Kornetin lapsenlapsi tsaarin armeijasta

   Kuka minä olen - mistä tulen - minne menen?

Ensimmäisessä maailmansodassa v. 1914-1918 keskenään taistelivat Saksan ja Itävalta-Unkarin johtamat keskusvallat, sekä lähinnä Iso-Britannian, Ranskan, Venäjän ja Yhdysvaltojen muodostamat ympärysvallat. Sota päättyi keskusvaltojen tappioon ja se muutti Euroopan valtion rajoja perinpohjaisesti. WWI päättyi lopulta 11.11.1918 Versaillesin rauhaan.

Suomi  oli ensimmäisessä maailmansodassa vielä Venäjän vallan alla, eikä maassa käyty aktiivista sotaa. Venäläiset miehittivät Suomea ja rakensivat tänne bunkkereita ja muita puolustusasemia. Mutta WWI oli mylläkkä, jonka seurauksena valtavat muutokset alkoivat tapahtua valtavalla nopeudella. Rytäkän seurauksena Neuvostovenäläiset bolsevikit antoivat Suomelle itsenäisyyden ja tsaari kukistettiin.

Omat juureni Itä-karjalan Aunuksessa

Ensimmäisen maailmasodan aikana Itä- karjalainen isoisäni, Aunuksessa asuva Kenjärven Ivan Okuloff ( Okula - syntyi 18.8.1896) liittyi 18-vuotiaana tsaarin armeijaan ja siellä ratsuväkeen, jota pidettiin erittäin vaativana ja arvostettuna aselajina. Hän taisteli muun muassa Puolassa Galizian maakunnassa ja rohkeana nuorukaisena kohosi vähitellen kornetiksi. Galiziassa hän sai ansioistaan Yrjönristin, joka olisi suonut hänelle eläkkeen. Hän taisteli myös Ukrainassa Dniepr-joella, jossa hän teki uhkarohkean  tiedusteluretken saksalaisten puolelle ja sai saalikseen ukkomauserin ja ansioistaan toisen Yrjönristin. 

Sitten kun talvisota alkoi, isäni perhe pakeni rajan takaa evakkona Suomeen, kun isoisä jäi rintamalle, mutta ei onneksi tuotu ruumispussissa takaisin.

Vaikka oma, viime vuosisadan maailmansotien jälkeinen sukupolveni ei ole vielä kokenut pään päällä ujeltavia pommituksia ja sodan kauhuja, esivanhempien sotatrauma siirtyy seuraaville sukupolville tavalla tai toisella. 

Oma isoisäni ei koskaan selvinnyt kotinsa menetyksestä. Onneksi suomalainen Pertti Virtaranta, suomalainen kielitieteilijä ja merkittävä itämerensuomalaisen kulttuurin tutkija oli toimittanut kirjasarjan ”Lyydiläiset tekstit”, johon hän oli taltioinut tarkkoja muistelmia entisestä elämäntavasta ja paikalliskulttuurista perheineen, sukuineen ja taloineen. 
Virtaranta oli liikkunut mm. lyydiläisten, karjalaisten, tverinkarjalaisten, vepsäläisten ym. itämerensuomalaisten kansojen kielitutkijana.

Alle kouluikäisenä isoisä oli ottanut minut moneen kertaan polvelleen, avannut kirjan kartan kohdalla ja sitten alettiin piirtää karttaa tylsällä lyijykynällä voipaperin läpi.  - Mikä se on? - kyselin, kun piirsin suttuista karttakuviota järven päälle.

-     - Ei sinun tarvitse tietää, ukki oli sanonut. – Mutta sinun pitää aina muistaa!

Vasta kymmeniä vuosia myöhemmin, kun sain perinnöksi saman kirjan ja avasin sen, ymmärsin. Kirja avautui Kenjärven Munjärven kartaksi. Virtarannan 3 kirjaa, joiden teksti on sekä suomeksi, että lyydiksi, - oma rajakarjalainen äidinkieleni. 

Selvähän se, että kirjasarja taikoineen ja loitsuineen vei mennessään. Olin löytänyt juureni ja sielullisen kotini, karjalaisen kulttuuriperinnön, jonka sain isoisän tärkeimpänä henkisenä lahjana. 

Ukki ei koskaan selvinnyt monien poltettujen kotien; sotien, menetysten ja tuhon tuskasta. Kokemusta ei voi siirtää?

Haudalla itkijä:

Oma sukupolveni on saanut kokemuksen rauhan ajasta. 

Sekin on nyt loppu. Suomi, Skandinavia ja koko Eurooppa on militarisoitu sotatantereeksi ja uponnut Naton sotasaappaitten mustaan aukkoon Yhdysvaltojen aseilla ja Israelin sotaopeilla.

Tekstin kuvat Vapaussoturi lehdestä. Tekstin lehteen on toimittanut setäni Vilho Oksiala