Ilman historiallista itseymmärrystä Suomen ankaran geopolitiikan sanelemista reunaehdoista idän ja lännen rajamaana, pieni Suomi ei enää kykene nousemaan laittoman EU-liittymissopimuksen jälkeisestä itsenäisyyden menetyksestä, kansallisvarallisuuden ryöstöstä ja sitä seuranneesta valtavasta velkapommista EU:n, Naton ja Yhdysvaltojen miehityksen sortovallassa.
Satojen vuosien ajan suomalaiset ovat kelvanneet
vain taistelemaan orjajoukkona toisten puolesta vuoroin Ruotsin, vuoroin
Venäjän ruotuväessä. Tällä kertaa Suomi on taas sodassa, mutta nyt
Yhdysvaltojen ruotuväessä Venäjää vastaan.
Hallinnollisena ja valtiollisena käsitteenä pieni Suomen soinen maapläntti sai merkitystä vasta, kun Venäjä valtasi maan Suomen sodassa vuosina 1808–1809.
Suomen suuriruhtinaskunta alkoi organisoitua vuonna 1809 Porvoon maapäivillä autonomiseksi alueeksi, joka sai oman senaatin 1816. Jo pikkuruinen ruhtinaskunta täytti suuren osan itsenäisen valtion tunnusmerkistöstä.
Kun Suomi
oli vuonna 1809 liitetty Venäjään, oli keisari Aleksanteri I luvannut,
että vanhat Ruotsin vallan aikaiset kustavilaiset lait pidettäisiin voimassa.
Niissä oli määritelty valtiopäivien valtaoikeudet. Näitä oikeuksia oli
kuitenkin aloitettu jo kaventamaan, kun Suomen valtiopäivät olivat vuonna 1863
alkaneet kokoontua. Valtiopäivien oikeuksien kaventamista yksipuolisella
keisarin määräyksellä vastustettiin, koska ne kavensivat autonomisia lakeja.
Helmikuun
manifesti
Taistelu
pienen kansakunnan oikeudesta ja olemassaolosta kärjistyi kriittisesti, kun Nikolai
II:n armollisella julistuskirjalla 15. helmikuuta 1899 säädettiin erityinen
säätämisjärjestys Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeville yleisvaltakunnallisille
laeille. Nämä lait koskisivat samalla koko Venäjän valtakunnan etuja. Manifesti
jätti Suomen säätyvaltiopäiville vain neuvoa-antavan roolin ja suomalaiset
aloittivat vastarinnan.
Helmikuun
manifestia aloitti ensimmäisen sortokauden ja vei suomalaisilta luottamuksen
keisarilliseen vakauteen.
Helmikuun
manifestia oli valmisteltu suomalaisilta salaa. Tarkoituksena oli mahdollistaa
Suomen erillisen sotaväen lakkauttaminen, johon Suomen valtiopäivät eivät
halunneet suostua.
Manifesti
oli lähtölaukaus Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1898 nimitetyn Nikolai
Bobrikovin politiikalle, joka tähtäsi Suomen autonomian eli itsehallinnon
kaventamiseen ja Suomen venäläistämiseen.
Suomalaiset
pitivät helmikuun manifestia valtiokaappauksena. Nikolai II oli rikkonut
hallitsijanvakuutuksensa valan, jossa hän oli luvannut suojella Suomen lakeja. Ja
lopulta ainoa suoraan manifestin pohjalta säädetty laki oli vuoden 1901
asevelvollisuuslaki, joka lakkautti Suomen sotaväen ja määräsi suomalaiset
suorittamaan asevelvollisuutensa Venäjän armeijassa.
Vastalauseena
itsehallinnon heikentämiseen Suomen senaatti laati 1898 tulevia valtiopäiviä
varten uuden asevelvollisuuslakiesityksen, joka poikkesi täysin Venäjän
pääesikunnan versiosta, sillä suomalaisten lähtökohtana oli Suomen oman
sotaväen säilyttäminen.
Suomalaisten
mielestä helmikuun manifesti oli valtiokaappaus
Helmikuun
manifesti loukkasi kahta Suomessa yleisesti hyväksyttyä oikeudellista oppia.
Ensimmäisen mukaan Suomessa oli voimassa perustuslaillinen hallinto Venäjän
itsevaltiuden sijaan ja toiseksi oppia Suomen suuriruhtinaskunnasta
autonomisena alueena, - valtiona. Mahdollisuus muuttaa Suomen lakeja
perustuslakien vastaisella tavalla ilman säätyjen hyväksyntää romutti
perustuslaillisen hallinnon, ja jos mikä tahansa Suomea koskeva asia voitiin
ilman ennalta säädettyä valtuutusta siirtää pois suomalaisten elinten
päätösvallasta, ei Suomi enää täyttäisi valtion kriteerejä.
Historiallisen
viitekehityksen valossa Suomen venäläistämispyrkimykset on toteutettu jälleen
reilut sata vuotta myöhemmin täsmälleen samoilla keinoilla, kuin Suomen
nykyiset läntiset globalisaatiopyrkimykset.
Suuri Adressi – Suomen kansan vastaus sortovaltaan
Helmikuun
manifesti oli herättänyt suomalaiset vastarintaan taistelemaan oikeuksiensa
puolesta. Syntyi ajatus vedota Nikolai II:een koko kansan nimissä. Ajatus
suuresta adressista syntyi manifestin julkaisua seuranneina päivinä suljetussa
kansalaiskokouksessa. Adressissa oli mukana johtavat puolueet ja eri
kieliryhmät ja lähes koko maan kattavaan adressiin kerättiin noin viikossa 520
000 allekirjoitusta.
Adressin
toimittamiseksi keisarille valittiin suuri lähetystö ja jokaisesta Suomen
kunnasta edustaja. Lähes 500- henkilön lähetystö lähti Pietariin.
Kenraalikuvernöörin lupaa ei kysytty ja kapinoitsijat ylittivät kaikki
laillisuuden rajat.
Kun Nikolai
II kieltäytyi lähetystön tapaamisesta, eikä vastaanottanut adressia, vaan vaati adressin toimittamista normaalia tietä lääninkuvernöörien ja
kenraalikuvernöörin kautta, vahvisti Nikolai II:n ynseys suomalaisten käsitystä ”valapattokeisarista”,
joka oli tietoisesti rikkonut Suomen perustuslakeja. Sisukkaat kansalaiset
eivät antaneet periksi ja Suuri adressi toimitettiin vielä uudelleen, mutta
senkin Nikolai II palautti bumerangina kesäkuussa 1899.
Helmikuun Manifesti ja Suuri adressi toimivat kuitenkin jo kansallisina herättelijöinä ja tekivät kansalaiset
tietoisiksi Suomen perustuslaeista ja valtio-opista. Kaksikielisessä Suomessa
kieli ei voinut toimia kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, mutta perustuslait
mahdollistivat yhtenäisyyden, kun Suomi alkoi rakentaa vankkaa perustaa kansanvaltaiselle
oikeusvaltiokehitykselle sortovaltaa vastaan.
Pro
Finlandia adressi
Kansalaisten Suuren adressin kaaduttua periksi ei annettu vieläkään, vaan vastarintaa jatkettiin entistä pontevammin ja samalla alettiin puuhaamaan kansainvälistä Pro Finlandia kulttuuriadressia, jossa kulttuurin, taiteen, tieteen ja politiikan 1063 vaikuttajaa 12 eri maasta vaati keisaria säilyttämään allekirjoituksillaan Suomen suuriruhtinaskunnan erityisoikeudet ja aseman.
Myöskään Pro
Finlandia adressia, eikä sitä tuonutta valtuuskuntaa otettu vastaan. Keisari
perusteli kieltäytymistään Suomen autonomiasta Venäjän sisäisenä asiana.
1900-luvun
vaihde ja sen ensimmäinen kymmenluku olivat vaikeaa aikaa tsaari-Venäjän
vallassa elävälle Suomelle. Tämä näkyi selvemmin sanoma- ja aikakausilehdistön
käymässä taistelussa Venäjän sortotoimia vastaan. Lehtiä painostettiin,
sensuroitiin ja lakkautettiin. Lehtimiehet nousivat itsenäisyyteen
ponnistelevan kansakunnan sankareiksi ja sitten tapahtui ihme.
Suomen
ensimmäinen Perustuslaki 1919 - 2000
Venäjän
vallankumouksen melskeissä Suomen senaatti laati itsenäisyysjulistuksen 6.
joulukuuta 1917 P.E.Svinhufudin johdolla, minkä jälkeen senaatti
matkusti Pietariin pyytämään Venäjän tunnustusta Suomen itsenäisyydelle.
Venäjän bolsevikkien vallankumoushallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden
31.12.1917.
Suomen
itsenäisyys oli lopulta Venäjän bolsevikkien suurin lahja ja tunnustus pienen
kansakunnan sinnikkäistä oikeudellisista ja poliittisista ponnisteluista kohti
vapautta ja itsemääräämisoikeutta.
Itsenäisen
Suomen, maailman modernein Hallitusmuoto oli vallankumouksellinen jo
syntyessään ja astuessaan voimaan 17. heinäkuuta 1919 : VALTA KUULUU KANSALLE -Suomi
on täysivaltainen tasavalta.
Suomen itsenäisyyttä ja kansansuvereniteettia ei kestänyt edes sataa vuotta, kun presidentti Mauno Koivisto kompateli uusliberalistisen Bilderberg-järjestön liukumiinaan.
EU ei ole
ollut alkuaankaan valtiosopimus, vaan Bilderbergin järjestösopimus, jolla
Eurooppa vallattiin valtio- ja maanpetoksellisesti ilman ainuttakaan laukausta.
Koivisto oli tiennyt jo etukäteen, alun alkaen, että EU:n yhteisestä ulko- ja
turvallisuuspolitiikasta vastaisi Nato, mutta sitä ei eduskunnalle, eikä
kansalle kerrottu.
Entäs
nyt?
Anno Domini Herran
vuonna 2025 Suomen sanomalehdistö, eikä valtamedia, toisin kuin 1900-luvun
taitteessa osoita minkäänlaista vastarintaa USA:n ja Naton sortovallan sotajoukkojen
miehistystä tai tukikohtia vastaan. Päinvastoin.
Sananvapaus
on kokonaan eliminoitu markkinaehtoisen pörssimedian toimesta. Suomen
Puolustusvoimien komentokeskus on jo Washingtonissa, jonka sotasaappaita pienen
Suomen armeija vahvistaa lähes miljoonalla reserviläisellä.
Suomen laittoman EU-liittymissopimuksen jälkipyykki on kokonaan pesemättä. Pesijöitä odottaa vinot pinot jatkettuja valtio- ja maanpetoksia presidentti Koivistosta lähtien, kunnes Suomen nykyisen konkurssipesän tilinpäätös on selvitetty, laillisuus ja kansansuvereniteetti palautettu ja Suomen ero EU:lle ilmoitettu!'
Valtio- ja maanpetokset eivät vanhene!