Kaatuneitten muistopäivänä 19.5.2024 liput liehuvat, mutta maa on jo miehitetty ja taas sodassa? -Onko muistoseppele Natopresidentiltä veteraanien häpäisyä, kun itsenäisyys on jo menetetty? Onko edessä entistä julmempi joukkoteurastus Naton keihäänkärkenä sodassa Venäjää vastaan?
Suomalaisen rauhanliikkeen historiaa
Entäs nyt?
Orpon ja Purran militaristijuntta leikkasi
raivokkaasti myös omia sotaponnisteluitaan häiritsevät rauhanliikkeiden harkanvarpaat,
kun niiden valtiontuet poistettiin vuoden 2025 alusta. Väliäkö sillä, että Suomesta
lähtöisin ICAN, ( International
Campaign to Abolish Nuclear Weapons), joka edistää Yhdistyneiden Kansakuntien
ydinasekieltosopimuksen noudattamista ja täytäntöönpanoa palkittiin Nobelin
rauhanpalkinnolla. Myös Ydinaseiden kieltosopimus on jo ratifioitu YK:ssa.
Suomen ansioitunut vuosikymmeniä
kestänyt rauhantyö on virallisesti mitätöity ja maa taantunut etulinjan
taistelutantereeksi.
Onko suomalaisilla
harakanvarpailla paikkaa enää maailmanrauhan etulinjassa?
”Vuoden 1979 lopulla Nato päätti 572:n
keskipitkänmatkan ydinohjusten sijoittamisesta Länsi-Eurooppaan vastavetona
Neuvostoliiton SS-20-ohjuksille. Samaan aikaan Neuvostoliitto sekaantui myös
Afganistanissa riehuvaan sisällissotaan ja koko Yhdysvaltain lähetystö
Teheranissa joutui vallankumouksellisten panttivangeiksi. Kaikki tämä aiheutti
suurvaltojen välisten suhteiden kiristymisen katkeamispisteeseen. Nooteissaan
ne uhkailivat toisiaan avoimesti.
Tällainen tilanne ja ilmapiiri sai
ihmiset Euroopassa lähes paniikkiin sodan pelosta, molemmilla suurvalloilla oli
ydinammuksia tukikohdissaan valmiusasemissa ja maaleja oli molemmilla puolilla.
Ihmiset pelkäsivät kuollakseen, mutta kokivat suurta voimattomuutta vaikuttaa tapahtumiin
suurvaltapolitiikassa. Suuresta hädästä ja huolesta syntyi spontaani
rauhanliike kaikissa pohjoismaissa, ja suuri nimenkeräys yhteiseen protestiin:
”Nyt saa riittää!
Me haluamme muuttaa pelkomme voimaksi – yhdessä maailman kaikkien naisten
kanssa. Emme enää vaieten hyväksy suurvaltojen valtataistelua. Vaadimme, että
aseriisuntaneuvottelut on aloitettava heti uudelleen - tositarkoituksella!”
Muutaman kuukauden aikana saatiin
pohjoismaissa kokoon lähes 500 000 allekirjoitusta, joista yli 75 000 oli
Suomesta.
Pohjoismaisten naisten lähetystö
esitti protestin ja sen allekirjoitukset YK:n pääsihteeri Kurt Waldheimille
Kööpenhaminassa heinäkuussa 1980, kun YK:n maailmankonferenssi naisten aseman
edistämiseksi alkoi. Kaikkien yllätykseksi myös saksalaiset ja sveitsiläiset
naiset toivat sinne yhteensä 80 000 allekirjoitusta. He olivat nähneet
kansainvälisissä julkaisuissa suomalasten protestin tekstin ja alkaneet
spontaanisti kerätä siihen nimiä omissa maissaan. Kaikkiaan protestin
allekirjoitti 530 000 miestä ja naista näissä maissa.
Vetoomus
Ydinaseettoman Pohjolan puolesta
vuonna 1982, oli pohjoismainen Naiset rauhan puolesta aloite, joka toteutui
yhteistyössä nais- ja rauhanjärjestöjen kanssa. Siihen saatiin pohjoismaissa
yhteensä 2,5 miljoonaa allekirjoitusta. Suomessa siihen saatiin yli miljoona
nimeä ja ne luovutettiin kesäkuussa 1982 presidentti Mauno Koivistolle,
ulkoministeri Pär Stenbäckille ja pääministeri Kalevi Sorsalle,
joka lupautui mainitsemaan nimien keruun YK:n aseidenriisuntakonferenssissa
samana vuonna, mutta hän ei pitänyt sanaansa. Allekirjoitukset toimitettiin
Suomessa valtioneuvoston arkistoon.
Tämän kampanjan jälkeen alkoi
monenlaista toimintaa naisten rauhanliikkeessä kaikissa pohjoismaissa.
Seuraavina yhteisinä operaatioina järjestettiin suuret kansainväliset
rauhanmarssit vuonna 1981 Kööpenhaminasta Pariisiin, 1982 Tukholmasta
Leningradiin, Moskovaan ja Minskiin sekä 1983 Oslosta New Yorkiin ja
Washingtoniin.
Suuret
rauhanmarssit etelään, itään ja länteen
Vuonna 1981 lähti ryhmä naisia
kaikista pohjoismaista Kööpenhaminasta rauhanmarssille kohti Pariisia.
Ydinryhmässä oli parikymmentä naista kustakin pohjoismaasta, mutta pitkin
matkaa läpi Tanskan, Saksan, Hollannin, Belgian ja Ranskan liittyi eri maissa marssille
paljon ihmisiä, niin että paikoitellen heitä oli jopa tuhansia. Tällä marssilla
naiset kirjaimellisesti marssivat koko matkan.
Pariisin marssilla naiset saivat
kuulla huomautuksia, että hehän voivat tietysti marssia siellä, vapaissa
maissa, mutta mikseivät marssi Neuvostoliitossa. Tällaiset huomautukset naiset
panivat korvansa taakse.
Tuumasta toimeen
Vasta kevättalvella vuonna 1982
päästiin todellisiin neuvotteluihin Neuvostoliiton Rauhankomitean ja Naisten
komitean kanssa. Maailman Rauhanneuvostokin Helsingistä tuki neuvotteluja,
joista tuli arvaamattoman vaikeat. Naiset olivat päättäneet iskulauseista:
Ei atomiaseille
Idässä ja Lännessä,
Kyllä
atomiasevapaille vyöhykkeille Idässä ja Lännessä,
kyllä
aseriisunnalle ja rauhalle.
Näistä naiset pitivät kiinni, vaikka
neuvottelut olivat katkeamaisillaan. Loppujen lopuksi ne hyväksyttiin ja niin
päästiin marssi järjestämään. Naisilla oli värikkäät sateenkaaribanderollit,
hehkeät kesäpuvut ja kukkaseppeleitä päässään, kun he marssivat Leningradiin ja
saivat tuhansien ihmisten lämpimän vastaanoton. Näissä merkeissä marssi jatkui
Moskovaan ja Minskiin.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun
Neuvostoliiton edustajat suostuivat neuvottelemaan riippumattoman rauhanryhmän
kanssa Lännestä ja päästivät sen alueelleen. Ehkä se oli jo muutosta ennakoiva
merkki.
”Kesällä 1983 rauha pääsi irti”, sanoo
norjalainen Else Skjönsberg kirjassaan ”Naisten rauhanliike
1980-luvulla”. Silloin Norjassa järjestettiin valtavasti tapahtumia ja myös
marsseja maan sisällä.
Feministinen
rauhanliike ilmaisee rauhaa
myös kuvina ja symboleina. Rauhan kuvia ovat onnelliset ja terveet lapset,
rehevä luonto ja kukkivat kukat, iloiset ihmiset, laulavat ja tanssivat naiset.
Naiset haluavat löytää myös sodan syyt.
Sotien takana on
militarismi, joka lyö
leimansa koko kulttuuriin. Ydinaseet ovat vain militarismin ja patriarkaatin
muodostavan jäävuoren huippu. Ydinvoimalat ovat taloussodan ydinpommeja.
Kilpailuun ja voiton maksimointiin perustuva talous vain lisää eriarvoisuutta
ja ristiriitoja. Tästä jäävuoresta ei päästä eroon sillä, että hakataan pois
sen huippu. Se pitää sulattaa kokonaan.
Naiset
Venuksesta, miehet Marsista
Joku on arvellut, että nykyajan miehet
ovat teknodinosauruksia, jotka kuolevat sukupuuttoon nopeammin kuin ehtivät muuttaa
arkkityyppiset tuhoavat vuosituhantiset roolimallinsa?
Entäpä naiset? Myös naisten roolimalli
nykyisissä globaaleissa ja harvainvaltaisissa hallinto- ja valtiojärjestelmissä
on tiukasti sidottu patriarkaaliseen hierarkiaan.
Onko militarismilla sukupuolta?
Sanna Marin jää historiaan Suomen nuorimpana
pääministerinä, joka vei maansa Natoon ja jätti sen sitten kevyesti helmat
heilahdellen saadessaan maanpetoksellisesta pyrrhoksen voitostaan ansaitun palkintonsa
kansainväliseksi Nato-lobbariksi ja mega-tähdeksi!?
Sanna oli vastikään Keski- ja
Itä-Euroopan suurimmassa talous- ja teknologiakonferenssissa Puolan Poznanissa,
joka keräsi yhteen globalistien johtoeliittiä.
Sattumaako, että Poznanin kaupunki tunnetaan
vuosisatoja vanhasta vuohiin liittyvästä legendasta, jossa kaksi paistiksi
tarkoitettua vuohta karkaa kirkontorniin?
Myös sinisilmäistä Marinia voi verrata helpoksi paistiksi tarkoitettuun vuoheen. Marin kailotti kirkontornista yhtä ja samaa liturgiaa:
”Euroopalla ei ole varaa antaa Venäjän voittaa. Putinille on tehtävä selväksi,
että Ukraina tulee olemaan Natossa ja EU:ssa. Kiinaan ei ole myöskään varaa ripustautua,
niin kuin tehtiin Venäjän kanssa..."
Toistaessaan USA:n ulkopoliittista
liturgiaa ja sotilasdoktriinia, kuin
kiltti puudeli, Marin myönsi, että on helpompaa puhua, kun ei ole enää puoluepoliittista
taakkaa. Entä mitä maailma on opettanut?
-”Ennen poliitikoksi ryhtymistä
ajattelin, että vahvin argumentti voittaa. Mutta politiikassa tajusin, että
tärkeintä ovat vuorovaikutustaidot.” Ja niin Sanna vaihtoi aatteet uusiin vaatteisiin ja lähti.
Maailma muuttuu, mikä muuttui, kun myös Sannalle sodasta tuli rauha?
- - Miten herätä
tästä sotapsykoosista?
https://www.pax.fi/2009-03/naiset-rauhan-puolesta-30-vuotta-vakivaltakulttuurista-rauhankulttuuriin
https://www.naisetrauhanpuolesta.org/liike/rauhanaatteesta-aktiiviseen-rauhantyohon/