perjantai 3. tammikuuta 2025

Gaia–äiti alkoi odottaa uutta ihmiskuntaa

 

Uuden ajan lineaarinen ajanlasku alkoi 2000 vuotta sitten, kun aurinko oli Kalojen tähtikuviossa ja Jeesus syntyi. Kristillinen uusi aika perustettiin gregoriaaniseen kalenteriin, lineaarisen ajan kömpelöön alun ja ja lopun määrittelyyn, minkä perustana oli raamatulliset luomiskertomukset. 
Joskus edessä olisi maailmanloppu. 
Ikuisuutta ei osattu arvioida ja se odotti kuoleman jälkeen taivaassa. 

Ajan laadullisia syklisiä muutoksia ei osattu hahmottaa, koska kristillinen astronomia ja esoteerinen astrologia olivat tuntemattomia. Niinpä sitten kristillinen 12 kuukauden gregoriaaninen aurinkokalenteri selätti vanhempien ja viisaampien tietäjien 13 kuukauden kuukalenterin, joka osoitti myös ajan laatua, kuten esim. Maya kalenterit. 
Muinaisina aikoina myös suomalaisilla oli 13 kuukauden kuukalenteri varmistamassa luonnollisen ajan syklejä.

Kristillinen luomiskertomus oli alku ajan ja elämän syntymiselle. 
Raamatun luomiskertomus saneli viitekehityksen ajasta, jolla ei ollut minkäänlaista yhteyttä planeettoihin tai tähtien liikkeisiin. Sitä vastoin itämaan tietäjillä oli tuhansien vuosien astronomian ja esoteerisen astrologian etumatka ja tuntemus, minkä vuoksi he olivat ensimmäisinä todistamassa Betlehemin tähden ilmoittamaa vapahtajan syntyä. 

Ajan mittaaminen

Ihmiskunnan historian havinaan hävinneet mahtavat sivilisaatiot jättivät meille ihmeteltäviksi mahtavia pyramideja, temppeleitä ja monumentaalisia tähtioppaita, joita ei nykytieteellä ymmärretä, koska meillä ei ole käsitystä muinaisten kulttuurien henkisestä elämästä.

Vedalaiset itämaan tietäjät ja mayat olivat tietäjiä ja huikeitten henkisten korkeakulttuurien edustajia, intuitiivisesti herkkiä ja selvänäköisiä. He ovat jättäneet meille mahtavat henkiset perinnöt.

Jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskua ymmärrettiin ajan syklinen luonne ja sen laadulliset eroavuudet. Muinaisten kulttuurien kalenterit perustuivat taivaankappaleiden ja niiden osien välisiin mittauksiin ja sykleihin, jotka olivat perustuneet arjen käytäntöihin  soveltuvan ajan ymmärtämiseen.

Muinaiset sivilisaatiot orientoituivat kaiken aikaa taivaan merkkien mukaan, minkä seurauksena ennalta tietäminen ja profetoiminen kuului luonnollisena osana arkielämään.

Vedojen ja Mayojen kalentereitten perusta oli ainutlaatuinen matematiikan, astronomian ja esoteerisen astrologian syvä tuntemus, samoin kuin muinaisilla egyptiläisillä.

Platon, n. 300 eaa., oli läntisen ajattelun ja antiikin Kreikan suuri idealisti ja ideaopin isä, joka oli tutustunut Egyptin pyramidivihkimyksiin ja Pythagoraan numerologian nerouteen. 
Platon kertasi myös kosmologiassaan Pythagoraan numerologian esoteerisia viisauksia. Kaikilla numeroilla oli symboliset merkitykset ja ne kaikki olivat yhteydessä toisiinsa. Ts. jo varhaiset sivilisaatiot ymmärsivät ”Yhden lain” – niin ylhäällä, kuin alhaalla, niin mikrokosmoksessa, kuin makrokosmoksessa.

Kaikilla numeroilla, symboleilla ja olevaisuuden ilmiöillä oli vastaavuus. Niinpä Platon muitta mutkitta selvitti, että sielu on pallon muotoinen ja ehdoton oikeudenmukaisuuden idea, koska pallon keskipisteestä kehällä on aina yhtä pitkä matka. Materialistille tällainen suoraviivainen intuition tuottama viisaus on täysin käsittämätöntä vieläkin.

Ilman numeroiden ja matematiikan ymmärtämistä ei ole ymmärrystä absoluuttisesta tosiolevasta, jota voidaan kutsua totuudeksi tai jumalaksi. 
Taivasta, galakseja ja tähdistöjä ei voi tutkia ilman korkeampaa matematiikkaa. Mitä enemmän ihminen ymmärtää, sitä nöyrempi hänestä tulee ja sitä lähemmäs hän pääsee universumin hierarkioitten luojia. Ja sisäisten tähtien löytämiseen ei tarvita edes kaukoputkea.

MayoilleHunab K'u” merkitsi ainoaa jumalaa. Hunab K'u oli galaksin keskus, Elämän lähde, liikkeen ja mitan lähde, josta kaikki riippui, johon kaikki palasi ja joka piti kaikkea koossa.

Muinaiset sivilisaatiot ja veda astronomit osasivat laskea aikakausien kymmenien tuhansien vuosien aikajaksoja ilman nykyaikaisia apuvälineitä matemaattisen tarkasti. Avaruus tähdistöineen ja kiertoratoineen on kuin jättimäinen universumin kello, joka toimii matemaattisen tarkasti.

Entäs meidän 2000- luvun käsityksemme ajasta ja ikuisuudesta? Kuinka hyvin tunnemme edes oman pallomme? 
Gaia – äiti maa 4 700 miljoonaa vuotta vanha taivaanvaeltaja, joka kantaa helmassaan koko elollista luomakuntaa. Kunnioitammeko äiti- maata pyhänä elämän kantajana vai kuolleena raaka-ainepankkina, joka alkaa olla jo ylikulutuksen seurauksena henkitoreissa?

Edelleenkin suurimmalle osalle ihmisistä maa on kuollut raaka-ainepankki, jonka rikkauksista ja luonnonvaroista taistellaan tänäkin päivänä kiihkeämmin kuin koskaan. Taistelemme maapallon, vesien ja ilma omistuksesta, unohtaen, että maa ei kuulu ihmiselle, vaan ihminen kuuluu maalle.

Kuinka voin omistaa maata, vettä ilmaa, metsiä, kaivoksia, ylipäättään yhtään mitään, kun en omista edes omaa kehoani? Kehokin on vain lainaa, väliaikainen käyttöväline, joka jonakin päivänä maatuu hippuseksi tähtipölyä ja tuhkaa?

Maailmanloppu

Raamattu on ollut tienviitta miljardeille kristityille jo 2000 vuotta. Raamattu puhuu maailmanlopusta ja sen jälkeen syntyvästä uudesta maasta ja taivaasta. 
Onneksi olemme jo todistaneet kristillisen uuden ajan lineaarista loppua vuonna 2012. 

Talvipäivän seisaus 21.12. 2012 oli valtava kosminen nollautuminen. 
Sen jälkeen alkoi maan uusi prekessio, 25 725 vuotta kestävä maaäidin odotus ja kierto kohti suurta seikkailua ja syvempää elämän ymmärrystä.
Koko ihmis- ja luomakunta uudestisyntyy tällä hetkellä. Sukellamme kosmisiin Vesimiehen  aaltoihin. Edessä on vielä Kalojen ajan ja Kali Yogan pimeyden ajan ihmiskunnan ja yksilöitten karmanpuhdistus.

Vuosi 2012 oli suuri kulminaatiopiste. Maan prekessio oli tehnyt täyden 25 725 vuotta kestäneen kierroksen.  Maan prekessio kertaa viittä 5125 vuoden maailmankautta, josta  syntyy jokaisen maailman ajan uusi evoluutiosykli. Jokaisen syklin lopussa ihmiskunta saavuttaa esoteeristen oppien mukaan seuraavan vaiheen henkisessä kehityksessään. Mytologian mukaan maailma kulkee viiden aikakauden eli viiden Auringon läpi, joista jokainen päättyy vanhaa tuhoavaan katastrofiin ennen uuden aikakauden alkamista.

Veda astrologien laskelmien mukaan, vuonna 3102 eaa., oli koittanut meidän aikaamme edeltäneen aikakauden eli Dvapara Yugan loppu, joka jatkuisi sitä seuraavan Kali Yugan pimeyden aikaa. Nyt myös Kali Yogan sykli on  loppumassa.

Elämme jo nyt uuden maailmankauden alkua, uuden maaäidin prekession alkua, jonka historiaa ja profetioita alamme itse luoda ja kirjoittaa yhdessä Suuren luomakunnan kanssa. Olemme siirtyneet uusiin korkeampiin värähtelyihin selvitäksemme valtaisasta itseaiheutetusta sotkusta ja saastevuorista, ennen kuin äiti-maan elinvoima on palautettu.

Ennen kuin uusi matka kosmiseen Vesimieheen alkaa Kalojen tähdistöstä, edessä on karman puhdistus. Koko ihmiskunnan on läpikäytävä Kalojen ajan pimeyden varjot ja selätettävä nykyiset paholaisen asianajajien petokset. Karma  on kohdattava ja velat maksettava myös yksilötasolla, ennen kuin matkalippu vapauteen voi jatkua.

Aikakausien muutos ei ole ollut koskaan helppo. Vanha maailma pitää kynsin hampain etuoikeuksistaan ja saavutuksistaan, mutta ihmiskunnan väkivaltainen alter ego väistyy lopulta uuden kestävämmän kulttuurin tieltä. Maailmankausien murros on hengenvaarallinen. 

Mytologian mukaan jokainen maailmankausi päättyy vanhaa tuhoavaan katastrofiin ennen uuden aikakauden alkamista. Niin käy nytkin. Koko maailma on sodassa toistaan vastaan, koska vuosituhansien sotien karmaa puhdistetaan. Karma tekee tehtävänsä. Paha saa palkkansa. Joukkohaudat täyttyvät ja osa ihmisistä ei enää kestä uusia värähtelyjä, he poistuvat ennen aikojaan. Karmaa puhdistetaan myös monien epidemisten ja uusien sairauksien kautta herättämään ihmiskuntaa ruususen unesta ottamaan vastuun itsestään ja koko luomakunnasta.

Intialaisten ”Namaste” ja mayojen tervehdys ”In Lak’ech” - 'minä olen toinen sinä' muistuttavat meitä elämän perimmäisestä totuudesta, jolla voimme tervehtiä toinen toistamme; järveä, niittyä, kukkaa, lintua, tai vihollista, sillä olemme kaikki osa samaa elämän kudosta. Jos osa elämän kudosta tuhoutuu tai loukkaantuu, siitä kärsivät kaikki.

Pyhä Gaia

Maa pyörii kerran vuorokaudessa pyörimisakselinsa ympäri, samalla kun pyörimisakseli itse kiertyy hitaasti ja tekee täyden kierroksen noin 26 000 vuodessa.

Maan akselin prekession seurauksena eteläinen ja pohjoinen taivaannapa näyttävät liikkuvan ympyrärataa pitkin tähdistöjä. Niinpä Pohjantähti (Polaris) on nykyisin   hyvin lähellä pohjoista taivaan­napaa.  Näin ei kuitenkaan ole aina ollut eikä tule aina olemaan, vaan useat muut tähdet kiertyvät napa­tähden asemaan. Noin 3 200 vuoden kuluttua Gamma Cephei Kefeusen tähdistössä ottaa paikkansa nykyisen Pohjan­tähden sijasta.

Kun nykyinen Pohjantähti vuoden 27 800 aikoihin jälleen on napatähtenä, se jää ominais­liikkeensä vuoksi kauemmaksi navasta kuin se on nykyisin. Sen sijaan vuonna 23 600 eaa. se oli nykyistäkin lähempänä taivaan­napaa.

Eteläisen taivaan­navan kohdalla ei nykyisin ole kirkasta tähteä osoittamassa sen sijaintia, mutta ajan mittaan useatkin kirkkaat tähdet saavat vuorollaan eteläisen napa­tähden aseman. Kun taivaan­napa siirtyy, samalla muuttuu vähitellen koko tähti­taivaan ulkomuoto katseltuna tietyltä paikalta Maan päältä.

Tiedetään, että ihmiskunnan henkinen kehitys alkoi, kun hän alkoi tutkia tähtiä. Intian vedat ovat henkisten jättiläisten pyhää esoteerista astronomista ja astrologista ikitietoa, joka on vieläkin valovuosia edellä läntisestä universaalin elämän ymmärryksestä. Harmi, että intialaiset käsitteet ja mitat ovat niin moninaisia, että niiden ymmärtäminen on vaikeaa.

Intialaiset astrologit olivat tietoisia myös prekessiosta jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Muinaisen Suryasiddhantan mukaan sampat kiertää negatiiviseen suuntaan 30 000 kertaa 4 320 miljoonaa vuotta kestävän kalpa-aikajakson kuluessa, kun taas Munjāla ja muut sanovat, että ayana kiertää eteenpäin 199 669 kertaa Kalpa-aikajaksossa, ja nämä molemmat pitäisi yhdistää ennen kuin voimme varmistaa deklension, tähtien nousuaikojen eron ja niin edelleen. 
Nykyisten intialaisten tulkitsijoiden mukaan tässä tarkoitetaan, että prekession jakso saadaan vähentämällä ayanan 199 669 kierroksesta sampaatin 30 000 kierrosta, jolloin saadaan 169 669 kierrosta Kalpaa kohti eli yksi kierros 25 461 vuodessa, mikä on lähellä nykyisen käsityksen mukaista arvoa 25 771 vuotta…

Ihminen on linkki aikaan ja ikuisuuteen, kun Vesimies matka alkaa. On aika päivittää ajanlasku. 
Siirtyminen kristillisestä uudesta ajasta kosmiseen aikaan tapahtui 2012 maan prekession seisauksessa. Uusi luonnollinen maan aika seuraa kuun kiertoa ja 13 kuun kalenteria.
Gregoriaaninen 12 kuun aurinkokalenteri on aika heittää historian havinaan. 


What will really happen in the "Age of Aquarius"?
Video: https://youtu.be/yj_UqSdQdmo?si=37eN4L-KQ4B_4A2W

https://mvlehti.net/2021/08/02/kosminen-muutos-kolumni/

 

tiistai 31. joulukuuta 2024

Hyppy Vesimies-aaltojen kosmiseen karman puhdistukseen


Olemme aloittamassa 2000-vuotista uutta Vesimiehen kulttuurikautta ja siirtymässä kevyempiin värähtelyihin koko aurinkokunnassa. Samalla tapahtuu myös kehollista herkistymistä, kun karmaa puhdistetaan myös sairauksien kautta. 
Käsitys ihmisestä muuttuu sitä mukaa, kun henkiset kyvyt kehittyvät. Jotkut kulkevat jo kaukana ja tutkivat sisäistä avaruuttaan ja sen tähdistöjä.

Ihminen kehittyy henkisesti kohti yhtä ainoaa universaalin Elämän totuutta. Elämä on ikuista ja kehittyy yhä korkeammille hierarkkisille tasoille.

Kvanttifysiikka opetti jo viime vuosisadan alussa, että erillisyyttä ei ole, se on harhaa. On vain kosminen ykseys. Olemme salaperäisessä ykseydessä kollektiivisen tietoisuuden kautta koko maailmankaikkeuden universaalin sykliin ja ykseyteen.

Vuosi 2025 alkamassa ja myös Pluto on siirtynyt Vesimieheen

Olisiko aika ryhtyä avaamaan myös sielun silmiä ja etsiä syvempää ymmärrystä ihmisen henkisistä energiakeskuksista ja värähtelytaajuuksista, jotka mullistavat nykyisen materialistisen ihmiskäsityksen kangistuneet kaavat ja uskonnolliset dogmit olevaisuuden perimmäisestä luonteesta?

Onko fyysinen kehomme lopulta kuitenkin se varsinainen henkinen ja moraalinen Mestarimme, joka välillä rankasti ja kovalla kädellä ryhtyy opettajaksemme, kun emme ymmärrä hengen kosmisia lakeja? Mikä yhteys on ihmisen selkärangassa olevilla tsakroilla, energiakeskuksilla ja niiden tukoksilla ilmenneisiin sairauksiimme?
Asiasta on kirjoittanut Sonia Bos jo vuosikymmeniä. Siispä muitta mutkitta kvanttihyppy tsakrojen sfääreihin:

Kolmetoista chakraa ja epidemiset sairaudet

"Uusi evoluutiovaihe on alkanut. Korkeampi luova olemus on aktivoitunut ja nämä värähtelyt vaikuttavat nyt elämään. Sen seurauksena on alkanut valtava puhdistuminen, mihin viitataan Vesimiehen ajan puhdistumisena. Siinä kaikkien elävien olentojen on vapauduttava karmastaan.

Joka elämänmuotoa, mukaan luettuna ihminen, kehotetaan elämään korkeamman olemuksensa mukaisesti. Alempi luova olemus menettää otettaan elämästä ja tuota otetta nimitetään karmaksi.

Aineessa rappeutumisen seurauksena ihmisen tietoisuuden kentät ovat karman ylikuormittamia. Spiegelbleed-lehdessä (lokakuussa 1999) 1) kuvailin, miten voitte poistaa tämän karman tietoisuudestanne hyvin tehokkaasti. Valitettavasti kaikki eivät ole halukkaita työstämään itseään. Monilla ihmisillä ei ole harmainta aavistustakaan, että se on mahdollista. He ovat myös tietämättömiä siitä, mitä tapahtuu elämän hienojakoisemmissa kerroksissa. Silti heidän on muunnettava karmansa, koska Vesimiehen ajan kehitys koskettaa ihmistä ja ns. "pakottaa" häntä maksamaan karmavelkansa.

Tärkeimpien epidemisten sairauksien ilmestyminen

Analysoidessamme Vesimiehen ajan kehityksen ensimmäistä vaikutusta, näemme sen alkaneen keskittää värähtelyään elämän juuritsakraan (1).

Kaikkien elämänmuotojen (ml. ihminen) juuritsakra aktivoidaan näin puhdistamaan itsensä. Kovinkin, tiheinkin juuritsakran karma otetaan huomioon, ja se etsii nyt väylää aineeseen tämän tsakran kautta. Ihmiselle tämä tarkoittaa sitä, että ellei sitä muunneta, hänen kehonsa kärsii välitöntä vahinkoa. Karma, jota ei voida välittömästi prosessoida, varastoituu nimittäin ihan väistämättä ihmisen soluihin. Jos liikaa karmaa siirretään kehoon ja paljon siitä varastoidaan soluihin, niin karmalla ladatut solut alkavat kasvaa hillittömästi, mikä johtaa syövän kehittymiseen.

Syöpä

Syöpä on juuritsakran sairaus. Koska - kiihtyneen karman palauttamisen seurauksena juuritasolle - syöpä leviää nyt laajalti, siitä on kehittynyt ensimmäinen ihmisen tärkeä epideminen sairaus. Jotta ihminen voi jäädä henkiin, tämä sairaus pakottaa ihmisen laajasti vapauttamaan tiheyttään aineessa (kiintymystään aineeseen) ja aloittamaan tiedostamisen polkunsa pystyäkseen neutralisoimaan karmansa. Juuri tätä nyt ihmiseltä pyydetään.

Reumatismi

Reumatismikin on juuritsakran sairaus. Tällä sairaudella on tekemistä syvien itsensä torjumisen tunteiden kanssa, minkä seurauksena ihminen ei pysty riittävään itsensä rakastamiseen. Koska prosessi Hengen yhdistymiseksi aineeseen on aloitettu ja ihmiskunta on tärkeä instrumentti siinä, meitä kehotetaan suuressa määrin ottamaan vastaan universaali rakkaus elämäämme. Kaikki karma, joka liittyy tukkeumiin kyvyttömyydestä ottaa vastaan rakkautta, tuodaan lunastettavaksi laajamittaisesti. Reumatismi on seurausta siitä, ja koska sitä ilmenee laajasti, sitä pidetään epidemisenä sairautena.

Riippuvuus

Ollessaan sidottuna aineeseen ihmisestä tulee altis kaikille mahdollisille riippuvuuden muodoille. Riippuvuudella aine saa hitaasti otteen ihmisestä, joka on kiinni aineessa. On totta, ettei riippuvuutta voi kutsua sairaudeksi eikä sitä pitäisi sellaiseksi luokitellakaan. Se nähdään kyvyttömyytenä toimia normaalisti yhteiskunnassa. Riippuvuutta monissa ilmenemismuodoissaan ilmenee kuitenkin niin laaja-alaisesti, että voimme nähdä sen eräänlaisena "sosiaalisena epidemisenä sairautena", ja sellaisena mainitsen sen tässä osana juuritsakran sairauksia. Sillä riippuvuusmallit ja niiden karma voidaan myös muuntaa!

Aids

Koska korkeamman olemuksen avautuminen saa aikaan puhdistumista koko alemmassa luovassa olemuksessa, ainoastaan elämän juuritsakraa ei tarvitse puhdistaa, vaan myös sakraalitsakra (2) ja solar plexus (3). 

Jonkin ajan kuluttua Vesimiehen ajan värähtelyjen on määrä keskittyä myös näiden tsakrojen luontaisiin tietoisuuskenttiin. Sakraalitsakran puhdistaminen aiheuttaa aidsia muiden sairauksien ohessa. Aids on seurausta sellaisen karman puhdistamisesta fyysisen kehon kautta, jonka saa aikaan liiallinen seksuaalinen himo. Tämä sairaus on niin laajalle levinnyttä, että sitäkin voidaan kutsua epidemiseksi sairaudeksi!

Sydän- ja verisuonitaudit

Sydän- ja verisuonitaudit kuuluvat solar plexukseen, kolmanteen tsakraanne. Tämä tsakra liittyy persoonallisuuteen (ego) ja siinä on monia tukkeumia. Jotkut näistä kuvataan taulukossa jäljempänä. Koska tämänkin tsakran on päästävä eroon karmastaan maailmanlaajuisesti ja koska ihminen ei muunna sitä riittävän hyvin, näitäkin sairauksia on ollut pakko ilmestyä laajamittaisesti. Siksi nekin kuuluvat epidemisiin sairauksiimme.

Puhdistamalla kolme ensimmäistä tsakraa, alempi luova olemus on täysin puhdistettu karmasta. Siinä prosessissa tässä mainittuja sairauksia käytetään instrumentteina.

Astma

Astma, josta kärsii 300 miljoonaa ihmistä, täytyy myös tietysti lisätä tähän epidemisten sairauksien luetteloon. Ihmiset, jotka eivät pysty ilmaisemaan tunteitaan kunnolla ja joiden on vaikeaa hyväksyä korkeamman olemuksensa impulsseja elämässään, ovat alttiita astmalle. Astma liittyy ihmiseen, joka toimii edelleen maallisena ihmisolentona (seitsemän tsakraa). Se liittyy Kalojen ajan ihmisen alempaan olemukseen ja nämä värähtelyt täytyy siksi puhdistaa.

Uudet epidemiset sairaudet

 Jo Spiegelbeeldin lokakuun numerossa korostin suoran muodonmuutoksen kanssa työskentelyn tärkeyttä tiedostamisen polulla. Näin voitte estää sen, että sairaus pakottaa teidät työstämään karmanne liian nopeasti, kenties tuhoisin seurauksin. Valtava epidemisten sairauksien määrä todistaa siitä. Valitettavasti minun on myös mainittava, että kaikkien tunnettujen epidemisten sairauksien määrä tulee lisääntymään. Sen lisäksi tällä hetkellä ilmestyy uusia epidemisiä sairauksia. Sillä olemme nyt saaneet uusia tsakroja, joissa on uusi tietoisuuden taso, ja niidenkin kanssa täytyy tulla toimeen!

Kroonisen väsymyksen oireyhtymä (KV)

Esimerkiksi pernatsakra (4) aiheuttaa kroonista väsymystä toimiessaan huonosti. Elämänenergia ei pysty virtaamaan kunnolla kehoon. Ihminen uupuu ja sairastuu krooniseen väsymykseen. Tätä sairautta esiintyy entistä useammin, vaikka sitä tuskin tunnistetaan tavallisessa lääketieteessä. Tämä on tietenkin vain loogista, koska KV liittyy Vesimiehen ajan tsakraan, joka on vasta äskettäin ottanut paikkansa elämän hierarkiassa.

KV esiintyy ihmisillä, jotka ovat menneet liian pitkälle rappeutumisessaan eivätkä ole pysyneet ohjaamaan henkilökohtaista kehitysprosessiaan kohti Lähdettä. He ovat menneet liian pitkälle materialismissaan ja siksi eivät pysty kunnolla päästämään elämänenergiaa itseensä.

Tähän saakka kosmista elämänenergiaa on kuljetettu suoraan sydämestä solar plexukseen. Nyt kosminen ihmisolento paljastaa itsensä ihmisessä, mikä sallii hänen suorittaa uusia, universaaleja tehtäviä. Hänen on myös kannettava korkeampia energioita. Tämän vuoksi pernatsakra, joka palvelee korkeamman energian muuntajana ja suodattimena, on asetettu sydäntsakran ja solar plexuksen väliin.

Ihmisellä, jolla jo tähänkin asti oli vaikeuksia ottaa vastaan elämänenergiaa suorasta yhteydestä sydämen ja solar plexuksen välillä, on nyt vieläkin vaikeampaa. Lisäksi liiallisen rappeutumisensa vuoksi ihminen, joka kärsii alkuvaiheen KV:stä, ei tunnista ollenkaan itsessään korkeamman luovan olennon kosketusta. Sen tuloksena hän tukkii olemisensa kosmisena ihmisenä ja tämä haittaa elämänenergian virtaamista aina vain lisää. Seurauksena ilmenee kroonista väsymystä lisääntyvässä määrin. Siitä on kehittymässä ihmisen seuraava epideminen sairaus.

KV ei ole seurausta tarpeesta työstää karmaa, vaan välttämättömyydestä opettaa ihmiselle itsensä työstämistä ja keskittymistä korkeampaan luovaan olemukseen ja sen synnynnäiseen luomisvoimaan. Sen myötä hän voi sitten täydentää menetettyä elämänenergiaansa ja poistaa tukoksen pernatsakrassaan. Näin tekemällä hän oppii hyväksymään korkeammat luomisenergiat, jotta hän voi lopettaa liiallisen materialisminsa ja sitten hän pystyy hyväksymään universaalit tehtävänsä kosmisensa ihmisolentona.

Olkaa todistamassa. Tällä uudella sairaudella on mahdollisuus tulla epidemiseksi sairaudeksi, koska se palvelee evoluution korkeampaa tarkoitusta!

Dementia

Pernatsakran kautta pääsemme viidenteen tsakraan, sydäntsakraan (5). Koska ihmisestä voi tulla Vesimiehen ajan luova instrumentti, sydäntsakrasta voi tulla luova elin. Ihmisen on kuitenkin ensiksi tultava tietoiseksi tästä tosiasiasta! Tämän vuoksi hänen täytyy ensiksi tavoitella tiedostamisen polkua tai muuten hän ei koskaan löydä kykyään luoda sydäntsakransa kautta. Tiedostamispolkua innoittamaan ihmiselle tehdään selväksi hyvin epämiellyttävällä tavalla, että tietoiseksi tuleminen ja vastuun ottaminen oman elämänsä suunnasta on tärkeä ennakkoehto.

Uusi sairaus on tullut esiin: dementia. Se liittyy ihmisen välttelevään ja pakenevaan käyttäytymiseen. Sen syvin henkinen tausta on haluttomuus tulla tietoiseksi, ottaa vastuuta elämässä ja kieltäytyminen näkemästä ihmisen tarkoitusta ja korkeampia tehtäviä elämässä. On erittäin suuri todennäköisyys, että ihminen, joka ei hyväksy mitään näistä varhaisina vuosinaan, vetää puoleensa dementian elämänsä myöhemmässä vaiheessa. Katsokaa sitä ihmismäärää, joka - Altzheimerin taudin kautta tai muuten - dementoituu näinä päivinä! Dementiaa pitäisi nyt myös pitää epidemisenä sairautena.

Autoimmuunisairaudet

Autoimmuunisairaudet liittyvät kateenkorvatsakraan (6), mikä liittyy vastustuskykyyn, ihmisen puolustusmekanismiin. Tulevina aikoina näistä sairauksista tulee aina vain yleisempiä. Uusiakin autoimmuunisairauksia löydetään. Tällä hetkellä huomaamme, että hyvin monilla allergiamuodoilla on jo merkitystä ihmisen kannalta. Uutta sairautta, ADHD:tä, joka on yhteydessä väriaineintoleranssiin, tulee esiin useammin. Monista muistakin ruoka-aineintoleransseista tulee yleisempiä. Kaikki tämä liittyy tukosten puhdistamiseen kateenkorvatsakrasta. Se muodostaa portin kosmiseen ihmisolentoon. Jokaisesta ihmisestä on tultava kosminen ihminen Vesimiehen ajassa.

Jos siis on tukoksia kateenkorvatsakrassa (tai jotka johtavat siihen), ne on puhdistettava, massiivisesti joskin välttämättä, ja siksi ulee uusi epidemisten sairauksien ryhmä: autoimmuunisairaudet.

"Piiskaniskuvamma" (peräänajossa syntyvä kaularankavamma)

Kurkkutsakrassa (7) - joka on vuorovaikutuksessa kosmisen virtauksen tsakraan (8) ja käpylisäketsakraan (10) - ilmenee luontaisesti piiskaniskuvamma-oireyhtymä. Henkisestä näkökulmasta katsottuna piiskaniskuvamma liittyy siihen, ettei uskalla antautua sisäisen opastuksen virralle (7). Lisäksi se liittyy läheisesti siihen, ettei ole rohkeutta ottaa vastaan korkeamman tason tietoisuutta (8) ja siihen sisältyviä korkeampia lahjoja (10). Summa summarum, voitaisiin sanoa, että piiskaniskuvamma liittyy sisäisen mystisen Lähdesidoksen väärintoimimiseen (tai uskallukseen avata sitä). Sidoksen muodostavat nämä kolme tsakraa yhdessä ihmisen pään takaosassa.

Ymmärrätte, että nyt kun ihmisestä on tulossa kosminen ihminen, tämän sisäisen mystisen sidoksen avaaminen on äärimmäisen tärkeää ihmisen universaalien tehtävien hoitamiselle. Koska olemme edelleen vielä Vesimiehen ajan kehityksen alussa, tämä oireyhtymä ei ole vielä tullut epidemialaajuuteen, vaikka tapausten lukumäärä lisääntyy vakaasti. Onko tässä uusi epideminen sairauskehittymässä? Tämä riippuu ihmisistä!

Nykyaikaisen ihmisen vitsaukset

Vähintään kuusi yllämainituista seitsemästä sairaudesta on jo ehdottomasti tunnistettavissa epidemisiksi sairauksiksi. Emme kuitenkaan vielä voi väittää niitä kaikkia ihmisen päävitsauksiksi, muttei siihen kauan mene! Sillä seitsenkertainen maallinen ihmisolento on tekemässä Vesimiehen ajan puhdistumista. Tärkeimmät epidemiset sairaudet muodostavat yhdessä keinon, sillan heidän polullaan. Siksi voitaisiin määritellä seuraavasti:

Epidemiset sairaudet ovat laajalle levinneitä maan päällä, koska ne palvelevat evoluution korkeampaa tarkoitusta.

Ne muodostavat seuraavan taulukon:

Juuritsakra (1)

Sairaus: syöpä
Syy: liiallinen kiintymys aineeseen, aineen ja elämän torjuminen
Sairaus: reumatismi
Syy: itsensä torjuminen, ei pysty hyväksymään rakkautta itseään kohtaan

Sakraalitsakra (2)

Sairaus: aids
Syy: seksuaalisten halujen ylikorostuminen

 Solar plexus (3)

Sairaus: sydän- ja verisuonitaudit
Syy: liiallinen kiintymys tunteisiin ja rationaaliseen ajatteluun,
persoonan hallinnan säilyttäminen, velvollisuudet vievät ihmistä

Pernatsakra (4)

Sairaus: krooninen väsymys
Syy: liian pitkälle meneminen rappeutumisprosessissa, kosmisen energian torjuminen, antautumiskyvyn puuttuminen

Sydäntsakra (5)

Sairaus: astma
Syy: kyvyttömyys ilmaista itseään tunteellisesti, kyvyttömyys hyväksyä korkeampaa olemusta
Sairaus: dementia
Syy: välttelevä ja pakoileva käyttäytyminen, ei sitoutumista tiedostamiseen, ei elämän vastuiden hyväksymistä

Kateenkorvatsakra (6)

Sairaus: autoimmuunisairaudet
Syy: ei kosmisen ihmisen hyväksymistä
Sairaus: allergiat, ruoka-aineintoleranssit, ADHD (väriaineintoleranssi)
Syy: tiukkuuden ja opinkappaleiden otteessa oleminen

Kurkkutsakra (7)

Sairaus: piiskaniskuvamma
Syy: ei uskallusta avata sisäistä mystistä sidosta

Kosmisen virtauksen tsakra (8)

Sairaus: piiskaniskuvamma
Syy: ei hyväksy sisäistä opastusta

Käpylisäketsakra (10) 

Sairaus: piiskanniskavamma
Syy: korkeampien tietoisuuden tasojen torjuminen

Aivolisäketsakra (9)

Kruunutsakra (11)

Muodonmuutotsakra (12)

Muodonmuutostsakra (13)

Sairaus ja syy vielä tuntematon


Luomisen toivelista

Kun näemme kaiken tämän koottuna taulukkoon, tulee selväksi, millä alueilla luominen haluaa selvittää eri ongelmia. Tulee esiin eräänlainen toivelista, mikä sisältää kysymykset, joissa Luoja haluaisi nähdä muutoksia ihmisessä. Kun katsotaan muutamia aiheita tällä listalla ja ne sovitetaan Vesimiehen ajan ominaisuuksiin tulee selväksi, mihin elämä haluaa meitä johdattaa:

* Esimerkiksi juuritsakrasta puhdistetaan aineeseen ylikiintymisen karma. Tämän tsakran Vesimiehen ajan ominaisuus - aineen muodonmuutos Hengeksi - voi aktivoitua.

* Sakraalitsakrasta puhdistetaan liiallisen fyysisyyden kaipaamisen ja haluamisen karma. Sen jälkeen tämän tsakran Vesimiehen ajan ominaisuus - Hengen vetäminen kohti ainetta - saa mahdollisuuden. Silloin ihminen voi alkaa kaivata Hengen levittäytymistä elämäänsä.

* Solar plexuksesta vapautetaan itsekkyyden, tunteisiin kiintymisen, älyn ihannoin ja persoonan hallinnan ote. Ihminen saavuttaa siten henkensä vapauden, mikä on luonteenomaista Vesimiehen ajalle.

Pienellä mielikuvituksella on mahdollista päätellä ja yhdistää annetusta taulukosta, mistä asioista täytyy päästää irti ja mitkä Vesimiehen ajan ominaisuudet ottavat niiden paikan. Yhteenveto on tietenkin kaukana täydellisestä. Lähitulevaisuudessa Vesimiehen ajan ominaisuudet tulevat hitaasti selvemmiksi. Vasta silloin pystymme täysin ymmärtämään, missä ja miksi on ryhdyttävä radikaaleihin toimenpiteisiin tietyissä elämän puolissa, ja ymmärrämme Vesimiehen ajan puhdistusmekanismia. Voimme seurata sitä sitten lähemmin ollaksemme paremmin virittyneitä siihen, mikä on omaksi parhaaksemme.

Mestaruus

Tulee selväksi, miten tärkeää teidän on työstää tiedostamisprosessianne (nopeuttamista), koska tietoisesti tsakrojenne kautta puhdistamalla tietoisuutenne tasoja, voitte säästää itsenne monilta vaikeuksilta. Saavuttamalla mestaruuden näistä tasoista voitte lisätä paljon elämänne ja kehityksenne kurssin tasaisuutta. Kolmentoista tsakran avulla teistä voi tulla oman osanne mestari, mutta myös luomisen mestari!

Tsakrat, Jumalan tahdon vartijat

Luoja voi tsakrojenne kautta myös toteuttaa mestaruutensa elämästä! Te voitte myös osallistua tähän, koska tsakrat ovat pyöriä, muuntajia, jotka ohjaavat Jumalan tahtoa elämässä ja aktivoivat sen. Tsakrat ovat periaatteessa miniluomakuntia, minkä avulla pienemmät ja suuremmat elämän luomukset (mikrokosmos ja makrokosmos) voidaan ilmentää. Sillä sekä pienissä että suurissa asioissa on samat universaalit totuudet! Sekä mikrokosmoksessa että makrokosmoksessa.

Tsakrat ovat pyöriä, jotka toimivat Jumalan tahdon vartijoina. Ne voivat olla tätä, koska ne voivat täysin puhtaalla tavalla muuttaa Jumalan tahdon korkeammasta organismista alemmaksi organismiksi. Tsakra on hienostunein elin, jonka elämä on koskaan tehnyt. Se peilaa itse elämää!

Ihmisen pitäisi olla hyvin huolellinen tsakrojensa kanssa. Sitä paitsi, hänen on tärkeää muistuttaa niiden olemassaolosta ja toiminnasta, silla on korkea aika, että myös puhdasoppinen lääketieteen maailma herää oivaltamaan ja ymmärtämään, että tsakrat ovat upeissa puitteissaan elämän kruununjalokiviä!


Kiitos Sonia Bosille (www.soniabos.nl )

Tämä valotyöntekijä Sonia Bosin julkaisu on ollut vapaasti jaettavissa.

Viitteitä:
1) Spiegelbleede on hollantilainen henkinen aikakauslehti, johon Sonia kirjoittaa säännöllisesti.

Vesimiehen kosmiset aallot aloittavat ihmiskunnan uuden universaalin luomistyön karman puhdistamisella ja sovituksella. Hypätään aaltoihin: 

https://youtu.be/yj_UqSdQdmo?si=37eN4L-KQ4B_4A2W 



 

 

 

 

 

 

 

torstai 26. joulukuuta 2024

Kuka selättää Saatanan sotajoukot

 

Kaksi tuhatta vuotta sitten, kun aurinko oli Kalojen tähtimerkissä, syntyi Jeesus lapsi salassa talliin. 3 itämaan tietäjää oli seurannut tähteä ja löytänyt seimen.

Herodesta oli varoitettu etukäteen ja niinpä Saatana päätti tapattaa kaikki alle 2-vuotiaat pikkulapset uuden kuninkaan pelossa. Mestari Jeesus kohtasi lopulta päävastustajansa pääsiäisviikolla ja nyt vainaja riippuu ristillä kaikissa kirkoissa.

Palvelemmeko edelleenkin kuollutta, tapettua valkeuden jumalaa, kun Saatanan valta sotajoukkoineen kasvaa päivä päivältä ja ihmiskunta on johdettu helvetin tuleen?

Saatanan musta tuli

Venäjän kehittämä RS-28 Sarmat, Saatana 2,  on mannertenvälinen ballistinen monikärkiohjus, jonka kantama on 18 000 km. Se voi pyyhkäistä kerralla Texasin tai Ranskan maailman kartalta. Yhdysvaltojen ase-arsenaali on vieläkin suurempi.

Myös hurskas Putin seisoo ortodoksisessa kirkossa kynttilä kädessä rukoilemassa. Ketä hän rukoilee? Entäs Trump, joka vakuuttaa, että hänellä on Jumala kanssaan, kun  Amerikkaa suurennetaan. Siunaako jumala vai saatana USA:n sotilastukikohdat jokaisessa maailmankolkassa. Tunnistatko kun saatana pukeutuu valon enkelin kaapuun?

Miksi Jumala sotisi? 
Hän on koko ihmiskunnan ja universumin Rauhan ruhtinas. Jumala ei koskaan sodi. 

Aurinko Vesimiehessä

Nyt aurinko on Vesimiehen tähdistössä seuraavat 2000 vuotta. Vesimies-lapsen seimeen saapuneet ensimmäiset tietäjät ovat Rosatomin ja Pentagonin sähkömagneettisia asekauppiaita, jotka hallitsevat koko maailmaa digitalisaatiolla. Vauva saa syntymälahjakseen 5G kännyn, jolla taaperoa seurataan koko loppuelämän, kun samalla känny opettaa uusimpia tappopelejä entistä nopeammin. Onko lapsesi jätetty huolettomasti pedon valtaan?

Mihin evankeliumi hävisi?

Pitäisikö kristittyjen säikähtää, tai edes pohdiskella syvällisempi ymmärrys jumalan olemuspuolesta, kun koko maailma on jo sotien ja ympäristötuhojen raunioittamaa saatanan valtakuntaa? Mihin hävisi rauhan ja rakkauden evankeliumit?

Kristinusko levisi ensimmäisillä vuosisadoilla imperialistisen Rooman valtakunnan avulla, koska yksijumalaisuus palveli suurvaltaa. Pappisvaltaa ja kirkon uskoa levitettiin ristisretkillä tänne Pohjolaan saakka. Ikiaikainen suomalais-ugrilainen luonnonusko sai kirvestä, kun pyhät puut kaadettiin ja niistä rakennettiin kirkkoja.

Suomalaisten pyhä kirja

”Yksin yöt tulevat, yksin päivät valkeavat. Yksin syntyi Väinämöinen, ilmestyi ikirunoja, kapehesta kantajasta, Ilmattaresta emosta”, - muistuttaa Kalevala,  Suomen kansan pyhä kirja yhä edelleen.  Myös Kalevala kätkee sisäänsä saman ikiaikaisen myyttisen luomiskertomuksen ja siihen kätkeytyvät korkeakulttuuriset esoteeriset opit, jotka ovat kaikkien suurten maailmanuskontojen yhteinen perusta. ”Totuus” on ääretön ykseys ja eri kehitystasoillakin olevien kansojen kehitys vie kohti lopullista päämäärää, universaalia  ykseyttä.

Olemme siirtyneet Vesimiehen energioihin ja uuteen värähtelytasoon uusien tähtien alla, samalla kun entinen maailmanjärjestys poliittisine ja uskonnollisine järjestelmineen on romahtamassa. Intialaisen Kaliyogan mukaan pimeyden aika on vihdoin päättymässä. Onko kristillisin termein vastaavasti ”saatanan aika” myös lopuillaan? Vaihdammeko militarismin kansainväliseen solidaarisuuteen ja yhteistyöhön pallon pelastamiseksi lopulliselta ekokatastrofilta.

Elämän synty

Miten voi pelastaa elämää, jos emme tiedä mitä elämä on ja miten se on syntynyt? 
Kuitenkin jokaisen sukupolven on pystyttävä määrittelemään selkeästi oman kulttuurikautensa ihmiskäsityksensä arvopohja. 
Tieteen ja uskonnon arvopohjan määritteleminen on niiden tärkein tehtävä. Sillä, ”se, mikä on”, - totuus, ikuinen absoluutti” - määrittää ihmiskunnan tieteen ja uskonnon tiedon tason senhetkisen tilan, jonka perustalle koko sivilisaatio luodaan. 

Se, mitä ei ole luotu, eikä rakennettu totuudelle, ei kestä ja tuhoutuu.

Perustuuko nykytiede ja uskonto vieläkin lahoaville puujaloille, kun koko ihmiskunta elää itsetuhon vallassa ja sitä määrittää vain valuutan pörssiheilahtelut?

Nykytiede puuhastelee ”ilmenneen kolminaismaailman materian” kanssa. Vain se, mikä voidaan mitata ja punnita, on ”totta”. Tiede ilman arvoja ja moraalia on johtanut ihmiskunnan kuilun partaalle. Uskonto, jossa jumalaa/ totuutta/absoluuttia ei ymmärretä ihmisessä itsessään uinuvaksi entiteetiksi ei ole totuus. Vasta kun itseoivallus herää, on kyky erotella hyvä pahasta ja pimeys valosta.

Kaikki, mikä on, on hyvää, koska se on. Ei kukaan tee tahallaan pahaa, vaan tietämättään" - todisteli Platon 300 ennen ajanlaskua. Pähkäilin nuorena tyttönä lukemaani Platonin väittämää vuosikausia, koska olin kiinnostunut ideaopin ”hyvän ja pahan”- eettisistä, ikuisista arvoista. Vaikka Platon oli todistanut sielun kuolemattomuuden, ei Sokrateella ollut mitään muuta antia tai neuvoa moraalisen kompassin löytymiseksi, kuin ”tunne itsesi”.

Sitten myöhemmin syntyi mestari Jeesus, joka otteli väistelemättä myös arkkivihollisensa Saatanan kanssa ja voitti. Saatanaa ei voi kohdata pelolla, vaan omia pelkoja kohtaamalla. Jos taistelukenttä on omassa sisäisessä pimeydessä, miten uskaltaa mennä helvetin temppeliin, jos ei ole täysin peloton ja varma rakkaudesta?  

Saatana on maailman herra, koska sillä on kaikki vihan valta ja voima maan päällä. Saatana pelkää vain häviämistä, koska se samaistuu erillisyyteen. Pyyteettömän rakkauden kohdatessaan saatana väistyy ja sen voima hiipuu.

Jo ensimmäinen Aatami häädettiin Paratiisista saatanan valtakuntaan langettuaan Hyvän ja Pahan tiedon kiellettyyn hedelmään ja Aatu joutui mieron tielle.

Paratiisiin oli jäänyt kuitenkin vielä toinen Elämän puu, joka oli myös kielletty ja hedelmä maistelematta. Tarjosiko Jeesus opetuksillaan paluulippua iankaikkisuuteen; takaisin Paratiisiin porteille ja puutarhoihin avatessaan ihmiskunnalle elämän puun ja valon lähteen saatanan vallan selättämiseksi?

Väitetään, että ihminen päätyy sinne, mikä hänen sielunsa tila on kuoleman hetkellä. Onko tästä telluksesta vielä mahdollisuus luoda uusi Paratiisi kaikille sen olioille, vai odottaako kohtaloamme Pietarin porteilla Putinin tuomio? - Ydinsodan jälkeen ydintalvi ja kuollut planeetta?

Kiinalainen Tao - jumalassa on oikea ja nurja puoli - materia ja antimateria

  

Kiinalaisen maailmanykseyden symbolina käytetään jing-jang symbolia. Ympyrässä on kuvattu ikuisuuden liekki, mustan ja valkoisen valon polariteetin muutoksessa oleva tasapaino.

Kiinalaisen käsityksen mukaan aikojen alussa oli tyhjyys (wuji). Wujissa syntyi taiji, äärimmäisen mahdollisuuden tila. Taijista syntyi kaksi vastakkaista voimaa, jin (negatiivinen) ja jang (positiivinen), joiden vuorovaikutuksesta syntyi maailmankaikkeus. 

Jin ja jang ovat toinen toisistaan riippuvaisia – toista ei ole ilman toista. 
Jin ja jang ovat suhteellisia käsitteitä kuten fysiikan negatiivinen ja positiivinen napa. Ne ovat myös moraalisia, sekä henkisiä käsitteitä, muun muassa "jumala - saatana”, "hyvä-paha”, ”mieli-ruumis”, ”kaunis-ruma”, ”mies-nainen”. 
Dualistinen polariteetti määrittää maailman primääriä perusperiaatetta, josta syntyy myriadeja ilmiöitä ja olentoja.

Miten kohdata Saatana - maailman karminen herra

Karmaa ei voi selättää kostamalla pahaa pahalla, vihaamalla ja tappamalla. 
Paha voidaan voittaa vai hyvällä. Onko pyyteettömän, rajattoman rakkauden synnyttäminen myös vihollista kohtaan kolminaismaailman sodan melskeissä ylivoimainen haaste?

Mestari Echart
keskiajan mystikko runoili: "siellä on oikea ykseys, missä minua ei liikuta rakkaus, eikä kärsimys - olen vapautunut itsestäni".

Merkitseekö Echartin vapautuminen dualistisesta polariteetista paluuta universaaliin alkuykseyteen ilman persoonallista itsetietoisuutta, jolla saatana selätetään? 


https://mvlehti.net/2024/12/28/kuka-selattaa-saatanan-sotajoukot-mielipide/

tiistai 24. joulukuuta 2024

Joulurauhaa koko Maailmaan


 Tiedätkö, mitä olisi tapahtunut, jos olisi ollut

kolme viisasta naista kolmen viisaan miehen

sijasta? He olisivat kysyneet suuntaa,

saapuneet ajoissa, auttaneet synnytyksessä,

siivonneet tallin, tehneet perunalaatikkoa,

tuoneet käytännöllisiä lahjoja ja

maailmassa olisi rauha.

maanantai 23. joulukuuta 2024

Kuka hallitsee maata – Saatanan salaisuus

 

Kaamos on alkanut.  Joulu on tulossa. Vuoden pimeimpinä päivinä mystinen energiaportaali on auki taivaaseen ja maan uumeniin.

2000- luvun ihminen; tämän teknosivilisaation taapertaja on vieläkin vain maan lapsi, jonka alkeellinen ymmärrys elämän pelisäännöistä askartelee vieläkin vain materiaalisissa asioissa, vaikka elämää ylläpitävät järjestelmät ovat luhistumassa. Sahaamme omaa oksaamme entistä kiihkeämmin. Marssimme ilman henkistä ja moraalista kompassia saatanan sotajoukoissa kohti helvettiä. Sotatalous on saavuttanut jo peräpohjolan.

”En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan. Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan” – kaikuu kuuroille korville. Olemme vaihtaneet rauhan jumalan sodan jumalaan – saatanaan.

Kun moraalinen kompassi on hukassa, ja sitä ei osata edes kaivata kristillisyyden maallistuessa hyväntekeväisyydeksi, on raha korvannut henkisen arvotyhjiön ja elämää ylläpitävän oikeudenmukaisuuden tasapainon. Samaan aikaan poliittiset järjestelmät ovat umpikujassa, kun suurvallat varustutuvat ydinsotaan. 
Fanaattinen, militaristinen uskonkiihotus on vain voimistunut kristittyjen, juutalaisten ja arabien kesken, kun Israelin sionistinen imperialismi Yhdysvaltojen suojeluksessa on nousemassa hallitsemaan myös globaalia aseteollisuutta.

Vaihtoivatko kristityt rauhan jumalansa saatanaan

Aikoinaan kristinusko juurrutettiin Eurooppaan ja myös Suomeen väkipakolla. Ristiretkeläiset vannoivat yhden jumalan ja oikean uskon nimeen kukistaessaan myös suomalaisten ikiaikaisen shamanistisen luonnonuskon. Kansan pyhät puut kaadettiin ja niistä rakennettiin kirkkoja. Onko kristillisen yksijumalaisuuden aika jo ohi? Varastiko Saatana Kristuksen hyvän jumalan paikan? - Vai onko jo koko jumalkuvamme täysin vääristynyt? 
Kaikki yhteiskunnalliset järjestelmät ja organisaatiot oikeuslaitosta myöten ovat korruptoituneet, kun totuudella ei ole enää mitään väliä?

Mikä saatana

Juutalaisten lakiusko perustuu pelkoon. Jahvea pitää lepytellä pakanallisilla veriuhreilla. Tappamisesta on tullut lännen uusi normaali ja Gazan joukkohaudat täyttyvät. 
Lännen kristikansa menee joulukirkkoon ja tekee pesäeron pakanallisesta juutalaisuudesta, mutta kirkko on laittanut pään pensaaseen ja vaikenee raamatulle kuuliaisena Israelin kansanmurhista.

Kuka hallitsee maailmaa

Materialismiin langennutta ihmiskuntaa hallitsee uusi jumala, raha. Usko rahaan ja rahan valtaan on niin sokeaa, että vaikka se olisi vain paperinpala tai bittiavaruudessa luotu illuusio, se ei koskaan edes mietitytä? Raha antaa valtaa ja omaisuutta, jotka ovat henkisesti lapsenuskoisten tasolla olevan ihmisten kukkasia. Sen tiesivät jo Kalevalan sankarit lähtiessään samporetkelle suorittamaan aikamiesten yliaistisia urotekoja lunastaakseen henkisen perintöosansa ja maagiset tietäjän kykynsä: - ” mahti ei mene maan rakohon, vaikka mahtajat menevät - niin ylisiin kuin alisiinkin rinnakkaistodellisuuksiin. 
Suomalais-ugrilaisilla kansat ovat olleet shamaaneja ja noitia, joita kristityt eivät sietäneet pakanauskonnon takia. Mutta entäpä, jos Raamattu paljastuukin vielä pahemmaksi pakanauskonnoksi?

”Kullat on lasten kukkasia – hopeat hevon helyjä – taiatko takoa Sammon, kirjokannen kalkutella, - joutsenen kynän nenästä, - maholehmän maitosesta,- yhden ohrasen jyvästä, - kesäuuhen untuvasta” - on Kalevalaisen kansan tietäjien ikiaikainen henkinen miehuuskoe, - ”joit ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot", kun sotaan ihmisyyden vapauttamiseksi varustauduttiin henkisellä tiedolla ja hengen miekalla.

Hengen aarteet on suojattu ahneudelta ja kateudelta, koska ihmisyyden vapauttaminen ja pyyteettömän rakkauden altruistiseen palvelutehtävään vihkiytyminen vaatii valtavaa itsetuntemusta ja itsetutkiskelua itsekkyyteen ja vallanhimoon sokeutuneelle mielelle.

Hyvän ja pahan taistelu jatkuu ja on jatkunut ajassa ja ikuisuudessa jokaisessa ihmisessä ja koko ihmiskunnassa jo ennen kuin maailmat luotiin.

Ihminen pitää itseään luomakunnan kruununa. Tämä etuoikeus ilman sisäistä henkistä moraalia ja eettisiä arvoja on kaksiteräinen miekka ja johtaa tuhoon. Ihmisellä on täysi vapaus luoda tai tuhota itse itsensä. Vapaa tahto on ihmisen pyhä etuoikeus, jolla on karmiset seuraukset; - kun rakastat saat rakkautta, kun tapat, tulet tapetuksi, jne. Saan sitä mitä tilaan. Kuka, tai mikä on ihmisen ja ihmiskunnan vapaan tahdon karminen vartija?

Luomiskertomukset

Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa on ikiaikaiset kertomukset maailman synnystä. Nykytiede kertoo alkupamauksesta, jonka seurauksena maailmankaikkeus laajenee. Maailmankaikkeuden arvellaan sisältävän ensisijaisesti pimeää energiaa, antimateriaa. Mikä on se absoluutti, ensimmäinen syy ja tekijä, joka on mestaroinut elämän ja kuoleman lait? 

Jos jumala, ihmisen järjelle käsittämätön, näkyvä ja näkymätön on olemassa? Onko jumala/jumalat ihmisen sisällä vai ulkopuolella?

Vanhan Testamentin Eenokin kielletty kirja kertoi varhaisten ihmissivilisaatioiden keskelle laskeutuneista langenneista enkeleistä, jotka vastustivat jumalan tahtoa ja turmelivat ihmiskunnan. Onko nykyihmiskunta vielä entistä turmeltuneempi? Maa, vesi ja ilma on saastutettu ja jälkeemme jää miljoonien vuosien ydinjäteongelmat?

Meille kristityille on opetettu, että elämän luomissuunnitelma on jumalan rakkautta, ja että elämä on lahja. Kun saatana sotajoukkoineen saapui, emme edes ymmärtäneet mitä tapahtui. Osaammeko vieläkään toimia oikein, kun vuosituhansia kestäneiden sotien jälkeen edessämme on viimeiset valinnat ja mahdollisesti koko ihmiskunnan joukkotuho?

Mutta eipä hätää, vieläkin on niitä, jotka sokeassa uskossaan ovat täysin vakuuttuneita, ettei väliä sillä, mitä maailmalla tapahtuu, kun uskon kautta ollaan jo pelastettu ja taivasosuus odottaa?

Mutta entäpä, jos ihmiselle kuuluva taivasosuus onkin paratiisi vain maan päällä, johon ihminen on syntynyt toteuttamaan Luojan suurta suunnitelmaa? Luonto ei toimi lajeja vähentämällä, vaan lajeja lisäämällä. Edessämme on tietoisuuden kvanttihyppy, jos aiomme jatkaa elämää tällä pallolla ja ennallistaa sen lajikadot väärän teknologian ja nykyisen ryöstötalouden jäljiltä.

Intialaiset ymmärtävät, että jumala on kolminaisuus; - ”Brahma, Vishnu ja Shiva". 
Jumalalla on ”luovat, säilyttävät ja tuhoavat kasvot”. Siten myös pahalla on oikeutus. 
Hyvän ja pahan ikuisessa taistelussa ihminen ei kuitenkaan koskaan voi jäädä sivustakatsojaksi, vaan hänen on valittava puolensa sekä ulkoisessa, että omassa sisäisessä maailmassaan, palvellakseen oikeutta ja totuutta voitettuaan ensin omat alkukantaiset himonsa.

Heprealainen luomismyytti maan synnystä

Tuhansia vuosia vanha perimätieto kertoo, kuinka aamunkoiton loistavat pojat, Elohim (=hierarkia) olivat heränneet seitsemän ikuisuutta kestäneestä olemattomuuden tilastaan autuuden nirvanassa ja kuinka he sitten synnyttivät muodon muodottomuudesta. Näin syntyi suuri pyörä, äiti maa.

Heprealainen Genesis ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kertoo, että Elohim loi maan ja Jehovah loi ihmisen. Elohim koostui niistä rakentajien hierarkioista, jotka aurinkokuntamme aamuna ryhtyivät luomaan planeettoja. Raamatun vanhemmissa teksteissä mainitaan myös korkeita henkiolentoja ja hierarkioita sanalla ”Jumala”.

Muinaiset Rishit tuhansia vuosia sitten opettivat, että jokainen planeetta oli ensin pyrstötähti, sitten aurinko ja lopuksi se jäähtyi asuttavaksi taivaankappaleeksi. Kun maa oli luotu ja kuun ihmiskunta oli saavuttanut täydellisyyden, niin kuu antoi kaiken elollisen elämän maapallolle. Kuu muuttui kuolleeksi planeetaksi ilman omaa valoa ja nyt se heijastaa vampyyrin lailla auringon valoa yöllä maasta, jota aurinko on maalle päivällä säteillyt.

Muinaisessa loistavien henkien kokouksessa kysyttiin myös, kuka haluaisi lähteä hallitsemaan maata ja elvyttämään sen kasveja ja eläimiä sekä johtamaan sen ihmiset täydellisyyteen suuren suunnitelman mukaisesti. Silloin Samaeliksi kutsuttu ylpeä ja loistava olento ilmoittautui: "Minä lähden."

-      -   "Sinäkö, joka olet meistä suurin!" - toiset huusivat.

Ja niin sitten seitsemäntenä päivänä lähti Jumalan luota mahtava enkeli, täynnä kuluttavaa vihaa, ja Jumala antoi hänen haltuunsa ulommaisen piirin. Jumalien joukossa ei ollut ketään hänen kaltaistaan, jonka käsiin olisi uskottu maailmoitten valtakunnat, voima ja kunnia. Sillä niin kuin muinaisegyptiläisessä Hermeksen kirjassa sanotaan: Saatana on Kuninkaan temppelin ovenvartija, hän seisoo Salomonin porttikäytävässä, hän pitää hallussaan Pyhäkön avaimet. Jottei kukaan ihminen astuisi sisään paitsi voideltu, jolla on Hermeksen salaisuus. Monta nimeä on Jumala antanut hänelle (Saatanalle), mysteerionimiä, salaisia ja kauhistuttavia:

”Kunnioita ja pelkää häntä äläkä syntiä tee: - lausu vavisten hänen nimensä”

Kaksi on Jumalalla sotajoukkoa: taivaassa Mikaelin laumat; syvyydessä, ilmenneessä maailmassa Saatanan legioonat. Sillä Saatana on Jumalan Oikeuden (Karman) toimeenpanija, hän, joka kantaa vaakaa ja miekkaa."

"Minä näin Saatanan laskeutuvan taivaasta niin kuin salaman", kertoo Luukas (10: 18). Hänen asuntonaan on maan sisusta. Hän pitää ihmistä vallassaan maassa mammonan ja magnetismin voimalla. Tästä kertoo Jobin kirja seikkaperäisesti. "Ja kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myös Saatana heidän joukossaan ja asettui Herran eteen. Niin Herra kysyi Saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." Ja Saatana sai luvan Herralta kiusata Jobia.

Saatanan ja Azazelin, - langenneen enkelin mustan voiman ymmärtäminen ydinsodan kynnyksellä on nykyihmiskunnan karvas kalkki jumalan kaikkivoipaisuuden ymmärtämiseksi. 

Me emme voita pimeyttä ja sotia tappamalla, kiroamalla, tuomitsemalla tai väistämällä Saatanan militaristi-legiooneja, koska meillä on maksettavana korkoineen  vuosituhantiset sotien karmavelat.

Saatana on Jumalan Oikeuden toimeenpanija; - hän, joka kantaa vaakaa ja miekkaa, muistaen, että, joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. 
Paha on voitettava hyvällä…

🌟

Azazelin salaisuus

”Kun vuosituhannen vaihtumiseen oli kahdeksan vuotta, Hän sanoi: Mitä tapahtuu, elleivät oppilaat käy sisään helvetin temppeliin ja voita sitä ymmärryksellä?

Ellei mustan tulen pyhyyttä oivalleta, se kärventää koko maailman. Menkää ja kääntäkää kalkki…

...

Oppilaat katsovat tiimalasin vuorta uusien tähtien alla. Hän sanoo: Ei kukaan paitsi ihminen voi ihmistä kohdata, vastustaa, ja nostaa: Kahden virran kantajan merkissä on jokainen kehkeyttävä itsensä ja Minut.

”Asteet leviävät pohjoisesta kunnes kultakuona saavuttaa epäpyhyyden puolen. Se tarttuu ylempään ja alempaan. Tässä miehinen ja naisellinen yhtyvät. Käärme ja sen ratsastaja…

Tämä on Azazelin salaisuus.”

 

https://www.azazel.fi/article/azazelin-salaisuus/#return-note-2562-1

Raamatun kätketty kielletty totuus video :

https://youtu.be/sU2S5lLHCBM?si=m0KJVbxK8jzWPd-Q

perjantai 20. joulukuuta 2024

Vuoden pimein päivä

 

Kun aurinko ei paista, eikä kuu kumota vuoden pimeimpinä päivinä, tunnelma tiivistyy. Iltakävely pimeällä metsätiellä herkistää korvat ja muut aistit. Sankasta kuusimetsästä tien toiselta puolen kuuluu vaimeaa koputusta. Kuka muu on liikkeellä pimeässä? Penkereellä häämöttää upoksiin tallautuneet tunnistamattomat jäljet.

Talvipäivän seisaus on tänä vuonna la. 21. joulukuuta 2024 klo 11.21. Se on mystinen hetki. Pohjolassa aurinko on silloin suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella.

Vuoden lyhyimpänä päivänä auringon deklinaatio on minimissään. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei silloin enää nouse.

Vuoden vaihtumista juhlistettiin muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlana - yulena. Kristinuskon myötä yule yhdistettiin vapahtajan syntymän valon juhlaan ja sen paikka vakiintui 25.12.

Vuoden pimein ja lyhyin päivä on samalla käännekohta ja "voittamattoman auringon" juhla. Pimeyden ja valon vuorottelu toistuu myös vuodenaikojen kierrossa.

Muinaiset kansat uskoivat myös, että kaukana pohjoisessa, Pohjantähden alla on pyhä paikka, aukko taivaaseen. Aukesiko aukko talvipäivän seisauksessa myös maan uumeniin?

Talvipäivän seisaus – matka maan uumeniin

"On olemassa vuori maan keskellä tai maailman keskipisteessä, joka on sekä pieni että suuri. Se on mittaamattoman pehmeä, kova ja vahva. Se on sekä kaukana että lähellä, mutta Jumalan sallimuksesta näkymätön. Siihen on kätketty suuria aarteita, mitä maailma ei osaa arvostaa. Tämä vuori on ympäröity, paholaisen kateudesta johtuen, hyvin julmilla pedoilla ja korppimaisilla linnuilla, jotka tekevät matkasi sinne sekä vaikeaksi että vaaralliseksi ja sen vuoksi, koska aika ei vielä ole tullut, tietä sinne eivät voi vaeltaa muut kuin arvokkaat, itsekehittymisellä ja tutkimuksella.

Tälle vuorelle voit mennä vain tiettynä yönä, kun se on pisimmillään ja pimein (talvipäivänseisaus). Katso, että olet valmistanut itsesi rukouksella. Vaadi itsellesi tietä, joka johtaa vuorelle, mutta älä kysy keneltäkään missä se on, vaan seuraa opastasi, joka tarjoutuu sinulle ja jonka tulet tapaamaan matkalla.

Tämä opas tuo sinut vuorelle keskiyöllä, jolloin kaikki on hiljaista ja pimeää. On välttämätöntä, että varustat itsesi määrätietoisuudella ja sankarillisella rohkeudella, ettet pelkäisi niitä asioita, joita tulee tapahtumaan ja putoaisit takaisin. Et tarvitse miekkaa tai muuta asetta, vaan ainoastaan uskollisesti ja sydämestäsi kutsua Jumalaa, etsiäksesi häntä.

Kun olet löytänyt vuoren, ensimmäinen ihme, joka tapahtuu on tämä: raivoisa ja voimakas tuuli ravistaa vuorta niin, että kivet menevät kappaleiksi. Sinua lähestyvät leijonat ja lohikäärmeet sekä muut hirvittävät pedot, mutta älä pelkää mitään niistä. Ole määrätietoinen ja päätä, ettet palaa, sillä opas, joka toi sinut tänne ei halua sinulle tapahtuvan mitään pahaa. Aarretta ei vielä ole löytynyt, mutta se on lähellä. Tuulen jälkeen tulee maanjäristys, joka vie mennessään sen, minkä tuuli oli jättänyt. Ole varma, ettet sorru.

Kun maanjäristys on mennyt, tulee tuli, joka tuhoaa kaiken maallisen roskan ja paljastaa aarteen, mutta et voi vielä nähdä sitä. Kaiken tämän jälkeen, päivännousun lähestyessä, saapuu suuri tyyneys ja saat nähdä päivä-tähden nousevan sekä pimeyden katoavan. Voit ottaa vastaan suuren aarteen, jossa parasta on haihtuva tinktuura, jolla maailma voitaisiin muuttaa mitä puhtaimmaksi kullaksi, mikäli se olisi siihen riittävän arvokas ja palvelisi Jumalaa."

 

https://www.teosofia.net/ruusuristil/allegoria.htm