Viimeinen muisto vanhasta metsästä Vehmaisissa
Suomi hävitti kaikki metsänsä jo 1900 luvulla.
Metsiä on enää jäljellä alle yksi prosentti.
Omalla, lasten- ja lastenlasten sukupolvella ei enää ole edes kunnon muistoa aarniometsästä
lähietäisyydellä.
Metsien hävitessä 800 metsälajia on sukupuuttoon kuolemassa.
Silmällä pidettäviä metsälajeja on myös n. 800.
Suomen mittavan metsäbiotalousohjelman nimissä nyt on
tarkoitus hävittää myös talousmetsien
yhden tai kahden puulajin puupellot.
Suomen nykyisten matalan hiilinielun puupeltojen hiilinielut ovat
puolittumassa vuoteen 2030 mennessä.
Vaikka puuta nyt on enemmän kuin koskaan, luonto voi
huonommin kuin koskaan.
Kun istuu missä tahansa junassa ja katsoo ulos ?
Edessä törröttää köyhän miehen surkeat puupellot puun
tynkineen:
-
surkeita koivupeltoja ensiharvennusten jälkeen. Pieniä tiheitä
kuusikoita tai avohakkuita mataline kasvustoineen silmänkantamattomiin.
Samaan aikaan maailman suurimat sellutehtaat ovat jonossa
matalan jalostusasteen raakapuukauppaan. Kiinalaisetkin heltyivät ja lupasivat
oman Pandansa, että saadaan vaipat ja vessapaperit Suomen pohjoisten peltojen
sellusta oma eliökunta hävittämällä.
Läänien kokoiset puupellot avohakataan ja niitten mukana
häviää mittaamaton määrä lintuja ja
muuta metsän elämää entistään köyhtyvämpään luontoympäristöön.
Suomen ”metsätaloutta”, puunkasvatusta on tehty viimeiset
puoli vuosisataa pelkästään metsäteollisuuden ehdoilla.
Puut kaadetaan viimeistään 80 - 100
vuotiaina.
Luonnonmetsässä kasvavat puut ovat siinä vaiheessa vasta
lyijykynän paksuisia ja
miehenkorkuisia. Niiden puunsyyt ovat hitaan kasvun ansiosta hyvin pieniä ja
sisältävät niukasti ilmaa. Taimet ovat joustavia ja kestävät kovia
myrskyjä. Sitkeät luonnon omat
metsätaimet äitipuun ympäristössä
vastustavat tehokkaasti sienitautien leviämistä.
Luonnonmetsien elämä on hidasta.
Vanhojen metsien vaalimisessa ja entistämisessä varmistetaan
luonnon monimuotoisuus ja kestävän luonnontalouden tärkein vaatimus,
pitkäikäisyys.
Luonnon omissa ikimetsissä on vähintään kymmentä puulajia ja
rikas pieneliöstö varmistamaan lajien runsautta.
Mitäs nyt ?
Suomi täyttää 100 vuotta hävitettyjen metsiensä haudalla !
Sytytetäänkö kynttilät ja itketään ?
Vai pysähdytäänkö ja otetaan uusi suunta ?
Jatketaanko nykyistä kiihtyvää ympäristön tuhoamista, vai
aloitetaanko monitieteelliset metsäekosysteemien ennallistamisohjelmat luonnon
ehdoilla myös tuleville sukupolville ?
Tulokset tulevat näkymään vasta muutamien vuosisatojen
jälkeen, mutta me olemme sen velkaa elämälle.
Ilmastomuutosta ei torjuta maailman suurimmilla sellukattiloilla,
eikä metsäekosysteemien ennallistamisohjelmia ilman kokonaan uusia metsänhoidollisia pelisääntöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti