tiistai 11. marraskuuta 2025

Atomimyllyn hornankattila - TRANSURAANIT


Maailma muuttui peruuttamattomasti ydinvoiman käyttöönoton jälkeen. 
Vaikka Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitukset olivat järkyttäneet koko maailmaa, viaton illuusio tekniikan edistyksestä ei horjunut, vaikka atomin hajottaminen oli johtanut koko tiedeyhteisön fyysikkoineen moraaliseen umpikujaan: - vastuuta ydinjätteistä ei ottanut kukaan, koska nykytiede ei edes pysty ratkaisemaan hengenvaarallisesti säteilevää ikuisongelmaa. 

Edelleen ihmiset pidetään täysin tietämättöminä ydinvoiman pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ja laajamittaisen ydinsodan radioaktiivisesta täystuhosta.

Radioaktiiviset aineet olivat maan miljardeja vuosia kestäneen evoluution kuluessa laimentuneet luonnollisesti pieniksi pitoisuuksiksi maan uumeniin, eikä niistä ollut enää vaaraa biosfäärille, kunnes ihminen alkoi kaivaa maata ja mestaroimaan alkuaineita.

Kun Eeva oli aikoinaan ottanut puusta kielletyn hedelmän, oli Paratiisista tullut äkkilähtö. Häädön jälkeen jokaisen ihmisen olisi itse maksettava karmavelkojensa oppirahat ikuisista elämää ja kuolemaa säätelevistä moraalilaeista elääkseen sovussa myös luonnon pyhien lakien kanssa.

Ihminen kuuluu biosfääriin, maan evoluution kaikkein nuorimpaan tulokkaaseen. Biologinen elämä syntyi 4,5 miljardia vuotta vanhan maan pinnalla tuskin silmänräpäys sitten. 

Jo kadonneiden alkuperäiskansojen, mm. Hopi-intiaanien perimätieto muistuttaa, että ihmiselle kuuluu vain biosfäärin maanpäällinen osa, - Maata ei saa kaivaa. 

- Entä nyt?

Nykyihmiselle mikään ei ole pyhää, eikä koskematonta; - maa on pelkkä kuollut raaka-ainepankki, jonka mineraaleista ja luonnonvaroista taistellaan nyt vaikka ydinasein viimeiseen mieheen. 

Ihmiskunnan moraalinen rappio ja voiman väärinkäyttö itsekkäisiin tarkoituksiin on jo tuhonnut monta mahtavaa sivilisaatiota ennen meitä, kun Ihminen on nostanut itsensä Luomakunnan herraksi ja jumalaksi. Väärän elämänymmärryksen vallanhimon seuraukset ovat jo kaikkien nähtävissä ja tuhoamassa elämän edellytykset myös tulevilta sukupolvilta.

TRANSURAANIT

Vielä 1930-luvulla luultiin, että alkuaineita on vain 92 ja että uraanilla oli kaikkein suurin järjestysluku. Uraanin uskottiin olevan raskain luonnosta löytyvä alkuaine. Käsitys muuttui, kun ydinrektoreilla onnistuttiin luomaan uusia keinotekoisesti alkuaineita, transuraaneja, joiden järjestysluku oli vielä uraania suurempi.

Nykytiede oli menettänyt moraalisen oikeutuksensa ja fyysikot polttaneet järkensä, kun atomimyllyjen hornankattilassa alettiin luoda kokonaan uusia radioaktiivisia ”uraanisukupolvia

Uudet aktinoidiryhmän transuraanit löydettiin ensin radioaktiivisina isotooppeina Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.  Uusia keinotekoisia alkuaineita olivat neptunium, plutonium, amerikium, curium, berkelium, kalifornium, einsteinium, fermium, mendelevium, nobelium ja lawrencium. 

Myöhemmin uusia transuraaneja on kehitetty lisää ympäri maailmaa ja järjestysluku kasvoi sitä mukaa, kun ihminen itse ryhtyi mestaroimaan luonnon järjestystä epäjärjestykseen ja rikkomaan evoluution vuosimiljoonaista kehitystä. 

Uraanin hajottaminen vapautti kaaoksen voimat, jota moraaliton sulkupolvi nimittää kehitykseksi, vaikka olemme jo matkalla kohti kivikautta? 

Transuraanien hornankattilat kiehuvat nyt kaikissa ydinaseita havittelevissa maissa. ”Likaisten” pommien valmistaminen terroristiseen käyttöön äärimmäisen eriarvoisessa maailmassa köyhyyden lisääntyessä on helpompaa kuin koskaan.

YDINASEBISNEKSEN KULTAKAUSI 

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA sai Nobelin Rauhanpalkinnon 2005. 
Nobel-komitea mainitsi palkinnon perusteluissa "ponnistelut ydintekniikan sotilaallisen käytön ehkäisemiseksi sekä ydinvoiman rauhanomaisen käytön parhaan mahdollisen turvallisuuden varmistamiseksi".
-    - Huh!? Eihän IAEA ole muuta kuin ydinlobbari: - susi lammasten vaatteissa. 
Nobelkomitea palkitsee vuosittain vain julmimmat militaristit. Heti Nobelin rauhanpalkinnon jälkeen myös presidentti Obama aloitti Yhdysvaltojen ydinaseiden modernisoinnin ennätyksellisellä budjetilla.

Ydinpommit ovat vaarallisia, mutta vielä paljon varallisempaa on, että ydinasebisnes on yksityisten yhtiöitten voitontavoittelua. Kun parlamentaarinen kontrolli puuttuu ja kansainväliset ydinkieltosopimukset vain vessapaperia, kukaan ei edes tiedä nykyistä maailman paisuvaa ydinjätemäärää, jota on jo vuosikymmeniä upotettu meriin ja ties minne.

Atomipommin valmistus perustuu ydinreaktioon. Atomiytimissä tapahtuu muutoksia, kun niitä pommitetaan neutroneilla. Kun atomi absorboi vapaan neutronin, se tulee itse epävakaaksi. Seuraa atomin halkeaminen, joka  lähettää säteilyä ja uusia vapaita neutroneita, jotka puolestaan rikkovat lisää ytimiä. Raskaimmat atomiytimet halkeavat helpoimmin, koska ne ovat luonnostaan epävakaita. Varsinaisen räjähdyksen röntgensädepulssi kuumentaa ilman ja sokkiaalto laajenee räjähdysmäisesti.

Atomipommin tulipallon lämpötila on yli kymmenen miljoonaa astetta

Nagasakissa 1945 räjäytetty Fat Man -pommi käytti fissioituvana aineena plutoniumia. 

Jo ennen ensimmäistä atomipommikoetta monet johtavat ydinfyysikot pelkäsivät ydinräjähdyksen polttavan koko planeetan. Räjäytyksen synnyttämän hirvittävän kuumuuden ajateltiin voivan johtaa vety- tai typpiatomien hallitsemattomaan fuusioreaktioon, joka tuhoaisi ilmakehän. Ydinasekilpavarustelun kiihtyessä keskustelu ydintalvesta on kokonaan lakaistu maton alle, kun päivittäinen ilmastomuutoshömppä kohdistetaan hiilidioksidiin.

Rauhanaktivisti Olli Tammilehdon kolumni Ydintalvesta julkaistiin Rauhanpuolustajat-julkaisussa 2022. Olen lyhentänyt Ollin tekstiä, jonka linkki jutun lopussa.

YDINTALVI

Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa julkaistiin vuodesta 1983 lähtien arvostetuissa tiedejulkaisuissa artikkeleita, joiden mukaan ydinsota johtaisi ydintalveen. Ei riittäisi, että miljardi tai kaksi miljardia ihmistä kuolisi säteilyyn, paineaaltoihin ja valtaviin tulipaloihin. Tuhannet ydinräjähdykset kaupungeissa tai niiden läheisyydessä synnyttäisivät voimakkaita tulimyrskyjä, jotka nostaisivat ylempiin ilmakerroksiin valtavasti pölyä ja savua, jotka leviäisivät ilmavirtausten mukana kaikkialle. Ne pysyisivät ilmassa vuoden verran ja päästäisivät vain hyvin pienen osan auringonvalosta maanpinnalle…

Onko millään ydintalvi-tutkimuksilla väliä, jos kyse on sotilasvallan varmistamisesta?

”Voitettavan ydinsodan ajatus alkoi saada lisää kannatusta presidentti George W. Bushin kaudella laaditussa ydinaseselonteossa (Nuclear Posture Review 2001) MAD:sta virallisesti luovuttiin ja ydinaseiden käyttötarkoitukseksi tuli USA:han kohdistuvan ydin- tai muun välittömän hyökkäyksen uhan ennaltaehkäisy ydiniskulla.

Putoaako voittoisilta ydinsodan haaveilta pohja?

Kaikkien näiden voittoisaa ydinsotaa koskevien haaveiden alta putoaa pohja pois, kun otetaan huomioon ydintalvi, joka iskisi myös sodan ”voittajaan” siinäkin tapauksessa, että ydinräjäytysten välittömistä vaikutuksista kärsisivät vain ensi-iskun kohteeksi joutuneet maat (ja niiden rajanaapurit). Niinpä ydinsodan voittoon uskovien on vähäteltävä ydintalven uhkaa tai kiellettävä se, tai pantava muut vähättelemään ja kieltämään.

"Tehtyjen tutkimusten jälkeen on vaikea sanoa, ettei ydintalven uhkaa ole. Niinpä siitä on vaiettava. Kun vertaa ilmaston lämpenemiseen liittyvän puheen määrää ydintalvipuheeseen, ero on häkellyttävä, eikä varmastikaan sattuman synnyttämä. Kuitenkin ydintalviuhan poistaminen olisi lämpenemisuhan torjumiseen verrattuna teknisesti tavattoman helppoa ja halpaa: ydinaseet olisi vain purettava. Välttämättä ei tarvitsisi luopua edes aivan kaikista ydinaseista, sillä muutamat pommit eivät kykene aiheuttamaan ydintalvea.

Kun ydintalven reaalinen mahdollisuus tiedostetaan laajalti, ydinaseisiin turvautuminen menettää kaiken oikeutuksensa ja vaikuttaa täysin absurdilta. Ydinasepelotteesta puhuminen on samaa kuin sanoa: ”Jollet tee kuten minä haluan, tapan itseni ja kaikki muut ihmiset.”

Nato-jäsenyys ja pääsy Naton ydinsateenvarjon alle merkitsee sitä, että Suomi haluaa olla aitiopaikalla, jos Yhdysvallat tekee itsemurhan ja vie mukanaan suomalaiset ja kaikki muut kansat. Suomen osallistuminen Naton ydinsuunnitteluryhmän toimintaan tarkoittaa käytännössä USA:n syyllisyystaakan lieventämistä, kun se saa rinnalleen uuden kanssarikollisen kaikkien kansojen murhan suunnitteluun.


Kiitos Olli!

https://rauhanpuolustajat.org/ydinsodan-aiheuttama-ilmastokatastrofi-ja-sen-kieltajat/

sunnuntai 9. marraskuuta 2025

Uraani – siunaus vai kirous

Gaia, oma kotipallomme on jo pyörinyt 4,5 miljardia vuotta. Jo nyt Gaian hyvin nuorta, 1,9 miljoonaa vuotta sitten syntynyttä kädellistä homo Sapiensia odottaa nolo loppu, jos yksityistettyä ydinvoimaa, eikä ydinasebisnestehtailua lopeteta tai saada kontrolliin? Ikuinen ydinjäteongelma on ratkaisematta!

Vielä vähän aikaa sitten esi-isille riitti nuijat ja kivikirveet. Sen jälkeen vuosituhansien kuluessa mahtavat sivilisaatiot ja korkeakulttuurit ovat syntyneet ja tuhoutuneet yksi toisensa jälkeen. Jääkaudet ja ilmastomuutokset ovat tulleet ja menneet ja maapallon navat vaihtuneet jo moneen kertaan. Nyt meitä on täällä jo yli 8 miljardia, kun pallo on käymässä ahtaaksi? Viimeinen sukupolvi on ottanut käyttöönsä myös teknologian, jota se ei enää hallitse: - ydinasekilpavarustelu kiihtyy.

Elämme maailmankaikkeudessa, jonka ikä on n.13,8 miljardia vuotta.

Ihmisen ikä on n. 80 vuotta. Se ei ole edes yksi silmänräpäys maailmankaikkeuden mittakaavassa. Kuitenkin ydinjäte pitäisi eristää vähintään seuraavat 100 000 vuotta kaikesta elollisesta. Ilman minkäänlaista moraalia ydinvoiman käytöstä, jäteongelmasta on jo seurannut ikuinen kirous. - Kuolema kuittaa univelat?

Uraani – ihmiskunnan siunaus vai kirous

4,5 miljardia vuotta sitten osa maan aineksesta muodostui valtaisen kaaoksen keskellä äskettäin räjähtäneestä supernovasta. Supernovan radioaktiivinen aine hajoaa nopeudella, jota mitataan puoliintumisajalla. Raskaiden alkuaineiden, kuten uraanin, uskotaan olevan peräisin neutronitähtien yhdistymisestä. Kun radioaktiivinen uraani syntyi sitä edeltäneiden vanhempien tähtien kuolemasta, olemme siis maailmankaikkeuden ikuisesti säteileviä tähtilapsia - osa ikuisuutta.

U-235

Ydinaseissa käytettävän U-235 puoliintumisaika on 700 miljoonaa vuotta. Maan muodostumisesta uraanin osalta on jo kulunut 6,4 puoliintumisaikaa (4 500 000 000 / 700 000 000 = 6,42). Tämä tarkoittaa, että alkuperäisestä uraani-235:ta on jäljellä vain 1,2 % (0,5^6,42 = 1,2 %).

Maan radioaktiivisten aineiden jäljellä olevalle määrälle on kaksi syytä: niillä on pitkä puoliintumisaika, tai niitä syntyy edelleen jonkinlaisen vielä määrittelemättömän mekanismin avulla.

Pitkäikäisiä radioaktiivisia alkuaineista ovat:

Uraani 238 - puoliintumisaika on 4,5 miljardia vuotta. Ts. puolet U-238 uraanista on edelleen maassa.

Torium 232 - puoliintumisaika on 14 miljardia vuotta ja noin 80 % alkuperäisestä määrästä on edelleen tallessa.

Kalium 40 - puoliintumisaika on 1,2 miljardia vuotta ja siitä on noin 7,5 % jäljellä.

Nämä kolme isotooppia vaikuttavat eniten maan radioaktiivisuuteen. Ts. maan geotermisen lämmön pääasiallinen lähde on ollut uraanin, toriumin ja kaliumin isotooppien hidas radioaktiivinen hajoaminen, joka alkoi jo maan syntymisestä saakka, n. 4.5 miljardia vuotta sitten. Syy siihen, että isotoopit säteilevät edelleen voimakkaasti perustuu atomien hitaaseen ja luonnolliseen hajoamiseen.

Radioaktiivisia aineita syntyy edelleen kahdella tavalla. Joko ne ovat pitkäikäisten radioaktiivisten isotooppien tytärtuotteita tai ne muodostuvat radioaktiivisten törmäysten seurauksena kosmisten säteiden tai muiden radioaktiivisten lähteiden kanssa.

Esimerkiksi radon-222 puoliintumisaika on alle 4 päivää. Se syntyy U-238:n hajoamisketjussa. Radonia esiintyy hyvin pieninä määrinä uraania sisältävässä kiviaineksessa.

Hiili-14 - puoliintumisaika on 5730 vuotta. Sitä syntyy, kun kosmiset säteet törmäävät yläilmakehässä typpi-14-atomiin. Hiili-14:ää syntyi myös 1950- ja 1960-luvun alun ydinaseiden ilmakokeiden seurauksena. Hiili-14:n pitoisuus ilmakehässä oli huipussaan vuonna 1963, lähes kaksinkertainen testejä edeltävään tasoon verrattuna.

Pelastaako uraani ilmastomuutokselta vai onko se myös ilmastomuutoksen aiheuttaja, kun ihminen on kiihdyttänyt atomin fission tuottamaan sähköä ja lämpöä ja edesauttaa samalla maapallon mullistuksia?

Maan iän arvioinnissa on käytetty yksittäisiä kiviä. Ennen kuin uraani on loukussa kalliossa, sen hajoamistuotteet voivat vapaasti poistua. Kun uraani on lukittunut kallioon, hajoamistuotteet eivät voi poistua. Vasta sitten voi aloittaa ajoituksen määrittely. 
Lyijy-206 on uraanin hajoamisketjun viimeinen stabiili isotooppi. Sen määrästä arvioidaan kuinka paljon uraani-238 on hajonnut.

Uraani-238:n puoliintumisaikana noin puolet sen atomeista hajoaa. Tämän luonnollisen prosessin seurauksena U-238 hajoaa alfa- ja beeta- säteilyksi ja muuttuu uusiksi alkuaineiksi kuten toriumiksi, protaktiniumiksi, radiumiksi, radoniksi jne., jotka kaikki ovat radioaktiivisia, kunnes se lopulta muuttuu stabiiliksi lyijy-206:ksi.

Jos otat tonnin torium-232, sen puoliintumisaika on maailmankaikkeuden ikä, 13 miljardia vuotta. Jos tuo tonni torium-232:a olisi juuri tuotettu supernovatähden sydämessä, torium olisi täysin ”uutta ja tuoretta”. Yhdessä torium-tonnissa on valtava määrä atomeja, vähintään 1e27 atomia = 1000000000000000000000000000000. Sen jälkeen joka minuutti atomi alkaa hajota jatkuvasti.

Sama pätee uraani-238:aan. Maapallolla on miljardeja tonneja U-238:aa, ja joka sekunti U-238-atomit hajoavat. Suuressa U-238-populaatiossa hajoaminen on jatkuva prosessi, joka kvantitatiivisesti vastaa sen puoliintumisaikaa.

Voit jopa laskea, kuinka monta prosenttia atomeista hajoaa yhden miljoonasosan tai yhden miljardisosan puolikkaan aikana. Kuitenkin, jos uraanin kysymyksessä on hajoava ALKUAINE, miksi aine sitten häviää? – Mitä aine on?

Jossakin filosofian historian vanhoissa opetuksissa oli määritelmä ”materiasta”. Atomi on materian pienin yksikkö, - jakamaton. Onko väite tosi vai epätosi? Kun atomi on nyt kuitenkin jo hajotettu ja kaikki kaaoksen voimat Pandoran lippaasta vapautettu militarismin ja ydinaseiden voittokulun varmistamiseksi, atomin problematiikkaa ei enää ratkaista millään vanhalla ajattelulla. Nykytiede ei kykene enää laittamaan hajotetun atomin kirousta takaisin lippaaseen.

4,5 miljardissa vuodessa puolet alkuperäisestä maapallon uraanista on hajonnut tytäralkuaineiksi. Seuraavan 4,5 miljardin vuoden kuluttua uraanin määrä on enää neljännes. Uraanin on kahdesta yleisestä isotoopista, vain toisella on 4,5 miljardin vuoden puoliintumisaika; toisella on lyhyempi puoliintumisaika.

Mistä tiedämme, että U-238 puoliintumisajan olevan 4,5 miljardia vuotta?

Paljonko on 4,5 miljardia vuotta? 
Se on 6060243654.5109=141912000000000000 sekuntia.

Avrogadon vakio on 602 214 076 000 000 000 000 000, atomien lukumäärä yhdessä moolissa ainetta ja yksi mooli U-238:aa painaa 238 grammaa.

Jos meillä on 238 grammaa U-238:aa, 
se tarkoittaa, että meillä on 602 214 076 000 000 000 000 000 U-238-atomia.

U-238:n yhden puoliintumisajan aikana puolet tästä – 301 107 038 000 000 000 000 000 atomista hajoaa. Yli 4,5 miljardin vuoden aikana se tekee keskimäärin 2,1 miljoonaa hajoamista sekunnissa, samalla kun atomien valtava määrä yhdessä pienessä näytteessä on vieläkin vaikeampi käsittää?

U-235 on harvinaisempi isotooppi ja tärkeämpi ydinvoimaloissa, koska se on halkeamiskelpoisempi. Sen puoliintumisaika on 700 miljoonaa vuotta. Maapallo on U-235:ttä noin kuusi kertaa vanhempi, joten U-235:n puoliintumisaikoja on kulunut kuusi kertaa planeettamme muodostumisen jälkeen. Siten maassa on edelleen 1,5 % alkuperäistä U-235.

Uraani-238 hitaan puoliintumisajan seurauksena sitä pysyy maassa todistamassa myös oman aurinkokuntamme kuolemaa.


Hiroshima

U-238 ei ole ihmiskunnan ongelma, mutta U-235 on nykyisten ydinaseiden ikuinen kirous.

Hiroshiman räjähdys lähetti välittömästi tappavan röntgen-, gamma- ja neutronisäteilyvuon, joka sai monet ihmiset kävelemään kuolleina millisekunnin kuluttua räjähdyksestä, vaikka välähdyksen lämpöaalto ei edes saavuttanut heitä. Little Boy -pommi sisälsi 64 kg erittäin rikastettua uraania. Ydinpommia varten jouduttiin kuljettamaan U-235- isotoopin uraanimalmia kymmeniä junalasteja.

Little Boy -pommi oli vielä lähinnä laboratoriokoe. Pommi oli kiinnitetty lentokoneen konepellin alle. Vain noin 1,5 % uraanista halkesi. Loput 64 kg lensi ilmaan sienipilvenä ja levisi Tyynellemerelle.

Atomipommin räjähdyksen jälkeen ihmisiä vahingoittivat eniten lyhyen puoliintumisajan isotoopit, kuten niobium-95, cerium-141, barium-140 ja erityisesti jodi-131. Ne ovat erittäin vaarallisia, koska niiden puoliintumisajat ovat vain päiviä. Ne vapauttavat säteilyn vaarallisen nopeasti: jodi-131 varastoituu kilpirauhaseen, strontium-89 imeytyy luihin. Nämä ydinreaktion fissiotuotteet ovat todella hirvittäviä. Sen lisäksi jäljelle jää vielä pitkäikäisempiä isotooppeja, kuten strontium-90 ja cesium-137, joiden puoliintumisajat ovat noin 30 vuotta. Ne aiheuttavat pitkäaikaisen syöpäriskin.

Plutonium

Ilmastomuutokset tulevat ja menevät, mutta laajamittainen ydinsota on maailmanloppu! Kuitenkin ilmastomuutoksen siivellä yksityistetty ydinvoimabisnes on saanut salonkikelpoisuuden vastoin alkeellisintakaan järkeä ja moraalia: - "voitot mulle - jätteet sulle!"

Suurvallat ovat jo haastaneet toisensa ydinaseiden testausvaiheeseen. Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommit olivat vain pieniä tussauksia verrattuna nykyisten ydinaseitten tuhovoimaan.

Siviiliydinvoimaloilla on suora yhteys ydinaseiden leviämiseen. Ydinreaktorin sivutuotteena syntyy keinotekoisesti plutoniumia, kun U-238 sieppaa neutronin ja siitä muodostuu U-239, joka lopulta hajoaa neptunium-239:ksi ja lopulta plutoniumiksi. Maailma on jo hukkumassa ydinjätteeseen, kun lisää ydinaseita rakennetaan kaikkialla maailmassa.

 

Kukahan sieppaisi nykyiset ydinterroristit ja ihmiskuntaa pelolla hallitsevat plutokraatit takaisin Pandoran lippaaseen?  

 

 

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

Ydinvoimahelvetti maan päällä



Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös aloittaa ydinaseiden testaus haastaa Venäjän ydinarsenaalin. Trumpin hätä paljastaa Venäjän etumatkan hyperääniaseiden valmistuksessa ja ydinaseiden kilpavarustelussa.

Maailma on taas keskellä uutta kylmää sotaa, jossa ydinaseuho ottaa uusia kierroksia. Trump väitti jo aiemmin, että Yhdysvallat aikoo voittaa sotia, "joita kukaan ei ole koskaan ennen voittanut". Yhdysvaltojen sotaministeriön budjetti on biljoona dollaria, yhtä paljon kuin kaikilla muilla kilpailijoilla yhteensä, samalla kun maan hallinto on katkolla ja kymmenet miljoonat ihmiset eivät saa enää edes hätäapu- kuponkejaan.

Uusi kylmä sota alkoi jo 2000-luvun alussa, kun jenkit hyökkäsivät Afganistaniin ja Irakiin. Heti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1992 Washington keskittyi sotilastukikohtiensa avaamiseen maailmanlaajuisesti varmistaakseen sotilaallisen herruuden. Ydinaseet olivat jääneet hetkeksi paitsioon, koska jenkit luulivat, ettei sen tarvitse kohdata enää vahvaa vastustajaansa.

”Vaikka Trump väittää tänään Yhdysvaltojen olevan maailman suurin ydinasevalta, hänen väitteensä on ristiriidassa International Campaign to Abolish Nuclear Weapons – ICAN järjestön tietojen kanssa, jotka paljastavat, että Venäjällä on maailman suurin ydinasearsenaali, 5 449 ydinkärkeä, kun taas Yhdysvalloilla on 5 277. Kiinalla on 600 ydinkärkeä, huomattavasti vähemmän kuin Venäjällä ja Yhdysvalloilla.

Tällä hetkellä nykyaikaisten aseiden ja varusteiden osuus Venäjän strategisista ydinasevoimista on 95 %, mikä on korkein osuus kaikkien maailman ydinasevaltojen joukossa.”

Trumpin ydinkokeet eivät ole jääneet huomaamatta myöskään Iranilta, eikä Pohjois-Korealta, vähiten myöskään Suomelta, joka on jo ryvettänyt maineensa varsinkin Stubbin virka-aikana lopullisesti, kun golffari surffailee enää vain Trumpin pallopoikana suurvaltapolitiikan eskaloimiseksi avoimiksi sotatoimiksi Venäjää vastaan.

Suomi ei ole ratifioinut Ydinaseiden Kieltosopimusta, eikä laittanut mitään ydinvaraumia Yhdysvaltojen ja Suomen kahdenvälisessä DCA- sopimuksessa.

Yhdysvaltojen sotaopissa on jo 40-luvulta saakka kehitelty ennakoivaa ydiniskua. 
Ennakoivaa ydiniskua on jo harjoiteltu Ukrainan sodassa ja iskussa Iranin ydinlaitoksiin tänä vuonna.

Kiovan joukot hyökkäsivät kesällä rekoista Venäjän strategisiin ja taktisiin ydinpommittajiin mutta Putin painoi hyökkäyksen ”villaisella”. Isku ei olisi onnistunut ilman Yhdysvaltojen satelliittipaikannustietoja. Sitten Trump ilmoitti 21. kesäkuuta ”erittäin onnistuneesta iskusta” Iranin kolmeen ydinasekohteeseen: – Fordow, Natanz ja Esfahan.

Israel on Yhdysvaltojen taistelunyrkki Lähi- Idässä. Israelia ja sen asevoimia on varustettu vuosikymmeniä miljardeilla dollareilla. Israel ei kuulu Natoon virallisesti, mutta sitä kohdellaan kuin itseoikeutettuna Naton jäsenenä. Israelilla on myös vetypommi ja jo vuosikymmeniä Iran on ollut Yhdysvaltojen suunnitelmissa seuraava uhri. Uudeksi ykkösvastustajaksi on noussut myös Kiina.


Myös Suomi vannoo talvisodan henkeen ja nopeaan puolustusteollisuuden kasvattamiseen. Sotako pelastaa maan täystuholta ydinaseiden aikakaudella, kun kansalaisten sotepalvelutkin vetelevät jo viimeisiään ja rahat on loppu?

Ydinaseita testaan. Joku päivä niitä käytetään, koska mitkään sotarikostuomioistuimet eivätkä oikeusvaltioperiaatteet enää toimi ja kansalaisilta on viety kaikki oikeustoimikeinot militaristisen ja fasistisen sotilasvallan vaihtamiseksi.

Maailmanpolitiikkaa hoidetaan kuin helvetin tulta; lisää bensaa liekkeihin ja valtamedia jeesaa pelkkää sotapropagandaa ihmisten pelottelemiseksi.

Sitä mukaa kun maailman tilanne kiristyy ja kansantaloudet romahtavat, myös henkinen lama pahenee ja väkivalta lisääntyy. Yhdysvalloissa on julistamaton sisällissota ja pian Euroopassa.

Karmallinen puhdistus

Elämme keskellä suurten maailmankausien ja koko sivilisaation murrosvaihetta. Ydinaseet ovat teknologisen suorituskyvyn huppusaavutus, mutta kaksiteräinen miekka? Jos painat nappia, häviät varmasti. Fossiilisiin polttoaineisiin ja ydinvoimaan perustuva äärimmäisen saastuttava teknologia on jo tuhoamassa itse itsensä. Mitä tilalle?

Nagasakin ja Hiroshiman ydinpommitusten jälkeen maailma ei ole ollut enää sama. Viaton illuusio edistyksestä ja kehityksestä oli muuttunut hengenvaaralliseksi olemassaolon taisteluksi, jota ei enää voiteta millään ulkoisilla aseilla, vaan hengen miekalla.

Maailmassa riehuu helvetin tuli ja sen lietsojat. Ydinpommi oli avannut Pandoran lippaan ja kaikki suuret ”mustan magian” Mestarit ja isot pirut ja paholaiset päästettiin vapaiksi tuhoamaan elämä ydinsaasteilla ja siviiliydinvoimaloilla, jotka palauttaisivat ihmiskunnan ennen pitkää kivikauteen.

Albert Einstein sanoi, ettei tiedä millä aseilla kolmas maailmansota soditaan, mutta ”neljäs maailmansota tullaan sotimaan kepeillä ja kivillä.”

Hiroshima tuhottiin uraanipommilla, jonka valmistaminen oli ollut teknisessä mielessä suhteellisen yksinkertaista. Pommissa uraanirengas ammuttiin pommin takaosasta pommin nokassa sijainneeseen uraanisylinteriin siten, että ketjureaktio pääsi käynnistymään. Uraanin ongelmana oli lähinnä sen valmistaminen. Materiaaliksi kelpasi vain edellä mainittu isotooppi U-235, jonka erottaminen luonnonuraanista oli vaikeaa. Plutonium on puolestaan harvinainen alkuaine luonnossa, mutta sitä on suhteellisen helppo valmistaa suuria määriä ydinreaktoreissa. Manhattan-projektin päähuomio kiinnittyi tästä syystä juuri plutoniumiin.

”Fyysikot olivat tehneet täsmällistä työtä, mutta projektin tuloksia oli Oppenheimerin sanavalintoja käyttäen mahdoton pitää ”makeina” sikäli kuin fysiikan arvoa mitattiin lopputuloksena syntyneen pommin tuhovoimalla.

"Hiroshimaan pudotetun pommin lämpötila oli maanpinnassa noin 6000 astetta ja sen kehittämä kuumuus oli niin suuri, että se sulatti kattotiilet vielä 600 metrin päässä. Räjähdyksen välittömässä läheisyydessä olleista ihmisistä jäi vain varjokuvia asfalttiin ruumiiden höyrystyessä lämmön vaikutuksesta. Palovammat tappoivat käytännössä kaikki suojaamattomat ihmiset kahden kilometrin säteellä. Pommin synnyttämä paineaalto tuhosi rakennukset kauttaaltaan 750 metriin saakka.

"Nagasakiin pudotettu pommi oli tuhovoimaltaan vielä tätäkin suurempi, sillä sen synnyttämä paineaalto tuhosi rakennukset noin kahden ja puolen kilometrin säteellä. Lisäksi ihmisiä paloi aina reilun neljän kilometrin etäisyyteen saakka.

"Hiroshiman pommi tappoi välittömästi noin 75 000 ihmistä ja Nagasakin pommi noin 73 900 ihmistä. Näiden tuhojen jälkeen Oppenheimerinkin oli syytä tunnustaa hankkeen järjettömyys. Eräässä vuonna 1947 pitämässään luennossa hän myönsi fyysikoiden tehneen vääryyttä ja piti selvänä, että tutkijoiden oli lopulta vaikea tai mahdoton unohtaa tekemiään virheitä.

"Myöhemmin Oppenheimer esiintyi yhdysvaltalaisessa dokumentissa The Decision to Drop the Bomb (1965) ja kuvaili tuolloin tuntemuksiaan pommituksista. Hänen mukaansa maailma ei ollut enää pommien pudottamisen jälkeen entisensä. Jotkut ihmiset nauroivat, jotkut itkivät, mutta useimmat eivät sanoneet sanaakaan.

Maailma oli kokenut vastaavanlaisen täystuhon kuin hindulaisessa pyhässä kirjoituksessa Bhagavad Gitassa. Oppenheimer viittasi dokumentissa kyseiseen teokseen ja vertasi itseään tarinan myyttiseen prinssi Arjunaan, josta oli erään merkittävän sodan jälkeen tullut itsessään ”kuolema, maailmojen tuhoaja”.


ICAN – ydinaseiden vastaiselle järjestölle Nobelin rauhanpalkinto 2017

Onneksi kansan syvät rivit ovat heränneet ja vihdoin kansalaisjärjestöjen periksiantamaton työ palkittiin, kun YK:n YDINASEIDEN KIELTOSOPIMUS tuli lopullisesti voimaan 22.1.2021.

Suomi, eikä muut Natomaat ole ratifioineet sopimusta, mutta rauhanliikkeen kannan mukaan kieltosopimus merkitsee kuitenkin kansainvälisen tapaoikeuden muutosta, joka koskee voimaantultuaan ilman erillistä hyväksyntää kaikkia maita.

Selvää, että ydinasevallat boikotoivat ydinaseiden kieltosopimusta. Kun kansainvälinen oikeusjärjestelmä on revennyt liitoksistaan, oikeuden ja totuuden puolustaminen jää nyt kansalaisten harteille. Se vaatii yksilöiltä äärimmäistä moraalista voimaa.

Raamatun apogryfinen Eenokin kirja muistuttaa vertauskuvallisesti jo vuosimiljoonia sitten tapahtuneesta langenneitten enkelien aloittamasta sodasta Elämän pyhiä ja loukkaamattomia lakeja vastaan. Sodat loppuisivat vasta sitten, kun pimeyden pojat olisivat aikojen lopussa tappaneet toinen toisensa. Vasta sen jälkeen alkaisi uusi Rauhan ja Valon lasten uusi kulttuurikausi.

Tässä ihmiskunnan viimeisessä taistelussa ydinaseiden aikakaudella jokaisen on valittava sodan tai rauhan välillä.


Meneillään on valtava koko maapallon, ihmiskunnan ja yksilöiden karmallinen puhdistaminen, samalla kun maapallon suuret geologiset muutokset alkavat tapahtua maapallon värähtelytaajuuden kasvaessa.

Ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden nykyinen pimeyden taso on suorassa yhteydessä maan, ilman ja veden puhtauteen; - ympäristön pahenevaan saastumiseen.

Jos aiomme herätä ja jatkaa elämää tällä pallolla, joudumme aloittamaan maailmanlaajuisen aseistariisunnan, ratkaisemaan miljoona vuotta säteilevän ydinjäteongelman, puhdistamaan maat, ilman ja veet ja opettelemaan kokonaan uuden elämäntavan, koska emme voi ratkaista enää mitään ongelmia ajattelemalla samalla tavalla kuin miten loimme ne.

Muinaisessa Elämän ja Kuoleman kirjassa” kerrotaan ihmissielun karman (=syyn ja seurauksen lain) erehtymättömästä vaa-asta. Vaa-an toisessa kupissa on höyhen, toisessa kupissa punnitaan vain kokelaan sydän. Vain rakkaus mitataan, millään muulla ei ole mitään arvoa. Pyyteetön rakkaus on maailman mahtavin, parantava voima.



Lähteitä: 

https://ydinlehti.fi/ydinaseet/manhattan-projektin-kova-hinta/ 

https://www.globalresearch.ca/trump-escalates-new-cold-war-nuclear-race-russia/5904853

https://mvlehti.net/2025/11/07/kolumni-ydinvoimahelvetti-maan-paalla-sinikka-tyynela/

perjantai 31. lokakuuta 2025

Oman ydinvarjon kohtaaminen

 

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti juuri määränneensä Pentagonin jatkamaan ydinaseiden testausta vedoten strategiseen kilpailuun Venäjän ja Kiinan kanssa. Ja Venäjä otti haasteen vastaan.

Venäjä testasi viimeksi ydinasetta Neuvostoliiton aikana vuonna 1990. Yhdysvallat keskeytti testauksensa vuonna 1992 kongressin määräämän moratorion nojalla. 

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen (SIPRI) äskettäisen arvion mukaan Yhdysvalloilla on 5 177 ydinkärkeä, Venäjällä 5 459 ja Kiinan ennustetaan saavuttavan 1 500 ydinkärkeä vuoteen 2035 mennessä.

Maailmanlaajuinen radioaktiivinen saastuminen on jatkunut jo vuosikymmeniä Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen rauhanomaisen ydinvoiman käyttöönoton ja niiden onnettomuuksien myötä. Sen lisäksi maanalaiset ydinkokeet, sekä ilmatilassa tehdyt ydinkokeet ovat jatkuneet jo vuosikymmeniä. 

Pelkästään syksyllä 1961 Neuvostoliiton melkein päivittäin tekemien atomipommikokeiden jälkeen säteilypitoisuudet nousivat myös Suomessa. Suomi alkoi mitata radioaktiivisia laskeumia jo 1950-luvun lopulla, jolloin USA ja Neuvostoliitto suorittivat pitkiä ydinkokeiden sarjoja. Ydinkokeiden aiheuttama strontium- ja cesiumlaskeuma oli Suomessa suurimmillaan 1960-luvun alkuvuosina.

Suurvaltojen kilpavarustelu huipentui 30. lokakuuta 1961, kun Neuvostoliitto räjäytti Novaja Zemljalla maailman suurimman ydinpommin, Tsar Bomban.

50 megatonnin tehoinen ase vastasi neljää tuhatta Hiroshiman tuhonnutta atomipommia. Neuvostojohtaja Nikita Hruštšov oli ilmoittanut superpommista maailmalle jo etukäteen. Kömpelön ja epäkäytännöllisen tuhoaseen laukaisu olikin tarkoitettu ennen kaikkea osoittamaan suurvallan mahtia. "Tsar Bomba" oli alun perin suunniteltu peräti 100 megatonnin tehoiseksi.

Ydinasekilpailu oli tietysti molemminpuolista. USA oli aloittanut jo syyskuun puolivälissä 1961 oman koesarjansa Nevadassa ja jatkoi testejä keväällä 1962 Tyynellämerellä.

Ydinvoiman ja entistä julmempien ydinaseiden kehittelyn voittokulku avaruusteknologiaa myöten jatkuu edelleen varsinkin ”vihreän siirtymän” siivellä, kun ydinvoimasta tehtiin salonkikelpoinen vaihtoehto hiilidioksidipäästöille, vaikka ydinjäteongelma on edelleen ratkaisematta. 

Jo 1950 luvulla kansainvälinen atomienergiajärjestä IAEA teki selväksi, ettei ydinsaasteiden ja ydinvoimaloitten terveysriskejä tai niistä tehtyjä tilastoja julkisteta. Ydinenergian ympärille on rakennettu maailman suurin pyhäkkö ja salaseura varmistamaan joukkotuhoaseen Status Quo vain sotateollisuudelle patrioottisen vallankäytön megalomaanisena falloksena.

Onneksi maailma muuttuu ja ihmiskunta on heräämässä.

Jos maailman on nyt kuin hullujen huone, vain totuus voi sen parantaa. Ydinaseitten kieltosopimus on jo YK:ssa ratifioitu ja nyt pitäisi saada kaikki ydinrikolliset vastuuseen.

Olisiko psykoanalyytikolla aikaa tutkia nykyisten pelolla hallitsevien ydinterroristien ja näitä orjallisesti seuraavien maailman johtajien psyyken tila maailmanrauhan varmistamiseksi?  

Voidaanko psyyken pimeä varjo transformoida universaaliksi veljesrakkaudeksi, jos ihminen alkaa ymmärtää enemmän itseään ja omaa henkistä olemuspuoltaan?

Pitäisikö Trump ja Putin viedä kiireesti psykoanalyytikon vastaanotolle? 
Miten selättää maailmaa varjostava ydinvarjo?

Putin pelkää Yhdysvaltojen ydinaseita jaTrump Venäjän. Ja poikien ydinfallokset paisuvat entisestään?

Carl Jung on psykoanalyytikko, joka puhui varjon kohtaamisesta: Ihmisellä on päivätajunta ja alitajunta, joka puhuu unien, pelkojen ja torjutuksi tulemisen kautta. Alitajunta hallitsee ihmistä niin kauan, kunnes hän tulee siitä tietoiseksi. Tiedostamaton alitajunta on ihmisen sielun pimeä puoli, joka projisoi ihmisen käyttäytymistä, pelkoja ja vihaa muihin ihmisiin.

Oman pimeän alitajunnan transformoiminen päivätietoisuuteen on ainut tie vapauteen; - oman henkisen voiman löytämiseen päivä- ja alitajunnan integraatiossa. 

Carl Jung tutki aikanaan jossakin CIA:n projektissa myös Hitlerin ”pimeää puolta”. 
Jos hän vielä eläisi, Putin ja Trump pitäisi hei passittaa Jungin vastaanotolle maailmanrauhan varmistamiseksi.

Etevä psykoanalyytikko ottaisi samaan istuntoon kummatkin viholliskaverit ja sijoittaisi heidät vastakkain ja kysyisi: - Mitä näet? Näetkö veljesi vai vihollisen? Näetkö ydinaseterroristin, jonka olet valmis tappamaan ja samalla puolet ihmiskuntaa?

Mitä Trump ja Putin miettivät, kun katsovat alitajuntansa syövereistä omaa ydinvarjoaan toinen toisensa kasvoissa?

Jung ottaa sitten riskin ja ojentaa potilailleen ydinasesalkut, näyttää napin ja ilmoittaa: - olkaa hyvä!

Jungin istunto jatkuu suorassa lähetyksessä yli 8 miljardille ihmiselle, jotka ihmettelevät kumpi pelkää enemmän; Putin vai Trump? Istunto on häveliäisyydestä poistanut kaverusten salkkujen ydinfallosten kokoluokan ja tuhovoiman.

Mietinnän aikana presidentit istuvat peloissaan ja jähmettyneinä, kunnes Jung kääntää katseensa kohti 8 miljardia katsojaa ja toteaa:

- ”Katsotte juuri omaa pimeää puoltanne. Jos painatte nappia, tai annatte heidän painaa sitä teidän puolesta ja hyväksytte tappamisen, olette valinneet yhteisen kohtalon. Te kuolette ja häviätte nyt niin kuin pimeyden pojat ovat jo vuosituhansia yhä uudestaan kuolleet, koska heiltä puuttuu TOTUUDEN TUNTEMUS ja siksi heidän on jatkettava karmallista sovitustyötään niin kauan, - sukupolvesta toiseen, kunnes he vihdoin heräävät!

 

 https://yle.fi/a/20-110943  

https://mvlehti.net/2025/10/31/venaja-sanoo-vastaavansa-mikali-yhdysvallat-rikkoo-ydinaseiden-testauskieltoa/

https://mvlehti.net/2025/11/01/oman-ydinvarjon-kohtaaminen-mielipide/

torstai 30. lokakuuta 2025

Homo Luminus - maan energeettisen puhdistuksen ankkurointi

Monet alkuperäiskansojen profetiat, astrologiset- ja astronomiset tosiasiat puhuvat suurista geologisista ja spirituaalisesta muutoksesta aikojen lopulla.

Nyt 2000-vuotinen Kalojen ajan jälkeen aurinko siirtyy Vesimieheen seuraaviksi 2000 vuodeksi. Hindujen ajanlaskun mukaan päättymässä on myös Kalijogan vuosituhansia kestänyt pimeyden aika. Kalijoga päättyy viimeiseen taisteluun maapallon ja ihmiskunnan vapauttamiseksi pahan vallasta ja tietämättömyyden pimeydestä.

Kukaan meistä ei voi enää välttää taistelua, joka tapahtuu myös omassa sielussa ja kehossa, kun henkisen heräämisen ja puhdistumisen aika on koittanut. On valittava elämä tai kuolema.

Jokaisella ihmisellä, maalla, maanosalla ja sivilisaatiolla on oma karma. Tässä viimeisessä karmallisessa puhdistuksessa maan vuosituhansia kestänyt raiskaaminen ja orjuuttaminen päätyy, kun myös maaäiti värähtelytasoaan nostamalla ryhtyy puhdistamaan itse tseään sille pesityneistä loisista ja saastekuormista.

Maapallo on elävä organismi, joka on elektromagneettisessa yhteydessä kansojen kollektiivisen ja henkisen tietoisuuden kanssa. Kun karmavelkojen maksujen aika tulee, niitä ei voi väistää.

Hopien ja muiden alkuperäiskansojen pyhät-, sekä myös lännen spiritualistiset ja uskonnolliset profetiat ovat jo vuosituhansia odottaneet hetkeä, jolloin haudat aukeavat ja pimeyden aika päättyy. Vasta sitten ihmiskunta saa vapautuksen, kun ikiaikaiset mysteerit ja henkiset valon soturit palaavat ja inkarnoituvat uudestaan maan päälle. Nyt on se aika.

Inkojen legenda kertoo suuresta enkelistä, joka katsoi tulevaisuuteen ja näki, että ihmiskunta kohtaisi valtavan tehtävän 2000-luvun alussa. Lieventävät olosuhteet äärimmäisen vaikeana ja haastavana aikana vaatisivat poikkeuksellisia ponnisteluja rauhan aikaansaamiseksi ja maailman sydämen parantamiseksi. - "Kuka haluaisi tehdä vapaaehtoistyötä?" enkeli kysyi. Tietäen, että ihmiskunta ja ihmiset voisivat vielä herätä ja katalysoida henkilökohtaiset voimansa maaäidin ja ihmiskunnan pelastamiseksi täystuholta. 

Sadat tuhannet valotyöntekijät ovat jo vastanneet kyllä!

Ihmiskunnan ongelmat ovat valtavat. Kyse ei ole enää ilmaston lämpenemisestä tai hiilidioksidipäästöistä, vaan koko ekosysteemin mahdollisesta romahduksesta ja/tai ydinsodan jälkeisestä ydintalvesta, joka autioittaa koko telluksen.

Miten päästä eroon maapalloa vaivaavasta loisesta, kyltymättömästä ahneuden kaiken tuhoavasta voimasta?

Ihmiskunnan ja sen kapitalistisen globalisaation muuttuminen loiseksi on hengellistä tietämättömyyttä. Moraalittomuudesta on tehty hyve ja rahan valta on enää ainut valtauskonto. Saalistaja meissä on nostanut sielunvihollisen luonnon herraksi ja alistanut koko maapallon kuolleeksi raaka-ainepankiksi.

Läntinen ihmiskunta on jo potkittu pois maanpäällisen Paratiisin viattomasta puutarhasta. Aboriginaaleja ei ole vielä keretty potkia, kun läntinen patriootti valtaa maat ja kansat toinen toisensa jälkeen varmistaakseen armottoman ryöstötalouden ja maan raiskauksen kaikkialla.

Länsimainen patriootti on tuominnut maaäidin ja naiseuden kadotukseen. Kaikki luonnon resurssit öljystä ruokatuotantoon on inventoitu ja omistusoikeus varastettu vain kaikkein rikkaimmille. Lännen pakanallinen uskonto on vääristänyt myös luonnonlait, kun maskuliininen synnyttää feminiinisyyden. Eevakin, esiäitimme, syntyi uskonnon mukaan Aatamin kylkiluusta. Ja kun feminiiniset tavat alkoivat kadota, kadotettiin syvä vuosituhansia kestänyt luontoyhteys ja luonnon kunnioitus.

Läntinen patriotismi elää viimeistä kukoistuskauttaan ydinaseiden aikakaudella, kun enää vain muutama suurvaltajohtaja kantaa ydinasesalkkua, jonka panttina on koko ihmiskunta ja maapallon herruus.

Miten ulos tästä läpitunkemattoman pimeyden vallasta?

Homo Luminus

Me elämme maailmankaikkeudessa, jossa jokainen inkarnaatio on oppiläksy. Maailmankaikkeuden kosmiset siirtymävaiheet ovat matemaattisen tarkkoja. Sattumaa ei ole. Ei ole myöskään sattumaa, että yli 8 miljardia ihmistä on inkarnoitunut tälle samalle tellukselle maksamaan karmavelkojaan yhtä aikaa. Edessämme on nyt täystuho tai hengellinen herääminen. 

Maailmassa vallitsee jo kaikkien sota kaikkia vastaan. Vaihtoehtoja ei enää ole. Jos valitsemme sodan, kuolemme. Jos valitsemme Rauhan ja Elämän, joudumme hylkäämään kaikki nykyiset  poliittiset ja uskonnolliset perinteet.

Psykoanalyytikko Carl Jung tiesi, ettei ihmisen tietoisuuden ulkopuolella ole mitään. Saman tiesi Jeesus ja Buddha, jotka valaistumisen ja heräämisen jälkeen alkoivat opettaa henkisiä ja moraalisia elämänohjeita pahan voittamiseksi hyvällä – tulemalla tietoiseksi siitä, ”MIKÄ ON” - ikuinen läsnäolorauha!

Mutta kuinka moni ihminen on jo maan päällä päässyt kotiin ja elää rauhan valtakunnassa, missä ei olisi sortoa ja väkivaltaa?

Pahuus asuu vain ihmisen omassa sydämessä. Maailma on vain peili, joka paljastaa armottoman totuuden ihmisen sielun tilasta. 

Jeesuksella on kuvissa ja maalauksissa valoisa energiakenttä, aura, joka ympäröi fyysistä kehoa. Aura on informatiivisessa vuorovaikutuksessa fyysisen kehon kanssa. 

Ihmisen henkinen olemus on valoisa sähkömagneettinen kenttä. Ihmisen selkärangassa sijaitsee tsakrat, henkiset energiakeskukset, jotka värähtelevät eri taajuudelta toiselle. Intialaiset ovat tienneet tämän jo vuosituhansia. Samoin kiinalainen lääketiede.

Ihmisen henkinen herääminen valo-olennoksi on pitkän evoluution tulos. Nyt DNA- säikeitten koodi ohjaa kehityksen suuntaa entistä voimakkaammin.

Kun henkinen herääminen on tapahtunut, myös henkiset aistit heräävät. Selvänäkö, selväkuulo, telepatia ym. ajan tilan ja etäisyyden ylittävät aistit alkavat toimia.

Elämä on yksi. Mystinen äärettömyyden kokeminen rikkoo ajan otteen. Selvänäköinen havaitsee, että aika kulkee kahdeksikkona. Se kiertää madonreikiä edestakaisin.

Jeesuksen, Buddhan, muitten profeettojen ja Homo Luminuksen valaistumisprosessi tapahtuu ajan ulkopuolella, äärettömyydessä. Se tapahtuu, kun saavutamme ITSEN, joka ei ole koskaan astunut ajan virtaan. 

Yhteys äärettömään määrittää ja koodittaa ihmiskunnan evoluution kvanttihypyn uudelle tietoisuuden tasolle. Tämän muutoksen aikana meidän on mahdollisuus ohjelmoida aivomme uudestaan. Jos väistämme haasteen uusi värähtelytaajuus uuvuttaa meidät, koska emme kykene kestämään sitä. Nyt meidän on otettava vastuu omasta kohtalostamme, jos aiomme maksaa yksilöllisen karmavelkamme.

Elämä on sarja pieniä kuolemia ja uudestisyntymiä, jatkuvaa muutosta. 

Jos olemme valppaina ja hereillä emme vanhene ennen aikojaan, emmekä menetä jatkuvaa viisastumisen mahdollisuutta, josta riippuu seuraava karmallinen kohtalomme.

Uhrista sankariksi

Yli 8 miljardilta ihmiseltä on viety ihmisoikeudet, kun suurvaltasota on yltynyt modernien ydinaseiden testaamisvaiheeseen. Jättäydymmekö uhreiksi vai nousemme sankareiksi ja otamme vastuun ajattelustamme, sanoista ja teoistamme. Olemme elektromagneettisessa ja karmisessa vuorovaikutussuhteessa oman, kansamme, maaosamme ja maaäitimme kohtalon kanssa. Olemme myös yhteydessä kollektiiviseen ihmiskunnan ja maaäidin tietoisuuteen.

Otammeko kohtalon omiin käsimme? Meillä on menneisyys ja tulevaisuus, mutta vain sankarilla on kohtalo?

Voimme itse vaikuttaa omaan, maamme, maanosamme ja koko maapallon kohtaloon sanomalla ”kyllä” elämälle; - etsimällä kaiken tarkoitusta ja palvelemalla pyytettömän rakkauden hengessä Elämän ykseyden jumalaa veljeyden, puhdistamisen ja parantumisen hengessä.

Edgar Cayce, yksi aikamme profeetoista, nukkuva näkijä ja parantaja kanavoi akaasisista aikakirjoista yli 14 000 taltioitua viestiä ihmiskunnan menneisyydestä ja tulevaisuudesta herättämään ihmiskuntaa pimeyden voimien hypnoottisista mesmeerisistä voimista, jotta ihmiskunta muistaisi oman valon lähteensä.

 https://youtu.be/8109_CQZjP4?si=ukcodsQ_f8FPO1Zh

Video on Edgar Caycen profetia maan geologisista muutoksista ja niiden yhteydestä ihmiskunnan ja yksilöiden karmalliseen puhdistukseen. 

tiistai 28. lokakuuta 2025

Qumranin kirjakääröt – haaste kristilliseen uskonpuhdistukseen

 

Vaeltaako Jeesus tänään Palestiinassa? Onko Getsemanen puistot vihreämpiä kuin 2000-vuotta sitten? Onko Golgatan risti vielä pystyssä?

Kyllä Jeesus vaeltaa vielä Palestiinassa, ja risti on vielä pystyssä. Hän kulkee ruhjottuna näännytettyjen Gazalaisten keskuudessa todistamassa hirvittävää kansanmurhaa. Jeesus makaa joukkohaudoissa maahan pommitettujen raunioiden keskellä unohdettuna, halveksittuna ja petettynä, kun kristikansa palvelee sodan kuollutta jumalaa... 

Qumranin kirjakääröt

Postasin edellisessä tekstissä osia essealaisesta ”Rauhan evankeliumista”, joka löytyi Qumranista pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen 1947. Kuolleen meren lähistössä sijaitseviin luoliin oli kätketty ikivanhoja papyruskääröjä, jotka olivat säilyneet lähes 2000 vuotta, koska ilmasto noilla seuduilla on hyvin kuivaa. Kirjoitukset ajoittuivat Jeesus Nasaretilaisen syntymän aikoihin ja niissä oli hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä raamatun teksteihin.

Oltiinko vihdoinkin löydetty puuttuva rengas raamatun alkuperäisiin lähteisiin? Kuolleenmeren tekstikääröt olivat nostaneet suuremman hälyn kuin mikään muu sitten Darwinin päivien".

Tutkijat paikansivat kirjakääröt essealaisen veljeskunnan luostariin, joka toimi ja vaikutti siellä jo ennen Jeesus Nasaretilaisen syntymää.

Kuuluisa amerikkalainen paranormaaleilla kyvyillä varustettu henkiparantaja Edgar Cayce pystyi lukemaan kosmista tilinpitoa; - akaasisia aikakirjoja, joihin kaikki maanpäälliset tapahtumat ovat tallennettuina ja joissa on tarkka tieto jokaisesta elämästä ja tapahtumasta maan päällä. 
Esoteerisen käsityksen mukaan on olemassa ikuinen Kosminen tilinpito; - Elämän Kirja, jonka teksteissä ei ole yhtäkään virhettä. Se on historiallinen tosikertomus, jonka jokainen ihminen omalla toiminnallaan kirjoittaa. Se on Luonnon ikuinen muistikirja, josta tarkin tietokonekin maan päällä on vain kalpea heijastus.

Edgar Caycelle tehtiin kysymyksiä myös Jeesuksesta ja hänen elämästään. Cayce kertoi essealaisista, n. 4000 jäsentä käsittävästä lahkosta, jonka jäsenet viettivät suuren ajan ajastaan uskonnollisessa mietiskelyssä. Tämä yhdyskunta oli syntynyt n. 150 vuotta ennen Jeesusta ja hävisi näyttämöltä, kun roomalaiset hävittivät heidän luostarinsa v. 68 jKr.

Arkeologisissa kaivauksissa on paljastunut todisteita. Tiedetään, että noilla seuduilla oli v. 31 ennen Kristuksen syntymää valtava maanjäristys, jossa kuoli hyvin paljon ihmisiä ja tuhoutui monia tärkeitä rakennuksia. Luostari halkesi kahtia, mutta railo täytettiin ja toimintaa jatkettiin. Luostarin aarrekammiosta on löytynyt sellaisia rahoja, jotka olivat käytössä Rooman vallan aikoihin, jolloin keisarille oli maksettava veroja.

Essealaisen Mooseksen kirjan profetia

Ehkä huikein kohta essealaisessa Mooseksen kirjassa on kertomus Herran antamista laintauluista Moosekselle, jotka Mooses tuohtuneena kertaallaan tahallaan rikkoi palatessaan vuorelta ja todetessaan umpikuuron ja sokean kansansa viehtymyksen pahaan. 
Sitten Mooses oli kiivennyt uudestaan vuorelle ja Herra oli antanut hänelle kahdet uudet lain taulut. Toiset salaiset Mooseksen omaan sydämeen; -valon lasten taulut julistettavaksi, vasta kun nämä ja enkelit kulkisivat maan päällä ja toiset ankarat kirjoitetut 10 käskyä jukuripäiselle ja tottelemattomalle juutalaisten kansalle.

Essealainen Rauhan evankeliumi on nykyajan kristitylle puhdasoppinen ja  vallankumouksellinen haaste valtiokirkon maallistumiseen. 

Jeesus vahvistaa mahtavat Maan, Ilman, Veden ja Auringon enkelit, joiden kautta puhdistunut sielu kykenee kohtaamaan jumalansa ja palauttamaan Rauhan maan päälle.

🕊

Puhdas maa, puhdas ilma, puhdas vesi ja Auringon valo on suunnaton haaste omalle sivilisaatiollemme, sillä olemme jo saastuttaneet Elämää ylläpitävät pyhät lähteet. Tietämättömyydessämme Elämän ykseydestä olemme tuottaneet nykyisen tuhoisan teknologian, jonka seurauksena maaäiti kantaa ratkaisemattomia saasteongelmia.

Mutta nyt maapallon ja ihmiskunnan puhdistuminen on alkanut, kun 2000 – vuotinen Kalojen aika päättyy ja aurinko siirtyy Vesimieheen seuraavaksi 2000 vuodeksi. 

Vanha maailma romahtaa ja uusi syntyy. Maapallon ja ihmiskunnan värähtelytaso nousee ja osa ihmisistä ei kestä, eikä enää kykene ymmärtämään uusia värähtelyjä. 
Samaan aikaan tiede etsii yhtenäisteoriaa aineen, hengen ja tietoisuuden yhdistämiseksi. Jo kvanttifysiikka 40-luvulla todisti, että aine ja henki eivät ole erillisiä. 

Homo Sapiensista tulee Homo Luminus

On selvä, että pahenevan kaaoksen aikana hämmentynyt ihminen alkaa etsiä totuutta itsestään, kun vanha maailma romahtaa. Jo Platon tiesi, ettei ole mitään uutta auringon alla -  kaikki tieto on jälleenmuistamista. Vain ihmisen henkisestä tietoisuuden tasosta riippuu, mitä hän löytää, tai mihin hän päättyy galaktisen aikamatkansa aikana ikuisuuden halki.

Essealaiset veljet muistuttavat meitä Jeesuksen syntymän aikaisista asioista ja iättömistä totuuksista. Niin tekevät myös ikivanhat Egyptin papuryskääröt mysteerikoulujen opetuksista.

Esoteerisia mysteerikoulujen oppeja on säilynyt myös oman aikamme jälkipolville. Itselläni oleva Pistis Sophia on kirjoitettu n. 200 jKr. Se on vanhempi kuin raamatun evankeliumit.

Pistis Sophia on ollut alkupräinen koptinkielinen kristillistä esoterismia sisältävä teos alkuperäisestä gnostilaisuudesta (Gnosis = tieto). Jo tuossa teoksessa eräs opetuslapsi kysyy aikakausien täyttymisestä. Mitä Mestari vastaa: "Noina aikoina usko ja mysteeriot yhä enemmän paljastuvat, ja monet sielut tulevat ruumiiden vaihdosten kierroksessa takaisin maailmaan ja takaisin tulee joitakuita, jotka näihin aikoihin minua ja opetuksiani ovat kuunnelleet".

Kuolleen meren seutu ja Qumranin luostari oli oman aikansa essealaisten kulttuurikeskus. Lähes pari tuhatta vuotta kätkössä olleet kirjoitukset koostuivat noin neljästä sadasta käsikirjoituksesta, sekä kuvauksesta Valon poikien taistelusta Pimeyden poikia vastaan.

TALMUD

Myös juutalaisten Talmudista löytyy mainintoja essealaisista. Siellä väitetään, että Jeesuksen äiti Maria ja hänen miehensä Josef kuuluivat essealaiseen lahkoon. 

Talmud kertoo myös, että he lähettivät Jeesuksen jo nuorena essealaisveljien luostarikouluun. Essealaisveljet taas vuorostaan lähettivät lahjakkaan oppilaansa muutaman vuoden kuluttua Egyptiin korkeampaa opetusta saamaan.

Qumranista löydetyt essealaisten tekstit ovat rinnakkaisia Talmudin essealaisten teksteille. Essealaiset kirjoittivat myös jumalallisesta henkilöstä, "vanhurskauden opettajasta", jolle Jumala oli ilmoittanut pyhät salaisuutensa.

Edgar Caycen mukaan jo ennen tätä vanhurskauden opettajaa on ollut Judy-niminen essealainen ylin opettaja, joka opetti myös Jeesusta 12:een ikävuoteen saakka. Sitten Judy lähetti Jeesuksen Egyptiin opiskelemaan sen ajan tietäjien johdolla. 
Egyptiin olivat kerääntyneet oppineet ja tiedonhaluiset kaikista sen ajan sivistysmaista. 

Sieltä hakivat tietoa ja viisautta aikoinaan mm. Pythagoras, Platon, "historian isä" Herodotos, "lääketieteen isä" Hippokrates ja monet muut. Myös juutalaisen kansansa johtaja Mooses oli aikoinaan faaraon tyttären kasvattipoikana perehdytetty egyptiläiseen korkeimpaan mysteeriviisauteen. 

Egyptistä Jeesuksen matka suuntautui Persiaan ja Intiaan, ennen hänen paluutaan kotimaahansa takaisin. Näin on kertonut Edgar Cayce.

Jeesuksen matkasta Persiaan ja Intiaan on myös kertonut Levi H. Dowling kirjassaan "Uuden ajan evankeliumi".

Edgar Cayce selitti 1937: "Yhä useammat ihmisten johtajat koulutettiin Karlemin vuoren temppelissä. Näitä johtajia kutsuttiin essealaisiksi. He opiskelivat aineita, joita nyt nimittäisitte astrologiaksi, numerologiaksi, frenologiaksi ja yksilön paluuksi (= nyk.  jälleensyntymisoppi)."

Essealainen liike oli syntynyt, samoin kuin farisealaisuuskin, vastalauseena Jerusalemin temppelin maallistuneelle papistolle ja Jumalan palvelukselle. Qumranin luostarissa Juudean autiomaassa heillä oli omat rituaaliset menonsa, joihin kuuluivat mm. kastekylvyt ja leivän ja viinin pyhät ateriat.

Koko kristinuskon henki on kasvanut esiin vanhan mysteeriviisauden maaperästä. 

Antroposofi Rudof Steiner on myös kirjoittanut essealaisista: "Essealaiset olivat palestiinalainen lahko. Tämä lahko vaati jäseniltään sellaista elämää, että se kehitti sielussa korkeamman Minän ja näin sai aikaan ihmisen uudestisyntymisen. Seurakuntaan liittyvän oli ankarissa kokeissa osoitettava, että hän kykeni valmistautumaan korkeampaan elämään. Kokeen läpäistyään hänen oli vielä tehtävä juhlallinen lupaus, ettei kenellekään ulkopuoliselle paljasta tämän elämäntavan salaisuuksia. Tämän elämäntavan tarkoitus oli lannistaa ihmisen alempi luonto niin, että hänessä uinuva henki voisi herätä."

Oliko Jeesus oman aikansa populisti, kun hän paljasti ikuisen elämän salaisuuksia ja avasi taivaan portit koko ihmiskunnalle?  

🕊

Essealainen Rauhan julistus ei tarvitse kirkkoja eikä painettuja tekstejä. Puhdasoppisuudessaan se haastaa nyt kristityt ja Moosesta seuraavat sionistit maailmanlaajuiseen uskonpuhdistukseen:

     "Ihmisten keskuudessa ei tule olemaan rauhaa

     ennen kuin maa on veljeyden puutarha.

     Sillä kuinka voi olla rauha,

     jos jokainen ihminen seuraa omaa päämääräänsä

     ja myy sielunsa orjuuteen?

     Sinä, valon lapsi, yhdisty veljiesi kanssa

     ja sitten lähde ulos, opettamaan lain teitä niille,

     jotka haluavat kuulla. 

     Se, joka löysi rauhan veljeydestä ihmisten kanssa,

     se on tehnyt itsensä Jumalan apulaiseksi.

     Tunne tämä rauha hengelläsi,

     kaipaa tätä rauhaa sydämelläsi,

     täytä tällä rauhalla ruumiisi"

🕊