammuttanut lamput ja laittanut pään pensaaseen.
Johtavat poliitikot ja valtamedia päristelee enää sotarumpuja ja kiillottaa Naton sotilassaappaita Ukrainan kriisin vuoksi. Ukrainan kriisin taustalla on paljon suurempi kuvio, mikä massoilta salataan.
Öljy on loppumassa ja maailman poliittiset järjestelmät umpikujassa, kun pitäisi siirtyä kestävän talouden ja uusiutuvien luonnonvarojen ” kestävän elämäntavan ” vapauteen; kansojen väliseen  solidaarisuuteen ja yhteistyöhön.

Maailman nykyiselle fasistiselle ja harvainvaltaiselle valtarakenteelle valta on makeampaa kuin oikeudenmukaiset tai demokraattiset pelisäännöt. On synnytetty harvojen oligarkia niin itään kuin länteen.

Elämän pelastamiseen maapallolla ei enää riitä minkään nykyisen valtapoolin ideologiat tai talousjärjestelmät.
Jo Einstein totesi, että ensimmäisen ydinpommin rakentaminen, räjäyttäminen ja aseteollisuuden vanavedessä syntyneen ”rauhanomaisen ydinvoiman” olisi pitänyt muuttaa ihmisen ja ihmiskunnan ajattelu kokonaan toiselle tasolle. Jo kauan aikaa sitten olisi jo pitänyt tapahtua ihmiskunnan tietoisuuden kvanttihyppy !?

Haaste on valtava !
Tietoisuuden kvanttihypyn sijasta nykyihmiskunnassa on tapahtumassa vaan degeneraatio, rappeutuminen. Rappeutumisen ja henkisen köyhtymisen korruptoitunutta maailmaa ei enää ohjaa oikeamieliset tai oikeudenmukaiset johtajat, vaan pienen rapparieliitin yksityiset ja kasvottomat pankkiirit.
Hyvinvointi on turruttanut ihmisten oman ajattelun. Ahneus ja valtamedian jatkuva aivopesu on muuttanut maailman vahvemman viidakoksi: iso syö pienen, köyhältä otetaan, rikkaalle annetaan.
Vallassa oleva kapitaalipörssi pyörii pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä.

Nyt vallalla olevaa fasistista maailmanjärjestystä pidetään yllä entistä tehokkaammalla ydinaseistuksella ja lännessä entistä suuremmilla Naton tukikohdilla ja sotilassaappailla.
Tilanne USA:n liittolaisten ja Venäjän välillä on jo paljon kriittisempi kuin kylmän sodan aikana.
Ydinsota ei enää ole pelkästään teoreettinen. Se on jo täysin mahdollinen.

Maailma on enää muutaman näkymättömän sisäpiiripelurin suuri näyttämö:
Isolla rahalla ihmiset vapautetaan huumeisiin ja orjuutetaan psyykenlääkkeisiin.
Lääkkeillä, huumeilla, rikollisuudella ja näennäisdemokratiavaaleilla ihmiset rauhoitetaan ja tuuditetaan ruususen uneen. Samaan aikaan ihmiskunta on ydinaseteollisuuden panttivanki.
Uusi uljas maailma, kirppusirkus on hajoamassa.

Kun  maailman harvainvaltaiset johtajat yrittävät tiivistää rivejään entisestään, systeemi on jo hajonnut sisältä. Meistä jokainen tietää, että nykymenoa ei enää ole hallittavissa, että kehitys on menossa täysin väärään suuntaan.

Maailman läntinen valtamedia pyörittää isoa peitetarinaa Venäjän uhkasta Ukrainassa ja Krimillä.
Koko valtamedian sotarummutuksen käsikirjoitus perustuu etusivun uutisiin Venäjän uhkasta Euroopassa, kun samanaikaisesti EU on avannut jo takaportin USA:n TTIP – vapaakauppasopimukselle, jolla USA valtaa koko EU:n ja Euroopan ilman minkäänlaista avointa sodankäyntiä.
Kuinka pian EU on USA:n liittovaltion jatke ?
Venäjällä on ydinaseet jo laukaisuvalmiudessa !
Sen sijaan, että aloitettaisiin koko maailman rakentaminen uusiutuvilla luonnonvaroilla, nyt varustaudutaan kolmanteen maailmansotaan. Öljy on loppumassa.

ps.
Maanpuolustuskeskustelu 2007 - eduskuntavaalit

SAINTESIN VETOOMUS YDINVAPAAN EUROOPAN PUOLESTA



Ei kommentteja: