Financial
Times on raportoinut Ukrainan
rauhanneuvottelujen kiemuroita. Asiakirjan mukaan Ukraina lupaa ostaa 100
miljardin dollarin arvosta amerikkalaisia aseita Eurooppalaisten piikkiin,
saadakseen vankat Yhdysvaltojen turvatakuut.
Raportissa
todetaan myös, että ”ehdotusten mukaan Kiova ja Washington tekisivät myös 50
miljardin dollarin sopimuksen lennokkien tuotannosta ukrainalaisten yritysten
kanssa, jotka ovat olleet teknologian edelläkävijöitä.
Kalliit on Ukrainan turvatakuut Euroopan syyntakeettomille vasalleille?
Trumpin lahjetta pitkin nousseelle suomalaiselle sotarulettia pyörittävälle golffarille on julkisuutta löytynyt, kun sotaruletin maksajasta ei vieläkään ole huolta tai epäselvyyttä? Kyllä kansa maksaa, vaikka henki menisi?
Suomi ja koko Eurooppa on jo kurjistettu päättymättömien velkavuorien ja Yhdysvaltojen valtioterrorismin ja sotamenojen maksumiehiksi! – Kuka kerää voitot?
Rauha olisi kauhistus pörsseille ja sijoittajille, koska puolustusteollisuus elää nyt nousukautta. Myös Yle uutisoi vähän aikaa sitten, miten puolustusteollisuuteen sijoittaminen Stubbin lanseeraaman arvopohjainen realismin siivellä tarkoittaa militarismia ja sotateollisuutta.
Militarismi on saanut jo salonkikelpoisuuden ja myös Suomen asevientiä hehkutetaan kritiikittä: - hyvinvointipalvelut ajetaan alas, kun sotamenot ajetaan ylös!
Trumpin,
Putinin, Zelenskyin ja eurooppalaisten johtajien välisten viimeisimpien
"rauhanneuvottelujen" yllä leijuu synkkä, häpeämätön totuus: sodasta
on tullut liian kannattava lopetettavaksi!
Paul Knaggs on arvioinut Global Researchissa 20.8.25 sijoittajien voittoja:
”Kolmen vuoden ajan Ukrainan sotaa on kehystetty ja ylistetty taisteluna vapauden, itsemääräämisoikeuden ja demokratian puolustamisen puolesta. Mutta retoriikan takana on karu taloudellinen todellisuus. Miljardit julkiset rahat, jotka on kanavoitu "tukipakettien" ja "avustuslupausten" kautta, eivät ole rakentaneet koteja, kouluja tai sairaaloita Ukrainassa. Ne ovat virranneet suoraan länsimaisten asevalmistajien ja heidän osakkeenomistajiensa pankkitileille. Kauttasotaa tukevat Natoliittolaiset takaavat asekaupan voitot.
Britannia,
Ranska, Saksa ja EU-komissio ovat kaikki havainneet, että Ukraina ei ole vain
etulinja Venäjää vastaan, vaan myös tuottoisa aseiden markkina-alue. Julkista
rahaa imetään valtion kassasta ja merkitään uudelleen "sotilaalliseksi
avuksi", samalla kun Lockheed Martin, BAE Systems, Rheinmetall ja
Thales tekevät ennätysvoittoja. Ukraina ei ole pelkkä taistelukenttä; se on
markkinapaikka.
Samaan
aikaan tavallisia eurooppalaisia kehotetaan hyväksymään säästötoimet,
kiihtyvät energialaskut ja murenevat julkiset palvelut.
Asekauppoihin perustuva "rauhansopimus"
Trumpin
lähettiläs Steve Witkoff kerskui hiljattain, että Venäjä oli suostunut
sallimaan lännen tarjota Ukrainalle "vankat" turvallisuustakuut,
viidennen artiklan kaltaisen suojelun ilman Nato-jäsenyyttä. Zelenskyi kutsui
sitä "historialliseksi" ja Euroopan johtajat taputtivat.
Pintaa
raaputtamalla sopimus näyttää vähemmän rauhalta ja enemmän pysähtyneeltä: -
jäätynyneeltä konfliktilta; pysyvänä
sitoumuksena puolustaa Ukrainan taivasta ja meriä, - jatkuvaa aseiden virtaa sen
asevoimien uudistamiseksi, vaikka kyseessä on vain aseteollisuuden voittojen takaaminen, jonka maksavat Euroopan kansalaiset.
Ukrainan turvatakuissa ei ole kysymys rauhasta, vaan institutionalisoidusta militarismista, jota myydään
turvallisuuden nimissä.
Donbassin sopimus
Putinin kerrotaan esitelleen Alaskassa sopimuksen, jonka ehtoina Ukraina vetäytyy Donetskista vastineeksi Venäjän etulinjojen jäädyttämisestä Zaporižžjassa ja Hersonissa. Eurooppalaisten virkamiesten kerrotaan pelkäävän, että Trump saattaa painostaa Zelenskyiä hyväksymään sopimuksen.
Zelenskyi vannoo, ettei koskaan luovuta Donbassia,
vedoten Ukrainan perustuslakiin ja varoittaen, että tämänpäiväiset alueelliset
myönnytykset olisivat askeleita huomiseen hyökkäykseen. Väite on vaikea
sovittaa yhteen sen tosiasian kanssa, että Venäjällä ja Ukrainalla on jo nyt
kiistaton yhteinen raja, joka ulottuu noin 2 330 kilometriä idästä länteen.
Julma todellisuus on kuitenkin se, että tässä näännytyssodassa Ukraina ei ole
voittanut. Donbas on jo menetetty alue, eikä sen takaisinvaltaamiseen ole
juurikaan realistisia mahdollisuuksia.
Älkäämme
unohtako: Ukraina on jo luovuttanut tulevaisuutensa avaimet Wall
Streetille ja Brysselille. Sopimukset hedge-rahastojättien, kuten BlackRockin,
kanssa jakavat maan jälleenrakennuksen ennen kuin sota on edes ohi, samalla kun
Washington varmistaa taloudellisia omistuksia Ukrainan valtavissa
mineraalivaroissa. Kiova on hämmästyttävästi suostunut maksamaan
amerikkalaisista aseista, mikä on valtava myönnytys kansakunnalta, jota
ulkomaiset pelastusköydet pitävät hengissä. Samaan aikaan Eurooppa lapioi
miljardeja asehankintahankkeisiin tuskin lainkaan julkisen valvonnan alaisena.
Ja tässä
piilee karvas totuus: samalla kun ukrainalaisten sukupolvi vuotaa verta tuohon
maaperään, banksterit näkevät vain taseet. Ukraina ei ole koskaan ollut pelkkä
asia; se on aina ollut sijoitus. Kuten jokainen hyödyke, se säilyttää arvonsa
vain niin kauan kuin konflikti kestää tai ainakin niin kauan kuin siitä tulee
2000-luvun kylmän sodan uusi etulinja. Militarisoitu kansakunta, joka on aina
aseistettu ja jota jatkuvasti vainoaa hyökkäyksen aave, on sijoittajan unelma.
”Sotaa ei ole tarkoitettu voitettavaksi, sen on tarkoitus olla jatkuvaa... Periaatteessa sotatoimet on aina suunniteltu pitämään yhteiskunta nälänhädän partaalla. Hallitseva ryhmä käy sotaa omia alamaisiaan vastaan, eikä sen tavoitteena ole voitto Euraasiasta tai Itä-Aasiasta, vaan yhteiskunnan rakenteen säilyttäminen koskemattomana.”
Kahdeksan
vuosikymmentä myöhemmin nuo sanat kaikuvat Ukrainan yllä. Sotakoneisto jatkaa
jauhamista, ei siksi, että sen on pakko, vaan koska se kannattavaa.
Kuka maksaa / Puolustusteollisuuden nousukausi: tulot ja haasteet
"Ilmailu- ja
puolustusalalla (A&D) oli ennätyksellinen liikevaihto vuonna 2024, ja sadan
suurimman A&D-yrityksen maailmanlaajuinen liikevaihto nousi 922 miljardiin
dollariin. SIPRIn mukaan alan 100 suurimman yrityksen aseiden ja
sotilaspalveluiden myynnistä saamat tulot olivat yhteensä 632 miljardia
dollaria vuonna 2023, mikä on reaalisesti 4,2 prosentin kasvu vuoteen 2022
verrattuna. Tämän kasvutrendin odotetaan jatkuvan vuonna 2026. Huolimatta
kasvavasta kysynnästä, tuotanto on edelleen jäljessä, ja tilauskasaantumat
ulottuvat vuosia jatkuvien työvoimapulan ja haavoittuvien toimitusketjujen
vuoksi.
Se on
kasvava ala, josta kukaan ei halua jäädä paitsi… se maksaa vain ihmishenkiä…
Ja tietenkin
kysymme: kuka maksaa...
Eivät BAE:n
osakkeenomistajat. Eivät Euroopan komissio. Eivät Brysselin ja Washingtonin
välillä salkkulobbaajat. Ei, lasku lankeaa samojen ihmisten maksettavaksi kuin
aina ennenkin: - brittiläiset veronmaksajat, jotka eivät pääse hammaslääkäriin.
Saksalaiset työntekijät, jotka katsovat teollisuutensa hiipuvan rankaisevien
energiakustannusten alla. Ranskan kansalaisia kehotetaan hyväksymään
eläkeuudistukset, samalla kun miljardit haihtuvat "turvapaketteihin".
Ja ukrainalaiset itse, jotka ovat verenvuodatettuja sodan vuoksi, jota heidän
liittolaisillaan ei ole mitään kannustimia lopettaa.
Todellinen
takuu
Yksi
varma tae on tämä: niin kauan kuin sota ei ole rauhaa kannattavampaa, se
pitkittyy. Niin kauan kuin aseyrityksiltä ei ole riistetty valtaa sanella
politiikkaa, "vankat turvallisuustakuut" tarkoittavat tuskin muuta
kuin vankkoja voittoja.
Jos
eurooppalaiset johtajat todella haluaisivat rauhaa, he sitoutuisivat Ukrainan
infrastruktuurin jälleenrakentamiseen, eivätkä sen asevarastojen rakentamiseen.
He priorisoisivat kouluja ohjusten sijaan ja sairaaloita panssarivaunujen
sijaan. Sen sijaan he puhuvat "Ukrainan asevoimien uudistamisesta",
mikä on todiste, jos sellaista tarvitaan, siitä, että suunnitelma ei ole rauha,
vaan valmistautuminen seuraavaan kierrokseen.
Olemme
siirtyneet historian väärälle puolelle
Historia ei
tule suopeasti katsomaan niitä, jotka vaihtoivat ukrainalaisten ihmishenkiä
neljännesvuosittaisiin osinkoihin. Todellinen kysymys on, aikooko kansa
edelleen sietää sitä, että heidän kovalla työllä ansaitsemaansa rahaa käytetään
aseteollisuuden taseiden lihottamiseen, samalla kun elinkustannuskriisi jättää
keittiöt tyhjilleen ja laskut maksamatta…”
Paul Knaggs on Labour Heartlandsin toimittaja ja perustaja sekä Citizen-journalisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti