sunnuntai 2. helmikuuta 2020

FIXIT - totuus Suomen EU – jäsenyydestä


  

Brexit on nyt totta. Englanti lähti EU:sta.
Briteillä on edessä melkoinen savotta. Britit jättävät taakseen noin 6000 EU:n solmimaa kansainvälistä sopimusta ja yli 60 kauppasopimusta.
Entäs Suomi ?
Suomella on myös edessään melkoinen savotta, koska Suomi ei voi lähteä EU:sta !?
Miksi ?
- Suomi ei ole ollut päivääkään EU:n jäsen !

Tulta munille 
Murhat ja valtiopetokset eivät vanhene koskaan.
Perustuslaki on jokaisen demokraattisesti toimivan oikeusvaltion ylin laki.
Jokaisen kansanedustajan ja ehdokkaan on noudatettava Valtiopäiväjärjetyksen 11§:
edustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset
Tästä Valtiosäännön 11§:stä seuraa automaattisesti se, että puolue- ja ryhmäkuri ovat perustuslain vastaisia. Niihin kansanedustaja ei saa alistua.

Ilman Perustuslakituomioistuinta Suomi ei täytä, eikä tule koskaan täyttämään länsimaisen oikeusvaltion periaatteita. Yksikään puolue ei ole vielä herännyt suomalaisten ammottavaan demokratiavajeeseen, koska puolueista on tullut kansanvaltaisuuden kumoava itsetarkoitus.

Suomen Perustuslaki on tallattu ja raiskattu laittoman EU-sopimuksen jälkeen mennen tullen moneen kertaan. Ylintä laillisuusvalvontaa eduskunnassa käyttää perustuslakivaliokunta; - pukki kaalimaan vartijana.

Ettei totuus unohtuisi
Kuka huijasi itsenäisen Suomen EMU-orjuuteen ?
Suomen Pankin pääjohtaja, presidentti Mauno Koivisto sitoi jo etukäteen Suomen EMU:n kaikkiin vaiheisiin. Koivisto luotti omavaltaisessa menettelyssään ainoastaan poliittisiin voimasuhteisiin. Sitten Martti Ahtisaari joutui ratifioimaan ” liittymissopimuksen” ilman eduskunnan hyväksyntää EMU:n kolmanteen vaiheeseen. 
Kummankin presidentin toimet Suomen saamiseksi EU:n jäseneksi epäonnistuivat.

Kaikki myöhemmät, eli 31.12 1994 jälkeiset EMU:n käsittelyvaiheet, kuten eduskunnan "historiallinen EMU-päätös” 17.4.1998 ovat olleet pelkkää teatteria, koska EU:nkin kannanoton mukaan eduskunnalla ei ole ollut 31.12.1994 jälkeen enää valtaa käsitellä EMU- asiaa.
Kun Mauno Koivisto sitoutui Maastrichtin sopimuksen hyväksymiseen, hänellä ei ollut ulkoasiainministeriön tai valtioneuvoston kanslian tietämän mukaan ko. instanssien käsittelyjä tukenaan, erityisestä eduskuntakäsittelystä puhumattakaan.
Kun eduskunta 18.11.1994  liittymissopimuksesta päätettäessä ei hyväksynytkään EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirtymistä, kutsuttiin Helsingin Yliopiston valtiosääntöopin apulaisprofessori selvittämään perustuslakivaliokunnan aikaansaamaa sotkua ja selittämään, että perustuslakivaliokunta ei tarkoittanut mitä sanoi, ja että eduskunta sekä hyväksyi, että ei hyväksynyt EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirtymistä aina sen mukaan mitä poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen kulloinkin parhaiten sopi.
Perustuslain yli ei kuitenkaan yllä sen enempää perustuslakivaliokunta kuin akateeminen selittäjäkään. Myöhemmin Martin Scheinin sai oman professuurin Åbo Akadmiassa Turussa.

Mitä sanoi Oikeuskansleri ?
Oikeuskanslerin lausunnon mukaan ( mm. DNro 208/1/97) ” Liittymissopimus poikkesi sisällöltään Suomen perustuslaeista. EMU- päätöksenteon muodon valinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua”

Koivisto haki 1992 Suomen EY-jäsenyyttä, vaikka ei saanut eduskunnalta edes 2/3 mandaattia. Pääministeri Esko Aho pakotti keskustan eduskuntaryhmän kannattamaan EY-jäsenhakemusta. Sekään ei riittänyt edes eduskunnan 2/3 kannatukseen. 
Presidentin olisi pitänyt ymmärtää riittämättömän mandaatin olevan ehdoton este perustuslakiasiassa. Koivisto hoiti Maastrichtin sopimuksen ”sika säkissä”. Pääministeri Esko Aho, Veli Sundbäck, Pertti Salolainen ja Heikki Haavisto sinetöivät allekirjoituksillaan Korfun sopimuksen, joka sitoi Suomen markan menettämiseen. Edes markan menetyksestä ei vieläkään ole eduskunnan päätöstä.
Ennen eduskuntakäsittelyä pääministeri Esko Ahon  johtama valtioneuvosto äänestytti ” neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä” suomalaisia todellisuudessa ” valtioneuvoston tiedotteesta ”, joka ei taas vastannut Korfun sopimusta.
Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen otti perustuslakia rikkoen, hallituksen perustuslain vastaisen esityksen eduskunnan käsittelyyn. Sittemmin eduskunta sulki Korfun sopimuksen, eli liittymissopimuksen hyväksymistä koskevan lain käsittelyssä EMU:n kolmannen vaiheen hyväksyntänsä ulkopuolelle, eikä korjannut päätöstään ratifiointiajan umpeutumiseen mennessä.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sauli Niinistön tahallisen valheellinen juonittelu kääntyi näin itse juonittelijoita vastaan ja johti Korfun sopimuksen kaatumiseen ratifiointiajan umpeutuessa 31.12.1994. Presidentti Ahtisaari ratifioi eduskunnan päätöksen liittymissopimuksena, vaikka siitä puuttui EMU:n kolmannen vaiheen hyväksyntä.
Euroopan unioni hyväksyi Suomen väärän ratifioinnin, koska Eu ei halunnut päästää Suomea otteestaan. Toimellaan EU rikkoi Maastrichtin sopimuksen 0 artiklaa vastaan. Artikla vaatii jäsenmaita ratifioimaan liittymissopimuksen oman valtiosääntönsä mukaisesti.
Pitkä sarja petoksia ja niihin syyllistyneet veivät Suomen EU-valejäsenyyteen.


02022020 – tänään ?
EU – valejäsenyyden hinta on ollut hirmuinen mahalasku Suomen kansantaloudelle.
Entinen yhteinen kansallisvarallisuus on yhtiöitetty, yksityistetty ja siirretty suuromistajien taskuun paratiisisaarille. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on tuhottu. Maa elää velaksi.
Euro on pyramidihuijaus. Euroopan keskuspankki on salaseura, joka on kaiken parlamentaarisen kontrollin ulkopuolella. Esko Seppänen kirjoitti taannoin Vastavalkeassa nykyisestä pankkiterrorismista:
Me ja 2 650 000 000 000 euroa

” EKP on Emu-valtioiden yhteinen rahalaitos, jonka omistavat teoriassa kaikki EU:n jäsenmaat. Käytännössä Emuun kuulumattomat yhdeksän EU:n jäsenvaltiota ovat maksaneet sisään vain pienen osuuden niille ositetusta pääomasta, eivätkä ne saa osallistua rahapolitiikan päätöksentekoon. Kun rahan arvo perustuu pelkkään luottamukseen ja kun rahalla ei ole muuta arvoa, luottamus rahaan on lähiaikoina kovasti koetteilla.
Rahamäärä, joka on runsaat 400 kertaa Suomen valtion budjetin loppusummaa suurempi määrä irtonaista rahaa, pitää nyt käyttää uuselvytykseen tai kerätä pois markkinoilta. Vaihtoehtoja ei ole.
On mahdollista, että Euroopan keskuspankki (EKP) on ajanut Suomen loukkuun, josta Suomi ei pääse yksin ulos. Tilanne on Ruotsissa parempi kuin Suomessa. Siellä kansa äänesti rahajärjestelmän säilytettäväksi itsenäisen valtion kansallisessa määräysvallassa, ja taas kerran Ruotsia onnisti. Se on maa, jota onni potkaisee aina syylinki jalassa. Se teki viisaasti, kun se jättäytyi pois Emusta. Tämä tarkoittaa, että Suomi teki epäviisaasti ja on siten joutumassa mukaan konfliktiin, jossa jaetaan uusiksi 2 650 000 000 000 euron suuruinen EKP:n tyhjästä tuottama ”elvytys”raha."


Koko Eurooppa, Suomi mukaan luettuna on nykyisen ylikansallisen globaalikapitalismin orjakansa vailla ihmis- ja perusoikeuksia, koska todellista valtaa käyttävät ylikansalliset yhtiöt ja pieni pankiirieliitti.



Suomen laiton EU-liittymissopimus vaatii oikeustoimia ja kansallisen riippumattoman Perustuslakituomioistuimen ! Edessä on hirmuinen savotta laillisuuden palauttamiseksi.







Ei kommentteja: