perjantai 29. kesäkuuta 2012

Yhtä luonnotonta kuin kana kiekuisi ?


Yhtä luonnotonta kuin kana kiekuisi ?
Pääministeri ei tiedä mikä on pankkiunioni ? -  ihmettelee aiheellisesti itsenäisyyspuoleen pj . Antti Pesonen 28.6.2012


Pääministeri Katainen ei tiedä mitä EU:n pankkiunionilla tarkoitetaan. Näin sanoi Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori YLE radio 1:ssä 28.6. Vapaavuori jatkoi, että "termit ovat siitä hankalia, että jokainen mieltää niitä omalla tavallaan". Tässä Vapaavuori tuli sanoneeksi hyvin tärkeän asian.
On sanottu, että valta on kielen rakenteissa ja että ihmisiä hallitaan sanoilla.  Näin onkin. Myös on totta, että demokratia syntyy keskustelusta. Tuolla keskustelulla pitää selvittää mitä kukin tarkoittaa Vapaavuoren mainitsemilla termeillä, siis käsitteillä. Ellei tällaista keskustelua käydä, ollaan hukassa.  Käy kuten Markku Envall on sanonut: "Kulttuuri kestää melkein mitä tahansa,  mutta sairasta kieltä, sanojen syöpää, se ei kauan kestä".


Nyt olemme tällä tiellä:
Ei ole avointa julkista keskustelua niistä asioista, jotka ovat kiusallisia vallanpitäjille. Ei siis ole myöskään todellista demokratiaa. Keskustelu on näennäistä ja vallassa olevien tulkinnat käsitteistä otetaan tosissaan, olivatpa ne kuinka mielettömiä tahansa.

Virallinen totuus on, että Suomi on itsenäinen, vaikka valtiollinen itsenäisyys on menetetty EU-jäsenyydessä. EU:n lainsäädäntö ja sen tuomioistuimen päätökset ovat maamme lakien yläpuolella. Suomi on luopunut itsenäisestä ulko- ja  turvallisuus-politiikasta 
sekä omasta rahastaan.

Virallinen totuus on, että Suomessa toimii demokratia, vaikka se on muuttunut
näennäisdemokratiaksi. Eduskunta ja hallitus päättävät monia asioita vastoin
kansalaisten enemmistön tahtoa ja ovat estäneet kansanäänestysten järjestämisen
mm. euron käyttöönotosta ja EU:n perustuslain hyväksymisestä.

Virallinen totuus on, että Suomi on oikeusvaltio, vaikka maamme perustuslakia on
rikottu useaan otteeseen ilman rangaistusta. Eduskunta ja hallitukset ovat tehneet päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa maamme perustuslain kanssa.  Perustuslain ylin tulkitsija Suomessa on eduskunta itse, ja se on todennut tehdyt perustuslain rikkomukset laillisiksi.

Pääministeri ei siis tiedä, mikä on pankkiunoni. Tietääkö hän mikä on liittovaltio? Pääministerin velvollisuus on kertoa kansalaisille, miten hän määrittelee tärkeimmät käsitteet.

EU:n sanotaan olevan matkalla liittovaltioksi. Pitää kysyä, mitä EU:lta vielä puuttuu, jotta se olisi liittovaltio. EU:lla on komissio, joka on eräänlainen 
virkamieshallitus, parlamentti, tuomioistuin, euro-raha ja keskuspankki.  Unionilla on myös perustuslaki, jossa on määrätty tuleva ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä jäsenmaiden siirtyminen yhteen talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaan. Jo pitkään on EU:lla ollut määräysvallassaan kauppa-  ja
maatalouspolitiikka. EU voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. Mitä siis puuttuu liittovaltiosta? Verotusoikeus ja oikeus sodan aloittamiseen?

Jos jokin näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankka, se todennäköisesti on ankka. EU:lla on valtion toimielimet ja se toimii valtion tavoin.

Entä missä on keskustelu nykyisen politiikan vaihtoehdoista? Onko se ex-pääministeri Lipposen sanoin puskasta irvistelyä? Keskeinen käsitteellinen huijaus on ollut puhe yhteistyöstä. Kaikki tämä kansalaisten alistaminen ylikansalliseen harvainvaltaan on muka yhteistyötä. Yhteistyötä voi tehdä vain sellainen, joka hallitsee itseään. Itsenäinen ja demokraattinen Suomi voi vastata nykyisiin ja tuleviin ongelmiin sekä turvata kaikkien kansalaistensa pärjäämisen. Nykypolitiikan vaihtoehto on eroaminen eurosta ja EU:sta. Muutos on 
Suomen osalta suomalaisten kansalaisten käsissä. 

Kiitos taas Antti &  miljoona halia Sinikalta !

Itsenäisyystaistelu jatkuu !

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Miten Golman Sachs nielaisi Euroopan


Laittoman EU-liittymissopimuksen paljastuttua Suomessa pelkästään edesmenneen Hesarin Aatos Erkon masinoimaksi ikiomaksi vallankaappaukseksi, on suomalainen pörssimedia pysynyt edelleen linjassaan vaitonaisena Suomen Perustuslain murskaamisesta ja pankkien suunnittelema Euroopan vallankaappaus jatkuu entistä tuhoisammin seurauksin: enää ei voi puhua mistään talouden vakaannuttamisesta tai vakaudesta, päinvastoin !

Talouskasvu on kääntynyt kiihtyväksi ja tornadon lailla eteneväksi velkavyöryksi, jota kukaan ei enää hallitse, kun kansat kähtevät liikkeelle ja lopullinen sekasorto alkaa.

 

Euroopan valtiot ja kansalaiset kaatuvat nyt yksi toisensa jälkeen ikuiseen pankkien velkavankeuteen nykyisten demokratian irvikuvaa edustavien Euroopan nukkehallitusten tuella.  Demokratia ja kaikki laillisten oikeusvaltioiden periaatteet on jo mitätöity.  


Eurooppaa ja maailmaa pyörittää nyt pieni kasvoton pankkieliitti, joista Goldman Sachsin valta maailmanhistoriassa on vertaansa vailla. Entiset historian diktaattorit ja tyrannit ja tsaarit katsoisivat kateudesta kalpeina nykyistä tyylikästä kansallisvaltioiden, ihmis- ja luonnonoikeuksien massiivista murskaamista.


Goldman Sachs ?
Keisari ilman vaatteita, jota kaikki maailman hallitukset nyt kumartavat !

Euroopan vakautusmekanismi, eli kuinka Goldman Sachs kahmaisi Euroopan

Magneettimedian linkki koko artikkeliin / http://www.magneettimedia.com/?p=9053#comment-4975

 Goldman Sachsin vallankaappaus Yhdysvalloissa ei aivan onnistunut, mutta Euroopassa se on jo viittä vaille valmis – pysyvä, peruuttamaton ja kiistämätön pankkien pelastus- ja tukipaketti, jonka maksavat lopulta veronmaksajat.
Pankkien vallankaappaus on edennyt Euroopassa lähes ilman vastustusta. Kaikki hurraavat EVM:lle, niin valtion hallitukset, velkojat kuin sijoittajatkin, sillä se mahdollistaa jatkuvan velan kasvun ja sijoittajat voivat ostaa ulkomaista velkaa. Mistä muualta olisi enää saatu rahaa velkaan uppoavaan laivaan?
EVM:n synkät salaisuudet
Euroopan vakautusmekanismi on pysyvä rahoituslaitos, jonka on määrä korvata tilapäisiksi suunnitellut Euroopan Rahoitusvakausväline (ERVV) ja Euroopan Rahoituksenvakautusmekanismi (ERVM) heti, kun jäsenvaltioiden kokonaissitoumuksista saadaan 90 –prosenttinen hyväksyntä, minkä pitäisi tapahtua jo heinäkuussa 2012. Neljä suurinta, eli Saksa, Ranska, Italia ja Espanja, muodostavat yhteensä jo yli 75 % takauksista. Sopimus on Saksan käsialaa, eikä siitä ole vielä saatavilla virallisia käännöksiä tai pöytäkirjoja, mutta useita tietoja on saatu julkisuuteen kevään aikana, eivätkä ne ole mukavaa luettavaa. Seuraavassa muutamia pääkohtia sopimuksesta, joka tulee syöksemään Euroopan raiteiltaan:
-          EVM on yksityinen rahoituslaitos, jonka on tarkoitus tuottaa voittoa, päämaja sijaitsee Luxemburgissa.
-          Jäsenvaltiot sitoutuvat ehdoitta maksamaan EVM:n vaatiman pääoman seitsemän päivän sisällä.
-          Johtajien neuvosto voi halutessaan muuttaa pääoman suuruutta (aluksi suunnitellusta 700 miljardista eurosta).
-          EVM ja sen omaisuus, rahoitus ja sijoitukset nauttivat syytesuojaa kaikilta oikeustoimilta, eikä niitä saa tutkia, rajoittaa, jäädyttää, estää tai häiritä millään tavoin hallitusten, yritysten, liikelaitosten tai oikeuslaitosten toimesta. (Siis kaikkien lakien ja sääntöjen yläpuolella ja ulottumattomissa)
-          Hallitus, johtokunta, johtajat, esimiehet ja henkilökunta ovat oikeustoimien koskemattomissa, kuten myös heidän viralliset paperit ja dokumentit. (Siis koko henkilöstö lakien ulottumattomissa ja kaikki paperit salaisia)
Sopimuksella siis muodostetaan uusi monikansallinen organisaatio, jolla on valta vaatia jäsenvaltioilta rajoittamattoman suuri summa seitsemässä päivässä, eikä sitä tai sen henkilökuntaa saa tutkia, estää tai haastaa mihinkään oikeuteen, mutta se voi nostaa oikeuskanteita. Sen yläpuolella ei ole riippumattomia tarkkailijoita tai valvontaa, eikä sitä koske olemassa olevat lait. Hallitukset ovat sen edessä voimattomia. Onko tässä EU:n tulevaisuus? Koko Euroopan budjetti yhden organisaation käsissä, jota ei ole demokraattisesti valittu ja on täysin vapaa valvonnasta ja kontrollista?
Näin EKP jäi Goldman Sachsin haaviin
Viime marraskuussa Goldman Sachsin entinen Euroopan varajohtaja Mario Draghi astui Jean-Claude Trichetin tilalle EKP:n johtoon, ilman erityisiä fanfaareja tai suurta mediahuomiota. Draghi ei paljoa aikaillut toteuttaessaan pankeille sen, mitä EKP ei aiemmin suostunut tekemään jäsenvaltioilleen, eli kylvämällä rahaa erittäin pienellä korolla.

Joulukuun 21. päivä EKP ”lainasi” lähes 500 miljardia euroa eurooppalaisille pankeille erittäin anteliaalla 1 % korolla kolmeksi vuodeksi. EKP:lla ei tosin ole niin paljon rahaa, joten painokoneet lauloivat, kun taloutta elvytettiin. Rahat katosivat saman tien 523 pankin holveihin, sillä lainalla ei ollut ehtoja. EKP toivoi pankkien tekevän rahoilla jotain hyödyllistä, kuten Kreikalle lainaaminen, mutta pankit voivat tehdä, mitä haluavat. Kreikka joutuu tällä hetkellä maksamaan valtionvelkakirjoille 18 % korkoa, mikä tarkoittaa velan kaksinkertaistuvan neljässä vuodessa! Samassa jamassa on moni muukin ylivelkaantunut valtio, kuten Portugali, joka maksaa 11,9 % korkoa lainoistaan ja Unkari 8,53 %, Irlanti 8,51 % ja Italia 7,06 %. Nämä korkeat korot ovat se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän.
Miksi EKP ei voisi lainata rahoja suoraan näille valtioille? Sen kieltää Lissabonin sopimuksen artikla 123, joka on luultavasti tarkoitettu estämään valtioiden yletön tuhlaus ja laskun maksattaminen EKP:lla. Tosin tällä hetkellä EKP on pankkisektorin hallussa, kun johdossa on Goldman Sachsin oma mies. Kun pankit haluavat puoli biljoonaa euroa halpaa rahaa, Mario hoitaa eikä kysele keneltäkään. Tiedon ilmestyessä lehtiin rahat on jo jaettu.
Sen sijaan, että eurooppalaiset ratifioivat EVM:n kaltaisen hirviön, heidän kannattaisi kumota Lissabonin sopimuksen artikla 123 ja antaa EKP:lle lupa myöntää lainoja suoraan jäsenvaltioille. 
Niille tekisi varmasti hyvää saada vuorostaan lainaa yhden prosentin korolla. Toinen varteen otettava vaihtoehto on euroalueen omien keskuspankkien taloudellisen riippumattomuuden elvyttäminen ja omien kansallisten lainojen myöntäminen valtioille, joista valtio omistajana saisi itse korkohyödyn. Tämä käytännössä koroton laina ei ole ideana uusi tai niin hullu, miltä se kuulostaa, sillä vastaavaa on tehnyt jo Australian liittovaltion pankki ja Kanadan pankki. Nykyään keskuspankit ovat liikeyrityksiä, jotka luovat rahaa ja antavat lainoja vain tehdäkseen voittoa toisten kärsimyksillä. Lainan ja velan antamisen oikeus pitäisi palauttaa kansan käyttöön ja kansan hyväksi.

Suomi on ollut milloin Ruotsin vallan ikeessä, milloin Venäjän sortotoimien uhri.
Nyt Suomella ja muilla Euroopan kansoilla ei enää ole ulkoista vihollista.
Kansanvallan ja kansallisvaltioiden vihollinen on linnottautunut Euroopan nukkehallitusten suojissa sisäpiiri-kabinetteihin ja avoimia kansanvaltaisia periaatteita inhoaviin pankkien pelisääntöihin ja suljettuihin pankkiholveihin. 
Eurooppaa hallitsee enää yksi ainoa pankkipuolue, jonka valta on velkavaltaa, raainta orjuutta vastoin kaikkia länsimaisia oikeusvaltioiden periaatteita.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Milloin pankkiterrorismi lopetetaan ?

Keskisuomalainen kansanedustaja Kauko Tuupainen havannoi maailman menoa ksml:ssa 27.5.2012 mm. :

Tummia pilviä Euroopan unionin ja Suomen taivaalla /

” Eläkeläisiä on Suomessa 1,4 miljoonaa eli 25 prosenttia maamme väestöstä vauvasta vaariin. Olen huolissani eläkerahastojen pääomien hupenemisesta taivaan tuuliin. Katosihan rahastoista viime vuoden aikana kymmenen miljardia euroa sijoitustuottojen mentyä pakkasen puolelle.
Irlannin, Portugalin, Kreikan, Espanjan ja Italian julkinen velka on lähes 3.300 miljardia eli 3,3 biljoonaa euroa. Jos summa jaetaan tasan viiden valtion kesken, se tekee 660 miljardia per valtio. Summa vastaa kaksitoistakertaisesti Suomen valtion vuosittaista budjettia, joka on tälle vuodelle 52,4 miljardia euroa.
Espanjan työttömyys lähentelee 25 prosenttia ja maan nuorista on jo joka toinen työttömänä. Siinä vaiheessa, kun Espanja muuttuu maksumiehestä avun saajaksi, ovat EU:n asiat todella huonolla tolalla.
Hallituskaudella 2012–2015 leikataan peruskuntien valtionapuja 3,4 miljardia euroa. Nämäkin rahat istuva hallitus käyttää Saksan ja Ranskan pankkien tukemiseen hulttiomaiden avustamisen nimissä, vaikka niille olisi käyttöä täällä kotona Suomessakin.”
Kirjoitin itse aikoinaan laittoman EU-liittymispäätöksen jälkeen : Moni lähtee villoja hakemaan, mutta tulee kerittynä takaisin !
Maailman velkaa luovien yksityispankkien globaali huijaus ja suunnitelma Euroopan liittovaltiokehityksen varmistamiseksi perustettiin yhteisen valuutan käyttöönotolle.  Euro on ja oli välttämätön työväline, jolla Euroopan kansat alistettaisiin uuteen maailmanjärjestykseen ja velkavankeuteen pienen kasvottoman pankkieliitin alaisuudessa ilman minkäänlaisia ihmisoikeuksia tai demokraattisia pelisääntöjä.

Yksityispankkien valtioita rahoittava ahneus aiheuttaa velkaannuttamalla suunnattomasti paljon enemmän tuhoa kuin  mitkään yksittäiset terroristiteot.  
Nykyisiä globaaleja talousterroristeja  ei saada edes vastuuseen, koska oikeusjärjestelmät suojelevat ja ovat suojanneet yksityisen omistusoikeuden ja ylikansallisen taloudellisen toiminnan hyvävelijärjestön ilman perustuslakituomioistuinta.  
Oikeusnormistot, siinä missä kaikki muutkin EU:n pelisäännöt hän ovat vapauttaneet finanssipääoman ja virtuaalirahan kaikesta yhteiskunnallisesta - ja ympäristösuojeluvastuusta. Perus- ja ihmisoikeuksia polkevalle ylikansalliselle pankkiterrorismille olisi laitettava vihdoinkin stoppi !


Mutta kuka tai mikä stopin laittaa, kun koko pyramiditalous on kaatumassa totalitaarisen ja pankkiterrorismin lasku maksatetaan vain kriisiyttämällä valtiot ja viemällä kansalaisilta tuhkatkin pesästä ?
Mistä löytyy sellaista viisautta, jolla nyt uudistetaan oikeusnormisto ja kansainvälinen rikos- ja talousoikeus ?

Kauko Tuupainen on aiheellisesti huolestunut eläkeläisten pörssissä häviävistä rahastoista ?
Suuret ikäluokat Suomessa ovat varmasti historian ensimmäinen ja viimeinen sukupolvi, joka saa ja on saanut  nauttia elintasosta ja hyvistä eläkkeistä. 
EU - kurituksen jälkeen tulevat sukupolvet jakavat pelkästään niukkuutta ja epävarmuutta.

Rajaton kasvu rajallisella maapallolla on mahdotonta yhtä vähän kuin nykyinen pankkiterrorismin virtuaalitalous, jolla ei ole ollut mitään yhteyttä reaalitalouteen. Euro on jo tuhonnut euroalueen taloudet.  Yksityispankkien pakolla tehdyn kurjistamisen ja köyhdyttämisen seurauksena ajaudutaan  pakkovaltaan,  jossa kulutusta ja tavaratuotantoa joudutaan ankarasti säännöstelemään.

Pakotetussa niukkuudessa, yhtä vähän kuin eurovallankaappausella hankitulla pankkiterrorismillakaan, ei ole jäljellä demokratiaa eikä ihmisoikeuksia. 
Keinotekoinen euro on mitätöinyt kaikki  oikeusvaltioiden pelisäännöt .

Suomalaiset eläkeläisten kohtalo ?
Suomen lapsiperheidenkin köyhyys on jo kolminkertaistunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Suomalainen perusturvakin on ollut jo pitkään täysin riittämätön ja  ankarasti säännöstelty köyhyysloukku, jolla miljoona ihmistä kyykytetään köyhyysrajan alapuolelle vailla toivoa ja tulevaisuutta.
Samaan aikaan maan pieni eliitti kauhoo edelleen kansallisvarallisuutta ja yhteiset pääomat veroparatiiseihin  vailla mitään rajoituksia kaiken kontrollin ulottumattomissa.

Miten käy Kreikan, Italian, Espanjan ja Portugalin ?
Miten käy euroalueen, kun kansainvaellukset alkavat ?
Eurooppa natisee liitoksistaan ja todellisia vastuunkantajia ei edes paljasteta.
Pankkisalaisuus pitää siitä huolen.

- Eiköhän olisi aika palata lailliseen yhteiskuntajärjestykseen ja varmistaa perus- ja ihmisoikeudet itsenäisenä kansakuntana ?














maanantai 7. toukokuuta 2012

KELA - lahonnut tilkkutäkki ?


Mitä perusoikeuksia loukkaavalle ja  ihmisoikeuksien kannalta laittomasti toimivalle kelalle pitäisi tehdä ?
Pitäisikö kela hajauttaa alueellisesti, vai pitäisikö koko suomalainen sosiaalipolitiikka ja perusturva uudistaa ja ajanmukaistaa kertaheitolla
ihmis- ja perusoikeuksia vastaavaksi ?

Olisiko vihdoinkin aika purkaa nykyinen kelan pirstaleinen sosiaaliturvan köyhyysloukku ja tehdä sosiaalipolitiikasta kannustin ?
Nyt tarvitaan kansallinen herätysliike Perustulon taakse !

Mikä Kela ? - keppiä vai porkkanaa ?

Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on turvata väestön perustoimeentulo, edistää terveyttä ja tukea itsenäistä selviytymistä eri elämäntilanteissa.
Kansaneläkelaitos toimii eduskunnan valvonnassa. Kela aloitti toimintansa 16. joulukuuta 1937, ja se oli aluksi nimensä mukaisesti eläkelaitos.
Nykyisin Kelan vastuulla on esimerkiksi kansaneläke, kuntoutusraha, lapsilisä, lääkekorvaukset, opintotuki, perhe-eläke,peruspäiväraha, sairaanhoitokorvaukset, sairauspäiväraha, sotilasavustus, työmarkkinatuki, työttömyyseläke, vammaistuki,vanhuuseläke ja yleinen asumistuki. Elatustuen maksatus siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi 1. huhtikuuta 2009.
Useimmista Kelan päätöksistä voi hakea muutosta sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalta. Työttömyysturvaa koskevista päätöksistä asiakas voi valittaa työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan ja opintotukea koskevista päätöksistä opintotuen muutoksenhakulautakuntaan. Toisena muutoksenhakuasteena on vakuutusoikeus.
Kelaa on syystäkin kritisoitu ja vuosikausia sen hallinnoiman tukijärjestelmän monimutkaisuudesta ja ehtojen vaikeasta ymmärrettävyydestä.

KELA – LAHONNUT TILKKUTÄKKI ?

Kela itse ei itse säädä lakeja, joiden pohjalta se toimii.
Koska sosiaaliturvalainsäädäntö on hyvin eri-ikäistä, siinä ei aina ole otettu huomioon, että yksi lainmuutos aiheuttaa seuraamuksia muiden lakien toteuttamisessa.
Osa poliitikoista pitää sosiaaliturvalainsäädäntöä niin monimutkaisena, että se tulisi uudistaa kokonaisvaltaisesti. Uudistusehdotukset vaihtelevat demarileirin lainsäädännön maltillisesta nykyaikaistamishankkeesta  koko järjestelmän kertakaikkiseen korvaamiseen niin sanotulla perustulomallilla. Perustulojärjestelmää ovat julkisuudessa kannattaneet erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto.
Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanenkin kannatti lainsäädännön yksinkertaistamista, ja hänen mielestään etuusviidakko toimiikin huonosti sekä asiakkaan että toimeenpanijan kannalta. 
Nyt noin sadan etuuden ja vajaan 40 lain sosiaaliturvajärjestelmässä toimiminen on toimeenpanijalle ja asiakkaalle hankalaa.
Kelan sekava tukijärjestelmä perustuu vielä luokkayhteiskuntaan ja polkee säälimättä perus- ja ihmisoikeudet !

KELAN LAITON LUOKKAYHTEISKUNTA :
-          opiskelijat
-          työttömät
-          eläkeläiset
Kela luokittelee ihmiset sosiaalipoliittisesti eri kasteihin. Alimpana kastissa ovat opiskelijat. Hieman paremmassa asemassa ovat eläkeläiset. Kaikkein ankarimmassa kontrollissa ja säännöstelytaloudessa elävät työttömät, joiden työttömyystukea tai työmarkkinatukea säädellään ja kyykytetään pirstaleisella työttömyyslailla, joka on jo lähtökohtaisesti  ”tarveharkintaan” ja kumppanin tuloihin perustuen  perus – ja ihmisoikeuksien vastainen.
Varsinkin työttömälle työnhakijalle kelan köyhyysloukku alkaa olla jo ylivoimainen:
-           Mitä tapahtuu, kun köyhyysloukutettu ”opiskelija” tai ”työtön” haluaisi parantaa olojaan ja ottaa vastaan satunnaisia työtarjouksia ? 
Jos saa töitä kymmeneksi tunniksi viikossa, opiskelijalle työ sallitaan, eikä hänen tukiaan leikata. Eläkeläinen joutuu jo miettimään
Työttömälle työn tekeminen ei kannata ollenkaan. Hänen työttömyyspäivärahaansa leikattaisiin heti. 

Entäs Kelan asumistuki ?
Sekin perustuu perus- ja ihmisoikeuksien polkemiseen, kun opiskelijat on siirretty alimpaan kastiin.
Minimitoimeentuloon tarvittavan tuen määrä on kuitenkin kaikilla ihmisillä sama.
Kelan luokkajakoon perustuva tukijärjestelmä ei perustu oikeudenmukaisuuteen.
Järjestelmä on byrokatraattinen, jähmeä ja sekava tlkkutäkki pelkkää kapulakieltä ja tuloloukkuja.
Itsensä satunnainenkin työllistäminen on tehty lähes ylivoimaisen vaikeaksi. 

Hyvin harva köyhyysloukkoon tiputettu kansalainen enää edes jaksaa selviytyä kelan viidakossa.
- Kuka jaksaa selvittää mihin tukeen ja miten on milloinkin oikeutettu kelan kapulakielellä ilman henkilökohtaista
avustajaa ?

Minkäänlaisesta kansalaisten oikeusturvasta ei enää edes voi puhua, kun tälläkin hetkellä kelan muutoksenhakulautakunnissa on kymmenien tuhansien valitusten monen vuoden sumppu !

- Miten Suomen kansa ja Suomen kansalainen nousee yhäkin pahenevasta lamasta, jos sen virallinen sosiaalipolitiikka ja perusturva ei vieläkään perustu tasa-arvoon; perus- ja ihmisoikeuksiin, jotka Suomi on kuitenkin ratifioinut virallisesti ja kansainvälisesti muiden ns. "oikeusvaltioiden" tapaan?!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Kansalaisten oikeusturva hukassa

Kelan viidakko ?
-          tragedia, komedia, farssi – vai satojen tuhansien kansalaisten giljotiini ilman oikeusvaltion periaatteita ?

Kenen moka, jos esim. suomalaisten arkipäivää säätelevä työttömyysturvalaki on jo lähtökohtaisesti väärä subjektiivisten perusoikeuksien kannalta ?
Mikä moka, jos kansanedustajilla ei ole enää muistikuvaakaan kansalaisten perus-ja ihmisoikeuksista ?

Mikä, milloin ja miksi keksi työttömyysturvalakiin subjektiivisten perusoikeuksien sijaan ”tarveharkinnan”; avo- tai asuinkumppanin tulot, jolla subjektiiviset perusoikeudet kumotaan ?

Kuka, mikä, milloin ja miksi, keksi, että subjektiiviseen sosiaaliturvaan voi kytkeä asumisen, pelkästään OSOITTEEN, jolla mitätöidään kaikki kansalaisten lailliset perus- ja ihmisoikeudet ?

Yksikään kansanedustaja, mikään tuomari tai viranhaltija ei nyt kykene esittelemään sellaista lakipykälää, jossa seurustelusuhde, avosuhde tai asuinkaverin tulot olisivat lakiin perustuva ja laillinen huoltosuhde, mikä selättäisi primäärit subjektiiviset perusoikeudet ja henkilökohtaisen perusturvan !

Avopuolison tuloihin perustuen ei voida laillisesti mitätöidä yhdenkään työttömän subjektiivisia perusoikeuksia: työttömyysturvaa tai työmarkkinatukea - vai voidaanko ?

Kun on ilmennyt, että Kela eikä edes Suomen EU-valtio toimi nyt ihmisoikeuksiin tai perustuslakiin nojautuen, eikä enää edes ymmärrä kansainvälisiä ihmisoikeus- ja perusoikeus-
sopimusten ratifioituja vaatimuksia pitää myös ihmis- ja perusoikeudet ajan tasalla kaikessa lainsäätämisessä ja viranomaistoimissa, oikeus – ja tuomioistuimia myöten, on kansalaisten syrjäyttäminen ja heitteillejättö saamassa katastrofaaliset mittasuhteet myös kaikkien tärkeimpien terveys- ja peruspalvelujena alasajona.

Suomessa ei vieläkään ole Perustuslakituomioistuinta, johon kansalaiset voisivat vedota heitteille jättämisestä ja/tai  eri viranomaistahojen kurjistamistemppujen seurauksista.
Kaikkien kansalaisten perusoikeuksiin kuuluisi myös saada asiansa käsiteltyä kohtuuajassa.

Suomen ihmisoikeustilanne on nyt jo hälyttävä.
Perus- ja ihmisoikeudet ovat enää virallisesti vain ”menneen talven lumia – muistoja” Suomessa, jossa velkavetoinen kansantalous on jo kaapattu pienen kasvottoman ylikansallisen pankkieliitin kaleeriorjuuteen : - tuloerot kasvavat entisestään, samalla kun kansalaisten syrjäyttäminen perusoikeuksista ja peruspalveluista on entistä raaempaa.

Tragikoomista, että samaan aikaan Kataisen hallitus on ryhtynyt ”muistelemaan” kadonneita perus- ja ihmisoikeuksia laatimalla kansallista perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa 2012-2013 . Koko teksti löytyy osoitteesta: KANSALLINEN PERUS - IHMIOIKEUSTOIMINTAOHJELMA 

Myös Suomen perustuslaki velvoittaa :
PL 22 § : Julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Perustuslain 22 §:n säännös julkisen vallan velvollisuudesta turvata perus- ja ihmisoikeuksien
toteutuminen sitoo julkista valtaa sen kaikessa toiminnassa niin lainsäätämisessä, hallinnossa kuin
lainkäytössäkin.

Pelkästään kelan, suomalaista arkipäivää säätelevän viidakon lakia noudattavan mammutin
muutoksenhakulautakuntien kymmenien tuhansien, vuosikausia kestävien valitusten sumput ja niiden ylipitkät käsittelyajat paljastavat, että ei pelkästään kelassa, vaan koko Suomessa vallitsee nyt viidakon laki, ilman minkäänlaisia todellisia oikeusvaltion periaatteita tai ihmisoikeuksia.

Ilman itsenäisyyttä, omaa rahaa;
kansallista itsemääräämisoikeutta, perustuslakia ja oikeusvaltion periaatteita
kansakunta uhrataan ja syrjäytetään pienen yksityisen pankkieliitin pahenevaan velkaorjuuteen
kymmeniksi vuosiksi.

- Äärimmäinen köyhyys kuittaa univelat !?








maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kela – tyrannosaurus kelalex ?

Kela isännöi kansalaisten arkea. Kelan etuudet ovat viidakko, jossa vallitsee viidakon laki.

Suomi on enää pelkkä banaanivaltio, jossa kansalainen ei enää edes saa oikeusvaltion suojaa.

Kansa näännytettään leipäjonoihin ja kelan sumppuihin "tyhjän päälle" puuttuvan oikeusturvan seurauksena.

Kun sitten lopulta tipahtaa kelan epäoikeudenmukaisen päätöksen jäljiltä viimeiseen rapakkoon ilman ruokaa ja rahaa ja silmät aukeaa, jää jäljelle kuntien paikallinen ja minimaalinen toimeentulotuki, jota entisestään kiristetään.

Satojen tuhansien köyhyysrajan alle tippuvien kansalaisten määrä kasvaa, samalla kun valtakunnasta puuttuu perustuslaki, oikeusvaltion periaatteet ja riippumaton perus-, ihmisoikeus- ja perustuslakituomioistuin.

Ilman oikeusvaltion periaatteita Suomessa on jätetty heitteille kokonainen nuorten sukupolvi. Samaan aikaan varsinkin nuoria opintonsa keskeyttäneitä ruoskitaan entisestään. Opintonsa keskeyttäneen vähäisestä toimeentulotuesta napataan entistä suurempi pala täysin mielivaltaisilla ja epäinhimillisillä periaatteilla. Eläkeikää nostamalla tuhotaan nuoret kokonaan.

Tyrannisaurus kelalex – vai riittävä ja kannustava perustulojärjestelmä ?

Toki kelan hirmu- ja mielivaltaisista päätöksistä voidaan valittaa. Kelan päätöksistä voi valittaa mm. työttömyysturvan tai sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Vasta sitten koko karmeus selviää :

Vuonna 2010 pelkästään Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toiminnasta tehtiin yhteensä 23 kantelua. Valtaosa kanteluista koski lautakunnan pitkää käsittelyaikaa.

Vuonna 2010 Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan saapui yhteensä 21 710 valitus- ja poistoasiaa. Lisäksi vuodelta 2009 siirtyi vuodelle 2010 ratkaisemattomia asioita yhteensä 28 521. Vuoden 2010 aikana ratkaistiin yhteensä 27 411 asiaa. Vireillä olevien valitusten kokonaismäärä oli vuoden 2010 lopussa 21 416.

Tänä vuonna, 2012 työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan on jo tullut yli 2800 valitusta aikaisempien lisäksi ja valitusten käsittelyaika on n. puoli vuotta.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan

jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Säännöksen tarkoituksena on turvata Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 1 kappaleen edellyttämä oikeus oikeudenkäyntiin kaikissa sopimusmääräysten tarkoittamissa tilanteissa.

Kielteisestä perustoimeentuloturvaa koskevasta päätöksestä valittava henkilö jää vaille tätä turvaa valituksen käsittelyn ajaksi, ja ainoana vaihtoehtona on usein turvautuminen täysin riittämättömään toimeentulotukeen.

Kun banaanivaltiossa ylin lainsäädäntövalta ja tuomiovalta ovat nyt yksinomaan valtioneuvostolla, jonka päätökset ovat kaiken länsimaisen tuomioistuin- valtioperinteen ulottumattomissa, on eduskunta samaan aikaan ylin lainsäätäjä, itsensä valvoja ja ylin tuomari joka voi toimia vapaasti vastoin kaikkia kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia vastaan ilman mitään kontrollia ja santioita. Tällänen lainkäyttö on ja laillisuusvalvonta on pelkkää tyranniaa.

Kun eduskunnan oikeuskansleri ja oikeusasiamieskin ovat vain eduskunnan ”poliittisia” virkanimityksiä on Suomella nyt edessä pitkä matka länsimaiseksi oikeusvaltioksi.

Kelan muutoksenhakulautakunnatkin ovat vain valtioneuvoston ministeriöille alistettuja tilivirastoja, jossa valtioneuvosto itse asiassa mittaa vain virkamiesten tulossopimuksia, ei kansalaisten oikeusturvan riittävyyttä. Henkilöstö- ja muiden resurssien osoittamisesta lautakunnalle vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Kuitenkin on muistettava että myös sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnankin pitäisi olla perustuslain 21 §:ssä tarkoitettu riippumaton lainkäyttöelin. Ilman riippumatonta tuomiovaltaa myös oikeuskansleri on voimaton. Oikeuskansleri on vain valtioneuvoston rippipappi, jolla ei ole muuta valtaa:

"Sosiaali- ja terveysministeriö totesi, ettäkansalaisten oikeusturvan kannalta lautakunnan nykyinen keskimääräinen 13- 18 kuukauden käsittelyaika ei ole kohtuullinen.Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lautakunnan näkemys, ettei se ole saanut ministeriöltä riittävästi tukea toiminnalleen, on ongelmallinen. Ensinnäkin lautakunta on muutoksenhakuelin, jonka tulee olla riippumaton ja itsenäinen. Toisaalta lautakunta on epävirallisesti tuonut sosiaali- ja terveysministeriön tietoon ongelmia, joihin ministeriö ei voi kuitenkaan puuttua. Lisäksiorganisaatiouudistuksen täytäntöönpano on vienyt huomattavasti arvioitua enemmän lautakunnan voimavaroja.

Tulossopimuksessa vuosille 2008-2011 on lisäksi sovittu, että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan mahdollista yhdistämistä selvitetään.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan organisaatiouudistus on selkeyttänyt toimeentuloturvan muutoksenhakujärjestelmää. Valitusten käsittelyn viivästyminen voi kuitenkin muodostaa ongelman Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja perustuslain 21 §:ssä asetettujen käsittelyn kohtuullista kestoa koskevien edellytysten kannalta.

????

Olisikos vihdoinkin nostettava Suomi oikeusvaltioksi ja vaihdettava Kelan viidakon laki kannustaviin perusoikeuksiin ja kansalaispalkan tyyppiseen perustoimeentuloon, jolloin myös kelan sumpuissa makaavilla olisi jotakin toivoa nousta jo vuosikausia upoksissa oleesta laivasta ?

????

Milloin Suomeen saadaan perustuslakituomioistuin turvamaan koko kansan perus- ja ihmisoikeudet ?

???

Milloin Suomeen rakennetaan länsimaisen oikeusvaltion periaatteet ?


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Rahan orjuus vai kansalaisoikeudet ?

 
 
 
Abraham Lincoln oli Yhdysvaltojen presidentti vuosina 1861 -1865. Lincoln halusi presidentiksi noustessaan lopettaa orjuuden. Lincoln ymmärsi, että orjuuden poistamiseksi kansakunnan on ensimmäiseksi varmistettava valtion ylin valtaoikeus omaan rahaan ja sen hallintaan ja kontrolliin:
”Tyydyttääkseen valtion rahantarpeen ja kansalaisten ostovoiman valtion tulisi itse voida luoda oma rahansa. Etuoikeus omaan rahaan ja sen hallintaan ei tarkoita ainoastaan valtion ylintä valtaoikeutta vaan myös valtion suurta mahdollisuutta. Omaksumalla nämä periaatteet veronmaksajat tulevat säästämään valtavia summia rahaa, jotka muuten menisivät korkojen maksuun. Näin raha lakkaa olemasta ihmiskunnan herra ja siitä tulee sen palvelija." 
Abraham Lincolnin unelma ei toteutunut.

USA lankesi presidentti Wilsonin kaudella yksityisten pankkien ansaan, näiden setelipainomonopoliin ja ikuiseen velkavankeuteen ja pankkien orjuuteen. Tämän seurauksena USA:n nykyinen velka on hiukan vajaa 15 biljoonaa, eli 15 000 000 000 000. Kuitenkin todellinen velka on tätäkin suurempi, yli 50 biljoonaa, jos laskee kotitalouksien, finanssi-yritysten, ei-finanssiyritysten ja valtionvelan yhteen. ( http://milttonfriidman.blogspot.com/2012/02/katso-tasta-yhdysvaltojen-todellinen.html )

Kapitalistisen maailman esikuvana Yhdysvaltojen pankkisysteemin malli sanelee globaalit finanssimaailman ehdot, myös globaalin pörssiromahduksen katastrofaaliset seuraukset.

Se, kuka hallitsee rahanpaino-oikeuden hallitsee maailmaa!

USA:n keskuspankkia ovat hallinnoineet vuoroin joko liittovaltio tai erilaiset yksityisomisteisten pankkien muodostamat kokoonpanot. Nykyinen järjestelmä sai muotonsa Woodrow Wilsonin presidenttikaudella joulukuun 23. päivänä vuonna 1913. Tuolloin kahdelletoista yksityisen pankin koalitiolle annettiin rahan painamisen monopoli. Jälkeenpäin presidentti Wilson ymmärsi menneensä ansaan. Yksityisomisteinen Federal Reserve (FED) oli järjestelyssä nostettu kaiken lainsäädännön ja parlamentaarisen kontrollin yläpuolelle, samalla kun sen omistus-suhteet oli julistettu salaisiksi.

Presidentti Wilson katui, mutta liian myöhään:

"Olen tahtomattani tuhonnut maani. Mahtavaa teollisuusvaltiotamme ohjaa nyt sen rahajärjestelmä. Rahajärjestelmämme on vahvasti keskittynyt. Kansakunnan kasvu ja kaikki toimemme ovat vain muutamien miesten käsissä. Meistä on tullut yksi huonoiten johdetuista, täydellisimmin kontrolloiduista ja dominoiduimmista hallituksista sivistyneessä maailmassa. Hallitus ei edusta enää vapaata mielipidettä, vakaumusta ja enemmistöpäätöstä vaan pienen dominoivan ryhmän mielivaltaa ja painostusta."

FED, Federal Reserve (valtion varanto) ei siis ole valtion keskuspankki, vaan yksityisomisteinen keskuspankki. FED ylläpitää ja hallinnoi kansakunnan valuuttajärjestelmää, eikä se ole tilivelvollinen toimistaan kenellekään.

Kun FED luo rahaa Yhdysvaltojen valtiolle, syntyy velkasuhde, jossa pankki toimii velan antajana ja valtio velallisena. Tämä järjetön yhdistelmä levisi myös Eurooppaan! Yksityisomisteinen keskuspankki pyrkii pelkästään voiton maksimoimiseen myös kaikkialla velkavetoisissa eurovaltioissa.

Yksityispankit sanelevat globaalin orjuuden ja kurjuuden ehdot vielä v. 2012, vaikka lainan ottajat ovat maailman todellisia suurvaltoja. USA, EU, Venäjä, Kiina, jne., ovat vain pelinappuloita, kun majesteettina toimiva velkaraha hallinnoi nyt pörssejä ja entisiä itsenäisiä valtioita kaikkialla maailmassa!?

Velan antaja ja velan ottaja, - isäntä ja renki ! ? "Kun maan hallitus on riippuvainen pankkiirien rahoituksesta, ei vallassa ole hallitus vaan pankkiirit, sillä käsi joka antaa on ylempänä kättä joka ottaa. Rahalla ei ole kotimaata; rahoittajat eivät tunne isänmaallisuutta eivätkä säädyllisyyttä; heidän ainoana tavoitteenaan on tuotto." – Napoleon Bonaparte

Raha on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun isäntä omistaa kaiken; sota-, lääke-, viihde-, öljy-, rakennusteollisuuden ja hallinnoi pääomillaan myös mediavaltaa ja sanelee politiikoille ehdot, seurauksena on nykyinen pankkiterrorismilla hallittu maailma, jota hallitaan ylikansallisen velkarahan pimeillä pelisäännöillä.

- Kuinka kauan annamme ylikansallisen pankkiterrorin orjuuttaa kansakuntaa ja koko maailmaa ?