torstai 14. helmikuuta 2019

Suomalainen sananvapaus ystävänpäivänä 2019 - kuinka kauan Ksml-konsernin sensuuri kestää ?


Digitalisaation ja netin piti vapauttaa kansakunnat harvainvallasta ja varmistaa vapaa tiedonvälitys kaikille, mutta kuinka kävi.  
Yksityisten valtamediamonopolien suojassa sananvapaus on jo lähes kadotettu ahtaaseen ja mielivaltaiseen äärioikeiston omistajapolitiikkaan.

Vanhana Jyväskyläläisenä ja entisen hyvinvointivaltion kasvattina olen kirjoitellut sanomalehti Keskisuomalaisessa vuodesta -79.
Kun 80-luvulla olin perustamassa Keski-Suomen Vihreitä, oteltiin monta kertaa entisen päätoimittaja Erkki Laatikaisen kanssa sukset ristissä, mutta oltiin kavereita.
Jo - 80 luvulla uneksin todellisesta kansanvallasta ilman puolueita, kun järjestettiin 
Keski-Suomi 2020 - teemaseminaareja suorasta demokratiasta.

Laatikainen oli paikallinen, ylimmäinen kepuvaikuttaja, jonka siipien suojissa mentiin eduskuntaan, saatiin valtaa ja kunniaa.
Kun vein päätoimittajalle ensimmäisiä ”vihreitä” tekeleitäni, päätoimittaja tokaisi että, - ”sinä olet pelkkä Pihtiputaan mummo, sinulla ei ole mitään väliä.” 
Kun en antanut periksi, sain palstatilaa ja menin kaupunginvaltuustoon.

Kun Laittoman EU-liittymissopimuksen jälkeen olin perustamassa Vapaan Suomen Liittoa 1995 Jyväskylässä yhdessä Antti Pesosen, Veli Karhun ja Ilkka Hakalehdon kanssa ja vein kriittistä kirjoitusta lehteen, Erkki suuttui ja nimitti minua natsiksi. 

Entinen itsenäisyyttä ja sananvapautta liputtanut lehti oli kääntänyt lehtensä ja siirtynyt äärioikeiston leipiin. Alkiosta tuli halkio.
Hesarin ja Aatos Erkon agitoima EU-vallankaappaus tapahtui ilman ainuttakaan laukausta valtamedian myötävaikutuksella.

Kun Keskisuomalaisesta tuli sitten maakunnan monopoliyhtiö ja pörssilehti, sensuuri varsinkin Savon Sanomissa oli järjetön. 
Samaan aikaan, kun Ksml-konsernin tj. Kangaskorpi liputti sananvapauden puolesta, olin henkilökohtaisissa perustelamattomissa banneissa Savon Sanomissa vuosikausia.  Kerran puhelimessa vastattiin, että ”minulla on väärä profiili”.

Kun eletään ”uuden maailmanjärjestyksen – nykyisen globaalikapitalismin ” hirmuvaltaa, kaikki demokratiaa, ympäristöä  ja ihmisoikeuksia puolustavat teilataan armotta.  
Sama tapahtui taas tänä aamuna Savon Sanomien verkossa, kun ystävänpäivätervehdykseni vilahti bittiavaruuteen alta aikayksikön. 
Otin yhteyttä verkkotoimitukseen ja pyysin perusteluja kommentin poistamiseen. Toimittaja ilmoitti, että moderointi on ulkoistettu ja toimitus ei voi vaikuttaa asiaan.
Kun pyysin ulkoistetun moderoinnin yhteystietoja, vedottiin liikesalaisuuteen.
Sitten soitin päätoimittaja Seppo Rönkölle ja tivasin samaa asiaa.
-         Tietenkin lehti vastaa alustastaan, mutta asialle ei voi mitään.

Ksml-konsernin sananvapaus ?
Kumpi ja kampi tappeli ?
Kumpi voitti – sensuuri vai sananvapaus ?

Tämä komentovalta, äärioikeistolaisen keskustan valta on äärimmilleen keskitetyn harvainvallan ylin linnake. Kuinka kauan sillä on aikaa ?

Jarno Liskin ja Jyri Hännisen juuri ilmestynyt kirja: 
Keskustan valtakunta – kertomus rahasta vallasta ja korruptiosta kertoo suoraa tekstiä nykyisestä maan tavasta, jossa valtaeliitti kahmii ja suhmuroi valtion rahoja ja miljardeja toinen toiselleen valtamedian siunauksella, kun tiedotusvälineitten uskottavuus on mennyt ja tutkiva journalismi puuttuu. 
Onneksi uskottavuuden menetys näkyy jo valtalehdistön tilauskannassa.
 
Keskisuomalaista tilaamaton lukija saa nyt lukea viikossa verkosta 
5 ilmaista juttua.  Kommentointi oli vapaata, kunnes sekin poistettiin.  Lehteä tilaamaton lukija ei voi enää edes kommentoida juttuja.
Samaan aikaan lehden mielipidesivustoille kirjoittavat eivät saa mitään korvausta pörssimedialta. Se on varmaan reilua peliä lehden ilmaisesta lisäarvosta ?

Itseltä Keskisuomalaisen uskottavuus meni jo vuosia sitten omien puoli vuotta kestäneitten ja perustelamattomien bannien yhteydessä, kunnes toimittaja taas soitti tunnukset ja pyysi osallistumaan vaalikoneeseen joittenkin vaalien yhteydessä.
Olin ilmoittanut toimitukseen, etten ole käytettävissä, enkä enää yhteistyökykyinen.
Enpä vaivautunut edes lehden vaalikoneeseen.

Varsinkin vaalit ovat valtamedian kulta-aikaa.
Jo vuosikymmeniä edustuksellinen valta on hankittu median ehdoilla ja isolla rahalla.
Sitä mukaan maahan on syntynyt pieni osake- ja optiomiljonäärien joukko ja valtaisa köyhyysongelma.

Kaikki eduskunta- ja kunnallisvaalit  takaavat yksityiselle pörssimonopolille entistä suuremmat voitot.  
Samaan aikaan yksissäkään vaalikoneissa ei koskaan ole ollut sellaisia kysymyksiä tai vaihtoehtoja, jotka itselleni ovat olleet tärkeimpiä vaikuttimia kansanvallan palauttamiseksi ja ehdokkaaksi ryhtymisessä. 
Oma luottamukseni Yleen ja suomalaiseen valtamediaan meni jo vuosia sitten.
Eipä ihme, että kuilu valtamedian, valtaeliitin  ja tavallisen kansan välillä on jo ylitsepääsemätön.

Huh !
Olen jo liian vanha ja liian irti näennäisdemokratian ja vaalivalheiden kulisseista, sekä valtamedian manipuloinnista.


Valtamedian tulevaisuus ?
Elävässä, demokraattisesti toimivassa, avoimessa yhteiskunnassa alueellinen ja uskottava moniääninen sanomalehti on ja olisi yhteisen sosiaalisen pääoman ja terveen talouden kulmakivi.

On järkyttävää, että samalla kun kansakunnan ahdinko ja syrjäyttäminen pahenee, äärioikeistolainen valtamedia vetää hihnat kiinni ja sananvapaus kapenee entisestään. Samalla kuitenkin myös Ksml-konserni on vaatimassa valtion tukea jakelukustannuksiin.

Eduskuntavaalit on taas tulossa.
Suora demokratia ja kansanvalta on jo hävitetty.
Kansaa manipuloidaan uurnille valtamedian ja iltalehtien vaaligallupeilla.
Puoluetuki ja lehdistötuki vain eduskuntapuolueille, sekä näitä lähellä oleville järjestöille
on äärimmäistä korruptiota. 
Tänäkään vuonna kansakunnalla ei ole mahdollisuutta avoimiin, vapaisiin ja demokraattisiin vaaleihin. 



Hyvää Ystävänpäivää !

ps.
Ajetaanko Suomea kansainvälisten suurjättien helmaan

ST/ Kommentit 14.2.2019 poistettiin saman tien

Ystävänpäivä 2019.
Suomen perustuslakin on roskiksessa.
Kansa ei enää ole isäntä talossaan, vaan monikansallisen pörssikeinotelun ja maailmanlaajuisen pankkiterrorismin uhri ja alaminen.

Edessä on kolmas itsenäisyystaistelu. 
Se on moraalinen taistelu kyltymätöntä ahneutta vastaan.

Vaikka omat vallanpitäjämme ovat myyneet kansallisomaisuutemme, lapsemme ja vanhuksemme huutolaisiksi ulkomaisille pääomasijopittajille, meillä on vielä mahdollisuus valita.

Suomalainen hyvinvointivaltio luotiin nykyisten vanhuksiemme tarmolla ja uskolla oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, kansanvaltaan.
Pystymme vaikuttamaan vieläkin, kun vaadimme kaikista isoista asioista suoria kansanäänetyksiä. 
Sote ja julkisten palveluitten yksityistäminen on lopullinen valtion alasajo.  Haluamme ensiksi kansaäänestyksen sotesta.  
Valtaelioitti ei siihen suostu.

Sitten muistutammen Orpopojan valinnanvapaudesta
Jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus hoitotestamenttiin.
Ihmisarvo kuuluu perusoikeuksiin elämän loppuun saakka. 
Meillä on oikeus kieltäytyä Mehiläisten, Esperien, Attendojen ja muitten kansainvälisten saalistajien hoivapalveluista.

Nykyiset kunnanvaltuutetut toimivat virkavastuulla. Kansanedustajat eivät vielä.

Meillä on oikeus vaatia puolustuskyvyttömien vanhustemme aliravituiksi ja ylilääkityiksi huutolaisiksi myyneet päättäjämme  vastuuseen riippumattomassa perustuslakituomioistuimessa.

Ihmisyys ja ihmisoikeudet eivät ole kauppatavaraa.
Hyvää Ystävänpäivää !

Kun kommentti oli poistettu, latasin uuden, joka sekin poistettiin saman tien :

Lähetin tähän ketjuun 19 kommentin. 
Se poistettiin vilauksesta. Soitin verkkotoimitukseen ja kuulin, että moderointi on ulkoistettu alihankkijalle. 
Pyysin yhteystietoja. Ne eivät kuulu kuluttajalle, eikä lukijalle…

Soitin päätoimittajalle. Lehti kuulemma vastaa alustasta.
Kerroin, että häpeän lehden sananvapautta, joka on ollut jo vuosikausia tiukasti sensuroitua.
Kehoitan kaikkia lukijoita hankkimaan juuri ilmestyneen Jarmo Liskin kirjan : Keskustan valtakunta – rahan ja vallan korruptio.

Suomalainen valtamedia on pörssimonopoli. Korppi ei korpin silmää noki.
Lisään tähän ketjuun tarkoitetun ystävänpäivätervehdyksen blogiteksteihini.

14.2.2019
Sinikka Tyynelä
Jyväskylä






sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Ilmastomuutos ei ole kapitalismin viherpesua


Suomi on herännyt vanhusten kaltoinkohteluun juuri ennen eduskuntavaaleja.
Yksityiset, ulkomaisten pääomasijoittajien hoivayhtiöt ovat tehneet miljoonatulosta, samalla kun aliravitut, hoitoa vaille jätetyt vanhukset on jätetty heitteille tai kuolemaan kalliisiin laitoksiin.
On arvioitu, että vanhusten hoivapalvelujen resurssitarve olisi välittömästi n. 1 miljardia.

Mikä meni pieleen ?
Markan aikaisessa hyvinvointi - Suomessa julkiset sotepalvelut rahoitettiin verovaroin.
Laittoman EU-liittymispäätöksen jälkeen koko suomalainen julkisinfra on yhtiöitetty ja yksityistetty.
Valtiota on hoidettu kuin yhtiötä.
Samaan aikaan kuntien valtionosuuksia on leikattu systemaattisesti, viimeisen n.15 vuoden aikana n. 3 miljardia.
Jo edellisen demarihallituksen aikana kunnat ryhtyivät ulkoistamaan sotepalveluja.
Selvää, ettei nykyiset valtionosuudet enää pelasta suomalaisten julkisia palveluja.
Julkisten sotepalvelujen vuosikausia jatkunut alasajo on ollut selkeä poliittinen päätös, samoin kuin kepun maakuntauudistus.  EU:n vaatimus sotepalveluitten ylikansalliseen kilpailutukseen on riittävä asukaspohja.

Hupsis!
Kohta koko suomalainen peruspalvelu on ulkomaisessa omistuksessa.
Kun voitot menevät ulkomaille, kansantalouden verotulot vähenevät edelleen.
Ilmeisesti Suomen euvostohallitukset ovat laskeneet, että kansan vaihtaminen vähään tyytyvään ulkomaiseen halpatyöhön on järkevämpää, kuin kansalaisten perusoikeuksien turvaaminen.

Hesarissa vastikään haastattelun antanut professori arvioi, että Suomi ei enää kykene takaamaan kansalaisten ihmisoikeuksia.  Asia olisi hyvä tunnustaa myös muulle Euroopalle.
Jo vuosia sitten Suomi on saanut noottia riittämättömästä perusturvasta, joka on nyt n. 200 euroa liian matala.
Suomessa on noin 900 000 köyhää tai syrjäytymisvaarassa olevaa kansalaista.
Vanhusten kaltoinkohtelu yksityisissä hoivakodeissa on vain jäävuoren huippu suomalaisesta köyhyysongelmasta.
Leipäjonot ovat pidentyneet vuosi vuodelta minkään puolueen välittämättä.

Kun valtiolta ja kunnilta rahat on loppu, vaalien kynnyskysymykseksi on pompahtanut hoitajamitoitus kymmenysdesimaalin tarkkuudella, samalla kun kaikki puolueet ovat autuaasti laittaneet pään pensaaseen kansantalouden kestävyysvajeen ratkaisemiseksi.
Edes ilmastomuutoksen torjumiseksi ei yksikään puolue ole esittänyt veret seisauttavia vaihtoehtoja.
Ilmastomuutoksen torjuntaan tarjotaan ainoastaan vihreää kapitalismia.
Onko muita vaihtoehtoja ?

Vihreä kapitalismi 
– lumetta vai vaihtoehto maailmanlopulle ?

Eu ja euro on globaalikapitalismin syöveri. 
Velkaraha on kansantalouden ammattitappaja.
Vuosikymmenten ajan länsimaitten uuspakanallisuuden on korvannut jatkuvan kasvun utopia.  Kuvat saasteista ja jätevuorista on eliminoitu tai kipattu Aasiaan tai Afrikkaan.
Vasta ilmastomuutos herätti massat, kun ymmärrettiin, että tavaroiden lupaama onnellisuus on raakaa ympäristöterroria ja pääoman unelmasta tulee maailmanloppu.

Yhtä aikaa globaalikapitalismin nykyisellä huipulla esittäytyy kourallinen maailman tosiasiallisen varallisuuden omistajia, sekä painajaismainen kuva elämän loppumisesta.
Euroopan ja Suomen vihreä liike EU:n mallioppilaana edustaa uutta syntyvää vihreää globaalikapitalismia, joka ei näe omaa osuutta luonnonvarojen ylikulutuksessa. 

Uusi vihreän kapitalismin lume nojaa teknologiseen Messiaaseen, joka pelastaa voimattoman ja typerän ihmiskunnan maailmanlopulta ja on sokea piste äärimmilleen eriarvoistavalle maailmalle, jossa erot edelleen kärjistyvät ympäristön tuhoutumisesta hyötyvien ja kärsivien välillä.

Jossakin IMF:n tutkimuksessa on selvitetty, että 25 % maailman hyvinvoivasta Euroopan ja Pohjois-Amerikan väestöstä tuottaa 75 % maailman kasvihuonekaasuista. 
Maailman köyhin 75% tuottaa päästöistä 25 %.
Miten tämä epäsuhta korjataan ?

Ilmastomuutoksen ovat synnyttäneet ne/me, jotka ovat raahanneet ihmiset tehtaisiin. 
Teknis - taloudellinen vallankumous ja läntinen massiiviseen energiankulutukseen perustuva talous on ilmastomuutoksen syy. 
Teollisuuden piti palvella hyvinvointia, lisätä elämän mielekkyyttä ja vapauttaa ihminen työn orjuudesta.  Toisin kävi ja nyt digitalisaatiosta on muodostunut entistä tehokkaampi palkkatyön tappaja, joka edelleen kiihdyttäen lisää pääoman valtaa, veronkiertoa ja tuloeroja.

Tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvaessa pakkotahtinen ”jatkuvan talouskasvun” mandra saa edelleen vihreän kapitalistin siunauksen. Myös suomalainen työväestö on piensijoituksillaan samaistunut porvaristoon ja toistaiseksi luokkaviha ei vielä Suomessa ole nostanut päätään, niin kuin Ranskan keltaliivien mellakoissa.

Kun vihreän kapitalismin markkinat pääsevät vauhtiin keräämään uusia voittoja entistä harvemmille; - mitä tahansa huuhaata voidaan peitellä vihreällä sipaisulla. Ilmastomuutos synnyttää uutta voitonjakoa taantuvilla markkinoilla.

Miten hypätä kestämättömästä globaalikapitalismin oravanpyörästä ?
Vihreässä kapitalismissa tuloerot kasvavat edelleen hiilivelkojen ja vihreän leikkauspolitiikan seurauksena, samalla kun valtion kontrolli kansalaisista lisääntyy. Kaikkein köyhimmät kantavat suurimman takaan epäoikeudenmukaisesta yhteisöllisyydestä.

Miten kapitalismin kriisi pelastetaan vihreällä kapitalismilla ?
- Ei mitenkään !
Globaalin porvariston elintason ja vihreän teknologian takaaminen ja laajentaminen koko ihmiskunnalle on huijausta.

Suomessa, eikä missään muuallakaan Euroopassa voida panna enää päätä pensaaseen:
- vihreä kapitalismi ei pelasta meitä maailmanlopulta, massamuutolta eikä ruokamellakoilta, kun edessä on koko ihmiskuntaa ja luomakuntaa koskettava ilmastomuutos tai pieni jääkausi.

Suojaa alueellista paikallisesti 
– suojaa alueellista maailmanlaajuisesti

Jos Suomella olisi oma raha, oma keskuspankki, kansalliset julkiset palvelut ja itsenäinen talouspolitiikka, se merkitsisi paluuta hyvinvointivaltion ideaan ja terveitten markkinoitten mahdollisuuteen.
Nyt suuret monikansalliset pörssiyhtiöt kuorivat kerman, suomalaisten verotulot ja muuttuvat monopoliyhtiöiksi.
Vapailla ylikansallisilla markkinoilla isot syö pienet.

Suomen kansantalouden pelastaminen on vielä mahdollista, kun nykyinen jo yksityistetty ja yhtiöitetty julkisinfra kansallistetaan. 
Edessä on Fixit, demokratian pelastaminen ja koko nykyisen eduskunnan vaihtaminen.

















lauantai 26. tammikuuta 2019

Pelastakaa Suomen valtio keinottelijoilta


Juha Sipilän hallitus vetää viimeisiään.
Asiantuntijat ovat antaneet ruusuja työllisyyden parantamisesta ja risuja veroalennuksista noususuhdanteessa. Köyhyysraportti on muistuttanut, että viimeisen kymmenen vuoden aikana, eli myös edeltävän hallituksen kaudella eriarvoisuus on entisestään kasvanut. Maan jakaantuminen on pahentunut.

Yritysjohtajana Sipilä on johtanut maata kuin yritystä. Lupauksensa mukaan Sipilä laittoi taseet töihin, mutta unohti, ettei valtiota voi hoitaa kuin tytäryhtiötä.

Oy Suomi ab:ssä Sipilä ryhtyi ponnekkaasti käyttämään diktatoorista talousvaltaa.
Ensi töiksi Sipilä perusti Vake Oy:n loppukesällä 2016 2500 euron osakepääomalla, jolla se se sai Kauppalehden laskelmien mukaan hallintaansa 2,5 miljardin euron varat yksityiseen kassaan ja syrjäytti eduskunnan päätösvaltaan kuuluvat valtionomaisuusmiljardit itsellleen. Valtio sai vuosina 2007-2015 yhtiöistään osinkotuloja sekä pääomanpalautuksia noin 10,5 miljardia euroa ja osakkeiden myyntituloja 4,6 miljardia euroa. Mm. ilmastomuutoksen torjuntaan tarkoitetut päästökauppatulot siirrettiin budjetin vajeen paikkaukseen.

EU – Suomen kepulihallitukset ovat olleet toinen toistaan katalampia.
Pääministeri Matti Vanhanen vetäisi hihasta 3 kpl esteellisesti valmisteltuja ydinvoimalahankkeita. 
Onneksi pokka ei pitänyt loppuun asti ja Vanhanen hyppäsi pestistä kesken kaiken.
Sipilän hallituksen ”pannaan taseet töihin” – Metsähallituksen yhtiöittäminen ilman lausuntokierroksia jää Suomen poliittisen historiaan pohjanoteerauksena. 
1/3 Suomen pinta-alasta ja vesistä muutettiin yhtiöksi huolimatta 130 000 nimeä keränneestä vastustajien adressista.

Mikä on valtio ?
Valtio koostuu maa-alueesta, siinä asuvista kansalaisista, kansan valitsemasta julkishallinnosta ja perustuslaista. Suomen eu-valtiota on ajettu alas ulkomaisten pääomasijoittajien eduksi jo pari- kolmekymmentä vuotta : maat on yhtiöitetty ja myytävissä kelle tahansa, niin kuin myös suurin osa julkistaloutta.
Sote – uudistus taisi jäädä Sipilältä loppumetreille. Joka tapauksessa soten jo tehdyt kuntien ratkaisut ja investoinnit ovat aiheuttaneet valtavat sotkut. 
Seuraavalla eduskunnalla on edessään totuus : - ylikansallisen pörssikeinottelun hinta on kansantalouden kestävyysvaje, paheneva velkakierre ja kovat ajat.

Metsähallituksen yhtiöittäminen
Metsähallituksen yhtiöittäminen oli puhtaasti poliittinen ja äärioikeistolaisten kansanedustajien tahtotila.
Eu ei sitä vaatinut.  Sen sijaan kokoomus, keskusta, kristilliset ja perussuomalaiset taklasivat Suomen
valtion yhteisen kansallisvarallisuuden yksityiseksi yritykseksi, jolla ei enää ole parlamentaarista kontrollia.
Seuraavassa linkissä / 
on eduskunnan äänestysluettelo / 108 kyllä – 64 ei ääntä Metsähallituksen yhtiöittämisestä.

Kuntien ja valtion yhtiöitä, entistä kansallisvarallisuutta ei koske julkisuuslaki.
Metsähallituksen yhtiöittämiseen lisättiin tosin ponsi :
"[P]äätös, jonka toteuttamisen johdosta valtio lakkaisi olemasta yhtiön ainoa omistaja tai luopuisi enemmistöstään yhtiössä, edellyttää eduskunnan suostumusta."  (HE 132/2015 vp)
On selvää, ettei laittomaan euroedustukseen  ole luottamista. 
Kansinväliset pääomasijoittajat ovat jo rajoituksetta rohmunneet maaperän rikkauksia ja julkistalouden perusinfraa. Kaikki se, mikä on yhtiöitetty, on myytävissä.
Julkistalouden bisnestä ei suojaa edes julkisuuslaki. 
Yhtiöittämisen jälkeen eduskunta on tekemässä itsensä tarpeettomaksi koko budjettivallasta.

Myöhäistä on hiiren haukotella, kun on jo kissan suussa ?
Metsähallituksen yhtiöittämisen jälkeen suomalaiset metsurit ovat jo saaneet väistyä ulkomaisen halpatyön tieltä. Uusi metsälaki mahdollistaa myös entistä nuorempien ja keskenkasvuisten taimikoiden parturoinnin.
Mikään media ei ole hiiskahtanutkaan metsähallituksen yhtiöittämisen tuloutuksesta Suomen valtiolle.
Kuka tai mikä taho oli arvioinut kolmasosan Suomen pinta-alasta euroina ?

Eduskuntavaalit on taas tulossa.
Lasten kaltoin kohtelu ja turvapaikan hakijoiden palautukset ovat nousseet kuumaksi keskusteluksi.
Pääministeri Sipilä tuomitsee lasten raiskaukset, samoin kuin muutkin puolueet, samalla kun nämä eduskunnan maan isät ja äidit ovat jo raiskanneet isänmaan ja vaarantaneet tulevien sukupolvien osallisuuden kansalaisina omassa maassaan.

Kotimaa, oma maa on Pyhä.
Kunnioitan venäläisten suurta maaemon rakkautta. 
Venäjä ei myy maitaan, niin kuin Suomi.

Valtio ilman maanomistuksen suvereniteettia, yhteistä kansallisvarallisuutta ja julkishallintoa ei ole itsenäinen kansankoti.

Yksityisellä omistusoikeudella on perustuslain suoja.
Entäs kun ylikansallisella eurolla ei ole kunniaa ja isänmaata ?

Taas pitäisi hankkia hävittäjiä 10 miljardilla puolustamaan maata, kun samaan aikaan maat metsät  on jo myynnissä ja koko kansakunta vaihdettavissa ulkomaiseen halpatyövoimaan ?

Suomen suurin yksityinen maanomistaja on UPM.
Se on monikansallinen metsäjätti, monessa kehitysmaassa jo kirosana. Entäs meillä ?
Suomessa UPM omistaa 640 000 hehtaaria maata.
UPM:llä on 90 000 osakkeenomistajaa 33 eri maassa.
Vähän aikaa sitten UPM myi yli 21 000 hehtaaria pääosin Kainuussa sijaitsevia metsiään United Bankersin metsärahastolle sekä UB Nordic Forest Fundille..


Laittoman EU- liittymispäätöksen jälkeen Suomen valtion hävittämistemput ovat jo loppusuoralla ja edessä on valtava sotku jo yksityistetyn julkistalouden pääomien kansallistamisessa.
Ranskan keltaliivit ovat jo haastaneet koko Euroopan demokraattisten pelisääntöjen palauttamiseen.


Edessä Metsähallituslain kumoaminen

 Saana Katila teki Kansalaisaloitteen heti Sipilän metsähallituslain käsittelyn jälkeen ja vaati kansanäänestyksen järjestämistä uuden metsähallituslain kumoamiseksi /  https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986 

Kansalaisaloitteen perusteluita :

KANSALLISOMAISUUDEN HÄVITTÄMINEN

Valtion maita on myyty tällä vuosikymmenellä hurjaa vauhtia. Metsähallituksen vuotuinen myynti oli tuhannen tai parin tuhannen hehtaarin paikkeilla vuoteen 2011 saakka, jolloin Kataisen hallitus käynnisti massiivisen luonto-omaisuuden myynnin. 

Täyttääkseen ylimitoitetut tuottovaatimukset Metsähallitus myi valtion maita enimmillään lähes 10 000 hehtaaria vuodessa. Vuonna 2013 Metsähallitus tuloutti valtiolle 130 miljoonaa euroa, kun vuosina 2000–2002 vaadittu tuloutus oli noin 45 miljoonaa euroa. 

Vuonna 2015 Metsähallitus myi maata reilut 7 000 hehtaaria. Lähitulevaisuuden myyntinäkymät ratkeavat alkukesästä, kun Sipilän hallitus tekee Metsähallitusta koskevan omistajapoliittisen linjauksensa. 

Metsähallituksen osittaisen yhtiöittämisen on pelätty kiihdyttävän kansallisomaisuuden yksityistämistä. Arvokkaiden luontoalueiden tai tuottavien metsätalousmaiden myynti vuotuisten tuottovaatimusten täyttämiseksi on lyhytnäköistä ja kestämätöntä politiikkaa. 

Ylimitoitetut tulostavoitteet kannustavat Metsähallitusta myös hakkuisiin alueilla, jotka ovat merkittäviä luontoarvoiltaan tai paikallisten elinkeinojen kannalta, sekä esimerkiksi vuokraamaan kiistanalaisia alueita tuulivoimakäyttöön. 

Tiedossa on, että Metsähallitus havittelee uusia voimaloita Lappiin sekä merialueille, jotka siirtyivät uuden metsähallituslain ja nk. kolmannen taseen myötä osakeyhtiön hallintaan. 

Uudella metsätalousosakeyhtiöllä on yksinoikeus harjoittaa metsätaloutta valtion mailla. Yhtiötä koskevassa laissa on kirjaus ”valtion kokonaan omistama”. Näin ollen yhtiön tai sen osan myynti vaatisi eduskunnan hyväksymän lakimuutoksen sekä eduskunnan antaman myyntivaltuutuksen. 


LAKIUUDISTUKSELLA EI YLEISTÄ HYVÄKSYNTÄÄ 

Pysäytetään metsähallituslaki -adressi teki näkyväksi, kuinka laajasti suomalaiset vastustavat Metsähallituksen organisaatiomuutosta nyt esitetyssä muodossa yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen. Eduskunnalle luovutettu nettiadressi keräsi noin 130 000 allekirjoitusta 26.2.–16.3.2016. 

Uusi metsähallituslaki ei turvaa saamelaisten oikeuksia kansainvälisten sopimusten edellyttämällä tavalla. Perustuslakivaliokunta piti varsin erikoisena, että lakitekstistä oli poistettu aiemmissa versioissa olleet säännökset saamelaisten oikeuksista. Hallituksen ratkaisu poikkesi viime vuosien linjasta: saamelaisten oikeuksista on säädetty mm. kaivos-, vesi- ja ympäristönsuojelulaeissa. 

Maa- ja metsätalousvaliokunta ei palauttanut ko. säännöksiä lakiin perustuslakivaliokunnan kannasta huolimatta. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto kehotti 22.3.2016 Suomea huomioimaan saamelaisten oikeudet metsähallitusuudistuksessa. Kehotus ei johtanut toimenpiteisiin. 


METSÄHALLITUSLAKI ON HÄPEÄKSI LAINSÄÄDÄNTÖTYÖLLE 

Hallinto-oikeuden professori OTT Olli Mäenpää suomi uuden metsähallituslain valmistelua perustuslakivaliokunnalle 5.2.2016 antamassaan lausunnossa: 

Lakiesityksen perustelujen kannalta voidaan kuitenkin todeta, että yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät saa tukea EU:n tai kansallisesta kilpailuoikeudesta eivätkä myöskään EU:n komission arvioista, jotka koskevat valtion liikelaitosten asemaa ja toimintaa. [...] Metsätalousliiketoiminnan yhtiöittämisen vaihtoehtoja ei ole tarkasteltu hallituksen esityksen perustelussa, vaikka niitä oli esillä lain valmisteluvaiheessa. Tältä osin voidaan kiinnittää huomiota lainvalmistelun laadullisiin perusvaatimuksiin. Perustuslakivaliokunta on vastikään pitänyt erityisen huolestuttavana sitä, että puutteellisesti valmisteltujen lakiesitysten joukossa on yhteiskunnallisesti merkittäviä lakihankkeita, jotka on tuotu eduskuntaan ilman, että niihin on ehditty tehdä esimerkiksi kunnollisia vaikutusarvioita (PeVM 8/2015 vp). Vastaava arvio voitaneen kohdistaa merkittävien organisatoristen uudistusten perustelujen paikkansapitävyyteen ja toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen arviointiin lakiesityksen perusteluja laadittaessa. 

Hallituksen mukaan uudella lailla oli tulenpalava kiire, koska EU:n hankintadirektiivi oli astumassa voimaan 18.4.2016. Meppi Merja Kyllönen esitti kirjallisen kysymyksen EU:n kilpailukomissaarille mm. Metsähallituksen organisaatiomuodosta ja hankintadirektiivistä. Margrethe Vestager antoi vastauksensa 1.4.2016: 

Komissiolla ei ole minkäänlaisia tietoja siitä, että metsähallituksen nykyinen organisaatiorakenne olisi julkisia hankintoja koskevien EU:n direktiivien vastainen. EU:n julkisia hankintoja koskevat säännöt eivät yleensä edellytä jäsenvaltioilta julkisten palvelujen tarjoamista tietyllä tavalla. Sääntöjä on sovellettava ainoastaan silloin, kun kansalliset hankintaviranomaiset tai yhteisöt päättävät tarjota kyseisiä palveluja hankintasopimusten tai käyttöoikeussopimusten kautta. 


SALAILU LEIMASI VALMISTELUA JA KÄSITTELYÄ 

Maa- ja metsätalousministeriö valmisteli uuden metsähallituslain pimennossa. Julkisen kritiikin ansiosta ministeriö taipui lopulta järjestämään kolme kuulemistilaisuutta – parin päivän varoitusajalla. Suljettuihin tilaisuuksiin pääsivät vain kutsutut ja puheenvuoroja saivat vain valitut, minkä vuoksi kuulemisia voi pitää näennäisinä. 

Salaillen valmisteltu lakiesitys oli tarkoitus viedä eduskuntaan ilman lausuntokierrosta, mikä olisi ollut todella poikkeuksellinen menettely yhteiskunnallisesti merkittävässä asiassa. Julkisen paineen vuoksi lakiluonnos lähti lopulta lyhyelle lausunnolle. Aikataulu oli kohtuuton lausunnonantajille. 

Saatu palaute oli ankaraa. Lukuisat tahot pitivät lakiluonnosta niin heikkona, että vaativat käsittelyn lopettamista ja asian palauttamista uuteen valmisteluun, tai vähintäänkin huomattavia parannuksia. Lakiluonnokseen suhtautuivat kriittisesti: 

Lapin liitto, Kainuun liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Itä-Lapin kuntayhtymä, Lapin aluehallintovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oikeusministeriö, Ihmisoikeusliitto, Yhdenvertaisuusvaltuutettu, MTK, Puuliitto, JHL, Metsänhoitajaliitto, Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Metsäalan Asiantuntijat ry, Suomen sahat ry, Tunturi-Lapin Kehitys ry, Lapin Yrittäjät ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto r.y, Luontaiselinkeinojen liitto ry, Kuhmon, Rovaniemen, Kemin ja Kemijärven kaupungit, Savukosken, Ylitornion, Utsjoen, Pelkosenniemen, Vaalan, Pellon, Sodankylän, Inarin, Puolangan, Posion ja Muonion kunnat, Äkäslompolon Kyläyhdistys ry, Metsähallituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueellinen neuvottelukunta, Museovirasto, Suomen Saamelaisten keskusjärjestö ry, Saamelaiskäräjät, Saamelaisneuvosto, Sámi árvvut -yhdistys, Inarinsaamelaiset ry, City-Sámit ry, Saamelaismuseo Siida, Suoma Boazosamit rs, Saamelaismatkailu- ja yrittäjät ry, Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat, Käsivarren paliskunta, Paliskuntain yhdistys, Inarin kalastusalue, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, WWF Suomi ja Luonto-Liitto 

Hallitus antoi lakiesityksensä eduskunnalle 3.12.2015 ilman merkittäviä muutoksia. Eduskunnassa käsittelyprosessi jatkui erikoisena: lähetekeskustelu yritettiin pitää aamuneljältä ilman vastuuministeriä. Päiväsaikainen käsittely järjestyi vain opposition sinnikkäiden vastalauseiden ansiosta. 

JÄÄRÄPÄISESTI RUNNOTTU LAKI 

Hallitus ajoi eduskunnassa lävitse heikkolaatuisen ja sisällöltään kyseenalaisen lain piittaamatta kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista. 

Keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisten kansanedustajat hyväksyivät uuden metsähallituslain ratkaisevassa äänestyksessä 29.3.2016. Presidentti Sauli Niinistö vahvisti lain 8.4.2016. 

Uuden metsähallituslain valmistelu ja käsittely olivat häpeäksi lainsäädäntötyölle. Lakien ja koko järjestelmän legitimiteetti lepää demokraattisten prosessien varassa. Uuden metsähallituslain toteutuminen rapauttaa luottamusta edustukselliseen demokratiaamme. Kansanäänestyksen järjestäminen ja äänestystuloksen kunnioittaminen palauttaisi osan menetetystä luottamuksesta.

Kiitos Saana !
Sipilän metsähallituksen yhtiöittäminen ja nykyisen yhtiön kansallistaminen olisi eräs keskeisimpiä eduskuntavaalikysymyksiä !?

Kun valtion omistama kansallisvarallisuus, 1/3 Suomen maapinta-alasta yhtiöitetään yksinkertaisella 108 – 64 äänen enemmistöllä ilman lausuntokierroksia äärioikeiston eduksi, on mielestäni kyseessä räikeä valtion maaomaisuuden hävittäminen, mikä on ensisijaisesti perustuslakikysymys; - maan hävittäminen on valtiopetos.
Ilman Perustuslakituomioistuinta Suomesta puuttuu kaikki oikeusvaltion periaatteet.

Uusi eduskunta saa keväällä myös ”avohakkuut historiaan”- kansalaisaloitteen.

Asiantuntijat kyseenalaistavat myös jo Lukesin hiilinielujen laskentatavat.
Kestävä hakkuu on paljon pienempi kuin Sipilän hurmoksellisessa biotalousohjelmassa. Hiilinielukeskustelussa on
kokonaan on unohdettu myös metsien monimuotoisuuden uhanalaistumisen kiihtyminen..

Hyvä muistaa, että Demarit, Vihreät ja Vasemmisto vastustivat Metsähallituksen yhtiöittämistä.
Nyt noilta puolueilta on ensimmäiseksi vaadittava nopeita toimenpiteitä Sipilän tytäryhtiöitten purkamisohjelmiin kansallisvarallisuuden palauttamiseksi ja tuloerojen tasaamiseksi.
Toivottavasti kansalaisten huoli Suomen puolustamisesta siirtyy pikaisesti uusiin eduskuntavaaliteemoihin  ?


Lunta- kuin valkoista unta ?







.



keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Tähtiliikettä eduskuntaan



Kevään eduskuntavaalit on jälleen pääministerivaalit.
Kansanvalta oli, tuli ja meni:
- puoluevalta selätti kansanvallan jo 60-luvulla, kun puoluetuella ryhdyttiin varmistamaan sääty-yhteiskunnassa syntyneitten   puolueitten ikuisuusvaltaa.
Sen jälkeen äänikynnystä on nostettu, ettei harvainvalta vaarannu.
Puoluetuki maksetaan edelleen vain eduskuntapuolueille.  Uudet tulokkaat syrjäytetään tasa-arvoisista osallistumismahdollisuuksista,
valtamedian tuesta ja näkyvyydestä.
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
Kansalaisella on enää arvoa ainoastaan vaalikopissa. Edes äänestys ei enää muuta mitään.

2019 Suomen kansa on syvästi jakaantunut ja muuttunut luokkayhteiskunnaksi.
Köyhyysvahti 2018 selvitti luotettavasti, että lähes 900 000 ihmistä Suomessa elää köyhyydessä tai syrjäytymisvaarassa.
Samaan aikaan pääministeri Sipilän hallitusohjelma ”pannaan taseet töihin”, kikysopimukset ja työttömien aktiivimallin hehkutus on pudottanut kepun kannatuksen pohjalukemiin. Silmänkääntötempuilla ei pitkälle pötkitä, kun talous kasvaa kuihtuessaan.

Olen ollut perustamassa Vapaan Suomen Liittoa 1995 laittoman EU-liittymissopimuksen jälkeen Jyväskylässä.  Nimen muutoksen jälkeen olen ollut Itsenäisyyspuoleen kansanedustajaehdokas ja myös eurovaaliehdokas.
Entäs nyt ?
Itsenäisyyspuolueen pj. Antti Pesosen poismenon jälkeen IPU alkoi rakoilla. 
Entiset vapaaehtoistyön ja hatun nostolla ansioituneet konkarit ovat siirtyneet muualle.
Työ Suomen ja pienen ihmisen puolesta jatkuu eu:n suuryhtiöiden ja nopean julkistaloudellisen infrastruktuurin yksityistämisbuumin paineessa.

Tein pienen soittokierroksen vanhoille kavereille liittyen tuleviin vaaleihin.
IPUn väki on siirtynyt persuihin, sillä oli vankka kannattajakunta Väyrysen kansalaispuolueessa ja nyt Väyrysen seitsemän tähden liikkeessä. 

Paavo Väyrynen julkisti pari päivää sitten 70 tähtiliikkeen kansanedustajaehdokasta eri puolella Suomea.

Seitsemän tähden liikkeen tahdista on luotu selvät tavoitteet.
Liike on ensisijaisesti kansanliike. 
Ehdokkaiden ei ole edellytetty liittyvän, eivätkä he voikaan liittyä Tähtiliikkeen jäseneksi, mutta heidän on toivottu liittyvän kannatusjäseneksi. Ehdokkaiden on ollut sitouduttava liittymään Tähtiliikkeen eduskuntaryhmään.

Ehdokkaaksi valitut ovat sitoutuneet ajamaan Tähtiliikkeen keskeisiä tavoitteita:

* puolustamaan Suomen itsenäisyyttä vastustamalla hallitsematonta       globalisaatiota ja Euroopan ylikansallista yhdentymistä,
* puolustamaan Suomen puolueettomuutta vastustamalla Suomen   sotilaallista liittoutumista sekä suoran Nato-jäsenyyden kautta, että
  kehittämällä Euroopan unionia sotilasliitoksi,
* kannattamaan hallittua siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa,
* taistelemaan köyhyyden poistamiseksi ja tasa-arvon toteuttamiseksi           kaikkialla,
* vahvistamaan sekä maaseudun ja maakuntien elinvoimaa  että, suurkaupunkien asukkaiden hyvinvointia vastustamalla keskittävää
  metropolipolitiikkaa.

Kiitos Paavo Väyryselle !


Mutta,
onko Paavo auttamattomasti jälkijunassa ?
- Itsenäisyys on jo mennyt: oma raha, keskuspankki, talouspolitiikka ja päätösvalta on Brysselissä.
80 % lainsäädännöstä tulee EUsta.
- Entäs puolueettomuus ?
Puolueettomuus meni jo laittoman EU- liittymissopimuksen yhteydessä. 
EUlla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, vaikka asiaa pimitetään. 
Naton kanssa solmittu isäntämaasopimus on valtiopetos Suomen perustuslain mukaan, mutta komppaa EUn yhteistä ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa, joka on entistä epävarmempaa, kun Trumpin poikkoilu Nato-liittolaistensa kanssa Euroopassa on edelleen arvailujen varassa ja koko EU natisee jo liitoksistaan.
- Entäs muut tavoitteet hallitusta siirtolaisuudesta, köyhyyden poistamisesta, keskittävästä metropolitiikasta ?

Mitkä ovat keinot Väyrysen tavotteiden toteuttamiseksi ?

Toistaiseksi Väyrysen tavoitteet on hyväksi havaittu myös ipulaisen näkökulmasta,
mutta tarvitaan, myös lihaa luitten päälle.

On valtavan tärkeää muistaa ja tietää, mitä tapahtui laittoman EU-liittymispäätöksen jälkeen,  - koko Suomen yhteinen kansallisvarallisuus inventoitiin, yhtiöitettiin ja yksityistettiin. 
Sen jälkeen valtion omistusta on myyty suoraan ulkomaisille ja kotimaisille pääomasijoittajille ja kansantalouden verotuspohja on hävitetty  yksityisten keinottelijoiden miljardivoitoiksi veronmaksajien pussista.

Suomen kansantalouden tasapainoa ja verotuspohjaa hyvinvointipalveluihin on kurottu umpeen velanotolla:
Valtion velka ryöpsähti vuoden 1995 5 miljardista nykyiseen 105 miljardiin.
Sen lisäksi piilossa lisävelkoina ovat valtion takaukset, yhteensä n. 51 miljardia.
Kuntien velat n. 50 miljardia.
Yksityisten kotitalouksien velat 120 miljardia.
Entäs kun korot nousevat ?

Samaan aikaan maailman valuuttarahasto IMF on arvioinut kaikkien globaalisti toimivien yhteisöjen kokonaisvelan määräksi n. 160 000 miljardia euroa.
Suomi, euroalue, usa ja koko maailma on tappiin asti velkaantunut.
Kuka tätä velkamäärää hallitsee ?

Tavallisella poliitikolla, tai valtamedialla ei ole aavistustakaan nykyisestä globaalista pienestä valtaeliitistä, joka omistaa ristiin koko maailman varallisuuden.
Globaalikapitalismissa ylikansallisista yksityispankeista on tullut talouksien ammattitappajia ja ne ovat syypäitä armottomaan köyhyyteen. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin mukaan maailman 26 rikkaimman omaisuus on samansuuruinen kuin köyhimmän puolikkaan.

On kaksi tapaa valloittaa ja orjuuttaa koko maailma, yksi miekalla ja toinen velalla.
Jo pari sataa vuotta sitten Amschel Rothscild ( 1744 -1826 ) oivalsi: ”antakaa minulle valtion rahan painamisoikeus, niin ei ole väliä kuka säätää sen lait”

Rahan painamisoikeus on luovutettu yksityispankeille, jotka luovat velkaa muutaman sekunnin tilisiirroilla, ilman tuotantokustannuksia ja poliittista kontrollia.
Rahan määrä globaalikapitalismissa on rajaton. Sillä ei ole mitään yhteyttä reaalitalouden rajoihin.  Ei väliä kuinka nopeasti maapallon luonnonvarat loppuvat tai ilmasto on pilalla.

Suomen ja koko maailman poliittinen järjestelmä on umpikujassa.
Toistaiseksi ei ole keinoja nykyisen globaalin yksityisen pankkiterrorismin taltuttamiseksi.

Ensimmäinen askel kohti tasapainoa on palauttaa kansallinen itsehallinto; - oman keskuspankin varmistaminen; oma raha, itsenäinen päätösvalta ja jo yksityistetyn julkisen infrastruktuurin kansallistaminen tuloerojen tasaamiseksi. 

Edessämme on valtava uudelleenrakennus globaalikapitalistisen pankkiterrorin jäljiltä.
Taitaa Marxin ajatukset olla uudelleen entistä ajankohtaisempia ?

Suomea kannattaa puolustaa.
Koko laiton EU-eduskunta kierrätykseen !