Liput liehuvat tänään 9. toukokuuta ettei Euroopan verilöyly unohtuisi

 

Tänään 9.5 juhlitaan Eurooppa-päivää ja Venäjän voitonpäivää. Liput liehuvat, kun Eurooppa on taas Venäjän vastaisessa sodassa.

 Yli 80 vuotta sitten liehuivat veriset natsiliput. Nyt liehuvat veriset natoliput, kun kansat ovat jälleen kerran tuuditettu sotapsykoosiin ja syyntakeettomaan tilaan taputtamassa nykyiselle militaristiselle hirmuvallalle. 

Sotapropaganda jyllää ja totuutta Euroopan nykyiselle ahdingolle saa etsiä historian havinoista, kuin heinää neulasuovasta?
Selailin päivän uutisointia eri lähteistä ja tärppäsi.

Postaan tähän Geraldo Luís Linon Global Researchissa 8.5 ollutta artikkelia tärkeimpien histroriallisten faktojen kertaukseksi.

Kahdeksankymmentä vuotta sitten, toukokuussa 1945, toisen maailmansodan Euroopan verilöylyn vaihe päättyi. 

- Miksi historian verisin ja ratkaisevin sotilaallinen konflikti jäi vielä muhimaan ja yltyi uudeksi eurooppalaiseksi sodaksi Ukrainassa, josta nyt syytetään pelkästään Venäjää?

G.L.Lino:

"Virallinen" Saksan antautuminen tapahtui Berliinissä myöhään illalla 8. toukokuuta, kun Moskovassa oli jo 9. päivä. Alankomaat kuitenkin juhlii vapautuspäivää 5. toukokuuta, jolloin maassa olevat saksalaisjoukot antautuivat kenttämarsalkka Bernard Montgomeryn brittiläis-kanadalaisille joukoille. Pohjois-Italiassa tapahtui erillinen saksalaisten antautuminen 29. huhtikuuta osana korkean tason natsivirkamiesten ja Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten välisiä neuvotteluja, joita johti Allen Dulles, Sveitsin strategisten palveluiden toimiston (OSS) johtaja (josta tuli myöhemmin CIA:n pitkäaikaisin johtaja, OSS:n seuraaja ja yksi sodanjälkeisen ajan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä).

"Nämä neuvottelut olivat osa suurta sopimusta, jonka ansiosta Saksa sai siirtää ulkomaille natsien sotakoneiston rakentaneiden suurten saksalaisten yritysten omaisuutta, jotta liittoutuneet eivät takavarikoisi sitä. Samalla se sai myös siirtää suuren osan natsien miehitetyissä maissa ryöstämistä arvoesineistä. Lisäksi tuhannet hallintohenkilöt, mukaan lukien lukuisat sotarikolliset, pakenivat Italiaan, Espanjaan, Egyptiin, Argentiinaan, Paraguayhin, Chileen, Brasiliaan, Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Huomattava osa näistä varoista palasi myöhemmin Länsi-Saksaan ja vaikutti merkittävästi 1950- ja 1960-lukujen "taloudelliseen ihmeeseen".

"Vastineeksi Yhdysvallat sai keskeisiä saksalaisia ​​teknologisia salaisuuksia (mukaan lukien pitkän kantaman ohjuksia ja jopa ydinaseiden osia), monia niitä kehittäneitä tiedemiehiä ja teknikkoja sekä, mikä yhtä tärkeää, Saksan itärintaman sotilastiedustelun ydinosaamisen, mukaan lukien avainhenkilöstöä ja arkistoja, jotka jo tähtäävät suunniteltuun kylmään sotaan Neuvostoliittoa vastaan ​​operaatioissa, joita CIA koordinoisi perustamisestaan ​​vuonna 1947 lähtien.

"Sopimus, joka tasoitti tietä liittolaisten ja vihollisten omalaatuiselle vaihdolle idän ja lännen välisessä vastakkainasettelussa, jonka seuraukset jatkuvat tähän päivään asti, on yksi sodan salaisuuksista, joita tutkijat ovat edelleen huonosti tutkineet ja jotka "virallinen historia" käytännössä jättää huomiotta.

Suurten amerikkalaisten ja brittiläisten yritysten ja pankkien ratkaisevat panokset Hitlerin hallinnon nousuun ja vakiintumiseen, suhteet, jotka monissa tapauksissa säilyivät jopa sodan aikana, jätetään myös kätevästi huomiotta.

"Sen sijaan länsivallat ovat viime vuosina pyrkineet voimakkaasti kirjoittamaan konfliktin historiaa uudelleen puhtaasti poliittisista ja propagandasyistä vähätelläkseen Neuvostoliiton roolia siinä tai pitääkseen sitä yhdessä natsifasismin kanssa siitä vastuussa ja siirtääkseen nämä ominaisuudet sen oletetulle "poliittiselle perilliselle", Venäjän federaatiolle.

"Vuonna 2019 Euroopan parlamentti hyväksyi Puolan ehdottaman revisionistisen päätöslauselman, jossa korostettiin, että ”toinen maailmansota, Euroopan historian tuhoisin sota, alkoi välittömästi natsien ja Neuvostoliiton välisen pahamaineisen 23. elokuuta 1939 tehdyn hyökkäämättömyyssopimuksen, joka tunnetaan myös nimellä Molotov-Ribbentrop-sopimus, ja sen salaisten pöytäkirjojen seurauksena. Näillä pöytäkirjoilla kaksi maailmanvalloituksen yhteisenä tavoitteena ollutta totalitaarista hallintoa jakoivat Euroopan kahteen vaikutusvyöhykkeeseen.

"Neuvostoliiton jatkuvat, aina sodan aattoon asti kestäneet yritykset muodostaa puolustusrintama Führer Adolf Hitlerin pahamaineisia laajentumispyrkimyksiä vastaan, jotka Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Puola (joka maksoi kalliisti bolševikkivastaisesta pakkomielteestään) asianmukaisesti torjuivat, lakaistuivat historian maton alle.

Tuore esimerkki tästä oli Auschwitz-Birkenaun vankileirin vapauttamisen 80-vuotisjuhla Puolassa 27. tammikuuta tänä vuonna. Juhlaan osallistuivat arvohenkilöt, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Kaarle III , Saksan liittokansleri Olaf Scholz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron, mutta ei edustajaa Venäjältä, jonka joukot vapauttivat leirin. Lukuisat raportit kansainvälisessä mediassa ja jopa virallisilla verkkosivuilla, kuten Yhdysvaltain Varsovan-suurlähetystössä ja UNESCOssa, eivät maininneet vapauttajia lainkaan, vaikka ystävyydenosoituksia Israelia kohtaan, maata, jota tuolloin ei edes ollut olemassa, oli runsaasti.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump osallistui revisionistien konserttiin 1. toukokuuta naurettavalla viestillä TruthSocial-verkostossa, jossa hän totesi:

”(…) Teimme ylivoimaisesti enemmän kuin mikään muu maa saavuttaaksemme voitokkaan lopputuloksen toisessa maailmansodassa. Nimeän täten 8. toukokuuta toisen maailmansodan voitonpäiväksi ja 11. marraskuuta ensimmäisen maailmansodan voitonpäiväksi. Voitimme molemmat sodat, kukaan ei ollut lähellämme voimassa, rohkeudessa tai sotilaallisessa loistossa, mutta emme koskaan juhli mitään. (…)”

Jokainen vakavasti otettava historioitsija tietää, että Neuvostoliitto oli ylivoimaisesti päävastuussa natsifasismin kukistamisesta, josta se maksoi erittäin kovan hinnan ihmishenkinä, peräti 27 miljoonan ihmisen, sotilaiden ja siviilien, uhreina. Vaikka sotaa edeltänyt väestötaso palautui 1950-luvun loppuun mennessä, sota aiheutti vakavan epätasapainon naisten ja miesten välille, joka jatkui 1980-luvulle asti.

Lisäksi noin 80 % natsijoukkojen sodan aikana kärsimistä tappioista tapahtui itärintamalla puna-armeijan aseiden vuoksi.

"Vuoden 1944 puoliväliin mennessä Wehrmachtilla oli idässä 228 divisioonaa, kun niitä oli koko länsirintamalla Balkanin/Pohjois-Italian ja Norjan välillä 58 ja Ranskassa vain 11 divisioonaa. Kun länsiliittoutuneet nousivat maihin Normandiassa 6. kesäkuuta, juhlittuna ja erittäin yliarvostettuna Normandian maihinnousuna, he kohtasivat aluksi vain noin 80 000 saksalaista hävittäjää. Molemmilta puolilta tulleiden vahvistusten myötä ja heinäkuun puoliväliin mennessä, kun hyökkääjät vihdoin onnistuivat murtautumaan Ranskaan, nämä luvut olivat nousseet 1,3 miljoonaan 380 000 miehestä. Operaatio Bagrationissa, joka alkoi 22. kesäkuuta Valko-Venäjällä, Neuvostoliiton joukot asettivat 2,4 miljoonaa miestä edelleen voimakasta Saksan armeijaryhmää Keskustaa vastaan, joka käytännössä tuhottiin lähes kahden kuukauden kiivaissa taisteluissa, joissa kaatui 450 000 saksalaista ja 770 000 neuvostomiestä.

Pelkästään Stalingradin (1942–43) ja Kurskin (1943) taisteluissa sekä operaatio Bagrationissa Neuvostoliiton tappiot ylittivät angloamerikkalaisten sotilaiden ja siviilien yhteenlasketun kuolonuhrien määrän koko sodassa.

Toisen maailmansodan kuolonuhrien määräksi arvioidaan 70–85 miljoonaa ihmistä, joista 50–56 miljoonaa johtui sotilasoperaatioista ja toiset 19–28 miljoonaa tuhon aiheuttamista nälänhädistä ja taudeista (21–25 miljoonaa sotilashenkilöä ja 50–55 miljoonaa siviiliä). Neuvostoliitto, jolla oli 27 miljoonaa sotilasta, ja Kiina, jolla oli 17 miljoonaa sotilasta, kärsivät erikseen enemmän tappioita kuin kaikki muut sotivat osapuolet yhteensä lukuun ottamatta toisiaan. Nimittäin: Saksa – 7,3 miljoonaa; Japani – 3,1 miljoonaa; Yhdysvallat – 420 000; Yhdistynyt kuningaskunta – 451 000 (mutta Intia menetti 87 000 sotilasta ja jopa 3 miljoonaa siviiliä pääasiassa nälän ja tautien vuoksi, suurelta osin armeijan huoltoprioriteettien vuoksi).

Tarkkaan ottaen toisen maailmansodan todellista historiaa on alettu tutkia ja arvioida kunnolla vasta viime vuosikymmeninä, kun aiemmin saavuttamattomiin arkistoihin ja asiakirjoihin on päästy käsiksi sekä entisessä Neuvostoliitossa että länsimaissa (joissa on edelleen arkistoja, jotka avataan vasta vuonna 2045), ja uusien tutkijasukupolvien ansiosta, joiden visioon manikealaisen ja yksinkertaistetun version sivilisaatiosodasta barbarismia vastaan ​​on vaikuttanut vähemmän.

Pohjois-Atlantin liiton (Nato) ja Euroopan unionin johdon viimeaikaiset yritykset vahvistaa tätä vanhentunutta ja historianvastaista näkemystä ovat ristiriidassa tarvittavien ponnistelujen kanssa.

Vaikka sota virallisesti päättyi kahdeksan vuosikymmentä sitten, siitä syntynyt globaalin valtajärjestyksen uudelleenjärjestely jatkuu edelleen. Siksi riittävä tietämys asiaankuuluvista tosiasioista on erittäin arvokasta oman kannan ohjaamisessa nykyajan nopean muutoksen edessä.

Ehkäpä paras yhteenveto sodan vastuista on arvostetun englantilaisen historioitsijan AJP Taylorin teos vuodelta 1961 julkaistussa ylistetyssä kirjassaan Toisen maailmansodan alkuperä:”Jälkikäteen ajateltuna, vaikka monet olivat syyllisiä, kukaan ei ollut syytön. Poliittisen toiminnan tarkoituksena on rauhan ja vaurauden takaaminen; ja tässä jokainen valtiomies epäonnistui, mistä tahansa syystä.” 

Kiitos:
Geraldo Luís Lino on Ibero-American Solidarity Movementin (MSIa) perustaja ja johtaja Rio de Janeirossa Brasiliassa. Sähköposti: geraldoluislino@gmail.com 

Toisen maailmansodan loppu: 80 vuotta sitten: Neuvostoliiton horjuminen natsi-Saksan antautuessa / https://www.globalresearch.ca/eight-decades-ago-undermining-soviet-role-surrender-nazi-germany/5886242