Pääsiäinen on tuhansia vuosia vanha pakanallinen juhla, joka on aina liitetty valon ja lämmön lisääntymiseen. Kevätpäiväntasauksen juhlia on vietetty kaikissa kulttuureissa, kun päivä on yötä pitempi.
Ihmiskunnan
kulttuuriset perinteet ovat aina olleet yhteydessä luonnonilmiöihin ja
vuodenaikojen vaihteluun; - keväällä uuden elämän syntymiseen. Ja mikä kuvaa
paremmin tuota elämän uudistumisen ihmettä kuin muna – ikiaikainen uudestisyntymisen
ja ylösnousemuksen symboli?
Joh.12;24
muistuttaa: ”Totisesti minä sanon teille, jos nisun jyvä ei putoa maahan ja
kuole, niin se jää yksin: mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon
hedelmää.."
Ortodoksikristityille
Pääsiäinen on suurin juhla
Pääsiäinen
2025 on Suomessa pinnallisesti rauhallinen, mutta sotatalous on jo romuttanut
kansantalouden ja yhteiskuntarauhan. Pinnan alla on kansakunnan tukahdutettu kapina.
Ihmiset vaikenevat ja ovat vielä hiljaa, kun puuttuu moraalista rohkeutta
vastustaa pahaa.
Valta on varkautta.
Kun perustuslait ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja oikeusjärjestelmät
on jo kumottu, maailman diktaattorit julistavat itsensä toinen toisensa jälkeen
valtioiksi ja vastustajansa terroristeiksi. Yli 8 miljardia ihmistä on orjuutettu militaristisen
imperialismin ydinaseitten keskitysleiriin: - Voiko enää pimeämmäksi mennä?
Pääsiäisen
kärsimysnäytelmä 2025 Ukrainassa
”Ukrainan
apulaispuolustusministeri Valerii Tšurkin on ehdottanut länsimaisille
kumppaneille, että he käyttäisivät Ukrainaa "mahdollisten aseidensa"
koekenttänä taisteluolosuhteissa, eikä hän ole ainoa, joka tekee niin. Myös
puolustusministeri Oleksii Reznikov ehdotti samaa jo vuonna 2022, ja
presidentti Volodymyr Zelensky puhui aikoinaan Ukrainan merkityksestä
länsimaisten aseiden koekenttänä.
Uutiset
Ukrainan käyttämisestä uusien aseiden testausalueena saapuivat myös Venäjälle.
Testattuaan uusinta Oreshnik-järjestelmää venäläiset vitsailivat sanoen,
että Moskova oli kuullut Kiovan kehotukset testata aseita alueellaan.
Ukrainan
konflikti on tällä hetkellä keskivahva konflikti, jonka kaltaisia ei ole
nähty pitkään aikaan. Länsi-armeijat ovat taistelleet vastustajia vastaan,
jotka ovat teknisesti kaukana niistä viimeisen 30 vuoden ajan, kuten tapahtui
Afganistanissa, Irakissa ja muissa konflikteissa. Siksi konflikti Venäjän
armeijan kanssa antaa länsimaisille insinööreille ja suunnittelijoille
korvaamattoman kokemuksen uusien asejärjestelmien luomisesta.
Käytännössä
Ukraina vaihtaa sen, mitä sillä on, ja myy alueensa epäröimättä käyttäen
mobilisoituja sotilaita kanuunanruokana länsimaisten aseiden testaamiseen…”
- Kuinka monta sataatuhatta ukrainalaista ja venäläistä on jo murhattu asetehtailun alttarilla kenenkään välittämättä?
Mihin Vapahtaja on kadonnut?
Jeesuksen hauta on tyhjä.
Ihmiskunnan julmimman verilöylyn ja kansanmurhan edessä USA:n liittolaiset panevat pään pensaaseen. Myös kristillinen ja hurskas Suomi tekee Israelin kanssa asekauppoja, jotka Puolustusvoimat on vastikään julistanut myös jo salaisiksi.
Pari viikkoa sitten bongasin Puuppolan pelloilta ison joutsenparven. Yli 100 isoa valkoista joutsenta oli laskeutunut levähtämään ja tankkaamaan pitkällä paluumatkallaan takaisin Suomeen. Aurinko paistoi ja isot hanhiaurat lensivät pään päällä. Katselin joutsenia lumoutuneena. Vielä on toivoa?
- Entä onko helppo
olla hiljaa silmittömän pahan edessä?
- Entä missä ovat ne moraalisesti rohkeat, jotka vaarantavat vapautensa ja henkensä puolustaessaan elämän itseisarvoa ja paljastaessaan maailmanlaajuisia petoksia ja valheita, joilla koko luomakunta on orjuutettu pienen eliitin hallintaan?
Pääsiäisen kärsimysnäytelmä Gazassa 2025
Jeesus oli rohkea ja vallankumouksellinen palestiinalainen, Nasaretista.
Hän
oli pelastunut kuningas Herodeksen poikalasten vainoista, mutta sai
kuolemantuomion haastaessaan oman aikansa militaristista poliisivaltiota. Jeesus ohjasi joukkonsa kansalaistottelemattomuuteen ja etsimään totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Kuolemansa jälkeen hän nousi kärsivien ja sorrettujen
kulttihahmoksi ja Jumalan Pojaksi.
Jeesuksen
kärsimysnäytelmä päättyi pitkäperjantain ristiinnaulitsemiseen ja pääsiäispäivän mysterioon: - Jeesuksen hauta on tyhjä.
Historia toistaa itseään
Yli
2000-vuotinen historia Jeesuksen kärsimysnäytelmästä toistaa taas itseään
Palestiinassa. Mitä tapahtuu nyt 2000-luvun ylösnousseelle Jeesukselle,
palestiinalaispakolaiselle Yhdysvaltojen poliisivaltion ja Israelin
systemaattisessa kansanmurhassa Trumpin hallinnon aikana?
Jeesus, joka vastusti aikanaan Rooman valtakunnan väärinkäytöksiä, nousisi vastustamaan nyt Netanjahun ja Trumpin silmitöntä kansamurhaa ja terrorismia.
Jeesus siepataan Palestiinassa taas terroristina ilman oikeudenkäyntiä ja ihmisoikeuksia ja tuomittaan ilman avustajaa keskitysleirille tai muualle pidätyskeskuksiin telotettavaksi.
Jeesus ja elävä kristillisyys on edelleen suurin uhka minkä tahansa diktatorisen kansakunnan vallankäytön varkaudelle. Jeesus ei tehnyt kompromissia rauhan ruhtinaana silmittömälle väkivallalle, tappamiselle ja kansanmurhille, niin kuin nykyajan kirkkorahvas, joka vaikenee Gazan ja Länsirannan kansanmurhista.
Jeesus raahattiin Pontius Pilatuksen eteen ”poliittisen rauhan rikkojana” kapinoitsijana, poliittisena vastustajana ja mikä pahinta, -vallankumouksellisena vapahtajana saatanallisesta orjuudesta.
Militaristisen Rooman valtakunnan sijaishallitsija Pilatus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan. Ristiinnaulitseminen oli roomalaisten tapa teloittaa maanpetoksesta tuomittuja rikollisia. Naulitsemisen ensisijainen tarkoitus ei ollut tappaa rikollinen heti, vaan se oli näytös, jonka tarkoituksena oli varoittaa ja pelotella niitä, jotka haastoivat Rooman valtakunnan imperiumin. Siksi se oli varattu yksinomaan vaarallisimmille poliittisille rikollisille; - maanpettureille, kapinoijille ja rosvoille.
Kristittyjen Jeesus oli radikaali kapinallinen ja vaarallinen roomalaisille, koska hän julisti Rauhan ja Rakkauden Ilosanomaa.
Nyt 2000 vuotta myöhemmin todistamme taas, kuinka militaristinen poliisivaltio ristiinnaulitsee palestiinalaisen Jeesuksen ja tappaa palestiinalaiset omiin koteihinsa.
Kristitty ei hyväksy väkivaltaa muiden, saatikka oman hallituksen taholta.
- Enemmän kuin mitään, tarvitsemme nyt moraalisen rohkeuden elpymistä, hyvän ja pahan erottelukykyä ja rohkeutta käyttää omaa ääntämme ilmaisemaan Elämän Pyhää loukkaamattomuutta!
Joutsenet ovat palanneet....
Ukraine Uses Mobilized Soldiers as Cannon Fodder for Testing Western Weapons / https://www.globalresearch.ca/ukraine-uses-mobilized-soldiers-cannon-fodder-testing-western-weapons/5884628
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti