tiistai 20. elokuuta 2013

Sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta


Sosiaaliturvan muuttaminen vastikkeelliseksi työtä tekemällä ei ratkaise työn loppumista, sillä työtä ei enää ole toimeentulon perustaksi. 

Työ on jo loppunut / Ari Ojapelto 
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=6228 

Okunin laki 
Jo 60-luvulla Arthur Okun osoitti, että kolmen prosentin kasvu bkt:ssa merkitsee työttömyyden alenemista vain yhdellä prosentilla koska kehittynyt teknologia lisää tuottavuutta. 
Jo 70-luvulla teollisuuden ja tuotannon kasvukäyrät erkanivat lopullisesti toisistaan. 
Vuonna 1990 tehtiin 43,9 mrd työtuntia, vuonna 2011 vain 42,2 miljardia. Kasvu ei enää luo uutta työtä. 

Koska kaikki kehittyneet maat ovat samassa työttömyyden kurimuksessa, koko maailman BKT on trendinomaisesti hiipumassa nollasummamarkkinoiksi sillä maailmanlaajuinen ostovoima hiipuu. 60-luvulla keskimäärin 3,5%, 70-luvulla n. 2%, 80-luvulla runsas 1% ja 90-luvulla n.1%. 

Uusien markkina-alueiden (Kiina ja Intia) uusi ostovoima (nälkäpalkat) ei riitä alkuunkaan korvaamaan menetettyä ostovoimaa (Euroopan 5-10 -kertaiset palkat). Vähäinenkin myynnin kasvu on saatu aikaiseksi velaksi kuluttamalla. 

Pieni tilastollinen trendistä poikkeava kahden prosentin maailman BKT:n nousu 2000-luvun alussa tapahtui keinotekoisesti jättimäisellä velkaantumisella ja velaksi kuluttamisella. EU-maiden kokonaisvelka on peräti 4,7 kertaa maiden BKT! 

Nykyisillä "nollasummamarkkinoilla" nykyistenkin työpaikkojen säilyminen on mahdotonta, koska tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat. 
Siksi
viisas ryhtyisi nyt tosissaan miettimään sosiaaliturvan ja kelan täysremonttia. 
Entiseen ei enää ole paluuta. Edessä on väistämättä perustulojärjestelmän luominen. 

Vastikään uutisoitiin, että Suomessa jo yli 20 000 taloutta elää kokonaan ilman tuloja. 
Näin raaka syrjäyttäminen ja kansalaisten heitteillejättö sotii rankasti vastoin kaikille kuuluvia perusoikeuksia.


Sosiaaliturvan ja kansalaisten perusoikeuksien varmistamiseksi on ensin varmistettava kansantalouden kestävä verotuspohja. 
Haaste on valtaisa, koska Suomi on elänyt jo kaksi budjettikautta velaksi ja elää velaksi jatkossakin. 
Kuinka IMF:n holhoukseen joutuva Suomi kykenisi ylipäätään huolehtimaan kansalaisistaan ? 
Ei mitenkään ? 


Euro on jo vienyt tuhkatkin pesästä ! 
Nyt ollaan jo pakon edessä : 
Edessä on paluu markkaan ja oman keskuspankin hankkiminen elämän jatkumiseksi Suomenniemellä.
 

Ei kommentteja: