tiistai 15. elokuuta 2023

Hyvä ihminen


Ratkeavatko mitkään poliittiset, maailman ja ihmiskunnan ongelmat, ennen kuin on uudestaan määritelty ”hyvä ihminen”?  Hyvän ihmisen yhteydessä tulee määritellyksi myös "hyvä elämä"? Miten muuten noustaan nykyisestä maailman moraalisesta rappiosta?

Maailmassa vallitsee vahvemman oikeuteen perustuva militarismi - viidakon laki. Peto on irti ja mitkään vanhan maailman instituutiot eivät enää toimi. Ihmiskunta on johdettu globaalikapitalismin umpikujaan; ydinaseiden ja digitalisaation keksitysleireihin, josta ulospääsyä ei enää ole. Biologista elämänmuotoa hävitetään hirvittävää vauhtia jatkuvan talouskasvun illuusiossa. Maa jalkojen alla järkkyy. Enemmän kuin mitään muuta, tarvitsemme nyt kestävää utopiaa hyvästä elämästä, kun poliittiset järjestelmät ovat umpikujassa ja kapitalismi tiensä päässä?

Ajattelen – olen olemassa

Voin istua täysin rauhassa paikoillaan ja katsella kun pilvet liikkuvat – maailma muuttuu. Muutunko minä?

Jos samaistun kehooni ja sen tarpeisiin, huomaan, että se häviää ja muuttuu lopulta maan tomuksi ja tähtipölyksi. Vaikka maallinen käyttövälineeni kuuluu katoavaisuuteen, sielu on kuolematon: minä olen. Jos samaistun sieluuni, olen yhdistyneenä maailmansieluun ja kaikkialliseen ykseyteen, sieluruumiseeni; maailmaan ulkopuolellani ja ajatuselämääni sisälläni. Silloin jumalakaan ei ole ulkopuolella, vaan sisäpuolella ja ratkaistavakseni jää hyvän ja pahan ikuinen ongelma myös henkilökohtaisesti. - Olenko hyvä vai paha ihminen? - Otanko vastuun elämästäni ja jalanjäljistäni?

Hyvän ja pahan taistelu ilmenee omana aikanamme äärimmäisenä kamppailuna ihmiskunnan ja luomakunnan eloonjäämisestä. Kuulunko elämää tuhoaviin pahiksiin vai puolustanko hyvyyttä ja elämän jatkuvuutta rakkaudellisin ja rauhan keinoin?

Ydinaseet – ihmiskunnan moraalinen umpikuja

Onko nykyihmiskunnan edistys ja teknologinen kehitys sittenkin maailmanhistorian suurin petos ja virhe? Mikä, mitä, milloin ja miksi meni pahasti vikaan? Onko koko nykyinen teollinen kehitys, jota koko maailma kumartaa, vikasuunta?

Pahuuden ja pedon voimaa kunnioitetaan enemmän kuin koskaan sotimalla, nopeutetulla kilpavarustelulla ja biljoonilla ydinaseiden kehitykseen elämän tuhoamiseksi? Hupaisaa, että samalla globaali valtamedian silmänkääntötemppu on onnistunut sokaisemaan kansakunnat vakuuttuneiksi siitä, että petoa ja pahuutta ei ole edes olemassa? Rinta rottingilla sotatarummut pärisevät, kun massoja tuuditetaan ikuiseen uneen. Elämme unessa, petettyinä ja alistettuna pahan valtaan. Tämän päivän pahan valta on rahan valtaa; - uusi pakanallinen, kapitalistinen maailmanuskonto, jota kaikki kansat kumartavat. BlackRock ja Vanguard ovat miljoonien piensijoittajien ukko ylijumala, Baabelin torni, joka pitää yllä järkkymättömän tuhoisaa maailmanvaltaa ja pyramidihuijausta tyhjästä luodun velkarahan rosvouksella, ja samalla kaiken parlamentaarisen kontrollin yläpuolella.

Ihmiskunnan tila reaaliajassa -https://www.worldometers.info/fi/ 

Hyvän ihmisen ja hyvän elämän kokonaisvaltainen, solidaarinen utopia on sidoksissa moraaliseen kypsyyteen. Internetin myötävaikutuksella meistä jokaisella on mahdollisuus tutkiskella nykyistä elämänlatuamme rajallisessa maailmassa, jossa luonnonvarat alkavat ehtyä ja johtavat entistä julmempiin sotiin, jos globalisaatiota jatketaan nykyisellä sotaisella kapitalistisella imperialismilla.

Maailman tila reaaliajassa linkistä/ https://www.worldometers.info/fi/ voi seurata ihmiskunnan nykyisen elämäntavan tärkeimpiä mittareita. Tänään 14.8.23 meitä ihmisiä on telluksella 8 054 460 885 klo 13.10. Väestö kasvaa tänä vuonna n. 45 miljoonalla. Julkisen terveydenhuollon kulut ovat 9 165 miljoonaa dollaria/pv., tänään. Julkiset sotilasmenot ovat 2 616 miljoonaa dollaria tänään. Autoja on tuotettu tänä vuonna yli 42 miljoonaa, internetin käyttäjiä maailmassa on 5 830 miljoonaa ihmistä, blogeja kirjoitetaan tänään 5, 4 miljoonaa kappaletta jne.

Metsäkato tänä vuonna 3 227 204 hehtaaria. Viljelykelpoista maata menetetty eroosiolle 4 344 702 hehtaaria tänä vuonna. Co2- päästöt tänä vuonna 22 682 miljoonaa tonnia. Myrkyllisiä kemikaaleja päästetty luontoon yli 6 miljoonaa tonnia.  

Rahaa laittomiin huumeisiin on käytetty tänä vuonna 248 237 miljoonaa dollaria!? 

Sodat ja lisääntyvä huumeiden käyttö kulkevat käsi kädessä. Afganistanin sodan aikana maa oli maailman suurin huumeiden tuottaja ja unikkopeltojen viljelijä. Maanviljely vaihdettiin oopium- ja heroiinituloihin. Sotaa käytiin huumerahoilla. Talibanien aikana unikkoviljelyt ovat kiellettyjä, mutta uudet keinot eivät tänäänkään lopu. Tilalle on tulleet synteettiset huumeet. Nyt Ukrainan sotaa käydään synteettisillä huumeilla.

Voiko näin väkivaltaisessa ja epäoikeudenmukaisessa maailmassa selvitä täysjärkisenä ja normaalina etsimässä yksilöllistä onnea? Onko utopiaa tavoitella muutosta ja hyvää elämää kaikille, koko ihmiskunnalle? Voiko kukaan pelastua, jos kaikki eivät pelastu ydinaseiden aikakaudella? Ydinpelote on sitonut kaikkien kansakuntien kohtalot yhteen. Mutta riittääkö yhteinen kohtalo kollektiivisen solidaarisuuden syntyyn?

Jos elämäntapamuutosta etsitään kapeasta psykologisesta viitekehyksestä, ratkaisua ei varmaan löydy? Ihmisen identiteetin kannalta sosiologista ja historiallista viitekehystä ei ole koskaan tutkittu. Kuitenkin yksilön ja koko ihmiskunnan tilaa määrittää valliteva militaristinen kulttuuri, talous, politiikka ja sen arvomaailma propagandakoneistoineen. Miten vaihtaa sotakoneistot elämää palvelemaan?

Informaatioyhteiskunnan digimaailmassa tietosaasteen tulva on myllertävä. Se vaikuttaa meistä jokaiseen, tahdomme tai emme? Kaikki tämä hektinen tietotulva, josta suurin osa on valetta ja jatkuvaa melua aistiärsykkeineen ilman hetken rauhaa? - Olemmeko jo kaikki sekopäisiä?

Kaikkein herkimmät sairastuvat. Mieliala- ja masennuslääkkeitä syödään enemmän kuin koskaan, huumeisiin sortuvat jo pikkulapset? Kun maailma ympärillä vaikeroi tuskaa, on pakko paeta omaan pieneen kuplaan ja laittaa korvat kiinni.

Kun kaikki valtamedian informaatio on vähemmän ja enemmän valhetta, on laitettava jäitä hattuun ja pidettävä kiinni järjen rippeistä. Totuus on pirstottu pieniksi palasiksi ja sirpaleista on vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Kun koko maailma on mielenhäriössä, maaperä on otollinen joukkopsykoosille ja terroristisille ääriliikkeille. Massat alistetaan väkivaltaisesti ja pakotetaan alistumaan kuin sopulilauma piikki lihassa.

Seis maailma – tahdon ulos

Ihmisen vapaus? Yhdysvallat on vapauttanut valitsemiaan ”diktatuureja” tappamalla n. 20 miljoonaa ihmistä toisen maailmansodan jälkeen päättymättömällä sodalla. Yhdysvalloissa sodat ja niiden tuhot on häivytetty tiedotusvälineillä massojen tietoisuudesta. Samoin on tehty Euroopassa. Vasta Ukrainan sota välittää 24/7 sotapropagandaa lännen mahdista vapauttaa Ukraina Venäjän otteesta tapattamalla vaikka koko kansakunta viimeiseen mieheen. Kaikki hyvin?

Kukaan, mikään virallinen taho, ei auta tai pelasta meitä enää elämään rauhassa ja vapaudessa? Itsesuojeluvaistomme, samoin kuin omatuntomme on jo mykkä. Olemme jo turtuneita. Olemme vaihtaneet ihmisyytemme ja ihmisoikeutemme halpaan älyteknologiaan ja viihteeseen, samalla kun massojen hallintalaitteet ovat saanet meidät digitaalisiin keskitysleireihin, joissa oma tahto murretaan. Pian meidät ohjelmoidaan mikrosiruilla. Aivoimplantit varmistavat signaaliemme voimakkuuden, mutta eivät henkistä tilaamme, eikä moraalia, jolle ei enää ole käyttöä.

Maailma on tullut hulluksi. Sitä ohjaa pahuus, tiedostamaton itsetuhovietti, joka on seurausta julmasta välinpitämättömyydestä, vallanhimosta ja äärimmäisestä itsekkyydestä. Ahneuden ajan loppumainingeissa panoksena on kuitenkin, - ei enempää, eikä vähempää – elämän jatkuminen tällä hauraalla kotiplaneetallamme.

Meistä jokaisen on hyvä muistaa, että ihmisyyden syvin olemus on vapaa tahto. Meillä on täysi vapaus luoda tai tuhota itse itsemme. Teemme valintoja, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Valinnan tekemättä jättäminenkin on valitsemista, sekä jättäytymistä virran vietäväksi. Tämä maailma on hylännyt suuren osan syvästä inhimillisyydestä ja hyvyydestä. Kun ajat on vaikeat ja julmat, on vahvistettava henkeä ja hiljennyttävä.

Oman ajatteluni innoittaja on aina ollut Platon, joka pari kolmesataa vuotta ennen  ajanlaskua loi kosmologiansa maailmasta ja sen synnystä. Platonille maailman ja maailmakaikkeuden ensimmäinen juurisyy ja alku oli ”hyvän idea”. Kaikki muut hyveet; totuus, kauneus, oikeus ja rakkaus tulevat ”hyvän ideasta”. Siksi ihmisyyden kehittymistä ohjaa ensisijaisesti eettiset periaatteet, oikeamielisyys ja oikeudenmukaisuus. Yhteiskunta kehittyy sen tasoiseksi, kuin ihmisten eettinen ja moraalinen taso tyranniasta aristokratiaan, jota johtaa filosofikuninkaat oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi.   

Hyvän elämän ja hyvän ihmisen tie 2000- luvulla on nyt vaakalaudalla. Vaatii valtavasti rohkeutta herätä nykyisestä militaristisesta globaalityranniasta ja joukkomanipulaatiosta, kun maailma on rikki ja menossa ydinhelvettiin.

Sairas välinpitämättömyys vuosisataisesta ja vuosituhantisesta tappamisesta, päättymättömistä sodista joukkotuhoaseiden aikakaudella on  kuoleman kylvämisestä ja hirmuinen velka, joka on kuitenkin maksettava meidän itsekunkin, -tavalla tai toisella.

Kuin lintu jalallani, myös meillä on siivet ja vapaa tahto!

 

https://mvlehti.net/2023/08/17/hyva-ihminen-mielipide/

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja: