lauantai 25. maaliskuuta 2023

Pelastetaan Suomi täystuholta – sotahaukat kierrätykseen

 
23.3.2023 oli historiallinen hetki sekä taivaalla, että koko maailmassa, kun Pluto siirtyi Kauriista hetkeksi Vesimieheen kesäkuuhun asti. Suomessa myös presidentti Sauli Niinistö kirjoitti Natolait ja itsenäisen Suomen Perustuslaki rytisi natisten liitoksistaan, mutta siitä huolimatta sitä ei ole vielä koskaan lopullisesti kumottu. Pienen demokraattisen valtiomme perustajat nimittäin sinetöivät kaukonäköisyydessään valtiosääntömme monella lukolla sen moninkertaiseen säätämisjärjestykseen. Vuosikausia perustuslakia on rikottu, niinkuin piru raamattua.

Koska maanpetokset ja murhat eivät vanhene koskaan, meillä on vielä mahdollisuus nousta omille jaloille.Edessä on valtava projekti oikeusvaltion rakenteiden uudistamiseksi.

Vaikka geopoliittiset mannerlaatat jyrisivät jo laittomassa EU-liittymispäätöksessä ja pakkositoutumisessa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, se oli vasta alkusoittoa niille odottamattomille mullistuksille, kun suuremmat kosmiset voimat sanelevat kohtalot taivaalta!? - Olisiko elämässä mieltä, jos karman laki ei toimisi ja paha ei saisi palkkaansa? 
Siksi maailma on täsmälleen niin hyvä tai paha kuin ansaitsemme. Selvää myös on, että me 8 miljardia sielua, jotka nyt kärvistelemme ydinaseitten panttivankeina, olimme innokkaina odottaneet pääsyä juuri tähän myrskyisään aikaan, jolloin hyvän ja pahan taistelu on kiihkeimmillään. Rotko railona edessämme aukeaa, kun ratkaistavanamme on ydinaseiden ikuisuuskysymys ja taistelu elämän pelastamisesta yhteisellä kotiplaneetalla.

Yhdysvaltojen miehitys on loppusuoralla ja tulevaisuus päättymättömine terrorismin vastaisina sotineen on sankan sumun peitossa. Rauhanomainen politiikka vaihdettiin sotatoimiin. Onko se myös taivaan tahto?

Entäs Suomi?

Olemme Suomen historian suurimpien eloonjäämiskysymysten ja muutosten edessä. Vaikka ajan henki on äärimmäisen julma, historia toistaa itseään. Vaikka Suomen kansa lahdattiinkin nyt maanpetoksellisesti ladon taakse odottamaan sotaan lähtöä, ihmeitä tapahtuu. 
Edessä on vielä Suomen viimeiset eduskuntavaalit. Täysin laittomaan tilaan ajautuneen maan presidentin valtaoikeudet on riisuttu. Natosopimuksen allekirjoituksella puolustusvoimien ylipäällikkö teki itsensä tarpeettomaksi, kun uusi komentokeskus siirrettiin kauas meren taakse.

Historia toistaa itseään 
 
Maailma muuttuu, mutta se mitä taivaalla tapahtuu, saattaa muuttaa kaikki suunnitelmat. Pluto siirtyi hetkeksi Vesimieheen 23.3.2023. Planeetan vaikutus ilmenee koko sukupolvessa ja kollektiivisella tasolla vallankäytössä, manipuloinnissa jne. Pluto on muutosvaatimuksissaan ehdoton ja ankara opettaja. Yhteiskunnan jäykät rakenteet, organisaatiot ja instituutiot kuuluvat Pluto-Kauriin edustamiin hierarkisiin järjestelmiin. 2008 maailmaa murjoi finanssikriisi. Pluto voimistaa konkreettisia järjestelmiä, mutta paradoksaalisesti se myös paljastaa syvimmät totuudet, heikkoudet ja korruptoituneen vallankäytön. Tässä murroshetkessä seisomme tumput suorina ihmettelemässä, kuinka kaikkialla maailmassa sopimusperusteiset oikeusvaltioperiaatteet on tuhottu ja ihmiskunta on sairastunut sotapsykoosiin, jossa kaikki järjelliset ratkaisut on kadotettu.

Suomen vaalipäivänäkin Pluto viipyy vielä Vesimiehessä ja ensi vuonna se jumittuu sinne v. 2044 saakka. Ennen äänestystä kannattaa siis nostaa katse taivaalle ja uskoa suureen vapautukseen väkivallasta ja sodista.  

Pluton kosmisen muutoksen paine kohdistuu erityisesti Yhdysvaltoihin, jossa Pluto Kauriissa on viipynyt  jo 4.7.1776 itsenäisyysjulistuksen jälkeen yli 200 vuotta. Pluton siirtyminen lopullisesti Kauriista v. 2024 merkitsee siten valtavaa murrosta koko Yhdysvaltojen johtamalle läntiselle imperiumille.
Onko edessä Yhdysvaltojen hajoaminen? - Eikö Yhdysvaltojen sotilasdiktatuuri ole jo tehnyt tehtävänsä? Jäljelle jää ratkaisematon ydinjäteongelma ja ydinaseet? Miten ne hävitetään?

Pluto Kauriissa
26.1.2008 – 14.6.2008
27.11.2008 – 23.3.2023
11.6.2023 – 21.1.2024
2.9.2024 – 19.11.2024

Ei ole mitää uutta auringon alla. 1941 asetelmissa on paljon yhtäläisyyksiä tähän hetkeen, kun jatkosota alkoi. Suomi lähti soitellen sotaretkelle tekemään Suur-Suomea virhearvion seurauksena natsien kanssa. Suomi oli tarpeellinen kauttakulkumaa saksalaisille samalla tavalla kuin isäntämaasopimus Yhdysvalloille nyt. Lähdettiin sotapsykoosissa ahnehtimaan enemmän, kun Saksaa pidettiin voittamattomana. Samalla tavalla Suomen surkea valtiojohto hinkuu nyt sotaan Venäjää vastaan Ukrainan puolesta, kunnes Venäjä on hävinnyt. On ollut hämmentävää, tuskallista ja pelottavaa, kuinka pääministeri Sanna Marinista hautui kiihkeä sotahaukka ja Naton aseidenmyynti konsultti, kun hän oli jo luovuttamassa Suomen hornetitkin Ukrainan tarpeisiin?

Kuten 1941, niin nytkin liittouduttiin ja suuntakin on sama. Turpiin tuli jo silloin ja Suomi joutui luovuttamaan isot alueet sotakorvauksineen. Taktisten ydinaseiden ja ydinkärkien aikana missään sodassa ei ole voittajia. Suomen pelastamiseksi täystuholta, kaikki eduskunnan sotahaukat on vaihdettava!

Valtiojohto on puolensa valinnut. Korruptoituneet eduskuntapuolueet käyttävät taas puoluetuen lisäksi miljoonia vaalikampanjoihinsa yksityisten tukijoittensa rahoituksen lisäksi. Mutta periksi ei anneta. Uudet pienpuolueet ovat kuin kirkas valonsäde uudistamassa umpikujaan ajautunutta poliittista järjestelmää. 

Aurinko Vesimiehessä

Pelkästään Pluto ei nyt mullista maailmaamme. Maailman uudistaminen, uudistuminen ja värähtelytaajuuden kohoaminen tapahtuu tällä hetkellä koko aurinkokunnassamme, kun Aurinko siirtyy Vesimieheen 2000 -vuotisen Kalojen ajan kulttuurikauden jälkeen lopullisesti v.2012-2032.

Kun taivaassa tapahtuu,  maaelämä uudestisyntyy. Joillekin uusi värähtelytaajuus on liikaa, koska se on myös kehollista ja keho herkistyy henkisimmille tasoille. Mutta ahdistus ja uupumus ovat vain merkkejä henkisen uudistumisen tarpeesta hiljentymiseen ja rauhan etsimiseen.
Luonnossa vallitsee tasapainon laki. Se on elämän peruslaki. Heikko voittaa vahvan. Me emme sitä vielä ymmärrä. Synnyimme Kalojen aikakauden lopulla uuden 2000 vuotta kestävän Vesimiehen ajan kulttuurikauden pioneereiksi. Ehkä pääsemme samalla hitusen lähemmäs omaa alkuperäämme, tietoisuuden eveoluutiota, - elämän ja kuoleman mysteeriä?

Elämän tarkoitus?

Kun maailma sai alkunsa 13,7 miljardia vuotta sitten, alkuräjähdys oli kaikkialla. Ei ollut tyhjää tilaa tai räjähdyksen keskipistettä. Alkeishiukkasplasmasta alkoi muodostua energiaa, joka muovautui materiaksi. 
Keitä me sitten olemme? Mikä on ihminen? 
Me olemme tulleet tähdistä. Jos ja kun kaikki ihmisruumiin ainesosat ovat syntyneet supernovaräjähdyksissä, ne ovat olleet jo aikaisemmin ainakin kahden räjähtäneen tähden ainesosina.

Kun ihmisen henkinen kehitys jatkuu ja paluu tähtiin selkenee, verho rinnakkaistodellisuuksiin ohenee. Kun hän muistaa alkuperänsä, kohottaa katseen taivaalle, hän lunastaa kosmisen perintöosansa. Meistä jokainen on oman elämänsä päätähti. Kun olemme hyvä itsellemme, toinen toisellemme, ehkä muistamme tämän maaelämän tärkeimmät oppiläksyt elämää ylläpitävän suunnitelman toteuttamiseksi, ei sen tuhoamiseksi. Löydämmekö Luojan jalanjäljet? Valo loistaa pimeydessä, mutta pimeys ei sitä käsitä.

Ps.
https://mvlehti.net/2023/03/27/pelastetaan-suomi-taystuholta-sotahaukat-kierratykseen-mielipide/

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

KommentoinSinikan iloksi, vaikka hän ei minulle vastaisikaan.

Suomi on demokraattinen maa toisin kuin vaikkapa itänaapurimme, jota hän niin ihailee. USA on mitä on ja nähtäväksi jää, kykeneekö se ilmiselvistä ongelmistaan yli pääsemään. Se kuitenkaan ei sentään ole Venäjä, jossa kansa ei saa enää esittää mielipiteitään saati mainita sanaa "sota".

Nato ei ole paratiisi maan päällä, mutta se on tarpeellinen. Jos Venäjä toimisi rationaalisesti, sen naapurit eivät hakeutuisi Natoon. Tämä on fakta. Siinä eivät puheet planeetoistakaan auta.

Meillä on vapaat vaalit - toisin kuin itänaapurissa. Tämäkin on faktaa. On irvokasta puhua Suomesta ja luoda mielikuva, että meillä olisi jotakin suuria ongelmia. Ei ole. Vaikeutemme eivät liity demokratiaan. Jokainen voi halutessaan äänestää vaikkapa niitä ihania venäjämielisiä pienpuolueita, mutta suurin osa ei tunnu haluavan.

Kun Tyynelä on kovasti murheissaan maamme tilasta, hän voisi samalla murehtia vaikkapa muutamalla lauseella myös Venäjän juuri nyt tekemiä sotarikoksia ja sitä, että siinä maassa demokratiasta ei ole enää tietoakaan.

Tahallinen vääristely on lähinnä typerää. Naton jösenenäkin Suomi kyllä itse päättää mitä tekee. Venäjälle ei ole hyökkäämässä kukaan. Kyllä ne ovat ihan venäläiset Medvedevit ja kumppanit, jotka uhkailevat ohjuksilla milloin ketäkin. Eipä ole sinnekään suuntaan Tyynelältä kritiikkiä mennyt.

T. Bruce Wayne

Anonyymi kirjoitti...

Kritiikki USA:n ja Naton käyttämiä epäeettisiä keinoja kohtaan ei tarkoita Venäjän tai Kiinan puolella olemista tai heidän menneiden ja tulevien toimintatapojen oikeuttamista. Ajatteleville ihmisille nykyinen sotapsykoosi ja militarismi ei ole minkään puolen valitsemista, vaan sitoutumista ja jatkuvuuden vaalimista rauhan, demokratian, oikeuden ja ympäristönsuojelun puolesta.

Elämme ennennäkemättömien uhkien aikoja, joita on kaikin mahdollisin keinoin pyrittävä vähentämään. Kaikkien kansojen ja kansalaisten ensisijainen valinta on rauha ja turvallisuus, jos elämä tällä telluksella aiotaan säilyttää. Tuomiopäivän kello ei jätä meille enää montakaan sekuntia, jos sotia ei saada loppumaan ja asetuotantoa kriminalisoida.
Sinikka 🕊

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti "batmankin" alias BW on turhautunut valtamedian sotapropagandaan, kun kinuaa lisätietoja Venäjän operaatiosta Ukrainassa. Vaihtoehtoblogeja ja esim. MV:tä lukemalla ja tutkimalla rauhanjärjestöjen kotisivuja, löytää varmasti objektiivista tietoa.
Suosittelen Venäjän operaation taustoja selventävää Pressenzan huippuartikkelia kaikille, joita totuus kiinnostaa enemmän kuin Naton sotapropaganda:

https://www.pressenza.com/2022/04/the-policy-of-the-usa-has-always-been-to-prevent-germany-and-russia-from-cooperating-more-closely/
Sinikka 😇

Anonyymi kirjoitti...

Sori BW: "Minä kuulehan Sinikka kysyin ihan sinun omaa mielipidettäsi. Se, että et suostu sitä antamaan, on tyypillistä ja tuttua trollien toimintaa. Oletko sinä kenties sellainen?".

Koska olet ilmeisesti itse tullut blogiini trollaamaan, etkä uskalla näyttää edes omaa naamaasi, etkä kirjoittaa omalla nimelläsi, toivon, että kirjoittelet omassa blogissasi ja ilmoitat osoitteen, niin kommentoin, jos on kunnon argumenttejä, eikä henkilökohtaista solvaamista. HEIPPA ! - Sinikka