perjantai 23. helmikuuta 2024

Sotahaukka vai rauhankyyhky


Ihminen (Homo sapiens) on enää ainoa nykyisin elossa oleva kädellisten (Primates) heimoon kuuluva nisäkäs. Meitä on yli 8 miljardia, - sotahaukkoja vai rauhankyyhkysiä? Tekeekö "ihmisenä oleminen" tästä eläimestä niin ylivertaisen, että se oikeuttaa tappamaan toinen toisensa ja samalla muut nisäkästoverimme? - Ihmispeto on irti!

Läntinen Homo Sapiens kuvittelee itsensä ”yli-ihmiseksi”, jolla on oikeutus riistää muut kehitysmaat ja hyväksikäyttää planeetan resurssit omiksi tarpeiksi alistamalla koko maailman.
Asuuko meissä kaikissa pieni Hitler? Sotien raunioittamassa todellisuudessa yritämme varmistaa paremmuutemme entistä kehittyneimmillä joukkotuhoaseilla. Ylpeytemme ei ole vielä taipunut, vaikka olemme vain yksi entisestään uhanalaisempi eläinlaji toisten joukossa. Vaikka sodat kiinnittävätkin nyt kaiken huomiomme, todellinen sodankäynti tapahtuu ihan toisissa sfääreissä.

Nykyinen megalomaaninen ihmiskäsityksemme ihmisen ylivertaisuudesta muuhun luomakuntaan tuhoaa kiihtyvää vauhtia elämän perusedellytyksiä. 
Niin kauan kuin luonto ymmärretään pelkäksi kuolleeksi raaka-ainepankiksi, kiihdytämme oman lajimme loppua. Elämme keskellä kuudetta sukupuuttoaaltoa ja ydinaseiden aikakaudella tämä viimeinen aalto saattaa yltyä sellaisiin myrskylukemiin, että enää ei jää edes muistoa, saatikka päivämäärää viimeisestä ihmisestä. Tuomionpäivän kello antaa meille muutaman sekunnin armonaikaa.

Viimeinen Martha

Vuonna 1914, ensimmäisenä päivänä syyskuuta vähän ennen yhtä iltapäivällä, lähes 29-vuotias rähjäinen ja tärisevä, lajinsa viimeinen Martha-kyyhky kuoli häkkiinsä Cincinnatin eläintarhassa. Muuttokyyhky on yksi niistä harvoista eläimistä, joiden sukupuuton päivä ja kellonaika tunnetaan tarkalleen.

Edesmennyt muuttokyyhky Martha asusti Pohjois-Amerikan itäosia. Se oli aikoinaan maailman runsaslukuisin lintu. Kantaan saattoi kuulua lähes viisi miljardia lintua.

Ornitologi John James Audubon (1785–1851) kuvailee päiväkirjassaan muuttokyyhkyjen parven, jonka ohilento peitti auringon kolme peräkkäistä päivää. Kyyhkyjä oli ilmeisesti satoja miljoonia, luultavimmin yli miljardi?

Tämä maailman runsaslukuisin lintulaji oli helppo saalistettava. Riitti, että pyssy suunnattiin kohti taivasta ja laukaistiin. Yhdellä ainoalla laukauksella saattoi tiputtaa taivaalta kymmeniä lintuja vielä 1800-luvun Yhdysvalloissa. Kyyhkyt olivat taivaan mannaa ja niin halpoja, että niillä ruokittiin köyhät, orjat ja siat.

Junalasteittain metsästäjiä saapui muuttoreittien varrelle. Kyyhkyjä ammuttiin – erään Thomas Cawleyn vuonna 1851 siskolleen kirjoittamassa kirjeessä kuvataan, kuinka Clevelandissa, Ohiossa sadat miehet ja pojat seisoivat ulkosalla aamuvarhaisesta iltahämärään kaiken aikaa ampuen. Lisäksi niitä pyydettiin erilaisilla verkoilla, tukehdutettiin palavalla rikillä, hutkittiin kepeillä ja haravilla ja jopa myrkytettiin viskillä. Osa metsästäjistä käytti eläviä, mutta sokaistuja houkutuslintuja, joiden kohtalona oli toimia lajitoveriensa hävityksen aseina niin kauan kuin ne elivät. Lintuja oli niin ylenpalttisesti, ettei puuhaa oikeastaan pidetty edes metsästyksenä.

Lopulta vain muutamassa vuosikymmenessä tapahtunut kyyhkyjen joukkotuho oli tosiasia. Kehitys oli alkanut jo itseasiassa v.1605, kun ensimmäinen eurooppalainen oli katkaissut laukauksellaan muuttokyyhkyn lennon. Vuodesta 1800 noin vuoteen 1870 kanta harveni tasaisesti. Seuranneiden kahden vuosikymmenen aikana kannan romahdus oli katastrofaalinen. Viimeinen luonnonvarainen yksilö ammuttiin Ohiossa vuonna 1900. Viimeiset kaksi muuttokyyhkyä, George ja Martha, viettivät elämänsä vankeudessa.

Valkoisen arjalaisen miehen voittokulkua on siivittänyt kyltymätön rikkauksien tavoittelu ja aseiden ylivoima. Valkoinen mies on valloittanut maat, maanosat ja mantereet. Sitä vastoin alkuperäiskansojen luonnon ehtoja ja Äiti Maata pyhinä pitävät intiaanit eivät haalineet mitään varastoon. He elivät päivä kerrallaan kädestä suuhun luonnon tasapainon varmistamiseksi. 

Nyt kaikki alkuperäiskansat hävitetään sukupuuttoon globalisaation ehdoilla. Mutta intiaanit tiesivät, että "se, mitä tapahtuu maalle, tapahtuu ihmiselle." Ovatko intiaanit ja muut luonnon ehdoilla elävät alkuperäiskansat sittenkin viisaampia? 

Sotahaukat ja kyyhkyset

Ilman luontaista vastustajaa ihmisestä tuli ihmiselle susi, reviireistään taisteleva raateleva peto, vaikka sen hintana olisi oman geeniperimän tuhoaminen?
Ihmiskunta on jo myös massiivinen geologinen voima, joka voi aiheuttaa valtavia luonnonmullistuksia sähkömagneettisilla aseillaan ja pelkästään säätä manipuloimalla tuhoisalla sotatekniikallaan, joka ei ole kenenkään kontrollissa.

Nyt meitä 8 miljardia ihmistä kontrolloi ja hallitsee muutaman prosentin pieni fasistinen eliitti. Kuten entinen CIA:n johtaja William Casey sanoi, "CIA omistaa kaikki tärkeimmät tiedotusvälineet." Koko maailma ja sen tiedotusvälineet ovat Yhdysvaltojen sotahaukkojen militaristisessa kontrollissa. Presidentti John F. Kennedy, hänen veljensä Robert F. Kennedy ja Martin Luther King Jr. murhautettiin Yhdysvaltojen hallituksen järjestämän juonittelun seurauksena. Nämä murhat loivat pohjan nykypäivän sotaisalle Yhdysvaltain imperiumille, jota johtaa vallanhimoinen, korruptoitunut MIC (sotilas-teollinen-kongressi-tiedustelu-media), jonka symbolina valkopääkotkasta on tullut maailman militaristisen terrorivaltion sotien verinen symboli. Valkoiset kyyhkyt, diplomatiaa ja rauhaa edustavat kansalaiset ja kansakunnat eliminoidaan tappamalla, jos ne eivät suostu marssijärjestykseen.





Olemassaolon taistelu on kärjistymässä ydinsodaksi. Meitä suomalaisia herätellään nyt kovimman kautta, jos Yhdysvaltojen asevoimat miehittävät maan ja USA:n  tiedostelulentäjät ydinaseineen ilmatilamme. Sotahaukat uskovat kovaan voimaan ja aseiden ylivoimaan. Rauhankyyhkyt diplomatiaan, luottamukseen ja oikeusvaltioon. Miten käy Suomen ja  Euroopan? Pystymmekö vielä ihmeen kautta pelastautumaan avoimilta sotatoimilta, joihin meidät on jo uhrattu?

Valkoinen kyyhkynen

Miljardit muuttokyyhkyt kuolivat lopulta sukupuuttoon parissa vuosikymmenessä. 
Kyyhkysiä alettiin kesyttämään jo 3000 v. ennen ajanlaskua. Lajisto on runsas. Valkoisia kyyhkysiä on kesytetty ja kasvatettu vielä nykyäänkin vapautuskyyhkysiksi juhlallisissa seremonioissa, vaikka niiden kohtalo on julma vapautuksen jälkeen. Valkoisen kyyhkysen kuvaa käytetään edelleen  muistomerkeissä ja valkoinen kyyhkynen on kollektiivinen ihmiskunnan rauhan symboli.

Joten jos kohtaat valkoisen kyyhkysen, saatat pitää sen lupauksena siitä, että elämääsi on tulossa rauha. Voit hiljentyä ja pyytää maailmarauhaa. Vaihtoehtoisesti voit ottaa haasteen aidosti vastaan ja ryhtyä rauhantekijäksi ja visioida rauhaa koko maailmaan.

Kyyhkyset ovat tuttuja symboleja juutalaisuudessa ja kristinuskossa. Nooan tarina Vanhassa testamentissa kertoo, kuinka Nooa lähetti kyyhkysiä selvittämään, olivatko suuren tulvan vedet vetäytyneet. Kun kyyhky palaa kantaen oliivilehteä, Nooa ymmärtää, että vedenpaisumus on ohi. Uusi testamentti kuvaa Pyhän hengen laskeutumista kyyhkysen muodossa. 

Tänään lähetän Rauhankyyhkyn Gazaan, Ukrainaan ja kaikille konfliktialueille koko maailmaan ja pyydän samalla tuomaan tuoreen oliivinlehden takaisin Suomeen, ennen kuin Yhdysvaltojen miehitysjoukot saapuvat ydinaseineen...



tiistai 20. helmikuuta 2024

Ydinaseilla harjoiteltiin jo Suomen ilmatilassa

 

Mikä on se maa, jonka globalistijuntta, - pääministeri, puolustusministeri ja ulkoministeri sekä tämän koplan vaarallisin ”yhdistävä tekijä” ovat valmistautuneet murskaamaan vielä demokratiamme rauniotkin? Edessämme on heidän viimeisen taistelunsa loppunäytös kansakunnan oikeusjärjestelmän tuhoamiseksi Yhdysvaltojen terrorististen voittokulun laajentumiseksi myös Skandinaviaan. 

Pillipiipari Stubb uhosi ylpeästi kampanjassaan, kuinka ”Suomi on nyt strategisen tärkeässä asemassa Naton etuvartion ydinaserintamassa!?” - ja lakeja on muutettava ydinaseiden tien tukkona. Tuskin uuden ydinaselobbarin korvantaustat olivat vielä kuivuneet, kun Yle jo ryntäsi varmistamaan taustatuen.

Ei kerennyt kansa edes hengähtää, kun shokkioppiminen jo alkoi. Eilen 19.2.2023 Ylen iltauutisissa agitoitiin ydinuutisia: ”Ydinaseiden kauttakulku jakaa eduskuntaa”.  Ikään kuin ydinaseet olisivat jo laillisia ja asiasta on enää pientä vänkää?

DCA-sopimus on etenemässä eduskunnan käsittelyyn ja joillakin on nyt tulipalokiire johtaa myös suomalaiset suoraan helvettiin. Irvokasta, ettei ydinaseita kuolaavat muista mitään YK:n Ydinaseiden kieltosopimuksesta!?


Ihmiskunnan viholliset

Ihmiskunnan viholliset ydinaseineen ovat myös Suomen eduskunnassa. Jos hallituksen voimasuhteilla on merkitystä, lopputulos on selvä! Yle oli jo alustavasti selvittänyt kannattajat, vastustajat ja empijän. Sen sijaan yle, eikä mikään muukaan median sotahypettäjä ole selvittänyt ja tiedottanut siitä, että Yhdysvaltojen pommittajat ovat jo harjoittelleet ydinsotaa Suomen ilmatilassa. Ja kukaan ei tiedä mitään?- DCA-sopimuksen jälkeen vielä vähemmän?

Mikael Böök kirjoitti asiasta ”Ei Tukikohtia” – tiedotteessa jo 1.12.2023. Mikael ihmetteli, oliko kahdella amerikkalaisella pommikoneella Suomen hallituksen lupa harjoitella hyökkäyksiä venäläisiä sukellusveneiden tukikohtia vastaan Suomen ilmatilassa: 

R.Politikin (rpolitik.com) mukaan vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on kyllä. R.Politik mainitsee asiasta analysoidessaan syitä siirtolaisongelmaan Suomen ja Venäjän vastaisella maarajalla. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyösopimus (DCA) ärsyttää R.Politikin mukaan Kremlin johtoa ja on yksi syy siihen, miksi Venäjä alkoi kuljettaa siirtolaisia sankoin joukoin itärajallemme. 

Venäjän reaktioon oli kuitenkin toinenkin syy, nimittäin Suomen päätös sallia Yhdysvaltojen strategisten B-1B Lancer-pommikoneiden lentäminen alueensa yli syyskuussa. Harjoituksissa simuloitiin risteilyohjusiskuja Pietariin, Murmanskiin ja Severodvinskiin, joihin venäläiset SSBN-alukset ovat sijoitettuina. Lyhenne SSBN tarkoittaa sukellusvenettä, joka kykenee laukaisemaan ydinkärjellä varustettuja ballistisia ohjuksia. (vrt.https://rpolitik.com/wp-content/uploads/2023/11/Digest-13-November-19-November-2023.pdf)

DCA kuumentaa Suomen kevään

Turun yliopiston kansainvälisen politiikan professori Outi Korhonen piti Turun rauhanpuolustajien ja Ei-tukikohtia-verkoston keskustelutilaisuudessa 3.2.2024 esitelmän ja muistutti, että DCA-sopimuksessa on 25 artiklaa, jotka koskevat oikeusvaikutuksia. Ne sisältävät hirveästi velvollisuuksia Suomelle mutta vain kolme kohtaa missä Yhdysvallat antaa jotain vastineeksi:

– 21 artiklassa Yhdysvallat sitoutuu toteuttamaan asianmukaisia toimenpiteitä sen estämiseksi, että tullitta ja tarkastuksitta Suomeen tuotuja tavaroita ei päätyisi mustaan pörssiin. Sinänsä hyvä asia.

– Yhdysvallat kunnioittaa Suomen ympäristö-, terveys- ja turvallisuuslainsäädäntöä. Myöskin hyvä juttu mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa?

– Kolmanneksi, kun Suomi käsittelee Yhdysvaltojen joukoilta jääneet vaaralliset jätteet kansainvälisten normien mukaisesti, Yhdysvaltojen joukot antavat tarvittavat tiedot, että Suomi voi näitä velvoitteita noudattaa. Eli kerrotaan mitä myrkkyjä siellä on.

Säilyykö tasapaino Yhdysvaltojen etuoikeuksien ja Suomen velvollisuuksien väillä?

Outi Korhosen oikeudellinen analyysi DCA-sopimuksesta on sellainen, että kyseessä ei ole juridinen sopimus. Se ei menisi tuomioistuimessa läpi, jos sen käsittely tuomioistuimessa sallittaisiin. Entä missä oikeusjärjestelmässä tätä sopimusta juridisesti arvioitaisiin? Suomen, Yhdysvaltojen, molempien, vaiko kansainvälisen lainsäädännön alaisuudessa? Tällainen epämääräisyys jättää kysymyksen auki -  minkälainen sopimus tämä ylipäänsä on?

Kun rikosoikeudellinen tuomiovalta käytännössä luovutetaan lähes täysin amerikkalaisten sotilaiden ja heidän perheenjäseniensä osalta pois asemavaltiolta (tässä tapauksessa Suomelta) niin hyvin pieni osa vakavistakaan rikoksista tulee ikinä käsittelyyn asemavaltiossa.

Kuten 29 artikkelista (Täytäntöön pano ja riidat) käy ilmi, kukaan ei valvo oikeutta. Toimeenpanon ja lainsäädännön ja siten tuomiovallan välinen vallanjako-oppi ei toteudu kun sanotaan että riidat alistetaan toimeenpanijoiden (eikä siis tuomioistuinten) ratkaistaviksi. Kumpi toimeenpanijoista sitten on vahvempi?

– Tämä on toinen syy miksi tämä ei ole varsinainen sopimus, vaan yksipuolinen sitoumus vahvemmalle vallalle, jolle annetaan etuoikeuksia ja joka antaa aika yleisluontoisen turvallisuusyhteistyölupauksen. Siksi pitäisi ainakin penätä: ”mitä saamme vastineeksi jos tällaisia myönnytyksiä tehdään?
Jos Suomen päättäjät eivät ole tyytyväisiä siihen mitä oletettiin saavamme niin sitten tulisi vaatia mahdollisuutta neuvotella muutoksista ja irtisanoa tämä sopimus.”

Suomalaisia provosoidaan sotaan kovalla kiireellä

Suomen kansan tärkein kysymys on nyt: ”mitä saamme vastineeksi DCA-sopimuksesta ja sen myönnytyksistä Yhdysvaltojen eduksi?”

  

Vastineeksi DCA-sopimuksesta saamme puolustusvoimien ylipäällikön, Mark Milleyn, ja: 

- Eduskunnan russofobiseksi lobattu globalistijuntta saa palkkioksi luvan aloittaa avoimet sotatoimet Yhdysvaltojen komennossa. Ydinaseet ja mahdollinen ydinsota helpottaa heti hallituksen pelkotiloja Venäjän hyökkäyksestä, kun käytössä on Yhdysvaltojen jo vuosikymmeniä sitten suunnittelema America first – ydinisku. Päästään heti ihmiskunnan vihollisten pohjasakkaan.

- Suomen kansa saa isännäkseen roistovaltion. Suomalaisten kansansuvereniteetti ja oikeuslaitos tuhottiin. Kansalta ei koskaan kysytty Natosta, DCA:sta eikä ydinaseista. 
Kun eduskunta, Puolustusvoimat ja media pettää, edes rokotteet, saatikka mitkään  henkivakuutukset eivät enää meitä pelasta Yhdysvaltojen sotilasvallankaappauksen seurauksilta!?




https://www.eitukikohtia.fi/dca-etenee/professori-outi-korhonen-dcasta-se-ei-menisi-tuomioistuimessa-lapi-jos-sen-kasittely-tuomioistuimessa-sallittaisiin/

 https://areena.yle.fi/1-66614833

https://mvlehti.net/2024/02/21/ydinaseilla-harjoiteltiin-jo-suomen-ilmatilassa-kolumni/

 

 

 

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Stepan Bandera - Ukrainan kansallis-sankari vai joukkomurhaaja


 Sota-aikana totuus on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Ukrainan sodan kestäessä presidentti Putin on perustellut sotatoimiaan jo useaan otteeseen ”denatsifioinnilla”?

Putin on myös pyytänyt kansainvälistä apua natsiterrorismin hävittämiseksi. Hän on myös väittänyt, että Yhdysvallat tukee Ukrainan natseja. Mutta niin tukee myös EU:n aseapukin Stepan Banderan ja Roman Šukhevitšin murhanhimoista natsi-ideologiaa, jonka tunnuksissa ukrainalaiset vieläkin taistelevat itsenäisyydestään.


Itsenäisyys on ollut ukrainalaisille tärkeää 1920-luvulta lähtien, jolloin Ukrainan nationalistien järjestö - OUN perustettiin. 
Stepan Banderan johtaman OUN - natsiporukka kunnostautui murhaamalla yli satatuhatta ihmistä. Uhrien ruumiita kaivetaan edelleenkin tänä päivänä.

Stepan Bandera – sankarin sädekehä vai joukkomurhaaja 

Ukrainan nationalisti Stepan Banderaa ympäröivä myytti on Venäjän Ukrainaa vastaisen hyökkäyksen ytimessä ja nostaa Putinin verenpaineet, vaikka hänet murhattiin jo 1959. 
Kuka hän oikein oli?

Bandera oli natsi, joka palveli Saksan Wehrmachtin rinnalla operaatio Barbarossan aikana. Aikojen saatossa tämä ristiriitainen persoona on noussut Ukrainan natsipataljoonan kulttisankariksi. Mariupolin taistelijat kunnioittavat häntä, venäläiset sotilaat metsästävät hänen kannattajiaan.

"Bandera on isämme, Ukraina on äiti. Taistelemme Ukrainan puolesta!" laulaa nuori nainen naamiointiunivormussa konekivääri olalla videolla, jolla ukrainalaiset puolustajat nostattivat taistelutahtoa Mariupolissa. Ukrainan taistelijoihin kuuluu myös "Azov"-taistelijoita, radikalisoituneiden nationalistien perustama rykmentti.

Vaikka Putin pitää Banderaa Ukrainan natsien arkkivihollisenaan, hän on vaiennut siitä miten Bandera kuoli. Neuvostoliiton tiedusteluagentit surmasivat hänet Länsi-Saksassa jo yli 60 vuotta sitten. 
Kuitenkin Bandera on vielä tänäkin päivänä tunnetuin ukrainalainen nationalisti. Hänestä tuli kultti jo kauan ennen Venäjän hyökkäyssotaa.

Epävakaina aikoina väkivaltaiset ääriryhmät nousevat valtaan. Osalle ukrainalaisista Bandera on sankari ja roolimalli. Sen sijaan venäläisille hän on arkkivihollinen, jonka kannattajia vastaan he ovat taistelleet jo vuosikymmeniä suuresta isänmaallisesta sodasta saakka. 
Natsien metsästys on Venäjän armeijalle kunniavelvoite miehitetyillä alueilla. Silminnäkijöiden mukaan, kuka tahansa, jota pidetään natsien kannattajana, kidutetaan tai tapetaan.


Bandera in Memoriam

Banderan kohtalo liittyy läheisesti Länsi-Ukrainaan, joka oli silloin osa Puolaa ja Itävalta-Unkarin valtakuntaa. Stepan syntyi papin pojaksi vuonna 1909 Staryi Uhrynivin kylässä, joka sijaitsee nykyään Ivano-Frankivskin maakunnassa. Bandera opiskeli Lvivissä ja liittyi Ukrainan nationalistien järjestöön, joka taisteli maan alla itsenäisyyden puolesta.

Bandera tuomittiin 1930-luvulla poliittisten murhien järjestämisestä Puolassa, ja hänet vapautettiin vasta toisen maailmansodan alettua. OUN jakautui kahteen ryhmään, ja Banderasta tuli radikaalimman siiven OUN-B johtaja. Natsi-Saksan valmistautuessa hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan ​​Banderan asetoverit liittyivät Saksan johtoon kahden ukrainalaisen pataljoonan, Nightingale ja Rolandin kanssa.

Bandera oli miehitetyssä Puolassa, kun 30. kesäkuuta 1941 hänen toverinsa julistivat itsenäisen Ukrainan valtion natsien miehittämässä Lvivissä ja saksalaiset kielsivät häntä matkustamasta Ukrainaan. Adolf Hitler torjui ajatuksen Ukrainan itsenäisyydestä, ja Bandera pidätettiin ja vangittiin Sachsenhausenin keskitysleirillä vuoteen 1944 asti.
OUN-B jatkoi taistelua itsenäisyyden puolesta Ukrainassa sotilaallisen aseensa, Ukrainan kapinallisen armeijan avulla. Sekä natsit, että neuvostoliittolaiset vainosivat ja tappoivat OUN-B-taistelijoita. Sodan jälkeen Bandera asui Münchenissä, kunnes vuonna 1959 KGB-agentti tappoi hänet syanidilla.

Bandera - kultti nykyisessä Ukrainassa 

Vasta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen syntyi Länsi-Ukrainassa todellinen Bandera-kultti. Hänen kunniakseen on nimetty museoita, monumentteja ja katuja.
Muualla Ukrainassa, erityisesti idässä, monet ihmiset uskoivat Neuvostoliiton historiankirjoitukseen. He eivät suhtautuneet myönteisesti Banderaan ja pitivät häntä yksinomaan natsiyhteistyökumppanina. Vuonna 2005 presidentiksi nousseen länsimielisen poliitikon ukrainalaisen Viktor Juštšenkon aikana Bandera palkittiin "Ukrainan sankariksi".

Millaisen Ukrainan Bandera halusi 

Bandera-kultti on "ilmaus valikoivasta muistista ja historian politiikasta", sanoi Andreas Umland, Tukholman Itä-Euroopan tutkimuskeskuksen asiantuntija. Kyse on sen muistamisesta, että Bandera oli radikaali itsenäisyystaistelija, joka istui puolalaisessa vankilassa ja saksalaisessa keskitysleirissä ja jonka KGB murhasi.  

”Ihmiset eivät muista, että sekä toisen maailmansodan alussa että lopussa Banderan johtama liike, OUN, teki yhteistyötä Kolmannen valtakunnan kanssa eri syistä". 
Asiantuntijoilla on kaksi eri selitystä. Yksi ryhmä uskoo, että yhteistyö oli pakotettua, kun taas toiset väittävät, että kyseessä oli ideologinen läheisyys. Molemmat ovat totta, sanoi Grzegorz Rossolinski-Liebe, Banderan elämäkertakirjailija ja historioitsija Berliinin vapaasta yliopistosta: "Tietenkin Bandera halusi Ukrainan valtion, mutta hän halusi fasistisen valtion, autoritaarisen valtion, sellaisen, jossa hän olisi ollut johtaja".

Sekä Umland että Rossolinski-Liebe tuovat esiin toisen pimeän puolen Bandera-liikkeen historiassa. OUN-taistelijat osallistuivat siviilien, juutalaisten ja puolalaisten murhiin Galician ja Volhynian alueilla. He sanoivat kuitenkin, että Banderalla ei henkilökohtaisesti ollut osaa murhiin.

Oliko Bandera "natsi", vai "ukrainalainen ultranationalisti, -radikaali nationalisti, fasisti?". Totuus ei varmaan ole ”joko-tai”, vaan ”sekä-että”. 

Saksalais-puolalainen historioitsija on muistuttanut, että "Neuvostoliitto oli OUN:n pahin vihollinen". Neuvostoliiton sisäasioiden kansankomissaariaatti kävi julman taistelun ukrainalaisia ​​nationalisteja vastaan ​​- noin 150 000 ihmistä tapettiin ja yli 200 000 karkotettiin. 

Valikoiva muisti

Varsinkin historian kirjoittajilla tai historiaa jälkeen päin muuttavilla on systemaattisen valikoiva muisti. Valikoivaa muistia tapahtuu Ukrainassa, Venäjällä, niin kuin kaikissa muissakin maissa.

Banderan kunnioittaminen vahingoittaa Ukrainan imagoa, koska se kiristää suhteita myös Puolaan ja Israeliin. Israelin pidättyvyys Venäjän meneillään olevasta sodasta Ukrainaa vastaan ​​on yksi seurauksista. Ukrainalaisten keskuudessa Putinin operaatio ja denatsifiointi näyttää saaneen aikaan radikaalin muutoksen Banderan suhteen. 2022 ukrainalaisen tutkimusorganisaation Rating Groupin tutkijat havaitsivat, että 74 prosenttia ukrainalaisista suhtautuu Banderaan myönteisesti.

Venäläisten ja ukrainalaisten verisiteet ovat vahvat

Onko fasismi selättänyt verisiteet, kun huolimatta ukrainalaisten nationalistien yrityksistä esittää itsensä rodullisesti puhtaina viikinkiarjalaisina, joita ei saastuteta huonommalla venäläisellä verellä, venäläisillä ja ukrainalaisilla on kuitenkin samat geneettiset juuret, jotka ulottuvat muinaiseen Venäjään ja vielä sitäkin kauemmaksi.


"Kansakuntamme historiallinen tehtävä tänä kriittisenä hetkenä on johtaa maailman valkoisia rotuja viimeiseen ristiretkeen heidän selviytymisensä puolesta, ristiretkeen semiittien johtamaa Untermenscheniä vastaan." 

Andriy Biletsky, Maidan-aktivisti ja Azov-pataljoonan perustaja


Kaikki suurvallat sotarikollisia. Ja sotatraumat siirtyvät isiltä pojille aina neljänteen sukupolveen saakka....



 
MV/ https://mvlehti.net/2024/02/20/stepan-bandera-ukrainan-kansallissankari-vai-joukkomurhaaja/
 

tiistai 13. helmikuuta 2024

Stubbin vaalilupaus: "Suomen etu edellä" - vaatisi kyllä puuttuvia valtiomiestaitoja

Mikä on se maa, jossa on kokoomuksen pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri? Värisuoran täydensi vielä neljäs lenkki, 11.2.2024 valittu uusi presidentti, joka lupasi mennä virkakautensa "Suomen etu edellä". Voisiko transatlanttien vaarallisesta sinisestä värisuorasta irtautuneesta Stubbista kuoriutua vielä valkoinen rauhankyyhky?

Pelastuuko maa, vai jatketaanko Naton ja Yhdysvaltojen etuvartiossa itsetuhoista sotataloutta, kun kaikki rahat on jo loppu?  Voisiko esivalta vihdoinkin herätä ja vaihtaa Naton ja Yhdysvaltojen sotasaappaat oikeusvaltion periaatteisiin?

Voiko globalisti ajaa Suomen etua

Uusi transatlantti presidenttimme ei ole enää puolustusvoimien ylipäällikkö, vaan alipäällikkö, koska Suomi ei ole enää itsenäinen. Stubb oli omien sanojensa mukaan  koulussa huono oppilas ja kiinnostunut enemmän urheilusta. Kuitenkin tämä nuorukainen hankki itselleen kansainvälisen koulutuksen ja sai golf-stipendin Yhdysvaltojenkin opinahjoon. Maila vaihtui nopeasti vakavaan opiskeluun Euroopan integraatiosta ja yhdentymisestä.  

Golf- pallo vieri sitten sujuvasti myös WEF-reikään. Kokoomuksen oppipojasta oli koulittu täysverinen kansainvälinen globalistilobbari ja aina hyväntuulinen maailmanmies, jonka leveä hymy ja kohtelias käytös avasi hyvin palkatun uraputken EU:n liittovaltiohankkeen loppuun saattamiseksi. Kannuksina oli sujahtanut myös Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävä ja presidenttinä kaveri sai heti valmiit Naton sotasaappaat. EU-liittovaltioraamit on valmiit, kun EU:lla on yhteinen Natopuolustus.

Kun katselin kandidaatin nopeita reaktioita ydinasekeskusteluissa, ymmärsin, että hän puhui yhtä empimättä ydinaseista, kuin pikkupoika nallipyssyistä ja oli jo ennakkoon päättänyt tehdä oman osansa valmistellessaan Suomea myös lainsäädännöllisesti uskottavaa ja reaalista ydinasevarustelua varten!?

Ymmärsin kauhistuneena, että rento elehtivä militanttilobbari oli eräs suurimmista uhkista maailmanrauhalle ja ennakkoon hyvin koulutettu Pentagonin agentti, jonka avulla myös Naton pohjoinen laajentuminen vietäisiin suunnitellusti loppuun saakka.

Kokoomuksen värisuora notkahti

Tänään uusi transatlantti presidentti oli luovuttanut jäsenkirjansa. Kunpa Suomi voisi yhtä helposti luopua maanpetoksellisista aseveli- ja Nato- kytkennöistä ja vuosi vuodelta kasvavista asemenoista?

DCA-sopimuksen eduskuntakäsittely vielä edessä

Mahdollisen DCA-sopimuksen eduskuntakäsittelyn hyväksymisen jälkeen Suomi on vain yksi Yhdysvaltojen osavaltio, jossa maan miehittäjiä ei sido edes Suomen lainsäädäntö.

Voi Alexander? - Lupasit säilyttää Suomessa rauhan, mutta oletkin itse maailmanrauhan vaarallisimpia uhkia: EI DCA- sopimuksella tavoitella Suomen turvallisuuden takaamista. Suomalaisille ei ole edes vieläkään kerrottu, mikä tai mitkä ovat Yhdysvaltojen tavoitteet? Ei pieni maa voi tehdä suurvallan kanssa mitään tasaveroisia sopimuksia. Suurvalta sanelee aina ehdot alamaiselleen ja me kaikki tiedämme, että Yhdysvaltojen ulkopoliittinen tavoite on ilmaistu hyvin selkeästi: ”säilyttää sotilaallisesti johtava asemansa maailmassa, lyödä Venäjä ja päihittää Kiina.”

Herää Suomi!

Provosoiko maan uusi presidentti ja eduskunta DCA-sopimuksineen vielä Suomen ydinsotaan, vaikka Suomella ei ole mitään oikeudellista velvoitetta DCA sopimuksen solmimiseen. DCA on nimetty puolustusyhteistyösopimukseksi, eikä Yhdysvallat ole siinä missään artiklassa sitoutunut puolustamaan Suomea.

Jos DCA solmitaan, Yhdysvaltojen sotavoimat voivat toimia Suomen alueella ilman NATO-byrokratian päätöksiä ja myös siinä tapauksessa, että NATO purettaisiin DCA:n voimassaoloaikana.

Jos Ukrainasta tulisi sodan loputtua sotilaallisesti liittoutumaton maa, pohjois- Euroopassa ei enää ole Venäjän federaation rajalla Ruotsista ja Suomesta koostuvaa liittoutumatonta aluetta, kun uutta Euroopan turvallisuusjärjestelmää luodaan. Maaliskuussa 2024 alkavaan NATOn suuressa sotaharjoituksessa Nordic Response / Steadfast Defender mm. yli tuhat amerikkalaissotilasta kokeilee Ruotsia kauttakulkumaana, Suomea taistelutantereena ja Kuolan niemimaata kiinnostuksen kohteena.

USA:lla on jo yli 900 sotilastukikohtaa kaikkialla maailmassa, ja se on toisen maailmansodan jälkeen käynyt niistä sotaa kaikilla asutuilla mantereilla. USA on käynyt jatkuvasti vuosia kestäviä hyökkäyssotia niitä voittamatta. Perääntyessään se on jättänyt tuhottuja maita sekasortoon ja ryöstänyt niiden luonnonvaroja kuten öljyä, ja sotakorvausten maksamisen sijaan se asettaa aiemmille sotilaallisille vastustajilleen vuosikymmeniksi mittavia pakotteita. Tälläkin hetkellä se tukee Israelia Gazan tuhoamisessa. Kuolleita ja haavoittuneita Gazassa on jo yli 100 000. 

Venäjä on jo ilmoittanut, että jos sota Naton kanssa alkaa, se on ydinsota

Antamalla Yhdysvaltojen sotajoukoille vapauden toimia Suomen alueella, Suomi ei hallitsisi sitä, miten Yhdysvallat toimii sotilaallisesti kolmansia maita kohtaan eikä miten kolmannet maat näihin toimiin vastaavat. Suomessa sijaitsevan tukikohdan välityksellä tehdyn hyökkäyksen kohteeksi joutunut kolmas maa voisi kansainvälisen oikeuden mukaan katsoa Suomen julistaneen sille sodan ja iskeä suomalaisiin sotilaskohteisiin.

Kansallekaan ei voi loputtomasti valehdella. Jos "Suomen etu edellä mennään", Stubb voisi vielä kääntää takkinsa ja samalla historian lehteä; - pelastaa maansa mahdollisen ydinasekonfliktin etuvartiosta, -muistella 1947 ratifioitua Pariisin Rauhansopimusta ja 2017 ratifioitua Ydinaseiden Kieltosopimusta!?

DCA voidaan vielä hylätä, jos Suomen eduskunta tai Yhdysvaltain senaatti ei hyväksy eikä ratifioi sitä. Tiedossa ei vielä ole, milloin Suomen eduskunnassa tai USA:n senaatissa äänestetään asiasta. Äänestystä edeltää sopimuksen parlamentaarinen käsittely.


Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen luovutetaan kansanedustajille hyvissä ajoin ennen ratkaisevaa äänestystä. Nimien keruu adressiin ja muu kampanjointi sopimuksen hyväksymistä vastaan jatkuvat.

http://www.eitukikohtia.fi/allekirjoita-adressi/

https://www.eitukikohtia.fi/mielipide/joitakin-huomioita-suomen-ja-yhdysvaltain-dca-luonnoksesta/

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010223282.html

https://mvlehti.net/2024/02/14/stubbin-vaalilupaus-suomen-etu-edella-vaatisi-puuttuvia-valtiomiestaitoja-kolumni/

  

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Niinistön jälkeen koko maailma voitettavaksi

 

Hyperimperialismi- käsite on otettu käyttöön kuvaamaan kapitalistisen globalisaation nykyistä kehitysvaiheitta uusliberalismin jälkeen. Se merkitsee uutta entistä laajempaa ja tuhoisempaa sotilasliittoutumisen vaihetta ja sotaisan eskaloitumisen entistä vaarallisempaa uhkaa varsinkin kaikille Euraasian ja Afrikan maille, kun Yhdysvallat liittolaisineen on viimeisenä voittonaan alistanut myös kaikki pohjoismaat uusiksi transatlanttisiksi osavaltioiksi maailmalaajuiseen sotilaskoneistonsa tukikohtaverkostoon.

Yhdysvallat on Niinistön jälkeen vakiinnuttanut diktatorisen talous- ja sotilas- imperiuminsa DCA- sopimuksineen myös Suomen avulla. Pitäisikö kiittää vai kirota, kun Suomeen valitaan ensimmäinen väkivaltaisen hyperimperiumin uusi presidentti tänään? Siksi en äänestänyt!

Sauli Niinistö muisteli menneitä viimeisissä valtiopäivän avajaisissa 7.4. ja totesi, että viimeisen 16 vuoden aikana Suomessa on ollut vain surkeita hallituksia. Niinistö ei arvioinut itseään, vaikka oli virkakaudelta lähtiessään testamentannut Suomen edesmenneitten hallitusten hyödylliset idiootit Yhdysvaltojen päättymättömien sotien maksumiehiksi. Niinistö petti kansansuvereniteetin ja vaihtoi sen Naton ja USA:n miehitysjoukkoihin ja ydinaseisiin ilman ennakkoehtoja. Kun Yhdysvaltojen- ja EU- liput liehuvat Suomessa, ainakin osa kansasta jo ymmärtää, että tässä meitä ollaan jo hävittämässä maailman kartalta nopeassa tahdissa uuskolonialistisen hyperimperialismin ruumiskasoihin.

Maailmanhistorian kehitysvaiheet ja aikajanat muuttuvat. Jokaisella aikakaudella on omat haasteet. Tiedämme, että keskeinen luonnonlaki on pyrkimys kohti tasapinoa. Onko pyrkimys kohti tasapainoa myös ihmisyhteisöjen kollektiivinen tarve elämän pelastamiseksi pahenevilta ympäristötuhoilta ja sodilta? Onko nykyiselle globaalikapitalismille vihdoinkin syntymässä realistinen vastavoima? Mikä se olisi?

Ruoho kasvaa odottamatta

Maailma muuttuu. Kaaoksesta syntyy uusi järjestys. Uusi haastaja on jo syntymässä myös lännen sotaisille globalisteille. Selvää, ettei diktatorinen sotilasimperiumi luovuta ilman taistelua. 
Ottaen huomioon Yhdysvaltojen mammuttimaisen sotatalouden ja sotakiiman, edessä saattaa olla ihmiskunnan viimeinen taistelu ydinasein? Siksi pitäisi kiireesti ryhtyä tekemään uutta keskinäiseen luottamukseen, solidaarisuuteen ja kestävään rauhaan perustuvaa  ihmiskuntapolitiikkaa. Yli 8 miljardia ihmistä odottaa ihmettä, koska rauhanomaiset keinot Yhdysvaltojen militaristisen hegemonian kukistamiseksi on tehty miltei mahdottomiksi. Onneksi kansojen ihmeeksi uusi moninapainen maailmanjärjestyksen perusta on jo rakentumassa. Brics-maat on alun perin ollut viiden kehittyvän talouden, Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä- Afrikan muodostama liittouma dollarisaation sortovallalle.


Kansallinen vapautusmarxilaisuus – Global South
Riemullani ei ollut rajoja, kun eilen löysin yllättäen huikean raportin. 
WEF:n, Maailman talousforumin tiukin ja rehellisin haastaja voi olla vain sille syntyvä vastavoima; pätevä hyperimperialismin haastaja, Etelässä syntynyt kansallinen vapautusmarxilaisuus!

Tervetuloa Tricontinentalin tutkijat ja kansalaisjärjestöt haastamaan WEF:n globaalit johtajat kansainväliseen debattiin! Nyt teidän on vihdoinkin aika julkistaa tutkimukset ja raportit, jotka haastavat koko lännen rappeutuneen sivilisaation. 

On vihdoinkin aika aloittaa vakava vuoropuhelu uuden ihmiskuntapolitiikan rakentamiseksi kaikille maailman 8 miljardille ihmiselle ilman alistamista. Globaalin Etelän oikeutetut vaatimukset ja tutkimukset historian lehden kääntämiseksi kohti oikeudenmukaista maailmanjärjestystä ovat suunnaton haaste meille transatlanttisille hyperimperialisteille, jotka nyt käännytämme rajojemme yli pyrkivät miljoonat rutiköyhän etelän siirtolaiset ja turvapaikanhakijat olosuhteista, joissa nykyinen ylikansallinen yhtiövalta tai läntiset imperialistiset vallankaappaajat ovat ensin tuhonneet ja varastaneet entisten siirtomaavaltioidensa rikkaudet ja luonnonvarat.

Tricontinental: Institute for Social Research

Tricontinental: Institute for Social Research on kansainvälinen globaalin etelän instituutti, jota ohjaavat kansanliikkeet ja -järjestöt. Pääasiallinen epistemologinen perusta tällaiselle järjestäytymiselle on tieteeseen perustuva Karl Marxin "11. teesiä Feuerbachista": "filosofit ovat tähän asti vain tulkinneet maailmaa eri tavoin; tarkoitus on muuttaa maailma”.

Niiden, jotka yrittävät muuttaa maailmaa, on tehtävä ensin terävä arvio sen nykytilasta, ristiriidoista, haavoittuvuuksista ja mahdollisuuksista. Liikkeet ja taistelut yhteiskunnallisen muutoksen puolesta opettavat valtavia oppiläksyjä vallan, etuoikeuden ja omaisuuden luonteesta ja mahdollisuudesta rakentaa toisenlainen maailma.

Tricontinental on haastanut entiset imperialistisen lännen ja köyhdytetyn etelän nykyiset siirtomaat nykyisen globaalikapitalismimme kansallisesta vapautusmarxilaisuuden lähtökohdasta. Sama syy oli Venäjän Leninilläkin vapauttaa Suomi tsaarin sortovallasta ja Suomi sai itsenäisyytensä ja kansansuvereniteettinsa v.1917, kunnes se lopullisesti menetettiin Sauli Niinistön valtakauteen. Ja nyt Suomen kansallismieliset voimat ovat samassa jamassa ja ahdingossa, kuin globaalin Etelän miljardit ihmiset uusliberalistisen ylikansallisen- vapaakaupan ja yhtiövallan kurimuksessa ilman ihmis- ja kansalaisoikeuksia.

Kohti uutta ihmiskuntapolitiikkaa

Ote:
”Lokakuusta 2023 alkaen Israel aloitti kampanjan palestiinalaisten pakottamiseksi etniseen puhdistukseen; kollektiivisen rankaisemisen ja kansanmurhan Yhdysvaltojen hallituksen täyden ja häpeämättömän tuen avulla. Ukrainan kehitys ja äskettäiset eskalaatiot Gazan alueella ovat merkittäviä merkkejä siitä, että imperialistisessa järjestelmässä on tapahtunut laadullinen muutos. Yhdysvallat on nyt saattanut päätökseen kaikkien muiden imperialististen maiden taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen alamaisuuden. Tämä on lujittanut yhdentynyttä, sotilaallisesti keskittynyttä imperialistista blokkia. Se pyrkii pitämään otteen globaalista etelästä kokonaisuutena ja on kiinnittänyt huomionsa hallitsevaan Euraasiaan, joka on viimeinen alue maailmassa, joka on jäänyt sen hallinnasta.
Ei ole liioiteltua sanoa, että globaali pohjoinen on julistanut avoimen vihamielisyyden ja sodan mille tahansa globaalin etelän alueelle, joka ei ole globaalin pohjoisen politiikan mukainen. Tämä käy ilmi EU:n ja Naton välistä yhteistyötä koskevasta yhteisestä julistuksesta, joka julkaistiin 9. tammikuuta 2023: ”Käytämme edelleen käytössämme olevia yhdistettyjä välineitä, olivatpa ne poliittisia, taloudellisia tai sotilaallisia, yhteisten tavoitteidemme saavuttamiseksi miljardin kansalaisemme hyödyksi”.  
(Jens Stoltenberg, Ursula von der Leyen ja Charles Michel, "Yhteinen julistus EU:n ja Naton välisestä yhteistyöstä", Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö, 10. tammikuuta 2023)

Gazan palestiinalaiset tuntevat varmasti NATO:n barbaarisuuden ja pakotetun "massakonsensuksen", johon globaali pohjoinen pystyy. Kuten palestiinalaisten vapautusjohtaja Leila Khaled äskettäin sanoi: Tiedämme, että he puhuvat terrorismista, mutta he ovat terrorismin sankareita. Imperialistiset voimat kaikkialla maailmassa, Irakissa, Syyriassa, eri maissa… valmistautuvat hyökkäämään Kiinaan. Kaikki, mitä he sanovat terrorismista, koskee heitä itseään. Ihmisillä on oikeus vastustaa sitä kaikin keinoin, mukaan lukien aseellinen taistelu. Tämä on YK:n peruskirjassa. Joten he rikkovat ihmisten oikeuksia vastustaa, koska heillä on oikeus palauttaa heidän vapautensa. Ja tämä on, ja sanon sen aina, peruslaki: missä on sortoa, siellä on vastustusta. Ihmiset eivät tule elämään miehityksen ja sorron alla. Historia on opettanut meille, että kun ihmiset vastustavat, he voivat säilyttää arvonsa ja maansa.”

Hyperimperialismi

Imperialismi on alkanut muuttua uuteen hyperimperialismin vaiheeseen. Sen etenemisen puuskittaisen laadun tuntevat miljoonat Yhdysvaltojen militarismin alaisuudessa elävät kongolaiset, palestiinalaiset, somalit, syyrialaiset ja jemenilaiset, joiden päät vaistomaisesti nykivät suojaan äkillisistä äänistä.

Hyperimperialismissa ei kuitenkaan ole kyse kylmän sodan käynnistämästä täysiverisestä marssista ympäri maapalloa, jota käytiin valtataisteluissa, joita seurasi taloudellinen imperialismi Maailmanpankin ja muiden kehitysinstituutioiden kautta. Hyperimperialismi on hukkuvan miljardöörin imperialismia, joka uskoo vakaasti, että hänen pitäisi palata jahdeilleen. Siksi se käyttää vahvoja voimalihaksia, - armeijaa. Tuotantovoiman puuttuessa ja tietoisena siitä, että taloudellinen valta on käännekohdassa, USA käy kulttuurista infosotaa tai avointa sotaa. Hyperimperialismin taktiikkaa muokkaa osittain hybridisodan modernisointi, joka sisältää lainkäytön, hypersanktiot, kansallisten reservien ja omaisuuden takavarikoinnin sekä muut ei-sotilaallisen sodankäynnin tavat.


Maailman ”Global North – globaali Pohjoinen” blokki?

Global North on integroitu sotilaallinen, poliittinen ja taloudellinen blokki, joka koostuu 49 maasta. Näitä ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kanada, Australia, Uusi-Seelanti, Israel, Japani sekä toissijaiset Länsi- ja Itä-Euroopan maat. Sotilaallisella areenalla Turkki (naton jäsenenä), Korean tasavalta ja Filippiinit (todellisuudessa USA:n militarisoidut siirtomaat) kuuluvat USA:n johtamaan sotilaalliseen blokkiin, vaikka ne kuuluvatkin globaaliin etelään.

Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana Global North on kokenut merkittävän suhteellisen taloudellisen laskun sekä poliittisen, sosiaalisen ja moraalisen taantuman. Sen väärät "moraaliset" väitteet kansalaisoikeuksista ja "lehdistön vapaudesta" ovat nyt täydellistä pilkkaa, kun niillä pyritään saamaan palestiinalaisten oikeuksien julkinen tuki laittomaksi. Tämä täysi tuki maailman kurjistuneimpien kansojen nöyryyttämistä ja tuhoamista varten muistuttaa menneitä vuosisatoja ja paljastaa sen, mitä voidaan kuvata kollektiiviseksi "valkoiseksi hauraudeksi".

Yhdysvaltain todelliset sotilasmenot vuonna 2022 olivat 1 537 miljardia dollaria. Yhdysvallat hallitsee Naton tuella 74,3 % kaikista maailman sotilasmenoista.


Maailman ”Global South – globaali Etelä” blokki?

Globaalin etelän maat koostuvat entisistä siirtomaista ja puolisiirtomaista, muutamasta Euroopan ulkopuolisesta itsenäisestä valtiosta sekä nykyisistä ja entisistä sosialistisista hankkeista. Taistelut kansallisesta vapautumisesta, itsenäisyydestä, kehityksestä ja täydellisestä taloudellisesta ja poliittisesta suvereniteetista on vielä saatettava päätökseen suurimmassa osassa globaalia etelää. On selvää, että globaali etelä, toisin kuin globaali pohjoinen, ei ole blokki eikä todellakaan sotilaallinen blokki. Globaali etelä kohtaa siten Yhdysvaltain johtaman sotilasblokin sotilasmenojen äärimmäisen monopolin. Tämä on selvä ja ajankohtainen vaara kaikille globaalin etelän maille; se muodostaa välittömän vaaran ihmiskunnan ja planeetan jatkuvalle olemassaololle.

Globaali Etelä nojautuu Kiinaan

Presidentti Xi Jinpingin johdolla Kiina on esittänyt visionäärisiä suosituksia ihmiskunnalle. Kiinan modernisaatiomalli, joka on seurausta sosialismista kiinalaisin piirtein, osoittaa globaaleille eteläisille maille polun, joka ei ole riippuvainen muiden kansojen riistosta ja sorrosta. Se tasapainottaa aineellista ja henkistä sivilisaatiota, taloudellista kehitystä ja ekologista ympäristöä tarjoten olennaisen referenssin globaalin etelän kehitykselle.

Yli 600 vuotta kestäneen nöyryytyksen, rodullisen väkivallan ja globaalin pohjoisen taloudellisen riiston seurauksena olemme päässeet tähän hyperimperialismin vaiheeseen. Nouseva globaali etelä kuitenkin ristiriitaisuuksiensa kanssa muistuttaa meitä siitä, että ihmisten ei ole pakko jäädä historian uhreiksi. Huolimatta subjektiivisten tekijöiden erilaisesta kontekstista, Kommunistisen manifestin (1848) päätöslause on edelleen vakuuttava tänään: Meillä on maailma voitettavana!


Meidät on nyt haastettu voittamaan maailma. Otammeko haasteen vastaan?https://thetricontinental.org/studies-on-contemporary-dilemmas-4-hyper-imperialism/ 


Hyperimperialismi: vaarallinen dekadentti uusi vaihe – Sisällysluettelo:

Johdanto

OSA I: Täydellisen Yhdysvaltain johtaman maailmanlaajuisen pohjoisen sotilasblokin nousu

Vuorot ja konsolidointi

OSA II: Imperialismin evoluutio

Imperialismin uusi vaihe

Valloitus, rasismi ja kansanmurha: Imperialistisen leirin yhteinen historia

"Hyperimperialismin" historia ja määritelmä

OSA III: Maailman määrittelemä

Maailmanlaajuinen pohjoinen määritelty

Maailmanlaajuinen etelä määritelty

OSA IV: Länsi taantumassa

Yhdysvaltain taloudellisen ja poliittisen hegemonian eroosio

Voitettu ja alistuva Eurooppa ja Japani

OSA V: Maailmanjärjestyksen muutokset

Talouspohjan siirtyminen etelään

Yhdysvaltain strategia Kiinan talouskasvun ja vaikutusvallan rajoittamiseksi

Globaali pohjoinen työntää maailmaa kohti sotaa

EPILOGI: Uskottava taloudellinen ja poliittinen vaihtoehtoinen maailmanjärjestys

LIITE

Metodologia

Global South Insights

Täydellinen luettelo sadastayhdestätoista monipuolisesta maailmanlaajuisesta etelämaasta

Loppuhuomautukset


https://mvlehti.net/2024/02/12/analyysi-hyperimperialismi-sauli-niiniston-jalkeen-koko-maailma-voitettavaksi/

perjantai 2. helmikuuta 2024

Haaviston ja Stubbin munat samassa Pentagonin ydinasekorissa

 

Helmikuun aurinko paistaa, mutta Suomessa on piinaviikko. 

Sotarummut pärisevät, kun ihmiset jonottavat ennakkoäänestyspaikoille. Kohta maassa on uusi militantti, transatlanttinen sotapresidentti. Molempien ehdokkaiden munat ovat samassa Pentagonin ydinasekorissa, vaikka ydinaseet ovat jo laittomia! Pian päästään sotimaan. Kumman kanssa nopeammin?

Voihan kusetin, minkälaiseen rikolliseen pakkorakoon ja piinaan suomalaiset on johdettu? Maa on miehitetty ilman ainuttakaan laukausta. Nato-sopimus ja DCA-sopimus Yhdysvaltojen tukikohtineen ilman ydinasevarausta on järkyttävä sotilasvallankaappaus ja maanpetos.

Katselin eilen iltauutisten jälkeen ehdokkaiden vaalitaistelua. Pitäisikö valita ruton ja koleran väliltä vai kiertääkö taas äänestyspaikka kaukaa?

Haavisto vai Stubb

Kumpi pienempi paha, valitsijamiesyhdistyksen vai kokoomuksen ehdokas, kun todellista vaihtoehtoa ei ole? 

Toisesta tulee globaalikapitalistisen WEF - Maailman talousforumin käskynhaltija Suomessa. Näitä globaaleja johtajia ei sido Suomen perustuslaki tai suomalaisten etu. He saavat ylikansallisen käskytyksen maailman rahaeliitin sidosryhmiltä.

Stubb oli vaalitentissä kuin ydinsateenvarjon alla lainahöyhenissä komeileva riikinkukko ja uhosi vakuuttavasti: ”Venäjälle on pantava kova kovaa vastaan. Ydinaseet, ja niiden sijoittaminen ja kuljettaminen on jees ja lakeja voidaan sitten myöhemmin muuttaa, että ydinasepelote toimii.” Siinä meni monelta mummolta yöunet.

Haavisto toppuutteli intoilijaa ja ilmoitti, että "nykyisen lainsäädännön puitteissa Suomeen ei voi tuoda ydinaseita, mutta yhteisiin ydinaseharjoituksiin voidaan kyllä osallistua."

Kumpikaan sotaratsu ei muistanut, että ydinaseet ovat jo laittomia. Maailman globaali Yhdysvaltojen sotilasvalta on jo romuttanut kaikki YK:n yleismaailmalliset pelisäännöt.

Ydinaseiden kieltosopimus ratifioitiin YK:ssa jo muutama vuosi sitten. Edes toimittaja ei muistuttanut ehdokkaita kansainvälisten sopimusten velvoitteista.

Suomen presidenttikisa jatkuu vielä surkeana sirkushuvina kansan nukuttamiseksi valheelliseen turvallisuuteen. Stupidot toimittajat tuudittavat kansan painajaisuneen.
Suomen ja koko Pohjolan militarisointi ja aivopesu sen kun kiihtyy.

Kumpi kalifiksi kalifin paikalle? 

Äänestämättä jättäminenkään ei auta. Kummallakin militaristiehdokkaalla on transatlanttiset kusettimet ja sotamunat Pentagonissa, eikä mitään häpyä: - ilman oikeusvaltioperiaatetta ja perustuslakituomioistuinta valtio- ja maanpetoksellisia EU/euro/Nato/DCA-sopimusrikoksia ei edes vielä voi mitätöidä, kun Suomea valmistellaan jo täyttä päätä eturintamaan ja taistelijoiksi ympäri maailmaa Yhdysvaltojen ja Naton päättymättömissä sodissa.

Asevelvollisuudesta ja reservistä on luovuttava ja Suomen on varauduttava oman Naton palkka-armeijan värväämiseen, niin kuin Englannissa - vai mitä Haavisto ja Stubb?
 


 
https://mvlehti.net/2024/02/03/presidentinvaalien-toisen-kierroksen-haaviston-ja-stubbin-munat-samassa-pentagonin-ydinasekorissa-kolumni/