maanantai 18. kesäkuuta 2012

Miten Golman Sachs nielaisi Euroopan


Laittoman EU-liittymissopimuksen paljastuttua Suomessa pelkästään edesmenneen Hesarin Aatos Erkon masinoimaksi ikiomaksi vallankaappaukseksi, on suomalainen pörssimedia pysynyt edelleen linjassaan vaitonaisena Suomen Perustuslain murskaamisesta ja pankkien suunnittelema Euroopan vallankaappaus jatkuu entistä tuhoisammin seurauksin: enää ei voi puhua mistään talouden vakaannuttamisesta tai vakaudesta, päinvastoin !

Talouskasvu on kääntynyt kiihtyväksi ja tornadon lailla eteneväksi velkavyöryksi, jota kukaan ei enää hallitse, kun kansat kähtevät liikkeelle ja lopullinen sekasorto alkaa.

 

Euroopan valtiot ja kansalaiset kaatuvat nyt yksi toisensa jälkeen ikuiseen pankkien velkavankeuteen nykyisten demokratian irvikuvaa edustavien Euroopan nukkehallitusten tuella.  Demokratia ja kaikki laillisten oikeusvaltioiden periaatteet on jo mitätöity.  


Eurooppaa ja maailmaa pyörittää nyt pieni kasvoton pankkieliitti, joista Goldman Sachsin valta maailmanhistoriassa on vertaansa vailla. Entiset historian diktaattorit ja tyrannit ja tsaarit katsoisivat kateudesta kalpeina nykyistä tyylikästä kansallisvaltioiden, ihmis- ja luonnonoikeuksien massiivista murskaamista.


Goldman Sachs ?
Keisari ilman vaatteita, jota kaikki maailman hallitukset nyt kumartavat !

Euroopan vakautusmekanismi, eli kuinka Goldman Sachs kahmaisi Euroopan

Magneettimedian linkki koko artikkeliin / http://www.magneettimedia.com/?p=9053#comment-4975

 Goldman Sachsin vallankaappaus Yhdysvalloissa ei aivan onnistunut, mutta Euroopassa se on jo viittä vaille valmis – pysyvä, peruuttamaton ja kiistämätön pankkien pelastus- ja tukipaketti, jonka maksavat lopulta veronmaksajat.
Pankkien vallankaappaus on edennyt Euroopassa lähes ilman vastustusta. Kaikki hurraavat EVM:lle, niin valtion hallitukset, velkojat kuin sijoittajatkin, sillä se mahdollistaa jatkuvan velan kasvun ja sijoittajat voivat ostaa ulkomaista velkaa. Mistä muualta olisi enää saatu rahaa velkaan uppoavaan laivaan?
EVM:n synkät salaisuudet
Euroopan vakautusmekanismi on pysyvä rahoituslaitos, jonka on määrä korvata tilapäisiksi suunnitellut Euroopan Rahoitusvakausväline (ERVV) ja Euroopan Rahoituksenvakautusmekanismi (ERVM) heti, kun jäsenvaltioiden kokonaissitoumuksista saadaan 90 –prosenttinen hyväksyntä, minkä pitäisi tapahtua jo heinäkuussa 2012. Neljä suurinta, eli Saksa, Ranska, Italia ja Espanja, muodostavat yhteensä jo yli 75 % takauksista. Sopimus on Saksan käsialaa, eikä siitä ole vielä saatavilla virallisia käännöksiä tai pöytäkirjoja, mutta useita tietoja on saatu julkisuuteen kevään aikana, eivätkä ne ole mukavaa luettavaa. Seuraavassa muutamia pääkohtia sopimuksesta, joka tulee syöksemään Euroopan raiteiltaan:
-          EVM on yksityinen rahoituslaitos, jonka on tarkoitus tuottaa voittoa, päämaja sijaitsee Luxemburgissa.
-          Jäsenvaltiot sitoutuvat ehdoitta maksamaan EVM:n vaatiman pääoman seitsemän päivän sisällä.
-          Johtajien neuvosto voi halutessaan muuttaa pääoman suuruutta (aluksi suunnitellusta 700 miljardista eurosta).
-          EVM ja sen omaisuus, rahoitus ja sijoitukset nauttivat syytesuojaa kaikilta oikeustoimilta, eikä niitä saa tutkia, rajoittaa, jäädyttää, estää tai häiritä millään tavoin hallitusten, yritysten, liikelaitosten tai oikeuslaitosten toimesta. (Siis kaikkien lakien ja sääntöjen yläpuolella ja ulottumattomissa)
-          Hallitus, johtokunta, johtajat, esimiehet ja henkilökunta ovat oikeustoimien koskemattomissa, kuten myös heidän viralliset paperit ja dokumentit. (Siis koko henkilöstö lakien ulottumattomissa ja kaikki paperit salaisia)
Sopimuksella siis muodostetaan uusi monikansallinen organisaatio, jolla on valta vaatia jäsenvaltioilta rajoittamattoman suuri summa seitsemässä päivässä, eikä sitä tai sen henkilökuntaa saa tutkia, estää tai haastaa mihinkään oikeuteen, mutta se voi nostaa oikeuskanteita. Sen yläpuolella ei ole riippumattomia tarkkailijoita tai valvontaa, eikä sitä koske olemassa olevat lait. Hallitukset ovat sen edessä voimattomia. Onko tässä EU:n tulevaisuus? Koko Euroopan budjetti yhden organisaation käsissä, jota ei ole demokraattisesti valittu ja on täysin vapaa valvonnasta ja kontrollista?
Näin EKP jäi Goldman Sachsin haaviin
Viime marraskuussa Goldman Sachsin entinen Euroopan varajohtaja Mario Draghi astui Jean-Claude Trichetin tilalle EKP:n johtoon, ilman erityisiä fanfaareja tai suurta mediahuomiota. Draghi ei paljoa aikaillut toteuttaessaan pankeille sen, mitä EKP ei aiemmin suostunut tekemään jäsenvaltioilleen, eli kylvämällä rahaa erittäin pienellä korolla.

Joulukuun 21. päivä EKP ”lainasi” lähes 500 miljardia euroa eurooppalaisille pankeille erittäin anteliaalla 1 % korolla kolmeksi vuodeksi. EKP:lla ei tosin ole niin paljon rahaa, joten painokoneet lauloivat, kun taloutta elvytettiin. Rahat katosivat saman tien 523 pankin holveihin, sillä lainalla ei ollut ehtoja. EKP toivoi pankkien tekevän rahoilla jotain hyödyllistä, kuten Kreikalle lainaaminen, mutta pankit voivat tehdä, mitä haluavat. Kreikka joutuu tällä hetkellä maksamaan valtionvelkakirjoille 18 % korkoa, mikä tarkoittaa velan kaksinkertaistuvan neljässä vuodessa! Samassa jamassa on moni muukin ylivelkaantunut valtio, kuten Portugali, joka maksaa 11,9 % korkoa lainoistaan ja Unkari 8,53 %, Irlanti 8,51 % ja Italia 7,06 %. Nämä korkeat korot ovat se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän.
Miksi EKP ei voisi lainata rahoja suoraan näille valtioille? Sen kieltää Lissabonin sopimuksen artikla 123, joka on luultavasti tarkoitettu estämään valtioiden yletön tuhlaus ja laskun maksattaminen EKP:lla. Tosin tällä hetkellä EKP on pankkisektorin hallussa, kun johdossa on Goldman Sachsin oma mies. Kun pankit haluavat puoli biljoonaa euroa halpaa rahaa, Mario hoitaa eikä kysele keneltäkään. Tiedon ilmestyessä lehtiin rahat on jo jaettu.
Sen sijaan, että eurooppalaiset ratifioivat EVM:n kaltaisen hirviön, heidän kannattaisi kumota Lissabonin sopimuksen artikla 123 ja antaa EKP:lle lupa myöntää lainoja suoraan jäsenvaltioille. 
Niille tekisi varmasti hyvää saada vuorostaan lainaa yhden prosentin korolla. Toinen varteen otettava vaihtoehto on euroalueen omien keskuspankkien taloudellisen riippumattomuuden elvyttäminen ja omien kansallisten lainojen myöntäminen valtioille, joista valtio omistajana saisi itse korkohyödyn. Tämä käytännössä koroton laina ei ole ideana uusi tai niin hullu, miltä se kuulostaa, sillä vastaavaa on tehnyt jo Australian liittovaltion pankki ja Kanadan pankki. Nykyään keskuspankit ovat liikeyrityksiä, jotka luovat rahaa ja antavat lainoja vain tehdäkseen voittoa toisten kärsimyksillä. Lainan ja velan antamisen oikeus pitäisi palauttaa kansan käyttöön ja kansan hyväksi.

Suomi on ollut milloin Ruotsin vallan ikeessä, milloin Venäjän sortotoimien uhri.
Nyt Suomella ja muilla Euroopan kansoilla ei enää ole ulkoista vihollista.
Kansanvallan ja kansallisvaltioiden vihollinen on linnottautunut Euroopan nukkehallitusten suojissa sisäpiiri-kabinetteihin ja avoimia kansanvaltaisia periaatteita inhoaviin pankkien pelisääntöihin ja suljettuihin pankkiholveihin. 
Eurooppaa hallitsee enää yksi ainoa pankkipuolue, jonka valta on velkavaltaa, raainta orjuutta vastoin kaikkia länsimaisia oikeusvaltioiden periaatteita.


Ei kommentteja: